Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutoive. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulutoive. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua ja siitä eteenpäin!

Oi ja voi. Nyt on jäänyt blogi unholaan ihan tyystin. Tai oikeastaan ei ihan tyystin, on se aina välillä takaraivossa inisee. Että pitäisikö ryhdistäytyä ja kirjoittaa, vai olisiko parempi vaan piilottaa koko höskä.


Pähkäiltyäni aika pitkään päädyin siihen, että on aika kirjoittaa tämän nettipäiväkirjan loppusanat. Minusta olisi outoa jatkaa näin pitkän ajan jälkeen, eikä oikein ole inspiraatiotakaan. Parempi vaan lopettaa ja aloittaa vaikka joku uusi, jos joskus tekeekin mieli bloggailla.


Sitä matkablogia oli mukava kirjoittaa, kun siinä oli rajattu aihe ja selkeästi alku ja loppu. Ehkäpä keksin joskus jonkun uuden aiheen, josta voisin pitää lyhyempiaikaista blogia. Vaikka sitten ensi vuoden puolella... ;)


Niille, jotka ovat ehkä kaipailleet kuulumisieni lukemista: Kaikki menee oikein hyvin! Vaihdoin syksyllä työpaikkaa, ja olen tykännyt työstäni. Vähän on ikävä edelliseen paikkaan, mutta onneksi olen vielä yhteyksissä Urjalan ihmisiin. Työ on aika isossa osassa elämääni, sen lisäksi elelen tasaista arkea ilman mitään erikoisuuksia. Kivaa siis.

  

Jouluksi aion mennä Kylmikselle, ollaan mun kotonakotona ♥:n kanssa. Tapaninpäivän jälkeen käännän nokkani kohti pohjoista. Menen pitämään riparia Jeesiöjärvelle, olen siellä vuodenvaihteen yli. Sitten en taas tiedäkään, mitä tuleman pitää!


Ihanaa joulua niille, jotka ovat tätä tekelettäni lueskelleet - säännöllisesti tai satunnaisesti! Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan kaikkea hauskaa ja mukavaa. Moro nyt!

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulutoivomus # 22 - 24

Hyvää ja rauhallista joulua.

Että kaikki tärkeät ihmiset saisivat viettää lämpimän joulun juuri siellä, missä on hyvä olla. Että vaikka en olekaan lähetellyt suurta kasaa joulukortteja, muistan muistaa myös niitä ihmisiä, joita en ole nähnyt aikoihin.

Että hyvät joulut vaan. (:

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulutoive # 21

Että pystyisin olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan.

Huomenna jatkan matkaani vielä vähän etelämmäksi. Ensin Helsinkiin ja sitten aattona Hyvinkäälle. Siellä odottaa suomalais-nigerialainen jouluaatto, jonka tunnelmia, ruokia ja kivoja hetkiä odotan kyllä innolla. Varmasti tulee mukava ilta ♥:n, hänen serkkunsa ja tämän vaimon kanssa.

Mutta. Olisi kiva olla kotonakin. Kun itse kukin on huimennellut vuoden missä milloinkin, olisi mukavaa pysähtyä perheen kanssa joulun viettoon. Etenkin kun parina viime päivänä on ollut ihan innoissaan perheen lahjojen kanssa. Vaikka kyllä ne vanhemmat ja sisarukset lahjansa saavat, vaikken olekaan paikalla. Joku toinen joulu sitten taas. (:

Tänään hankin vielä pari joululahjaa ja tonttupajailin paketoinnin merkeissä. Kävin myös teeittely-treffeillä Rtn kanssa. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa, turista ja hörppiä teetä. Ja vaihtaa joululahjoja.^^* Pöydällä nököttää nyt joulukaktus ja suloiset prinsessapiparit odottavat maistamista. Tästä joulusta tulee kiva. (:

Joulua oli myös pukeutumisessa, kun vetäisin päälleni yhden lempipaidoistani. Se on mainitsemisen arvoinen paita, sillä olen maksanut siitä harvinaisen paljon. On epätavallista, että maksaisin jostakin paidasta edes kymppiä, mutta tähän punaiseen hopeakuvioiseen tunikaan/puseroon ihastuin aikoinani niin paljon, että ostaa päräytin sen muistaakseni kahdellatoista eurolla. Siinä on ihana kirjailu, kivat napit sekä vallan mukava leikkaus. Helma levenee kivasti, joten se on omiaan joulun Mässäile rauhassa -paidaksi. :D

(Christmas wish number 21: That I could be in two place at the same time. I'm really looking forward the Christmas Eve, when I will go to Hyvinkää with ♥, his cousin and the cousin's wife. I hope that the evening will be nice, with delicious food and happy mood. Still, it would be nice to be home with my family. The year has been busy and I have not had very much time to be with parents and siblings. Christmas would be an opportunity to relax together. But maybe next year, then.

Today I bought couple of presents and wrapped them. I also met one of my dear friends, we had tea and chatted without hurry. This Christmas will be so nice.)

maanantai 20. joulukuuta 2010

Jouluinen toivomus nummero 20

Rinkka ja/tai vedettävä matkalaukku.

Pakkaamisaiheiset toivomukset jatkuvat. Tänään lähdin joululomalle etelämpään. Eli kotiinkotiin. Matkatavaroina minulla oli Jyväskylästä alkuvuodesta ostettu kassi täynnä vaatteita (puhtaita ja pyykättäviä), tietokonelaukku höystettynä läppärin lisäksi villaliivillä ja tuulihousuilla, "käsilaukku" sekä muovikassillinen sekalaista tavaraa. Sellainen tavaramäärä oli melko helposti hallittavissa, vaikka pyysinkin jotakuta tulemaan ihan laiturille asti vastaan, sillä tavarat painoivat aika tavalla.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, olisiko perässä vedettävä matkalaukku kätevämpi kuin olalla raahattava urheilukassi. Varmasti molemmissa on omat plussansa ja miinuksensa, mutta turhamainen puoleni haaveilisi kivasta matkalaukusta, jonka kanssa voisi vain rullailla menemään. Kenties talvi ei ole pyörällisten laukkujen kulta-aikaa, mutta keväämmällä saattaa olla luvassa jokin ulkomaanreissu. Lomamatkalla ei olisi kiva kuluttaa kaloreita rahtaamalla tavaroita hiki päässä hartiavoimin, vaan vedellä niitä hienostuneesti pitkin kävelytietä. (Paitsi mukulakivikadut saattaisivat olla hankalia.) Matkalaukun ei tietenkään sopisi olla kovin iso, jos sen kanssa aikoisi lähteä lennoillekin. Painorajat nääs.

Myös rinkka on ollut mietteissäni silloin tällöin. Lähinnä keväisin, kun olen pakannut kesää ja kesätöitä varten. En ole kuitenkaan raaskinut vielä hankkia leirejä varten rinkkaa, kun ne tuppaavat maksamaan aika pitkän pennin. Ja ihan hyvin olen pärjännyt noilla kasseillakin. Enkä loppujen lopuksi ole kovin erähenkinen, joten en tiedä, sopiiko rinkka minulle. Mutta jälleen; olisi kaiketi kätevämpää kantaa omaisuuttaan selässä kuin ikävästi toisella olalla. En siis panisi pahitteeksi, jos jostakin isosta joulupaketista kuoriutuisi esiin rinkka.^^* Toisaalta, mistä minä edes tiedän, aionko edes koskaan enää mennä leireille ja tarvitsenko isoa kantovälinettä. Joten tämäkin toive on vähän turha.

(Christmas wish number 20. Today I left from Pieksämäki for Holidays. I was wondering, that I might need a suitcase for travelling. It would be easier to drag my stuff that carry them on my shoulder. And I even might go for a trip next year, so suitcase would be more handy than bag.

I could also wish a big backpack for a present. It would be good for camping. But actually, I'm not sure if I will go camping anymore and if I would need the backpack.)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Pitkästä aikaa vaatteet!

Joopa joo. Ei ole hetkeen näkynyt vaatteidenesittelemispostauksia täällä. Se johtuu ainakin siitä, että olen nököttänyt vain kotona, ja näin ollen pukeutunut johonkin yhtä hurmaavaan kuten pitkiin kalsareihin, t-paitaan ja villatakkiin sekä villasukkiin. Viime aikoina suosittu asu on ollut myös pyjama, kun kipeänä ei ymmärrettävästi tule panostettua ulkonäköön kovin paljoa.

Eilenkin oli vielä pikkuisen kuumetta (inhottava pikku kuume kestää varmaan ikuisuuden), mutta en voinut jäädä pedin pohjalle, vaan vetäisin vaatteet päälle ja lähdin Kämppiksen kanssa pakkaseen, taivaltamaan kohti koulua. Nimittäin oli juhlan aika. Kolme ja puoli vuotta ahertaneet sosionomi-kirkonnuorisotyöntekijäopiskelijat olivat saattaneet koulunsa päätökseen ja eilen oli valmistujaisjuhla.

Alunperinhän minunkin HOPSissa (henkilökohtaisessa opi...skelu?suunnitelmassa) luki, että valmistumiseni olisi joulukuussa 2010. Opinnäytetyölusmuilujen takia olen kuitenkin siirtänyt valmistumiseni ensi kevääseen, joten eilen juhlin vain luokkakavereiden sosionomisoitumisen puolesta. Oli hienoa istua yleisössä, kun kaverit kävivät vuoron perään hakemassa todistuskansionsa ja kauniin ruusun, ja kun he yhdessä vannoivat sosionomin valan.

Juhlallisuuksien jälkeen menimme pienellä porukalla syömään kiinalaista. Oli kyllä aikamoinen kokemus tilata ruokaa ja lopulta maksaa omat ruoka-annokset, kun ravintolassa oli sillä hetkellä töissä nainen, joka ei osannut suomea kiitosta ja joota enempää. Mutta siitä selvittiin. (:

Illalla oli vanhat kunnon Kaunokki-bileet. Eli luokkalaiset kokoontuivat meidän talon alakertaan saunomaan, hengailemaan ja nyyttäröimään. Sauna sai todistaa olevansa tilaihme, kun seitsemän tyttöä istutti itsensä lauteille. Oli ainakin tiivis tunnelma. Illan mittaan mussutettiin herkkuja, pidettiin puheita ja naurettiin. Mitään erityistä ohjelmaa ei ollut, kunhan vain nautittiin toistemme seurasta. Myöhemmin, kun osa porukasta lähti baarin, toiset meistä alkoi pelata Rappakaljaa. Olipa vaan vallan mukava lauantai.

Mutta sitten ne kuteet.

(klikkaamalla isommaks)

paita - Sokos
tunika - Löytötavaratalo
leggingsit - Anttila
helmet - kirppis
säärystimet - puikoilta
kegät - Citymarket

Koska ei ollut oma juhlapäiväni, ei asunkaan tarvinnut olla juhlallinen. Siisti vain, kun menee toisten juhlia juhlimaan. Tykkään tuosta violetista tunikasta, mutta sitä on tullut käytettyä kovin vähän. Nimittäin koska se on aika lämmintä neuletta, sitä ei viitsi pitää lämpimillä ilmoilla. Lyhyiden hihojen takia se ei taas sovellu kylmille ilmoille itsekseen. Aiemmin minulla ei ole oikein ollut mitään tunikan alle soveltuvaa paitaa, mutta nyt on. Korkkasin eilen Sokokselta ostamani tavallisen pitkähihaisen, ja se kävikin kivasti tunikan kanssa.

Tunikoiden kanssa on mielestäni kivempi käyttää leggingsejä kuin tavallisia housuja. Harmittavaa vain, en omista niitäkään kovin monia. Talvikeleille sopivia (=sellaisia, joiden alle mahtuu paksummat sukkikset) leggareita löytyy vain yhdet, joten ne valikoituvat eiliseen asuun automaattisesti. Pukeutumisvaiheessa haaveilin kyllä siitä, että minulla olisi jotkut tummat farkkuleggingsit, mieluiten vaikka mustaa farkkua. Hmm, se voisi olla tämänpäiväinen joulutoiveeni: Joulupukki, voisitko tuoda minulle mustat farkkuleggingsit? (:

Asukuvien kanssa oli tällä kertaa vähän niin ja näin. Toisaalta oli valotuksen kannalta hyvin onnistuneita kaverikuvia Kämppiksen kanssa, joista askartelin Paintilla tuon yllä olevan kollaasijutun. Sitten varsinaiset asukuvat ovat jotakin tällaista:



(Omistettu siskolle. "heei!")


Että näin. Kivasti on salama räiskinyt naaman valkoiseksi ja varjoja reunoille. Ilman salamaa taas olisi pitänyt pysyä aivan aivan paikoillaan. Siihen en ihan kykene. Ja nämä siis olivat omalla kamerallani otettu, ja kaverikuvat Kämppiksen omalla. Huh huh.

Ai niin, ja hiuksetkin on vaihtaneet väriä. Silloin ennen inssiä piti esimerkiksi värjätä hiukset, ettei olisi liikaa miettinyt seuraavan päivän ajokoetta. Joku vaaleanruskea punamahonki sen värin nimi taisi olla, mutta en tiedä. Ainakin aluksi tämä oli tosi tummaa ja punaista, nyt kaiketi hieman punertavaa ruskeaa. Ihan kivaa väriä kuitenkin.

Elkää kysykö, mikä minulla on päässä. Joku kultainen juttu, joka löytyi lattialta. Ehkä kukkalaitteista tipahtanut. Tänä iltana mennään tyttöjen kanssa laulamaan kauneimpia joululauluja vanhaan kirkkoon, ihanaa. Tai menen ainakin kuuntelemaan, jos ei ääni kulje laulamisen merkeissä. Sitten myöhemmin ehkä joku elokuva, ja yö siskonpedissä keittiön lattialla. Ah, nostalgiaa.

(Yesterday was my class mates' graduation day, I got an opportunity to dress nicely. This evening I am going to go to chuch with girls, singing Christmas Songs. Later we'll watch a movie and sleep on matresses on our kitchen floor. It has happened before, too. ♥)

perjantai 17. joulukuuta 2010

Christmas wish number 18

That I would start to write (also) in English.

Today's Christmas wish comes from my boyfriend. He doesn't speak (nor read) Finnish, so he doesn't understand what I write in my blog. He have said that it would be nice to read my writings every once in a while. So that means I should write in English.

That doesn't sound very tempting, though. I think my sentences are simple and vocabulary is kind of basic, so I couldn't write the same style that I do in Finnish. I like to write goofy sentences and sometimes play with words, but that doesn't come naturally if I have to write in English.

So. I don't think that I will make that wish come true. At least I won't start writing entirely in English. Maybe I could try to add few sentences translation in the end of every post, like some bloggers seem to do. I promise to think about that. :P

But now I have to think about vegetables and dip. There will be sauna evening of our class today. It will be a bring-dish party and me and Room-mate will bring veggies and dip sauce. Yummy.


Joulutoive numero 17

Että en pyörisi iltaisin sängyssä saamatta unta.

Muutamana viime yönä tai iltana pehkuihin painumisen ja nukahtamisen välissä on kulunut kamalasti aikaa. Jos olen mennyt peiton alle kymmenen maissa, olen saattanut olla hereillä vielä melkein kahdeltatoistakin. Se ei ole minulle ominaista. Yleensä nukahdan aika helposti.

Toki tiedän, minkä takia Nukku-Matti on jatkuvasti myöhässä treffeiltämme. Päässä pyörivät vielä valojen sammuttamisen jälkeen monet asiat, jotka eivät anna tilaa nukahtamiselle. Opinnäytetyö on vakiovieras iltamietinnöissäni. Toisaalta minua pelottaa/jännittää, miten saan työni tehtyä, osaanko työskennellä tarpeeksi hyvällä tahdilla jne. Toisaalta taas parhaat ideat tuntuvat putkahtavan päähän iltasella - niin myös oppari-ideat. Viime iltoina olen miettinyt oppariin liittyvälle leirille tekemistä ja kokemista, ei kai ideoita voi estää tulemasta. Myös muutto ja pakkaaminen on toistuva aihe iltajumituksissani. Muistelen vaatekaappini sisältöä ja mietin, mistä vaatteista voisin luopua, tai suunnittelen pakkaamisstrategiaa astioiden varalle. Myös pakkaaminen joululomaa varten hypähtää välillä mieleen.

Aina yön pimeiden hetkien ajatukset eivät kuitenkaan ole noin vakavia. Viime yönä esimerkiksi päässä jäi levy päälle, ja Aristokattien Katti tahtoo olla jokainen -biisi viihdytti minua jokusen tovin. Toissa yönä taas päässäni soi Ravelin Bolero. Ja voin sanoa, että se ei ole mikään monipuolinen sävellys.

En ole onneksi kärsinyt tästä unen kiinni saamisen vaikeudesta nyt kovin kauaa. Kaiketi kaikilla ihmisillä on kausia, jolloin uni ei tule helposti. Toivottavasti tämä ei kestäkään enää kauaa. En nimittäin pidä siitä, että minulta riistetään yksi lempi harrastuksistani.


torstai 16. joulukuuta 2010

16. joulutoive

Hiiri.

Tällä hetkellä lemppari aivojennollaushupini on Facebookin muotipeli It Girl. Siinä on tarkoituksena shoppailla uusia vaatteita ja kokeilla eri asukokonaisuuksia sekä käydä juhlissa ja kilpailla muiden kanssa siitä, kuka on kaikkein hotein. :D Oikeastaan peli ei ole mitenkään jännittävä, vaan pikemminkin tylsä, mutta alunperin innostuin pelaamaan sitä, koska se muistutti etäisesti The Simsiä.

The Sims taas on vallan mainio keksintö. Se on ainoa tietokonepeli, jota olen koskaan jaksanut pelata muutamia kertoja useammin. Ja lempparini siis on nimenomaan The Sims 2. Joskus opintojeni alussa ostin pöytäkoneelleni Sims ykkösen, ja voi kuinka tunarilta se näyttikään, kun oli tottunut kakkoseen! Vaikka kyllä se ykkönenkin oli silloin joskus kiva. Nyt minulla on koneellani Sims 2 ja sen matkailulisäosa, mutta olen pelannut sitä varmaankin vain kerran tai kahdesti.

Nimittäin sitä on ärsyttävää pelata kannettavan tietokoneen hiirellä. Lempipuuhaani Simssissä on talojen rakentaminen ja sisustaminen, mutta se on kamalan hankalaa, kun kuvakulmaa ei saa vaihdettua kunnolla. Tavallisen hiiren kanssa se käy vaivattomasti, etenkin jos hiiressä on se sellainen rullajuttu. Mutta koska en omista irtohiirtä läppäriini, on Simssin pelaaminen jäänyt. Joten olisi ihan kiva, jos pukinkonttiin eksyisi tänä vuonna joku klikkailuväline tietokoneeseeni.

Mutta toisaalta. Muutan tammikuussa kotiin, ja siellä kyllä on valmiina pöytäkone (tavallista Simssiä ei kai suositella läppärille, ihan kuin Tiltissä olisi joskus sanottu) ja hiiri, joten ehkä vain odotan, että pääsen kotiin leikkimään nykyajan nukkekotileikkejä. Ja painavampi "toisaalta": Keväällä on täysi työ opparin kanssa, joten tuskin mitään Simssiä edes ehtii pelaamaan. Taidan siis tyytyä It Girliin ja muodin kiehtovaan maailmaan. (:


hiiren kotikolo.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulutoivomus nummer 14

Pack Max -pusseja. :D

Tänään olen seurannut - mitä nyt asioilla käymisen (kävin noutamassa ajokorttini wihii!!!) ja kipeysnukkumisen lomassa olen ehtinyt - Kämppiksen pakkailupuuhia. Hän on asunut kolme ja puoli vuotta täällä Pieksämäellä ja nyt on aika vaihtaa maisemaa. Jotenkin tuota tavaraa on kertynyt suunnattomia määriä. Eteisessä sijaitsee jo monta laatikkoa kaikenlaista jännää, ja silti Kämppiksen huoneessa riittää pakattavaa.

Minulla on sama tilanne ensi kuussa. Kävin nimittäin eilen irtisanomassa vuokrasopimukseni, ja muutto täytyy tehdä tammikuun aikana. Kauhulla odotan sitä hetkeä kun minun pitäisi saada organisoitua kaikki vaatteeni, kirjani, leffani, astiani ja muut tilpehöörini jotenkin hyvään logistiikkakuosiin. Etenkin vaatteita tuntuu olevan luvattoman paljon. Eikä täällä kurajlla Mäellä ole edes UFFin laatikkoa, jonne voisi heivata ne kuteet, joita ei enää tule käytettyä.

Eilen illalla keksin kuitenkin oivan ratkaisun. (Viime aikoina ajatukset valtaavat iltaisin vuorotellen joko muuttaminen ja pakkaaminen tai opinnäytetyö.) Jos minulla olisi Pack Max -pusseja, saisin pakattua kaikki vaatteeni huomattavasti pienempään tilaan! Pack Maxithan ovat niitä muovisia vakuumipusseja, joista poistetaan ilma pakkaamisen jälkeen, joten kuutiosenttejä säästyy esimerkiksi matkalaukussa.

Eivätkä niiden vakuumipussien tarvitse olla juuri Pac Maxeja, minkä muunkin merkkiset tahansa käyvät. Keväällä ostin yhden Aino-merkkisen pakkauspussin, kun minun täytyi ottaa Ouluun mukaan tyyny, ja matkatavaraa oli muutenkin ruhtinaallisesti. Kyseinen pussi on varsin kätevä, eikä tekisi pahitteeksi omistaa niitä useampana. Ja isompana.

Tosin pakkaamiseen tarkoitetut vakuumispussit eivät olisi kovin jännittävä ja ihana lahja. Mieluummin avaisin joulupaperista vaikka söpön matkalaukun tai jonkin kivan teleportin, jolla voisi siirtää kaikki roinansa vaivatta paikasta P paikkaan K.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kenkää

Tänä syksynä ostin kahdet kengät. Määrä on aika huima siihen nähden, miten paljon epätykkään kenkien ostamisesta tai kuinka vimmatun epätärkeitä kengät minulle ovat. Joka tapauksessa pääsi käymään niin, että olen nyt kahden uuden kenkäparin omistaja.

Olin aiemmin syksyllä jopa pohtinut uusien talvikenkien ostamista. Edelliset ovat ihan ok. Ne ovat kivan näköiset, sellaiset tavallisen peruskenkien näköiset. Sopivat arkeen, mutta sopivat vähän asiallisimpiinkin tilaisuuksiin housujen kanssa. Vaikka vasen kenkä välillä hiertääkin, ovat ne silti ihan mukavat jalassa. Vetoketjujen ansiosta ne on helppo laittaa jalkaan ja riisua. Tosin toisen kengän vetoketju on rikki, joten sen yksilön kohdalla täytyy käyttää nauhakiinnitystä. Tajusin kuitenkin syksyllä, että talvikenkäni eivät ole kovin ihastuksissaan mahdollisista märistä loskakeleistä, sillä niiden pinta on jotakin mokan tapaista. Tarvitsisin siis jotkut vettä pitävämmät kengät viimeistään kevään loskaisille taivalluksille.

Viime Helsinki-visiitilläni huomasin Vuosaaren Columbus-ostoskeskuksessa kenkien outlet-myynnin. Ikkunan "naisten kengät alkaen 3.99" -mainos yllättäen houkutteli minut sisään liikkeeseen. Eipä noita alkaen-hintaisia kenkiä juurikaan näkynyt, mutta muuten putiikissa vaikutti edulliselta. Keskikäytävällä oli muutama kivannäköinen nilkkurimalli. Vilkaisin niitä ja parit mustat nilkkurit olivat ihan lupaavan näköiset. Jostain kumman syystä en kuitenkaan edes sovittanut kenkiä, taisi olla liian kuuma talvitakkeineni. (Hmm vaikka ei minulla edes ollut talvitakkia vielä silloin.)

Seuraavana päivänä piipahdin uudestaan katsomaan kenkävalikoimaa. Toisella kerralla jopa vedin nilkkurit jalkaan ja astelin vähän aikaa pitkin käytävää. Aikani jahkailtuani (ovatko nämä oikeasti sopivan kokoiset; näyttävätkö nämä typeriltä, jos ei ole housunpunttia varren päällä; nämä olisivat kätevät mustat kengät kuorokeikkoja varten; viitsinkö kuitenkaan ostaa...) jätin kokeilemani kengät omalle paikalleen ja menin tekemään ruokaostoksia. Citymarketissakin kävin vilkaisemassa nilkkureita, mutta siellä ei tietenkään ollut mitään yhtä edullista.

Mietiskelin kenkiä sen illan ja vielä seuraavan päivän. Yritin kuvailla kenkiä S:lle ja kysyä hänen mielipidettään. Helsinki-visiitin viimeisenä iltana lähdin uudestaan ostoskeskukseen. Sillä kertaa olin 90 % varma, että ostaisin itselleni kivat, siistit, mustat nilkkurit. Kävin ensin ottamassa passikuvat ajokorttia varten ja painelin sitten ♥:n kanssa kenkien luo.

Mutta voi kurjuutta! Sillä kertaa myymälässä ei ollutkaan enää mustia nilkkureita tarpeeksi isossa koossa. Alkoi uusi jahkailu: Olisiko joku muu väri kiva, ostanko nyt kyseisiä kenkiä laisinkaan, olisiko jonkun muun mallin muu väri kivempi. Seurasi taas astelua pitkin käytävää. Seurasi myös vaatekaapin sisällön läpikäymistä; ruskeat kengät ovat selvästi toiseksi kivoin vaihtoehto, mutta sopivatko omistamani housut ruskeiden kenkien kanssa. ♥:llä meinasi mennä hermot, kun olin jo sanonut ostavani nilkkurien ruskeat versiot, mutta silti näytin jahkailevan ostopäätökseni kanssa. Hän jopa ehdotti, että ostaisin kahdet eriväriset kengät. Hmph niin kuin se muka olisi joku ratkaisu. :D

Loppujen lopuksi kävelin putiikista mukanani uudet, ruskeat nilkkurit:

12,99 €, kiitos



Kenkien ostopaikan nimestä minulla ei ole enää mitään muistikuvaa. Se varmaan lukisi kivassa kangaskassissa, jonka sain kenkienostoskassiksi. Myöskään kenkien merkki on hämärän peitossa. Kumpaakaan en voi tarkastaa, sillä kengät kasseineen sijaitsevat tällä hetkellä siskon hellässä huomassa. Kengissä oli nimittäin julmetun sileät pohjat, joten en voi uskoa pysyväni niillä pystyssä niiden edellä mainittujen loskakelien aikana. Sisko lupasi tehdä niihin jonkin liukuestepohjan. Jee.

Vaikka mustat nilkkurit olivatkin tosi makeet, ja olisivat sopineet kuoroasustukseen, ruskeat taitavat olla loppujen lopuksi enemmän minun näköiseni. Ylimmässä kuvassa näkyy hyvin kenkien kiva rusettimainen yksityiskohta, keskimmäisessä taas söpö kanta. Kolmannessa kuvassa... näette Kämppiksen parvekkeelle unohtuneet ballerinat. o_O

Vaan sitten toisen kenkäparin pariin. Siihen törmäsin eräänä lumisena päivänä, kun olin ajellut ensimmäisen ajotunnin ja käynyt harjoittelemassa teoriakokeeseen. Parin tunnin päästä oli luvassa toinen ajotunti, ja Hese-treffeihin S:n kanssa olisi vielä vähän aikaa. Yritin kuluttaa aikaa shoppailemalla koulueväitä (kirottu kouluiltakin vielä samana päivänä edessä :s) ja käväisemällä Fidassa.

Yleensä vilkaisen Fidassa vain huivilaarin ja lähden sitten pois. Mutta tällä kertaa oli niin paljon aikaa tapettavana, että piti katsella vähän enemmänkin ympärilleen. Päähän pälkähtikin vilkaista kenkähylly, jos sieltä vaikka löytyisi jotakin kelvollista kuorokeikoille. Kuorokaavun kanssa kun täytyy olla mustat kengät, eikä ainoat omistamani ole aivan parhaat mahdolliset pitkään seisomiseen.

Miesten kenkien puolelta löytyi tosi kivannäköisiä popoja, jopa muutamat miltei sopivan kokoiset. Ja yhdet tosi sopivat! Mustat tavalliset kengät, mitäpä niistä voi sanoa. Suomalaista laatua, aitoa nahkaa. (Niistä pisteet siskolta!) Kengät näyttävät aika vanhoilta, mutta ovat silti hyvässä kunnossa. Hieno löytö, josta pulitin viisi euroa.



Nämä Peppipitkätossumaiset (en voi sille mitään, että kengistä tulee mieleen Peppi) kengät olivat käytössä viime Safarilla Keuruulla. Jalkineet olivat hyvät seistä. Jalat eivät kärsineet ollenkaan. Tosin käytin niitä vain messussa, jonka aikana ei tullut kovin paljoa seisoskelemista. Voin kuitenkin sen kokemuksen perusteella kuvitella, että jalat eivät muussaannu näissä kengissä pidemmänkään konsertin aikana. (:

Mutta nyt päästään vielä joulutoiveeseen numero 13: Voisin mieluusti tuoda jotakin naisellista ripausta maskuliinisiin kenkiini vaihtamalla nauhat. Mieleeni tuli melkein heti ostamisen jälkeen, että haluan vaihtaa kenkiini nauhoiksi mustat satiininauhat. Tai organza-. Tai sametti-. Mieluiten satiini-. ♥

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joulutoivomus nro 12

Auto.

Hmm, kuten olen aiemmin maininnut, aloitin syksyllä autokoulun. Ja kuten en ole ainakaan suoraan maininnut, inssi oli ja meni ja meikäläinen sai itselleen ajoluvan. En kuitenkaan voinut hehkuttaa tai jännittää teoriakoetta tai inssiajoa blogin puolella, sillä allekirjoittaneen äiti seuraa tekemisiäni tätä kautta ja omaa ennennäkemättömän kyvyn stressata kaikesta niin, että saa verenpaineensa nousemaan tähtitieteellisiin lukemiin. Joten siskon viimekeväisten autokoulujuttujen viisastuttamana pidin kokeet äidiltä salassa.

Teoriakoe oli toissa viikon tiistaina, eli 23.11. Olin käynyt muutaman kerran autokoululla harjoittelemassa koetta varten, ja harjoituskokeet olivat menneet koko ajan läpi, joten en ollu tkovinkaan huolissani varsinaisesta kokeesta. Toki minua jännitti, mutta en ollut huolissani. Ja hyvinhän se teoriakoe sitten menikin. Sanallisissa kysymyksissä oli yksi väärin (että milloin lohkolämmitintä kannattaa alkaa käyttää) ja kuvallisissa kolme. Yhdestä kuvasta olin missannut oikealta tulevan kolmion, joten vastasin että minun pitää väistää kuvassa näkyvää tienkäyttäjää. Yhdessä en oikein tajunnut, missä ja mihin kuvassa oleva pyöräilijä oli menossa, ja yhden kuvan virhettä en tajunnut edes kokeen loputtua, kun sain nähdä väärin menneet kysymykset uudestaan.

Ajokoe sen sijaan varattiin toissa viikon torstaille, 25. päivälle. Keskiviikkoilta piti kuluttaa kivojen ajatusten ja tekemisten merkeissä, jotten olisi miettinyt liikaa seuraavan aamun koetosta. Kivuus sujuikin hyvin; hengailin tyttöjen kanssa, värjäytin hiukseni ja laitoin väriä Kämppiksen päähän ja menin samaisten tyttöjen kanssa kuuntelemaan Pekka Simojoen keikkaa. Kivoista hetkistä huolimatta torstaiaamuna vatsani oli täynnä perhosia. Ne kuitenkin häipyivät sen siliän tien, kun aloin ajaa. Ajelin ensin opettajan kanssa siellä sun täällä, sitten vasta varsinaisen kokeeni. Koe meni mielestäni ihan hyvin, ja onnekseni tutkinnon vastaanottaja oli samaa mieltä. Jotakin pieniä huomauttamisia hänellä oli, mutta kokonaiskuva oli kuulemma hyvä, ja ajolupa räpsähti kätöseen! Wuhuu!

Siitä noin tunnin päästä lähdinkin S:n kanssa Sodankylään. Sillä reissulla ajoin vähän matkaa. Suunnilleen 80 km valtatietä ja siitä Piippolan suureen keskustaan. Seuraava ajokertani olikin vasta siitä viikon päästä, kun kuskasin äitiä syömään ja kävin hakemassa veljen bussipysäkiltä. Sen jälkeen en olekaan ajanut. Odotankin siis joululomaa, jotta pääsen vähän lainaamaan iskän autoa ja harjoittelemaan lisää itsenäistä ajamista.

Tai sitten tarvitsen oman auton. En kyllä yhtään tiedä, millaisen auton haluaisin. En tiedä merkkiä tai mallia, enkä edes väriä! Ja kyllä minä tiedän, ettei auto edes ole millään tavalla realistinen joululahjatoive. Eihän minulla olisi edes varaa pitää autoa. Joten ehkä vaihdankin toiveeni muotoa: Että saisin ajella paljon ja oppia hyväksi kuskiksi.


kuvan koti.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Joulutoive 10 - 11

Herkullista joulua!

Tällä viikolla ruokalistalla on ollut ainakin puuroa, tortilloita, lohikiusausta, (omatekoista) pitsaa, synttäri- ja vierailutäytekakkua ja ihan vaan voileipiä. Tämän joulun ensimmäiset suklaakonvehdit tuli nautittua viime viikonloppuna ja ensimmäiset pipariglögit pari päivää sitten.

Yksi kivoimmista asioista joulussa on kyllä perinteiset jouluruoat. Joulupöytäsuosikkini on vaihdellut vuodesta toiseen; pienempänä tykkäsin lanttulaatikosta tosi paljon, nykyään se ei ole mitään suurta herkkua. Ennen kinkku oli etovaa, mutta nyt se on yksi parhaista jutuista jouluaterialla. Viime vuonna taisin fanittaa sinappisilliä, mutta pari viikkoa sitten purkillisen ostettuani huomasin, ettei kyseinen kalaherkku ollutkaan enää niin maistuvaa. Mikäköhän mahtaa olla tämän joulun suosikki?

Glögin juominen ♥:n kanssa antoi esimakua tulevasta joulusta: Luvassa on kenties oppituokioita aiheesta "suomalainen jouluruoka", kun koitan selittää miksi mikäkin ruoka kuuluu meidän kulttuurissamme joulun juhlapöytään. Glögiä selittäessäni tajusin, ettei minulla ole harmainta aavistustakaan, miksi juomaan lisätään rusinoita ja manteleita. Mukava glögituokio koostuikin tällä kertaa ihanasta kuumasta juomasta, rouskuvista pipareista sekä googlettamisesta. Voi olla, että täytyy tehdä vähän taustatutkimusta vaikkapa porkkanalaatikon perimmäisestä tarkoituksesta tai rosollin mystiikasta. Etten jäisi ihan sanattomaksi, jos joku sattuu kysymään jotakin. :P

Toisaalta odotuksissani on hieman erilainen joulupöytä. Aaton vietto kuluu näillä näkymin ♥:n serkun ja tämän vaimon luona, ja innolla odotan, millaisia ruokia siellä tarjotaan. Laittavatko T ja F kystä kyllä nigerialaiseen vai suomalaiseen tapaan, vai onko tarjolla kenties molemppien maiden parhaat joulupalat. Vaikka seura toki on ruokaa tärkeämpi, en voi silti vähätellä ruoankaan merkitystä joulutunnelman luojana. (:

Itse kokeilin jotakin uutta jouluista toissa päivänä tai joskus. Tein rahkaa, johon laitoin sen tuiki tavallisen ananaksen lisäksi kuivattuja luumuja. Koitin pehmentää ja marinoida niitä glögissä, mutta koska keksin koko jutun kovin myöhään, luumut eivät ehtineet maustua. Yllätyin kuitenkin, kuinka hyvää luumuananasrahka oli. Itsehän ehdin saada vain yhden annoksen, kun ♥:n lusikka oli omaani nopeampi. :/ :P


kuvan alkuperä

torstai 9. joulukuuta 2010

Joulutoive # 9

Kitara.

Opettelin kitaran soittamista ensimmäistä kertaa joskus lukiossa. Minusta oli ihan ok-helppoa tajuta sointuja ja soittamista, joten ajattelin että haluaisin hankkia oman kitaran. Äitikin jopa oli sitä mieltä, ettei kyseisen soittimen ostaminen olisi ihan turhuutta, vaan uskoi minun oppivan soittamaan, kunhan harjoittelisin. Omaan mieleeni hiipi kuitenkin pieni epäilys, etten kuitenkaan jaksaisi harjoitella tarpeeksi, joten rahat menisivät hukkaan jos ostaisin kitaran nurkkaan pölyttymään.

Ensimmäisten soittelukokemuksien jälkeen olen silloin tällöin tarttunut kitaraan milloin missäkin; kaverilla, leirillä, koulussa... Parina viime kesänä olen jopa uskaltautunut säestämään leirilauluja välillä. Yleensä aina, kun on mahdollisuus kokeilla jonkun kitaraa, iskee itselle kitarakuume. "Ostan oman seuraavasta palkastani". Aina se on vain jäänyt.

Haluaisin jonkin hyvän akustisen kitaran. Ostamista jarruttaa eräänlaisen pihiyteni lisäksi myös se, etten tiedä soittimista juuri mitään. Kirpparilla voisi joskus tulla vastaan joku kiva yksilö, mutta koska en ole mikään musiikin virtuoosi, en osaa kokeilla ja arvioida, olisiko siinä jotakin vikaa vai olisiki se sittenkin hintansa väärti. Soiko instrumentti kauniisti, onko sen kaula suora, ja mitä kaikkea siitä tulisi huomioida. Musakaupassa hinnat taas hirvittävät, vaikka eipä ne halvimmat kitarat oikeasti ole kovin kalliita.

Olisi ihanaa, jos Joulupukki toisi minulle tänä jouluna akustisen teräskielisen kitaran. Tosin mielummin kotiinkotiin, sillä Pieksämäen kämppään en kaipaa yhtään lisää kamaa. Ehkä haluankin kitaran vasta sitten, kun olen muuttanut takaisin kotiin. Tai sitten, kun olen muuttanut johonkin seuraavaan paikkaan.


kuvan ihanuus täältä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Joulutoivomus numero 8

Hyvää syntymäpäivää.

Jostain kummallisesta syystä olen kohdannut tähänastisen elämäni aikana hurjasti ihmisiä, joiden syntymäpäivä on kahdeksas joulukuuta. Lienee ollut hyvä päivä syntyä. (:

Ensinnäkin hyvää synttäriä rakkaalle apinalle, eli pikkuveljelle, joka täyttää kuusitoista vuotta! Nyt viime visiitillä huomasin ihmetyksekseni, ettei se pikku naperoveli näytäkään niin naperolta enää. Jostakin oli tullut pituutta lisää muuallekin kuin hiuksiin ja entinen kääpiö uhkasi jo olla pitempi kuin minä. Ei sielä kuitenkaan. Veljen synttäröinnit olivat nyt viikonloppuna, syötiin kakkua ja pelattiin Disnay-Monopolya. Sillai leppoisaa menoa.

Sitten ihanalle Kämppikselle. Koska kyseessä ei ole enää mikään teini, ei kaiketi ole soveliasta ilmoittaa synttärikakussa olevien kynttilöiden määrää. :P Niitä on saman verran kuin minun kakussani keväällä, eli ei tainnut olla yhtäkään. Kynttilöiden sijasta toivonkin hänelle vaikkapa pakkausintoa muuttoa varten ja iloisen värisen villalangan jokaista elettyä vuotta kohden. (:

Synttäritoivotukset menevät veljen ja Kämppiksen lisäksi myös muutaman vuoden takaiselle kesätyökaverilleni, luulisin että Jyväskylään. Myös moikkaustutulle/facebookkaverille Jesselle ja veljen kummisedän vaimokkeelle. Ja kaikille muillekin, jotka juhlistavat vanhenemistaan tänään!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Joulutoivomus numero 7

Että osaisin hankkia äitille ja iskälle lahjat, joista ne tykkää.

Vanhemmille on vähän hankala miettiä kivoja joululahjoja. Toki aina voisi ostaa jonkin nätin kynttilän ja iskeä sen pakettiin suklaarasian kanssa, mutta onhan se hiukkasen mielikuvituksetonta. Eikä yhtään henkilökohtaista. Vaikka tiedänkin äidin pitävän makeasta, olisi konvehtirasia silti kamalan tylsä lahja. Haluaisin onnistua valitsemaan äidille jotakin sellaista, joka on pelkästään hänelle. Lahja ei saisi olla jaettavissa muiden kesken.

Pienempänä taisin usein hommata jotakin keittiötavaroita äidin lahjapakettiin. Ajatus ei kuitenkaan tunnu tällä hetkellä hyvältä, vaan kulhot tai kakkuvuoat näyttäisivät mielestäni vain vihjauksilta, että äidin kuuluu passata muita ja loihtia herkkuja toisille. Haha vaikka isä meillä kai enemmän leipoo, mutta en halua ruokkia lahjoillani mitään typeriä stereotypioita. Jokin vartavasten äidille valittu kirja voisi olla mieluinen paketti, mutta en tiedä onnistunko löytämään sellaista. Kirjakaupat kun eivät ole niitä kaikkein kivoimpia shopailupaikkoja. Joka tapauksessa, mietintämyssyssä jokin henkilökohtainen, kehoa ja mieltä lämmittävä lahja.

Iskällekin kaiketi löytyisi kirjakaupasta jotakin mukavaa, jos vain menisi etsimään. Toisaalta Suomen sotahistoriaan liittyvät opukset taitavat alkaa olla mielikuvituksettomia nekin. Kyllä iskä sellaisista tykkäisi, mutta hänellekin olisi kivempi antaa jotain erilaista. Melkein mikä tahansa toki varmasti viee voiton yhdestä männävuosina antamastani lahjasta: Kerran ostin iskälle pistorasian tuplaannuttajan (???!! vähän niin kuin jatkojohto, mutta vain kahdelle pistokkeelle) joka ei edes sopinut meidän pistorasioihimme. :'DD Jokin onnistunut valinta siis haussa.

Tietenkin joulutoivon myös sitä, että kavereille hankitut lahjat osuvat johonkin tykkäämishermoon. Vanhemmille vain on hankalampaa miettiä sopivia muistamisia, joten niiden kohdalla kannattaa toivoa erityisen kovasti. (:


kuva peräisin täältä.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Joulutoivomus numero kuusi

Tuntematon sotilas -DVD.

Vaikka kyllähän sen näkee joka vuosi telkkarista. Tänään jäi kuitenkin Tuntemattoman katsominen väliin, kun mentiin koko perhe kyläilemään. Vanha perhetuttu oli kutsunut kylään, kun edellisestä visiitistä oli jo hävyttömän monta vuotta aikaa. Kukaan ei edes muistanut, milloin olemme viimeksi käyneet. Paikka näytti silti tutulta; siinä sohvalla sisko ja minä istuttiin samanlaisissa vaaleanpunaisissa fleece-asuissa, tuossa nurkassa oli korituoli jossa olimme mukkelis makkelis. Silti jotenkin kummassa talo näytti pienemmältä kuin ennen. :o

Ei minua suinkaan harmittanut, että elokuvan katseleminen vaihtui kyläilyyn. Onhan kahvin hörppiminen ja kuulumisien kertoileminen mukavampaa kuin television tuijottaminen. Mutta toisaalta Tuntemattoman sotilaan katsominen kuuluu itsenäisyyspäivään. Vaikka sen osaa ulkoa, on sen katsominen aina yhtä tärkeää. Se kertoo jostakin sellaisista koettelemuksista, joita tämmöinen tytöntyllerö ei edes tajua. Pala isänmaan historiaa. Ja jotenkin vaan muutenkin tykkään siitä. Eilen katsoin Tali Ihantalan, eikä se ollut läheskään yhtä hyvä. En kovin hyvin keskittynyt siihen, mutta sen verran mitä keskityin, mieleeni jäi ainoastaan Salkkari-tasoiset näyttelijänsuoritukset.

Tuntemattoman sotilaan lukeminen kirjana olisi kaiketi sivistyneempää ja kulturellimpaa (!?), mutta minä nyt satun olemaan enemmän elokuvien kuin lukemisen ystävä. Olen sentään kerran lukenut Väinö Linnan teoksen, kun se piti lukiossa jollakin kurssilla lukea. Ja vaikka verbi nyt olikin "piti", ei sen lukeminen ollut ollenkaan vastenmielistä. Aluksi olin hiukan vastahakoinen, kun en ollut kovin kiinnostunut lukemaan sodasta, mutta loppujen lopuksi pidin kirjasta kovasti. Se oli positiivinen yllätys ja siihen liittyvät tehtävät vielä auttoivat ymmärtämään kyseistä teosta paremmin. Ehkäpä on siis ihan sallittua tykätä katsoa filmatisointia, kun on edes vähän perehtynyt kirjaversioonkin. :D

Kesän lopulla meinasin ostaa Tuntemattoman sotilaan DVD:nä kirpparilta, mutta vähän aikaa DVD kädessäni kierreltyäni ajattelin, etten jaksakaan ostaa sitä. (Minulle käy usein niin, etten jaksa ostaa jotakin ö_O) Lähinnä kai mietin sitä, että sitä tuskin tulee katsottua, koska se joka tapauksessa tulee vuosittain telkkarista. Ihme ja kumma vuoden mittaan on silti tullut välillä sellainen olo, että olisi kiva katsoa se. Sitä paitsi eilen tuli mieleen, että DVD mahdollistaisi myös englanninkielisten tekstityksien lisäämistä, ja ♥kin näkisi jotakin välähdyksiä Suomen eilisistä. Seuraavan kerran kun jossain tulee vastaan Tuntematon DVD:nä, ei pidä jättää sitä hyllyyn. Paitsi jos se on liian kallis, tietenkin. (:

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Joulutoivomus 4 - 5

Että ensi vuonna olisin terveempi.

Tänä vuonna olen sairastanut u-se-as-ti. Vähän väliä joku pöpö iskee ja kurkkukipu, kuume ja räkätauti kiusaa. Yskä meinaa lennättää keuhkot pihalle ja nenä menee rikki niistämisestä. Ei siis sen enempää kuin tavallinen flunssa, mutta eipä sitäkään kovin monta kertaa vuodessa jaksaisi.

Nytkin on tämä viikko mennyt enemmän tai vähemmän sängyn pohjalla. Kuume nousi ensimmäistä kertaa lauantai-iltana Sodankylässä ja häiritsi oloa muutamana iltana. Kummallinen pikku pirulainen, joka ei tuonut mukanaan kurkkukipua tai nuhaa, vaan kiusasi pelkkänä kuumeena. Viikon puolivälissä olin mukaterve, mutta perjantai-iltana saapui se jo kaipailtu (!! :s) kurkkukipu. Nyt olen viettänyt pari yötä ja päivää niistäessä ja yskiessä. Inhaa metelöidä pitkin yötä, etenkin kun ♥ yrittää nukkua vieressä.

Strömsössä sanottiin äsken, että nokkosen ominaisuuksia on vastustuskyvyn edistäminen. Nokkosta poskeen, siis.


kuva täältä.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kolmas toivomus

Että loppuvuosi ja ensi kevät lutviutuisivat.

Maksoin äsken Pieksämäen kämpän vuokran. Minun pitää kuitenkin irtisanoutua vuokralaisuudesta (?) vielä tämän kuukauden puolella. Ei siksi, että valmistuisin nyt jouluna kuten luokkatoverini. Minulla ei silti ole paljoa koulua ensi keväänä, muutama hassu luento vain. Muutaman päivän takia ei kannata asua Pieksämäellä koko kevättä, sillä ei minulla olisi siellä juurikaan ketään.

Ja koska minulla ei ole melkeimpä yhtään koulua, en varmaan saisi opintotukeakaan, joten en voisi maksaa vuokraa, ellen menisi johonkin töihin. Mutta koska kevät on pyhitetty mitä suuremmissa määrin opinnäytetyölle, oikeille töille ei takuulla olisi aikaa. Ei minun tehokkuudellani.

Toivon mukaan siis siirryn tammikuussa kamoineni kotiinkotiin. Siellä (tai siis täällä) ei tarvitsisi maksaa vuokraa, vaan saisi olla rauhassa kotona. Tai no tiedä siitä rauhasta sitten, kun kotona asuu maailman hankalin pikkuveli. Voihan kuitenkin hyvinkin olla niin, että kevään mittaan tapahtuu jotakin ihmistymistä, eikä olisi niin vaikeaa asua saman katon alla. :D

Paitsi ettei tarvitsisi maksaa vuokraa (ehkä jotakin ruoasta sentään), kotonakotona asuminen ensi keväänä on muutenkin kätevää. Sain kotiseurakuntani yhteistyökumppaniksi opinnäytetyölleni, ja vaatiihan sellainen prosessi kaiketi edes välillä joitakin palavereja.

Opinnäytetyö on tosin vielä kovin alkutekijöissä. Keskiviikkona kävin tapaamassa ohjaavaa opettajaa, mutta hän sanoi ettei kannata palaveerata sen enempää (olin hädin tuskin ehtinyt istahtaa tuolille), sillä minulla ei ollut mielessä mitään tutkimusaihetta. En minä ollut tajunnut, että leirin pitäminenkin vaatiin jonkin tutkimusnäkökulman. Sellaista yritän nyt epätoivoisesti keksiä ja sitten kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa. Johon pyysin ohjetta, mutta ohjaaja käski ottaa yhteyttä Lellaan (opettajaan). Otin, ja kysyin tutkimussuunnitelman tehtävänantoa. Jota ei kuulemma oikein ole. "eipä muuta kuin suunnitelman runko, joka näkyy esim. OTT1-2:n totsussa. Niinpä laitan sinulle tässä tämän syksyisen totsun, ks. liitettä 1. Myös Kohti tutkivaa ammattikäytäntöä -opasta kannattaa silmäillä ja tarvittaessa hakea ohjausta ohjaajaltasi eli Teemulta." Teemu taas sanoi, että minun pitä ottaa yhteyttä vasta sitten, kun olen saanut suunnitelman valmiiksi. Argh, olisin jokseenkin toivonut, että ohjaajani olisi vaihtunut aiheen vaihtumisen myötä.

Oppari aiheuttaa siis stressiä, vaikka toisaalta olen innoissani aiheestani. Se tutkimusjuttu pitäisi vain keksiä. Toinen stressiä aiheuttava asia on omaisuuteni valtava fyysinen olemus. Kolmen ja puolen vuoden aikana tavaramäärä - lähinnä vaatteet ja kaikenlainen turha krääsä - on varmasti ainakin tuplaantunut, jollei triplaantunutkin. Kun erehdyn ajattelemaan tavaroideni pakkaamista, kuljettamista tai säilytystä, astuu kehiin taas melkoinen ahdistus. Samaan tunneryöppyyn liittyy usein myös turhautuminen tai närkästys siitä, ettei Pieksämäellä ole a) UFFin laatikkoa, b) divaria tai c) jotakin sellaista kirpputoria, jonne tavaroitansa viitsisi viedä.

Vaikka erinäiset jutut mietityttävät ja kiusaavatkin, olen silti ihan hyvillä mielillä tästä loppuvuodesta. Tämä viikonloppu kuluu perheen ja ♥:n kanssa kotonakotona, sen jälkeen suuntaan takaisin Pieksämäelle yksin tai ♥:n kanssa. Jouluaatolle on jo suunnitelmia, tulee hieman erilainen joulu kuin yleensä. Ennen joulua on vielä kaverien valmistujaiset, toki haluan mennä kuuntelemaan kun luokkakaverit lausuvat sosionomin valansa. Ja mitä tämän päivän toiveeseen tulee; asioilla on yleensä tapana järjestyä.

torstai 2. joulukuuta 2010

Joulutoive # 2

Hammasharjakotelo.

Tänä vuonna on tullut matkusteltua paljon. Tukholmaan, Jyväskylään, Helsinkiin, Keuruulle, leirille, Tampereelle, kylään, Kylmäkoskelle... Matkatavaroihin on tietenkin kuulunut hammasharja.

Minä kuljetan matkoilla hammasharjaani vaaleanpunaisessa hammasharjakotelossa. Ihan muutama päivä sitten havahduin siihen, että minulla on ollut sama kotelo ALA-ASTEELTA asti. Muistan, että olen käyttänyt samaa koteloa jo tyttöleireillä. (Joskus minulla tosin oli Dumle-matkahammasharja, jonka varsi toimi kotelona.) Kun asiaa ajattelee, tajuaa että se on melkoisen ällöä. Ei voi olla kovin hygienistä käyttää samaa hammasharjakuljetinta vuosista toiseen, vaikka sen huuhtelisikin välillä. :s

Sitä paitsi vanha vaaleanpunainen kotelo sijaitsee tällä hetkellä Helsingissä. Otin ison askeleen viime visiitilläni ja kysyin ♥:ltä, josko voisin jättää hammasharjani hänen kämpälleen. Ja sain jättää. Nyt kuljettelen toisia hammaspesuvehkeitäni ihan tavallisessa pakastepussissa. Olisi siis oikein kiva, jos saisin uuden kuljetusvälineen hammasharjalleni. Mieluiten pinkin. (:


kuva täältä.