Huomasin juuri, että noiden aiempien tekstien kuvat ja kirjoitukset on ihan viturallaan ja missä sattuu. Koitin säätää niitä puhelimella, mutta taisin vaan hävittää niitä enemmän. Tarttee koittaa laittaa niitä ojennukseen koneella, kunhan pääsen jossakin hetkessä kotio.
Nyt olen kotonakotona, päätin poiketa töistä. Torstaina alkoi uusi työ, tähän mennessä en ole kuin hengaillut. Kaikki muut ovat lomalla, joten minulla ei ole ketään perehdyttäjää eikä neuvojaa. Joten tänäänkin vain lueskelin vähän nuorisotyön tiedostoja koneelta ja soitin kitaraa.
Eilen oli se monikulttuurinen messu. Laulu meni ihan ok:sti, mutta se hankala biisi meni ihan penkin alle. Se oli onnistunut tosi hyvin siinä ennen messua harjoitellessa, mutta tositilanteessa päätin näköjään säveltää sen uusiksi. Tuli sellainen ihme jazz-versio. Meinasi ruveta poruttamaankin, kun pääsin sen biisin jälkeen penkkiin istumaan. Että sellaista.
Messun jälkeen oli ruokailu, ihmiset olivat tuoneet sinne eri maiden sapuskoja. Minä ja ♥ veimme karjalanpiirakoita (pakasteesta, puolivalmiita) ja munavoita. Oli kiva istuskella syömässä ja juttelemassa, mutta olin kyllä aika iloinen kotiinpääsystäkin. Päivä oli melko pitkä, kello taisi olla jotain kahdeksan, kun vihdoin päästiin kotimatkalle.
Mutta, tarkoituksena oli oikeastaan vaan tulla sanomaan noista kuvien vinksallaan olemisesta, ja se tuli jo hoidettua. Moro siis!
(Jaaha. En näköjään saa tätä julkaistua. Uusi yritys myöhemmin. Ja jos pystyt lukemaan tämän, ilmeisesti se uusi yritys on toiminut. :D)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laulaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. elokuuta 2013
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Ah ja voi
Tulin juuri monikulttuurisen messun lauluharkoista. Minua ei yhtään kiinnostanut mennä sinne, koska odotin niiden olevan älytöntä sähläämistä, enkä edes osannut omaa lauluani. Olin oikeassa. Sähläystä, enkä osannut.
Mutta. Treenattiin pianistin kanssa, pikku hiljaa alkoi sujua. Minulle sanottiin, että minun pitäisi laulaa. ♥
(Siis tarkoitti, että oikeasti. Laulutunteja, musiikkiteatteria, jotain. Pop & jazz.)
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Juhlapäivä
Tänään
-käytiin siskon valmistujaisissa (suutari)
-käytiin Hanna-Kaisan lakkiaisissa
-mentiin kuuntelemaan Haloo Helsinki!ä ja PMMP:tä Keskustorille YleX-poppiin
-istuttiin vähän aikaa terassilla
-pelattiin SingStaria (dämn, Nero voitti mut kahdesti!!)
-tykkäsin mun asusta tosi paljon

Tunnisteet:
ihmiset,
kesä,
laulaminen,
Look of the day,
musiikki
torstai 18. huhtikuuta 2013
Hengähdysilta
Huh, nyt on pitkästä aikaa ihan vapaa ilta ilman minkäänlaisia menoja kalenterissa. Viikko sitten alkoi aikamoinen putki, joka ilta on ollut jotakin tekemistä. Onneksi ovat olleet kivoja menoja:
Viime torstaina oli Vanhassa kirkossa Sanan lähteillä -ilta. Olin kyllä aika väsynyt töistä tullessani ja mietin, etten olisi mennyt kirkkoon, mutta koska kyseessä oli kevään viimeinen Sanan lähteillä, ajattelin tsempata ja lähteä liikkeelle. (Oho tulipa pitkä virke!) Noissa illoissa on aina ollut puhujana psykologi ja evankelista, ja tällä kertaa aiheena oli "Ilo Herrassa on väkevyytemme". Ihan mielenkiintoinen aihe, mutta illan ensimmäinen puolisko meni siihen, että keskityin laskemaan, kuinka monta kertaa psykologi sanoi puheensa aikana sanan jotenkin. Taitaa olla hänen lempparitäytesana, niitä oli yhteensä ainakin 30.
Perjantai oli vähän outo, kun olin töissä. Minulla on ollut perjantai työpäivänä viimeksi helmikuussa, joten oli vähän omituista raahautua työpaikalle ja vielä yrittää saada jotakin aikaiseksi. Illalla olikin sitten vähän normaalimpaa, sillä suuntasin rumpuharkkoihin. Meitä oli vain muutama, mutta oli silti oikein mukavaa soittaa. Lopuksi aloimme harjoitella jotakin uutta laulua, mikä ei sitten ollutkaan niin kivaa. Äänissä laulaminen ei ole ihan minun juttuni. :D
Lauantaina kävin ♥:n kanssa Ideaparkissa. Oli tarkoitus käydä katsastamassa kenkäkauppojen alet, ja hankkia ensi talvea varten talvikengät/-kenkiä, mutta ei löytynyt mitään kivoja. Sen sijaan hankin piiitkään ostoslistalla olleen asian: boleron. Kolmena kappaleena.
Lauantai-iltana ajeltiin Kalevan kirkolle, siellä oli Negrospirituaalikonsertti. Odotin konsertin olevan hieno, mutta petyin jonkin verran. Odotin reipasta ja iloista menoa, mutta esiintymässä ollut kuoro lauloi kaikki laulut aika hitaassa tempossa. No tulipahan käytyä Kalevan kirkossa, en ole ennen käynyt sen varsinaisessa kirkkosalissa. Siellähän meinasi ihan ruveta huippaamaan, kun katto on niin korkealla!
Sunnuntai-ilta(päivä) meni myös kirkossa, mentiin Vanhan kirkon English serviceen, jossa käymme ♥:n kanssa säännöllisesti. Jumalanpalvelusta ennen piipahdettiin Hulluilla päivillä kuitenkaan mitään ostamatta.
Maanantai oli vapaapäivä, mutta kalenteri ei ollut tyhjä senkään kohdalla. Puolilta päivin tapasin ystävääni, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Viime tapaamisesta oli niin kauan, että en edes muista, minä vuonna se on mahtanut tapahtua! Menimme syömään kiinalaiseen ja juttelimme kaikkea mahdollista, mitä nyt viime aikoina tai vähän kauemmin sitten on tapahtunut. Istuimme ravintolassa aika tovin, lähdin bussipysäkille joskus kolmen aikoihin.
Maanantai-iltana oli taas se aikuisten kokkikerho. Tällä kertaa teemana oli afrikkalainen ruoka, sitä kokkasimme n. 15 hengen voimin seuriksella. Minä väkersin malawilaisia maapähkinäpalleroita, sellaisia pieniä makeahkoja leivonnaisia. Ennen jälkkäriä söimme kurpitsakeittoa, lihavuokaa ja salaattia. Oli mukava kokkikerho. (:
Tiistaina töiden jälkeen suuntasin taas kirkkoon. Tällä kertaa Finlaysonille, siellä oli "naisten vapaailta". Illan teemana oli "Kauniit ja rohkeat - riitänkö?" ja sitä tutkiskeltiin niin laulujen avulla kuin sielunhoitoterapian näkökulmasta. Oli mielenkiintoinen ja hyvä ilta.
Eilen ajelin töiden jälkeen Viialaan. Käväisin kirppiksellä (ostin verhot ja huivin) ja kirjastossa, mutta kellon lähestyessä kuutta suuntasin varsinaiseen määränpäähäni, kirkolle. Siellä oli nuorten aikuisten karaokeilta, olin innoissani siitä, koska a) tykkään laulamisesta ja b) näkisin viimevuotisen työkaverini. Teknisten vaikeuksien takia lauluilta oli aika vähälauluinen, mutta muuten oli mukavaa. Oli kiva jutustella tyyppien kanssa ja natustella sipsejä. Lähdin kirkolta hyvillä mielin ja menin kotiokotio nukkumaan.
Tänään ei sitten ollut mitään menoa. Mitä nyt kävin viemässä pienen muuttokuorman veljen kämpälle ja kävin
♥:n kanssa katsastusasemalla hoitamassa paperihommia. Huomenna on taas rumpuilut, lauantaina työilta ja sunnuntaina aion mennä majataloiltaan kuuntelemaan mm. Olli Heleniusta. Sitten onkin lentämiset lennetty, taas vähän aikaa. (:

elely,
harrastuksia,
ihmiset,
kirpputori,
kokkaus,
laulaminen,
spiritualiteetti :D,
työt
perjantai 29. kesäkuuta 2012
Moodswings
Aamulla olin innoissani uusista farkkuleggareistani. Ne on samanlaiset kuin ne siniset, joita käytän melkein aina, mutta nämä ovat mustat. Tosi kivat ja paljon ryhdikkäämmät kuin paljon käytetyt edeltäjänsä. Pöksyjen kaveriksi puin hopeisen paidan ja rukousnauhan. Jaloissa oli Tokmannin kukkakangaskengät.
Kun tulin töistä (töissä piti pitää neuletakkia, koska kirkossa on niin kylmä), ajattelin ottaa asukuvat, kun oli niin kiva ilmakin. Otin ensin työvaatteiden kuvat ja sitten vaihdoin kengät. Halusin nimittäin laittaa illemman menoja varten korkokengät, vaikka en rumpuharkkoja kummalliselle viihteelle ollutkaan lähdössä. Pinkit kengät piristivät asua ja mieltä.
Kun laitoin kuvat koneelle, ja aloin käydä niitä läpi, alkoi alamäki. Melkein kaikki kuvat näyttivät KAMALILTA PULLATAIKINAKASOILTA! Hyyi tuli kauhea itseinho-olo, olen paksuuntunut viime vuodesta vaikka kuinka paljon. :// Olen kyllä mussutellut kaikkea turhaa aika paljon, ei oo kivaa.
Melkein halusin jäädä kotiin möllöttämään, mutta päätin silti lähteä kylille. Vaatteet menivät silti vaihtoon, sillä hetkellä houkuttelevin asuvaihtoehto olisi ollut säkki. Puin hopeapaidan tilalle säkkiä lähimmäksi osuvan vaatekappaleeni, pujotin ison ristin kaulaani ja korviin Maria-korvikset. Jalkaan jäivät mustat farkkuleggarit ja pinkit kengät. Vielä laukku olalle. Siinä mielentilassa ei tehnyt yhtään mieli olla kuvattavana, eli en ottanut hätävara-asustani kuvia. Kiepsautin hiukseni vain teininutturalle ja lähdin kohti bussipysäkkiä.
Bussissa mieli alkoi hiukkasen kohota, koska minulla oli ennen treeneihin menemistä agendallani Sokoksessa käynti. Jossakin mainoslehdessä oli tarjousmeikkejä, ja ajattelin käydä katsomassa huulipunia. Vähän aikaa pähkäiltyäni lähdin kassan kautta kadulle, ja mukanani oli kaksi uutta huulipunaa (kolme euroa kappale) ja ihkaensimmäinen valokynäni.
Sokokselta kipitin sitten Aleksanterinkoululle, jossa treenimme pidetään. Koska olin aika paljon etuajassa, istuin kiipeilytelineillä (öhöm eikun sellainen puomi, jonka päällä tasapainoillaan) ja kaivelin laukustani peilin. Kokeilin toista huulipunaa huulille, ja mieli parani taas monta astetta. Tykkään tosi paljon siitä, miltä näytän punaisilla huulilla, ja ainakin ensimmäisenä kokeilemani puna on vallan ihana! Fiilistelin sitten punaa ja keliä aikani, odottelin muiden saapuvan paikalle.
Treenit oli kivat. Paikalla oli vain kuusi soittajaa, mutta meno oli kiva. Soitettiin jotakin uutta, jotakin tuttua. Harjoitusten jälkeen juttelin niitä näitä siskon kanssa, kun odotin, että ♥ tulisi hakemaan minua. Ajeltiin sitten kaupan kautta (kuplavettä ja vessapaperia) kotiin ja syötiin jotakin iltapalaa. Sitten parkkeerasin takamukseni tähän sohvalle, ja aloin kirjoittaa. Nyt on ihan kiva olo, mutta aion silti yrittää vaikka jotakin karkkipäiväjärjestelmää, ettn olisi koko ajan mussuttamassa jotakin hyvää, ja ettei tälläisiä ällöpäiviä tulisi kovin usein.
Huh, olikohan tässä edes mitään selkoa. Toivottavasti. Hyvää viikonloppua, mulla ainakin on kivoja juttuja suunnitteilla! (:
Kun tulin töistä (töissä piti pitää neuletakkia, koska kirkossa on niin kylmä), ajattelin ottaa asukuvat, kun oli niin kiva ilmakin. Otin ensin työvaatteiden kuvat ja sitten vaihdoin kengät. Halusin nimittäin laittaa illemman menoja varten korkokengät, vaikka en rumpuharkkoja kummalliselle viihteelle ollutkaan lähdössä. Pinkit kengät piristivät asua ja mieltä.
arskat - Tokmanni
paita - kirppis (H&M)
pöksyt - Cellbes
kengät - Tokmanni
neule - kirppis
kengät - Löytötavaratalo
Melkein halusin jäädä kotiin möllöttämään, mutta päätin silti lähteä kylille. Vaatteet menivät silti vaihtoon, sillä hetkellä houkuttelevin asuvaihtoehto olisi ollut säkki. Puin hopeapaidan tilalle säkkiä lähimmäksi osuvan vaatekappaleeni, pujotin ison ristin kaulaani ja korviin Maria-korvikset. Jalkaan jäivät mustat farkkuleggarit ja pinkit kengät. Vielä laukku olalle. Siinä mielentilassa ei tehnyt yhtään mieli olla kuvattavana, eli en ottanut hätävara-asustani kuvia. Kiepsautin hiukseni vain teininutturalle ja lähdin kohti bussipysäkkiä.
Bussissa mieli alkoi hiukkasen kohota, koska minulla oli ennen treeneihin menemistä agendallani Sokoksessa käynti. Jossakin mainoslehdessä oli tarjousmeikkejä, ja ajattelin käydä katsomassa huulipunia. Vähän aikaa pähkäiltyäni lähdin kassan kautta kadulle, ja mukanani oli kaksi uutta huulipunaa (kolme euroa kappale) ja ihkaensimmäinen valokynäni.
Sokokselta kipitin sitten Aleksanterinkoululle, jossa treenimme pidetään. Koska olin aika paljon etuajassa, istuin kiipeilytelineillä (öhöm eikun sellainen puomi, jonka päällä tasapainoillaan) ja kaivelin laukustani peilin. Kokeilin toista huulipunaa huulille, ja mieli parani taas monta astetta. Tykkään tosi paljon siitä, miltä näytän punaisilla huulilla, ja ainakin ensimmäisenä kokeilemani puna on vallan ihana! Fiilistelin sitten punaa ja keliä aikani, odottelin muiden saapuvan paikalle.
Treenit oli kivat. Paikalla oli vain kuusi soittajaa, mutta meno oli kiva. Soitettiin jotakin uutta, jotakin tuttua. Harjoitusten jälkeen juttelin niitä näitä siskon kanssa, kun odotin, että ♥ tulisi hakemaan minua. Ajeltiin sitten kaupan kautta (kuplavettä ja vessapaperia) kotiin ja syötiin jotakin iltapalaa. Sitten parkkeerasin takamukseni tähän sohvalle, ja aloin kirjoittaa. Nyt on ihan kiva olo, mutta aion silti yrittää vaikka jotakin karkkipäiväjärjestelmää, ettn olisi koko ajan mussuttamassa jotakin hyvää, ja ettei tälläisiä ällöpäiviä tulisi kovin usein.
Huh, olikohan tässä edes mitään selkoa. Toivottavasti. Hyvää viikonloppua, mulla ainakin on kivoja juttuja suunnitteilla! (:
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Purkkiin
Tänä viikonloppuna olin siis safarilla. Tukikohta oli Isohiekan leirikeskus Keuruulla, jonne matkustimme parjantai-iltana. Illalla ohjelmassa oli ainoastaan majoittuminen, iltapala ja sauna, mutta lauantaiaamuna alkoi työt. Aamupalan jälkeen köröttelimme kirkolle, sinne oli pystytelty kuoromikkejä ja lattialla luikerteli paljon johtoja. Viikonlopun missio nimittäin oli saada osa tulevan levyn biiseistä nauhoitettua, luvassa oli kaksi päivää tehotyöskentelyä.
Alunperin olin ollut kahden vaiheilla, lähtisinkö äänitysviikonloppuun vai en, sillä en ole vielä kovin harjaantunut kuoron laulujen kanssa. Olisihan se ollut typerää, että menisin äänittämään biisejä, joita en ole koskaan kuullutkaan. Toisaalta olisi kätevä mennä edes kuunteluoppilaaksi, sillä muiden tahkotessa stemmoja uudelleen ja uudelleen nauhalle uudetkin biisit jäisivät hyvin päähän. Onneksi kuitenkin lähdin mukaan, sillä kaikki (muistaakseni) kahdeksan biisiä oli sellaisia, joita olin edes kokeillut aikaisemmin. En siis joutunut tylsistymään muiden laulaessa, vaan pääsin itsekin osallistumaan äänityksen riemuun.

Vaikka levyttäminen oli mukavaa hommaa, se kysyi totta vie kärsivällisyyttä niin kuorolaisilta, kuoron johtajilta kuin tuottajaltakin. Kukaan ei kuitenkaan hermostunut pahemmin, vaan säilytimme hyvän ryhmähengen ja tunnelman koko rupeaman loppuun asti. Koetuksella oli lähinnä selkä ja hartiat, kun jouduimme seisoskelemaan paikallamme tunti tolkulla ja pitämään nuottikansiota kädessä. Tai no olihan joillain nuottitelineitä, mutta minulta puuttui se ylellisyys. Voisi vaikka toivoa sellaisen joululahjaksi.
Monien monien joululauluottojen lisäksi viikonloppuun mahtui aamujumalanpalvelus tänä aamuna. Oli mukava laulella messussa (Keuruulla käytettiin jotakin sävelmäsarjaa, jota en osannut), etenkin kun tällä kertaa en eronnut joukosta ainakaan asuni takia. Sain oman kuorokaapuni helsinkiläisetn safarilaisten mukana, ja sain korkata sen heti. Kuorolle oli myös tilattu uusia lähetysristejä kaapuihin kiinnitettäväksi, joten en joutunut safaroimaan ilman ristiäkään.

Lauleluiden lisäksi oli ihan vain yleistä safarointia. Eli leirikeskuksessa hengailua, ihmisiin tutustumista ja HYVÄN RUOAN syömistä. (Ruoka maistui ja näytti hyvältä, mutta en sentään kehdannut ottaa kameraani esiin ja ikuistaa syömiäni annoksia :P) Ihmisiin tutustui taas hiukan paremmin, ja aiemmat käsitykseni joistain ihmisistä muuttui. Aiemmin hiukan pelottava kuoron johtajatar muuttui ajatuksissani jopa söpöksi, ja arvokkaasta lääkäriherrasta näkyi rennompi puoli. Alunperin ihanalta vaikuttaneet tyypit olivat edelleen ihania, ja tuntui että pääsin nyt hieman paremmin mukaan porukkaan. Vaikka en osaakaan keskustella kulttuurista tai sienistä niin kuin he. :P
Muita juttuja, joita en osannut, onkin sitten aika liuta. Kohdat, joissa lauletaan pelkkää yhtä konsonanttia kauniisti hymisten (!?), tuntuvat vaikeilta. On helpompi seurata melodiaa nuoteista, kun laulaa sanoja. Vimmatun vaikeaa on oikea hengittäminen, sit en osaa vielä yhtään. Tuntuu, ettei happi riitä millään, ja on pakko huijahengittää väärissä kohdissa. No mutta, varmaankin nämäkin asiat ovat ihan harjoiteltavissa.

Nauhoitussessio kesti tänään vain neljään asti, kun eilen laulelimme levylle yhdestätoista seitsemään. Saavuin takaisin Pieksämäelle puoli seitsemän maissa ja otin Kaiman meille vähäksi aikaa kylään. Hänen junansa lähti vasta yhdeksän jälkeen, joten kutsuin hänet meille odottelemaan. Olettaisin näet, että junan venaileminen olisi mukavampaa oikeissa sisätiloissa ja jonkun seurassa olisi mukavampaa kuin asemalla yksistään. Kaiman kanssa kävimme läpi viikonlopun tapahtumia ja puhuimme kuorosta ja muusta laulamisesta, koulusta ja afrikkalaisuudesta. Ihana teehetki ihanan Kaiman kanssa kruunasi vallan mukaisan viikonlopun, ja kohta voi mennä hyvillä mielin unten maille.

Safari,
uusi paikka,
ystävä
maanantai 1. marraskuuta 2010
Safarilla
Torstai:
Koulun jälkeen pakkailin viikonlopun kuoroharjoitus ja -esiintymisreissua varten. En löytänyt mustia kenkiäni, joten soitin äitille, että ovatko ne kenties kotona. Eivät olleet. Onneksi puhelun aikana löysin kengät sittenkin vaatekaapin perältä. Vähän ajan päästä soitin uudestaan kotiin, sillä en myöskään löytänyt mustia housujani. Minulla oli paha aavistus, että olisin jättänyt ne joskus kotiinkotiin, koska kyseisiä pyhähousuja ei tule juurikaan käytettyä. Äiti ei kuitenkaan löytänyt pellavahousujani kotoa, enkä minä kämpältä. Mieleen alkoi nousta epätoivo, sillä a)olen ennenkin onnistunut hukkaamaan vaatteitani, joten ei olisi vallan tavatonta, jos nämäkin housut olisivat häipyneet teille tietymättömille ja b) viikonlopun esiintymisissä tarvitsisin mustia housuja, enkä omista niiden häviksissä olevien lisäksi muita mustia housuja kuin veluuripökät. Ja yhdet asialliset housut, jotka tiettävästi sijaitsevat kotona. :SPakkaamisen lomassa tekstailin Kaiman kanssa. Kyselin vielä liinavaatteista, esiintymisasuvaatimuksista (musta hame ja sukkahousutkin kävisivät, mutta eipä minulla tainnut sukkiksiakaan olla) sekä matkustussuunnitelmista. Jossakin hetkessä en enää jaksanut naputella viestiä, vaan pirautin Kaimalle. Puhelun aikana selvisi, että olin ollut väärässä luulossa lähtöpäivän suhteen: Olin luullut, että safaroiminen alkaa jo perjantaina, mutta oikeasti menisimmekin Äänekoskelle vasta lauantaina! Olipa hyvä että asia tuli ilmi, sillä ei olisi ollut yhtään kiva etsiytyä paikalle huomatakseen, ettei ketään muita ole mailla halmeilla. Muutkin jutut lutviutuivat illan mittaan, sillä löysin sittenkin pellavahousut henkarista roikkumasta.
Perjantai:
Perjantai ei siis ollutkaan vielä Safari-päivä, joten jouduin perumaan kyydin koululta Äänekoskelle. Mikä oli toisaalta harmi, sillä kurssikaverin kyydillä olisi päässyt kätevästi ihan perille asti, sillä hän sattuu asumaan Äänekoskella. Kivempi kuitenkin, että perjantai jäi vapaaksi, sillä Anni valmistui ja suunnitelmissa oli juhlimista, joka olisi jäänyt minulta alunperin väliin. Vietimme iltaa tyttöporukassa mässäillen, karaokeillen ja tanssien. Kovin myöhään en viitsinyt ulkona riekkua, sillä aamulla olisi jaksettava nousta ylös.Lauantai:
Lauantaiaamupäivällä lähdin oikeasti matkaan. Koska en olisi millään jaksanut kävellä rautatieasemalla suuren tavaramääräni kanssa, ja Paulalle ominaiseen tapaan valitin tulevasta kävelymatkasta ääneen, Anni totesi Pieksikseltä lähtevän myös busseja. Tosiaan, ei ollut tullut mieleenikään. Mutta jee, bussilla mennessä ei tarvinnut kävellä niin kauas, vaan pysäkki oli yllättävän lähellä. Ihan niin kuin Siwakin.Matkustin bussilla Jyväskylään (vähänkö aion jatkossakin mennä bussilla, se on kivaa!) ja hengailin jonkin aikaa kaupungilla. Kävin vähän apteekissa ja musakaupassa ja palasin matkakeskukseen syömään lemppari-Hese-ruokaani: Juustoateriaa isommilla ranskalaisilla ja tuplamaidolla. ♥ :D Myöhemmin Kaimakin saapui paikalle, ja käväisimme hänen kanssaan kahvilla Coffee Housessa. Tällä kertaa yllätin itseni tilaamalla jotakin muuta kuin tiramisu-latten. Jäätelö-cappuchino oli myös nam.
Neljän jälkeen Safari-bussi pyyhälsi matkakeskukselle ja poimi meidät kyytiin. Matka jatkui äänekoskelle, Laajaniemen leirikeskukseen. Siellä söimme muhkuhyvää ruokaa ja aloimme harjoitella. Brittenin aikana keskityin kuuntelemiseen ja neulomiseen, osallistuin vasta joululauluihin. Hmm, tosin en ollut tajunnut ottaa niiden nuotteja mukaan (ei minulla varmaan olisi kaikkia ollutkaan), minkä johdosta jouduin illemmalla nuotistovastaavan (?) puhutteluun. Että pitää huolehtia oikeat nuotit mukaan, jotta hänen ei tarvitse hyppiä monistamassa silloin, kun pitäisi harjoitella.
Harjoitusten jälkeen oli vielä saunaa ja iltapalaa. Sitten painuin pehkuihin hieman epätietoisena siitä, siirtyisikö puhelimeni kello automaattisesti talviaikaan.
Sunnuntai:
Kello ei siirtynyt, mutta heräsin silti aika sopivaan aikaan. Aamupalan jälkeen pakkauduimme jälleen bussiin ja hurautimme Konginkankaan kirkolle. Äänenavauksen jälkeen kävimme jumalanpalveluksessa laulettavat laulut kerran läpi; jotkut kokonaan, joistakin vain ensimmäinen fraasi. Sitten odotimme, että jumalanpalvelus alkaa. Oli kiva laulella kuorolauluja, vaikka kaikkia en tosiaankaan siinä alku"kertauksessa" oppinut. Myös virsiä oli mukava laulaa. Etenkin kun minä ja Siru jäimme kaksin parvelle ja lauloimme ehtoollisvirttä. Meidän äänemme kävivät hyvin yhteen. (:Messun jälkeen oli tarjolla lounasta, seurakuntasali oli tupaten täynnä väkeä. Kun olimme saaneet kystä kyllin, harjoitukset jatkuivat kirkossa. Tällä kertaa harjoittelimme illan konsertin biisejä. Ihan kivaa, että ehdin edes vähän kokeilla siellä laulettavia lauluja etukäteen. Ei kuulemma ole tavatonta sekään, että joutuisi laulamaan konsertissa prima vista. Yää, oikeasti minusta ei kyllä ole kovin kivaa, kun musiikkitermejä viljellään puheessa koko ajan. Tietenkin ne ovat tarpeellisia juurikin vaikkapa harjoitustilanteissa, mutta toisinaan minusta tuntuu, että niiden käyttäminen on vain jonkinlaista brassailua. Etenkin juuri tuo prima vista tuntuu olevan suosiossa. Hmph.
Kolmen maissa siirryimme paikasta K paikkaan S, eli Suolahti-saliin. Konserttimme oli komeassa - vaikkakin akustiikaltaan hieman kökössä - salissa, jonne mahtui varmasti muutama ihminen enemmän kuin esimerkiksi koulumme auditorioon. :D Taas vähän harjoittelimme, ja minä hyväksikäytin kanssakuorolaiseni garderobia. Hänellä oli mukanaan Safarinpunainen villatakki, mutta koska hänellä oli esiintymiskaapu, hän ei tarvinnut takkia. Joten pyysin sen lainaksi, sillä minulla ei ole vielä kaapua. Olin ottanut esiintymispaidaksi mustan tunikajutun, mutta oli kivempi että sain punaisen asun, jotta en erottunut niin kamalasti joukosta. Kun ohjelmisto oli käyty läpi, alkoi keikan odottaminen. Siinä vaiheessa olin jo kovin väsynyt kaikesta laulamisesta, eikä tuntunut yhtään siltä, että olisi vielä jaksanut vetää keikan läpi. :o Ei tehnyt mieli enää laulaa, eikä etenkään laittaa korkokenkiä jalkaan. Hartiat olivat jumissa ja selkään sattui. Että sellaiset keikanodottamistunnelmat.
Konsertti meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Harjoitukset ehkä paremmin, mutta ei kai keikassakaan mitään valittamista. Kaikkia biisejä en osannut, auoin sitten vaan suuta. Jälkeenpäin tajusin, mikä olennainen osa "ihan hyvin" menneestä keikasta puuttui: Minä en jännittänyt. Ehkä laulut olisivat menneet paremmin, jos olisin jännittänyt. Koska tottahan minä tiedän, että oieni jännitys tekee oikeanlaisen vireystason ja mitä kaikkea. Se vaan jäi puuttumaan silti. :c Keikanjälkeiset tuntemukset olivat nälkää sekä hartiajumia. Mutta olin silti iloisempi kuin ennen konserttia. Ääni oli vähän käheentynyt, johtunee siitä etten ole tottunut laulamaan niin PALJON. En ainakaan usko, että käheys johtuisi mistään epterveellisesti laulamisesta.
Konserttipaikalta lähdettiin joskus ennen kahdeksaa, jäimme Kaiman kanssa kyydistä Jyväskylässä. Minun oli tarkoitus mennä Kaiman kanssa Mikkeliin ja vasta tänä aamuna takaisin Mäelle, mutta vielä tui yksi juna, jolla pääsin kotiin eilisen puolella. Koska J pääsi jopa hakemaan minut asemalta kämpille, päätin palata safariltani saman viikon puolella. Odottelin matkakeskuksella Kaiman kanssa, juteltiin kivoja. Kuten oltiin koko viikonloppuna tehty. Aika onnistunut eka oikea Safari. (:
Tunnisteet:
ihmiset,
laulaminen,
musiikki,
Safari,
uusi paikka
maanantai 27. syyskuuta 2010
Haluatko kuorotytöksi?
Perjantaina oli aikaisehko herätys, kun piti ehtiä 9.16 -junaan, jonka määränpää oli Helsinki. Sinne matkustin viikonlopun kuoroharjoitusten takia, mutta sitä ennen oli määrä nähdä ♥.
♥ oli kuitenkin vielä töissä, kun pääsin perille. Koska mukanani oli aika iso laukku, en viitsinyt lähteä kaupungille seikkailemaan, vaan päätin odotella asemalla. Olihan minulla kudin mukana, voisin vaikka neuloa sitä odotellessani. Neulominen kuitenkin jäi, ja tilalle tuli kohtaaminen.
Aseman penkillä vieressäni oleva tyttö (no okei, oli hän jo yli kolmekymppinen) alkoi puhua elämäntilanteestaan minulle. Että hän on matkalla Sukevalle, katsomaan vankilassa olevaa miesystäväänsä. Että he ovat menossa joulukuussa naimisiin - vankilassa. Että hänen olisi vaikea matkustaa junalla kuusi tutnia suuntaansa, sillä autokolarin takia hänen jaloissaan ei ole tuntoa, vaan ne puutuvat kun istuu pitkään. Että hänen viimeiset rahansa menivät junalippuihin. Ja mitä kaikkea. Olo oli kieltämättä aika diakonimainen. Mutta kappas kummaa, sain taas vaihteeksi kokea "Kylläpä maailma on pieni" -hetken, kun tuli ilmi, että sillä tytöllä oli samanlainen tatuointi, kuin minulla! Tytön tatuointi tosin oli värillinen ja aito, kun taas minun omani on vedellä kiinnitettävä ja mustavalkoinen. Kuva oli kuitenkin sama. :oo
No, se siitä. Perjantai-iltana kahdeksan aikaan etsiydyin Kampin pysäkiltä bussiin numero 39 ja ajelin Konalaan. Aiemmin päivällä puhelimitse saamieni ohjeiden mukaan osasin jäädä pois oikealla pysäkillä, ja tapasin erään ihmisen, jota en ollut koskaan nähnyt. Kerran vain puhunut puhelimessa, juurikin bussireitistä. Ihminen oli Safari-kuoron yksi altto, joka oli ystävällisesti luvannut majoittaa minut kotonaan. Koti oli kaunis ja altto mukava. Sain nukuttua ihan hyvin, vaikka olikin uusi paikka.
Lauantaiaamuna ajelimme Laajasalon kristilliselle opistolle, jossa kuoroharjoitukset olivat. Harkat olivat ensimmäiset, joihin osallistuin, joten oli vähän jännittynyt, mutta innostunut olo. Sitä paitsi näin pitkästä aikaa kaimaani. (: Aamukahvin jälkeen aloitimme voimistelulla ja äänenavauksilla, sen jälkeen alettiin laulaa.
Voi että, miten pihalla kaikesta olinkaan. Koska laulut olivat uusia/outoja, piti yrittää seurata samanaikaisesti sekä sanoja että nuotteja. JA kuoronjohtajan huitomista. Jota en oikein kunnolla ymmärtänyt. En minä ole ennen ollut huitomalla johdettavana, miten olisin voinut ymmärtää. Enkä myöskään ymmärtänyt, mitä se johtaja puhui. Musiikkitermit ovat täyttä hepreaa, olen toki kuullut pianissimot ja allegrot, mutta eipä siinä heti ihan sytyttänyt. Tai legaatio tai dim...jotakin. Huh.
Kun muu kuoro alkoi laulaa Brittenin Ceremony of Carols -teosta, minusta tuntui vahvasti siltä, että on tapahtunut vakava väärinkäsitys, kun minut on päästetty kuoroon. Poikakuorolle sävelletty (!!!) teos kuulosti aivan liian haastavalta minulle. Taas tuli viime Udoka-harjoituksista tuttu turhautumisen tunne, että olen muka hyvä laulaja, jos mitataan Singstar-, karaoke- tai vaikkapa leirilauleluasteikoilla, mutta heti kun astutaan vähän vaativimmille alueille, taitoni eivät riitäkään.
Kaima ja muut saivat minut kuitenkin vakuutettua siitä, että ei todellakaan ole ihme, vaikka pelästyinkin Brittenin takia. Kuoro on kuulemma harjoitellut kyseistä prujua jo kolmisen vuotta, eikä se vieläkään ota sujuakseen. Lisäksi se on aivan poikkeuksellinen osa kuoron ohjelmistoa, eikä oikein edes istu Safarikuoron "ideologiaan". Joten päätin olla vain kuunteluoppilaana Brittenin kohdalla, enkä edes yritä laulaa sitä. Ei kai sitä voi vaatiakaan kylmiltään. En ole koskaan laulanut kuorossa, joten kaikki on minulle uutta.
Britten-päätöksen jälkeen minulla oli ihan hyvä mieli. Kun muut tahkosivat Britteniä, minä seurasin nuotteja ja jopa koin ahaa-elämyksiä, kun aloin ymmärtää hiukan lisää nuoteista. Tajusin yhtäkkiä aksenttimerkit ja crescendot (sekä niiden vastakohdat :P), opettelin nuottien lukua. Eipä minulle ollut sekään ennestään tuttua, että samalla sivulla on neljällä eri rivillä sama pätkä laulusta. Ehkä siihenkin tottuu pikku hiljaa. Muita lauluja oli ihan kiva opetella. Olinhan minä niissäkin aika pihalla, että mitä pitää missäkin laulaa, mutta niitä sentään koin kykeneväni laulaa. Etenkin tykkäsin parista vironkielisestä joululaulusta, joita harjoiteltiin.

Kaksipäiväisen harjoittelurupeaman (lauantaina sain käydä majapaikassani saunassa, se oli ihanaa. tosin hiukset märkinä nukkumaan meneminen taisi aiheuttaa kurkkukivun.) päätteeksi kävin vielä kyläilemässä ♥:n tykönä, sunnuntai-iltana lähti juna kohti kotia. Pikkusiskokin oli kotonakotona käymässä, mikä oli oikein oiva ylläri.
Tänään aamupäivällä käytiin kummien luona. Kummisetä täytti perjantaina 50, oli kiva käydä moikkaamassa. Rääppiäiskahvittelu oli leppoisaa, ja samalla katseltiin vanhoja valokuvia. Kuvissa näkyivät mm. pitkätukkainen kummisetä, kummitäti ja ihana hame, äiti ja Suvivalssia keskellä talvea, isä ja se sama iänikuinen villapaita sekä lapsia niin kastemekoissa kuin synttärikakkujen äärellä. Kivulia, nostalgiaa. (:

tiistai 6. heinäkuuta 2010
Runoton runopäivä
Tänään oli aikomuksena käydä kirjastossa ja lainata Eino Leinon päivän kunniaksi jotakin runoja ja muita kirjoja. Mutta koska en tajunnut muistaa, että kirjastokortin hankkimiseen tarvitaan henkkarit, jäi runous lainaamatta. Harmittavin juttu ajokortittomuudessa onkin se, että henkkarit eivät sijaitse koko ajan lompakossa. Pitäisi opetella pitämään passia mukana joka paikassa.
Runopäivästä tuli kuitenkin vallan mainio: Kiertelin torilla katselemassa ihmisiä ja kojuja. Ihastelin kauniita mekkoja ja paitoja sekä liian ihania koruja. Nautin auringosta ja iloisesta tunnelmasta. Torin laidalla oli YLEN Tartu mikkiin -teltta, ja ajattelin että voisin käydä laulelemassa jotakin. Ilmottauduin laulajaksi täyttämällä lomakkeen, ja sain kuulla, että jono on noin kaksi tuntia!
Kulutin jonotustuntini syömällä paistettuja muikkuja, käväisemällä kauppahallissa ja piipahtamalla ruokakaupassa ostamassa mehujäätä ja juomista. Torilta ostin vielä kirsikoita, jotka olivat ihanan ihanan ihania, auringon lämmittämiä ja makean mehukkaita. Lauluvuoroa odotellessa ostin vielä mansikka-lime-jäähilejuoman, joka oli oikealla tavaralla maustettua, sillä juomassa oli havaittavissa niin mansikan kuin limenkin siemeniä. Nam.
Kun Tartu mikkiin -toimitsijatyttö (?) huuteli, että olisi minun vuoroni, menin tietenkin sinne minne pitikin. Juttelin tytön kanssa - oli se sama tyttö joka oli kaitsemassa meitä Tohlopissa syksyllä - sen aikaa, että minua ennen ollut tyyppi sai laulettua. Sitten menin telttaan ja astuin korokkeelle ja sain kuulokkeet päähäni. Ja mikin käteeni, tietenkin. Lauloin Rannalla-tangon. Tai siis osan siitä, eihän siinä tarvinnut laulaa koko biisiä. Laulu oli vähän käheä (ääni ei ole ihan vielä parantunut), mutta ilokseni sain toisen säkeistön yhden kohdan laulettua ihan oikein. Aina ennen siinä on tapahtunut joku notkahdus. Mutta oli siis kivaa. (:
Kun kolmen maissa tulin kämpille, kävin suihkussa viilentymässä. Sitten sovittiinkin yhden kaverin kanssa, että lähdettäisiin uimaan. Käveltiin Tuiran uimarannalle ja pulahdettiin veteen. Tai no, eipä se noin vain vaivattomasti käynytkään, vesi tuntui aika viileältä kuuman kesäilman keskellä. Minä olin hieman nopeampi kastautumaan kuin kaveri, mutta hänellä olikin kuulemma kolmen vuoden talviturkki päällänsä. Että kyllähän sellainen hidastaa.
Olimme rannalla kaiketi jotain pari tuntia. Nyt ramasee jonkin verran, ja päätä inasen särkee. Iholla tuntuu auringossaoleilu ja päivän kolmannen suihkun jälkeen kaipaisi hiukan jotakin kosteusvoidetta. Loppuilta taitaa mennä löhöillessä, mutta eipä se mitään haittaa.
Runopäivästä tuli kuitenkin vallan mainio: Kiertelin torilla katselemassa ihmisiä ja kojuja. Ihastelin kauniita mekkoja ja paitoja sekä liian ihania koruja. Nautin auringosta ja iloisesta tunnelmasta. Torin laidalla oli YLEN Tartu mikkiin -teltta, ja ajattelin että voisin käydä laulelemassa jotakin. Ilmottauduin laulajaksi täyttämällä lomakkeen, ja sain kuulla, että jono on noin kaksi tuntia!
Kulutin jonotustuntini syömällä paistettuja muikkuja, käväisemällä kauppahallissa ja piipahtamalla ruokakaupassa ostamassa mehujäätä ja juomista. Torilta ostin vielä kirsikoita, jotka olivat ihanan ihanan ihania, auringon lämmittämiä ja makean mehukkaita. Lauluvuoroa odotellessa ostin vielä mansikka-lime-jäähilejuoman, joka oli oikealla tavaralla maustettua, sillä juomassa oli havaittavissa niin mansikan kuin limenkin siemeniä. Nam.
Kun Tartu mikkiin -toimitsijatyttö (?) huuteli, että olisi minun vuoroni, menin tietenkin sinne minne pitikin. Juttelin tytön kanssa - oli se sama tyttö joka oli kaitsemassa meitä Tohlopissa syksyllä - sen aikaa, että minua ennen ollut tyyppi sai laulettua. Sitten menin telttaan ja astuin korokkeelle ja sain kuulokkeet päähäni. Ja mikin käteeni, tietenkin. Lauloin Rannalla-tangon. Tai siis osan siitä, eihän siinä tarvinnut laulaa koko biisiä. Laulu oli vähän käheä (ääni ei ole ihan vielä parantunut), mutta ilokseni sain toisen säkeistön yhden kohdan laulettua ihan oikein. Aina ennen siinä on tapahtunut joku notkahdus. Mutta oli siis kivaa. (:Kun kolmen maissa tulin kämpille, kävin suihkussa viilentymässä. Sitten sovittiinkin yhden kaverin kanssa, että lähdettäisiin uimaan. Käveltiin Tuiran uimarannalle ja pulahdettiin veteen. Tai no, eipä se noin vain vaivattomasti käynytkään, vesi tuntui aika viileältä kuuman kesäilman keskellä. Minä olin hieman nopeampi kastautumaan kuin kaveri, mutta hänellä olikin kuulemma kolmen vuoden talviturkki päällänsä. Että kyllähän sellainen hidastaa.
Olimme rannalla kaiketi jotain pari tuntia. Nyt ramasee jonkin verran, ja päätä inasen särkee. Iholla tuntuu auringossaoleilu ja päivän kolmannen suihkun jälkeen kaipaisi hiukan jotakin kosteusvoidetta. Loppuilta taitaa mennä löhöillessä, mutta eipä se mitään haittaa.
maanantai 12. lokakuuta 2009
ihania ilman sen suurempaa logiikkaa
"Ja sataman valot olivat vihreät
sen, jossa me istuimme iltaa kerran
jotka nauroimme ja olimme hiljaa" (syksy 2008)
Mutta viime tapaamiskerralla huomasin, että valot olivat enimmäkseen punaisia. Eikä kyse oikeasti ollut satamasta. Vedellinen tunnelma ja ympäristö kyllä oli, kun istuin ystävän kanssa kosken rannalla olevassa ravintolassa syömässä. Vaihtamassa kuulumisia ja hengähtämässä työviikon keskellä.
Noissa tapaamisissa (mikälieateriatreffeillä sataman valojen kera tai ilman) on ainakin kahdenlaista äänimaisemaa. Toisaalta puhun niin paljon, että ruokani ehtii jäähtyä (viimeksi lautaselle jäi keko kylmää spagettia), toisaalta välillä on hetkiä, joina vain tuijotamme jotakin ja kuuntelemme toistemme hiljaisuutta. Eivätkä ne hetket haittaa. Ne hiljaisuudet eivät ole kiusallisia, vaan turvallisia.
Rakkautta.
Viime perjantaina leijuin. Nostattava voima koostui
U) siskon kanssa hölmöilyn tuloksena syntyneestä nauruenergiasta
D) soittajaporukan näkemisestä, kun viime kerrasta oli jo aika paljon aikaa
O) Oke + Celense + Kakilambe (soittamisesta ja laulamisesta)
K) vastuullisesta tehtävästä, kun minulle ja sikolle annettiin soitettavaksi kellot
A) yleisön heittäytymisestä ja esiintyjien hymystä ja hehkusta
Oli siis keikka ja kaava oli U+D+O+K+A = ettei malttanu mennä nukkuun heti kotiin tultua.
Ja sunnuntaina kirkossa messu. Olin bändissä, soitin: djembe, rytmimuna aka munamaraca (kun maracas on siis monikko), rain stick ja tamburiini. Ja lauloin. Ja lauloin yksinkin, kuolleiden kiitoksena Varjoista maan. Se oli kivaa. Vaikka siis lauloinkin kaikissa muissa biiseissä myös, ei se tietenkään ollut sama kuin yksin laulaminen. Kuolleiden kiitoksessa oli vain minä ja kitara, ja kun lauloin mikkiin, tuntui että ääni kipusi sinne ylös asti, jossa kattoon maalatut kukkaset olivat somasti omilla paikoillaan.
Ja kirkon ikkunoista tuli syksyn hämärä.

djembeily,
hiljaisuus,
laulaminen,
musiikki,
ystävä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)