Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. helmikuuta 2013

Kierrätyshamonen

Törmäsin joskus viime vuonna Pinterestissä tosi kivaan hameideaan, jossa hame oli ommeltu vanhojen farkkujen vyötäröstä ja kukkakankaasta. Ihastuin ideaan ja päätin, että tekisin itsellenikin jonkin sellaisen.

 

Rikkinäiset farkut (haarasta ratki, kuinkas muuten) minulta jo löytyikin, mutta ajattelin että koittaisin metsästää jonkin kivan kankaan hameen helmaa varten kirppikseltä. Päähäni oli pinttynyt, että haluan kukkakankaan, ja silloin tällöin kolusin kirpputoreja sopivan kankaan löytämisen toivossa. Tässä pari viikkoa sitten kuitenkin kekkasin, että saattaisi olla tosi hienon näköistä, jos farkkuhameeseen yhdistäisi venäläishuivikangasta. Minulla olikin yksi ylimääräiseksi jäänyt venäläistyypinen huivi, ja päätin kokeilla, minkälainen vaate siitä syntyisi.


Minulla ei kuitenkaan ole ompelukonetta, joten minun täytyi odottaa, että pääsen värkkäilemään sellaisen kanssa kotikotiin. Siinä ompelusajankohtaa odotellessa päähän putkahteli muitakin ehdokkaita helmakankaiksi: Minulla oli jemmassa kirppikseltä ostettu (hmm itseasiassa kaikki ehdokkaat huivia lukuun ottamatta ovat kirppikseltä) retropöytäliina, jonka ostin joskus sitä varten, että tekisin siitä hameen. Sitä hetkeä ei ole vielä tullut, joten ajattelin että voisin käyttää kankaan tähän projektiin. Pöytäliinan värit - jotka eivät tietenkään pääse oikeuksiinsa tässä kännykällä otetussa kuvassa - olisivat kuitenkin olleet vähän liian räikeät omaan makuuni, joten jätin liinan vielä odottelemaan tulevia projekteja.

Afrikka-asun värit ja kuosi olisivat sen sijaan olleet vallan ihanat. Harkitsin jonkin aikaa, että uhraisin asun ylä- tai alaosan uuteen tarkoitukseen, mutta tulin siihen tulokseen, että haluan säilyttää asun kokonaisena, jos sitä vaikka tarvitsee joskus jossain. Djembe-esityksissä tai vaikka jossain lähetystyöoppitunnilla? Päätin vain korjata hameen, joka on odottanut ompelua viime kesästä lähtien.

Huivinkin kanssa tulin toisiin ajatuksiin. Kuosi olisi ollut tosi kiva, mutta itse kangas on vähän liian erilainen farkkukankaan rinnalle. Huivi on kiiltävähkö ja kaiken lisäksi vähän läpinäkyvä, joten hylkäsin huivi-ideani. Vaikka olisinkin kelpuuttanut kiiltävän pinnan kuluneen farkun rinnalle, hame olisi vaatinut vuorikankaan, jottei se olisi ollut liian paljastava. :D Sellaiseen kärsivällisyyteni ei ehkä olisi riittänyt. :P

Jäljelle jäi vielä yksi kirppishamstrausasia.Pöytäliinan ostokerralla ostin toisenkin jutun sillä silmällä, että ompelisin siitä jotakin uutta. Nimittäin tosi outo mekko. Ehkä jonkinlainen vanha yöpaita, tai jotakin sellaista? Pitkä, suora, pitkähihainen. Jonka kauluksessa oli nahkainen kanttaus! o.O No, joka tapauksessa olin ostanut mekon ja ajatellut ompelevani siitä haaremihousut. Sekin suunnitelma on jäänyt unholaan, ja ajattelin että mekon kiva raitakangas sopisi tähän hameprojektiin hyvin. Valitsin siis sen.


Kun oikea kangas oli valittu, varsinainen luomistyö alkoi sillä, että leikkasin farkuista lahkeet pois. Mekosta leikkasin yrityksen ja erehdyksen kautta n. 30 senttiä pitkän pätkän sitä helmaa. Onneksi ensin tuli leikattua liian pitkä, siitähän oli helppo sitten leikata lisää. Toisin päin olisi tietty ollut hankalampi.


Ompeluassarina hääri Severi, mutta eipä siitä ollut kovin paljoa apua :D

Siksakkasin helmakankaan leikkausreunan (ompelutermit on sitten vähän hakusessa, toivottavasti ei haittaa) ja tein siihen vähän alta sentin levyisen käännöksen. Siksakkasin myös farkkukankaan reunan. Sitten vaan nuppineulailin helman farkkujen reunaan niin, että helmakangas jäi farkkukankaan päälipuolelle. Ompelin helman kiinni niin, että pitkin matkaa tein pikkuisia laskoksia. Helma kun oli leveämpi kappale kuin hameen yläosa.


Lopputulos on mielestäni tosi kiva. Takaosan keskikohtaa olisi voinut muotoilla vähän paremmin, hame vähän lököttää siinä kohdassa, missä farkkujen haarat olivat. Seuraavalla kerralla tiedän sitten, miten pitää toimia. (: Olen oikein tyytyväinen kangasvalintaani. On kiva, että helmakangaskin on peräisin jostakin käytetystä. Uudenkarhea kangas ei sopisi kovin hyvin nuhruisten farkkujen kanssa. Tästä hameesta tuli siis tälläinen elämää nähneen näköinen. :DD


Hameen pituus on just hyvä! Nyt vaan odottelen, että tulee kevä(isemmät ilma)t, niin voin alkaa käytellä tätä. Jee.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Työaskartelut, askartelutyöt

Moikka!

En vieläkään ole saanut kameraa hoteisiini, joten ajattelin tuossa yksi päivä (taisi olla maanantai) napsaista parista askartelujutusta kuvat kännykän kameralla. Minulla ei todellakaan ole mikään huipputeräväpiirtoinen kamera puhelimessani, siksi en ole puhelinkuvausta pahemmin harrastanut. Nyt saatte kuitenkin kestää kännykän rakeisia kuvia ainakin parin merkinnän verran.

Tällä viikolla olen askarrellut töissä parikin juttua. Tiistaisin on kolmas- ja neljäsluokkalaisten kerhot (Kids- ja 10-kellarit), ja tällä viikolla mietsikeltiin vähän etunimijuttuja. Olin valkannut kerhokerran askarteluksi ihan simppelisti nimikyltin tekemisen esim. oman huoneen oveen, ja väsäsin kaapeista löytyneistä askartelukamoista mallin. Omasta nimikyltistäni tuli ihan hieno, ja voisinkin sinitarrata sen toimistoni oveen. ^^*


Omaan kylttiini käytin pahvia, värillistä tulostuspaperia, tussia, kiiltokuvia ja liimaa. Muksuilla oli sitten valittavana vähän erilaisia koristuksia, materiaaliläjässä oli ainakin perhos- ja karkkikuvioisia papereita. Tuli kivan näköisiä töitä! (:

Huomenna minulla on hartaus perhekerhossa. Hartauden aiheeseen sain idean lumisadetta ja kimmeltävää hankea tuijotellessani, ajattelin puhua siitä, miten jokainen lumihiutale on erilainen, mutta kaikkia niitä tarvitaan esimerkiksi hienon lumilinnan tekemiseen. Ja siitä tietenkin aasinsiltailen siihen, että ihmisetkin ovat eri näköisiä ja jokaista tarvitaan. Pienten lasten kanssa täytyy tietty käyttää jotakin havainnollistamisjuttuja, ja päätin sitten leikellä hartautta varten parit lumihiutaleet. Tälläisiä niistä tuli, kun liimasin ne vielä värilliselle paperille:


Kun tänään tulin kotiin, aloitin vielä yhden kässäprojektin, ihan vain omaksi huviksi eikä töitä varten. Sain sen jo valmiiksikin, mutta taidan postata siitä vasta sitten, kun pääsen oman koneeni tykö. Nyt olen siis Kylmiksellä (olen ollut maanantaista lähtien, olen käynyt täältä töissä) ja täällä on tälläinen ihme Windows 8 -juttu koneella. En meinannut osata toimia noiden kuvian kanssa tässä! :D

Eli, siis. Seuraavaan kertaan, moro!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kupillinen valoa

Viime kuun puolella päähäni kypsyi inspiraatio, kun kolusin kirppiksiä. Etenkin kierrätyskeskuksien hyllyillä oli toinen toistaan somempia kahvikuppeja, joita en missään nimessä tarvinnut astiakaappiini, mutta jotka toimisivat mitä ihanampina kynttiläkippoina. Olin nähnyt jossakin ohjeen kahvikuppeihin valetuista kynttilöistä ja haaveilin, että ostaisin kierrätyksestä halpoja kuppeja ja ryhtyisin kynttilänvalajaksi. Realistinen aivopuoliskoni kuitenkin huuteli minulle, että jos ostaisin läjän kuppeja, siinä kävisi kuitenkin niin, että ne jäisivät jonnekin kaapin perukoille ikuisiksi ajoiksi, koska en saisi aikaiseksi/raaskisi ostaa askartelukaupasta kynttilämassasysteemejä. Joten jätin kupposet ostamatta.

Eräänä päivänä kuitenkin reipastuin ja poikkesin Kylmikseltä ajellessani Ideaparkkiin. Kävin Tiimarissa kysymässä kynttilätarvikkeita (minulla olisi ollut siihen putiikkiin 50 % alennuskuponki), mutta siellä ei ollut sellaisia myynnissä. Niinpä kipittelin Sinelliin ja tutkin sen valikoimaa. Löysinkin kynttilänvalmistushyllyn, mutta en ollut ihan varma, mitä kaikkea tarvitsisin, joten pyysin myyjää apuun. Hän kertoi, etten tarvitsisi tarjolla olevista pusseista kuin yhden, joten ostin Sinellistä kilon pussin kynttilämassaa (tai siis se on sellaisina rakeina), jossa on kaikki tarvittavat parafiinit ja steariinit sun muut. Ja kolmen metrin vyyhdin sydänlankaa. Plus muutaman muun kivan pikku jutun, jonka bongasin kaupassa kierrellessäni. :D

Seuraavan kerran kun olin liikkeellä kierrätyskeskuksen suunnalla, kävin shoppailemassa itselleni kenkälaatikollisen nättejä kuppeja. Kaikki oli siis valmista tulevaa askartelupäivää varten! Sen merkkasin kalenteriini johonkin sellaiselle kohdalle, milloin ei tarvinnut tehdä mitään muuta. (:








Homma alkoi sillä, että pesaisin kupit ja liottelin niistä hintalaput poijes. Keräsin tarvikkeet matolle ja aloin kiinnittää sydänlankoja kuppien pohjiin. Sinellissä neuvottiin liimaamaan langan pää kupin pohjaan, ja onhan se loogista. Eipä sydänlanka pääse sitten huljumaan mihin sattuu, kun sulaa kynttilämassaa kaataa kupposeen. Ensimmäistä lankaa aloin liimata tuolla tavallisella liimalla, mutta sitten älysin, että se homma olisi pitänyt aloittaa edellisenä päivänä, jotta liima ehtisi kuivua. Niinpä vaihdoin yleisliiman pikaliimaan.

Seuraavaksi vietin hiukkasen turhauttavia hetkiä pikaliiman, sydänlankojen, hammastikkujen ja maalarinteipin kanssa: teippasin langan toisen pään hammastikun keskivaiheille, jotta lanka voi hengailla suorassa. Sitten pikkuinen tippa pikaliimaa kupin pohjaan, ja langan toinen pää siihen. Sitä piti luonnollisesti painaa jollakin, että se jäisi kiinni, minne pitää. Koitin painaa langan päätä liimaan toisella hammastikulla. Ja jotenkin pyöritellen saada hammastikun vielä poiskin. Hankalaa puuhaa. Jotkut langat jäivät sovinnolla paikalleen, jotkut eivät millään meinanneet liimautua. Kaipa se lanka on sen verran huokoista, ettei se ole ihan paras materiaali pikaliimaukseen.

Sitten taiteilin vielä maalarinteipin kanssa. Koska hammastikut (tai oikeastaan nuo taitavat olla jotain cocktail-tikkuja) ovat aika lyhkäisiä ja kuppien suut leveitä, tikkua ei noin vain voinutkaan asettaa lepäämään reunojen yli. Joidenkin kuppien kohdalla kyllä, mutta joissain tapauksissa tarvittiin vähän lisäsäätöä: Tein maalarinteipistä siltoja, joiden avulla tikku ylettyy olemaan keskellä kuppia. Keskellähän sen täytyy olla, jotta lankakin olisi keskellä ja nousisi suoraan ylös. Aikamoista tuhertamista. :D


Vihdoinkin pääsin käsiksi itse kynttilämassaan. Sitä myytiin tosiaan kilon pusseissa, ja rakenteeltaan se on tuollaista pientä raetta. Sulattelin sitä vesihauteessa (sain vihdoinkin poistettua tuon kamalaksi menneen kattilan ruoanlaittokäytöstä, jee) pienissä erissä. Sitä mukaa kun rakeet sulivat nestemäisiksi, kaadoin kynttilämassaa kuppeihin.



Kun kaikki yhdeksän kuppia oli muuttunut kynttilöiksi, pussissa oli jäljellä tuon verran rakeita. Olisikohan tuossa 100 - 200 grammaa. Jos olisin jaksanut, olisin voinut sulattaa vielä vähän massaa joidenkin kynttilöiden korjailuun. Nimittäin jähmettyessään jotkut kynttilät muodostivat itseensä kuopan sydänlangan ympärille. Taisi vaan käydä niin, että kynttilöiden kanssa sählääminen oli melko aikaavievää puuhaa, joten kun sain viimeisenkin kupin täytettyä sulalla kynttilällä, huokaisin vaan helpotuksesta ja korjasin kamat pois. :P Onneksi kynttilöihin jääneet kuopat eivät kuitenkaan olleet mitään kauheita kraatereita.






Kuoppia tai ei, näitä oli kiva tehdä ja lopputulos on ihana. (: Laitoin näitä jo muutaman pakettiin ja vein vanhalle työpaikalle. Ajattelin, että diakoniatiimi voisi tykätä pakettiin kääritystä valosta. ^^*

tiistai 2. lokakuuta 2012

Tanssipoitsun sukat

Meidät kutsuttiin Ayon 1-vuotissynttäreille, ja tokihan otimme mielellämme osaa pikku miehen juhliin. Kun menee vieraaksi synttäreille, tapana yleensä on viedä jotakin mennessään. Muistelin, että Ayon äiti oli jo joskus alkuvuodesta sanonut, että vastasyntyneenä saadut villasukat ovat pienet. Ei ihmekään, onhan kaveri kasvanut aika vauhtia. Ajattelin sitten, että voisin koittaa neuloa Ayolle lahjaksi sukat. Ne ensimmäiset sukat nääs oli äitini käsialaa, itse en ole koskaan väsännyt pikkuisia sukkia.

Mielestäni onnistuin loppujen lopuksi aika hyvin. Muutamien purkamisien (oikea silmukkamäärä oli vähän hakusessa) jälkeen Seitsemästä veljeksestä syntyi sinivihreäraidalliset sukat, joiden varressa on tuollaisia makkaroita.Voi vitsi, tykkään aikaansaannoksistani, pirteät sukat olivat minun mielestäni varsin saajansa näköiset. Juhlissa poitsulla nimittäin turkoosit kangaskengät, joissa taisi olla vihreääkin. (:




Synttärisankari ei ehtinyt juhlissa koklaamaan sukkia, enkä ole vielä kuullut, ovatko olleet sopivat. Koon kanssa oli nimittäin vähän arpomista. Koitin guuglailla kengän kokojen senttiversioita (?) ja päädyin siihen, että terän pitää olla n. 15 cm. Toivottavasti sopivat. Sankarin äiti näytti ainakin olevan ilahtunut lahjasta. Nyt myöhemmin tuli mieleen, että olisi voinut laittaa pohjiin jotain niitä liukuestepilkkuja, kun Ayo näyttää olevan aikamoinen tanssija. Noo, kuka sitä villasukissa tanssisikaan, siinähän voi tulla liian kuuma!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Naamiohuveja

Moro. Muistin, että minullahan on varastossa joitakin kuvia, joita en ole ehtinyt laittaa blogiini, vaikka alunperin olikin tarkoitus. Kuvat liittyvät siskoni synttäri-läksiäis-kattoterassipippaloihin, joiden pukukodiksi oli jostakin syystä määräytynyt naamiot ja trikoot. Vaikka pukukoodin toinen osa sai päässäni soimaan Mikko Alatalon hittibiisin (!?), aloin mielissäni suunnitella asua itselleni (ja ♥:lle).

Tulostin meille Wall-E ja Eva -naamarit siltä varalta, etten saisikaan mitään muuta aikaiseksi. Haaveilin kuitenkin jostakin kivoista masquerade-naamioista ja toivoin, että jonkinlainen inspiraatio pälkähtäisi päähäni. Juhlia edeltävänä sunnuntaina levittelinkin askartelulaatikkoni sisällön sohvapöydälle ja lattialle hypisteltäväksi ja mietiskelin, mistä lähtisin liikkeelle.

Omaan naamiooni keksin kaksi ideaa: joko romanttinen meriaiheinen naamari simpukoista ja helmiäishelmistä tai joku överipinkkibligblingnaama. Simpukoita ei ollut ihan tarpeeksi, joten lähdin kehittelemään kimaltelevaa naamiota. Kääntelin ja vääntelin tarvikkeita jonkun aikaa, ja lopputulokseksi tuli vähän niinkuin lintunaamari:



Liimasin siis hopeanvärisestä kartongista leikatun (ja muropakekettipahvilla vahvistetun) naamion reunoille pinkkiä paljettinauhaa. Paljetithan ovat peräisin paljettihuivista, jonka viime kesänä ostin siskon pippaloita varten, mutta joka jäikin käyttämättä ja päätyi askartelukäyttöön. (Tuunasin sillä joskus aiemmin t-paidan.) Mietin pitkään, laittaisinko paljetteja silmienkin ympärille, mutta päädyin pinkkiin kohomaaliin. Koska pelkkä maali näytti turhan valjulta, kokeilin miltä hopeanväriset helmet näyttäisivät silmien reunoissa. Ihan hyvältä, vaikka kokonaisuudessaan silmät jäivät ehkä liian pieniksi. Ensin meinasin laittaa pinkin sydänriipuksen (sen takana lukee ♥ of ocean :P) maskin yläreunaan vähän niinkuin pindi-merkiksi, mutta se näyttikin paremmalta alareunassa "nokkana". Lopuksi vielä niittasin kuminauhan paikalleen, oma naamari oli siis valmis!


♥ ei osannut sanoa yhtään, millaisen naamion hän haluaisi. Ajattelin sitten tehdä vaikka sinihopean, mutta sininen väri ei kuulemma kelvannut. Valkkasin väreiksi sitten mustan ja hopean.



Kun olin leikannut mustasta kartongista naamion pohjan, ♥ melkein olisi tyytynyt siihen. Sain kuitenkin luvan tehdä hopeasta kartongista nokan. Onneksi, koska minusta se näyttää tosi hienolta! Olisin vielä halunnut laittaa silmäkulmiin vaikka jotakin kolmioita tai jotain, mutta sitä ♥:n yksinkertaisuusmieltymys ei sallinut. Ei se mitään, voinhan joskus myöhemmin koristella tätä maskia lisää, jos iskee askarteluinto.


Naamiot mukanamme suunnistimme sitten siskon huudeille. ♥ ei suostunut laittamaan trikoita, minulla oli raidalliset pitkikset ja pitkä toppi. Kovin moni muukaan ei ollut noudattanut pukukoodia, olikohan meidän lisäksi vain kahdella jotkut naamiot. Ei sen väliä, pääasiahan oli että tyypit viihtyvät. Pippaloimme siis siskon muuttoa edeltävänä päivänä (aika hullua) kattoterassilla, nyyttärimäisin meiningein. Itse olin aika hissukseen, koska en tuntenut juhlista oikein ketään, enkä päässyt oikein juttuun mukaan. Oli sentään kiva leikkiä Hampaattomia eläimiä. :D Enkä voinut kovin kauaa ollakaan, koska pippalot olivat viikolla, eli seuraavana aamuna oli töitä. ihan kiva piipahtaa silti. (:


ps. Wall-E-naamarikaan ei jäänyt turhaksi: Veli ei ollut tiennyt naamariteemasta, joten hän kontaktimuovitti Wall-E:n aurinkolaseihinsa. Näytti huipulta! :D

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Otapa lääkettä, rohtoa nauti

Meidän kämpässä ei ollut mitään lääkekaappia, kun muutettiin. Eikä sellaista ole tullut hankittua, koska se ei ole ihan kodintavaroiden elintärkeimmästä päästä. Sen sijaan päässäni on muhinut jo monta kuukautta idea, että tekisin taloutemme lääkkeille säilytyslaatikon kenkälaatikosta. ♥ tilasi silloin joskus ennen Nigerian reissua siskolleen tuliaiskenkiä, ja niistä jäi juuri sopivan kokoiset laatikot. Valtasin toisen laatikoista askartelukäyttöön:



Olin ensin ajatellut, että voisin taiteilla laatikon kanteen leikkaa-liimaa-menetelmällä punaisen ristin niin, että ristin sisällä olisi kaikenlaisia punaisia juttuja. Esim. mansikoiden kuvia, huulia, punaisia autoja... Mutta punainen risti väistyi paremman idean tieltä. Kekkasin, että haluankin lääkelaatikon kanteen jonkun kivan pin up -hoitsun. Ei liian tuhmaa, mutta ei liian nössöä. Siispä alkoi operaatio Täydellisen hoitsun metsästys.


Koitin guuglailla hakusanoilla Pin up nurse, Retro nurse, Vintage nurse jne. En vaan millään löytänyt mitään mieleistäni. Jatkoin kuitenkin etsintöjä, koska en uskonut osaavani piirtääkään täydellistä hoitsukuvaa. Alensin vähän vaatimuksiani ja joku päivä tulostin sitten muutaman kuvan. Sairaanhoitajakuvien lisäksi tulostin muutaman sivun jotakin vanhojen lääkkeiden etikettejä.






Loppujen lopuksi en valinnutkaan kovin pin-up-maista kuvaa, vaan päädyin aika simppeliin mustavalkoiseen otokseen. Maalasin hoitsun huulet punaisella (kangasvärillä, kun ei muuta oikein löydy tuolta askarteluvarannoista) ja leikkasin hahmon irti.




Sitten liimasin laatikon kanteen niitä lääke-etikettejä, ja hoitajan sitten niiden päälle. Pohdin pitkään, rajaisinko hoitajan kuvan vaikka mustalla tai punaisella, vai enkö. Koitin tehdä kokeiluja niin, että kopioin kannen ja rajasin kopioon. Pähkäilin ja pohdin. Loppujen lopuksi päätin rajata, enkä vieläkään tiedä, kumpi olisi ollut järkevintä. :D


Liimasin laatikon kylkiin punaista paperia.




Päällystin koko höskän kontaktimuovilla. Työskentelyn apuna olivat niin sormet kuin varpaatkin, ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan ihan siistin lopputuloksen, enkä edes menettänyt hermojani! Hyvä minä! Tykkään lääkeboksistani kyllä paljon, tässähän tekee melkein mieli olla kipeänä koko ajan! Ei kai nyt sentään, vitsi vitsi. (:





lauantai 25. helmikuuta 2012

Yks kirppisreissu

Tulin vain pikaisesti esitelemään kirppislöydöt, jotka tarttuivat mun mukaani eilisellä kirppistelyllä. Käytiin hakemassa ♥:lle pukupussi Jyskistä, ja tietty piti vähän vilkaista, mitä viereisellä kirppiksellä olisi tarjottavana.

Ensin bongasin täytettä mun Johnny Depp -kokoelmiini. Donnie Brasco -DVD oli kaksi euroa, joten ostin sen pois. Olen kai kerran nähnyt tämän leffan, ja tykkään kyllä. Pidän huijarointileffoista, ja olikohan tämä niitä yksilöitä, joissa kumpikin osapuoli vedättää toisiaan... Hmm enpä muista, pitää katsoa jossakin vaiheessa. :D

Toinen ostos oli tälläinen myöhäisherännäisyysostos. Blogeissa ja käsityöjutuissa on jo kaaaauan näkynyt niitä sellaisia vinyylilevyistä tehtyjä kulhoja, mutta en ole viitsinyt itse kokeilla. Lähinnä ehkä siksi, että kirppareilla on ollut aika kalliita levyjä tarjolla. Nyt kuitenkin löytyi huimat laatikolliset levyjä hintaan 0,50 €/3 kpl. Joten pengoin laatikoista muutaman levyn mukaani. Kansillahan ei periaatteessa ole väliä, jos levyt menevät vain askarteluun, mutta koitin silti löytää edes ihan kivat kansikuvat. Etenkin kahdesta ylimmästä tykkään. (:

Reissulla kävi pikkuinen onnettomuus. Jostakin syystä ♥:n kaulassa ollut koru oli katkennut, ja yhtäkkiä hänen takkinsa alta alkoi tippuilla helmiä. Niitä sitten konttailimme kiinni Jyskin lattioilla. Onneksi ei ollut kamalasti ihmisiä näkösällä. :D

Illalla taiteilimme voileipägrillillä toasteja, ja vielä illemmalla menin Petran ja Jennin kanssa laulamaan karaokea. En edes muista, milloin viimeksi olisin ollut laulamassa, mutta nyt oli ainakin tosi kivaa! Nyt voisi vähän mennä rökittämään
jotakuta Disney-singstarissa. Myöhemmin on tiedossa synttäröintiä, kivaa. (:

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Afro-teeppari

Olen ollut nyt torstaista asti kotonakotona käymässä. Perjantain ja lauantain ajanvietteenä oli t-paitakuvien kanssa säätämistä. Tilattiin loppuvuodesta InkClubista musteita meidän tulostimeen, ja samalla ostettiin kokeeksi niitä sellaisia papereita, joille tulostetut kuvat voi silittää kankaalle. Perjantai-iltana iski inspiraatio, että voisin testailla, miten ne toimii.

Varsinainen inspiraatio koski ♥:lle tulevaa t-paitaa, jonka kuva aiheutti aikamoisia tappeluita. Lähinnä siis tietokoneen, tulostimen ja minun välillä, ei siis mitään parisuhdekriisiä. Loppujen lopuksi sain tulostettua kai ihan hyvät kuvat, mutta ne ovat vielä ihan paperimuodossa odottamassa, että pääsen Tampereelle ♥:n paitojen luo.

Samalla halusin tietty tulostaa omaankin paitaan jotakin. Olin ystävänpäivänä löytänyt kivan kuvan jonkin t-paitafirman sivuilta, ja guuglasin sen sitten uudestaan ja törkeästi copy-pastesin sen tulostamista varten.

Tulostamisen jälkeen oli vuorossa silitys. Silitysraudan kuumimmalla asetuksella pari minuuttia. Ihan hienosti kuva siirtyi paperista paitaan, mutta harmittava pikku kupla jäi tuonne toiseen reunaan. Ja pakkohan se sitten oli repiä puhki. -.- Seuraavalla kerralla täytyy muistaa leikellä kuva irti vähän lähempää, ettei paitaan jää noin paljoa tuota tyhjää kiiltävää...

Koska kuvassa olevan tytön korvakoru on vähän kökön näköinen, enkä tajunnut tehdä sille mitään ennen tulostamista, päätin ommella muutamat koristukset korkiksen kohdalle. Tuli ihan kiva minusta. (:

Hmm ja sitten takana alakulmassa on vielä vähän jotain...

Ei mulla muuta, moikka!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Mestarikokki

Askartelin ♥:lle joululahjaksi MasterChef-essun. Idea lähti siitä, kun äiti toi työpaikaltaan jotakin käytöstä poistettuja oransseja essuja. ♥ on monesti (monesti monesti!!!) kehunut olevansa Suomen Top Chef, Iron Chef, Wood Chef ja ties mitä muita. Kehuskelulistalla on Myös Suomen MasterChef-titteli, joten ajattelin ottaa yhteisestä vitsistämme aiheen joululahjaa varten.


Äidin tuomat essut olivat vähän oudon mallisia, yläosa nääs oli vain sellainen suorakulmio. Kaivelin sitten tilkkukasseja ja löysin aika samanväristä oranssia kangasta, josta lisäsin kolmiot yläosan sivuille. Sitten ryhdyin sellaiseen hommaan, jota olin tehnyt viimeksi seiskaluokalla. Vuorossa oli siis kirjomista. Meillä ei ole kotona kirjontakehystä, enkä sellaista tosiaankaan raaskinut ostaa, joten kehyksenä toimi maalarinteippirulla. Pingotin kankaan rullan ympärille kuminauhalle, ja ihan hyvin toimi. (:

Olen aikas ylpeä tuotoksestani, MasterChef-logo näyttää tosi hienolta. Ehkä vähän epätasainen, mutta eipä sitä kukaan niin tarkasti kai syynää. Ihan parasta oli katsoa, kun
♥ avasi paketin, ja oli heti mukana juonessa. GTA-peli taisi silti olla mieluisempi lahja. :P

Oikea MasterChef alkoi siis tunti sitten, ja ihan parin minuutin päästä alkaa kaksituntisen aloitusjakson toinen puolisko. Joten bloggailu sikseen ja huomio Neloselle! Jatkossa täytyy sitten koittaa olla telkkarin ääressä tiistaisin ja torstaisin.

torstai 26. tammikuuta 2012

Taiteilua

Kun tänään saatiin 4-5 -vuotiaiden kerhossa ristiäsijuttelut juteltua, oli taas tietenkin leikkimisten aika. Ovelasti ehdotin joillekin lapsille muovailemista, kun minua itseäni saattoi hiukan kutkutella muovailuvahojen käyttely. Ainakin Josefinin, Jussi-Matin ja Eveliinan kanssa sitten mälvättiin punaisen muovailuvahan kanssa, ja tehtiin kaikkia hienoja juttuja.

Minä muovasin jänön...

...nalleja ja Eero Aarnion pallotuolin...

...ja kakunkoristeita. Oli kivaa muovailla piiiitkästä aikaa. (Meidän omassa kerhossa oli silloin muinoin vihreää muovailuvahaa.)

Meillä oli omassa kerhossa myös sellaisia "piikkileegoja". Nyt pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan niillä rakentamista, kun leikin Miian ja Jussi-Matin kanssa. Jussi-Matti rakensi kissakirkon, ja minä sinne kissan. Siitä tuli ehkä vähän pelottava. Ja taitaa se näyttää vähän ketultakin.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kalsaritumput

Eilen sain valmiiksi lapaset, jotka ovat olleen puikoilla jo jonkin aikaa. Aluksi purin aika monta tekelettä, kun en oikein keksinyt, millaisia tumppuja alkaisin tehdä. Muistin sitten viime vuoden joululahjaelukat (etenkin niiden korvat) ja ajattelin kokeilla, josko minulta luonnistuisi pystyraitalapaset.

Elikä Seitsemästä veljeksestä yhden silmukan levyisiä pystyraitoja, kaksitoista silmukkaa puikolla. Jostain kumman syystä minulle tuli tumppujen väreistä (mustaa ja sitä verenpunaista) ja kuosista mieleen pitkät kalsarit, vaikka en tietääkseni ole elänyt punamustaraidallisten kalsareiden vaikutuspiirissä. Outoa.

Tumput olivat muuten ihan helppo tehdä, mutta oikean käden peukalokiilan kanssa oli vähän ongelmia. Värien asettuminen ei vaan meinannut mennä kaaliini, ja purinkin tekelettä moneen kertaan. Loppujen lopuksi en jaksanut enää yrittää, vaan jätin virheet näkyviin. Vaikka ei niitä onneksi kovin hyvin huomaa.

Tein nämä tumput ♥:lle, joten kun langanpäät oli päätelty ja tumput muutenkin valmiit, harjailin sisäpuolta kevyesti juuriharjalla. Opin jostakin kirjasta, että harjaileminen saa tumput vielä lämpimämmiksi, kun lanka pörröttyy. Ja ♥ on varsinainen vilukissa, joten pitihän langan pörröttämistä kokeilla.

Severi luuli, että olin mennyt leikkimään, kun koitin ottaa kuvia tekeleistäni: