Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. elokuuta 2013

Pitkästä aikaa -lauantai

Olin viikonlopun yksin kotona, kun ♥ oli jonkun kaverinsa mökillä narraamassa kaloja. Perjantai-ilta meni nokostellessa, rumpuharkoissa ja taco-kärryllä iltapalastaessa. Lauantaista muotoutui jonkinlainen "pitkästä aikaa" -päivä.

Ensinnäkin sain pitkästä aikaa herätä ilman herätyskelloa. Ajattelin, että kroosaisin helposti ainakin kahteentoista, mutta taisin herätä jo joskus yhdeksän jälkeen. Aika outoa! Vaikka heräsinkin melko aikaisin, en silti noussut heti. Löhöilin vaan pedissä ja selasin puhelimella Facebookkia ja pelasin pelejä. Joskus yhdentoista maissa sain itseni pois vällyjen välistä.

Aamupäivällä liikahdin pitkästä aikaa. Eli "urheilin". Iskin pleikkarin sisään sellaisen Move Fitness -levyn, jonka opastuksella hyörin ja pyörin olkkarissa jonkin aikaa. Jotakin puolen tunnin ja tunnin väliltä. Ja hnnggghhhaaaash, kuinka kammottavaa se olikaan. En ymmärrä, miten saisin itseni aktivoitua johonkin liikuntaharrastukseen niin, että jaksaisin tehdä sitä tarpeeksi usein. Nimittäin kun urheilukertojen välillä on kamalan paljon aikaa, jokainen kerta tuntuu ihan kamalata, joltakin kuoleman esikartanolta. Olisi kiva löytää sellainen "urheilun jälkeen on niin hyvä fiilis" -kokemus, josta aina kuulee puhuttavan. Eli jos jollakulla olisi myytävänä motivaatiota ja itsekuria, niin tänne näin vaan tarjouksia tulemaan!

Urheiluhetkosen jälkeen kävin suihkussa pitkän kaavan mukaan ja napostelin jotakin aamupalaa. Olin suunnitellut, että voisin mennä pitkästä aikaa kylille pyörimään, mutta ei houkutellut lähteä sateeseen taivaltamaan. Siispä katselin Netflixistä Muodon vuoksi...a ja olin vaan.

Viiden jälkeen lähdin liikkeelle, ajelin bussilla keskustaan. Käväisin Tigerissä ostamassa muutaman hiusjutun itselleni ja eskarinaloituslahjaksi Olivialle. Sitten hokasin, että kaupathan menevät jo kuudelta kiinni, eli en voikaan shoppailla kovin kauaa. Piipahdin sitten vielä Henkkamaukalla, koska halusin ostaa kynsilakanpoistoainelappusia. Ostin niitä pari rasiallista ja mukaani tarttui myös se sellainen nutturavalkki. (kokeilin sitä sitten myöhemmin illalla, ja ihastuin kyllä kovin! Laitoin tukkani sillä sunnuntaina ja nytkin pääni päällä keikkuu valkin ympäri tehty nuttura.)

Koska minulla oli kauppojen sulkeuduttua aikaa vielä tunti seuraavaan juttuun, päätin kipittää ei-niin-pitkästä-aikaa Cafe Europaan. Tilasin juoman ja istuskelin jossakin nurkkapöydässä puhelinta selaillen. Kun kello alkoi lähestyä seitsemää, siirryin muutaman metrin päähän toiseen paikkaan. Olin sopinut treffit yläaste- ja lukiokaverini kanssa Napoliin. Yhtenä päivänä tuli yhtäkkiä mieleen, ettei olla nähty ikuisuuksiin, joten ajattelin ehdottaa syömään lähtemistä. Olimme nähneet viimeksi viime kesänä, joten oli jo aikakin taas kohdata! Napoli-pitseria sopi hyvin tähän jälleennäkemiseen, koska sielläkään ei ole tullut ravattua; olen käynyt siellä vain kerran, muistaakseni joskus lukioaikoina.

Oli kyllä mukavat treffit. Oli paljon juteltavaa ja ruoka oli hyvää. Minä päädyin pitkän pähkäilyn (miten ihmeessä pystyy valkkaamaan listalta, jossa on yli 100 pitsaa!) jälkeen pitsaan, jossa oli strutsia, villisikaa ja savulohta. Njams! Jälkkärin jälkeen kello oli yli yhdeksän, ja päätimme antaa tilaa seuraaville asiakkaille. Paikka oli nimittäin ihan täynnä ja ovella oli koko ajan jonoa. Tällä kertaa emme jatkaneet treffi-iltaa pidemmälle, vaan lähdimme kumpikin kotiin nukkumaan. Tai no, minun tapauksessani se tarkoitti sitä valkin testaamista ja vielä paria jaksoa Muodon vuoksia. (:

Pitkästä aikaa -lauantaini (voiko tuo olla oikea sana, näyttää ihan kummalta!?) oli oikein kiva, niitä lisää! (:

torstai 8. marraskuuta 2012

Päänkevennyspäivä, melkein ohitse mennyt päivä ja tehopäivä

Hoh. Ei sitten tullutkaan kirjoiteltua eilen, kun koko päivä meinasi mennä ohi. Mutta nyt istahdin sohvalle, enkä aio tehdä mitään muuta, ennen kuin saan kirjoitettua tämän postauksen valmiiksi. Ja yhden päivän sijasta aion kertoa kolmen päivän tapahtumat. Aloitetaan siis.

Tiistaina minulla oli ihana päänkevennyspäivä. Olin joskus aiemmin varannut itselleni ajan kampaajalle, ja tiistaiaamupäivällä tuo aika vihdoin koitti. Olin ostanut 25 eurolla lahjakortin, johon kuului hiusten leikkuu sekä kulmakarvojen muotoilu ja värjäys. Lahjakortti oli Piianpeili-nimiseen kampaamoon, joten sinne tieni vei.

Olin liikkeellä vähän liian aikaisin (jotta varmasti olisi aikaa eksyä ja etsiä paikka, jossa ei ole koskaan käynyt), joten päätin poiketa Fidassa. Ei minun tehnytkään mieli kamalasti katsella, mitä myytävää siellä oli, mutta oli kiva nähdä mainokset, joiden kuvaamista oli juuri nähnyt telkkarista edellisenä iltana. Fidan mainoksissa siis poseerasivat Huippiksen finaalikolmikko.

Mutta, löysin sitten kampaamonkin helposti, ja olin ajoissa. Odotellessani selailin hiusmallilehtiä, ja yritin vielä päättää, millaisen kampauksen haluaisin. Lehdistä ei ollut suuremmin apua, joten kun pääsin kampaamotuoliin, selitin kampaajalle sen kampauksen, joka minulla on ollut joskus muutama vuosi sitten. Ja siitä ideasta lähdettiin.

Oli oikein ihanaa olla hipsuteltavana. Hiukset pestiin, pää hierottiin, yli puolet hiuksista tipauteltiin lattialle. Föönailtiin, pöyhittiin. Minusta oli kiva, että kampaaja (nimeltään Merita) ei ollut liian puhelias, vaan pystyin rauhassa nauttimaan. Yksi kivoimmista jutuista oli varmaan crème brûléen tuoksuinen tökötti, jota laitettiin hiuksiin ennen föönausta. :D Ja yksinkertaisesti sen seuraaminen, miten hiusten ilme muuttuu pikku hiljaa. Siinä aina alkaa hymyilyttää.

Vähäksi aikaa hymy pääsi hyytymään, kun oli aika nyppiä kulmakarvat. En ole koskaan harrastanut sitä itse, ja kyllähän se nipisteli. Ei kuitenkaan ylitsepääsemättömän paljoa. Värjäys jätettiin väliin, koska Merita sanoi kulmakarvojeni olevan jo hyvän väriset, juuri hiusteni väriin sopivat. Olinkin etukäteen miettinyt, että värjäyksen tulos saattaisi olla liian tumma, etenkin kun tykkään olla usein ilman meikkiä. Ihan hyvä päätös siis jättää värjäilyt sikseen.

Kulmien nyppimisen jälkeen hiuksiani vielä vähän tupeerattiin ja laitettiin. Sitten kiitin ja poistuin, takana oli oikein mainio hipsuttelutunti. Kun kävelin kauppaa kohti, hymyilin kyllä lakkaamatta. Kivaa.



Poikkesin Vapaa valinnassa, kun halusin ostaa uusiin hiuksiin jotakin vahaa. Oli myös pakko saada ottaa heti kuva uudesta naamasta, tein sen sitten kaupassa. Vahaa löytyi, ja sen lisäksi shoppailin ♥:lle alesukkia ja lyijyä. Ostin myös molemmille keskustassakäymistuliaisiksi suklaakalenterit. Minulle Barbie- ja ♥:lle Super Mario -kalenterin. Khihi.

Vapiksesta käppäilin Bonus-kirppikselle. On ollut aikomuksissa jo tosi kauan käydä siellä, mutta ei ole tullut käytyä. Nytkään ei sitten loppujen lopuksi ollut fiilistä kierrellä ja katsella. :c Poistuin siis aika pikaisesti paikalta. Hyppäsin bussiin ja ajelin Keskustorille.

Torilla kävin ihan vaan haukkaamassa jotakin Mäkkärillä. Ne euron kanahampurilaiset on kivoja, vaikka otisaalta aika tylsiä, kun niissä ei ole kuin se kana ja majoneesia. Söin niitä kaksi, ja hörpin lämmintä kaakaota. Aikamoinen yhdistelmä. Kun ruoka oli kitusissa, nappasin seuraavan bussin ja ajelin linja-autoaseman kohdalle.

Määränpää ei silti ollut linjuriasema, vaan menin vielä kadun yli poliisitalolle. Kävin hakemassa ajokorttini, koska olin aamulla huomannut, että olin perjantaina unohtanut koko asian. Tai toisin sanoen olin ajatellut, että sen saa hakea vasta tänä perjantaina. Noh, vahinkoa ei kuitenkaan sattunut, kun se väliaikainen kortti olisi ollut vielä vähän aikaa voimassa. Mutta nyt kävin hakemassa, eipähän tarvitse ajatella ajokorttijuttuja nyt pitkään aikaan.

Poliisilta kävelin takaisin keskustaan päin, ja odottelin kotiin menevää bussia. Kotona sitten otin kuvia uudesta pehkostani ja hypistelin ja ihastelin. :D Illalla iski vielä leipomismieliteko, ja pyöräytin uuniin mutakakun. Lorautin taikinaan viskiä, mutta valmiissa kakussa viskin makua ei oikeastaan huomannut. :c Taikinassa se maistui juuri nam-sopivasti. Mutta keksin, että seuraavalla kerralla voisi koittaa tehdä jonkun kuorrutteen, jonka maustaa viskillä. Sitä odotellessa. :D

Eilinen meinasi sitten mennä kokonaan ohi. Jostain syystä onnistuin nukkumaan kolmeen asti iltapäivällä. Olin vaan käynyt maksamassa vuokran puolen päivän aikoihin, ja tyytyväisenä jatkanut unia. Joten kaikki suunnitelmat siivoskeluista ja shoppailuista kariutuivat aika tehokkaasti. Heräsin vasta siinä vaiheessa, kun ♥ tuli koulusta. Ja olin aikamoisen töttöröö.

Siivoukset jäivät tekemättä, mutta lähdimme silti vähän kauppoihin. Kävimme etsimässä vähän joululahjoja (löytyi, jee) ja pyörähdimme Nekalan kirppiksellä. Sieltä mukaan tarttui vähän dvd:itä omaan hyllyyn. Ja isänpäivälahjajuttu. Kirppikseltä menimme vielä Sittariin hankkimaan jääkaapin täytettä. Onnistui! Illalla mentiin vielä saunaankin, eli päivä ei mennytkään ihan kokonaan hukkaan.

Tänään olinkin sitten tehokas. Heräämisen jälkeen olen pessyt pyykkiä (yhden koneen heti, nyt on toinen koneellinen linkoamassa), siivonnut olkkarin, keittiön ja käytävän ja ostanut bussilippuja. Vähän yli viikon päästä bussin nokka osoittaa kohti Kotkaa, ja minä olen siis sen bussin kyydissä. Pääsen vihdoinkin katsomaan Kämppiksen uutta kotia! Parhautta. ♥

EDIT: nyt kun kakun maut ovat saaneet tasautua jääkaapissa pari päivää, se viskin makukin tulee esiin. nams!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Fredag - vapaapäivä

Eilen eli perjantaina minulla oli siirtovapaa siitä viime sunnuntaista. Olisi ehkä voinut pistää vapaapäivän maanantaille, ettei tarvitsisi kömpiä töihin yhdeksi päiväksi ennen vappua, mutta en tajunnut sitä silloin, ku vapaatani siirtelin. Tai no, onhan maanantaisin mummujen olotupa, niin sen takia kai laitoin vapaan perjantaille. Jokatapauksessa hyvä niin, sillä eilisestä päivästä kehkeytyi vallan ihana.

Päivän ensimmäinen aktiviteetti tosin ei ollut ihanammasta päästä, kävin nimittäin moikkailemassa gynekologia. Mutta se tapaaminen ei onneksi kestänyt kauaa, vaan pääsin käppäilemään kohti seuraavaa tapaamista. Olin sopinut lounastreffit Thai & Laos -ravintolaan, mutta olin hieman etuajassa, joten käväisin Näsilinnankadun Fidalla.

Pikaisen Fida-pyörähdyksen lopputulos oli se, että marssin takaisin kadulle kahden ostoksen kanssa. Ensin olin napannut valikoimista yhden kivan huivin.

Eli huivien seasta minulle huuteli tämä venäläisen näköinen kukkahuivi. Tosi iso yksilö maksoi vain 3,50 €, joten ostin sen ihan hyvillä mielin. Vaikka se näyttääkin olevan Made In Japan, eli se ei ihan voi korvata sitä ensimmästä maatuskahuiviani. Sitä, joka varastettiin. :c Tämä on kuitenkin lähempänä sitä kuin H&M:ltä ostamani kukkahuivi. Ja tykkään, kun kukkaset ovat osaksi pinkkejä. Huivin valkkaamisen jälkeen ajattelin vilkaista, millaisia laukkuja olisi tarjolla.

Laukkurekissäkin roikkui yksi erittäin potentaalinen ostos. TOSI hyvässä kunnossa oleva ja varsin kivannäköinen ruskea olkalaukku piileskeli muiden laukkujen takana, mutta onneksi löysin sen. Tykästyin siihen heti, ja aloin pikkuisen pelokkaasti etsiä hintalappua. Jotenkin minusta nääs tuntuu, että Fidassa on usein vähän turhan kallista tavaraa. Tämän hinta ei sentään ollut pilvissä, vaan se kustansi vain 6,50 €. Molemmat ostokset yhteensä siis kympin. Ei kovin pahis. (Silti ajattelin, että olenpas tullut huimentelevaksi nyt, kun saan palkkaa. :P)

Ostosten jälkeen odottelin vähäsen aikaa ravintolan ulkopuolella, ja kohta seuralaiseni saapuikin. Niin pirtsakan näköisenä punaisine hiuksineen! (: Tapasin siis Pian, joka oli minun ohjaajani nuorisotyön harjoittelussa joskus kaksi ja puoli vuotta sitten. Olemme toki nähneet sen jälkeen muutaman kerran, mutta en edes muista, milloin viimeksi! Nyt onneksi nähtiin, mussutettiin rauhassa buffettiruokia ja juteltiin kuulumisia. Niitä oli aika paljon läpikäytäväksi, lounashetkemme venähti melkein kahden tunnin mittaiseksi.

Olin etukäteen ajatellut, että pitäisin vapaapäivänäni oikein kunnon shoppailupäivän, mutta loppujen lopuksi aika kului lähinnä korukaupoissa katselemassa. Kävin sentään vähän hypistelemässä vaatteita KappAhlissa ja Indiskassa, ja taisin tehdä pienen kierroksen Seppälässäkin. Anttila oli kuitenkin ainoa, josta jotakin tarttui mukaan. Ei mitään kovin kiinnostavaa, mutta laitanpa kuvat silti.


Annon lakanat olivat Plussa-korttitarjouksessa, parivuoteen lakanat maksoivat suunnilleen 12 euroa. Meillä ei ollut ennestään tarpeeksi suuria lakanoita, ollaan vaan laitettu aina kahta pienempää. Ne ei vaan meinaa pysyä paikoillaan, joten pakko alkaa hankkia näitä isompia. Tai vaikka ommella niitä pieniä yhteen. No mutta joka tapauksessa ostin noita nyt kaksi, en raaskinut enempää. :P

Sitten naisten sukat sun muut olivat Ota 3 maksa 2 -tarjouksessa, joten kiikutin kassalle noita avokassukkia kolme pakettia. Olisin tietty voinut tutkiskella sukkahousuvalikoimaakin, mutta halusin päästä halvalla. Sitä paitsi minulla oli aikomus ostaa noita jossakin vaiheessa. en malta odottaa, että saan koittaa noita rusetillisia niiden pinkkien kenkien kanssa!

Kävin minä vielä shoppailupäiväni päätteeksi apteekissa ja Radiokirppiksellä. Siellä en viihtynyt, en tykkää kun se on aina niin täynnä ihmisiä. Vaihdoin siis maisemaa, käppäilin siskon tykö kahvittelemaan. Ei me kyllä kahvia juotu, mutta jätskiä tarjottiin. Turistiin niitä näitä siskon ja tämän kaverin kanssa, ja viiden maissa lähdettiin rumputreeneihin.

Ai että. En ollut käynyt rummuttamassa kertaakaan tänä vuonna, mutta ehkä sitä on kannattanutkin odottaa. Oli nimittäin jotenkin tosi kiva fiilis jo pelkästään kävellä kohti Vuoltsua, ja etenkin sitten rummutella. Aika lailla kolme vuotta sitten aloitin Udokassa, ja jostain syystä eilen oli hirveän nostalginen olo. Kaipa sää oli samanlainen kuin sinäkin keväänä, ja eilenkin oli vähän sellaista uutuuden tuntua.

Harjoituksissa ei ollut tällä kertaa kovin montaa soittajaa, mutta se ei menoa haitannut. Soitettiin muutamia uusia juttuja, joihin pääsin ihan hyvin mukaan. Yhdessä biisissä tuli joku ihme black out: vaikka olen ihan alusta asti soittanut sitä rytmiä, en yhtäkkiä muistanutkaan, miten se menee! :o Noh, sain sitten kyllä kiinni, mutta olipa aika hölmistynyt olo.

Kivointa antia oli tietty ihmisten näkeminen. Niitäkään tyyppejä en ollut nähnyt pitkään aikaan, ja etenkin Tiiaa, Georgea ja Emmaa oli kiva nähdä. Jäin jopa tanssimaan rumpuilujen jälkeen, mutta se ei ollut kovin suuri menestys. :P

Oman nostalgia-annoksen toi bussilla ajelu. Sitäkään en ole tehnyt aikoihin, mutta nyt sain kävellä kevätillassa bussipysäkille ja kelailla päässäni päivän tapahtumia. Kotiin päästyäni olin väsynyt JA onnellinen. ♥

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Toilailua

Tänään aamulla tapahtui muutamia juttuja, jotka olivat varaukseltaan hiukkasen negatiivisen puolella. Itseasiassa toilailu alkoi jo yöllä, kun onnistuin huitaisemaan peitolla juomalasin rikki. Yön pimeinä hetkinä ei kuitenkaan huvittanut ryhtyä siivoskelemaan, vaan eristin tapaturma-alueen ja jatkoin uniani. Aamusella sitten noukin isoimmat lasinpalat roskikseen ja hurruttelin pikku imurilla loput sirpaleet poijes. Sen tehtyäni pakkailin tavarani, mussutin aamupalaa ja lähdin kohti metroasemaa.

Koska oli vähän tihkutteleva ilma ja minulla oli mukanani iso laukku, päätin suosiolla kuljettaa itseni bussilla metrolle. Istahdin bussin keskiosaan, siihen mihin yleensä jäävät lastenvaunulliset matkustajat. Taitoin vain taitettavan penkin itselleni istuimeksi. Kohta istumisen jälkeen huomasin, että alaselässäni (hmm tai kai ihan rehellisesti takamuksessani) tuntui jotakin kylmää. Luulin, että istuin jotenkin niin, että selkäni osuu johonkin metalliosaan. Siirryin vähän, mutta sitten se kylmä kohta alkoikin tuntua märältä. Kokeilin kätöselläni, että mitä ihmettä on meneillään, ja sain vastaukseksi märän läntin! En tiedä, mihin oikein olin istunut, mutta mieleeni tuli ensimmäiseksi pissa. Vaivihkaa nuuhkittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että märkyyden aiheuttaja tuoksahti pelkästään seisoneelta vedeltä. Toivottavasti se olikin vain vesivahinko.

No, tein sitten mielessäni sotasuunnitelman, että kunhan pääsen junaan, käyn huuhtelemassa paidanhelmani vessassa ja vaihdan laukusta jotain muuta päälle. Asemalle päästyäni ja junalipun ostettuani kävin kuitenkin ensin Mäkkärillä ostamassa itselleni matkaevästä. (Aamupalani oli nimittäin vain yksi paahtoleivän viipale.) Tällä kertaa oli jonkun muun vuoro toilailla, sillä sain Happy Mealiini juomaksi oranssin limpparin sijasta colaa. Huomasin mokan vasta laiturilla, enkä tosiaankaan jaksanut mennä takaisin vaihtamaan juomaani. Onneksi kyse ei ollut vakavasta mokasta, vaan pystyin ihan hyvin ryystämään limpparin kitusiini. Vaikka en colasta tykkääkään.

Siinä laiturilla evästäessäni mieleeni pompsahti eräs juttu: Edellisellä kerralla, kun lähdin Helsingistä kotiin, olin ostanut evääksi karjalanpiirakan ja kevätkääryleen. Olin syönyt kevätkääryleen. Jätin karjalanpiirakan myöhemmäksi ja laitoin sen olkalaukkuuni. ENKÄ MISSÄÄN VAIHEESSA OTTANUT SITÄ SIELTÄ POIS! Totesin siis, että minua saattaisi odottaa kotona melko kypsään ikään ehtinyt piirakka. Näin tähän toilailupäivään otti osaa myös viikon vanha toilailu.

Kun pääsin kotiin, tarkastin oitis laukkuni. Ja kyllä vain, sieltä melkein käveli vastaani toisaalta vihreän ja karvaisen ja toisaalta ällön limaisen pinnan saanut perinneherkku. Onneksi piirakka oli paperipussin lisäksi myös muovipussissa, ettei se tehnyt vahinkoa muille laukussa oleville tavaroille.

Ennen kuin pyyhälsin taas seuraaviin juttuihin, huomasin vielä yhden oudon asian. (tämä ei varsinaisesti ole mikään toilailu, mutta sopinee silti samaan postaukseen.) Pöydällä oli kaksi ennennäkemätöntä cd-levyä, jotka äiti sanoi löytäneensä kempparikassistani, kun hän oli etsinyt minulle hyttysmyrkkyä. Minulla ei ole aavistustakaan, miten levyt olisivat sinne joutuneet, sillä en ollut nähnyt niitä koskaan aiemmin. Musiikkityyliltään ne vaikuttivat siltä, että voisivat olla ♥:n omaisuutta, mutta pieneen mieleeni ei millään tule, miten ne olisivat minun kempparieni joukossa. Täytyy koittaa tutkia asiaa.

Toilailut loppuivat onneksi siihen, sillä illalla oli tärkeää menoa. Siitä kerron myöhemmin erikseen, ja ryhdyn nyt hiukan huilimaan. Tänään täytyy näet vielä pakata, sillä huomenna nokka kääntyy kohti Tamperetta ja loppuviikon udokailuja.

(kuvan henkilön ilme ei liity tapaukseen.)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Piristävää postia ja pari muuta juttua

Nuha jatkuu edelleen. Eilen sain kuitenkin kivaa piristystä olooni postipakettien muodossa.

Ensinnäkin sain VIHDOINKIN käsiini tämän vuoden Cityshopparin. Tilasin tammi- tai helmikuussa Trendin puoleksi vuodeksi, ja kaupantekijäisinä oli risteilylahjakortti ja vuoden 2011 Cityshoppari. Lahjakortti saapui postilaatikkoon huhtikuun alussa, vaikka sen voimassaoloaika oli alkanut jo maaliskuulta. Kahden kuukauden voimassaoloajasta oli siis ehtinyt kulua jo puolet, eli minulla ei ollut tilaisuutta ottaa edusta kaikkea irti. Omien aikataulujen takia en sitten ehtinyt lähteä laivailemaan huhtikuussakaan, joten lahjakortti jäi itselleni turhaksi. :c

Cityshopparin kanssa kävi vähän samalla tavalla. Se suvaitsi saapua vasta nyt (olin laittanut viime tai toissa viikolla sähköpostia Trendin asiakaspalveluun ja kysellyt, missä kortti luuraa), kun tehokasta etujenkäyttöaikaa (:DD) on ehtinyt kulua melkein puoli vuotta. Onneksi on vielä toinen puolikas jäljellä. Eikä kamalan suurta vahinkoa tainnut tapahtua, omaan käyttöön Cityshoppari vaikuttaa aika turhalta. Suurin osa eduista koskee jotain rakennekynsialennuksia tai brasiliaisia vahauksia, joiden suurkuluttaja en tunnusta olevani. "Tavalliset" edut, kuten vaikkapa vaatekauppojen tai kahviloiden edut ovat kertaluontoisia, joten onneksi en ole hankkinut korttia itselleni rahalla. Tai no tavallaan, sillä kivan kuuloiset kaupanpääliset saivat minut tällä kertaa tilaamaan lehden itselleni No, tiedänpähän seuraavalla kerralla olla tilaamatta. -.-

Toinen paketti olikin oikea jymy-yllätys! Kuori oli täynnä sydäntarroja ja siihen oli liistrattu tarrojen lisäksi tosi monta postimerkkiä. Tunnistin lähettäjän käsialan (nojoo, oli lähettäjä mainittukin, mutta en huomannut mainintaa aluksi), mutta ihmettelin, miksi hän oli lähettänyt minulle paketin.

Kuoren sisällä oli ihan sikana eri juttuja. Sieltä kuoriutui esiin lukemiskirjapokkari (nimeltään 8,99 €, luulin pokkarin hinnaksi :p), Muumi-kirjanmerkki, Stabiloita, jotakin ystävyyslääkenappuloita (karkkeja), Martta Wendelinin kuvittama Enkelikirja ja kortti. Kortin tekstistä selvisi, että paketin tarkoitus oli olla valmistujaislahja. Aika ihhistä!

Hmm, tosin ei kai se valmistuminen ole aivan satavarmaa vielä. Opettajilla on ensi maanantaina oppareiden arviointikokous, jossa tuomiot lankeavat. Että minkä numeron mikäkin työ saa. Mutta olisipa aika inhottavaa reputtaa, kun on kerta uhrannut siihen työhön niin paljon rahaakin. Ei se aika tai työmäärä mitään, ainahan voi tehdä lisää työtä ja ottaa enemmän aikaa... Mutta kun sen oma opinnäytetyö on pitänyt jo kansittaa! Olisi tosi inhottavaa, jos omassa kirjahyllyssä (tai no olohuoneen lipaston päällä) nököttävä opinnäytetyö ilmoitettaisiinkin olevan epäkelpo, eikä se menisikään läpi. Kammottava painajainen.

Tänä aamuna oli myös painajaista. Näin todella inhottavaa unta, joka jatkui ja jatkui. Jossain vaiheessa heräsin omaan itkuuni. En ole enää varma, itkinkö oikeasti, vai heräsinkö siihen unessa itkemääni itkuun. Inhaa, joka tapauksessa.

Heräämisen jälkeen kävin viemässä pyykit narulle. Ulkona oli kuuma. Taitaa olla kesä. Sen jälkeen olen vain ollut koneella ja hieman askarrellut kalenteria. Tuli mieleen, että onpa tyhmää ja outoa, kun ei oikeastaan ole mitään tekemistä. On vaan. Minun kaipaamani opiskelujatyöbreikki ei ole vielä edes alkanut (valmistujaispäivästä se vasta alkaa), ja tunnen jo melkein syyllisyyttä pelkästä lorvailemisesta. Tarvitsisin ehkä jotain järkevää tekemistä?

torstai 11. marraskuuta 2010

Helsinki-seikkailu osa 2

(Maanantaina tapahtunutta osa ykköstä ei tosin ole vielä kirjoitettu, eikä sitä taideta kirjoittaakaan.)

Tänään jätin taakseni armahan pääkaupunkimme ja matkustin vielä armahampaan opiskelukaupunkiini pienen Mikkelin välilaskun jälkeen. Vaikka olin ollut hereillä vasta alle kaksi tuntia, pystyin toteamaan täydestä sydämestäni "voi, mikä aamu!!". Ja tuo oli sellainen ärsyyntynyt huokaus -tyyppinen, eikä mikään elämää ihasteleva hihkaus. Mutta kerronpa sitten, mitä tapahtui.

Herätyskelloni soi kello 06:13, tosin olin herännyt jo aikaisemmin siihen, kun ♥:n oli noustava ja lähdettävä töihin. Ensimmäisen ja toisen heräämisen välinen aika oli aika kelvotonta unta, joten toisaalta olin helpottunut, että täytyi nousta ylös, vaikka toisaalta harmittikin, ettei voinut jäädä peiton alle koisimaan. Nousin kuitenkin reippaasti ylös, puin ja tein aamutoimet, söin ja pakkasin viimeiset kamat kassiin. Minulla meni aamujuttuihin vähemmän aikaa kuin olin ajatellut, joten päätin lähteä saman tien käppäilemään metroasemalle. Samapa tuo nimittäin, missä sitä junaa odottelee, jos ei ole kämpilläkään mitään tekemistä. Eikä tarvitse kiiruhtaa.

Joten lastasin kantamukseni olilleni (!?) ja astuin ulos pimeään. Metrolle ei ollut matkaa kuin korkeintaan kilometri, joten ajattelin kävellä, enkä turhaan mennä bussilla. Vaikka täysinäinen laukku olikin inhottava kantaa, päätin olla urhea ja taivaltaa metrolle jalkaisin. Olin edennyt ehkä 150 metriä (olen huono arvioimaan etäisyyksiä) kun kantamukseni rojahtivat maahan; laukun hihnan kiinnityslenkki napsahti poikki, joten olkahihna oli poissa pelistä. Vielä olivat toki pienemmät kantokahvat, mutta painavaa laukkua olisi ollut tuskallista kanniskella van niistä. Ärsytyskäyrä kohosi jonkin verran, mutta onneksi aika lähellä edessä näkyi bussipysäkki. Menin katsomaan aikataulua ja siitä selvisi, että seuraava bussi tulisi noin neljän minuutin päästä.

Koska olisi ollut tosi ärsyttävää, jos olisin jatkanut matkaani kävellen, ja puolessa välissä matkaa bussi olisi hurauttanut ohi, päätin odottaa sen neljä minuuttia ja jatkaa metroasemalle linja-autokyydillä. Ilmakaan ei ollut kylmä, joten mikäpäs siinä odotellessa. Kun bussi tuli ja astuin sisään, laitoin vaan rahat tiskiin enkä helsinkiläisen kulttuurin mukaisesti sanonut mitään. (Okei, sanoin moi, mutta siihen ei vastattu.) Odotin, että saisin bussilippuni, mutta hämmästyin kun kuski alkoikin laskea minulle vaihtorahaa. Olin antanut kyllä kaksieurosen, joka tietämykseni mukaan oli kertalipun hinta. Mieleeni juolahti sitten, että ehkä aamusella bussilippu on halvempi. (Ihan tosi, millä logiikalla!?!?)

No, otin kuitenkin vaihtorahat ja bussilippuni, ja kömmin peremmälle tavaroineni. Vasta istahtaessani penkille tarkastelin saamaani lippua, ja suuni taisi loksahtaa auki:

Kyllä!!! Paulalle (22-vee) oli myyty lasten lippu! Ja saanen tässä vaiheessa mainita, että linja-autoissa lapsen ja aikuisen raja taitaa mennä siinä 12 ikävuodessa. Ei taida olla syytä potea mitään tätikriisiä enää ainakaan hetkeen, sillä tuona kyseisenä lipunostohetkenä minulla oli silmälasit päässäni. Uskomatonta. :DD

Vaikka pääsinkin matkustamaan Helsingin Bussiliikenteessä odottamattomalla alennushinnalla (hmm tosin sain väärin takaisin, 80 sentin sijasta 70. mutta sillä ei liene väliä, kun maksoin joka tapauksessa vähemmän kuin olisi kuulunut), aiemman laukkuepäonnen takia ajattelin kuitenkin ostaa varmuuden vuoksi oikeanhintaisen metrolipun. Mietin, että tällä tuurilla - kumma miten mieli keskittyy helpommin negatiivisiin kuin positiivisiin juttuihin - lipuntarkastajat tulevat varmasti juuri tänään juuri siihen metroon, jolla minä matkustaisin väärällä lipulla. Bussialennus ei paljon lämmittäisi, jos maksettavaksi pärähtäisi 80 euron tarkastusmaksu.

Metroasemalla siis kiltisti lähetin tekstiviestin "A1" numeroon 16355 ja sain paluuviestinä metrolipun kännykkääni. Monen muun ihmisen tapaan hyppäsin oranssiin junaan. Mutta toisin kuin moni muu, minä en lukenut Metro-lehteä. Istuin vain ja matkustin. Ja mitä kummaa! Hakaniemen kohdalla metroon astuikin sinisiin univormuihin sonnustautuneita tyyppejä, jotka ilmoittivat kuuluvalla äänellä: "Tarkastamme kaikkien matkaliput". Olin melkoisen hyvilläni siitä, että päätin ostaa oikeanlaisen lipun muksulipun sijasta.

Jäin pois kyydistä rautatieaseman kohdalla ja ostin junamaatista lipun Mikkeliin. Menin oikealle laiturille odottamaan, ja koska minun vaununi oli numero viisi, jouduin kävelemään aika kauas. Vähän jälkeen kahdeksan (juna lähti kaksitoista yli) kuului kuulutus, jossa sanottiin, että poikkeuksellisesti kyseinen juna lähteekin toiselta raiteelta. Joten jouduin kävelemään takaisin ja sitten uudestaan saman matkan vitosvaunun kohdalle. Onneksi junassa pystyi torkahtamaan, syömään eväsaamiaista ja korjaamaan laukun hihnan villalangalla. Tuli parempi mieli.

Että sellainen seikkailuaamu. Olin Mikkelissä yhdentoista maissa, kävin jututtamassa seurakunnan lähetyssihteeriä sekä kansainvälisen diakonityön virkaa tekevää Kaimaani koulujuttua varten. Lopuksi kävin Kaiman kanssa teellä/mehulla/sämpylöillä ja juteltiin ihan yksityiselämän juttuja. Kahden aikaan jatkoin matkaani Pieksikselle, ja menin viideksi kouluun. Istuin pari tuntia kuuntelemassa lähetystyön teologiaa, ja nyt olen kotona. Kohta mennään Kämppiksen kanssa saunaan, ja sitten voikin painua pehkuihin.

Edit: Lasten lipulla saavat matkustaa 7 - 16 -vuotiaat. JA aikuisten kertalipun hinta on vaan automaatista ostettuna 2 €, bussista ostettaessa 2,5 €. Joten vahingossa/tietämättäni itse huijasin olevani alle 16-vuotias. Ups. No, kuskikaan ei kuitenkaan infonnut minua tästä asiasta, eikä myöskään väittänyt vastaan teiniyttäni. Huoh lollero.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Laiska ja lamaannuttava lauantai

Moi. Tänään torkuttelin pitkään. Ei minulla ollut herätyskelloa soimassa, mutta torkuttelin ilman sitä. Jatkoin vain uniani, vaikka heräsinkin monesti. Yhdentoista maissa kömmin peiton alta pois, ja kämppis sanoi ulkona olevan lunta. Ja totta tosiaan, ikkunasta näkyi melkoisen sakea lumipyry ja valkoinen kuorrutus kaiken yllä. Voi että, on se ensilumi aina niin jännää. (:

En ole saanut aikaiseksi oikein mitään tänään. Tiskasin, siinä se. Muuten olen vain möllöttänyt ja ikävöinyt. On määrittelemätön ikävä, joka kohdistuu ♥:n lisäksi ainakin siskoon, kissoihin ja muutenkin kotiin, ulkomaille, kämppiksen kanssa pidettäviin kuvaussesioihin, piirtämiseen... Moniin juttuihin. Ikävä siis lamaannutti minua sen verran, etten osannut tehdä oikein muuta.

Mutta äsken luminen parveke kutsui minut filmailemaan möllötysasuani.

Eteisestä kaivoin jalkaani viime syksynä ostamani talvikengät. (Citymarketista peräisin, mistäs muualta). Vähän kyllä mietityttää, että pitäisikö hankkia jotkut toisenlaisetkin popottimet, sillä nämä jalkineet eivät tykkää kovin paljoa märästä kelistä. Nollassa tuo keli taitaa nytkin olla. No, jos tulee vastaan jotkin kivat. (:

paitulitunikainen - Cubus
pöksyt - Stadium
huivi - kirppikseltä

Lasitkin ovat taas palanneet. Taannoin tosiaan kävin S:n kanssa viemässä rillini Mikkeliin, ja sieltä ne matkustivat Englantiin. Torstaina kävin ajotunnin (joka muuten meni todella tahmeasti, ei olisi pitänyt ajatella, että osaan ihan jees) jälkeen hakemassa silmälasipaketin postista, ja nyt kyllä näkee! Ero edellisten heijastavien linssien ja nykyisten heijastamattomien linssien välillä on huima, nyt ei häiritse sumeus tai valojen tuplakuvat. (:

Muutaman kuvan ehdin ottaa, ennen kuin kamerani tipahti liukkaalta kaiteelta lumiselle parvekkeen lattialle. Lommohan siihen tuli. Ja kastui, petku vieköön. Tässä kuva lumesta kameran linssissä: -.-

Täysin lössölauantai ei kuitenkaan onneksi ole luvassa. Kohta puoliin lähden käppäleksimään K-kaupalle, ostetaan tyttöjen kanssa ruokatarpeita. Sitten tullaan taas meille leipomaan ja illalla saunotaan. Saunan jälkeen sitten katsotaan leffaa tai pelataan. Vallan mukavaa.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Colours of the wind week

Tiistaina PTR värjäsi minun ja M:n hiukset. Yleensä olen värjännyt hiuksiani vain värihuuhteluilla, jotka kestävät päässä suunnilleen viikon, mutta tällä kertaa halusin vähän kestävämmän lopputuloksen. En kuitenkaan kestoväriä, sillä pidän luonnollisesta väristäni, enkä sitäpaitsi jaksaisi värjäillä juurikasvuani piiloon jatkuvasti. Yleensä olen valinnut punaisen värin, ja tälläkin kertaa punainen houkutteli. Tokmannilla oli yhtä ainoaa punaista kevytväriä, joten ostin sen. Väri oli nimeltään vaaleanruskea punamahonki. Lopputulos oli kuitenkin aika tumma, tummempi kuin olin ajatellut. Onneksi tämäkin väri on kiva, ettei tullut mitään katastrofia. Tämä väri näyttää kivan erilaiselta eri valoissa. Hauskaa. ^^*



Keskiviikkona uimahallikäynnin jälkeen käväisin Kaimakaverillani, olin luvannut hakea hänen djembensä muuttoa karkuun, minun luokseni hoitoon joksikin aikaa. Kaima pyysi minua myös katsomaan, josko hänen kirpparitavaroissaan olisi jotakin, mikä minua kiinnostaisi. Ilmaisshoppailin vihkon ja kirjepapereita sekä tosi kivan pitkän paidan, jonka väri sattui sopimaan nykyiseen hiusväriini. Tumma poltettu oranssi, sanoisinko. Oli ihana nähdä Kaimaa pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia.





Torstaina tehokkaan tiimityörupeaman jälkeen kävimme S:n kanssa Seppälässä. S tarvitsi hautajaisiin paidan, minä keskityin aleshoppailuun. Hämmästyin taas, kuinka taitava aleshoppailija olenkaan; Ostin alkuperäishinnaltaan 57,15 euron ostokset kymmenellä eurolla ja neljälläkymmenelläviidellä sentillä. Mukaan kaupasta lähti ainakin hienostelualkkareita ja pari huivia. Tuo keltapinkki teinihuivi oli ihana löytö, etenkin kun olin joutunut edellisenä päivänä luopumaan rakkaimmasta huivistani. Kukallinen venäläishuivini lähti jonkun pitkäkyntisen matkaan koululta, harmittaa kovasti. :CC


Tänään tuntui ihan lauantailta. Kun minä lojuin vielä sängyssäni, kämppikseni oli jo käynyt kaupassa ja tuonkaltaisen aktiivisuuden ansiosta vietimme hänen kanssaan boheemia taiteilija-aamiaista eilen siivotussa keittiössämme. Pöydässä oli ainakin tummia viinirypäleitä, kultaisia sämpylöitä ja raikasta jugurttia. Aurinko kirkasti kahdenlaiset kukkaverhot ja kukallisen vahakankaan (kaikki villin värikkäitä, ihana sekamelska!) ja taustalla soi Ultra bran hörhölyriikat. Ihana lauantaiaamu perjantaina. ♥



Koska oli meneillään taiteilija-aamiainen, halusin ottaa esille vesivärit ja maalata jotakin. Kämppiksen Nepalista tuodut norsuasiat toimivat suuntaviivoina piirustukselleni. Oli kivaa pitkästä aikaa maalata, ja olisin voinut tehdä vielä toisenkin kuvan, mutta lähdinkin saattamaan kämppistä junalle. Ulkona oli taas vallan mainio ilma, että pakkohan kämpästä oli jonnekin liikahtaa.


Kävin kämppiksen kanssa kirjastossa, lainasin itselleni elokuvia. Jatkettiin matkaa juna-asemalle päin ja erottiin kirpputorin kohdalla. Itselleni en tällä kertaa löytänyt mitään ostettavaa (jazz-aiheiset lasinaluset meinasivat lähteä mukaani ja päästä huoneeni seinälle, mutta en sitten jaksanutkaan ostaa niitä), mutta eräässä pöydässä oli huokealla hinnalla kämppiksenväriset tennarit. Juuri lähtiessämme kämppis oli harmitellut, ettei ulkona voi vielä pitää tennareita, kun on niin märkää. Hän on myös maininnut, kuinka harmillista on, että hänen tennarikokoelmansa on pienentynyt olemattomiin luonnollisten poistumien (?) kautta. Joten nämä kenkulit olkoon kämppikselle!

Tänään minulla oli ruokana herkkusienikebabpastaa, se oli oikein herkullisen punaista. Ja herkullista. Kotimatkalla näin kirjavan pörrökisun. Muita viikon värejä olivat ainakin ulkoiluposkienpunainen ja auringonvalkoinen.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Aamuja

Minusta on kiva, että uudessa puhelimessani saa valita, millaisen herätysäänen haluaa. Edellisessä kännykässä herätysääni oli aina samanlainen piipitys, joka oli pakko ehtiä sammuttaa ensimmäisen piippauksen jälkeen. Vaativa piipitys, johon ei ollut kovinkaan mukava herätä. Nyt voin valita herättäjäksi jonkin leppoisan biisin, joka herättää pehmeästi, tai jonkin joka rävähtää energisesti soimaan.

Vaikka totta puhuakseni, kaikkein mieluiten en valitsisi minkäänlaista herätystä. En ainakaan siihen aikaan, mihin nykyään joudun heräämään. 06:41 alkaa puhelimeni soida joka arkiaamu. Kun ulkona on vielä pimeää, tai ainakin sinistä. Kaikkein mieluiten nukkuisin puoleenpäivään ja ehkä hiukan sen ohikin. Mutta eihän se sovi.

Kun nousen 06:41, minulla on noin viisikymmentä minuuttia aikaa tehdä aamutoimeni ja mennä bussipysäkille. Yleensä aikaa jää vielä peukaloiden pyörittelemiseen. Yläasteella ja lukiossa herätyskello soi aina tuntia ennen kouluun lähtemistä. Siinä ajassa ehti pukea, haukata jotakin, pestä hampaat, kammata hiuksensa ja naamansa sekä pakata repun. Ja kellahtaa pedatulle pedille ja laittaa sen piipittävän herätyskellon soimaan kymmenen minuutin kuluttua.

Ammattikorkeakouluaamut. Jos kämppis oli kotona, oli paikallaan herätä tuntia aiemmin, että ehti jonottaa vessaan. Jos olin yksin, 45 minuuttia oli sopiva, että ehti nukkua mahdollisimman pitkään. Tänä syksynä kuitenkin on ollut ihana laittaa herätyskello soimaan tuntia ennen lähtöä, sillä on pitänyt varata aikaa sille, että voi kömpiä kämppiksen kanssa samaan sänkyyn ja kiskotella rauhassa. Sellaiset aamut ovat parhautta.