Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. huhtikuuta 2013

Hengähdysilta

Huh, nyt on pitkästä aikaa ihan vapaa ilta ilman minkäänlaisia menoja kalenterissa. Viikko sitten alkoi aikamoinen putki, joka ilta on ollut jotakin tekemistä. Onneksi ovat olleet kivoja menoja:

Viime torstaina oli Vanhassa kirkossa Sanan lähteillä -ilta. Olin kyllä aika väsynyt töistä tullessani ja mietin, etten olisi mennyt kirkkoon, mutta koska kyseessä oli kevään viimeinen Sanan lähteillä, ajattelin tsempata ja lähteä liikkeelle. (Oho tulipa pitkä virke!) Noissa illoissa on aina ollut puhujana psykologi ja evankelista, ja tällä kertaa aiheena oli "Ilo Herrassa on väkevyytemme". Ihan mielenkiintoinen aihe, mutta illan ensimmäinen puolisko meni siihen, että keskityin laskemaan, kuinka monta kertaa psykologi sanoi puheensa aikana sanan jotenkin. Taitaa olla hänen lempparitäytesana, niitä oli yhteensä ainakin 30.

Perjantai oli vähän outo, kun olin töissä. Minulla on ollut perjantai työpäivänä viimeksi helmikuussa, joten oli vähän omituista raahautua työpaikalle ja vielä yrittää saada jotakin aikaiseksi. Illalla olikin sitten vähän normaalimpaa, sillä suuntasin rumpuharkkoihin. Meitä oli vain muutama, mutta oli silti oikein mukavaa soittaa. Lopuksi aloimme harjoitella jotakin uutta laulua, mikä ei sitten ollutkaan niin kivaa. Äänissä laulaminen ei ole ihan minun juttuni. :D

Lauantaina kävin ♥:n kanssa Ideaparkissa. Oli tarkoitus käydä katsastamassa kenkäkauppojen alet, ja hankkia ensi talvea varten talvikengät/-kenkiä, mutta ei löytynyt mitään kivoja. Sen sijaan hankin piiitkään ostoslistalla olleen asian: boleron. Kolmena kappaleena.

Lauantai-iltana ajeltiin Kalevan kirkolle, siellä oli Negrospirituaalikonsertti. Odotin konsertin olevan hieno, mutta petyin jonkin verran. Odotin reipasta ja iloista menoa, mutta esiintymässä ollut kuoro lauloi kaikki laulut aika hitaassa tempossa. No tulipahan käytyä Kalevan kirkossa, en ole ennen käynyt sen varsinaisessa kirkkosalissa. Siellähän meinasi ihan ruveta huippaamaan, kun katto on niin korkealla!

Sunnuntai-ilta(päivä) meni myös kirkossa, mentiin Vanhan kirkon English serviceen, jossa käymme ♥:n kanssa säännöllisesti. Jumalanpalvelusta ennen piipahdettiin Hulluilla päivillä kuitenkaan mitään ostamatta.

Maanantai oli vapaapäivä, mutta kalenteri ei ollut tyhjä senkään kohdalla. Puolilta päivin tapasin ystävääni, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Viime tapaamisesta oli niin kauan, että en edes muista, minä vuonna se on mahtanut tapahtua! Menimme syömään kiinalaiseen ja juttelimme kaikkea mahdollista, mitä nyt viime aikoina tai vähän kauemmin sitten on tapahtunut. Istuimme ravintolassa aika tovin, lähdin bussipysäkille joskus kolmen aikoihin.

Maanantai-iltana oli taas se aikuisten kokkikerho. Tällä kertaa teemana oli afrikkalainen ruoka, sitä kokkasimme n. 15 hengen voimin seuriksella. Minä väkersin malawilaisia maapähkinäpalleroita, sellaisia pieniä makeahkoja leivonnaisia. Ennen jälkkäriä söimme kurpitsakeittoa, lihavuokaa ja salaattia. Oli mukava kokkikerho. (:

Tiistaina töiden jälkeen suuntasin taas kirkkoon. Tällä kertaa Finlaysonille, siellä oli "naisten vapaailta". Illan teemana oli "Kauniit ja rohkeat - riitänkö?" ja sitä tutkiskeltiin niin laulujen avulla kuin sielunhoitoterapian näkökulmasta. Oli mielenkiintoinen ja hyvä ilta.

Eilen ajelin töiden jälkeen Viialaan. Käväisin kirppiksellä (ostin verhot ja huivin) ja kirjastossa, mutta kellon lähestyessä kuutta suuntasin varsinaiseen määränpäähäni, kirkolle. Siellä oli nuorten aikuisten karaokeilta, olin innoissani siitä, koska a) tykkään laulamisesta ja b) näkisin viimevuotisen työkaverini. Teknisten vaikeuksien takia lauluilta oli aika vähälauluinen, mutta muuten oli mukavaa. Oli kiva jutustella tyyppien kanssa ja natustella sipsejä. Lähdin kirkolta hyvillä mielin ja menin kotiokotio nukkumaan.

Tänään ei sitten ollut mitään menoa. Mitä nyt kävin viemässä pienen muuttokuorman veljen kämpälle ja kävin
♥:n kanssa katsastusasemalla hoitamassa paperihommia. Huomenna on taas rumpuilut, lauantaina työilta ja sunnuntaina aion mennä majataloiltaan kuuntelemaan mm. Olli Heleniusta. Sitten onkin lentämiset lennetty, taas vähän aikaa. (:

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Päivä täynnä rytmiä

Hei nyt tulee tällänen tavallisempi postaus vaihteeks! Nimittäin eilisestä on ihan pakko kertoilla vähän enemmänkin kuin vaan ranskiksilla tai mysteerisillä lauseilla. Eilisestä on jopa vähän asukuviakin, vaikkei ne palvelekaan tarkoitustaan parhaalla mahdollisella tavalla.

No mutta asiaan! Tällä viikollahan on ollut Rasismin vastainen viikko, ja Tampereella oli siihen liittyen jos jonkinlaista ohjelmaa. Läheskään kaikesta en ole edes selvillä, hyvä että olin edes jotenkin kärryillä siitä, mitä itse olin järjestämässä. Meidän rumpuryhmä pykäsi kasaan rumpu- ja tanssi-work shopin ja illalla meillä oli keikka Pispalassa. Minun työni meinasi pahasti haitata harrastustoimintaa, sillä alunperin minun olisi pitänyt olla tänä viikonloppua nuorten leirillä. Onneksi/harmi kyllä (riippuu miltä kantilta katsoo) urjalalaiset nuoret eivät aktivoituneet lähtemään rovastikunnalliselle leirille, joten minäkin olin vapaa työvelvoitteistani. Siispä pääsin viettämään yhden kivoimmista päivistä pitkään aikaan!


Päivällä oli siis luvassa jammailua work shopeissa. Oli piristävää olla jonkun eri tyypin opissa, ettei aina sen oman rumpuopen. Meitä tuli opettamaan Maarika ja Isa, he opettivat vähän erilaisia rytmejä, mitä olemme Udokassa soittaneet. Taisivat olla burkina fasolaisia rytmejä. Ihmiset olivat uusia, opetustyylit olivat erilaisia, rytmit olivat uusia. Oikein tervetullutta vaihtelua, ja ehkäpä juuri sen takia nautin soittelemisesta niin paljon, että puolitoista tuntia meni yhdessä hujauksessa. Olisin ihan hyvin voinut rummutella vielä toisen samanmittaisen setin!

Tanssin kanssa olikin sitten vähän eri juttu. :D Oli toki kiva oppia uutta tanssia, mutta jotenkin minuun iski väsymys ja ehkä vähän tympäännyskin. Koitin silti pysytellä muiden tanssijoiden perässä, ja sinnittelin koko session ajan tanssilattialla. :P

Work shop -päivän lopuksi meidän omakin ope pääsi ääneen. Hän piti luennon siitä, miten tanssia/rummutusta/rytmiä käytetään terapia- ja parannuskeinona. Oli mielenkiintoinen aihe, mutta siinä vaiheessa iltapäivää alkoi olla jo vähän naatti olo, joten asia taisi mennä vähän ohi korvien. Luennolla paras juttu taisikin olla se, että yksi Olivier tuli myös kuuntelemaan. Hän oli Udokassa silloin, kun itse aloitin rumpuharrastuksen, mutta en ole nähnyt häntä piiiiiitkään aikaan. Oli siis tosi kiva nähdä!

.rakkaus.

Häppeningit koululla (olimme siis samalla koululla, jossa meillä on meidän normaalit treenimmekin) loppuivat vähän ennen kuutta, ja sitten suunnistin yhden Jennin tykö. Olen nähnyt Jennin muutaman kerran Udokassa, ja hän kutsui minut kotiinsa meikattavaksi. :P Meidän yhteinen tuttu Khadi opiskelee kosmetologiksi, ja hän tarvitsee kuvia portfolioonsa. Jenni järkkäsi siis illanistujaiset, jonka aikana Khadi meikkaisi paikallaolijat ja ottaisi meikeistä kuvat.

Meikkailujen piti alkaa siinä kuuden maissa, mutta loppujen lopuksi Khadi pääsikin paikalle vasta vähän ennen kahdeksaa. Minun piti ehtiä 20.14-bussiin, joten en ehtinytkään odottaa toisen käsittelyyn pääsyä, vaan piti kammata naama itse. Toisaalta harmi, mutta olipa silti hauska istuskella siellä Jennin luona, turista uusien ihmisten kanssa.


20.14-bussi oli bussi numero 13, ajelin sillä Pispalaan. Tuo ylläoleva rumpukuva on omiaan kuvaamaan sitä fiilistä, mikä minulla siinä vaiheessa oli: Tiesin kyllä, mihin olen menossa, mutta minulla ei ollut aavistustakaan illan keikasta. Ketkä meistä ovat tulossa soittamaan, mitä me aiotaan soittaa ja mihin aikaan esityksemme oikein olisi. Ajattelin, että kaikki kyllä selviää aikanaan, ja kipsuttelin vaan määränpäähäni, eli Vastavirta-klubin yläkertaan.

Epätietoisuuksista huolimatta illasta tuli upea! Aluksi baarissa oli sellainen epämääräinen tunnelma (pari pöydässänuokkujaa siellä täällä) mutta pikku hiljaa meno alkoi muuttua mukavaksi. Oli kivaa istua udokalaiskavereiden kanssa juttelemassa ja kuuntelemassa musiikkia, ja oli erityisen kivaa soittaa. Minusta on ihan mahtavaa, että vaikka mitään keikkalistaa ei olekaan olemassa, esitykset menevät loistavasti läpi omalla painollaan. Niin kävi eilenkin. Soittajat nauttivat, yleisö nautti. Ihan parhautta. (:

Udokan jälkeen esiintyi Hilton Marowa bändeineen. Tykkäsin! Oli tosi kivaa (hmm mulla on käytössä nyt aika mielikuvitoksettomia adjektiiveja, sorry) kuunnella biisejä ja jammailla udokalaistanssijoiden kanssa. Huipuin juttu taisi kuitenkin olla kolmannessa biisissä, kun minäkin pääsin kipuamaan lavalle! Bändin rumpali Zouhair (hän on käynyt joskus Udokassa myös) oli kysynyt meidän esityksemme jälkeen, voisinko tulla soittamaan heidänkin kanssaan. Jee totta kai! En toki ollut ainoa meidän ryhmästä, joka pyydettiin bändin mukaan, mutta ei KAIKKIA pyydetty. Vain kolme. ^^* :DD

Hiltonin ja kumppanien setin jälkeen oli vielä rummuttelua, niin että kuka tahansa sai mennä kokeilemaan djemben soittoa. Oli tosi hienoa katsella, kun tyypit menivät kokeilemaan ja näyttivät nauttivan soittamisesta. Siitä tuli iloiseksi myös.

Kaiken kaikkiaan oli aivan mahtava ilta. Siihen mahtui uusia tuttavuuksia, juttelua, soittoa, tanssia ja naurua. Sai olla ihan vapaasti, mikä onkin ehkä parasta Udokassa. Niiden ihmisten kanssa ei tarvitse esittää mitään, siinä ryhmässä tuntee olonsa kotoisaksi. Minä, Tommi ja Emma-mies lähdimme yhden jälkeen baarista. Veimme rumpumme takaisin koululle ja sitten Tommi heitti Emman ja minut koteihimme. Kello oli puoli kolme, kun pääsin painamaan pääni tyynyyn. Vähän jännitti, miten jaksan neljän ja puolen tunnin päästä herätä töihin, mutta yllätyksekseni heräsin pirteänä jo seitsemältä, vaikka herätyskello olisi soinut vasta puoli kahdeksan! Ajomatka töihin meni tosi hyvin, haukottelinkin vain kerran. Töissä oli perhejumis, jossa minä saarnasin. Mutta ei siitä nyt enempää, laitan vielä niitä asukuvia ja sitten sanon moro!

toppi (H&M) - kirppis
farkut - Lindex
huivi - H&M

tämmönen oli siis koko asu...

...tämmönen topin yläreuna...

...tämmöset värit...

...ja tämmönen keikkafiilis ♥

torstai 21. maaliskuuta 2013

Tänä vuonna olen lukenut...

Sophie Kinsella: Shopaholic abroad
-Ostin joskus tätä ihanaa hömppää alkuperäiskielellään kirppikseltä, ajattelin että kerään koko sarjan itselleni. Kirjastosta saa lainattua suomenkieliset kirjat, joten on kivempi omistaa englanninkieliset opukset. Himoshoppailija-sarja on jotakin ihanan hulvatonta! ♥

Paolo Coelho: Alkemisti
-Olen siis yrittänyt pikku hiljaa elvyttää kauan poissa olleen lukuharrastukseni jälleen henkiin. Viime vuoden puolella kykenin niinkin korkeakulttuurisiin lukukokemuksiin kuin Harry Potterit ja nuo Himoshoppaajat. Jossakin vaiheessa oli pakko koittaa siirtyä vähän vakavampaan kirjallisuuteen, ja ajattelin kokeilla Alkemistia. Sitähän on kovasti kehuttu, olen ymmärtänyt että kuuluu yleissivistykseen lukea tämä ihmeellinen teos. No, luin. Enkä kyllä ymmärrä, mikä siinä on niin hienoa. Ehkä proosanestetiikantajuni on jotenkin alkeellinen. Tai sitten minulla oli liian korkeat odotukset. Niin tai näin, en voi sanoa yhtyväni muiden hehkutuksiin. Ajattelin kuitenkin antaa Coelholle toisen mahdollisuuden, lainattujen kirjojen pinossa odottaa joku toinen hänen teoksensa. En nyt muista, mikä.

Patrick Süskind: Parfyymi - erään murhaajan tarina
-Olen joskus nähnyt tämän kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, ja se oli outoudessaan todella mielenkiintoinen. Kerran kirjastossa kierrellessäni tarina putkahti mieleeni, ja ajattelin että haluaisin lukea sen. Parfyymi sopi oikein hyvin tähän lukemisenelvyttämisprojektiini, sillä ajattelin että voisi olla helpompi lukea jotakin sellaista, joka on entuudestaan tuttua. Tietenkin siinä on vaarana se, että tarina olisi elokuvana parempi ja kirjana pettymys. Myös se olisi voinut olla haitta, että elokuvan henkilöt ja kohtaukset ohjailisivat mielikuvia liikaa. Elokuvan näkemisestä oli kuitenkin sen verran kauan, etten muistanut mitään tarkkoja yksityiskohtia. Ja vaikka olisinkin muistanut, en usko, että se olisi haitannut, sillä kirja oli kirjoitettu niin kauniilla ja kuvailevalla kielellä, että se synnytti pakostikin uudet kuvat mielikuvitukseen. Tästä kirjasta pidin todella paljon.

Plum Sykes: Manhattanin blondit
-Kyllähän sitä hömppääkin aina välillä kaipaa, vaikka olisikin päättänyt sivistää itseään vakavammalla kirjallisuudella. Nappasin Manhattanin blondit kirjastosta kun ajattelin, että se on varmaankin jotakin sukua Himoshoppailijoille. Olihan se, mutta eipä se minua juurikaan sytyttänyt. Luin kyllä kirjan loppuun, mutta se ei yltänyt odotuksieni tasolle. Ihan leppoisaa luettavaa, mutta jotenkin paljon teennäisemmän oloista kuin ne Himoshoppaajat.

Chris Cleave: Little Been tarina
-Kirjan iloisenvärinen kansi kiinnitti huomioni, ja takakannessa mainittiin sana "nigerialaistyttö". Silmäilin takakansitekstiä ja päätin ottaa kirjan luettavaksi. Tarina osoittautui ihan erilaiseksi, miksi sen olin ajatellut, mutta pidin kirjasta paljon. Luulin, että Little Been tarina kertoo Nigerian ja Englannin sekoituksesta jonkun nuoren jokapäiväisessä, normaalissa elämässä, mutta tarina osoittautuikin paljon rankemmaksi. Se oli koukuttava ja luinkin kirjan loppuun aika nopeasti. (sitä paitsi sen palautuspäivä oli ihan juuri, enkä voinut uusia lainaa, koska kirja oli varattu :P )

Olen ylpeä, että olen saanut irrottauduttua telkkarin ja tietokoneen vallasta edes sen verran, että olen saanut luettua noinkin monta kirjaa tämän vuoden puolella. Jee! 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Eilen koukkasin töistä lähtiessäni kotikodin kautta. Vaihdoin istumaan pelkääjänpaikalle, sisko istui ratin taakse. Perään lähti toinen auto, jossa oli iskä ja äiti.

Matka meni mukavasti, siskon kanssa jutustellen ♥. Aamullisista ronkkimisista ja muista jutuista.

Tampereella oli äitin ja sikän pikapikavisiitti, niiden telkkari lähti niiden mukaan.

Tänään oli pitkä päivä: aamunavaus, lammashartaus perhekerhossa, naputinaputikonejuttuja, kinkerit, lisää naputinaputinaputtelua, apteekissa käyminen ja järjestöjen puheenjohtajien (joka en itse kuitenkaan ole) koulutus varainkeruusta. Nyt väsyttäis. Onneksi huomenna on vapaata.

torstai 22. joulukuuta 2011

Djembepikkujoulut

Mitä: Rumpuryhmän pikkujoulut
Missä: Hervannassa, Naistarissa. Naistari on maahanmuuttajanaisille tarkoitettu paikka, täysin miesvapaa alue. Siis silloin kun se on auki asiakkaille. Me nyt vaan vähän lainattiin tiloja.
Milloin: Viime perjantaina, eli 16.12.2011 n. kello 18 ->
Kuka: No se rumpuryhmä. Noin 15 tyyppiä; miehiä, naisia ja pieniä poikia. Pari sellaista, joita en ollut ennen tavannut. Ainakin yksi, jonka näkemistä odotin kovasti!
Miksi: Koska joulunaluasaikana pruukataan pitää pippaloita. Että voisi viettää aikaa yhdessä.
Miten: Osittain nyyttäriperiaatteella (napostelut tuotiin yhdessä, Bosco oli tehnyt ruuan). Rummutellen (soiteltiin jotakin uusia biisejä, en ollut ennen kuullut niitä). Jutustellen. Rennosti.

Erikoista: Allekirjoittaneen meikki oli osittain ♥:n käsialaa. Paikalla oli Joulupukin sijasta Ninja-pukki.

Minä ja H-K. Meikäläinen on hieman sulanut ja pinkki.

Astetta val(k)oisempaa.

Ensimmäistä kertaa graffiti-kynsilakkaa. Hopeaa punaisen päällä.

Snyfs.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Kesän loppurysäys

Maanantaina oli vielä ihan selvästi kesä. Keskustorilla oli toripäivä ja vapaaehtoistyöhön liittyvää tapahtumaa. Udoka oli siellä soittamassa.

Soitettiin Oke, Ojuku ja Kakilambe. Aurinko paistoi kovasti, tuli ihan hiki. Ja häikäisi. Olin vähän nuotion näköinen asussani. :D

Oli tosi hauskaa soittaa! Keikka oli vähän erilainen, koska rumpuope ei ollut paikalla antamassa merkkejä ja soittamassa sooloja. Hyvin pärjättiin ilman niitäkin!

♥ oli katsomassa, ja räpsi samalla vähän kuvia. (:








sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Musiikkia ja muuttoa

Ai että, nyt on kyllä tosi kivan kevätviikonlopun sunnuntai.

Perjantai alkoi mukavan leppoisasti ja kiireettömästi. Loikoilin pedissä kai kymmeneen asti, ja suihkuttelin rauhassa. Kun piipahdin koneella, Severi tuli syliin kehräämään ja kiehnäämään. Söpöyttä. Yhden jälkeen lähdin liikkeelle, tie vei ensin Milleriin ja sitten Viialan kirjastoon. Sitten Lempäälään odottamaan junaa (iskä oli muutenkin hakemassa veljeä koulusta, niin päätin nousta junaan vasta Lempäälässä). Köröttelin paikallisjunalla Tampereelle ja käppäilin auringonpaisteessa Materiaalipalveluun. Koska oppari on aika lailla paketissa, suurimman osan opuksista sai jo palauttaa. Materiaalipalveluun jäi osa kirjoista, loput kiikutin Metsoon.

Seuraava juttu aikataulussani oli vasta viideltä, joten minulla oli pari tuntia aikaa pyöriä kaupungilla. Tie vei Keskustorille, jossa oli Rovaniemen markkinat. Ja aika liuta kansanedustajaehdokkaita. Kuuntelin yhden tyypin vaalipuheet, sitten keskityin markkinoihin. Ostin roven paistettuja muikkuja (mmmmnam!!) ja mutustelin niitä teltassa samalla, kun Taiska piti keikkaansa torin lavalla. Ei soitettu Haltin häitä tai Mombasaa. :p Suolaisten muikkujen jälkimauksi menin hörppimään tiramisukaakaota Coffee Houseen. Eipä vähään aikaan tehnytkään mieli mitään makeaa sitten. :D

Viideltä pyyhälsin Vuoltsulle rumpuharkkoihin. Edellinen kerta olikin syksyllä, että ihan kiva päästä pitkästä aikaa soittamaan! Vaikka odotin kovasti treenejä, fiilikset pääsivät jotenkin lässähtämään. Vissiinkin taas sen takia, että kun osaan vain ne perusjutut, joissa tylsistyn, mutta en kykene vaativampiin juttuihin. Ope yritti antaa minulle soitettavaksi jotain keppijuttuja, mutta en oikein osannut. Olen vaan keskiverto. Treenien edetessä mietinkin, että olisiko minun vain parempi lakata kiusaamasta itseäni ja lopettaa koko "harrastus" kokonaan.

Mutta. Perjantai-iltana oli luvassa myös keikkailua. Siksi sisko minua olikin kysellyt mukaan. Ja voi että sitä tunnetta, kun pääsee esiintymään ja näkemään, kuinka yleisö on ihan mukana! Vaikka en olekaan viime kertoina nauttinut harjoituksista kovin paljon, keikat on jotakin ihan mahtavaa! Niiden takia taidan vielä pysytellä Udokan riveissä. (:

Perjantainen keikka oli ravintola Laternassa, kyseessä oli erään Vihreiden ehdokkaan vaalibileet. En tiennyt etukäteen, mihin tilaisuuteen olimme menossa soittamaan, mutta kun kuulin, että paikalla olisi poliitikkoja, täytyy myöntää että odotin vähän kankeaa yleisöä. Onnekseni olin kuitenkin väärässä, ja yleisö oli todella hyvin mukana fiiliksissä. Ja lähtivät jopa tanssimaan. Oikein hauska keikka siis.

Keikalta bussiajeltiin siskon kanssa Kissanmaalle iltapalastamaan ja nukkumaan. Lauantaina oli siskon muuttopäivä. Hänen laitellessa viimeisiä tavaroitaan kasaan olin lähinnä henkisenä apuna, mutta kun alkoi tavaroiden roudaus, apuni fyysistyi. (?!) Siskon tuttu tuli hakemaan tavarat isolla autolla, ja ajeltiin uudelle kämpälle keskustaan. Oltiin tehokkaita, sillä tavaroiten siirtäminen paikasta K paikkaan S kesti vain noin tunnin. Helpottavana tekijänä toki oli se, että siskolla ei ollut huonekaluja roudattavana.

Siskon uusi kämppä on vallan ihanassa funkkis-talossa. Yksityiskohdat ovat kauniita, huoneet isoja ja korkeita. Kadehdittavan ihana kämppä! Ja uusi kämppis tekee hyvää pullaa!

Kun kamat oli kannettu uuteen osoitteeseen, päätin käväistä suihkussa ennen treffejä. Sitten etsiydyin Keskustorin bussipysäkeille, jossa olimme Kämppiksen kanssa sovittu kohtaavamme. Pian Kämppis saapuikin paikalle, halattiin. Juteltiin vähäsen, sitten mentiin tanssivaatteita hakemassa ollutta siskoa vastaan Laukontorille. K-kaupan kautta kämpille ja ranskalaiset uuniin. Mukavaa hengausta ja tavallista jutustelua. ♥

Alkuillasta kävin saattamassa Kämppiksen takaisin asemalle, ja poikkesin ostamaan markkinoilta lakua. Sitten suuntasin takaisin siskon kämpille, ja yritin torkuilla parantaa jostakin ilmestynyttä päänsärkyäni. Särky ei kuitenkaan häipynyt mihinkään, ja harkitsin jo lauantain keikan skippaamista. Onneksi en kuitenkaan skipannut.

Nimittäin lauantain keikka oli fiilikseltään perjantain keikka potenssiin seitsemäntoista! Ai että. Laternassa oli Smile Zimbabwe Concert -tapahtuma, Zimbabwen itsenäisyyspäivälle järjestetty monikulttuurisuusjuttu. Oli paljon ihmisiä, hyvää musiikkia ja iloista oloa. Tosin oma olo oli aluksi päänsäryn takia ja vähän muutenkin aika möks, mutta soittaminen, rumpuopen tarjoama ginger ale ja tanssiminen heitti iloisuuslukemat kattoon. Kohtasin meiningeissä myös Unniksen, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt.

Me soitimme Zimbabwe-illassa kaksi settiä, ja lisäksi pippaloissa kuultiin reggaeta Hilton Marowa & Friends -kokoonpanon ja Liljan loiston esittämänä. Marowan musaa oli mukava fiilistellä, mutta ihan täpinöissäni olin Karjalan kunnailla...n ja Heili Karjalasta...n reggaeversioista. Upeeta, nam! Bileissä olisi viihtynyt kauemminkin, mutta päänsärky patisti nukkumaan. Joskus toiste sitten pippaloimaan uudestaan. (:

Nyt sunnuntaina ei tapahtunut kummempia, heräsin vain siskon sängystä, söin aamupalaa ja lähdin kotiin. Harmittaa, että en käytellyt kameraa oikeastaan ollenkaan koko viikonloppuna. Ainoa kuva on muikuista, jotka söin perjantaina. :D Kämppiksen kanssa en jotenkin muistanut kuvailla, yksin markkinoilla olisi tuntunut hölmöltä filmailla, ja ujostelen keikoilla kuvaamista. Vaikka kyllä muutkin kuvaavat. Pitää koittaa parantaa tapojaan tässä kuvattomuudessa.

Mutta kohta varmaan kunnantalolle suorittamaan kansalaisoikeuksiaan/velvollisuuksiaan.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulutoive numero 17

Että en pyörisi iltaisin sängyssä saamatta unta.

Muutamana viime yönä tai iltana pehkuihin painumisen ja nukahtamisen välissä on kulunut kamalasti aikaa. Jos olen mennyt peiton alle kymmenen maissa, olen saattanut olla hereillä vielä melkein kahdeltatoistakin. Se ei ole minulle ominaista. Yleensä nukahdan aika helposti.

Toki tiedän, minkä takia Nukku-Matti on jatkuvasti myöhässä treffeiltämme. Päässä pyörivät vielä valojen sammuttamisen jälkeen monet asiat, jotka eivät anna tilaa nukahtamiselle. Opinnäytetyö on vakiovieras iltamietinnöissäni. Toisaalta minua pelottaa/jännittää, miten saan työni tehtyä, osaanko työskennellä tarpeeksi hyvällä tahdilla jne. Toisaalta taas parhaat ideat tuntuvat putkahtavan päähän iltasella - niin myös oppari-ideat. Viime iltoina olen miettinyt oppariin liittyvälle leirille tekemistä ja kokemista, ei kai ideoita voi estää tulemasta. Myös muutto ja pakkaaminen on toistuva aihe iltajumituksissani. Muistelen vaatekaappini sisältöä ja mietin, mistä vaatteista voisin luopua, tai suunnittelen pakkaamisstrategiaa astioiden varalle. Myös pakkaaminen joululomaa varten hypähtää välillä mieleen.

Aina yön pimeiden hetkien ajatukset eivät kuitenkaan ole noin vakavia. Viime yönä esimerkiksi päässä jäi levy päälle, ja Aristokattien Katti tahtoo olla jokainen -biisi viihdytti minua jokusen tovin. Toissa yönä taas päässäni soi Ravelin Bolero. Ja voin sanoa, että se ei ole mikään monipuolinen sävellys.

En ole onneksi kärsinyt tästä unen kiinni saamisen vaikeudesta nyt kovin kauaa. Kaiketi kaikilla ihmisillä on kausia, jolloin uni ei tule helposti. Toivottavasti tämä ei kestäkään enää kauaa. En nimittäin pidä siitä, että minulta riistetään yksi lempi harrastuksistani.


sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Purkkiin

Tänä viikonloppuna olin siis safarilla. Tukikohta oli Isohiekan leirikeskus Keuruulla, jonne matkustimme parjantai-iltana. Illalla ohjelmassa oli ainoastaan majoittuminen, iltapala ja sauna, mutta lauantaiaamuna alkoi työt. Aamupalan jälkeen köröttelimme kirkolle, sinne oli pystytelty kuoromikkejä ja lattialla luikerteli paljon johtoja. Viikonlopun missio nimittäin oli saada osa tulevan levyn biiseistä nauhoitettua, luvassa oli kaksi päivää tehotyöskentelyä.

Alunperin olin ollut kahden vaiheilla, lähtisinkö äänitysviikonloppuun vai en, sillä en ole vielä kovin harjaantunut kuoron laulujen kanssa. Olisihan se ollut typerää, että menisin äänittämään biisejä, joita en ole koskaan kuullutkaan. Toisaalta olisi kätevä mennä edes kuunteluoppilaaksi, sillä muiden tahkotessa stemmoja uudelleen ja uudelleen nauhalle uudetkin biisit jäisivät hyvin päähän. Onneksi kuitenkin lähdin mukaan, sillä kaikki (muistaakseni) kahdeksan biisiä oli sellaisia, joita olin edes kokeillut aikaisemmin. En siis joutunut tylsistymään muiden laulaessa, vaan pääsin itsekin osallistumaan äänityksen riemuun.


Vaikka levyttäminen oli mukavaa hommaa, se kysyi totta vie kärsivällisyyttä niin kuorolaisilta, kuoron johtajilta kuin tuottajaltakin. Kukaan ei kuitenkaan hermostunut pahemmin, vaan säilytimme hyvän ryhmähengen ja tunnelman koko rupeaman loppuun asti. Koetuksella oli lähinnä selkä ja hartiat, kun jouduimme seisoskelemaan paikallamme tunti tolkulla ja pitämään nuottikansiota kädessä. Tai no olihan joillain nuottitelineitä, mutta minulta puuttui se ylellisyys. Voisi vaikka toivoa sellaisen joululahjaksi.

Monien monien joululauluottojen lisäksi viikonloppuun mahtui aamujumalanpalvelus tänä aamuna. Oli mukava laulella messussa (Keuruulla käytettiin jotakin sävelmäsarjaa, jota en osannut), etenkin kun tällä kertaa en eronnut joukosta ainakaan asuni takia. Sain oman kuorokaapuni helsinkiläisetn safarilaisten mukana, ja sain korkata sen heti. Kuorolle oli myös tilattu uusia lähetysristejä kaapuihin kiinnitettäväksi, joten en joutunut safaroimaan ilman ristiäkään.


Lauleluiden lisäksi oli ihan vain yleistä safarointia. Eli leirikeskuksessa hengailua, ihmisiin tutustumista ja HYVÄN RUOAN syömistä. (Ruoka maistui ja näytti hyvältä, mutta en sentään kehdannut ottaa kameraani esiin ja ikuistaa syömiäni annoksia :P) Ihmisiin tutustui taas hiukan paremmin, ja aiemmat käsitykseni joistain ihmisistä muuttui. Aiemmin hiukan pelottava kuoron johtajatar muuttui ajatuksissani jopa söpöksi, ja arvokkaasta lääkäriherrasta näkyi rennompi puoli. Alunperin ihanalta vaikuttaneet tyypit olivat edelleen ihania, ja tuntui että pääsin nyt hieman paremmin mukaan porukkaan. Vaikka en osaakaan keskustella kulttuurista tai sienistä niin kuin he. :P

Muita juttuja, joita en osannut, onkin sitten aika liuta. Kohdat, joissa lauletaan pelkkää yhtä konsonanttia kauniisti hymisten (!?), tuntuvat vaikeilta. On helpompi seurata melodiaa nuoteista, kun laulaa sanoja. Vimmatun vaikeaa on oikea hengittäminen, sit en osaa vielä yhtään. Tuntuu, ettei happi riitä millään, ja on pakko huijahengittää väärissä kohdissa. No mutta, varmaankin nämäkin asiat ovat ihan harjoiteltavissa.


Nauhoitussessio kesti tänään vain neljään asti, kun eilen laulelimme levylle yhdestätoista seitsemään. Saavuin takaisin Pieksämäelle puoli seitsemän maissa ja otin Kaiman meille vähäksi aikaa kylään. Hänen junansa lähti vasta yhdeksän jälkeen, joten kutsuin hänet meille odottelemaan. Olettaisin näet, että junan venaileminen olisi mukavampaa oikeissa sisätiloissa ja jonkun seurassa olisi mukavampaa kuin asemalla yksistään. Kaiman kanssa kävimme läpi viikonlopun tapahtumia ja puhuimme kuorosta ja muusta laulamisesta, koulusta ja afrikkalaisuudesta. Ihana teehetki ihanan Kaiman kanssa kruunasi vallan mukaisan viikonlopun, ja kohta voi mennä hyvillä mielin unten maille.

(pakko vielä tunkea oma pärstä tänne. tykkään paljon kaavun väristä. omasta kaavusta tuli inasen liian pitkä, ompelija taisi jättää liikaa varaa korkokengille.)

maanantai 27. syyskuuta 2010

Haluatko kuorotytöksi?

Perjantaina oli aikaisehko herätys, kun piti ehtiä 9.16 -junaan, jonka määränpää oli Helsinki. Sinne matkustin viikonlopun kuoroharjoitusten takia, mutta sitä ennen oli määrä nähdä ♥.

♥ oli kuitenkin vielä töissä, kun pääsin perille. Koska mukanani oli aika iso laukku, en viitsinyt lähteä kaupungille seikkailemaan, vaan päätin odotella asemalla. Olihan minulla kudin mukana, voisin vaikka neuloa sitä odotellessani. Neulominen kuitenkin jäi, ja tilalle tuli kohtaaminen.

Aseman penkillä vieressäni oleva tyttö (no okei, oli hän jo yli kolmekymppinen) alkoi puhua elämäntilanteestaan minulle. Että hän on matkalla Sukevalle, katsomaan vankilassa olevaa miesystäväänsä. Että he ovat menossa joulukuussa naimisiin - vankilassa. Että hänen olisi vaikea matkustaa junalla kuusi tutnia suuntaansa, sillä autokolarin takia hänen jaloissaan ei ole tuntoa, vaan ne puutuvat kun istuu pitkään. Että hänen viimeiset rahansa menivät junalippuihin. Ja mitä kaikkea. Olo oli kieltämättä aika diakonimainen. Mutta kappas kummaa, sain taas vaihteeksi kokea "Kylläpä maailma on pieni" -hetken, kun tuli ilmi, että sillä tytöllä oli samanlainen tatuointi, kuin minulla! Tytön tatuointi tosin oli värillinen ja aito, kun taas minun omani on vedellä kiinnitettävä ja mustavalkoinen. Kuva oli kuitenkin sama. :oo

No, se siitä. Perjantai-iltana kahdeksan aikaan etsiydyin Kampin pysäkiltä bussiin numero 39 ja ajelin Konalaan. Aiemmin päivällä puhelimitse saamieni ohjeiden mukaan osasin jäädä pois oikealla pysäkillä, ja tapasin erään ihmisen, jota en ollut koskaan nähnyt. Kerran vain puhunut puhelimessa, juurikin bussireitistä. Ihminen oli Safari-kuoron yksi altto, joka oli ystävällisesti luvannut majoittaa minut kotonaan. Koti oli kaunis ja altto mukava. Sain nukuttua ihan hyvin, vaikka olikin uusi paikka.

Lauantaiaamuna ajelimme Laajasalon kristilliselle opistolle, jossa kuoroharjoitukset olivat. Harkat olivat ensimmäiset, joihin osallistuin, joten oli vähän jännittynyt, mutta innostunut olo. Sitä paitsi näin pitkästä aikaa kaimaani. (: Aamukahvin jälkeen aloitimme voimistelulla ja äänenavauksilla, sen jälkeen alettiin laulaa.

Voi että, miten pihalla kaikesta olinkaan. Koska laulut olivat uusia/outoja, piti yrittää seurata samanaikaisesti sekä sanoja että nuotteja. JA kuoronjohtajan huitomista. Jota en oikein kunnolla ymmärtänyt. En minä ole ennen ollut huitomalla johdettavana, miten olisin voinut ymmärtää. Enkä myöskään ymmärtänyt, mitä se johtaja puhui. Musiikkitermit ovat täyttä hepreaa, olen toki kuullut pianissimot ja allegrot, mutta eipä siinä heti ihan sytyttänyt. Tai legaatio tai dim...jotakin. Huh.

Kun muu kuoro alkoi laulaa Brittenin Ceremony of Carols -teosta, minusta tuntui vahvasti siltä, että on tapahtunut vakava väärinkäsitys, kun minut on päästetty kuoroon. Poikakuorolle sävelletty (!!!) teos kuulosti aivan liian haastavalta minulle. Taas tuli viime Udoka-harjoituksista tuttu turhautumisen tunne, että olen muka hyvä laulaja, jos mitataan Singstar-, karaoke- tai vaikkapa leirilauleluasteikoilla, mutta heti kun astutaan vähän vaativimmille alueille, taitoni eivät riitäkään.

Kaima ja muut saivat minut kuitenkin vakuutettua siitä, että ei todellakaan ole ihme, vaikka pelästyinkin Brittenin takia. Kuoro on kuulemma harjoitellut kyseistä prujua jo kolmisen vuotta, eikä se vieläkään ota sujuakseen. Lisäksi se on aivan poikkeuksellinen osa kuoron ohjelmistoa, eikä oikein edes istu Safarikuoron "ideologiaan". Joten päätin olla vain kuunteluoppilaana Brittenin kohdalla, enkä edes yritä laulaa sitä. Ei kai sitä voi vaatiakaan kylmiltään. En ole koskaan laulanut kuorossa, joten kaikki on minulle uutta.

Britten-päätöksen jälkeen minulla oli ihan hyvä mieli. Kun muut tahkosivat Britteniä, minä seurasin nuotteja ja jopa koin ahaa-elämyksiä, kun aloin ymmärtää hiukan lisää nuoteista. Tajusin yhtäkkiä aksenttimerkit ja crescendot (sekä niiden vastakohdat :P), opettelin nuottien lukua. Eipä minulle ollut sekään ennestään tuttua, että samalla sivulla on neljällä eri rivillä sama pätkä laulusta. Ehkä siihenkin tottuu pikku hiljaa. Muita lauluja oli ihan kiva opetella. Olinhan minä niissäkin aika pihalla, että mitä pitää missäkin laulaa, mutta niitä sentään koin kykeneväni laulaa. Etenkin tykkäsin parista vironkielisestä joululaulusta, joita harjoiteltiin.


Kaksipäiväisen harjoittelurupeaman (lauantaina sain käydä majapaikassani saunassa, se oli ihanaa. tosin hiukset märkinä nukkumaan meneminen taisi aiheuttaa kurkkukivun.) päätteeksi kävin vielä kyläilemässä ♥:n tykönä, sunnuntai-iltana lähti juna kohti kotia. Pikkusiskokin oli kotonakotona käymässä, mikä oli oikein oiva ylläri.

Tänään aamupäivällä käytiin kummien luona. Kummisetä täytti perjantaina 50, oli kiva käydä moikkaamassa. Rääppiäiskahvittelu oli leppoisaa, ja samalla katseltiin vanhoja valokuvia. Kuvissa näkyivät mm. pitkätukkainen kummisetä, kummitäti ja ihana hame, äiti ja Suvivalssia keskellä talvea, isä ja se sama iänikuinen villapaita sekä lapsia niin kastemekoissa kuin synttärikakkujen äärellä. Kivulia, nostalgiaa. (:

maanantai 9. elokuuta 2010

Yhden yön viha-rakkaus -suhde

Tiistaina junailin Oulusta etelähköön. Tulin pitkästä aikaa kotiinkotiin, olin siitä aika onnellinen. Kovin pitkään en kuitenkaan kotinurkissa pysynyt, vaan torstaina oli jo menoa. Lähdettiin veljen ja siskon kanssa Ratinan stadionille rumpuharkkoihin. Olin kovin innoissani, sillä edellisestä kunnon rummutuksesta (kesällä sain sentään jonkin verran djembeiltyä leireillä) oli jo aikaa.

Innostus kuitenkin laantui pian: Paikalla oli vain muutama hyvä soittaja, joten oli pulaa niistä tyypeistä, jotka voisivat soittaa perusrytmin rinnalle ehkä-vähän-vaativampia keppijuttuja. Koska minä olen ilmeisesti kai ihan hyvä, minulle iskettiin keppi käteen. Normaalisti olisin ollut mielissäni moisesta kunniasta, mutta tällä kertaa extra-rytmien soittaminen tuntui melkoisen tuskalliselta. En ollut ennen edes kokeillut niitä, ja sen hetkisessä väsyneessä mielentilassa en vain millään saanut niistä kiinni. Joten jouduin loppujen lopuksi soittamaan keppijuttujen hieman riisuttuja versioita.

Aika ristiriitaista. Olin NIIIIN ärsyyntynyt siitä, että olen muka "hyvien soittajien kastissa", että osaan soittaa jotain muutakin kuin sitä peruspaukuttelua. Toisaalta en sitten olekaan riittävän hyvä, vaan joudun soittamaan keppisysteemien helpotettuja versioita. Tylsistyn perusrytmeissä, mutta en kuitenkaan osaa vaativampia. ://// Jotenkin sain sitten soitettua niitä Paulalle-helpotettuja-keppi-juttuja turhautumisen itku kurkussa. Oloani ei myöskään yhtään helpottanut se, että rumpuope ei ollut kovin tyytyväinen ryhmän suoritukseen, ja minusta tuntui että kaikki tyytymättömyys kohdistui minuun. Lähinnä tuntui siltä, että pitäisi vaihtaa harrastusta.

Ei mitkään huipputreenit siis. Niiden pohjalta oli määrä astua Tapahtumien yön esiintymislavalle ja vetää hyvä keikka. Automatka esiintymispaikalle oli ahdistava. Nimittäin se-hyvä-rummuttaja-joka-yleensä-soittaa-keppijutut-mutta-kuka-ei-ollut-harkoissa oli tulossa myös keikalle, joten minun ei tarvitsisikaan koittaa räpeltää extra-rytmejä. Toki se oli tavallaan helpotus, mutta. Siinä vaiheessa minusta tuntui, että en muista enää perusjuttujakaan, koska en ole soittanut niitä pitkään aikaan.

Jokin keikanodotteluhölmöilyssä sai mieleni kuitenkin paremmaksi, ja kun astuimme lavalle ja aloimme ensimmäisen biisin, minut valtasi tosi hyvä keikkafiilis. Ne vanhat tutut perusrymit löytyivät selkäytimestä, eikä keikalla päässyt pitkästymään, kun viihdytti itseään soittamisen lisäksi tanssijoiden ja yleisön katselemisella. Yleisökin näytti nauttivan esityksestämme, sen takia hymyilin varmaan ihan koko ajan. Kanssamme esiintyneet tulitaiteilijat olivat upeita ja itämainen tanssi sopi afrikkalaisiin rytmeihin ihanasti. Rakastin Tapahtumien yön keikkaa, ja muistin että rakastan myös rytmiä. ♥

(kuva tosiaan viime vuodelta)

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Käsityöpäivitystä

Toisinaan käy niin, että monta asiaa on kesken yhtäaikaa. Minulla on taipumusta siihen, että innostun esimerkiksi jostakin uudesta käsityöstä, kun edellinen on vielä kesken, joten joskus tekeillä saattaa olla montakin juttua. Tällä hetkellä on sellainen tilanne. Ajattelin nyt esitellä, mitä olen puikkojen ja langan kanssa viime aikoina värkkäillyt.

Toissa syksynä olin nuorisotyön harjoittelussa Tampereen seurakuntayhtymällä. Kahden kuukauden aikana istuin lukuisissa palavereissa ja kokouksissa, joissa tapasin eri seurakuntien nuorisotyöntekijöitä. Joillakuilla heistä oli tapana kutoa palavereissa, joten minäkin otin kutimen mukaani. Ei huolta - tämä sukkapari ei ole parin vuoden takainen tekele, vaan kipinän näistä sukista sain niissä palavereissa istuessani. Yksi nuoriso-ohjus kutoi sukkia hieman erikoisemmalla tavalla, hän nimittäin aloitti työn kärjestä päin. Ajattelin, että haluan joskus kokeilla itsekin tehdä sukat niin, ja nyt keväällä olin sen verran kyllästynyt perinteisiin sukkiin, että kaivoin Googlen avulla netistä väärin päin kudottavan sukan ohjeen. Kuvitettu ohje oli selkeä, ja sitä hieman muokkaamalla sain aikaiseksi ihan kivan lopputuloksen. Tosin ensimmäisestä sukasta tuli inasen verran nafti, joten aion antaa sukat äidilleni, jolla on pienempi jalka kuin minulla. Toisen sukan kohdalla käsialani oli löysempää (se on raivostuttavaa!), joten parista tuli hieman erikokoinen. Toinen sukka odottaa siis tällä hetkellä (osittaista) purkamista ja uudelleen kutomista.

Yhtenä päivänä minulla oli tuo raitasukka harjoittelussa mukana, sillä nuorisokodilla pystyy hyvin kutomaan, kun siellä on hiljaisempaa. Työkaverini ihasteli lankani värejä - ostin ensimmäistä kertaa raitalankaa, ja pidin itsekin sen väreistä kovasti - ja kysyi, neulonko paljonkin. Kun sanoin tehtailevani sukkia vaihtelevalla tehokkuudella, hän pyysi minua tekemään parin hänellekin. Mielelläni otin "tilauksen" vastaan ja kävin hankkimassa langat. Koska läheisessä marketissa oli lankatarjous kolme kerää kympillä, ostin raitalangan värejä muistuttavat langat ja aloitin kutomisen kolmella langalla. Se on kyllä aika turhauttavaa, kun langat tuppaavat menemään helposti sotkuun. Onneksi se ei ole kuitenkaan ylitsepääsemättömän tuskalllista. Niin tai näin, tältäkin sukalta puuttu vielä pari. Hätä ei ole silti suuri, sillä palaan harjoittelupaikkaani vasta huhtikuun alussa. Minulla on siis hyvää aikaa saattaa valmiuteen sekä äitini synttärilahjasukat (tämän kuun puoliväliin mennessä) ja nämä työkaverin sukat. Näiden sukkien kärjet neulon samalla vahvennetulla neuleella kuin kantapään, jotta sukista tulisi kestävämmät. Työkaverini ei kuulemma osaa käyttää sisäkenkiä, vaan hiihtelee töissä villasukissa. Kesällä ja talvella.




Olen toki tehnyt muitakin käsitöitä kuin sukkia. Viime sunnuntaina katselin kirkossa erään naisen hiussolkea, ja ajattelin että haluaisin hankkia itselleni jonkin sellaisen. Muistin sitten, että minullahan on kätköissäni "tyhjä" solki, eli jokin rikkinäinen hiussolki, jota olen ajatellut käyttää uuden pohjana. Virsien (ne olivat ihan outoja, en osannut laulaa mukana) lomassa suunnittelin kutovani ruskeasta villalangasta palmikon pahviläpyskän päälle ja kiinnittäväni sen sitten solkeen. Kotona aloin sitten askarrella, mutta toisin kuin olin muistanut, minulla ei ollutkaan ruskeaa lankaa varastoissani. Päädyin sitten käyttämään harmaata lankaa, joten hiussoljesta tuli palmikkosäärystimiini sopiva. (:


Jokin ilta tällä viikolla kämppikseni pyysi minua tekemään hänelle pipon. Hän oli myös ostanut muovipulloista valmistettua Flip flop -lankaa, tarkoituksenaan kutoa putkisukat, mutta inspiraatio oli ilmeisesti laantunut, ja hän halusikin langastaan päähineen. Neuloin ja virkkasin vähän samanlaisen myssyn kuin se, jonka tein itselleni, mutta lopputulos oli silti erilainen. Ensinnäkin väri oli aivan eri; kirkas vihreä sai pitkät pylväät näyttämään herneenversoilta. Piposta tuli myös hieman erimallinen, sillä lisäsin silmukoita maltillisemmin kuin omassa versiossani. Luomus on myös päätä myötäilevämpi (?) kuin omani. Mielestäni onnistuin saamaan aikaiseksi ihan kivan myssyn, ja kämppiskin näytti olevan tyytyväinen.




Oma piponi sai antaa elämänsä toiseen käyttöön, ennen kuin olin edes ehtinyt käyttää sitä oikeastaan ollenkaan. Ystävälläni on kohta syntymäpäivä, ja ajattelin että haluan antaa hänelle lahjaksi lapaset. Taas kerran muistin väärin lankavarastoni tilanteen, ja petyin kun muovipusseista ei löytynytkään valkoista Seitsemää veljestä. Ajattelin sitten uhrata myssyni tumppujen materiaaliksi. Uhraus ei tuntunut pahalta, sillä en ollut sataprosenttisen tyytyväinen myssyn muotoon ja ostinhan juuri sen ihanamman pipon kaupasta. Muovipullolangan himmeä kiilto sopii täydellisesti palmikkotumppuihin ja aurinkoiseen kevätilmaan. Tällä hetkellä on jännät paikat, riittääkö lanka molempiin tumppuihin.



Tänään koulun ja Hesburgerilla syömisen jälkeen lähdin ulos kävelemään. Mahtava aurinkoinen pakkassää houkutti lumisille teille ja Hese-morkkis kasvatti uloslähtöhalua. Rakastuin jälleen lumella kimaltavaa aurinkoon, jonka lämmittäessä ei tullut yhtään kylmä, vaikka välillä pysähtyikin ottamaan valokuvia. Lenkillä oli mukava tuulettaa ajatuksiaan ja oli hauska yllätys törmätä luokkakaveriin ja tämän koiraan, kävellä hetken matkaa seurassa.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Kakkublogi

Toissa päivänä minun teki hirveästi mieli leipoa suklaakakkua. Toki mielitekona oli myös kakun syöminen, mutta - kummallista kyllä - tällä kertaa himoitsin enemmän leipomisvaihetta. Kaiketi perustelin itselleni tätä mielitekoa sillä, että on sallittua syödä suklaakakkua tiettynä hetkenä kuusta, mutta viime aikoina on kyllä tullut herkuteltua kuun vaiheista riippumatta. Pitäisi pikemminkin alkaa harrastaa jotain liikuntaa, eikä haaveilla jauhoisista peukaloista tai suklaisista suupielistä. Viime uimareissusta on jo yli kuukausi, eikä silloinkaan tullut kovin suurta yrheilusuoritusta tehtyä. Yleensä kilometri tuntuu sopivalta matkalta kerralla uitavaksi, viimeksi jäin pitkälle jälkeen määränpäästäni. Kun viimeksi olin tanssimassa, seuraavana päivänä oli selkälihakset ihan jumissa. Toisaalta tykkäsin tuosta kivusta, koska tiesin mistä se johtui; olin tehnyt liikkeet kunnolla, enkä ollut nössöillyt. :P

Vaan takaisin nyt tähän kakkujuttuun. Koska asun nyt väliaikaisessa kämpässä, keittiövarustelukin on nyt hieman puutteellinen. Minun oli siis tehtävä jonkin sellaisen reseptin mukaan, jossa ei tarvitse vatkata mitään. Etenkin munasokerivaahdon vatkaaminen käsin on painajainen, sitä en enää koskaan halua tehdä. Kerran olen leiponut kääretorttua ilman sähkövatkainta, ja käsi oli melkoisen kuollut, vaikka silloin oli työn touhussa sentään kolme leipojaa!

Tarvitsin siis vatkaamattoman reseptin. Yläasteen köksänkirjassani olisi ollut ihana suklaakakun ohje, mutta eipä tullut otettua sitäkään mukaan muuton hetkellä. Joten täytyi turvautua nettiin. Loppujen lopuksi googlasin omenapiirakan ohjeen, ja sävelsin siitä muhku-hyvän mutakakun. Resepti oli kuitenkin tarkoitettu vain leipomisen tueksi, sillä en yleensäkään seuraa ohjeita kovin tarkasti. Ne on kuitenkin hyvä olla olemassa, suuntaviivoiksi.

Tällä kertaa loikin suuntaviivojen joukossa niin, että kun kaadoin sulan margariinin sokerin päälle, kulhossa oli myös Pirkan minttusuklaarakeita. Vaikka kuuma rasva sulatti karkkeja jonkin verran, eivät ne ihan kokonaan sulaneet. Rakeiden suklaapäällyste hävisi ja jäljelle jäi minttupalleroita. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä taikinan ollessa lähes valmista heitin sekaan vielä vähän lisää karkkeja. Piti näet varmistaa, että minttu varmasti maistuisi kakussa. :P

Toinen muutos reseptiin tehtiin jauhojen kohdalle. Korvasin reseptissä mainitusta jauhomäärästä puoli desiä kaakaojauheella (tietenkin kunnollisella leivonta-, eikä millään juomajauheella...!). Taikinan kaadoin leivinpaperilla vuorattuun lasagnevuokaan ja työnsin luomuksen uuniin. Sittten vain odottelin, että kakku kypsyisi. Tai itseasiasse en vain odotellut. Sen sijaan tiskasin, keitin nuudeleita ja sörssäsin vihannesjuttua nuudeleiden kanssa syötäväksi. Hetkittäin tuntui siltä, että jokin kiehuu kohta hellalle tai palaa pohjaan, mutta selvisin kunnialla.

En ole ihan varma, kuinka kauan pidin kakkua uunissa. Reseptissä sanottiin noin puoli tuntia, ehkä omani oli paistumassa parikymmentä minuuttia. Otin kakun uunista pois, kun reunoilta kokeiltaessa tulitikkuun ei jäänyt taikinaa, mutta kun keskikohta ei ollut vielä täysin paistunut. Rakastan mutakakkua, ja tämä yksilö onnistui itseasiassa tosi hyvin. Mintturakeet olivat mukavia sattumia, kun ne eivät uunissakaan täysin sulaneet. ♥ Nuudelisörssäyksen jälkeen, maidon kanssa nautittuna tämä leipomus oli ihana jälkiruoka.

Kuva ei ole mitä mainioin, etenkin kakkupalan vieressä oleva nökäre näyttää hieman epäilyttävältä. :DDD Olen itseasiassa monesti miettinyt, että kun tekee ruokaa tai leipoo arkena itselleen, ei ruoan ulkonäöllä ole niin suurta merkitystä. Tärkeämpää on se, miltä lopputulos maistuu ja tuntuu.

*****************************************************************************
ps. Tytöllä Ta on työhaastattelu (muistaakseni) ensi viikolla, oon ilonen siitä!