Siis häh!!??

Huomasin juuri, että noiden aiempien tekstien kuvat ja kirjoitukset on ihan viturallaan ja missä sattuu. Koitin säätää niitä puhelimella, mutta taisin vaan hävittää niitä enemmän. Tarttee koittaa laittaa niitä ojennukseen koneella, kunhan pääsen jossakin hetkessä kotio.

Nyt olen kotonakotona, päätin poiketa töistä. Torstaina alkoi uusi työ, tähän mennessä en ole kuin hengaillut. Kaikki muut ovat lomalla, joten minulla ei ole ketään perehdyttäjää eikä neuvojaa. Joten tänäänkin vain lueskelin vähän nuorisotyön tiedostoja koneelta ja soitin kitaraa.

Eilen oli se monikulttuurinen messu. Laulu meni ihan ok:sti, mutta se hankala biisi meni ihan penkin alle. Se oli onnistunut tosi hyvin siinä ennen messua harjoitellessa, mutta tositilanteessa päätin näköjään säveltää sen uusiksi. Tuli sellainen ihme jazz-versio. Meinasi ruveta poruttamaankin, kun pääsin sen biisin jälkeen penkkiin istumaan. Että sellaista.

Messun jälkeen oli ruokailu, ihmiset olivat tuoneet sinne eri maiden sapuskoja. Minä ja ♥ veimme karjalanpiirakoita (pakasteesta, puolivalmiita) ja munavoita. Oli kiva istuskella syömässä ja juttelemassa, mutta olin kyllä aika iloinen kotiinpääsystäkin. Päivä oli melko pitkä, kello taisi olla jotain kahdeksan, kun vihdoin päästiin kotimatkalle.

Mutta, tarkoituksena oli oikeastaan vaan tulla sanomaan noista kuvien vinksallaan olemisesta, ja se tuli jo hoidettua. Moro siis!

(Jaaha. En näköjään saa tätä julkaistua. Uusi yritys myöhemmin. Ja jos pystyt lukemaan tämän, ilmeisesti se uusi yritys on toiminut. :D)

Juhlapäivä

Tänään

-käytiin siskon valmistujaisissa (suutari)
-käytiin Hanna-Kaisan lakkiaisissa
-mentiin kuuntelemaan Haloo Helsinki!ä ja PMMP:tä Keskustorille YleX-poppiin
-istuttiin vähän aikaa terassilla
-pelattiin SingStaria (dämn, Nero voitti mut kahdesti!!)
-tykkäsin mun asusta tosi paljon

Päivä täynnä rytmiä

Hei nyt tulee tällänen tavallisempi postaus vaihteeks! Nimittäin eilisestä on ihan pakko kertoilla vähän enemmänkin kuin vaan ranskiksilla tai mysteerisillä lauseilla. Eilisestä on jopa vähän asukuviakin, vaikkei ne palvelekaan tarkoitustaan parhaalla mahdollisella tavalla.

No mutta asiaan! Tällä viikollahan on ollut Rasismin vastainen viikko, ja Tampereella oli siihen liittyen jos jonkinlaista ohjelmaa. Läheskään kaikesta en ole edes selvillä, hyvä että olin edes jotenkin kärryillä siitä, mitä itse olin järjestämässä. Meidän rumpuryhmä pykäsi kasaan rumpu- ja tanssi-work shopin ja illalla meillä oli keikka Pispalassa. Minun työni meinasi pahasti haitata harrastustoimintaa, sillä alunperin minun olisi pitänyt olla tänä viikonloppua nuorten leirillä. Onneksi/harmi kyllä (riippuu miltä kantilta katsoo) urjalalaiset nuoret eivät aktivoituneet lähtemään rovastikunnalliselle leirille, joten minäkin olin vapaa työvelvoitteistani. Siispä pääsin viettämään yhden kivoimmista päivistä pitkään aikaan!

Päivällä oli siis luvassa jammailua work shopeissa. Oli piristävää olla jonkun eri tyypin opissa, ettei aina sen oman rumpuopen. Meitä tuli opettamaan Maarika ja Isa, he opettivat vähän erilaisia rytmejä, mitä olemme Udokassa soittaneet. Taisivat olla burkina fasolaisia rytmejä. Ihmiset olivat uusia, opetustyylit olivat erilaisia, rytmit olivat uusia. Oikein tervetullutta vaihtelua, ja ehkäpä juuri sen takia nautin soittelemisesta niin paljon, että puolitoista tuntia meni yhdessä hujauksessa. Olisin ihan hyvin voinut rummutella vielä toisen samanmittaisen setin!

Tanssin kanssa olikin sitten vähän eri juttu. :D Oli toki kiva oppia uutta tanssia, mutta jotenkin minuun iski väsymys ja ehkä vähän tympäännyskin. Koitin silti pysytellä muiden tanssijoiden perässä, ja sinnittelin koko session ajan tanssilattialla. :P

Work shop -päivän lopuksi meidän omakin ope pääsi ääneen. Hän piti luennon siitä, miten tanssia/rummutusta/rytmiä käytetään terapia- ja parannuskeinona. Oli mielenkiintoinen aihe, mutta siinä vaiheessa iltapäivää alkoi olla jo vähän naatti olo, joten asia taisi mennä vähän ohi korvien. Luennolla paras juttu taisikin olla se, että yksi Olivier tuli myös kuuntelemaan. Hän oli Udokassa silloin, kun itse aloitin rumpuharrastuksen, mutta en ole nähnyt häntä piiiiiitkään aikaan. Oli siis tosi kiva nähdä!

.rakkaus.

Häppeningit koululla (olimme siis samalla koululla, jossa meillä on meidän normaalit treenimmekin) loppuivat vähän ennen kuutta, ja sitten suunnistin yhden Jennin tykö. Olen nähnyt Jennin muutaman kerran Udokassa, ja hän kutsui minut kotiinsa meikattavaksi. :P Meidän yhteinen tuttu Khadi opiskelee kosmetologiksi, ja hän tarvitsee kuvia portfolioonsa. Jenni järkkäsi siis illanistujaiset, jonka aikana Khadi meikkaisi paikallaolijat ja ottaisi meikeistä kuvat.

Meikkailujen piti alkaa siinä kuuden maissa, mutta loppujen lopuksi Khadi pääsikin paikalle vasta vähän ennen kahdeksaa. Minun piti ehtiä 20.14-bussiin, joten en ehtinytkään odottaa toisen käsittelyyn pääsyä, vaan piti kammata naama itse. Toisaalta harmi, mutta olipa silti hauska istuskella siellä Jennin luona, turista uusien ihmisten kanssa.

20.14-bussi oli bussi numero 13, ajelin sillä Pispalaan. Tuo ylläoleva rumpukuva on omiaan kuvaamaan sitä fiilistä, mikä minulla siinä vaiheessa oli: Tiesin kyllä, mihin olen menossa, mutta minulla ei ollut aavistustakaan illan keikasta. Ketkä meistä ovat tulossa soittamaan, mitä me aiotaan soittaa ja mihin aikaan esityksemme oikein olisi. Ajattelin, että kaikki kyllä selviää aikanaan, ja kipsuttelin vaan määränpäähäni, eli Vastavirta-klubin yläkertaan.

Epätietoisuuksista huolimatta illasta tuli upea! Aluksi baarissa oli sellainen epämääräinen tunnelma (pari pöydässänuokkujaa siellä täällä) mutta pikku hiljaa meno alkoi muuttua mukavaksi. Oli kivaa istua udokalaiskavereiden kanssa juttelemassa ja kuuntelemassa musiikkia, ja oli erityisen kivaa soittaa. Minusta on ihan mahtavaa, että vaikka mitään keikkalistaa ei olekaan olemassa, esitykset menevät loistavasti läpi omalla painollaan. Niin kävi eilenkin. Soittajat nauttivat, yleisö nautti. Ihan parhautta. (:

Udokan jälkeen esiintyi Hilton Marowa bändeineen. Tykkäsin! Oli tosi kivaa (hmm mulla on käytössä nyt aika mielikuvitoksettomia adjektiiveja, sorry) kuunnella biisejä ja jammailla udokalaistanssijoiden kanssa. Huipuin juttu taisi kuitenkin olla kolmannessa biisissä, kun minäkin pääsin kipuamaan lavalle! Bändin rumpali Zouhair (hän on käynyt joskus Udokassa myös) oli kysynyt meidän esityksemme jälkeen, voisinko tulla soittamaan heidänkin kanssaan. Jee totta kai! En toki ollut ainoa meidän ryhmästä, joka pyydettiin bändin mukaan, mutta ei KAIKKIA pyydetty. Vain kolme. ^^* :DD

Hiltonin ja kumppanien setin jälkeen oli vielä rummuttelua, niin että kuka tahansa sai mennä kokeilemaan djemben soittoa. Oli tosi hienoa katsella, kun tyypit menivät kokeilemaan ja näyttivät nauttivan soittamisesta. Siitä tuli iloiseksi myös.

Kaiken kaikkiaan oli aivan mahtava ilta. Siihen mahtui uusia tuttavuuksia, juttelua, soittoa, tanssia ja naurua. Sai olla ihan vapaasti, mikä onkin ehkä parasta Udokassa. Niiden ihmisten kanssa ei tarvitse esittää mitään, siinä ryhmässä tuntee olonsa kotoisaksi. Minä, Tommi ja Emma-mies lähdimme yhden jälkeen baarista. Veimme rumpumme takaisin koululle ja sitten Tommi heitti Emman ja minut koteihimme. Kello oli puoli kolme, kun pääsin painamaan pääni tyynyyn. Vähän jännitti, miten jaksan neljän ja puolen tunnin päästä herätä töihin, mutta yllätyksekseni heräsin pirteänä jo seitsemältä, vaikka herätyskello olisi soinut vasta puoli kahdeksan! Ajomatka töihin meni tosi hyvin, haukottelinkin vain kerran. Töissä oli perhejumis, jossa minä saarnasin. Mutta ei siitä nyt enempää, laitan vielä niitä asukuvia ja sitten sanon moro!

toppi (H&M) - kirppis

farkut - Lindex

huivi - H&M

(nää kengät)

tämmönen oli siis koko asu...

...tämmönen topin yläreuna...

...tämmöset värit...

...ja tämmönen keikkafiilis ♥

Kävin Nuutajärvellä pitämässä aamuhartautta. Kun tulin takaisin ysitielle, teki mieli kääntyä Turkuun päin eikä mennä Urjalaan. Olisi ollut kiva vain ajella. Maltoin mieleni ja menin kiltisti töihin.

Sain kitaraani uudet kielet, laitoin soittimen soittokuntoon. Ihmeellistä, miten hyvin lihasmuisti toimii. Meidän asunnossa soi ylistyslaulut.

Sähläystä kerrakseen

Minä katkaisin kielen uudesta kitarasta heti ostopäivänä. 
♥ unohti avaimet kotiin lähtiessään kouluun.
Saipahan sitten yökyläillä kaverin tykönä, kerta minä yövyin kotonakotona.
Nyt on kaikki siellä missä pitääkin.

Ja kolmosluokkalaiset tytöt tykkäsivät levyraadissa eniten Mooseksen parrasta.

All you need is love ja muita muistutuksia

Tampereella järjestettiin viikonloppuna Beatles happening. Tapahtuman sisällöstä en tiedä paljoakaan, mutta silmiini osui jossakin mainos Beatles-messusta. Se oli lauantaina Tuomiokirkossa, ja pitihän se mennä katsastamaan. (:

Kyseessä oli siis viikkomessu, jonka musiikkina käytettiin virsien sijaan Beatlesin musiikkia. Yritin etukäteen miettiä, mitä biisejä messuun on voitu valita, mutta mieleeni ei tullut yhtäkään With a Little Help from My Friends -laulun lisäksi. Se oli messun otsikko ja passasikin mainiosti siihen, että jumiksessa oli esillä Yhteisvastuu-keräys. Yhteisvastuuhan on aina lähimmäisenrakkauden asialla, ja tämänvuotinen keräyskohde on yksinäiset vanhukset. Siihen aiheeseen osui erityisen hyvin biisi Eleanor Rigby, joka kertoo yksin kuolevasta mummelista.

Olen kyllä kuullut Eleanor Rigbyn monestikin, mutta en ole tainnut koskaan kuunnella sitä. Sehän on tosi synkeä biisi. Mutta synkeät ovat tilastotkin, jotka liittyvät tänä vuonna Yhteisvastuuseen: Suomessa joka toinen päivä yli 65-vuotias päättää elämänsä oman käden kautta. Tätä tilastollista faktaa vastaan koitetaan taistella Yhteisvastuun keräämillä varoilla, jotka sitten ohjataan vanhusten elämän parantamiseksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. (Yhteisvastuu-keräyksessähän on aina jokin kotimaan auttamiskohde, mutta rahaa kerätään muidenkin maiden tarvitseville. Tänä vuonna Kambodžaan.)

Muutkin messussa esillä olleet kappaleet (mm. Yesterday, Help!, Love me do) aukesivat ihan eri tavalla tässä uudessa ympäristössä. Kun Beatlesin biisit oli tuotu kirkkoon ja kristilliseen kontekstiin, ne melkeinpä muuttuivat hengellisiksi lauluiksi. Lauluja esittivät Pirkan pojat, jousikvartetti Jousimiehet, trubaduurimainen Juha Kinnunen, pianisti Maiju Lepomäki ja joku amerikkalainen partanaama (hähä) Jay Goeppener. Messun musiikit olivat laadukkaita ja jumalanpalvelus meni melkein konsertista. Joitain lauluja laulettiin myös koko kirkkokansan voimin. Erityisen hienon koko kokemuksesta teki se, että kirkko oli lähes ääriään myöten täynnä.

Vaikka olinkin ajatellut, että Beatles-messu on varmaan aika kevyttä kuunneltavaa/koettavaa, se osoittautuikin yllättävän "syvälliseksi". Biisit ja Yhteisvastuu-teema kohtasivat kyllä täysin, messu oli puhutteleva. Ei silti menty liian vakavaksi, vaan tunnelma oli just kiva ja lämmin. Näitä lisää!

Koska oma sepustus oli ehkä hiukkasen sekava, laitan tähän vielä linkin. Tästä voitte lukea ja kuunnella, mitä Iltasanomien (!?!?) sivuilla sanotaan messusta.

Pitkästä aikaa keikka!

Tämä viikko on mennyt niinkin mielenkiintoisissa merkeissä, että olen lähinnä nukkunut tai muuten vaan löhöillyt sohvalla sekä napostellut särkylääkkeitä. Torstaina alkanut kurkkukipu yltyi todella pahaksi, ja olen vaan sairastellut neljän seinän sisässä. Pari kertaa olen poistunut kämpästä moikkaamaan sairaanhoitajaa terveyskeskuksella, mutta siitäkään ei ole ollut oikein apua.

Sairaskertomukset sikseen, ja muihin aiheisiin. Lauantaina olo ei ollut onneksi niin sietämätön, että olisi pitänyt jäädä kotiin. Kalenterissa oli nimittäin jotakin kivaa sille päivälle: "Kulttuurien juhla Hervannan kirjastossa, paikalla viim. klo 13". Udoka oli varattu soittamaan, eli lauantaina oli pitkästä aikaa keikka. Jee!

Ajeltiin veljen ja ♥:n (sain houkuteltua sen mukaan, että saisin jotain valokuvia) kanssa Hervantaan, parkkeerattiin Duon parkkipaikalle. Käppäiltiin kirjastolle ja pöllöiltiin vähän aikaa, että minne siellä pitää mennä. Heidi onneksi tuli siinä aika samaan aikaan, ja löydettiin sitten lopulta muutkin. Roudailtiin rumpuja sisään ja järkkäiltiin itsellemme esiintymispaikka. Odoteltiin omaa vuoroamme.

Itseasiassa en edes kovin hyvin tiedä, mistä Kulttuurien juhlassa oli kyse. Joku monikulttuurisuustapahtuma kuitenkin. Kun menimme kirjastolle, käynnissä oli kovat salsat, ja myöhemmin oli esittelyssä eri maiden juhlapukuja. Silloin, kun olin harjoittelussa Hervannassa, viereisessä monitoimitalossa oli joku samantapainen tapahtuma. Jossa näin Udokan ensimmäisen kerran. Ja menin juttelemaan. Ja siitä vähän ajan päästä menin kokeilemaan rummutusta.♥

No, kuitenkin. Olin aika innoissani keikasta, etenkin sen takia, että minä sain soittaa dum dumeja. Ekaa kertaa keikalla! Meillä oli aika lyhyt keikka-aika, joten soitettiin vain kaksi biisiä. Oli kuitenkin kiva tunnelma, ja yleisö näytti tykkäävän. (: Seuraavaksi kuvia. Hyvät kuvat on jonkun tyypin ottamia, huonot kuvat on mun omasta kamerasta.

 pikkuveljee piti vähän auttaa pukemisessa...

...homma hoidettu!

kaikki valmiina!

keikalla soitettiin...

...laulettiin...

 

...sekä soitettiin ja laulettiin.

 

 Lopuksi otettiin ryhmäkuvia, jee. (usealla kameralla samaan aikaan, mun lempparia! -.-)

 Jip huu!

Oli siis tosi kiva keikka, semmonen rento ja pikkuinen. Takahuoneessa oli tarjoiluja, mutta minä ja veli ei jääty pidemmäksi aikaa napostelemaan, kun pyyhällettiin seuraaviin juttuihin. Sen verran näytettiin naamaamme takahuoneessa, että jotkut tädit saivat kiiteltyä meitä. Kyselivät, kuinka kauan olemme soittaneet, ja olemmeko sisaruksia. Hauskaa, että joku ihan tuntematon oli huomannut meissä jotakin yhteyttä/yhtäläisyyttä.

Udoka on siitä jännä ryhmä, että koskaan ei tiedä, millaisella kokoonpanolla esiinnytään. Nyt oli harvinaisen tuoretta esiintyjäainesta (huoh, mitä kapulakieltä), koko porukasta seitsemän on aloittanut tänä vuonna, loppukesästä tai nyt syksyllä. Keikka meni ihan hyvin siihen nähden, että suurin osa oli aloittelijoita. Eikä tärkeintä olekaan täydellinen suorittaminen, vaan se, että kaikilla - soittajilla ja yleisöllä - olisi hauskaa. Siinä me mielestäni onnistuimme lauantaina. Hyvä me! (:

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Taas on vierähtänyt päivä jos toinenkin vähän muissa hommissa kuin bloggailun parissa. Edelleen on täytynyt sumplia kyytien ja majapaikkojen kanssa, mutta eipähän elämä käy liian tylsäksi. Nyt olen kuitenkin kotisohvalla, ja on aikaa kertoa yhdestä kesän parhaasta jutusta.

Tapahtumien yön keikka on ollut nyt muutamana vuonna kesän odotetuin keikka. Meidän rumpuryhmämme on esiintynyt aina (tai siis ainakin näinä vuosina, kun minä olen ollut mukana) tuliryhmän kanssa, joten keikka on vähän mahtipontisempi ja spesiaalimpi kuin muut keikat. Tänäkin vuonna odotin innoissani yhtä elokuista torstai-iltaa.

Keikka oli siis torstaina (9.8.), mutta sitä ennen oli ylimääräiset harjoitukset. Keskiviikkoiltana soitettiin melkein viisi tuntia, luulisi että sellaisella harjoittelulla soitto sujuisi vaikka päällään seisten. Jotenkin koko ryhmä taisi olla väsynyt, kun soittelu meni vähän väliä penkin alle. Ainakin itse olin ihan tyytväinen, kun vihdoin vähän ennen kymmentä päästiin harkkapaikalta kotia kohti. Toisaalta vähän arvelutti, miten keikka menisi, kun oma soitto oli aika mössöistä harjoituksissa.

Keikkaa edeltävissä harjoituksissa olikin sitten parempi - ennen kaikkea virkeämpi - olo. Oli hyvä fiilis, ja illalla oleva keikka ilostutti. Kunnes kello alkoi tulla yhdeksän. Keikan oli määrä alkaa yhdeksältä ja meikäläiset alkoivat roudata rumpuja autoon ehkä kymmentä vaille.Välillä meidän afrikkalainen aikakäsitys ärsyttää aivan suunnattomasti, mutta aina ei jaksa stressata. Mitä sitten, että joku lähti kahdeksan jälkeen metsästämäänmeille tuoleja yhden ryhmäläisen työpaikalta, tai mitä sitten vaikka kaikille ei meinannutkaan olla asuja.

 (taas näitä videosta pysäytettyjä kuvia)

Tämänkertainen keikka oli vähän erilainen: Minulla on yleensä varmaan joku tunnevamma, koska keikat eivät jännitä minua. Tällä kertaa perhosia alkoi kuitenkin pyöriä vatsassa, kun matkasimme keikkapaikalle rumpujen alla, täyteen ahdetussa autossa. Luotin silti siihen, että vatsassa elämöivät ötökät häipyisivät, kunhan alamme soittaa.

Ja kyllähän niin kävikin. Rumpuja ja tuoleja Laikun lavalle roudaillessa vielä jännitti. Mutta kun sain bongattua koulukaverini Eveliinan (vai bongasikohan Eve minut, en muista) ja annettua hänelle kamerani, jännitys jotenkin häipyi. Tällä kertaa en edes hämääntynyt, vaikka olin nähnyt musanopeni yleisössä. :D

Mää ja mun veli vierekkäin (:

Soitin välillä ogeneakin

Vooooi että, kun oli kiva soittaa! Oli tosi siistiä katsella yleisöä, jota oli paljon ja joka näytti jammailevan mukana ihan fiiliksissä. Oli hauska vaivihkaa kyttäillä tuttuja naamoja (Even ja musanopen lisäksi siellä oli yksi ei-niin-aktiivi-Udokalainen ja iskä+äiti) ja ihailla meidän taitavia tanssijoita.

Boscon tyttö oli tokaa kertaa keikalla tanssimassa (mun tietääkseni), Heidi ekaa.

Yleisöstä hyppäsi mukaan pari lisätanssijaa (:

Ja se tuliryhmä. Tällä kertaa esiinnyimme Tulikukan kanssa, tulitaiteilijoita taisi olla mukana viisi. Tulensyöksentä ja palavien keppien kanssa tanssiminen on tietenkin tosi hienoa, ja yleensä siitä saa lisäfiilistä soittamiseen. Tai sai tälläkin kertaa, mutta ei pelkästään positiivisia fiboja. Nimittäin yksi tulipelleilijä taisi olla vähän muissa maailmoissa (lue: pilvessä?) ja tiputteli keppejänsä jatkuvasti maahan. Eikä siinä kaikki; jossakin vaiheessa hän onnistui sytyttämään paitansa tuleen, eikä edes huomannut sitä! Yleisössä olevat tulikukkalaiset huusivat pojalle, että paitas palaa. HUI. Oli vähän pelottavaa miettiä, että pysyvätkö kaikki palavat asiat pois yleisöstä (tulityyppien ja yleisön välillä ei ollut loppujen lopuksi kovin paljoa tilaa) ja palavatko vain palavaksi tarkoitetut jutut. Hui.

hoo!

 

Tulikukan poikia

Paitas palaa!

Tyttöjen tanssiminen oli kaunista katsottavaa, eikä yhtään pelottavaa!

Loppujen lopuksi keikka meni hyvin. Ainakin meidän osaltamme. :D Ilta ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaan muutama meistä meni vielä koululle (jossa harjoitellaan) roudaamaan kamat takaisin. Pääsin onneksi Tommin kyydillä kotiin, koska busseja ei mennyt enää siihen aikaan. Olin kotona joskus puolen kahdentoista jälkeen. Mussutin muutaman luumun (Ulrich oli tuonut keikanjälkeissyötävää lavalle) ja pesin nassuni. Oman sängyn sijasta jäin sohvalle nukkumaan, koska meidän sängyssä tuhisivat Anja ja Aiden. He yöpyivät meillä, koska heillä oli aikaisin perjantaiaamuna menoa. Sohvalla nukkuminenkin oli ihan kivaa, se jotenkin sopi keikkaillan päätteeksi. :D Tuntui ihan kesälomalta, vaikka perjantaiaamuna lähdin kyllä töihin. Oli onneksi kivaa työtä luvassa, nimittäin kehitysvammaisten leiripäivä. Mutta ei siitä nyt enempää. (:

 

Menoa ja melskettä

Heinäkuun loppu kului näemmä täällä blogin puolella aika hiljaisissa merkeissä. Se johtuu siitä, että "oikeassa elämässä" (!?) on ollut aikamoista haipakkaa. Meidän automme hajosi viime lauantaina, kun ♥ oli lähdössä Turkuun pelaamaan jalkapalloa. Kun auto on ollut poissa pelissä, arjen pyörittämisessä on täytynyt käyttää vähän mielikuvitusta. Tai ei kai mitään sen suurempia kekseliäisyyksiä, mutta kyllä autottomuus vähän haittaa esim. töissä käyntiä, jos työpaikka on sellaisella paikkakunnalla, jossa junat pysähtyvät ehkä kahdesti päivässä ja kun työpäivän aikanakin saattaa joutua ajelemaan paikasta toiseen.


Työmatkojen taittamisessa junalla oli vähän lisähaastetta, kun minun piti käydä tiistaiaamuna terveyskeskuksessa. Aikataulut eivät ihan sopineet yksiin, joten loppujen lopuksi jouduin menemään junalla Toijalaan ja pyytämään iskää heittämään minut autolla Viialaan. Kahtena päivänä oli ihan tarpeeksi junasäätöä, joten olin loppuviikon sitten Kylmäkoskella. Oli kätevää, kun pystyin nukkumaan lähempänä työpaikkaa ja käyttelemään iskän autoa. Keskiviikkona kävin työterveydessäkin, mutta onneksi ei ollut mitään vakavaa.


Työviikosta selvittiin ihan kunnialla, ja eilen tulin töiden jälkeen Tampereelle. Muuten olisin kai voinut vielä jäädä Kylmikselle (kun se autokaan ei ole vielä valmis) mutta piti päästä rumpuharkkoihin, kun kohta on taas keikka. Jee olikin kivat harjoitukset, koska sain/jouduin soittamaan dumdumeja. Mutta oikeastaan halusin kyllä kirjoitella viime viikonlopun menoista ja melskeistä.


Nimittäin viikko sitten oli myös keikkailua. Launtaina piti ensin olla esitys Tammelantorilla, mutta joidenkin ihme sählinkien takia (meidän luulossa oli Tammelantori, mutta lehdessä luki Laukontori) vedettiinkin setti Laukontorilla. Oli tosi kivaa, etenkin kun yläasteen ja lukion musaopettajani tuli katsomaan/kuuntelemaan rummutustamme. Mulla meinasi mennä pasmat jostain syystä vähän sekaisin, mutta muuten esitys meni ihan hyvin. Oli ihana nähdä open kanssa piiiitkästä aikaa, ja oli kiva esitellä nykyiselle rumpuopelleni se ihka ensimmäinen tyyppi, jolta olen rumpuoppeja saanut. Kävi myös ilmi, että asutaan ihan lähekkäin! Pakko siis koittaa nähdä useamminkin!


Laukontorilta oli kuitenkin mentävä vielä Tammelantorille, sillä olimme itse mainostaneet esiintyvämme sielä. Mikäs siinä, oli ihan kiva mennä vetämään toinenkin setti, kun ilma oli nätti ja ihmisiä paljon. Kovin kauaa ei ehditty kuitenkaan soittamaan, ennen kuin torivalvoja tuli sanomaan, että meidän pitäisi lopettaa soittaminen.


Torimyyjät olivat kuulemma valittaneet soittomme olevan liian kovaäänistä ja näin ollen häiritsevän kaupankäyntiä. Valvoja tuli siis välittämääm myyjien viestin ja käski meitä lopettamaan soittomme. Lopettaminen olisi kuitenkin ollut aika lailla ristiriidassa sen kanssa, että meidät oli tilattu soittamaan torille, ja saimme keikasta siis palkkion. Ei kai kukaan voi lopettaa urakkaansa kesken, jos siitä maksetaan? Tapahtumista voi lukea "puolueettoman version" Aamulehden nettisivuilta tai viime sunnuntain lehdestä. Huh huh.


En sitten tiedä, kuinka paljon tuollaisiin kirjoitteluihin on uskominen. Ensimmäinen virhe on nimittäin jo otsikossa. Siitä saa sellaisen käsityksen, että poliisit olisivat fyysisesti olleet torilla ja käskeneet meitä lähtemään lätkimään. Olimme kuitenkin lopettaneet jo hyvän aikaa sitten, ennen kuin poliisit ajelivat maijallaan torille. Eivät tainneet pitää meidän keissiämme kaikkein kiireellisimpänä tapauksena.


Toinen virhe on lauseessa "He valittivat soittajista torivalvojalle, joka omien sanojensa mukaan pyysi soittajia ensin hiljentämään soittoaan ja soitti sitten paikalle poliisipartion, kun äänentaso ei hiljentynyt". Voi tietenkin olla, että muistini pettää, mutta minun mielestäni torivalvoja ei pyytänyt meitä hiljentämään soittoa, vaan käski heti lopettaa. Päättelisin sen siitä, että itse ainakin lopetin soittamisen, kun hän tuli siihen valittamaan. Jos hän olisi pyytänyt hiljentämään, olisin hiljentänyt. Osaan varmaan sen verran suomea, että ymmärrän lopettamisen ja hiljentämisen eron? Tai siten olin vaan niin paniikissa auktoriteetin tullessa puhuttelemaan, että meni ohjeistus sekaisin? :P (juu, se naissoittaja joka kuvaili tilannetta pelottavaksi olin minä. Toimittaja ei tainnut osannut tulkita huumoriani/äänensävyäni :D)

Joopa joo, se siitä. En pahemmin jaksa enää ajatella koko juttua. Etenkin kuin loppulauantai oli sitten kiva. Kävin ostamassa vähän mansikoita ja reissueväitä, ja menin kotio vähäksi aikaa virkistäytymään ja valmistautumaan. Lähdimme nimittäin Udokan kanssa (tai siis meitä oli vain neljä) Muurameen festareille. Tuliryhmä Flamma oli pyytänyt meitä sinne esiintymään kanssaan, ja mikäs sinne oli lähtiessä, kun matka maksettiin. Ajelimme siis kivoja maisemareittejä Muurameen Naamat-festareille ja hengailtiin siellä hippien seassa (olin ekaa kertaa ikinä festareilla, oli siis ihan hauska ihmetellä sitä meininkiä) jonkin aikaa. Illalla treenattiin Flamman kanssa, ja yöllä kahden aikaan oli meidän keikka.

Oli UPEAA. Voi vitsit, ilta oli jo sen verran pimeä, että tulitanssit näyttivät tosi loisteliailta ja meidän rummutus toi esitykseen sellaista mystistä tunnelmaa. Upeaa, upeaa. Keikasta jäi hyvä mieli, ja siitä olikin sitten hyvä jatkaa kotia kohti. Lähdimme kolmen aikaan ajamaan kotiin päin, ja automatka menikin leppoisasti ukkostaivasta ihaillen ja kirkastuvaa taivasta ihmetellen. Kotona olin joskus kuuden aikaan, ja menin suoraan nukkumaan. Reissun jälkeen olin väsynyt, mutta onnellinen.

Pahoitteluni (taas) kuvattomasta postauksesta. Tykkäsin Naamat-asustani paljon, se oli mielestäni söpön afrikkainen ja hipikäs. :D Kamera vaan luurasi autossa koko ajna, kun en kantanut mukanani laukkua. Kaikki välttämätön (ruoka- ja juomaliput ja kännykkä) kulki rintsikoissa, kun hameessani ei ollut taskuja. Laitetaan silti lopuksi edes pari naamakuvaa, ettei ole ihan pelkkä tekstipostaus.

Ai niin! Jos yhtään kiinnostaa tulitanssin ja rummutuksen yhdistelmä, Udokaa ja Tulikukkaa on mahdollista nähdä ensi torstaina Tapahtumien yössä. Meillä on yhteinen keikka kirjastotalon lavalla kello yhdeksän. Illalla. Hmm tosin tällä hetkellä senkin kanssa on jotakin säätöä, joten pienen pieni mahdollisuus on olemassa, että keikkaa ei olekaan. Mutta pidetään kaikki peukkuja, että asiat selkenevät ja päästään soittamaan! (:

Perjantaitreffit

Kun joskus lueskelin seurakuntien Kirkonmäet-lehteä, bongasin ilmoituksissa yhden mielenkiintoisen konsertin. Tuomiokirkkoon oli tulossa esiintymään ryhmä, jonka olen kyllä nähnyt pari kertaa, mutta jota on kiva mennä katsomaan aina tilaisuuden tullen. Merkkasin konsertin kalenteriini.

Joskus kyselin entiseltä musan opeltani, josko nähtäisiin jossakin. Ei olla pitkään aikaan nähty, ja ope laittokin viestiä, että Tuomiokirkossa olisi perjantaina konsertti, joka saattaisi kiinnostaa minua. Koska konsertti oli jo omassa kalenterissani merkattuna, kirjoitin merkintään lisätiedoksi (!?) että "Leenan kanssa". Jee kivaa.

Mutta harmi kyllä Leenalta tuli perjantaina viesti, ettei hän pääsekään tulemaan, koska oli tullut kipeäksi. Höh ja harmi, olisi ollut kiva nähdä. Mutta ei auttanut jäädä harmittelemaan, lähdettiin kirkolle kuitenkin ♥:n kanssa. Koska oltiin suomalaisittain ehkä liian aikaisessa, oli aikaa ottaa vähän asu- ja muita kuvia.

 paita - Gina Tricot

housut -Cellbes

kengät - Prisma

ruusu- KappAhl

kaulakoru - ite tehty

laukku - äitin vanha

 ♥ ja roskis (hienosti katoin, mitä on taustalla -.-)

treffikuva

oli aikaa hengailla penkillä...

...ja puiden takana.

Illan konsertti oli Zambian Vocal Collectionin keikka. Ekaa kertaa näin tyypit 2009 kesällä, kun he olivat esiintymässä Akaan kirkossa. Viime kesänä käväisimme kuoron keikalla Lähetyskirkolla Helsingissä. Vaikka olinkin nähnyt ZVC:n jo aiemminkin, odotin keikkaa silti innolla. ONNEKSI olin sattunut näkemään ilmoituksen!

Kovin moni muu ei ilmeisesti ollut nähnyt mainoksia, sillä kirkkoon olisi mahtunut vaikka kuinka paljon enemmän porukkaa. Ehkä ihmiset pelkäsivät sadetta, eivätkä lähteneet kuuntelemaan hyvää musiikkia? Olisi kannattanut. Vaikka pari aiempaa keikkaa olivat ehkä jonkin verran parempia, tykkäsin silti tästäkin oikein paljon. Kylmänväreitä juoksi iholla etenkin Jeesus, Jeesus, kuule rukoukseni -kaanonin aikana, mutta "Leijonakuningas-fiilistä" olisin silti toivonut lisää. :P Niin tai näin, oli oikein hyvin vietetty viisikymmentä minuuttia, ja oli hauska vaihtaa kuoron tyyppien kanssa pari sanaa ennen kirkosta ulostautumista.

 (kuvat on videoiden pysäytyskuvia, kun en saanut hyviä kuvia salamalla enkä ilman)

tykkäsin näiden esiintymispaidoista

 keikan puolessa välissä poseerattiin suomalaiseen tyyliin...

...ja sambialaiseen tyyliin.

Konserttiin tullessamme sää oli hyvinkin nätti, mutta konsertin loputtua taivaalta heitteli aikas kivasti vettä. Ei jaksettu jäädä venailemaan sateen loppua, vaan kipitettiin suoraan autolle (joka ei onneksi ollut kaukana) ja ajeltiin seuraavaan kohteeseemme. Ajateltiin käyttää Cityshopparin New York -tarjous ja mennä perjantai-illan kunniaksi syömään jotakin muuta kuin jääkaapissa ollutta kaalilaatikkoa (tosin sekin on kyllä hyvää!).

Jouduttiin odottelemaan pöytää jonkin aikaa, mutta ei silti liian kauaa. Tilattiin molemmille burgerit ja kulutettiin sitten aikaa niitä tuhoamalla ja juttelemalla. Hampurilaiset olivat mahdottoman suuria, eikä kumpikaan jaksanut syödä omaansa loppuun. Niinpä ei kyetty syömään jälkiruokaakaan, vaan tilattiin se mukaan. :D

(Latino-burgeri ♥:lle, Hot Harlem -hampurilainen minulle)

Jälkiruokajuustokakku mukanamme kierittiin kohti kotia. Kun oltiin päästy kotioven sisäpuolelle, mentiin aika suoraan nukkumaan ja jätettiin kakku tulevaisuutta varten jääkaappiin. Oli kivat treffit. (:

Syysasu (ja vähän muuta oranssia)

Eilen oli kivaa päivää. Tai etenkin iltaa. Seuriksella oli kuudelta iltakirkko, jonne minä rupesin tekemään lähtöä jo neljän maissa. Ennen lähtöä oli hiukkasen aikaa asukuvauksille.

Ensin koitin saada jonkinlaista kokonaiskuvaa vaatteistani napsimalla itse joitain kuvia...

Sitten yritin mankua jonkun muun ottamaan kuvia. Aluksi suostui vain iskä...

En ihan tiennyt, milloin se kuva räpsäistäisiin. Ja pään päällä näkyy ehkä liikaa taivasta. Sitten touhuun tuli veli...

paita - KappAhl
farkut - Löytötavaratalo
kengät - Prisma
huivi - Vapaavalinta

Njöö. Tuli vähän ehkä ikävä Pieksiksen kämppää ja siellä itsetuhonapilla otettuja kuvia. No ei vaan, nämä ovat ihan hauskoja! (:

Halusin pukea päälleni tuon kivan syksyisen paidan, ja sen kanssa mukavasti passaavan huivin. Tai oikeastaan se on sellainen poncho-asia (jollakulla naisella oli itseasiassa samanlainen päällänsä sitten siellä kirkossa!), mutta tykkään siitä enemmän kaulassa.

Sitten otin vielä kuvan takki päällä, ja lähdin seurikselle.

Ennen jumista sykersin hiukseni vielä kiinni, jotta laineisuus ei laskisi ennen kuin jumismenot ehtivät edes alkaa. Aikomuksena oli siis avata sykerö vasta vähän ennen jumiksen alkua.

Seurikselle piti siis mennä ajoissa, että ehtisi harjoitella. Minua nimittäin pyydettiin soittamaan ja laulamaan parin tyypin kanssa, koska normaalisti iltakirkoissa soittava house band oli melkein kokonaisuudessaan keuhkoputkitulehduksien sun muiden kourissa. House bandista vain yksi tyyppi oli soittokunnossa, hän toi mukanaan klarinetin. Hessu-kanttori soitti pianoa ja minua pyydettiin paukuttamaan djembeä. Käytiin perjantai-iltana harjoittelemassa tunnin verran ja nyt ennen jumista käytäisiin biisit vielä läpi.

Perjantai-iltana soittelin roskakorilla, sillä djembe oli eri osoitteessa kuin treenit. Eilen sain rummutella oikeaa instrumenttia, mutta ensin piti vähän viritellä. Kalvo oli aikamoisen löysällä, eikä kuulostanut hyvältä. Onneksi avain oli ihan siinä hollilla, ja onneksi ruuvien kiristäminen ei ollut vaikeaa. Olin nimittäin viritellyt ennen vain niitä "oikeita" djembejä, joissa kiristellään naruja.

Jumis meni hyvin. Psalmi- ja halleluujalaulelu vähän jännitti, sillä lauloimme ne kolmiäänisesti, mikä ei ole minulle kovin tuttua/luontevaa. Selvisin siitä kuitenkin kunnialla. Vaikka ei oltu harjoiteltu ihan hirveästi, soittelut ja laulelut menivät omalla painollaan hyvin eteenpäin. Tykkäsin laulaa kuolleiden kiitoksena Varjoista maan -biisiä. Ja muutenkin oli kiva laulaa. Vaikka ääni olikin jostain syystä kovin maassa, eikä auennut kunnolla koko jumiksen aikana. :o

Kirkkokahvittelukin oli kiva. Istuin samassa pöydässä äidin ja erään kerhokaverini (no en muista että olisimme olleet kavereita, mutta siis tyypin joka kävi samaan aikaan seurakunnan kerhoa) vanhempien kanssa. Kerhokaveri ja tämän toinen puolisko mainittiin avioliittoaikeensa ilmottaneissa, joten ennen muita jutteluita täytyi tietenkin onnitella tulevia appivanhempia. (:

Ennen kotiin lähtöä napsaisin vielä pari kuvaa. Seuriksen eteisestä löytyi kivanvärisiä (teko)kukkia, joiden kanssa halusin vielä kaverikuvan.

(Loppujen lopuksi jätin hiukset kuitenkin kiinni, koska tuntui, että läsnä olisi ollut djemben soittoon liikaa roikkuvia elementtejä, jos olisi ollut aukinaiset hiukset ja huivi. ö_O)