Näytetään tekstit, joissa on tunniste elely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elely. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua ja siitä eteenpäin!

Oi ja voi. Nyt on jäänyt blogi unholaan ihan tyystin. Tai oikeastaan ei ihan tyystin, on se aina välillä takaraivossa inisee. Että pitäisikö ryhdistäytyä ja kirjoittaa, vai olisiko parempi vaan piilottaa koko höskä.


Pähkäiltyäni aika pitkään päädyin siihen, että on aika kirjoittaa tämän nettipäiväkirjan loppusanat. Minusta olisi outoa jatkaa näin pitkän ajan jälkeen, eikä oikein ole inspiraatiotakaan. Parempi vaan lopettaa ja aloittaa vaikka joku uusi, jos joskus tekeekin mieli bloggailla.


Sitä matkablogia oli mukava kirjoittaa, kun siinä oli rajattu aihe ja selkeästi alku ja loppu. Ehkäpä keksin joskus jonkun uuden aiheen, josta voisin pitää lyhyempiaikaista blogia. Vaikka sitten ensi vuoden puolella... ;)


Niille, jotka ovat ehkä kaipailleet kuulumisieni lukemista: Kaikki menee oikein hyvin! Vaihdoin syksyllä työpaikkaa, ja olen tykännyt työstäni. Vähän on ikävä edelliseen paikkaan, mutta onneksi olen vielä yhteyksissä Urjalan ihmisiin. Työ on aika isossa osassa elämääni, sen lisäksi elelen tasaista arkea ilman mitään erikoisuuksia. Kivaa siis.

  

Jouluksi aion mennä Kylmikselle, ollaan mun kotonakotona ♥:n kanssa. Tapaninpäivän jälkeen käännän nokkani kohti pohjoista. Menen pitämään riparia Jeesiöjärvelle, olen siellä vuodenvaihteen yli. Sitten en taas tiedäkään, mitä tuleman pitää!


Ihanaa joulua niille, jotka ovat tätä tekelettäni lueskelleet - säännöllisesti tai satunnaisesti! Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan kaikkea hauskaa ja mukavaa. Moro nyt!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Maanantaina

Miksi sitä maanantaita oikein vihataan? Sehän on mitä mukavin päivä! Vapaapäivä, jonka aikana voi vaikka
shoppailla:
*Ostin junalippuja ensi viikon reissua varten. Kahdeksan palaa paperia maksoi vaivaiset 130 euroa.
*Käytiin hankkimassa synttärilahja kohta kaksi vuotta täyttävälle pikku herralle. Samalla tuli ostettua alevaatteita Nigeriaan. Yli kahdensadan vaatteet viidellä kympillä, noin kaksikymmentä vaatetta ja parit kengät.
tehdä kauneusjuttuja:
*Shoppailureissulla mukaan tarttui ehkä maailman ihanin huulipuna ja sininen kynsilakka. Niitä piti päästä testaamaan heti tänään.
*Hoitelin hiuksiani hunajalla ja kanelilla. Annoin möhnän muhia pyyhkeen alla pitkän tovin ja nautin ihanasta kanelin tuoksusta suihkussa, kun huuhtelin tukkani.
kokkailla:
*Tehtiin "lisää vain vesi" -tyyppisiä falafelpyöryköitä ja leivottiin pitaleipiä. Täytettiin leivät falafelilla, juustolla, sipulilla, tomaatilla ja paprikalla. Kastikkeeksi sweet chili -soosia ja jogurttia.  Nam nam nam!

Vallan hyvä maanantai. (:


 

torstai 18. heinäkuuta 2013

Onnea ja ihanaa

On kyllä pitänyt aivan mahtavaa kesää. Koko ajan on tapahtunut kivoja juttuja.

♥ Poikaleiri oli hauska. Leiriläiset ja isoset olivat mainioita, mutta kivointa oli silti tehtailla virsipinssejä sekä piirrellä niitä näitä papin kanssa. Leirin lopussa siellä kävi toimittaja, ja vielä lopummassa saatiin tervemenoa-muualle-Paula -kakkua.

http://distilleryimage2.ak.instagram.com/ab74bb7ce95c11e28d1922000aa8037d_7.jpg

http://distilleryimage9.ak.instagram.com/ccb53660eaef11e2bbc022000a9f1945_7.jpg 

♥ Pääsin leiriltä :n kyydillä, kun hän ajeli siihen aikaan Turusta Tampereelle. Kovin kauaa ei ehditty kotosalla olla, kun tuo toinen jo lähti uuteen reissuun, ajelemaan Norjaan omien tuttujensa kanssa. Minäkään en ehtinyt homehtua kämpillä, vaan lähdin melkein samalla ovenavauksella kylälle. Piiiitkästä aikaa rummuttamaan. I-ha-naa. Oli mukava nähdä tuttuja, soittaa ulkona, nauttia rytmistä ja kesästä. Harkkojen jälkeen ajattelin mennä jonnekin syömään, koska jääkaapissa olisi ollut valon lisäksi vain ketsuppia ja margariinia. En saanut ketään syöpöttelyseuraa, joten sain valita ruokapaikkani ihan oman mielen mukaan. Kekkasin, että voisin mennä Marusekiin. Mussutin siellä sushia ja vihreäteejuustokakkua, ja palasin kotiin vasta kymmenen jälkeen.

http://distilleryimage1.ak.instagram.com/a974b5b8ec5c11e282b622000ae912ed_7.jpg

http://distilleryimage9.ak.instagram.com/91ad14fceb1c11e2ab6822000a1fbc38_7.jpg
♥ Lauantaina pyörähdin vielä vähän töissä. Muuten olisin jäänyt vapaille, mutta ajattelin kikkailla työpäivien kanssa niin, etten joudu pitkän vapaaputken keskellä tulemaan yhdeksi päiväksi hommiin. Joten lähdin reippaana puoli kahdeksalta kotoa ja suuntasin leiripaikalle, roudaamaan viimeisiä tavaroita toimistolle. Pakkasin auton täyteen tavaraa ja ajoin kamat omalle toimistolleni, kirkkoherranvirastolle ja kellarille. Kirjoittelin vielä matkalaskuni ja lähdin takaisin kotiin. Olin kotona jo joskus yhdentoista maissa, joten minulla oli hyvin aikaa valmistautua seuraavaan juttuun.

Lauantaina oli nimittäin rumpukeikka, jonne halusin ehtiä. Ja hyvin ehdinkin, etenkin kun Tommi tulikin hakemaan minut, eikä tarvinnut mennä bussilla. Tämänkertainen keikka oli Näsinpuiston lavalla, ja saavuimme sinne vain hiukkasen aikataulusta myöhässä. Yleisö oli jo kuulemma kysellyt, mikä meillä oikein kestää. Onneksi eivät olleet hermostuneet ja lähteneet pois, vaan jäivät kuuntelemaan ja katsomaan keikkaa. Oli tosi hyvä keikka; tunnelma oli leppoisa, yleisö näytti nauttivan, soittajat nauttivat. Oli ihana soittaa pitkästä aikaa, vaikka onnistuinkin saamaan dundunin kepistä rakon sormeeni. :D

http://distilleryimage11.ak.instagram.com/5025a5caec7111e2b85522000a9e28f2_7.jpg

 ♥ Sunnuntaina olin vielä yksin kotona. Sillekin päivälle oli kuitenkin menoa, joten en joutunut tylsyttelemään kämpillä kovin paljoa. Lähdin iltapäivällä Vanhalle kirkolle, englanninkieliseen messuun, kuten melkein joka sunnuntai. Tällä kertaa oli vähän erilaiset tunnelmat, sillä minua oli pyydetty laulamaan siellä. Larin ja Larin vaimon uuden vauvan ristiäiset olivat nyt sunnuntaina, ja pyysivät minua olemaan esilaulajana messussa. Totta kai suostuin, kivaa! Minä, entinen harkkaohjaajani ja hänen miehensä harjoiteltiin biisit kerran läpi ennen jumiksen alkua, ja jumis alkoi sitten neljältä. Ristiäismessun (?) jälkeen ihmiset kutsuttiin Aleksanterin kirkolle, jossa saatiin kitusiimme nepalilaista kana- ja kasviscurrya ja kakkukahvit. Oli hurjan hyvää ruokaa, maha täynnä olikin hyvä lähteä kotiin tuijottelemaan Frendejä.

http://distilleryimage8.ak.instagram.com/9d1b4274ec8311e2bf1822000aaa0492_7.jpg

http://distilleryimage9.ak.instagram.com/11fee282eca511e2917022000ae9141e_7.jpg
♥ Tämä alkuviikko onkin sitten mennyt niin, että olen koko ajan luullut eläväni viikonloppua. Kuulostaa siis siltä, että olen täysillä vapailla, kun päivät ovat menneet sekaisin. Maanantaina nukuin aika pitkään, päsin ylös sängystä ehkä vähän ennen kahta. Sitten palasi kotiin myös. Illemmalla ovikelloa soitti Saara, jonka olin luvannut majoittaa pariksi yöksi Tampereelle. Tosi ihanaa nähdä, pitkästä aikaa!

Maanantai-iltana hengailtiin vaan meillä, juteltiin ja käytiin saunassa.Tiistaina tehtiin pienimuotoinen kirppiskierros, jonka aikana molemmat tekivät ihan hyviä löytöjä. Minun mukaani tarttui ainakin kaunis olkalaukku, bandanahuivi ja neulepaita :lle. Kirppstelyn jälkeen oli jo nälkä, ja mentiin Saaran poikaystävän ja tämän kaverin kanssa syömään Plevnaan. Oma makkara-annos oli vähän pettymys, mutta suklaakakku oli yhtä (syntisen?) hyvää kuin viimeksikin.

Ruoan jälkeen hyljättiin pojat omiin juttuihinsa ja valmistauduttiin viettämään tyttöilyaikaa. Noukittiin minun siskoni omalta kämpältään mukaan ja tultiin meille laittautumaan. Pikapuunauksen jälkeen oli niin ihana, että heitti meidät keskustaan, menimme istuskelemaan Cafe Europaan. Siemailimme muutaman juoman, juteltiin juteltiin juteltiin ja pelattiin kierros hauskaa Rappa kaljaa. Jossakin vaiheessa siskon kaveri tuli paikalle, sisko ja kaveri jatkoivat matkaansa ja minä ja Saara jäätiin niille sijoilemme. Lätistiin vielä vähän aikaa, ja lähdimme sitten etsimään karaokepaikkaa.

Menimme Tiikerihaihin, jossa näytti olevan ihan hyvin tilaa. Laitettiin laululaput karaoke-emännälle ja istuimme pöytään. Jouduimme odottamaan aika kauan omia vuorojamme, mutta onneksi juttua riitti edelleen. Osan ajasta vei myös yli-innokkaan ihailijan hätisteleminen. Lopulta pääsimme laulamaan, ja omien laulujemme jälkeen suuntasimme Mäkkärin kautta kotiin. oli taas niin ihana, että haki meidät autolla keskustasta.

http://distilleryimage6.ak.instagram.com/12f5cfbaecab11e2881122000a9f12f2_7.jpg

 ♥ Tänään Saara lähti takaisin pohjoiseen, mutta otti sitä ennen kyytiinsä Timon, joka oli meidän luokalla Diakissa. Minäkin kävin moikkaamassa Timoa, ja jatkoin sitten päivääni shoppailun merkeissä. Ostin ainakin ale-kynsilakkaa, kimaltavia sukkia ja munakellon. Iltapäivällä kävin tsekkaamassa toisen rumpuryhmän treenit (ei napannut) ja mentiin :n kanssa vielä  ruokakauppaan. En ihan hetkeen olekaan laittanut rahaa niin paljon palamaan (yli satanen sinne sittariin!!), mutta ostin uuden peiton, housut ja kopiopaperia. Jne jne. :D

 ♥ Olo on nyt aika väsynyt, mutta olen ihan innoissani tästä "lomastani"(ei siis virallisesti lomaa, mutta lähes kaksi viikkoa siirto- ja leirivapaita). Tähän mennessä on ollut tosi kivaa, ja luvassa on vielä monta hyvää juttua. Seuraavana listalla nukkuminen.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ihana sunnuntai

Tänään oli kyllä mitä kivin sunnuntai.

-Nukuttiin ♥:n kanssa tosi pitkään. Niin pitkään, että "aamupala" syötiin joskus puoli kolmen aikaan.

-Käytiin shoppailemassa Punnitse ja säästä:ssä. Ostin ison kauhallisen kookospalasia, joita himoitsen aina silloin tällöin. 

-Mentiin Vanhaan kirkkoon English serviceen. Oli vähän vaikeuksia keskittyä, kun ulkopuolelta kuului iskelmää tuutin täydeltä. Keskustorilla oli Tammerkosken sillalla -pippalot, nääs. Jumiksen jälkeen minua kosiskeltiin laulamaan yhteen tulevaan messuun. Se on aina mukavaa. (:

-Kirkon jälkeen tultiin vähäksi aikaa kotiin, oltiin vaan. Minä luin Hovimäki-kirjaa ja ♥ jotain metalliopusta.

-Illalla suunnattiin taas keskustaan. Päämääränä oli Plevna, mentiin katsomaan leffaa. Eväänä oli niitä Punnitse ja säästä -herkkuja ja molemmille omat popparipytyt (ostettiin netistä popcornlippuja, niin saatiin halvalla). Leffana oli The Bling ring, joka vaikutti trailerin mukaan hyvältä. Jotenkin se oli kuitenkin pettymys, minusta ainakin leffa oli vähän tylsä. Ihan ok, mutta enemmän tylsän puolella.

-Leffan jälkeen minun teki mieli tehdä jotain, ja kyselinkin ♥:ltä, onko mitään/ketään missään. Poikettiin sitten ♥:n tutun lapsen nimiäisten jatkoilla. Tai ei me kyllä saatu aikaiseksi muuta kuin pyörähtää siellä parkkipaikalla, mutta siellä jo näki tuttuja. Erityisesti oli kiva nähdä Neroa ja Yrjöä. (:

-Pippalopiipahduksen jälkeen käytiin tankkaamassa ja ajateltiin lähteä ajelemaan. Ilman mitään suunnitelmaa käänsimme auton nokan Kangasalaa kohti. Päädyimme uimarannalle, jossa heitin hameen ja paidan pois, ja pulahdin järveen. Oli ihan super kivaa uiskennella hetken aikaa hämärtyvässä illassa, kun vesi oli mukavan lämmintä. ♡

-Sitten tulimmekin kotiin ja päätin, että haluan kirjoitella pari riviä tänne blogiin. Seuraavaksi aion käydä laittamassa työkalenteriini huomisen kohdalle merkinnän "etätyöpäivä", ja mennä kohta puoliin nukkumaan. Moikka!

perjantai 10. toukokuuta 2013

Ensimmäiset instagrammaukset

Vitsi, mun uusi puhelin on ihan sairaan kiva! En ole juurikaan soitellut tai lähettänyt tekstareita, mutta muuten on tullut räplättyä. Olen facebookannut, pelannut pelejä ja tsättäillyt whatsapissa. Yksi sovellus, jolla olen tykännyt leikkiä, on Instagram. En oikein tiedä, mikä sen varsinainen idea on, mutta sillä saa kivan näköisiä kuvia, ja sinne saa ikuistettua sellaisia hetkiä ja juttuja, joita ei välttämättä tulisi jaettua Facebookissa.

Olen nyt laittanut Instagram-profiiliini (Silkohapsi) muutamia kuvia, ja ajattelin tulla laittamaan niistä pari tänne blogiinkin näkösälle.


Ensimmäiset kuvat piti laittaa vanhoista arkistoista, kun teki mieli kokeilla, mikä se Instagram oikein on, eikä ollut mitään kuvattavaa näköpiirissä.  Testasin ensin joutsenkuvalla, jonka räpsäisin viime syksynä Aulangolla. Oltiin diakoniaväen kanssa retkellä ja pysähdyttiin hetkeksi ihailemaan näitä söpöläisiä. ♡


Toinen vanha kuva on napattu bussia odotellessa.  Keskustorilla oli joskus maailmanpyörä, ja vaikka en sen kyytiin päässyt, siitä sai nauttia noin visuaalisesti.  (:


 Eka reaaliaikainen instagrammaus oli toissa sunnuntaina, kun olin lähdössä kirkkoon. Pispalassa oli Maailmojen messu, Worlds within worship. Olin ensimmäistä kertaa siinä messussa, tykkäsin monikulttuurisesta meiningistä. (:


Messun jälkeen oli lähetyslounas, ja ruokailun jälkeen kävin vielä kirkkosalissa ottamassa vähän kuvia. Ikuistin ristillä olevan Jeesuksen.


Kirkon jälkeen vielä erittäin "taiteellinen" teinikuva maneeri-ilmeineen.


En saanut vappuaattona kuvia töissä myydyistä foliopalloista, mutta vapunpäivänä onnistuin räpsäisemään kuvan yhdestä lukuisista pallonipuista, joita torilla oli myynnissä.


Joku päivä kävin shoppailemassa Urjalan makeistukussa. Piti käydä ostamassa palkintoja tulevaan sählyturnaukseen, ostin kilon  paketin  suklaakolikoita. Myöhemmin teippasin niihin lahjanarua, tein kivoja pikku mitaleita.


Tiistaina käväisin pappilassa, kun piti käydä katsomassa, miten askartelukerhossa menee. Kun olin lähdössä kotiin, otin kuvan söpöstä työpaikastani.


Tänään käytin muutaman sekunnin siihen, että otin pari kuvaa yhdestä lempijutustani. Oli rumpuharkat ja soittaminen oli taas aivan ihanaa. ♡

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Tänään kävelin uimarannalle

Kiipesin hyppytorniin,


ei näkynyt pilkkijöitä eikä uimareita.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Hengähdysilta

Huh, nyt on pitkästä aikaa ihan vapaa ilta ilman minkäänlaisia menoja kalenterissa. Viikko sitten alkoi aikamoinen putki, joka ilta on ollut jotakin tekemistä. Onneksi ovat olleet kivoja menoja:

Viime torstaina oli Vanhassa kirkossa Sanan lähteillä -ilta. Olin kyllä aika väsynyt töistä tullessani ja mietin, etten olisi mennyt kirkkoon, mutta koska kyseessä oli kevään viimeinen Sanan lähteillä, ajattelin tsempata ja lähteä liikkeelle. (Oho tulipa pitkä virke!) Noissa illoissa on aina ollut puhujana psykologi ja evankelista, ja tällä kertaa aiheena oli "Ilo Herrassa on väkevyytemme". Ihan mielenkiintoinen aihe, mutta illan ensimmäinen puolisko meni siihen, että keskityin laskemaan, kuinka monta kertaa psykologi sanoi puheensa aikana sanan jotenkin. Taitaa olla hänen lempparitäytesana, niitä oli yhteensä ainakin 30.

Perjantai oli vähän outo, kun olin töissä. Minulla on ollut perjantai työpäivänä viimeksi helmikuussa, joten oli vähän omituista raahautua työpaikalle ja vielä yrittää saada jotakin aikaiseksi. Illalla olikin sitten vähän normaalimpaa, sillä suuntasin rumpuharkkoihin. Meitä oli vain muutama, mutta oli silti oikein mukavaa soittaa. Lopuksi aloimme harjoitella jotakin uutta laulua, mikä ei sitten ollutkaan niin kivaa. Äänissä laulaminen ei ole ihan minun juttuni. :D

Lauantaina kävin ♥:n kanssa Ideaparkissa. Oli tarkoitus käydä katsastamassa kenkäkauppojen alet, ja hankkia ensi talvea varten talvikengät/-kenkiä, mutta ei löytynyt mitään kivoja. Sen sijaan hankin piiitkään ostoslistalla olleen asian: boleron. Kolmena kappaleena.

Lauantai-iltana ajeltiin Kalevan kirkolle, siellä oli Negrospirituaalikonsertti. Odotin konsertin olevan hieno, mutta petyin jonkin verran. Odotin reipasta ja iloista menoa, mutta esiintymässä ollut kuoro lauloi kaikki laulut aika hitaassa tempossa. No tulipahan käytyä Kalevan kirkossa, en ole ennen käynyt sen varsinaisessa kirkkosalissa. Siellähän meinasi ihan ruveta huippaamaan, kun katto on niin korkealla!

Sunnuntai-ilta(päivä) meni myös kirkossa, mentiin Vanhan kirkon English serviceen, jossa käymme ♥:n kanssa säännöllisesti. Jumalanpalvelusta ennen piipahdettiin Hulluilla päivillä kuitenkaan mitään ostamatta.

Maanantai oli vapaapäivä, mutta kalenteri ei ollut tyhjä senkään kohdalla. Puolilta päivin tapasin ystävääni, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Viime tapaamisesta oli niin kauan, että en edes muista, minä vuonna se on mahtanut tapahtua! Menimme syömään kiinalaiseen ja juttelimme kaikkea mahdollista, mitä nyt viime aikoina tai vähän kauemmin sitten on tapahtunut. Istuimme ravintolassa aika tovin, lähdin bussipysäkille joskus kolmen aikoihin.

Maanantai-iltana oli taas se aikuisten kokkikerho. Tällä kertaa teemana oli afrikkalainen ruoka, sitä kokkasimme n. 15 hengen voimin seuriksella. Minä väkersin malawilaisia maapähkinäpalleroita, sellaisia pieniä makeahkoja leivonnaisia. Ennen jälkkäriä söimme kurpitsakeittoa, lihavuokaa ja salaattia. Oli mukava kokkikerho. (:

Tiistaina töiden jälkeen suuntasin taas kirkkoon. Tällä kertaa Finlaysonille, siellä oli "naisten vapaailta". Illan teemana oli "Kauniit ja rohkeat - riitänkö?" ja sitä tutkiskeltiin niin laulujen avulla kuin sielunhoitoterapian näkökulmasta. Oli mielenkiintoinen ja hyvä ilta.

Eilen ajelin töiden jälkeen Viialaan. Käväisin kirppiksellä (ostin verhot ja huivin) ja kirjastossa, mutta kellon lähestyessä kuutta suuntasin varsinaiseen määränpäähäni, kirkolle. Siellä oli nuorten aikuisten karaokeilta, olin innoissani siitä, koska a) tykkään laulamisesta ja b) näkisin viimevuotisen työkaverini. Teknisten vaikeuksien takia lauluilta oli aika vähälauluinen, mutta muuten oli mukavaa. Oli kiva jutustella tyyppien kanssa ja natustella sipsejä. Lähdin kirkolta hyvillä mielin ja menin kotiokotio nukkumaan.

Tänään ei sitten ollut mitään menoa. Mitä nyt kävin viemässä pienen muuttokuorman veljen kämpälle ja kävin
♥:n kanssa katsastusasemalla hoitamassa paperihommia. Huomenna on taas rumpuilut, lauantaina työilta ja sunnuntaina aion mennä majataloiltaan kuuntelemaan mm. Olli Heleniusta. Sitten onkin lentämiset lennetty, taas vähän aikaa. (:

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Eilen

1999 - 2013

Nuku rauhassa, pikku kisuli

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sähläystä kerrakseen

Minä katkaisin kielen uudesta kitarasta heti ostopäivänä. 
unohti avaimet kotiin lähtiessään kouluun.
Saipahan sitten yökyläillä kaverin tykönä, kerta minä yövyin kotonakotona.
Nyt on kaikki siellä missä pitääkin.

Ja kolmosluokkalaiset tytöt tykkäsivät levyraadissa eniten Mooseksen parrasta.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Blogimietiskelyoivallus

Lauantaina junassa mietiskelin tätä blogiani. En ole kauheasti saanut kirjoiteltua. Kamerattomuus (nyt tosin olen saanut kamerani jo takaisin) ja pimeys on hankaloittanut kuvien ottamista, eikä esimerkiksi asukuvien ottaminen ole edes hirveästi houkuttanut, kun parhaiten istuva vaate on ehkä pussilakana. Pelkkiä tekstipostauksia ei ole viitsinyt kirjoittaa, kun ne näyttävät niin masentavilta. Takaraivossa huutelee ajatus siitä, että pitäisi saada kirjoitettua, ja mitä kauemmin on postaamatta, sitä enemmän otan siitä paineita.

Silti en raaskisi ihan kokonaan hävittääkään blogiani, onhan se nyt kiva olla joku muistojenmerkitsemispaikka, kun en enää kirjoita päiväkirjaakaan.

Junassa muistin irc-gallerian "päiväkirjani". Sinne kirjoittelin lähes päivittäin parilla lauseella päivän tapahtumista ja tunnelmista. Mietin, että voisin kokeilla samantyyppistä kirjoittelua blogissani. Istun joka tapauksessa päivittäin koneella, joten ihan hyvin voisin kirjautua sisään blogiini ja kirjoittaa muutaman sanan. Ilman, että kirjoittamiseen tarvitsisi mitenkään erityisesti ryhtyä. Ilman, että tarvitsisi stressata kuvista tai niiden puutteesta, ilman että tarvitsisi sählätä muistikortin kanssa.

Täten aloitan operaatio Ryhdistäydy blogin kanssa...n. Koitan saada useammin rustattua jotakin. Kertoa kuulumisia, merkitä muistiin juttuja, kenties linkittää lauluja tai jotakin. Itselleni, lukijoille. Saa nähdä, miten tämän tavoitteen kanssa käy.

Ensimmäinen pikkupostaus: "Tänään ei tehnyt mieli lähteä töihin. Suussa maistuu liimalta."

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

"Neuvottelemassa"

Heipä moi ja hyvää tätä vuotta! Vuoden vaihde oli ja meni, sitä vietettiin ihan rauhallisissa merkeissä Tampereella, käytiin kattomassa ilotulitusta ja tultiin sitten kotio pelaamaan SingStaria. Eipä sitä voinut kauheesti riekkuakaan, kun heti vuoden alusta alkoi uusi työ. Tai no toka päivä vasta ihan käytännössä, mutta uudenvuoden päivänä piti olla skarppina ja valmistautua henkisesti. (Hmm ihan kuin olisin muutenkaan kauheasti rillutellut, vaikkei mitään uutta työtä olisi alkanutkaan.)

Eli siis, nyt tämän kuun alusta lähtien mun työpaikka on Urjalan seurakunta. Oon siellä näillä näkymin kesäkuun loppuun, perhetyöntekijän vuorotteluvapaan sijaisena. Tuon nimikkeen alle kuuluu aika paljon kaikkea, enkä ihan vielä itsekään tiedä tarkalleen, mitä mun pitää tehdä, mutta eiköhän se tässä puolen vuoden aikana selviä. :D Mutta sen verran osaan sanoa, että tämän pestin aikana hääräilen päiväkerhotyössä, varhaisnuorisuhommissa, rippikoulutyössä ja sen jälkeisessä nuorisotyössä. Plus mausteena on vähän Kirkon ulkomaanapu -systeemeitä.

Tämä mun urani Urjalan seurakunnassa on alkanut ihan hyvin, eipä näin lyhyessä ajassa ole ehtinyt vielä tapahtua mitään kamaluuksia. Ensimmäisellä viikolla oli vain kolme työpäivää, toisella viikolla ehdin olla työpaikalla yhden päivän ennen kuin lähdin huimentelemaan maailmalle. Nimittäin aina tammikuussa järjestetään lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät, neukkarit, joihin olin joulukuun puolella ilmoittautunut. Ennen ne ovat olleet vain seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijöille, mutta tänä vuonna samoille päiville oli tulossa myös kunnallisen ja järjestöjen nuorisotyön ihmisiä. Isot pippalot siis.

Odotin päiviä innolla, koska en ollut ennen ollut niillä työntekijänä (opiskeluaikana kävimme niillä kerran), ja etenkin sen takia, että näkisin siellä tuttuja. Joten ei hirveästi haitannut, vaikka jouduinkin heräämään tiistaiaamuna aika aikaisin ja lähtemään Jyväskylään kahdeksan maissa lähtevällä junalla. Kun olin perillä Jyväskylässä, kävin majoittumassa (minun kortteerini oli hotelli Jyväshovissa) ja käveleksin sitten tapahtumapaikalle, Paviljonkiin. Haahuilin jonkin aikaa ympäriinsä ja suunnistin sitten puoli kahdentoista aikoihin saliin, jossa oli tapahtuman aloitusmessu.

Messu oli kiva, se toteutettiin pop-messun kaavalla (hmm itse kaava oli siis aika tavallinen, biisit vaan soitettiin kivoilla sovituksilla). Oli ihana laulaa virsiä bändin mukana, ja hieno käydä ehtoollisella suurella porukalla (enemmänkin ihmisiä olisi tosin mahtunut). Messun puolessa välissä esiintyi artistivieras, Yona. Tykkäsin hänen lauluistaan ja äänestään, oli mukava fiilistellä penkissä. Kun messu loppui, minusta tuntui että siitä oli hyvä aloittaa antoisat päivät.

Neuvottelupäivien suurinta antia taitaa olla juurikin ihmisten tapaaminen. Messun loputtua törmäsin onneksi edellisen työpaikkani työkavereihin (Essiin ja Sirpaan), että ei tarvinnut yksin vaellella. Vaellettiin sitten kolmistaan kohti ruokalaa. Hengailin tiistain aika lailla Essin ja Sirpan kanssa; syötiin yhdessä, kierrettiin messualuetta, suoritettiin jotakin partiopassitehtäväjuttua, käytiin luennolla ja sellaista. Jossakin hetkessä löysin työpajan, jossa pääsi kokeilemaan rummutusta. Kokeilin  vähän aikaa, ja sain jälleen todeta, kuinka pieni pläntti tämä Suomi on. Työpajaa oli pitämässä yksi nainen, joka tunsi yhden meidän udokalaisen. Käski tuoda terveisiä, mutta en kyllä muista enää hänen nimeään. Ups.

No, kun tiistain ohjelma alkoi loppua, mentiin vielä syömään Essin ja Sirpan kanssa. Siitä taapersin hotellille ja hengähdin hetkisen, ennen kuin suuntasin keskustaan (hmm eli siis tulin vaan hotellin ovesta ulos, niin olin jo Kauppakadulla), jossa treffasin Diakin luokkakavereitani. Olimme törmänneet jo päivällä ja sopineet, että nähtäisiin illalla. Niin siis teimme. Menimme johonkin kuppilaan istumaan, mutta jotenkin siellä oli musiikki tosi kovalla, joten en jaksanut olla siellä kauaa. Kamala kun olen jo vanha, kun musiikin basso jyskyttää sisuskaluissa niin, että tulee huono olo. Olin sitten hotellilla jo joskus yhdentoista aikaan. Olisin pulahtanut kylpyyn, mutta ammeen tulppa ei pitänyt vettä! ääääää!

Koska tiistaina ei tullut hihhuloitua kaupungilla myöhään, keksiviikkona oli ihan ok-helppo herätä. Kävin mussuttamassa hotellin aamupalaa (vesimelonia ja sellainen itse askarreltu sillileipä mallia risteilylaivojen kahvila) ja käppäilin sitten pikku hiljaa takaisin Paviljongille. Olimme sopineet luokkakavereiden kanssa, että menemme aamulla samalle luennolle, joten treffasin heidät auditorion tykönä. Menimme kuuntelemaan ohjelmaa, jossa oli tarkoitus pohtia sitä, millaisia paineita nykynuorilla on yhteiskunnan odotuksien keskellä. Kun pitäisi löytää koulupaikka ja päästä töihin, olla hyödyksi yhteiskunnalle. Ohjelman aihe oli mielenkiintoinen, ja sitä paitsi siinä oli yhtenä puhujana Antti Reini. Oih.

Välillä hihittelimme kuin mitkäkin teinit (aah se Reini on niin hottis, ja mikä ääni!), mutta suurimmaksi osaksi olimme ihan asiallisia. Kanavan/ohjelman/luennon/minkälie puhujat olivat kaikki hyviä, ja koko höskä oli oikeasti paras kaikista, joissa koko päivien aikana kävin. Reini oli siis ihan vaan plussaa. ^^*

Keskiviikon pyörinkin sitten Kämppiksen ja Tiinan (joka on myös ollut kämppikseni vähän aikaa) kanssa. Tutustuimme esittelijöiden pöytiin ja kerrytimme messukassiemme sisältöä. Esitteillä ja karkeilla ainakin. Päivän lähennellessä loppua oli taas aika käydä hotellilla hengähtämässä. Katselin telkkarista jotakin käsityöohjelmaa ja illalla suunnattiin taas keskustaan.

Käytiin luokkakavereiden kanssa syömässä Rossossa, viivyttiin siellä ilman mitään kiirettä, jutellen ja nauraen. Rossosta siirryttiin johonkin kuppilaan, jossa ei tainnut olla ketään muita. Tilattiin juomat ja ryhdyttiin pelaamaan Trivial pursuittia. Jee meidän joukkue voitti (kun lopulta pelattiin "äkkikuolema"-tyylillä, ja minä kiekaisin oikean vastuksen kaikkein nopeiten) ja sitten olikin taas nukkumaanmenoaika.

Torstaina oli Neukkareiden viimeinen päivä, kävin aamulla kuuntelemassa jonkun paneelikeskustelun Sirpan ja Essin kanssa. Keskustelun jälkeen hengailin Kämppiksen kanssa, missiona oli lähinnä ajan tappaminen. Isossa salissa oli kyllä jokin päätösjuhla, mutta se vaikutti niin tylsältä, että koimme parhaaksi pysyä salin ulkopuolella jutelemassa. Sen verran kävimme kuuntelemassa juhlaa, että näimme/kuulimme stand up -koomikko Mikko Vaismaan esityksen. Se oli hauska, olisi saanut jatkua hieman pitempäänkin!

Kämppiksen seurakunnan kyyti lähti kohti Kymiä jo yhdeltä, joten heipatimme toisemme juhlan päätyttyä. Mikkelin tytöt (Tina, Tiina ja Minna) olivat lähdössä vasta kahden maissa, joten menimme yhdessä Mäkkärille syömään. Kun heidänkin oli aika lähteä, jäin kaupungille vielä itsekseni. Ajattelin, että voisi kiertää vähän kauppoja. Ostin KappAhlin alesta housut ja alkkareita ja Stadiumista löysin kivan sporttitopin halvalla. Ja oikein älykkäänä ostin Anttilasta lakanoita! Ihan kuin minulla ei olisi ollut muutenkin tarpeeksi raahattavaa juna-asemalle! Muutenkin tässä joulualennuksien aikaan minulla on ollut aika paljon sellaisia Shopaholic-hetkiä, että ihan hyvä etten varmaan nyt hetkeen ehdi käymään ostoksilla. :D

Sain kuin sainkin kamani asemalle, ja ostin lipun neljän jälkeen lähtevään junaan. Minulla oli tunti odotusaikaa, ja käytin sen lueskelemalla mukanani ollutta kirjaa ja miettimällä menneiden päivien tapahtumia. Vaikka neukkareiden ohjelmallinen anti ei ehkä yltänyt odotuksiani vastaavalle tasolle, Jyväskylän reissu oli vallan antoisa. Sain viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa, tapasin uusia tyyppejä ja sain jonkinlaisia ahaa-elämyksiä itsestäni ja elämästäni. Ei hullumpaa siis. (:

Perjantaina oli sitten vielä työpäivä. Oli hiukkasen hölmö olo, kun koko päivän tuntui ihan maanantailta. Onneksi ei sentään ollut viikon ensimmäinen päivä, vaan iltapäivällä pääsi viikonlopun viettoon. Siihen kuului vuoden ensimmäiset rumputreenit (ja tanssiminen), vaatekaapin perkaaminen (jotain meni roskiin, jotkut vaatteet odottavat Uffille tms. pääsyä. Ja tein myöhäisuusivuotisen lupauksen, että en osta mitään vaatteita ainakaan ennen kesää, jollen oikeasti TARVITSE. Jollei kaikki housuni tuhoudu rikkihapossa, tai jotakin sellaista.) ja english servicessä käyminen (minulla oli siellä lukemistehtävä, huu). Huomenna alkaakin sitten ensimmäinen työviikko, jossa on viisi oikeaa työpäivää. :DD Sitä odotellessa, moikkamoi!

Ps. Unohdin kamerani kummien tykö joulun välipäivinä, enkä ole vielä saanut sitä takaisin. Siksi siis kuvaton postaus.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Viimeisiä viedään

Moikka. Joulu oli ja meni, oli kivaa oloa. Kamera pysytteli laukussa, joten mitään kuvatodisteita joulun vietosta ei nyt ole saatavilla. Mutta ihan tavallisissa merkeissä ne pyhät menivät; ruokaa, suklaatia, elokuvia ja köllöämistä. Olin kotonakotona vaihtelevassa porukassa, ensin menin sinne ♥:n kanssa, sitten hän lähti ja sisko tuli, sitten porukkaan liittyi vielä siskon miekkonen. Välillä käytiin minun kummeilla kylässä.

Ajattelin tulla tekemään joulupostauksen kakkuohjeen muodossa, mutta kamera luuraa nyt jossakin paikassa x (jäiköhän se kotiin tai sinne kummeille?), joten en saa kuvia koneelle. Päätin sitten tehdä tällaisen suunnitelma B -postauksen, kun lueskelin More to Love -blogia pitkästä aikaa. Siellä oli listattuna kuluneen kuun lempparijuttuja, ja ajattelin että voisin tehdä samantapaisen omasta joulustani.


Lempihetki: Onnistumisen tunne kakun kanssa ja se, kun sai katsella kun tyypit avasivat minun antamiani lahjoja. (: Joulusauna. Kaikki pikku hetket ennen joulua, joissa oli sellaista kivaa jouluoloa. ^^*

Lempiruoka: Salaatti + kalajutut, lanttulaatikko, kinkku.

Lempikirja: Shopaholic abroad

Lempituoksu: Lidlistä ostettujen tuikkujen vanilja tai uunista leijuva kinkun tuoksu


Lempiviesti: tämän joulun ensimmäinen joulukortti: söpö enkelikortti Riitalta.

Lempielokuva: Evita. Olen nähnyt sen lukiossa, ja siitä lähtien halunnut nähdä uudestaan.

Lempilahja: Nomination-rannekoru ♥:lta

Lempiasu: Seppälän thermosukkikset + Cubuksen tunika/yöpaita + villasukat





Sellasia (:

tiistai 18. joulukuuta 2012

Jouluisa loppuviikko

Moi! Ainakin viime vuonna taisi olla niin, että jouluolo oli aikamoisesti kadoksissa. Nyt on kuitenkin ollut noiden olojen suhteen parmpi vuosi, sillä olen fiilistellyt joulua pitkin kuuta ihan sopivasti. Nyt viime viikollakin oli tosi kivoja joulufiilishetkiä, etenkin loppuviikosta. Ajattelin tulla kertomaan niistä. Ainakin nyt sanallisesti, voi olla että pari jotan sekalaista kuvaakin eksyy joukkoon.

Kekkasin keskiviikkona, että voisin mennä pitkästä aikaa käymään keskustassa, ihan vaan shoppailemassa/katselemassa. Viime aikoina en ole juurikaan hengaillut kaupungilla, ainoat keskustassakäymiset ovat olleet rumpuharkat. Joten varasin torstain itselleni kylällä käymiseen. Heräilin sopivan verkkaisen reippaasti ja ajelin bussilla kaupungille. Oli jotenkin tosi hienoa astua bussista Hämeenkadulle. Oli lunta, kipittäviä ihmisiä ja jokin tosi ihana tuoksu. Joulutorilta varmaan tuli vohveleiden tuoksua, se oli ihan mahtavaa. Se tuoksui vielä Anttilan takanakin, jonne ensimmäiseksi suunnistin.

Mukanani minulla oli kassillinen leffoja, joten suuntasin leffadivarille. Tarkoituksena oli saada meidän dvd-hyllyyn vähän tilaa, ja onnistuinkin tarkoituksessani. Vein kauppaan ison kassillisen leffoja, ja palasin sieltä pienen kassillisen kanssa. :D Leffashoppailuiden jälkeen poikkesin ainakin Seppälässä katselemassa ja Indiscassa kuolaamassa kaikkea ihanaa, mitä siellä myydään. Indiscassa on ihan sairaan ihania vaatteita, mutta en koskaan raaski ostaa sieltä mitään. :c

Haahuilin jonkin aikaa kaupoissa (ainakin kävin ostamassa yhden jutun Olivian lahjaan) ja menin sitten Mäkkärille haukkaamaan jotain. Siinä lounastaessani sain odottamatonta seuraa. Joku Keskustorin kavereista istui viereisessä pöydässä ja mölisi jotakin. En ole ihan varma, puhuiko hän minulle vai pelkästään itsekseen. Ensin ajattelin vaan syödä ruokiani niin, etten olisi huomaavinanikaan häntä, mutta jossain vaiheessa se alkoi tuntua liian kiusalliselta. Tuumin, että olisi kivempi vastata hänen kyselyihinsä. Että olemmeko me nyt Keskustorilla -.- . No, turisin tämän Jussin kanssa tovin (jonka aikana hän sanoi minun olevan rakastettavan oloinen ihminen, awws), ja jossakin vaiheessa hän lähti jatkamaan matkaansa. Kuulemma Hervantaan.

Minäkin jatkoin matkaani. Menin bussilla sille S-marketille, jossa ♥ on harjoittelussa. ♥:n työpäivä oli lopuillaan, ja minä tein ruokaostoksia sillä aikaa, kun hän oli vaihtamassa vaatteita. Lastasimme sapuskat kasseihin ja ajelimme yhdessä kotiin.

Torstai-ilta menikin sitten lahjapuuhissa. Laitoin Olivian lahjan postituskuntoon ja päätin paketoida samoilla vauhdeilla muitakin lahjoja. Olen aina tykännyt lahjojen paketoinnista, se on tosi kivaa puuhaa. Toisaalta on hauska kehitellä erikoisia kääreitä ja koristeluja, mutta ihan tavallista lahjapaperia ja -nauhaa on myös kiva käytellä. Tällä kertaa käytin perusjuttuja ja käärin lahjoja joulululujen soidessa. Kivaa.

Perjantai oli pikkujoulupäivä. Oli ihan hauskaa, että minulla oli koko päivä aikaa valmistautua, joten muutin meidän pikku kämppämme vähäksi aikaa kylpyläksi. Käytännössä siis käyttelin kaikkia kivan tuoksuisia suihkutököttejä, kokeilin kasvonaamiota ja käytin kunnolla aikaa ihon rasvaamiseen. Ihan mukavaa valmistautumista siis. Iltapäivemmällä oli vuorossa hiuksien ja naaman laitto, ja ♥ oli kiltti ja auttoi minua. Hän kiharsi hiukseni. ^^*


(...jotka näyttivät luonnossa kivemmilta kuin kuvassa)
♥ heitti minut Hervantaan, Naistarille. Se on sellainen maahanmuuttajanaisten "olohuone", ja Udokan pikkujoulut ovat olleet siellä ainakin nyt joka kerta, kun minäkin olen ollut mukana. Ovet eivät kuitenkaan olleet vielä auki, kun saavuin paikalle, vaan minä ja muutama muu udokalainen menimme lämmittelemään viereiseen kierrätyskeskukseen.

Ihan kamalan kauaa emme onneksi joutuneet odottamaan. Rumpuope tuli paikalle ja kannoimme rumpuja sisälle. Pikkujoulut saivat alkaa! Oli tosi kivat pippalot, jotka menivät samalla rennolla kaavalla kuin ennenkin.


Illan aikana rummuteltiin...

...leikittiin Dubloilla (tai no siis minä, sisko ja lapset)...

...otettiin vastaan Joulupukki...

...ja otettiin tietenkin yhteiskuva. Harmi vain, että jotkut olivat ehtineet jo lähteä. :c

Ai niin ja syötiin, totta kai! Taisin vain olla niin nälkäinen, etten malttanut ottaa kuvaa ruoasta. :D Meillä oli riisiä ja afrikkalaista kanakastiketta ja jotain tosi hyvää salaattia. Ja suklaata tietty jälkkäriksi. Avasimme vihdoinkin myös sen kuohuviinipullon, joka hankittiin Tapahtumien yön aikoihin. :D

Joulupukki oli hauska, hänellä oli mageet Spiderman-aurinkolasit nenällään. Minä sain pukin (joka oikeastaan kyllä oli muori) pussista pikkuisen purkillisen luumu-appelsiinihilloketta, en ole vielä maistanut. Vitsit, oli kyllä tosi kivat pikkujoulut! Jatkoimme Tommin kanssa iltaa Gloriassa, Tommi kävi tanssimassa salsaa ja minä laulamassa karaokea. Lopuksi Tommi heitti minut vielä kotiin. Kiva ilta. (:

Lauantainakin oli juhlapäivä. English Servicen porukka vietti etukäteisjoulua Hatanpäällä, seurakuntakoti Katariinassa. Ennen pippaloihin lähtöä ehdin napata pari (2) asukuvaakin. Naama on vähän pielessä, mutta ainakin vaatteet näkyy:

 mekko/tunika - kirppis
sukkikset - New Yorker
villatakki - Cubus
kengät - Euromarket (kun sellasia vielä oli)


Halusin laittaa tuon uuden mekon päälle, koska minusta se on aika jouluinen, vaikkei punainen olekaan. Mätsäsin siihen sitten tuon villatakin ja ruskeat (vaikka näyttävätkin kuvissa mustilta) sukkikset. Otin sitten ihan vaihtokengät mukaan, kun mitkään ulkokengät eivät oiken passanneet tuohon asuun. Hiukset oli helppo laittaa, sillä edellisen päivän kiharat olivat vielä tallella. Muutaman "tuoreen" kiehkuran lisäämisen jälkeen pehko oli lähtövalmis. (:

Olisin kyllä voinut ihan hyvin käyttää enemmänkin aikaa valmistautumiseen. NImittäin kun pääsimme perille juhlapaikkaan (n. puoli tuntia ilmoitetun alkamisajan jälkeen), paikalla ei ollut juuri ketään. Juhlan piti alkaa kahdelta, mutta se pääsi vauhtiin varmaankin kolmelta. ♥ kyllä sanoi minulle, että ei pitäisi lähteä niin aikaisin, mutta en kuunnellut. Olisi pitänyt ehkä. (:

Afrikkalaisesta ajasta huolimatta juhalassa oli kivaa. Oli hyvää ruokaa ja rento tunnelma. Ohjelmassa oli ainakin lapsien jouluevankeliumiesitys ja aikuisille tietokilpailu. Oli hyvä, että kilpailuun arvottiin ryhmät, joten tuli juteltua vähän tuntemattomampienkin ihmisten kanssa. Ei siellä kirkossa yleensä tule jutusteltua.

Vielä ennen kun lähdimme kotiin, juhlassa piipahti Joulupukki. Jotenkin hän näytti erilaiselta sitten viime näkemän...



Jepulis. Ihana jouluinen viikonloppu sai yhtä ihanan päätöksen, kun mentiin vielä ♥:n kanssa iltakirkkoon sunnuntaina. Sinne samaan iltamessuun, jossa oli pari viikkoa sitten. Oli paljon ihmisiä ja paljon lauluja. Ja kirkkokahvilla riisipuuroa! Mantelia en saanut, mutta yhden toisen ilahdutuksen: Olin ottanut yhden kynttiläpaketin mukaani siltä varalta, että näkisin kirkossa Tiinan. Juu näin, joten sain annettua pikku lahjani hänelle. Oli tosi tosi siistiä nähdä lahjan saajan reaktio; valitsemani lahja näytti osuvan ihan nappiin. Vaikka saattaakin kuulostaa kliseeltä, niin kyllä minun mielestäni on kivempi antaa lahjoja kuin saada niitä.

Huhhuh. Tulipa nyt pitkä - ja aika sekalainen - postaus. Lopetanpa nyt tähän, ja sanon enää että jee kohta on joulu!



maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukiireinen viikonloppu

Aika hassua, että sen jälkeen kun työt Akaassa loppuivat, olen ollut jollain tavalla kiireisempi kuin silloin, kun vielä olin töissä. Kalenteriin saa koko ajan olla merkkailemassa jotakin juttuja ja menemisiä riittää. Menot ja tekemiset ovat kyllä olleet kivoja, joten kiireellä ei onneksi ole negatiivista latausta. On pelkästään kiva, että tekemistä riittää, ja nyt jaksaa ja pystyy tekemään kaikkia kivoja juttuja erilailla kuin töiden aikaan.

Viikonloppu oli mukavan täynnä kivaa tekemistä.


Viikko sitten viikonloppunahan kävin Tyttöjen tuvalla Isosiskokurssin. En ole saanut vielä todistusta, koska sen voi saada vasta sitten, kun on käynyt tuvan Aukiolossa jonakin tiistaina tai torstaina. Vaikka isosiskopaperit ovat vielä saamatta, pääsin kuitenkin nauttimaan isosiskouden mukanaan tuomista eduista jo perjantaina. Tuvalla oli nimittäin Isosiskojen pikkujoulut, jonne olivat tervetulleita kaikki tuvan vapaaehtoiset, uudet ja vanhat. Sinne tieni siis kävi.

Mutta ennen pikkujouluja minulla oli treffit oikean pikkusiskon kanssa. Istahdimme hetkeksi suojaan tuulelta ja tuiskulta, piipahdimme Coffee Houseen turisemaan ja hörppimään sumppia. Oli kiva nähdä kunnolla pitkästä aikaa, ja juteltavaa kyllä riittikin. Kyytipoikana meillä oli herkulliset kaneli-piparkakku-latet, joiden kermavaahtopilven päälle oli ripoteltu piparin muruja. Niillä oli hyvä aloitella pikkujoulutunnelmat, ja jonkin aikaa höpöteltyämme hypättiinkin bussin kyytiin ja ajeltiin Pispalaan, Tyttöjen tuvalle.

Isosiskojen pikkujoulut olivat mukavan rennot. Väki valui paikalle vähän eri aikoihin ja aluksi tarjolla oli vähän yleishyödyllisiä askareita: Osa tytöistä hääräili keittiössä valmistamassa pikkujoulusapuskaa, osa teki viime hetken valmisteluita seuraavana päivänä alkavia joulumyyjäisiä varten. Minä kieltäydyin kauniisti keittiöapulaisena olosta, sillä olemukseni oli vielä vähän räkäinen. (Hah, voi olla että olisin muutenkin keksinyt jonkun verukkeen O:) ) Sen sijaan auttelin mielelläni myyjäisvalmisteluissa. Pakkasin tyttöjen askartelemia korvakoruja myyntikuntoon. Oli hauskaa näperrellä jotakin yksinkertaista ja samalla jutella niitä näitä muiden tyttöjen kanssa.

Vaan oli ihan hauskaa, että ruokakin valmistui vihdoin. :D Keittiössä ahkeroineet tytöt olivat saaneet aikaiseksi koko porukalle ghanalaista maapähkinäkanakastiketta ja riisiä sekä jälkkäriksi banaanilettuja ja hedelmäsalaattia. Oli hauskaa saada maistaa jotakin erilaista afrikkalaista ruokaa, eikä syödä aina vaan sitä samaa. Afrikkalainen teema jatkui ruokailun jälkeen jonkinlaisella infopläjäyksellä, jonka yksi ohjaajista meille piti. Kyseessä ei ollut luento, vaan pikemminkin juttelimme yhdessä siitä, millaisia tapoja eri Afrikan maissa on, ja millaisia ihmiset siellä ovat.

Afrikka-teema jatkui edelleen. Vaihdoimme paikkaa tuvalta parin talon päässä olevalle salille, jossa meille opetettiin afrotanssia. Vitsit muuten, en muistanut kysyä yhtään, minkä maalaista tanssia tanssailimme. Joka tapauksessa se oli vähän erilaista, mitä Udokassa harrastamme. Oli kivaa kokeilla uudenlaista tanssia, etenkin kun se oli aika helppoa. (: Tanssien jälkeen hörpimme vielä glögiä torttujen kera, ja pikku hiljaa ihmiset jatkoivat matkaansa muihin juttuihin. Oli vallan mukava pikkujoulu.

Ylläoleva kuva ei kyllä liity pikkujouluihin muuten kuin että otin tuon askarteluni mukaan sinä iltana. Teimme Isosiskokurssin lopuksi itsellemme Minä-kilvet (vai mitkä niiden nimet nyt olivatkaan), ja minä jätin omani silloin kuivumaan. Pikkujouluun mennessä työ oli ehtinyt kuivua melkein viikon, joten pystyin kuljettamaan sen kotiin ehjänä. Se saa nyt edustaa tässä postauksessa Tyttöjen tuvan pikkujouluja, sillä en ottanut pippaloissa yhtään kuvia. Keskityin vaan ihmisiin ja heidän kanssaan olemiseen.


Lauantaina oli lisää jouluista puuhaa. Veljen koululla oli perinteinen joulutori, jossa koulun oppilaat ja jotkut muut käsityöläiset myyvät töitänsä. Lähdettiin ♥:n kanssa lauantaiajelulle, tarkoituksena käydä katsastamassa torin tarjonta. Ensin kävimme moikkaamassa veljeä metallipuolen pajalla, jossa veli esitteli hieman töitänsä ja koneita, joita hän on viime aikoina käyttänyt. Hänellä on meneillään lopputyön tekeminen, joten ehkä siksi hänellä ei ollut mitään omia juttuja myytävänä. Kaikki aika ja energia on mennyt arte-työn kanssa ahertamiseen.

Metallipuolelta menimme toiseen rakennukseen, jonka luokissa oli monien eri ihmisten töitä tarjolla. Oli tuohijuttuja, neuletöitä, koruja, vaatteita... Kaikkea hienoa. (: Itse shoppailin jonkun itse piirtämän värityskirjan (se taitaa mennä pukinkonttiin neiti O:lle) ja söpöjä satuaiheisia tarroja. Muuten tyydyin vain ihastelemaan ja hypistelemään myynnissä olleita tavaroita.

Joulutorin kiertämiseen ei mennyt kovin paljoa aikaa (ihan kuin siellä olisi ollut vähemmän myyjiä kuin viime vuonna?), joten päätimme käväistä vähän kirppiksilläkin. Kävimme kahdella kirpputorilla, mutta saalis jäi (onneksi) aika pieneksi. Minä ostin muutaman rannekorun ja ♥ löysi pitkään metsästämänsä usb-puhelimen tietokoneeseen. Yhteinen ostos oli joku lautapeli, jota emme ole ehtineet vielä testata.

Suunnitelmissa oli myös käydä Ideaparkissa, ja sinne suuntasimme kirppistelyn jälkeen. Niin kuin aika moni muukin ihminen. :D Autoja oli hirveästi, mutta onneksi Ideaparkissa on aika paljon lääniä, että ei päässyt tulemaan ahdasta. Kiertelimme kaupoissa ilman mitään suurempia ostoslistoja. Pari lahjajuttua tuli löydettyä, ja heräteostoksena sukkikset uudesta Newyorkerista ja kuumaliimapyssy Clas Ohlsonilta. :D Maltilliset ostokset siis, shoppailu taitaa keskittyä sitten joulualennusmyynteihin. (:

Lauantai-iltana oli tarkoitus hengailla vain kotona, mutta Petra (minun Pieksämäen-luokkakaveri, joka asuu myös Tampereella) sai houkuteltua minut pois kotikolosta. Lähdettiin kahdeksan maissa kaupungille, missiona maillä oli päästä laulamaan karaokea. Päätettiin mennä katsastamaan Puuman karaoke, ja se olikin positiivinen yllätys: Kun menimme Puumaan sisälle, paikalla taisi olla meidän lisäksemme yksi tyyppi, joka vain pelasi hedelmäpeliä. Saimme siis laulaa sydämemme kyllyydestä, lauluvuoro vaihteli meidän kahden välillä. Vähän myöhemmin paikkaan tuli muutakin porukkaa, mutta laulujono ei silti muodostunut mitenkään mahdottomaksi. Suunnilleen joka kolmas tai neljäs vuoro oli oma vuoro. Ihan hyvä laulupaikka siis.



Sunnuntaina avattiin joulukalenterien (minulla on kaksi suklaakalenteria ja Aamulehden kuvakalenteri) kakkosluukut, ja vietettiin ekaa adventtia. Minulla ei ollut pahemmin adventtisuunnitelmia, kalenterissa luki vain "Vastaanottoilta Kyttälässä". Vastaanottoilta olisi ollut jokin nuorten aikuisten kirkkosysteemi (en ole ollut siellä ennen), mutta teinkin viime hetken suunnitelman muutoksen. Sen sijaan että olisin lähtenyt bussilla Kyttälään (se on keskustassa), kävelinkin noin kilometrin päähän Uudenkylän seurakuntatalolle. Yksi kaveri oli vinkannut, että siellä pidetään mukavia iltamessuja, ja ajattelin mennä katsomaan sen meiningin.

Mieninki oli ihan jees. Sellainen semi-rento, ei kuitenkaan ehkä ihan minun juttuni. Voi olla, että pitää vielä käydä ainakin kerran, ennen kuin antaa lopullisen tuomion. :D Kivaa oli joka tapauksessa ainakin se, että näin vähän tuttuja. Oli mukavaa, että nyt kun vihdoin menin ensimmäistä kertaa oman "kotiseurakuntani" tilaisuuteen, kaikki naamat eivät olleet ihan uppo-outoja. Messun jälkeen oli kirkkokahvit, joiden aikana juttelin yhden tosi tutun oloisen pariskunnan kanssa. Yritettiin miettiä, missä ihmeessä olemme tavanneet. Ei millään meinannut tulla mieleen, mutta sitten tajusin, että he olivat Hanskin vanhemmat, eli olen ollut jopa heillä kylässä! :o Vähän noloa, ehkä. :D Kahvipöytäjutteluiden jälkeen lähdin taapertamaan takaisin kotiin, ja oli ihana kävellä narskuvassa lumessa ja katsella huuruavaa hengitystä. Ihanaa, että vihdoin tuli lunta.

Ensimmäisen adventtisunnuntain lopuksi piti tietenkin töllätä vähän telkkaria, eli seurata Tanssii tähtien kanssa -ohjelman finaalijakso. Alku meni vähän ohi, mutta missasin onneksi vain kaksi ensimmäistä tanssia. Oli kivaa mussuttaa suklaata ja katsella ihania tansseja, ja jee, oma suosikkini eli Krisse voitti koko kisan! Ei pöllömpi sunnuntai, ei ollenkaan huono viikonloppu. ^^*

torstai 29. marraskuuta 2012

Nopsa jälkkäri

Meillä oli jääkaapissa purkillinen tiramisun makuista rahkaa, jonka päiväys oli päässyt jo menemään umpeen. Eilen piti siis pyöräyttää vähän jälkkäriä risoton syömisen jälkeen.


Tiramisurahkajälkkäri

1 prk valmiiksi maustettua tiramisu-rahkaa
1 prk kuohukermaa
vähän sokeria
suklaakuorrutettujakaurakeksejä

Vispaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka. Lisää sokeria oman maun mukaan. Kokoa annoksiksi niin, että murskaat lasin pohjalle pari kaurakeksiä ja lusikoit päälle rahkaseosta. Anna seisahtaa hetken jääkaapissa.

Siinäpä se, eipä voisi helpompaa olla. Tai no tietenkin voisi, jos vaikka söisi sitä pelkkää rahkaa suoraan purkista. Nyt jälkikäteen tuli mieleen, että keksimurskan päälle voisi lorauttaa pikku tipan Baileyssiä ja koko komeuden päälle ripsauttaa vähän kaakaojauhetta. Mutta kelpasi se hyvin näinkin. (:

Keittiökuulumisten lisäksi muutkin kuulumiseni ovat olleet hyviä. Vaikka vietinkin pari viikkoa kurkku- ja viisaudenhammaskipujen kanssa, muuten on ollut tosi kivaa. Toissa viikonloppuna kävin Kämppiksen tykönä Kotkassa. Olin perjantaista maanantaihin, ja sinä aikana tehtiin kaikkea kivaa. Kokkailtiin, shoppailtiin, nähtiin yhtä toista luokkalaista, katsottiin telkkaria ja oltiin. Päälle päin varmaan näytti, että ei oltaisi tehty mitään erikoista, mutta yhdessä vietetty aika on aika erityistä. Ihanaa, että pääsin vihdoinkin kyläilemään Kämppikselle.


Viime viikonloppuna oli myös kivaa tekemistä. Osallistuin Ahjolasetlementin järjestämälle Isosiskokurssille. Minä ja kahdeksan muuta tyttöä kokoonnuttiin lauantaina ja sunnuntaina Tyttöjen tuvalle opiskelemaan, miten olla Isosisko. Isosiskona voi sitten tehdä vapaaehtoistyötä; joko alkaa Isosiskoksi, aikuiseksi ystäväksi, jollekin peruskouluikäiselle tytölle tai käydä Tyttöjen tuvalla niin sanottuna Tupaisosiskona. Itse ajattelin, että omiin aikatauluihini sopisi paremmin Tupaisosiskona, eli tuvalla vapaaehtoisena oleminen. Siihen ei tarvitse sitoutua niin tarkasti, vaan hommaa voi tehdä omien aikataulujensa mukaan. Kurssi oli tunnelmaltaan rento, ja muut tytöt olivat mukavia. Onkin kiva, että jo huomenna on suunnitelmissa palata tuvalle. Ohjelmassa on nimittäin Isosiskojen pikkujoulut, joissa on kuulemma afrikkalainen teema.

Voisinkin tästä alkaa lakkailla kynsiä huomista varten ja koittaa miettiä, millaiset kuteet pukisin huomenna päälleni. Toivottavasti palaan pian blogin puolelle, moikka!

PS. Meinasin postata tämän vahingossa sinne toiseen blogiin! Kun aloin laittaa tunnisteita, ihmettelin miksi listassa oli ihan outoja sanoja. Sitä se vissiin teettää se blogilaiskuus; ei osaa enää edes kirjoitella oikeisiin paikkoihin! :P

perjantai 23. marraskuuta 2012

Pikapostaus

Moro. Tuli juuri rumpu- ja tanssailemasta (hah, ihan kuin noi sanat voisi oikeasti jakaa noin :D) ja ajattelin tulla tekemään tälläisen nopsan postauksen, ennen kuin alan katsoa VIIME VIIKKOISTA Vain elämää -jaksoa netistä. Tämän postauksen pääsisältönä on ihan vain eiliset kuteet, jotka olivat niin kivat, että pyysin ♥:aa ottamaan äkkiä asukuvat, ennen kuin pyyhälsin Vanhalle kirkolle. Tiesin kyllä, että siihen aikaan päivästä (joskus kuuden aikaan) ei syntyisi mitään priimakuvia, mutta kokeiltiin kuitenkin. Ja päätin sitten kehdata laittaa kuvat tänne asti.


 tunika/mekko - UFF
vyö - 2nd hand store
sukkikset - Tokmanni
tennarit - DinSko




pikkuisen pilkistävät korvikset - Glitter

Olin siis menossa Vanhalle kirkolle Sanan lähteillä -iltaan, ja halusin pukea päälleni yhden uusimmista kirppisostoksistani. Käväin UFFilla silloin, kun oli max 7 euroa -päivä, ja sorruin sitten ostamaan tuollaisen mustan, yksinkertaisen koltun. Seitsemän euroa on aika kallis kirppisostoksen hinta, mutta mekossa oli vielä laput kiinni, joten annoin itselleni luvan sijoittaa sen summan. Tämä mekko on kyllä tosi kiva päällä, tänään huimentelin muuten samassa asussa, mutta sukkiksien tilalla oli violetit pitkikset.

Mekko on kivan yksinkertainen, mutta jotakin se kuitenkin kaipasi kaverikseen. Nimittäin yksinään se on ehkä vähän liian säkki, mutta kun sidoin vyötärölle tuollaisen silkkinauhasysteemivyön, niin ilme piristyi kummasti. Ja mekko muuttui ehkäpä hieman imartelevamman muotoiseksi. ^^* Siihen vielä kivan väriset sukkikset ja niihin mätsäävät korvikset, niin jees! Tennarien valkoiset osat hohtavat ehkä vähän liikaa tässä asussa, mutta muuten asu oli tosi tosi kiva. Tuntuu siltä, että olen ehkä saamassa pukeutumis-/laittautumisinnon takaisin, kun se on ollut nyt jonkin aikaa hukassa.

Mutta. En rupea nyt jaarittelemaan sen enempää. Päässä olisi aika monta postausaihetta jonossa, mutta tuntuu että missään vaiheessa ei ehdi saattamaan niitä sieltä päästä koneelle. Haluaisin tehdä ainakin sen netissä kiertävän Naked truth -haasteen, kertoilla viime viikonlopun Kotkan-reissusta ja kaikesta kivasta, mitä nyt on tapahtunut. Ensi viikolla on toivottavasti aikaa istahtaa blogin äärelle pidemmäksi aikaa. Mutta nyt sitä Vain elämää. Sen katsomiseenkaan ei ole ollut aikaa. Mutta nyt on! (:

torstai 8. marraskuuta 2012

Päänkevennyspäivä, melkein ohitse mennyt päivä ja tehopäivä

Hoh. Ei sitten tullutkaan kirjoiteltua eilen, kun koko päivä meinasi mennä ohi. Mutta nyt istahdin sohvalle, enkä aio tehdä mitään muuta, ennen kuin saan kirjoitettua tämän postauksen valmiiksi. Ja yhden päivän sijasta aion kertoa kolmen päivän tapahtumat. Aloitetaan siis.

Tiistaina minulla oli ihana päänkevennyspäivä. Olin joskus aiemmin varannut itselleni ajan kampaajalle, ja tiistaiaamupäivällä tuo aika vihdoin koitti. Olin ostanut 25 eurolla lahjakortin, johon kuului hiusten leikkuu sekä kulmakarvojen muotoilu ja värjäys. Lahjakortti oli Piianpeili-nimiseen kampaamoon, joten sinne tieni vei.

Olin liikkeellä vähän liian aikaisin (jotta varmasti olisi aikaa eksyä ja etsiä paikka, jossa ei ole koskaan käynyt), joten päätin poiketa Fidassa. Ei minun tehnytkään mieli kamalasti katsella, mitä myytävää siellä oli, mutta oli kiva nähdä mainokset, joiden kuvaamista oli juuri nähnyt telkkarista edellisenä iltana. Fidan mainoksissa siis poseerasivat Huippiksen finaalikolmikko.

Mutta, löysin sitten kampaamonkin helposti, ja olin ajoissa. Odotellessani selailin hiusmallilehtiä, ja yritin vielä päättää, millaisen kampauksen haluaisin. Lehdistä ei ollut suuremmin apua, joten kun pääsin kampaamotuoliin, selitin kampaajalle sen kampauksen, joka minulla on ollut joskus muutama vuosi sitten. Ja siitä ideasta lähdettiin.

Oli oikein ihanaa olla hipsuteltavana. Hiukset pestiin, pää hierottiin, yli puolet hiuksista tipauteltiin lattialle. Föönailtiin, pöyhittiin. Minusta oli kiva, että kampaaja (nimeltään Merita) ei ollut liian puhelias, vaan pystyin rauhassa nauttimaan. Yksi kivoimmista jutuista oli varmaan crème brûléen tuoksuinen tökötti, jota laitettiin hiuksiin ennen föönausta. :D Ja yksinkertaisesti sen seuraaminen, miten hiusten ilme muuttuu pikku hiljaa. Siinä aina alkaa hymyilyttää.

Vähäksi aikaa hymy pääsi hyytymään, kun oli aika nyppiä kulmakarvat. En ole koskaan harrastanut sitä itse, ja kyllähän se nipisteli. Ei kuitenkaan ylitsepääsemättömän paljoa. Värjäys jätettiin väliin, koska Merita sanoi kulmakarvojeni olevan jo hyvän väriset, juuri hiusteni väriin sopivat. Olinkin etukäteen miettinyt, että värjäyksen tulos saattaisi olla liian tumma, etenkin kun tykkään olla usein ilman meikkiä. Ihan hyvä päätös siis jättää värjäilyt sikseen.

Kulmien nyppimisen jälkeen hiuksiani vielä vähän tupeerattiin ja laitettiin. Sitten kiitin ja poistuin, takana oli oikein mainio hipsuttelutunti. Kun kävelin kauppaa kohti, hymyilin kyllä lakkaamatta. Kivaa.



Poikkesin Vapaa valinnassa, kun halusin ostaa uusiin hiuksiin jotakin vahaa. Oli myös pakko saada ottaa heti kuva uudesta naamasta, tein sen sitten kaupassa. Vahaa löytyi, ja sen lisäksi shoppailin ♥:lle alesukkia ja lyijyä. Ostin myös molemmille keskustassakäymistuliaisiksi suklaakalenterit. Minulle Barbie- ja ♥:lle Super Mario -kalenterin. Khihi.

Vapiksesta käppäilin Bonus-kirppikselle. On ollut aikomuksissa jo tosi kauan käydä siellä, mutta ei ole tullut käytyä. Nytkään ei sitten loppujen lopuksi ollut fiilistä kierrellä ja katsella. :c Poistuin siis aika pikaisesti paikalta. Hyppäsin bussiin ja ajelin Keskustorille.

Torilla kävin ihan vaan haukkaamassa jotakin Mäkkärillä. Ne euron kanahampurilaiset on kivoja, vaikka otisaalta aika tylsiä, kun niissä ei ole kuin se kana ja majoneesia. Söin niitä kaksi, ja hörpin lämmintä kaakaota. Aikamoinen yhdistelmä. Kun ruoka oli kitusissa, nappasin seuraavan bussin ja ajelin linja-autoaseman kohdalle.

Määränpää ei silti ollut linjuriasema, vaan menin vielä kadun yli poliisitalolle. Kävin hakemassa ajokorttini, koska olin aamulla huomannut, että olin perjantaina unohtanut koko asian. Tai toisin sanoen olin ajatellut, että sen saa hakea vasta tänä perjantaina. Noh, vahinkoa ei kuitenkaan sattunut, kun se väliaikainen kortti olisi ollut vielä vähän aikaa voimassa. Mutta nyt kävin hakemassa, eipähän tarvitse ajatella ajokorttijuttuja nyt pitkään aikaan.

Poliisilta kävelin takaisin keskustaan päin, ja odottelin kotiin menevää bussia. Kotona sitten otin kuvia uudesta pehkostani ja hypistelin ja ihastelin. :D Illalla iski vielä leipomismieliteko, ja pyöräytin uuniin mutakakun. Lorautin taikinaan viskiä, mutta valmiissa kakussa viskin makua ei oikeastaan huomannut. :c Taikinassa se maistui juuri nam-sopivasti. Mutta keksin, että seuraavalla kerralla voisi koittaa tehdä jonkun kuorrutteen, jonka maustaa viskillä. Sitä odotellessa. :D

Eilinen meinasi sitten mennä kokonaan ohi. Jostain syystä onnistuin nukkumaan kolmeen asti iltapäivällä. Olin vaan käynyt maksamassa vuokran puolen päivän aikoihin, ja tyytyväisenä jatkanut unia. Joten kaikki suunnitelmat siivoskeluista ja shoppailuista kariutuivat aika tehokkaasti. Heräsin vasta siinä vaiheessa, kun ♥ tuli koulusta. Ja olin aikamoisen töttöröö.

Siivoukset jäivät tekemättä, mutta lähdimme silti vähän kauppoihin. Kävimme etsimässä vähän joululahjoja (löytyi, jee) ja pyörähdimme Nekalan kirppiksellä. Sieltä mukaan tarttui vähän dvd:itä omaan hyllyyn. Ja isänpäivälahjajuttu. Kirppikseltä menimme vielä Sittariin hankkimaan jääkaapin täytettä. Onnistui! Illalla mentiin vielä saunaankin, eli päivä ei mennytkään ihan kokonaan hukkaan.

Tänään olinkin sitten tehokas. Heräämisen jälkeen olen pessyt pyykkiä (yhden koneen heti, nyt on toinen koneellinen linkoamassa), siivonnut olkkarin, keittiön ja käytävän ja ostanut bussilippuja. Vähän yli viikon päästä bussin nokka osoittaa kohti Kotkaa, ja minä olen siis sen bussin kyydissä. Pääsen vihdoinkin katsomaan Kämppiksen uutta kotia! Parhautta.

EDIT: nyt kun kakun maut ovat saaneet tasautua jääkaapissa pari päivää, se viskin makukin tulee esiin. nams!