Purkkiin

Tänä viikonloppuna olin siis safarilla. Tukikohta oli Isohiekan leirikeskus Keuruulla, jonne matkustimme parjantai-iltana. Illalla ohjelmassa oli ainoastaan majoittuminen, iltapala ja sauna, mutta lauantaiaamuna alkoi työt. Aamupalan jälkeen köröttelimme kirkolle, sinne oli pystytelty kuoromikkejä ja lattialla luikerteli paljon johtoja. Viikonlopun missio nimittäin oli saada osa tulevan levyn biiseistä nauhoitettua, luvassa oli kaksi päivää tehotyöskentelyä.

Alunperin olin ollut kahden vaiheilla, lähtisinkö äänitysviikonloppuun vai en, sillä en ole vielä kovin harjaantunut kuoron laulujen kanssa. Olisihan se ollut typerää, että menisin äänittämään biisejä, joita en ole koskaan kuullutkaan. Toisaalta olisi kätevä mennä edes kuunteluoppilaaksi, sillä muiden tahkotessa stemmoja uudelleen ja uudelleen nauhalle uudetkin biisit jäisivät hyvin päähän. Onneksi kuitenkin lähdin mukaan, sillä kaikki (muistaakseni) kahdeksan biisiä oli sellaisia, joita olin edes kokeillut aikaisemmin. En siis joutunut tylsistymään muiden laulaessa, vaan pääsin itsekin osallistumaan äänityksen riemuun.


Vaikka levyttäminen oli mukavaa hommaa, se kysyi totta vie kärsivällisyyttä niin kuorolaisilta, kuoron johtajilta kuin tuottajaltakin. Kukaan ei kuitenkaan hermostunut pahemmin, vaan säilytimme hyvän ryhmähengen ja tunnelman koko rupeaman loppuun asti. Koetuksella oli lähinnä selkä ja hartiat, kun jouduimme seisoskelemaan paikallamme tunti tolkulla ja pitämään nuottikansiota kädessä. Tai no olihan joillain nuottitelineitä, mutta minulta puuttui se ylellisyys. Voisi vaikka toivoa sellaisen joululahjaksi.

Monien monien joululauluottojen lisäksi viikonloppuun mahtui aamujumalanpalvelus tänä aamuna. Oli mukava laulella messussa (Keuruulla käytettiin jotakin sävelmäsarjaa, jota en osannut), etenkin kun tällä kertaa en eronnut joukosta ainakaan asuni takia. Sain oman kuorokaapuni helsinkiläisetn safarilaisten mukana, ja sain korkata sen heti. Kuorolle oli myös tilattu uusia lähetysristejä kaapuihin kiinnitettäväksi, joten en joutunut safaroimaan ilman ristiäkään.


Lauleluiden lisäksi oli ihan vain yleistä safarointia. Eli leirikeskuksessa hengailua, ihmisiin tutustumista ja HYVÄN RUOAN syömistä. (Ruoka maistui ja näytti hyvältä, mutta en sentään kehdannut ottaa kameraani esiin ja ikuistaa syömiäni annoksia :P) Ihmisiin tutustui taas hiukan paremmin, ja aiemmat käsitykseni joistain ihmisistä muuttui. Aiemmin hiukan pelottava kuoron johtajatar muuttui ajatuksissani jopa söpöksi, ja arvokkaasta lääkäriherrasta näkyi rennompi puoli. Alunperin ihanalta vaikuttaneet tyypit olivat edelleen ihania, ja tuntui että pääsin nyt hieman paremmin mukaan porukkaan. Vaikka en osaakaan keskustella kulttuurista tai sienistä niin kuin he. :P

Muita juttuja, joita en osannut, onkin sitten aika liuta. Kohdat, joissa lauletaan pelkkää yhtä konsonanttia kauniisti hymisten (!?), tuntuvat vaikeilta. On helpompi seurata melodiaa nuoteista, kun laulaa sanoja. Vimmatun vaikeaa on oikea hengittäminen, sit en osaa vielä yhtään. Tuntuu, ettei happi riitä millään, ja on pakko huijahengittää väärissä kohdissa. No mutta, varmaankin nämäkin asiat ovat ihan harjoiteltavissa.


Nauhoitussessio kesti tänään vain neljään asti, kun eilen laulelimme levylle yhdestätoista seitsemään. Saavuin takaisin Pieksämäelle puoli seitsemän maissa ja otin Kaiman meille vähäksi aikaa kylään. Hänen junansa lähti vasta yhdeksän jälkeen, joten kutsuin hänet meille odottelemaan. Olettaisin näet, että junan venaileminen olisi mukavampaa oikeissa sisätiloissa ja jonkun seurassa olisi mukavampaa kuin asemalla yksistään. Kaiman kanssa kävimme läpi viikonlopun tapahtumia ja puhuimme kuorosta ja muusta laulamisesta, koulusta ja afrikkalaisuudesta. Ihana teehetki ihanan Kaiman kanssa kruunasi vallan mukaisan viikonlopun, ja kohta voi mennä hyvillä mielin unten maille.

(pakko vielä tunkea oma pärstä tänne. tykkään paljon kaavun väristä. omasta kaavusta tuli inasen liian pitkä, ompelija taisi jättää liikaa varaa korkokengille.)