Näytetään tekstit, joissa on tunniste asumisjuttu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asumisjuttu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Sotkaa ja Ikeaa

Moro. Ajattelin sanoa muutaman sanasen viime lauantaista. Alkuperäisissä suunnitelmissa oli, että olisin lähtenyt keikkailemaan Helsinkiin, mutta jostakin syystä keikkareissua ei siten tehtykään. Mihin lie kaatuivat suunnitelmat, veikkaisin että yleiseen säätöön.

Onneksi lauantaille ilmaantui sitten vaihtoehtoista puuhaa. Kun Anja ja Aiden oli jo kotimatkalla, minä ja ♥ ajelimme Peltolammille Gbengan uudelle kämpälle. Gbenga on ostanut itselleen asunnon, ja oli nyt muuttanut siihen. Ihastelimme hetken aikaa hyvännäköistä asuntoa, sitten päätimme mennä Ikeaan syömään.


Minä otin ekaa kertaa murkinakseni niitä kuuluisia Ikean lihapullia. Taitaa jäädä kyllä viimeiseksikin kerraksi, minä en kyllä ymmärtänyt, mitä mahtavaa niissä muka on. Ihan tavallisia valmislihapullia, minusta. Onneksi sentään lasissa oli sitä hyvää puolukkamehua, ja jälkiruokalautasella suklaamantelikakkua. ^^*


Kun oli syöty, miehet kyselivät josko lähdettäisiin takaisin kämpille, vai kierretäänkö katsomassa kaupan puolella. Ajattelin, että voisi olla kiva hengailla vähän aikaa kaupassa, vähän vain katsella. Vaikka olisihan minun pitänyt tietää, että Ikeassa ei onnistu pelkkä katseleminen. Pakkohan sieltä on jotakin ostaa. Tällä kertaa mukaan tarttuivat nämä:


Ensimmäisenä kainaloon nappautui DOKUMENT-lomakelaatikko. Tai mikä lie teline. Joku tälläinen on itseasiassa ollut ostoslistalla jo aika kauan, eli oli pelkästään hyvä, että tämä sattui silmiin. Saadaan nyt paikka laskuille, kun tähän mennessä ne ovat lojuneet aika vaarallisesti kaiken muun paperin seassa. Jotakin tärkeää on melkein joutunut paperinkeräykseenkin. Nyt ei enää pitäisi, kunhan joku vaan kokoaisi tämän ensin. :D


Ja kun kerran oltiin jo siinä toimistotarvikkeiden huudeilla, mieleen muistui toinen päiden sisäisellä ostoslistalla ollut juttu. Kotiutettiin meille BRÄDÄ-läppärialunen. Tämä on aika loistava, ei tarvitse polttaa reisiään dataillessa. :DD


Eikä kolmas ostoskaan periaateessa ollut heräteostos. Olin joskus talvella puhunut ♥:lle, että haluaisin hankkia jotakin oven päälle ripustettavia naulakoita, koska on aika ärsuttävää ripustella esimerkiksi saunatakkia oven kulmalle. Tämä GRUNDTAL osui myös näkökenttäänn, niin pakkohan se sitten oli hankkia. Ja ne oli sitten siinä. Ei käynyt siis pahempaa sortumista. Tai no kävin minä vielä sen ruokakaupan puolellakin.
Menin katsomaan, muistinko oikein että sitä ravintolan automaatista saatavaa puolukkamehua myydään myös kaupan puolella. Myytinhän sitä, mutta tämä seljanmarjamehu oli tarjouksessa. Päätin sitten ostaa maistiaisiksi tätä, ja tämäkin oli hyvä valinta. Etenkin kylmänä nam!


Enkä voinut vastustaa tätä kakkuakaan, kun se kerran sattui olemaan tarjouksessa!^^*

Ikeasta mentiin vielä Gbengalle, kun
♥ oli luvannut auttaa huonekalujen kasaamisessa. Vaikka Gbenga onkin töissä Ikeassa, näytti suurin osa huonekaluista kuitenkin olevan peräisin Sotkasta. :D Kun äijät kokoilivat tv-tasoa ja muuta, minä keskityin pelaamaan pingviinipeliä kännykällä. Oli kyllä leppoisaa, kiva lauantai. (:

maanantai 7. toukokuuta 2012

Bisnesnainen

Tänään halusin pukeutua vähän bisnesmäisesti, ihan vaan sen takia, että illalla oli kokous. Kyseessä ei toki ollut mikään suuryhtiön finanssimissiostrategiamietintä, vaan diakoniatyöryhmän kokous. Mutta silti. Halusin vähän leikkiä bisnesnaista. Sen verran, että laitoin kauluspaidan ja liivin. Ja kopisevat kengät.

Koska töitä oli luvassa iltaselle asti, lähdin kotoa vasta joskus aamupäivällä. Sitä ennen oli hyvää aikaa syödä toissapäiväistä muusia + lihapullia (nams!) ja ottaa asukuvia. Tällä kertaa nakitin ♥:n kameran taakse, mikä tuotti tälläistä tulosta:

 paita - KappAhl
farkut - KappAhl
liivi - (H&M) kaverin vanha
kengät - Euromarket

 sormus - Indiska



Aamupäivällä hommailin hommiani kirkolla, ja iltapäivällä lähdin vähän käymään kirppiksellä. En löytänyt itselleni mitään, höh. ♥:lle ostin Teräsmies- ja Homer Simpson -sukat (käyttämättömät!) ja yhteen tulevaan lahjaan yhden jutun. Tai en ole ihan varma, saattaa olla, että pidän sen sittenkin itse ja laitan askartelukamojen joukkoon. Kiähkiähkiäh.

Ja koska teki kamalasti mieli karkkia, menin myös Milleriin ostamaan Fazerina-levyn. Kiersin puljua muutenkin, ja voi kuinka kivoja jalkineita kenkäosastolla olikaan! Teki vähäsen mieli ostaa punaiset tennarikumisaappaat (vai saapastennarit?), eli kumpparit jotka näyttivät tennareilta, ja joissa oli jopa nauhat. Ajattelin silti, että omat saappaani ovat aika uudet, eikä niille nyt niin hirveästi tule käyttöä. Minni Hiiri -ballerinat (punaiset, valkopilkulliset) olisivat lähteneet matkaani muuten, mutta kokojen kanssa oli vähän harmistusta. 39 oli nimittäin hiukkasen liian pieni, ja 40 taas liian suuri. Ärsyttävät epäkokojalat minulla!

Mutta yhdet kivulit sentään sain ostettua. Tarjouskangaskenkäkorissa oli yksivärisinä versioina valkoisia, turkooseja ja pinkkejä, mutta pinkkejäkin hienommat olivat kivat kukkaselliset kengät. Koska ne minun viime vuonna ostamani pinkit tennarit alkavat jo vähän hajota, ajattelin, että pitää hankkia niille lomittajat. ö_O Että voi välillä pitää joitakin muita, ettei tennarit tule tiensä päähän niin nopeasti. Onhan minulla ne keltaisetkin, mutta kaipa sitä nyt ainakin yhdet uudet kesäjalkineet saa ostaa? Sitäpaitsi ♥:kin osti viime perjantaina itselleen yhdet. Joten nappasin kukkakengät matkaani ja lähdin kassan kautta kohti kokousta.

7,99 €, kiitos!

Kokous tuli kokousteltua, ja sen jälkeen hurautin tänne kotiokotio. Eihän kahdeksan olisi vielä liian myöhä ajaa Tampereelle, mutta ajattelin nyt tulla välillä tänne nukkumaan. Kun on se vähän tylsää, että ajaisi ensin kämpille, sitten melkein heti menisi nukkumaan, ja aamulla taas lähtisi samaan paikkaan. Aika kätevää siis, että työpaikkani on lähellä iskän ja äitin kotia :P

Mutta moikka nyt ja hyvät yöt!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Pikainen moro!

Tulin vaan huikkaamaan, että tällä hetkellä käytössä on toooodellaaaaaa hiiiiidaaaaas internetti, että postauksia ei varmaankaan ole kovin usein tulossa. Otettiin vaan netti puhelimeen, josta bluutuuthutetaan se tietsikalle, kun tarvitaan sitä vaan tämä kuukausi. Toivottavasti kuitenkin muutama postaus onnistuu ennen reissuun lähtöä hui.

Eli nyt mää oon tamperelainen. Raijattiin tavarat lauantaina uuteen kämppään ja viikonloppu järjesteltiin. Aika lailla kaikki on löytänyt oman paikkansa, vaikka tietty osa tavaroistani on edelleen kotonakotona. Maanantaina käytiin Ikeassa, ja kappas vaan ostettiin kaikkea muuta, mitä piti. Sellaista kylppäriin laitettavaa korikärryhyllysysteemiä ei löytynyt, ja valaisimien ostokin jäi. Löydettiin silti dc/dvd-torni, keittiöjakkara ja kenkäkaappi. Minä kokosin kaksi jälkimmäistä, etenkin kenkäkaapin kasaan saamisesta olen ylpeä!

Tykkään uudesta kämpästä. Ja tykkään mun avomiehestä. :o ^^*

(täältä)

perjantai 27. tammikuuta 2012

Krääsää

Tällä viikolla on oli tarkoitus pakata muuttoa varten. Eilen sain vihdoinkin ryhdyttyä toimeen, ja se olikin sitten yhtä kamalaa kuin aina ennenkin. Pakkaaminen on inhaa, ja tällä kertaa minua ahdisti jostakin syystä erityisen paljon. Kauhistutti, kun vaatteita on edelleen aivan hirvittävä määrä, enkä oikein tiedä, mitä tavaroita pakkaisin nyt mukaani. Koska uusi kämppä on sen verran lähellä, kaikkea roinaa ei tarvitse välttämättä viedä sinne kerralla. Onneksi. Selvisin kuitenkin ihan hyvin vaatteiden pakkaamisesta, ja sain jopa eroteltua pari kassillista UFFin laatikkoon vietävää tavaraa.

Alkuviikosta Posti sitä paitsi ilahdutti minua paketillisella lisä-krääsää. Olin voittanut Facebookissa Magners-siiderimerkin arvonnan, ja plakinto saapui maanantaina. Ihan kunnon kokoinen laatikko sieltä tuli, ja olikin jännää, mitä se sisältäisi.

Palkinnot olivat onneksi ihan käytännöllisiä tavaroita:

Viime aikoina olen joutunut monesti nukkumaan lisäpeiton kanssa, kun pakkanen on pyrkinyt sisälle asti. Olen yleensä käyttänyt tavallisen peiton alla fleecehuopaa, ja olikin kiva, että paketista purkautui uusi peitto. Minulla on ennestään ylioppilaslahjaksi saatu ruusupeitto ja vielä avaamaton koukerokuviopeitto, mutta eipä fleecehuopia voi koskaan olla liikaa? Ajattelin joka tapauksessa laittaa yhden peiton sitten sohvan nojalle käytettäväksi, ja tämä simppeli musta viltti sopii varmasti kivasti siihen.

Toinen hyödykäs tavara oli parin gigan muistitikku. Olinkin juuri vähän aikaa sitten pudistellut päätäni sille, että ♥:lla ei ole opinnäytetyötään missään muualla, kuin hänen koneellaan. Pitää siis kipin kapin antaa tämä tikku hänelle, jotta hän saa työnsä turvaan!

Seuraava palkintotavara oli ehkä vähän epämääräinen, mutta ihan ok-kiva. Nimittäin lasiset tuikkukipot (2 kpl) ovat kyllä simppeliydessään ihan kivan näköiset, mutta niinköhän haluan polttaa kynttilöitä joissakin siideri-kipoissa. Merkki ei ole onneksi kovin näkyvä, joten luulisin että homma hoituu ihan sillä, että jos näitä joskus käyttelen, käännän vain kuvion seinään päin. Näitä en kuitenkaan ajatellut ottaa mukaani ihan tässä kiirellisimpien tavaroiden muuttamiskerralla. :D

Oli paketissa sitten jotakin vähän oudompaakin. Koko palkinto oli kerätty tämän pytyn sisään, ja koko komeus kääritty kuplamuoviin. Olikin aika pohdinnat, kun yritin arvata avaamisvaiheessa, mikä paketista oikein kuoriutuukaan. Yksi arvaus oli cd-soitin, mutta se olikin tämmöinen pytty. Veikkaisin, että tämän on tarkoitus olla jonkinmoinen siidericooleri, mutta en ole ihan varma. Kovin hyödylliseltä tämä ei ainakaan vaikuttanut. Jollei sitä sitten pidä vaikka sipsikulhona.

Tai Star wars -kypäränä.

Ehkä kivoin palkinto oli liitetty klemmarilla saatekirjeeseen. Paketissa oli nimittäin myös kaksi elokuvalippua. En useinkaan raaski käydä leffassa, koska se on niin kallista, joten oli oikein mukava saada lahjaksi edes yksi elokuvakäynti. Tai kaksi, jos käyn yksin. ;)

Tänään olin (tällä erää) viimeistä päivää kerhotätinä, ja loppupäivän voisi kuluttaa vaikka pakkaamisen miettimisellä. Ajattelin, että voisin keräillä vielä joitakin tavaroita muottokuorman täytteeksi, ja huomenna kummisetä tuleekin auttamaan minua logistisessa puolessa. ♥ oli käynyt tänään hakemassa avaimet, hihii!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Mööpeleitä metsästän

...tahdon saada sopivat-kivat-ei-liian-kalliit-siistit. Huh. Eli käynnissä yrittää olla Operaatio Huonekalujen Hankkiminen. Minulla tai ♥:lla ei kummallakaan ole oikein mitään mööpeleitä, jollei sitten haluta nukkua omassakin kämpässä minun 80 senttiä leveässä sängyssäni. Sanoisin että kiitos ei.

Eilen koluttiin huonekalukauppoja ja kirpputoreja miltei koko päivä (oltiin liikkeellä kymmenestä neljään), eikä saaliiksi jäänyt muuta kuin armoton väsy. Nukuttiin molemmat kolmen tunnin päikkärit, kun tultiin kämpille. Askossa ja Iskussa hinnat eivät tehneet muuta kuin pyörryttäneet, kirpputoreilla oli aika laiha tarjonta. Tai sitten kaikki tarjolla olevat yksilöt saivat aikaan kuvotusta. Luultavasti loppujen lopuksi käännymme Jyskin puoleen, ennen kuin alet loppuvat. Mutta mitä meidän tuleva kämppämme sitten tarvitsisi?

Ensinnäkin siis se sänky. Minulla on ihan hyvässä kunnossa oleva puinen sänky ja joustinpatja, mutta kieltämättä se on himppusen verran liian ahdas. Toki läheisyys lämmittää ja sitä rataa, mutta yleensä parin yön siinä nukkumisen jälkeen molemmilla on paikat aika pahasti kipeinä. Eli jotakin hieman tilavampaa, kiitos. ♥:lla on tällä hetkellä kämpillään vain patja, joka kieltämättä on nähnyt paremmat päivänsä. Eli jotakin hieman miellyttävämpää, kiitos.







Tärkeysjärjestyksessä ehkä toisena ovat ruokapöydän tuolit. Tulevan asumuksemme sydämenä toimii kiva baarikeittiö, jonka luukulla sitten mussutamme makkaraperunoitamme ja kaurapuurojamme. Ei olisi kiva vaan nojailla notkua tiskillä kuin mikäkin, vaan ehkä mukavampaa olisi istua tuoleilla. Hakusessa on siis pari kappaletta baarituoleja, mieluiten ehkä selkänojallisia. Ja sellaisia, etteivät ne hajoa heti, kun isken takamukseni niille. (:





Ei-niin-kiireellinen-mutta-aika-perus-tarpeellinen hankinta olisi sitten sohva. Ja ne kapistukset eivät tunnetusti ole ihan halpoja. Toisaalta olisi tietenkin hyvä satsata ihan kunnon sohvaan, joka sitten kestää mooonta vuotta, mutta toisaalta tällä hetkellä olisi kiva löytää joku vähän huokeampi ratkaisu. Ja olisi kiva, että sohvan saisi myös sängyksi mahdollisia vieraita varten. Vuodesohva siis. Koska tässä lähiaikoina on rahanmenoa esim. Nigerian matkan muodossa, päätettiin jättää uusi sohva ostamatta ja koittaa saada ♥:n vähän ränskä sohva vähän siistimmäksi. Iskällä on Ostos tv:stä tuttu höyrymoppijuttu, jolla ajateltiin vähän putsailla.






Siinä siis ne tärkeimmät. Sitten jossain vaiheessa olisi hyvä hankkia joku toimistonurkkaussysteemi, vaikka läppäriä tuleekin kanniskeltua paikasta toiseen sen mukaan, missä tekee mieli datailla. Olisi se silti kiva, että kämpässä olisi edes näennäisesti joku paikka, jonne tietokone ja vaikka laskut kuuluisivat. Ja joka kämpässä tarvitaan joka tapauksessa nitojaa, rei'ittäjää sun muita toimistotilpehöörejä, niin tykkäisin laittaa sellaiset tavarat pöydän vetolaatikkoon.





Kiireellisyysjärjestyksen häntäpäässä (esimerkiksi dvd-hyllyn jälkeen) tulee sohvapöytä, jonka toivoisin olevan sellainen arkku. Mielellään joku vanhan ja ehkä merirosvomaisen näköinen, jossa olisi nauloja ja kahvoja. Ei liian teollisen näköinen, vaan ihan unelma olisi joku sopivasti kulunut arkku, joka toimittaisi sohvapöydän JA säilytyspaikan virkaa. Ja jos sohvapöytä on jotakin muuta kuin arkku, en yhtään tykkäisi mistään lasipöydästä. Yh.





Vähän stressaavaa ja harmittavaa, ettei meillä oikein ole valmiina huonekaluja. Onneksi sentään on aika lailla kaikki pikkutavarat, esimerkiksi keittiön tarvikkeet ja lakanat sun muut. Olisi vielä pitempi penni alkaa hankkia KAIKKEA ihan alusta asti. Vaikka enemmän tykkäisin siitä, että meillä olisi huonekalut valmiina, ja nyt pitäisi hankkia kaikkea pientä. No, aina ei voi voittaa.

Tällä kertaa kaivelin kuvat We Heart It:n syövereistä.

Vielä pieni muistutus (itselle):

tiistai 10. tammikuuta 2012

Paluu rikospaikalle

Toissa kesänä kävin shoppailemassa vähän erilaisessa kaupassa, missä yleensä tykkään kierrellä. Eilen palasin rikospaikalle, eli päivän ohjelmassa oli shoppailureissu Biltemaan.

Biltema-käynnin tarkoitus oli katsastaa, löytyisikö sieltä jotakin perustyökalusettiä ei-niin-kalliilla-hinnalla. Ihan perus ruuvimeisseleitä ja semmoisia. Kauppakierroksen puolessa välissä kärryyn löytyikin parin kympin työkalusarjan, jossa pitäisi olla tarvittavat vehkeet "pieneen talouteen, asuntovaunuun tai kesämökille". Harmi vaan, että oikean tuotteen värit ovat vähän ankeammat kuin kuvassa. Aion liistrata boksin kylkeen Teräsmies-tarroja.

Ennen työkalusettiä kärryyn oli päätynyt jo pari juttua. (Päiden sisäisellä) ostoslistallamme oli myös kansio/laukku/kotelo cd-levyille, jotta autossa pyörivät irralliset levyt saa jonkinlaiseen järjestykseen ja rikkinäiset muovikotelot heittää hemmekkoon. CD-laukku löytyikin ihan sopivaan hintaan, mutta ulkonäkö oli vähän plääh. Tosin tuollaisen esineen ei tarvitsekaan olla kovin esteettisen näköinen, vaan näppäryys on tärkeämpää. Se siis ostettiin.

Ihan ensimmäiseksi ostoskoriin (se oli sellainen perässä vedettävä malli, että kai sitä voi sanoa sekä kärryksi että koriksi) heitettiin kuitenkin jotain ihan ostoslistan ulkopuolelta. Kaupan alkupäässä oli nimittäin laarillinen henkareita, ja napattiin siitä yksi paketillinen. Kymmenen puisen vaateripustimen paketti maksoi vaan neljä ja puoli euroa. Ei pahis minun mielestä, ja niitäkin joka tapauksessa tarvittaisiin uudessa kämpässä. Minulla taitaa olla ennestään kahdeksan henkaria. Niillä ei paljon juhlita.

Vaikka tälläkin shoppailureissulla tuli tehtyä heräteostoksia, oli ihan kiva etten ostanut mitään turhaa. Ihan vahingossa satuin huomaamaan, että Bilteman valikoimista löytyi myös käsidesiä. Tarvitsen sitä parin kuukauden päästä, joten ostin paketillisen. Minulla on kotona jo pari pientä putiloa, mutta lultavasti en ole nytkään liian antibakteerisen geelin omistaja. o_O

Viimeinen löytö ei niinkään ollut heräteostos, vaan se kuului pikemminkin kategoriaan "hei, tuollaistahan olen tarvinnut, mutta ei ole tullut aiemmin vastaan". Äiti on esittänyt vienon toiveensa, että meille kotiin hankittaisiin veitsenteroitin, mutta toistaiseksi kukaan ei ole saanut aikaiseksi hommata sellaista. Nyt kun tarjoutui tilaisuus, ajattelin yrittää olla kiva tytär ja kiikuttaa kotiin tuliaiseksi likapyykin lisäksi jotain muutakin. Joten veitsenterävöittäjä siirtyi kassan kautta minun omistukseeni.


En kyllä tiedä, kiinnostaako ketään minun Biltema-shoppailut, mutta kirjoittelinpa nyt aikani kuluksi. Ja jos joku on jaksanut lukea loppuun asti, niin nyt seuraa iloinen uutinen: Oltiin ♥:n kanssa kirjoitettu niin hyvä asuntohakemus (piti lähettää vapaamuotoinen sepustus), että vuokraisäntä oli valkannut meidät yhteen tosi kivaan pikku asuntoon asukkaiksi! Jee, eli muutetaan ensi kuussa yhteisten seinien sisäpuolelle! (:
Selkeistä tuotekuvista kiitos Bilteman verkkokaupalle!