Moi. Maanantaiaamuna starttasi bussi kohti Rokuan leirikeskusta, jossa vietin tämän viikon kymppileirin merkeissä. Noin 250 tänä vuonna kymmmenen vuotta täyttävää oululaista muksua, liuta isosia sekä ohjaajia, avustajia ja vapaaehtoisia leireilivät neljässä eri telttakylässä ja touhusivat muutaman päivän aikana jos jonkinlaisia juttuja.
Maanantaina leirille lähdettiin vasta työntekijäporukalla. Rokualle kuljetettiin isosia, kyläpäälliköitä, avustajia, kesätyöntekijöitä (mää oon sellanen) ja keittiömammoja ja -mummuja. En yhtään ollut etukäteen tietoinen, että leirillä olisi niin suuri joukko vapaaehtoisia, joten olin vähän ihmeissäni kun meidän busseihin nousi myös aika lössi mummoja. Mutta on aika hienoa, että jotkut heistä ovat olleet mukana melkein kahtenakymmenenä vuotena! Keittiömummujen lisäksi leirillä oli ainakin O-äijiä (monella oli t-paidan lisäksi takki tai liivi, joten kympin ykkönen jäi piiloon), jotka eivät myöskään olleet mitään eilisen teeren poikia. Ainakin yhdellä heistä oli leirin aikaan 50-vuotissynttärit, ja toisella aivan kohta perässä. Äijät auttelivat isosia ja työntekijöitä pystyttämään leiriä, jotta leirikylät olisivat valmiita ottamaan vastaan innokkaita kymppivuotiaita.
Ensimmäinen yöni vaellusteltassa meni lähinnä palellessa, mutta ihan pirteänä jaksoin silti aloittaa varsinaisen leirin, kun lapset saapuivat paikalle. Tiistaina leiriläisillä ei ollut kovin paljoa erityistä ohjelmaa, vaan aika kului majoittuessa, ryhmiin jakautumisessa ja totuttelemisessa leirielämään. Meidän kylän muksuille iskettiin heti kättelyssä keltaiset lippikset päähän sen merkiksi, että he kuuluvat Hilla-kylään. Ohjaajilla oli samanlaiset, ja yhdessä näytimme Puuha-Peteiltä viipottaessamme pitkin metsiä. Tiistaina vedettiin Kaaos-peli ja kokoonnuttiin koko leirin yhteiseen iltaohjelmaan. Opin ainakin yhden laulun; Jaakko Löytyn tekemän Täyskymppi-biisin.
Keskiviikkona alkoi sitten tiukka ohjelma. Aikataulu oli tiukka jo tiistaina - ei auta myöhästellä esimerkiksi porrastetuista ruokailuista, sillä jos ensimmäinen on myöhässä, kärsivät kaikki loputkin ryhmät - mutta keskiviikko oli täynnä kaikkea tekemistä. Leiriläisillä oli raamis, jossa he saivat valaa tiiliä sementistä, liikuntarastit sekä musiikkirastit. Liikunnassa pikkuiset Hillat pääsivät mm. uimaan aurinkoisessa ilmassa, kokeilemaan jousiammuntaa (minun paras tulokseni oli seiska) ja melomaan kanooteilla. Musassa askarreltiin huiluja ja torvia, opeteltiin israelilaista tanssia ja laulettiin yhteislauluja. Näiden lisäksi päivään mahtui kaikennäköistä leikkimistä ja leirihuutojen huutamista, joten ainakaan itselläni ei ollut vaikeuksia saada unen päästä kiinni illalla.
Oma rooli sen sijaan oli inasen hakusessa. En ollut leirillä avustaja-nimikkeellä, enkä tietenkään ollut liioin kyläpäällikkö tai isonen. Olin kesätyöntekijä, mutta se ei paljon kerro. Onneksi minulla oli kuitenkin selvillä, mitä minun kuului tehdä. Yksi oma vastuualueeni oli huolehtia Hilla-kylän
helmitehtävistä. Kun sain tietää, että minä hoitaisin sellaista juttua, ajattelin sen olevan aika lailla jokin pikku puuhastelu. Leiriläiset saivat kerätä rannenauhaan eri värisiä helmiä suorittamalla erilaisia tehtäviä. Puuhaa oli kerrakseen, kun joka hihassa ja paidan helmassa oli joku nykimässä ja pyytämässä, että saisiko sen ja sen arvoituksen ohjeistuksen. Olo oli kuin julkkiksella, kun joka puolelta kuului "Paula, minä tein sen ja sen tehtävän, saisinko sen ja sen värisen helmen...?". :---D
Torstaina meidän kylän porukka suuntasi kurssinsa lähetys-aiheisille rasteille sekä eräilemään. Erärasteilla muksut pääsivät kalastamaan puukaloja (hmm, mahtoi olla mukavaa...) ja huuhtomaan kultaa. Kultaiseksi maalatut haulit eivät kuitenkaan olleet kaikkien mielestä ihan uskottavia. :P Se ei kuitenkaan haitanne, sillä erärasteilta löytyi jotakin uskomattoman siistiä: eräälle harjulle oli viritetty vaijeri, joka kulki supan yli toiselle puolelle ollen viitisen metriä korkealla. Leiriläiset saivat
Willi-miesten avustuksella liukua vaijeria pitkin roikkuen turvallisesti valjaissa. Minä en koskaan ole ollut mikään huimapää, joten olen oikein iloinen, että ylitin itseni ja liu'uin minäkin supan yli niin, että heilahti! Vaikka kyydin alussa pääsikin kiljahdus, oli ihanaa viilettää korkealla ja tuntea vatsanpohjassa pieni jännitys. ^^*
Torstaina oli ohjelmassa myös markkinat. Lapset saivat pystyttää markkina-alueelle myyntipöytiä, joilla he myivät kotoa tuomiaan vanhoja leluja, leirillä tekemiään koruja tai vaikkapa tarjosivat hieronta- tai kampaamopalveluita. Tuotteiden hinnat olivat pääsääntöisesti 5 - 50 senttiä, ja markkinoiden koko tuoton oli määrä mennä kymmpileirin kummikohteeseen, Hosainan kuurojen koulun hyväksi. Markkinoilla saatiinkin kerättyä n.290 € rahaa, ja mikä minusta oli vallan upeaa, moni lapsi halusi lahjoittaa lisää roposiaan vielä leirin yhteisessä iltaohjelmassa. Tämän spontaanin kolehdin ansiosta kummikohteeseen saatiin kerättyä n. 414 €.
haha tää kuva on kyllä kioskijonosta :DTorstaina oli siis jälleen koko leirin yhteinen iltaohjelma. Jee ja minullakin oli siellä yksi ohjelmanumero. Jokaisesta kylästä joku tuli vetämään leikin tai esittämään jotakin muuta mukavaa, ja minua pyydettiin esittelemään kymppileiriporukalle leikki nimeltä Masa-mato. En itse pidä juurikaan kyseisestä leikistä, mutta koska aina on mukava oppia uusia leikkejä, piti minun sivistää oululaisia. Moni lapsi tulikin iltaohjelman jälkeen sanomaan, että Masa-leikki oli kiva, ja meidän kylän tytöt hokivat leikin "laulua" jopa pakatessaan tavaroitaan. Hmm, täytyy myöntää että oli ihan mukava kuitenkin vetää leikkiä yli 300 ihmiselle - se on varmaankin suurin yleisö, jonka eteen tähän mennessä olen joutunut/päässyt.
Tänään oli ohjelmassa pakkaamisen ja lounaan lisäksi oikeastaan vain leirijumalanpalvelus. Likaisena ja väsyneenä istuminen järven rannassa oli kauneinta, mitä on ollut pitkään aikaan: Alttari oli koottu tiilistä, jotka kymppivuotiaat olivat yhdessä tehneet ja alttaritauluna kimalteli puhdasvetinen järvi. Huilun ja muiden soittimien äänet maalasivat ilmoille ihanaa musiikkia. Etenkin rakastuin Luojan kaunein ajatus -biisin sovitukseen, joka kuulosti ihan intiaanimusiikilta. Sen soidessa taustalla oli koskettavaa ottaa vastaan siunaus, ja oli helppo uskoa siihen, että "Jeesus sinua siunatkoon". Toivottavasti kympitkin tunsivat leirin aikana Jumalan läsnäolon ja oppivat jotain uutta Taivaan Isästä.
Jumiksen ja lounaan jälkeen lapset lähtivät kotimatkalle, ja me isot ihmiset jäimme purkamaan leiriä. ONNEKSI eilen illalla ja yölllä satoi, joten teltat olivat märkiä, eikä meidän tarvinnut purkaa niitä. Keräsimme vain tavarat kokoon ja järjestelimme leirikylän siihen kuntoon, että 10-äijillä sun muilla ei olisi ylimääräistä hommaa telttojen purkamisen lisäksi. Kun olimme saaneet kylä kuntoon, oli vuorossa kakkukahvit. Kesän ensimmäinen mansikkakakku oli taivaallista rankan leirin päätteeksi. ♥
Bussimatka kotiin meni onneksi aika hiljaisissa merkeissä. Ovelasti istutin itseni siihen bussiin, jonkä kyydissä matkustivat pääasiassa kymppimummot ja -äijät. Toinen bussi oli lastattu täyteen isosia, joten se olisi varmasti ollut meluisampi. Ja hiljaisuus oli juuri sitä, mitä kaipasin. Kotiin päästyäni kävin suihkussa ja koomasin vähän aikaa. Kuuden jälkeen kävin S:n kanssa kaupungilla syömässä ja hengaamassa. En ole tehnyt leirikamoille mitään, paitsi otin makuupussi tuulettumaan. Leirikrapula (huono olo, joka uskoakseni johtuu väsymyksestä) hellittää pikku hiljaa, ja kohta voisi mennä nukkumaan. Kiitos paljon huipusta leiristä!
