♥ oli kuitenkin vielä töissä, kun pääsin perille. Koska mukanani oli aika iso laukku, en viitsinyt lähteä kaupungille seikkailemaan, vaan päätin odotella asemalla. Olihan minulla kudin mukana, voisin vaikka neuloa sitä odotellessani. Neulominen kuitenkin jäi, ja tilalle tuli kohtaaminen.
Aseman penkillä vieressäni oleva tyttö (no okei, oli hän jo yli kolmekymppinen) alkoi puhua elämäntilanteestaan minulle. Että hän on matkalla Sukevalle, katsomaan vankilassa olevaa miesystäväänsä. Että he ovat menossa joulukuussa naimisiin - vankilassa. Että hänen olisi vaikea matkustaa junalla kuusi tutnia suuntaansa, sillä autokolarin takia hänen jaloissaan ei ole tuntoa, vaan ne puutuvat kun istuu pitkään. Että hänen viimeiset rahansa menivät junalippuihin. Ja mitä kaikkea. Olo oli kieltämättä aika diakonimainen. Mutta kappas kummaa, sain taas vaihteeksi kokea "Kylläpä maailma on pieni" -hetken, kun tuli ilmi, että sillä tytöllä oli samanlainen tatuointi, kuin minulla! Tytön tatuointi tosin oli värillinen ja aito, kun taas minun omani on vedellä kiinnitettävä ja mustavalkoinen. Kuva oli kuitenkin sama. :oo
No, se siitä. Perjantai-iltana kahdeksan aikaan etsiydyin Kampin pysäkiltä bussiin numero 39 ja ajelin Konalaan. Aiemmin päivällä puhelimitse saamieni ohjeiden mukaan osasin jäädä pois oikealla pysäkillä, ja tapasin erään ihmisen, jota en ollut koskaan nähnyt. Kerran vain puhunut puhelimessa, juurikin bussireitistä. Ihminen oli Safari-kuoron yksi altto, joka oli ystävällisesti luvannut majoittaa minut kotonaan. Koti oli kaunis ja altto mukava. Sain nukuttua ihan hyvin, vaikka olikin uusi paikka.
Lauantaiaamuna ajelimme Laajasalon kristilliselle opistolle, jossa kuoroharjoitukset olivat. Harkat olivat ensimmäiset, joihin osallistuin, joten oli vähän jännittynyt, mutta innostunut olo. Sitä paitsi näin pitkästä aikaa kaimaani. (: Aamukahvin jälkeen aloitimme voimistelulla ja äänenavauksilla, sen jälkeen alettiin laulaa.
Voi että, miten pihalla kaikesta olinkaan. Koska laulut olivat uusia/outoja, piti yrittää seurata samanaikaisesti sekä sanoja että nuotteja. JA kuoronjohtajan huitomista. Jota en oikein kunnolla ymmärtänyt. En minä ole ennen ollut huitomalla johdettavana, miten olisin voinut ymmärtää. Enkä myöskään ymmärtänyt, mitä se johtaja puhui. Musiikkitermit ovat täyttä hepreaa, olen toki kuullut pianissimot ja allegrot, mutta eipä siinä heti ihan sytyttänyt. Tai legaatio tai dim...jotakin. Huh.
Kun muu kuoro alkoi laulaa Brittenin Ceremony of Carols -teosta, minusta tuntui vahvasti siltä, että on tapahtunut vakava väärinkäsitys, kun minut on päästetty kuoroon. Poikakuorolle sävelletty (!!!) teos kuulosti aivan liian haastavalta minulle. Taas tuli viime Udoka-harjoituksista tuttu turhautumisen tunne, että olen muka hyvä laulaja, jos mitataan Singstar-, karaoke- tai vaikkapa leirilauleluasteikoilla, mutta heti kun astutaan vähän vaativimmille alueille, taitoni eivät riitäkään.
Kaima ja muut saivat minut kuitenkin vakuutettua siitä, että ei todellakaan ole ihme, vaikka pelästyinkin Brittenin takia. Kuoro on kuulemma harjoitellut kyseistä prujua jo kolmisen vuotta, eikä se vieläkään ota sujuakseen. Lisäksi se on aivan poikkeuksellinen osa kuoron ohjelmistoa, eikä oikein edes istu Safarikuoron "ideologiaan". Joten päätin olla vain kuunteluoppilaana Brittenin kohdalla, enkä edes yritä laulaa sitä. Ei kai sitä voi vaatiakaan kylmiltään. En ole koskaan laulanut kuorossa, joten kaikki on minulle uutta.
Britten-päätöksen jälkeen minulla oli ihan hyvä mieli. Kun muut tahkosivat Britteniä, minä seurasin nuotteja ja jopa koin ahaa-elämyksiä, kun aloin ymmärtää hiukan lisää nuoteista. Tajusin yhtäkkiä aksenttimerkit ja crescendot (sekä niiden vastakohdat :P), opettelin nuottien lukua. Eipä minulle ollut sekään ennestään tuttua, että samalla sivulla on neljällä eri rivillä sama pätkä laulusta. Ehkä siihenkin tottuu pikku hiljaa. Muita lauluja oli ihan kiva opetella. Olinhan minä niissäkin aika pihalla, että mitä pitää missäkin laulaa, mutta niitä sentään koin kykeneväni laulaa. Etenkin tykkäsin parista vironkielisestä joululaulusta, joita harjoiteltiin.
Kaksipäiväisen harjoittelurupeaman (lauantaina sain käydä majapaikassani saunassa, se oli ihanaa. tosin hiukset märkinä nukkumaan meneminen taisi aiheuttaa kurkkukivun.) päätteeksi kävin vielä kyläilemässä ♥:n tykönä, sunnuntai-iltana lähti juna kohti kotia. Pikkusiskokin oli kotonakotona käymässä, mikä oli oikein oiva ylläri.
Tänään aamupäivällä käytiin kummien luona. Kummisetä täytti perjantaina 50, oli kiva käydä moikkaamassa. Rääppiäiskahvittelu oli leppoisaa, ja samalla katseltiin vanhoja valokuvia. Kuvissa näkyivät mm. pitkätukkainen kummisetä, kummitäti ja ihana hame, äiti ja Suvivalssia keskellä talvea, isä ja se sama iänikuinen villapaita sekä lapsia niin kastemekoissa kuin synttärikakkujen äärellä. Kivulia, nostalgiaa. (:
2 kommenttia:
Sulta kyllä sujuu tuo kirjoittaminen.:) Ja laulu. Pakko sanoa, kun kerta ollaan samassa kuorossa joskus hoilattu!<3
Voi kiitos! Tykkään kyllä kirjottaa, sen takia varmaan tätä blogiakin pidän.
Ja kiitos myös laulukehusta. En olis ihan heti muistanu, että ollaan oltu samassa kuorossa. :o Mutta kyllä mää nyt muistan. Toivottavasti toi laulelu on sentään vähän kehittyny niist ajoista. :P
Lähetä kommentti