Kakkublogi

Toissa päivänä minun teki hirveästi mieli leipoa suklaakakkua. Toki mielitekona oli myös kakun syöminen, mutta - kummallista kyllä - tällä kertaa himoitsin enemmän leipomisvaihetta. Kaiketi perustelin itselleni tätä mielitekoa sillä, että on sallittua syödä suklaakakkua tiettynä hetkenä kuusta, mutta viime aikoina on kyllä tullut herkuteltua kuun vaiheista riippumatta. Pitäisi pikemminkin alkaa harrastaa jotain liikuntaa, eikä haaveilla jauhoisista peukaloista tai suklaisista suupielistä. Viime uimareissusta on jo yli kuukausi, eikä silloinkaan tullut kovin suurta yrheilusuoritusta tehtyä. Yleensä kilometri tuntuu sopivalta matkalta kerralla uitavaksi, viimeksi jäin pitkälle jälkeen määränpäästäni. Kun viimeksi olin tanssimassa, seuraavana päivänä oli selkälihakset ihan jumissa. Toisaalta tykkäsin tuosta kivusta, koska tiesin mistä se johtui; olin tehnyt liikkeet kunnolla, enkä ollut nössöillyt. :P

Vaan takaisin nyt tähän kakkujuttuun. Koska asun nyt väliaikaisessa kämpässä, keittiövarustelukin on nyt hieman puutteellinen. Minun oli siis tehtävä jonkin sellaisen reseptin mukaan, jossa ei tarvitse vatkata mitään. Etenkin munasokerivaahdon vatkaaminen käsin on painajainen, sitä en enää koskaan halua tehdä. Kerran olen leiponut kääretorttua ilman sähkövatkainta, ja käsi oli melkoisen kuollut, vaikka silloin oli työn touhussa sentään kolme leipojaa!

Tarvitsin siis vatkaamattoman reseptin. Yläasteen köksänkirjassani olisi ollut ihana suklaakakun ohje, mutta eipä tullut otettua sitäkään mukaan muuton hetkellä. Joten täytyi turvautua nettiin. Loppujen lopuksi googlasin omenapiirakan ohjeen, ja sävelsin siitä muhku-hyvän mutakakun. Resepti oli kuitenkin tarkoitettu vain leipomisen tueksi, sillä en yleensäkään seuraa ohjeita kovin tarkasti. Ne on kuitenkin hyvä olla olemassa, suuntaviivoiksi.

Tällä kertaa loikin suuntaviivojen joukossa niin, että kun kaadoin sulan margariinin sokerin päälle, kulhossa oli myös Pirkan minttusuklaarakeita. Vaikka kuuma rasva sulatti karkkeja jonkin verran, eivät ne ihan kokonaan sulaneet. Rakeiden suklaapäällyste hävisi ja jäljelle jäi minttupalleroita. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä taikinan ollessa lähes valmista heitin sekaan vielä vähän lisää karkkeja. Piti näet varmistaa, että minttu varmasti maistuisi kakussa. :P

Toinen muutos reseptiin tehtiin jauhojen kohdalle. Korvasin reseptissä mainitusta jauhomäärästä puoli desiä kaakaojauheella (tietenkin kunnollisella leivonta-, eikä millään juomajauheella...!). Taikinan kaadoin leivinpaperilla vuorattuun lasagnevuokaan ja työnsin luomuksen uuniin. Sittten vain odottelin, että kakku kypsyisi. Tai itseasiasse en vain odotellut. Sen sijaan tiskasin, keitin nuudeleita ja sörssäsin vihannesjuttua nuudeleiden kanssa syötäväksi. Hetkittäin tuntui siltä, että jokin kiehuu kohta hellalle tai palaa pohjaan, mutta selvisin kunnialla.

En ole ihan varma, kuinka kauan pidin kakkua uunissa. Reseptissä sanottiin noin puoli tuntia, ehkä omani oli paistumassa parikymmentä minuuttia. Otin kakun uunista pois, kun reunoilta kokeiltaessa tulitikkuun ei jäänyt taikinaa, mutta kun keskikohta ei ollut vielä täysin paistunut. Rakastan mutakakkua, ja tämä yksilö onnistui itseasiassa tosi hyvin. Mintturakeet olivat mukavia sattumia, kun ne eivät uunissakaan täysin sulaneet. ♥ Nuudelisörssäyksen jälkeen, maidon kanssa nautittuna tämä leipomus oli ihana jälkiruoka.

Kuva ei ole mitä mainioin, etenkin kakkupalan vieressä oleva nökäre näyttää hieman epäilyttävältä. :DDD Olen itseasiassa monesti miettinyt, että kun tekee ruokaa tai leipoo arkena itselleen, ei ruoan ulkonäöllä ole niin suurta merkitystä. Tärkeämpää on se, miltä lopputulos maistuu ja tuntuu.

*****************************************************************************
ps. Tytöllä Ta on työhaastattelu (muistaakseni) ensi viikolla, oon ilonen siitä!