Minulla oli nimittäin eräs epätavallinen ohjelma tälle päivälle. Minun oli määrä palauttaa minulla hoidossa ollut djembe kaimalleni, ja samalla mennä koelaulamaan Safarikuoroa varten. Koska ilma oli aurinkoinen, innostuinkin laittautumaan. Alunperin nimittäin olin ajatellut meneväni paikalle college-housuissa. :oo
housut - edelleen UFF
tunika - Anttila
huivi - kirppis
korvikset - kummitädiltä
kaulakoru - Löytöliiteri :DD
ranneke - tuliainen jostakin
Jalassani oli tänään samat housut kuin perjantainakin, eli ne UFFin kahden euron sammarit. Housujen pariksi valitsin valkoisen lyhythihaisen tunikan, joka löytyy vaatekaapistani myös pinkkinä. Ihastuin taskulliseen paitaan Anttilan alekuvastossa viime keväänä (?), mutta en osannut päättää, haluanko pinkin vai valkoisen version. Päädyin siis ostamaan molemmat, sillä hintaa ei tainnut olla kuin noin viisi euroa.
(Jälkimmäinen kuva on mielestäni tosi kiva, siihen tuli vähän afrikkalaistanssimainen asento. Ilmeeni oli kuitenkin ka-ma-la, joten siihen piti keksiä jotakin pientä sensuuria.)
aurinkolasit - Budapest
farkkujakku - (Josefssons) kirppis
Koska ulkona sattui vaihteeksi olemaan aurinkoista, päätin jättää Tuulitakin henkariin roikkumaan, ja sen sijaan puin ylleni kirppikseltä ostetun farkkutakin. Kuvia varten laitoin nenälleni myös aurinkolasit, mutta kun lähdön hetki tuli, jätin ne kuitenkin kämpille. En vaan tiedä, mikä vamma minulla on aurinkolaseja kohtaan.
Tallustin uudelle kirkolle puoli kolmeksi. Kävellessäni djembe olallani pitkin Savontietä, en voinut olla miettimättä, kuinka pieni paikka Pieksämäki on. Kun muutin sinne opiskeluiden alussa, ajattelin sen olevan ihan sopivan kokoinen pikku kaupunki. Mutta nyt, kun ohi ajavat autoilijat ja pyöräilijät kääntyivät katsomaan minua, tuli väistämättä mieleen, että Pieksämäki on aikamoinen tuppukylä. Isommassa kaupungissa ei kiinnitetä huomiota, vaikka kadulla käveleekin joku jolla on vähän erilaiset vaatteet. Ei tuijotus minua haitannut. Tulipahan vaan mieleen.
Mutta kun vaelsin kirkolta kämpille käyttäen kiertotietä ja kävelin rannan ohi, muistin miksi kuitenkin pidän Pieksämäestä. Siellä minulla on paljon ystäviä ja kavereita, joiden kanssa tehdään kivoja juttuja. Vaikka en oikein pidäkään lentopallosta, muistui viimekeväinen rantalentispäivä kivana muistona mieleeni tänään, kun kuljin rannan ohi.
(Välillä unohdin laittaa ajastuksen ja räpsäisin vain kuvan :oo)MUTTA. Se tämän päivän ohjelma. Iltapäivällä siis kävin kirkolla juurikin palauttamassa rummun, mutta käväisyn pääfunktio oli silti koelaulu. Kuoron kolme tyyppiä (vähän pelottava johtaja, leppoisan oloinen varapomo ja joku kolmas) kuunteli kirkkosalissa, kun lauloin kolme säkeistöä Pyhiinvaeltajan laulua ja pari pätkää jotakin miio-miio-miitä. Ei minua etukäteen jännittänyt, mutta ensimmäisen säkeistön aikana ääni vähän värisi. Se meni ohi, niin kuin yleensä. Harmitti vaan jokseenkin kovasti, että en ole vielä päässyt kröhästäni eroon, joten en kyennyt antamaan ihan täyttä panostani.
Mutta ei-täysi panoskin ilmeisesti riitti. Minulle sanottiin ääneni soivan kauniisti etenkin korkealla, mutta äänialani riittää myös aika matalalle. Varapomo (Tommi) myös sanoi, että äänessäni on myös voimaa. "Joskus tarvitaan ihan raakaa voimaakin". Kuorotyypit toivottivat minut tervetulleeksi seuraaviin harjoituksiin ja sanoivat minun olevan kakkossopraano. Joita kuulemma tarvitaan. Ihana juttu, ja hauskaa että kaimanikin on kakkossopraano. Aika jännääkin, sillä en ole koskaan laulanut kuorossa. Paitsi ala-asteella, mutta eipä siellä tarvinnut osata mitään eri ääniä.
Toisin kuin Safarikuorossa. Tänään oli sen esiintyminen vanhassa kirkossa, ja minä menin tietenkin katsomaan ja kuuntelemaan. Kuoro esitti tosi monipuolisen ohjelmiston; mukana oli niin suomalaista kuin israelilaistakin musiikkia sekä teoksia Afrikasta ja Aasiasta. Laulajat olivat taitavia ja saivat ihon kananlihalle, jollaisena se taisi pysyä koko konsertin ajan. Niin ikään koko konsertin ajan kasvoillani oli hymy, sillä nautin kovasti hienosta esityksestä. Ja välillä hymyilin sille, miltä kuorolaulaminen näyttää. Inasen hassulta. Tai sille, että lähetyssihteeri oli niin innoissaan Safarikuoron esiintymisestä ja taputti tohkeissaan afrikkalaisten biisien aikana. Konsertin ainoa miinus rapsahtaakin juuri yleisön taputtelusta. Jokin sisäinen rytmilohkoni kyllä kärsi, kun ihmiset taputtivat laulujen mukana. Siis kuinka vaikeaa voi olla taputtaa kakkosella ja nelosella?!?!??! Miinus oli siis yleisön, ei kuoron.
Siis, kuoro oli hyvä ja kaima kaiken lisäksi kaunis. Oli ihana kyllä nähdä häntä tänään, vaikka emme ehtineetkään jutella. Vähän sentään konsertin jälkeen iltapalalla, jonne minutkin pyydettiin. Olinhan sentään kuoron uusi jäsen. Tai no oikeastaan suurin syy oli varmaan se, että pääsisin Jyväskylään eräiden kuorolaisten kyydillä, ja missä muuallakaan odottelisin. Vaikka kyllä minut iltapalaa syödessä esiteltiinkin. Jouduin pureskelemaan sämpylänpalaseni pikavauhtia, kun en ollut varautunut siihen, että minun pitäisi nousta ylös ja sanoa jotakin. Kykenin kuitenkin kertomaan nimeni (haha olen kuoron kolmas 2. sopraano, jonka nimi on Paula) ja jotakin muuta pientä, tuntui että ihmiset ottivat minut hyvin vastaan.
Iltapalan jälkeen pääsin siis joidenkuiden kyytiin. Etupenkillä istui 2.sopraano Ulla ja takapenkillä minun kanssani 2. sopraano Paula. Kuskin nimeä en muista, mutta hän taisi olla sen Tommin isä, ja soitti joissain biiseissä kitaraa. Kotimatka oli leppoisa. Autossa soi Heikki Silvennoisen levy (nam), ilta-aurinko paistoi oranssina lettuja ja lammet sun muut lätäköt olivat tyyniä kuin mitkä. Minut kyydittiin melkein kotiovelle ja lisäksi sain Safarin kaksi levyä. Kämpillä juttelin vähän aikaa kämppiksen kanssa ja kävin suihkussa. Nyt voisi olla aika painua pehkuihin.
Kiitos Jeesus tästä päivästä. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti