Aamuja

Minusta on kiva, että uudessa puhelimessani saa valita, millaisen herätysäänen haluaa. Edellisessä kännykässä herätysääni oli aina samanlainen piipitys, joka oli pakko ehtiä sammuttaa ensimmäisen piippauksen jälkeen. Vaativa piipitys, johon ei ollut kovinkaan mukava herätä. Nyt voin valita herättäjäksi jonkin leppoisan biisin, joka herättää pehmeästi, tai jonkin joka rävähtää energisesti soimaan.

Vaikka totta puhuakseni, kaikkein mieluiten en valitsisi minkäänlaista herätystä. En ainakaan siihen aikaan, mihin nykyään joudun heräämään. 06:41 alkaa puhelimeni soida joka arkiaamu. Kun ulkona on vielä pimeää, tai ainakin sinistä. Kaikkein mieluiten nukkuisin puoleenpäivään ja ehkä hiukan sen ohikin. Mutta eihän se sovi.

Kun nousen 06:41, minulla on noin viisikymmentä minuuttia aikaa tehdä aamutoimeni ja mennä bussipysäkille. Yleensä aikaa jää vielä peukaloiden pyörittelemiseen. Yläasteella ja lukiossa herätyskello soi aina tuntia ennen kouluun lähtemistä. Siinä ajassa ehti pukea, haukata jotakin, pestä hampaat, kammata hiuksensa ja naamansa sekä pakata repun. Ja kellahtaa pedatulle pedille ja laittaa sen piipittävän herätyskellon soimaan kymmenen minuutin kuluttua.

Ammattikorkeakouluaamut. Jos kämppis oli kotona, oli paikallaan herätä tuntia aiemmin, että ehti jonottaa vessaan. Jos olin yksin, 45 minuuttia oli sopiva, että ehti nukkua mahdollisimman pitkään. Tänä syksynä kuitenkin on ollut ihana laittaa herätyskello soimaan tuntia ennen lähtöä, sillä on pitänyt varata aikaa sille, että voi kömpiä kämppiksen kanssa samaan sänkyyn ja kiskotella rauhassa. Sellaiset aamut ovat parhautta.