Safarilla

Torstai:

Koulun jälkeen pakkailin viikonlopun kuoroharjoitus ja -esiintymisreissua varten. En löytänyt mustia kenkiäni, joten soitin äitille, että ovatko ne kenties kotona. Eivät olleet. Onneksi puhelun aikana löysin kengät sittenkin vaatekaapin perältä. Vähän ajan päästä soitin uudestaan kotiin, sillä en myöskään löytänyt mustia housujani. Minulla oli paha aavistus, että olisin jättänyt ne joskus kotiinkotiin, koska kyseisiä pyhähousuja ei tule juurikaan käytettyä. Äiti ei kuitenkaan löytänyt pellavahousujani kotoa, enkä minä kämpältä. Mieleen alkoi nousta epätoivo, sillä a)olen ennenkin onnistunut hukkaamaan vaatteitani, joten ei olisi vallan tavatonta, jos nämäkin housut olisivat häipyneet teille tietymättömille ja b) viikonlopun esiintymisissä tarvitsisin mustia housuja, enkä omista niiden häviksissä olevien lisäksi muita mustia housuja kuin veluuripökät. Ja yhdet asialliset housut, jotka tiettävästi sijaitsevat kotona. :S

Pakkaamisen lomassa tekstailin Kaiman kanssa. Kyselin vielä liinavaatteista, esiintymisasuvaatimuksista (musta hame ja sukkahousutkin kävisivät, mutta eipä minulla tainnut sukkiksiakaan olla) sekä matkustussuunnitelmista. Jossakin hetkessä en enää jaksanut naputella viestiä, vaan pirautin Kaimalle. Puhelun aikana selvisi, että olin ollut väärässä luulossa lähtöpäivän suhteen: Olin luullut, että safaroiminen alkaa jo perjantaina, mutta oikeasti menisimmekin Äänekoskelle vasta lauantaina! Olipa hyvä että asia tuli ilmi, sillä ei olisi ollut yhtään kiva etsiytyä paikalle huomatakseen, ettei ketään muita ole mailla halmeilla. Muutkin jutut lutviutuivat illan mittaan, sillä löysin sittenkin pellavahousut henkarista roikkumasta.

Perjantai:

Perjantai ei siis ollutkaan vielä Safari-päivä, joten jouduin perumaan kyydin koululta Äänekoskelle. Mikä oli toisaalta harmi, sillä kurssikaverin kyydillä olisi päässyt kätevästi ihan perille asti, sillä hän sattuu asumaan Äänekoskella. Kivempi kuitenkin, että perjantai jäi vapaaksi, sillä Anni valmistui ja suunnitelmissa oli juhlimista, joka olisi jäänyt minulta alunperin väliin. Vietimme iltaa tyttöporukassa mässäillen, karaokeillen ja tanssien. Kovin myöhään en viitsinyt ulkona riekkua, sillä aamulla olisi jaksettava nousta ylös.

Lauantai:

Lauantaiaamupäivällä lähdin oikeasti matkaan. Koska en olisi millään jaksanut kävellä rautatieasemalla suuren tavaramääräni kanssa, ja Paulalle ominaiseen tapaan valitin tulevasta kävelymatkasta ääneen, Anni totesi Pieksikseltä lähtevän myös busseja. Tosiaan, ei ollut tullut mieleenikään. Mutta jee, bussilla mennessä ei tarvinnut kävellä niin kauas, vaan pysäkki oli yllättävän lähellä. Ihan niin kuin Siwakin.

Matkustin bussilla Jyväskylään (vähänkö aion jatkossakin mennä bussilla, se on kivaa!) ja hengailin jonkin aikaa kaupungilla. Kävin vähän apteekissa ja musakaupassa ja palasin matkakeskukseen syömään lemppari-Hese-ruokaani: Juustoateriaa isommilla ranskalaisilla ja tuplamaidolla. ♥ :D Myöhemmin Kaimakin saapui paikalle, ja käväisimme hänen kanssaan kahvilla Coffee Housessa. Tällä kertaa yllätin itseni tilaamalla jotakin muuta kuin tiramisu-latten. Jäätelö-cappuchino oli myös nam.

Neljän jälkeen Safari-bussi pyyhälsi matkakeskukselle ja poimi meidät kyytiin. Matka jatkui äänekoskelle, Laajaniemen leirikeskukseen. Siellä söimme muhkuhyvää ruokaa ja aloimme harjoitella. Brittenin aikana keskityin kuuntelemiseen ja neulomiseen, osallistuin vasta joululauluihin. Hmm, tosin en ollut tajunnut ottaa niiden nuotteja mukaan (ei minulla varmaan olisi kaikkia ollutkaan), minkä johdosta jouduin illemmalla nuotistovastaavan (?) puhutteluun. Että pitää huolehtia oikeat nuotit mukaan, jotta hänen ei tarvitse hyppiä monistamassa silloin, kun pitäisi harjoitella.

Harjoitusten jälkeen oli vielä saunaa ja iltapalaa. Sitten painuin pehkuihin hieman epätietoisena siitä, siirtyisikö puhelimeni kello automaattisesti talviaikaan.

Sunnuntai:

Kello ei siirtynyt, mutta heräsin silti aika sopivaan aikaan. Aamupalan jälkeen pakkauduimme jälleen bussiin ja hurautimme Konginkankaan kirkolle. Äänenavauksen jälkeen kävimme jumalanpalveluksessa laulettavat laulut kerran läpi; jotkut kokonaan, joistakin vain ensimmäinen fraasi. Sitten odotimme, että jumalanpalvelus alkaa. Oli kiva laulella kuorolauluja, vaikka kaikkia en tosiaankaan siinä alku"kertauksessa" oppinut. Myös virsiä oli mukava laulaa. Etenkin kun minä ja Siru jäimme kaksin parvelle ja lauloimme ehtoollisvirttä. Meidän äänemme kävivät hyvin yhteen. (:

Messun jälkeen oli tarjolla lounasta, seurakuntasali oli tupaten täynnä väkeä. Kun olimme saaneet kystä kyllin, harjoitukset jatkuivat kirkossa. Tällä kertaa harjoittelimme illan konsertin biisejä. Ihan kivaa, että ehdin edes vähän kokeilla siellä laulettavia lauluja etukäteen. Ei kuulemma ole tavatonta sekään, että joutuisi laulamaan konsertissa prima vista. Yää, oikeasti minusta ei kyllä ole kovin kivaa, kun musiikkitermejä viljellään puheessa koko ajan. Tietenkin ne ovat tarpeellisia juurikin vaikkapa harjoitustilanteissa, mutta toisinaan minusta tuntuu, että niiden käyttäminen on vain jonkinlaista brassailua. Etenkin juuri tuo prima vista tuntuu olevan suosiossa. Hmph.

Kolmen maissa siirryimme paikasta K paikkaan S, eli Suolahti-saliin. Konserttimme oli komeassa - vaikkakin akustiikaltaan hieman kökössä - salissa, jonne mahtui varmasti muutama ihminen enemmän kuin esimerkiksi koulumme auditorioon. :D Taas vähän harjoittelimme, ja minä hyväksikäytin kanssakuorolaiseni garderobia. Hänellä oli mukanaan Safarinpunainen villatakki, mutta koska hänellä oli esiintymiskaapu, hän ei tarvinnut takkia. Joten pyysin sen lainaksi, sillä minulla ei ole vielä kaapua. Olin ottanut esiintymispaidaksi mustan tunikajutun, mutta oli kivempi että sain punaisen asun, jotta en erottunut niin kamalasti joukosta. Kun ohjelmisto oli käyty läpi, alkoi keikan odottaminen. Siinä vaiheessa olin jo kovin väsynyt kaikesta laulamisesta, eikä tuntunut yhtään siltä, että olisi vielä jaksanut vetää keikan läpi. :o Ei tehnyt mieli enää laulaa, eikä etenkään laittaa korkokenkiä jalkaan. Hartiat olivat jumissa ja selkään sattui. Että sellaiset keikanodottamistunnelmat.

Konsertti meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Harjoitukset ehkä paremmin, mutta ei kai keikassakaan mitään valittamista. Kaikkia biisejä en osannut, auoin sitten vaan suuta. Jälkeenpäin tajusin, mikä olennainen osa "ihan hyvin" menneestä keikasta puuttui: Minä en jännittänyt. Ehkä laulut olisivat menneet paremmin, jos olisin jännittänyt. Koska tottahan minä tiedän, että oieni jännitys tekee oikeanlaisen vireystason ja mitä kaikkea. Se vaan jäi puuttumaan silti. :c Keikanjälkeiset tuntemukset olivat nälkää sekä hartiajumia. Mutta olin silti iloisempi kuin ennen konserttia. Ääni oli vähän käheentynyt, johtunee siitä etten ole tottunut laulamaan niin PALJON. En ainakaan usko, että käheys johtuisi mistään epterveellisesti laulamisesta.

Konserttipaikalta lähdettiin joskus ennen kahdeksaa, jäimme Kaiman kanssa kyydistä Jyväskylässä. Minun oli tarkoitus mennä Kaiman kanssa Mikkeliin ja vasta tänä aamuna takaisin Mäelle, mutta vielä tui yksi juna, jolla pääsin kotiin eilisen puolella. Koska J pääsi jopa hakemaan minut asemalta kämpille, päätin palata safariltani saman viikon puolella. Odottelin matkakeskuksella Kaiman kanssa, juteltiin kivoja. Kuten oltiin koko viikonloppuna tehty. Aika onnistunut eka oikea Safari. (: