Siskon päivää!

Tänään juhlitaan Siskoja. Koska tuttavapiiriini ei kuulu ketään erisnimi-Siskoa, jolle voisin toivottaa hyvää nimipäivää, ajattelin suoda muutaman ajatuksen yleisnimi-siskolle, jolle voin toivottaa hyvää siskon päivää.

Minun siskoni on maailman paras. Tuottaa melkein vaikeuksia keksiä, mistä aloittaisi kirjoittamisen, kun olisi niin paljon kaikkea, mitä pitäisi kertoa. Siispä aasinsiltailen itseni lähestyvästä joulunodotuksesta lahjoihin ja niiden tekemiseen ja sitä kautta käsitöihin ja kätevyyteen. Niissä minun siskoni on haka. Ei varmaankaan ole tullut vastaan mitään käsitöihin liittyvää juttua, mitä hän ei osaisi tehdä. Hänen puikoiltaan syntyy mitä hienompia neuleita (etenkin tumppuja ja vaikkapa kettupuuhkia), ompelukoneella hän osaa surauttaa itselleen kivoja vaatteita ja muuta hyödyllistä, piirtäminen ja maalaus sujuu kuin vettä vain sekä kauniita koruja syntyy hänen käsissään helmistä, legoista, metallista (viime keväänä siskosta tuli koru- ja metallituotevalmistuksen artesaani) ja mistä vain. Siskon kätevyys ei kuitenkaan rajoitu mihinkään liian naiselliseen, vaan hän taitaa myös hitsaamisen ja kolvaamisen, eikä pelkää liata vaatteitaan hautakiviä siirrellessään tai muissa pajajutuissa, joista en ihan ole perillä.

(viime syksyn Nekalanluukkuvierailulta)

Vaikka sisko likaakin vaatteensa pajassa tai dyykkauksella (hän on vähän sellainen hipin retale :D), hän tykkää silti laittautua. Hänellä on kivoja vaatteita, sellaisia naisellisia ja tyylikkäitä. Ripaus etnisyyttä tai rokkia. Korkokenkiä ja kauniita paitoja. Asiallista ja huoliteltua, samalla hiukan asiatonta ja vallan huoletonta. Suurin asiattomuus-yksityiskohta (!?) on kenties hänen punaisena leiskuvat rastansa. Ei sillä, että ne olisivat mitenkään sotkuiset tai nuhjuiset. Ovathan ne usein siististi nutturalla, ja etenkin (itse tehtyjen) hiuskoristeiden kanssa oikein kauniit. Ja koko sisko on oikein kaunis myös. Sellainen söpö, jonka voisi laittaa pulloon talteen. Toisaalta ei mikään söpöilykaunis, vaan kauniskaunis. Haha etenkin nykyään, kun hän on tajunnut jättää liian vahvan meikin pois eikä nypi kulmakarvojaan enää niin olemattomiksi. Meistä kahdesta enemmän äidin näköinen, silti täysin oman näköisensä. Maailman kaunein sisko.

(artesaani)

Minun siskoni ei todellakaan ole mikään tyhjäpääkaunotar, vaan hänessä on selvästi fiksuutta ja karaktääriä. Hän on sosiaalinen, puhelias ja viihtyy keskipisteenä. Huumorintajuinen ja kärkäs. Silti myös empaattinen ja kykenee kaiketi myös istahtamaan paikoilleen ja kuuntelemaan toista. Vallitsevat piirteet hänessä kuitenkin ovat juurikin sosiaalisuus ja puheliaisuus. Sisko tulee hyvin juttuun uusien ihmisten kanssa, ja hänestä on helppo pitää. Joskus (tai oikeastaan aika useinkin) jopa harmittaa, kun sisko on niin ihana ja kaikki haluavat jutella siskon kanssa. Välillä harmittaa, kun kaikkien huomio kiinnittyy siskoon, ja minä jään varjoon.

(Tartu mikkiin -päivänä Coffee Housessa. Ihana lusikkakorvis.)

Vaikka olenkin vähän kateellinen siskon aktiivisesta persoonasta, useimmiten vain rakastan sitä. Etenkin silloin, kun se tarttuu minuunkin. Jotenkin siskon läsnäollessa minun villiyteni ja puheliaisuuteni pääsee valloilleen, etenkin jos emme ole nähneet pitkään aikaan. Huumorintajumme käyvät hyvin yksiin, ja 19 vuoden aikana on syntynyt niin paljon ns. inside-läppää, että juttumme pääsevät usein joihinkin ihan ihme sfääreihin. sellainen hölmöily on kivaa. Tosin meidät on monta kertaa erotettu rumpuharkoissa istumaan eri puolille rinkiä, kun olemme höpöttäneet liikaa. Ei ole hyvä tuo.

(rumpukeikkapäivä, maaliskuu 2010)

Rumpuharkat. Sen lisäksi, että sisko on jokin käsityöläisyyden (koruseppäjutun jälkeen hän aloitti suutarikoulun) ihmelapsi, hänellä on myös rytmi ja musikaalisuus veressä. Djemben soittaminen käy häneltä tuosta vaan, ja usein hän soittaa harjoituksissa dunduneja, jotka antavat koko ryhmälle perusrytmin. Tärkeä homma siis, ja siitä hän suoriutuu hyvin. Kitaransoittokin luonnistuu, eikä koskettimetkaan ole mitenkään vieraat. (Tässä kohtaa voisi mainita, että jokainen meidän sisarussarjasta on vallan hyvä musiikin saralla.) Tanssimisessakin sisko on kuin mikäkin hyppyapina (!?!? siis hyvällä), hänen tanssimistaan katsellessa ei voi muuta kuin ihailla. Varmaankin rytmin ja musiikin lisäksi siskon suonissa virtaa hiukkasen afrikkalaisuutta?^^*


Vaikka kateus välillä nostaakin vihreää päätään, voin täydestä sydämestäni olevani ylpeä siskostani. Olen onnellinen hänestä ja siitä, että olemme nykyään läheisiä. Kun asuimme molemmat kotona, meillä oli omat juttumme emmekä juurikaan jutelleet mitään. Nyt kun meistä on tullut vähän isompia, olemme tavallaan löytäneet toisemme. Siskosta on kasvanut rakas nuori nainen, yksi tärkeimmistä ihmisistä. Sitä paitsi turhaahan se kateus on, kyllä minä sen tiedän. Eikä siskokaan ole täydellinen; Kovin usein hän tuntuu hukkailevan tavaroitaan. Jonkinlaista hajamielisyyttä siis havaittavissa. :P

(laivareissu marraskuussa 2009)