Sairasta.

Sunnuntainen kurkkukipu kehittyikin kivasti flunssaksi, ja tiistaiaamupäivällä oli kuumettakin. Alkuperäisen suunnitelmani (tai no ei kai minulla alunperin ollut ollenkaan suunnitelmaa, mutta niiden suuntaviivojen, jotka jossain vaiheessa mieleeni maalailin) mukaan olisin lähtenyt Pieksämäelle niin, että olisin ollut perillä kolmen maissa tiistaina. Kuumeisena ei kuitenkaan innostanut lähteä matkustamaan, vaan soitin autokoulun toimistotädille, että en pääse tiistaiselle tunnille. Tuskin keskiviikkoisellekaan.

Joten etelänreissuni pääsi vähän jumahtamaan Pirkan maille, kun jäinkin sairastamaan kotiinkotiin. Tiistai ja keskiviikko meni oleillessa, nukuin sen verran mitä maltoin, join mehua ja katsoin veljen kanssa Shrekkiä. Kun pelkkä makaaminen maistui puulta, selailin vanhoja Demejä tarkoituksenani leikellä niistä kivoja kuvia talteen. Oli hassua lukea 2000-vuoden molemmin puolin ilmestyneitä lehtiä; meikit ja vaatteet näyttivät suurimmaksi osaksi melkoisen urpoilta, mikä sai miettimään että toivottavasti en itse ole seurannut trendejä silloin. :P Kaikki, mikä oli uusinta uutta jonkin aikaa sitten, näytti silmääni kovin vanhanaikaiselta.

Demejä selaillessani törmäsin myös moniin bändeihin, tv-ohjelmiin, elokuviin ja näyttelijöihin, joita en tosiaankaan olisi muistanut olleen olemassa. Ilmiöt kuten Ally McBeal, Roswell ja Nerdee ovat lahjakkaasti päässeet unohtumaan, vaikka hämärä muistikuva niiden olemassaolosta syntyikin lehtiä lukiessa. Lehtien sivuilla mainostettiin myös monia tuotteita, joita ei ole ollut kauppojen hyllyillä pitkiin aikoihin. Yhden tuotteen puuttumisen tajuaminen oli jopa harmillista; Pidin kovasti Labellon oranssituubisesta huulirasvasta, jossa oli passionhedelmän tuoksu ja kaiketi c-vitamiiniakin.

Tänään en ole enää joutunut sairastamaan, jäljellä on ainoastaan virkayskää. :PP Kävin aamupäivällä iskän ja äitin kanssa työttömien ruokailussa syömässä kalakeittoa. Syömisen jälkeen askartelimme enkelikaulakorun Mikkelinpäivän kunniaksi, ja lopuksi kisailimme aivojumpan merkeissä. ö_O Leppoisa päivä siis. Myöhemmin voisi vaikka opetella vähän lisää liikennemerkkejä, sitäkin harrastin jo joku päivä, kun löhöäminen tuntui tylsältä.

(kameran akku on tyhjä, eikä laturia ole mukana)

Haluatko kuorotytöksi?

Perjantaina oli aikaisehko herätys, kun piti ehtiä 9.16 -junaan, jonka määränpää oli Helsinki. Sinne matkustin viikonlopun kuoroharjoitusten takia, mutta sitä ennen oli määrä nähdä ♥.

♥ oli kuitenkin vielä töissä, kun pääsin perille. Koska mukanani oli aika iso laukku, en viitsinyt lähteä kaupungille seikkailemaan, vaan päätin odotella asemalla. Olihan minulla kudin mukana, voisin vaikka neuloa sitä odotellessani. Neulominen kuitenkin jäi, ja tilalle tuli kohtaaminen.

Aseman penkillä vieressäni oleva tyttö (no okei, oli hän jo yli kolmekymppinen) alkoi puhua elämäntilanteestaan minulle. Että hän on matkalla Sukevalle, katsomaan vankilassa olevaa miesystäväänsä. Että he ovat menossa joulukuussa naimisiin - vankilassa. Että hänen olisi vaikea matkustaa junalla kuusi tutnia suuntaansa, sillä autokolarin takia hänen jaloissaan ei ole tuntoa, vaan ne puutuvat kun istuu pitkään. Että hänen viimeiset rahansa menivät junalippuihin. Ja mitä kaikkea. Olo oli kieltämättä aika diakonimainen. Mutta kappas kummaa, sain taas vaihteeksi kokea "Kylläpä maailma on pieni" -hetken, kun tuli ilmi, että sillä tytöllä oli samanlainen tatuointi, kuin minulla! Tytön tatuointi tosin oli värillinen ja aito, kun taas minun omani on vedellä kiinnitettävä ja mustavalkoinen. Kuva oli kuitenkin sama. :oo

No, se siitä. Perjantai-iltana kahdeksan aikaan etsiydyin Kampin pysäkiltä bussiin numero 39 ja ajelin Konalaan. Aiemmin päivällä puhelimitse saamieni ohjeiden mukaan osasin jäädä pois oikealla pysäkillä, ja tapasin erään ihmisen, jota en ollut koskaan nähnyt. Kerran vain puhunut puhelimessa, juurikin bussireitistä. Ihminen oli Safari-kuoron yksi altto, joka oli ystävällisesti luvannut majoittaa minut kotonaan. Koti oli kaunis ja altto mukava. Sain nukuttua ihan hyvin, vaikka olikin uusi paikka.

Lauantaiaamuna ajelimme Laajasalon kristilliselle opistolle, jossa kuoroharjoitukset olivat. Harkat olivat ensimmäiset, joihin osallistuin, joten oli vähän jännittynyt, mutta innostunut olo. Sitä paitsi näin pitkästä aikaa kaimaani. (: Aamukahvin jälkeen aloitimme voimistelulla ja äänenavauksilla, sen jälkeen alettiin laulaa.

Voi että, miten pihalla kaikesta olinkaan. Koska laulut olivat uusia/outoja, piti yrittää seurata samanaikaisesti sekä sanoja että nuotteja. JA kuoronjohtajan huitomista. Jota en oikein kunnolla ymmärtänyt. En minä ole ennen ollut huitomalla johdettavana, miten olisin voinut ymmärtää. Enkä myöskään ymmärtänyt, mitä se johtaja puhui. Musiikkitermit ovat täyttä hepreaa, olen toki kuullut pianissimot ja allegrot, mutta eipä siinä heti ihan sytyttänyt. Tai legaatio tai dim...jotakin. Huh.

(kuva)

Kun muu kuoro alkoi laulaa Brittenin Ceremony of Carols -teosta, minusta tuntui vahvasti siltä, että on tapahtunut vakava väärinkäsitys, kun minut on päästetty kuoroon. Poikakuorolle sävelletty (!!!) teos kuulosti aivan liian haastavalta minulle. Taas tuli viime Udoka-harjoituksista tuttu turhautumisen tunne, että olen muka hyvä laulaja, jos mitataan Singstar-, karaoke- tai vaikkapa leirilauleluasteikoilla, mutta heti kun astutaan vähän vaativimmille alueille, taitoni eivät riitäkään.

Kaima ja muut saivat minut kuitenkin vakuutettua siitä, että ei todellakaan ole ihme, vaikka pelästyinkin Brittenin takia. Kuoro on kuulemma harjoitellut kyseistä prujua jo kolmisen vuotta, eikä se vieläkään ota sujuakseen. Lisäksi se on aivan poikkeuksellinen osa kuoron ohjelmistoa, eikä oikein edes istu Safarikuoron "ideologiaan". Joten päätin olla vain kuunteluoppilaana Brittenin kohdalla, enkä edes yritä laulaa sitä. Ei kai sitä voi vaatiakaan kylmiltään. En ole koskaan laulanut kuorossa, joten kaikki on minulle uutta.

Britten-päätöksen jälkeen minulla oli ihan hyvä mieli. Kun muut tahkosivat Britteniä, minä seurasin nuotteja ja jopa koin ahaa-elämyksiä, kun aloin ymmärtää hiukan lisää nuoteista. Tajusin yhtäkkiä aksenttimerkit ja crescendot (sekä niiden vastakohdat :P), opettelin nuottien lukua. Eipä minulle ollut sekään ennestään tuttua, että samalla sivulla on neljällä eri rivillä sama pätkä laulusta. Ehkä siihenkin tottuu pikku hiljaa. Muita lauluja oli ihan kiva opetella. Olinhan minä niissäkin aika pihalla, että mitä pitää missäkin laulaa, mutta niitä sentään koin kykeneväni laulaa. Etenkin tykkäsin parista vironkielisestä joululaulusta, joita harjoiteltiin.


Kaksipäiväisen harjoittelurupeaman (lauantaina sain käydä majapaikassani saunassa, se oli ihanaa. tosin hiukset märkinä nukkumaan meneminen taisi aiheuttaa kurkkukivun.) päätteeksi kävin vielä kyläilemässä ♥:n tykönä, sunnuntai-iltana lähti juna kohti kotia. Pikkusiskokin oli kotonakotona käymässä, mikä oli oikein oiva ylläri.

Tänään aamupäivällä käytiin kummien luona. Kummisetä täytti perjantaina 50, oli kiva käydä moikkaamassa. Rääppiäiskahvittelu oli leppoisaa, ja samalla katseltiin vanhoja valokuvia. Kuvissa näkyivät mm. pitkätukkainen kummisetä, kummitäti ja ihana hame, äiti ja Suvivalssia keskellä talvea, isä ja se sama iänikuinen villapaita sekä lapsia niin kastemekoissa kuin synttärikakkujen äärellä. Kivulia, nostalgiaa. (:

Pirates of Pieksämäki

Eilen kaksitoista hurjaa merirosvoa valloittivat Pieksämäen yöelämän. Sitä ennen sama ryhmä rämä oli viettänyt iltaa merirosvoluolassa kaupungin laitamilla. No ei niin kovin laidassa. Ilta koostui naposteltavista, Singstarista, naurusta ja ystävistä. Asukuvat unohtui ottaa, mutta mitäs sen on väliä. Pääasia että muita kuvia on riittämiin.

(harmi ettei hurjat ilmeet näy, mutta nyt ei jaksanut alkaa kysellä, kenen naama saa näkyä ja kenen ei)


Minä ja kämppis.

♥

Drink up me hearties, yo, ho!

Sunnuntaina oli kansainvälinen Puhu kuin merirosvo -päivä.

Tänään juhlistetaan sitä luokan kanssa.

[Pahoitteluni toisesta peräkkäisestä postauksesta, joka on tehty Googlen kuvahaun tuloksista.]

Ensimmäinen oppitunti

Tästä se lähtee. Kuvat Googlen kuvahaun antia.

Soppaa ja sämpylää

Eilen kokkailin syksysistä ruokaa, kokeilin nimittäin tehdä sipulikeittoa, jonka ohje osui jossakin netin kiemuroissa silmääni. Tosin oli ehkä aika uskaliasta kokeilla jotakin uutta keitosta, sillä edellisenä päivänä kokkauskokeiluni menivät totaalisesti penkin alle; tonnikalakastikkeesta tuli käsittämättömän pahaa ja illalla leipomastani piirakasta melkoisen outoa. Päätin kuitenkin rohkaistua ja yrittää vielä kerran jotakin uutta.

Sipulikeitto
1 sipuli
1 valkosipuli
öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
~litra vettä
kasvisliemikuutio
mustapippuria
1 dl ruokakermaa

Kuullottele mahdollisimman pieneksi silputut sipulit öljyssä. (Lähikaupassa oli jotain jänniä valkosipuleita, jotka eivät olleet jakaantuneet kynsiksi, vaan ne muistuttivat aika paljon tavallista sipulia. Sellaista oli kätevä raastaa pieneksi.) Lisää vehnäjauhot, kiehuttele niitä jonkin aikaa sipulien kanssa. Kaada joukkoon vettä ja lisää kasvisliemikuutio ja mustapippuria. Keitä parikymmentä minuuttia, lisää loppuvaiheessa ruokakerma. Jokin sulatejuusto toisi keittoon varmasti paksuutta, mutta jos sellaista käyttää, kannattaa varmaan vähentää suolan määrää laittamalla vain puolikas liemikuutio.


Syksyisen sipulisopan kanssa sopivat sämpylät, jotka leivoin aiemmin päivällä. En ollut pitkään aikaan leiponut sämpylöitä, enkä muistanutkaan, kuinka kivaa ja nopeaa se on. Pitäisi kenties saada useammin aikaiseksi.

Sämpylät tein ihan vain jauhopussin kyljen ohjeesta, ilman mitään kummempia kikkailuita. Aika kivan tuoksun ne silti saivat aikaan pikku kämppäämme. (:

Kun maailma vähän kirkastui

Palataanpa ajassa taaksepäin. Luulatavasti johonkin heinäkuisen hetkeen, kun minä ja S hengailimme toimistossa Rokuan leirillä. Oli siis taukoa. Toimistossa S suivaantui silmälaseihinsa, sillä niiden nenätyynyt eivät tuntuneet asettuvan hyvin, rillit eivät tuntuneet hyvältä. Hän pyysi minua kokeilemaan, miten lasit istuisivat minun nokalleni. Kokeilin.

Ja tadaa, jotenkin huone tuntui kirkkaammalta S:n lasit silmillä. Näin takaseinän julisteen tekstit paremmin, kuin olin ilman laseja nähnyt. Mieleeni iski ihmetys, että kuinka kauan olen oikein kulkenut sumussa, miksen ole huomannut näköni olevan huono...hko. Pelästyin, että tarvitsenko muka lasit.

En ole ennen kiinnittänyt huomiota näkööni, minulle ei ole juolahtanut mieleenikään, että voisin tarvita jotakin apukeinoa näkemisen. En ole joutunut siristelemään (no okei, koulussa jos olen takapulpetissa, mutta sieltä kukaan ei näe mitään, kun käytössä on huonot powerpoint-taustat tai suttuiset piirtoheitinkalvot), näen telkkarin tekstitykset ihan hyvin ja niin pois päin. Mutta en myöskään ollut tietoinen, että voisin nähdä hiukan terävämmin.

Sellaisia mietteitä loppukesästä ja alkusyksystä. Sitten voisimme harrastaa vähän lisää aikamatkailua ja päätyä suunnilleen kahden viikon takaiseen hetkeen. S, J, kämppis ja minä lähdimme koulun jälkeen Mikkeliin, sillä menimme tyhjentämään kirppispöytäämme. Matkalla ohitimme ainakin yhden optikkoliikkeen, ja kämppis muistutti minua siitä, että olin miettinyt meneväni näöntarkastukseen. Menimme kuitenkin Akseliin, ja ajattelin katsella vaatekauppoja ja sellaista.

Kun bongasin Akselissa Specsavers-putiikin, päätin käydä kysäisemässä, mitä siellä maksaa näöntarkastus. Menin ihan pahaa aavistamattomana ja viattomana kysymään hintaa, mutta seuraavassa hetkessä huomasinkin jo höylääväni pankkikorttiani ja näppäileväni tilini pin-koodia maksaakseni laskuni. :oo Kiva (ja kivannäköinen^^*) optikkomies oli siis niin hyvä myyntitykki, että sai samalla kertaa tarkistettua näköni ja myytyä minulle lasit. Vaikka hyvähän se vaan on.

Ei minun näössäni kamalan paljon vikaa ole. Vasemmassa silmässä -o.5 ja oikeassa -0.25. Silti sellainenkin lukema kannattaa korjata, jottei näkö huonone korjaamatta jättmisen takia. Joten jätin tilaukseen rillit omilla vahvuuksillani, ja poistuin liikkeestä ihan hyvin ja innostunein mielin.

Nimittäin valitsin liikkeen ihanimmat kehykset. Hmm tai vaikea sanoa, olivatko ne koko putiikin ihanimmat, sillä katsoin vain halvimpia pokia, en edes niitä 79 euron, jonka hintaluokassa olisi jo saanut kahdet lasit yhden hinnalla. Mutta mitäpä sitä kalliiden perään katselee, kun halvempien telineestä nämä suloisuudet kutsuivat minua.

Nämä Neeve-kehykset olivat ensimmäiset, joita kokelin. Itseasiassa muut kokeilemani päätyivät nenälleni vain sen takia, että olisi olisi ollut ehkä liian äkkinäistä valita ensimmäiset. "Pitäähän nyt antaa muillekin mahdollisuus". Mutta mitkään muut kehykset eivät miellyttäneet minua niin kuin nämä, joten muut saivat jäädä telineeseen ruikuttamaan, kun taas nämä lähtisivät minun mukanani Pieksikselle. Ei tietenkään heti, vaan "puolentoista viikon kuluttua".

Puolitoista viikkoa taitaa kuitenkin olla Specsaversin aikavyöhykkeellä erilainen kuin normaalissa aikajatkumossa. Siinä missä normaali ihminen ehtii viettää yli kaksi viikkoa - tehden nyt mitä tekeekin - Specsaversilla on kulunut vasta puolitoista. No, jouduin soittelemaan lasieni perään, sillä putiikista tuli tiistaina tekstari, että lasini olisivat noudettavissa, vaikka liikkeessä oli luvattu, että ne lähetettäisiin minulle. Linjan toisessa päässä oleva täti pahoitteli kovasti, että ne oli epähuomiossa laitettu odottaaan noutoa, vaikka "ihan selkeästihän tässä sanotaan, että lähetetään".

Sain lasini sitten eilen. Postinkantaja toi ne ihan kotiovelle asti, vaikka olin varautunut postireissuun. (Jouduin kuitenkin käväisemään postilaatikolla, sillä lähetin yhden kirjeen etelämpään.) Eilinen menikin sitten laseja hypistellessä, mallaillessa ja ihmetellessä. Lasit tuntuvat oudoilta, enkä oikein tiedä, miten niitä tulisi käyttää. Tai siis kun optikkomies sanoi, etten tarvitse niitä lähityöskentelyssä, muttakuka niitä nyt jaksaa koko ajan venkslata edestakaisin - nenälle ja pois. Rillit vaativat totuttelua ja kenties hieman sankojen (hmm tai olikohan nyt kyseessä aisat, muistan oppineeni kesällä) kiristämistä. Postilaatikolle ja takaisin kävellessäni jouduin jatkuvasti nostelemaan nenää pitkin valuvia laseja. Outouksiin kuuluu myös vasemman (joo, aina se vamma-vasen!!) silmän ripsien osuminen linssiin. Päätä hiukan särkee, mutta se on kai normaalia aluksia, ainakin kun eilen KVG. Lisäksi on hassua, kun näkökentässä on koko ajan jotakin ylimääräistä, kun kehyksien reunat ovat näkösällä.

Mutta kyllä kai tämä tästä. Bongailin yllättävän paljon tavaroita ja asioita, jotka mätsäävät laseihini; Erittäin hieno suomalainen mustikkasampoo, pari huivia, päiväpeitto, tämänhetkiset kynnet... tittidii ja blogini!! Jotenkin vaikuttaa kai siltä, että tämä on minun värini.^^*

Ylihuomenna alkaakin eräs juttu, johon liittyen on varsin hyvä, että hommasin silmälasit. Mutta siitä myöhemmin. (:

Tampere kaikilla aisteilla

Muutaman muun asian ohella kaipaan Tamperetta. En pelkästään siellä asuvia ystäviä ja tuttuja tai sen kauppoja tai ravintoloita. Minulla on ikävä Tamperetta kaupunkina, sen tunnelmaa ja oloa.

Useimmiten minulle Tampere juolahtaa mieleeni hajuaistin kautta. Aina kun suihkautan iholleni Yves Rocherin kiivihajuvettä, muistuu mieleeni väistämättä Nekalanluukku, jossa olen kämppäillyt Tampereella työharjoittelujeni aikana. En muista tarkalleen, minkä harkan aikana käytin tuota hajuvettä, mutta nykyään se kuitenkin edustaa koko Tampereellaoloaikaani.

Jossain nastenlehdessä on joskus lukenut, että kun menee ulkomaille, kannattaa heti lentokentältä ostaa jokin uusi hajuvesi ja käyttää sitä koko matkan ajan, jotta tuoksu assosioituisi kyseiseen paikkaan, ja myöhemmin voi fiilistellä matkan muistoja juuri sen hajuveden avulla. Itselläni ei juurikaan ole tuonkaltaisia tuoksumuistileimoja (?), mutta olen tutustunut niihin kämppikseni kautta. Hän kai jotenkin kokee tuoksut kovin vahvasti, ja hänellä onkin monia tuoksuassosiaatioita - niin hyviä kuin huonojakin.

Mutta siis. Kiivihajuvedestä tulee mieleen Tampere. Tampereesta taas tulee mieleen paahdetun sipulin tuoksu sekä voileipägrillin rasvan käry. Ensimmäisessä harkassa olin nimittäin välillä puuhailemassa seurakunnan nuorten kahvilassa Mooriassa, jossa tehtäviini kuului hartauksien pitämisen lisäksi hääräillä keittiössä. Keittiössä väsättiin maailman ihanimpia jäätelöannoksia ja mahtihyviä toasteja. Vaikka toastit olivatkin hyviä, oli illan jälkeen silti aika inha olo, kun hiukset ja vaatteet haisivat rasvalta.

Makuja, jotka nousevat mieleen Tampereesta, ovat esimerkiksi juurikin Moorian toastit, jäätelöannokset ja greippilimsa. Mooriailloissa henkilökuntana olevat saivat joka kerta ilmaiseksi toastin ja jätskin sekä kahvia/teetä/limsaa. Minun vakiojuomani oli greippi-Jaffa, jota siemailin kahdella ohuella pillillä. (:

Etenkin viimeisimmän Tampereen harjoitteluni aikana tein Nekalanluukussa kovin usein jotakin risottoa. Joskus sotkin riisin sekaan omenia ja herkkusieniä, joskus broileria ja sipulia - mitä milloinkin kaapista löytyi. Risotto kaiketi edustaa Tamperetta, sillä muualla en ole juurikaan sellaisia sapuskoita kokkaillut.

Lempi-Tampere-makuni on (Keskustorin) Coffee Housen tiramisulatte. Pieni latte tiramisumakusiirapilla on kai ainoa juoma, jota olen Tampereen Coffee Housessa ostanut. Viime kesänä tilasin sen toki jäälattena, mutta melkein samaa se oli silti. Tampere ja tämä kahvi kuuluvat mielikuvissani yhteen, ja itseasiassa kyseinen juoma on ollut muualla pettymys; Levin Coffee Housessa kahvilan täti lorautti joukkoon aivan liikaa siirappia, mikä teki kahvista liian makean.

Värit/tunnelmat, jotka muistuttavat Tampereesta, nousevat esiin nimenomaan kahviloista. Minusta Tampere on Moorian viininpunainen, Coffee Housen lämmintä ruskeaa ja punaisia kynttilöitä sekä Runo-kahvilan harmonisen sekamelskavärejä. Myös kosken rannassa olevan Rosson punaiset tai vihreät (en muista, kumpia ne ovat, vaiko kenties molempia) lamput ja syysveden tummuus kuuluvat minun Tampere-kuvaani.

Tampere on minulle ennen kaikkea syksyinen. Ihanat kaupungin valot, jotka sukeltavat märkänä kiiltävään asfalttiin. Eikä pelkästään syysiltainen, vaan Tampere on myös kuulasta kirpeää syksyilmaa ja oranssina ja keltaisena hehkuvia lehtipuita. Lapasia, pipoja ja huiveja, sekä kirpputorien pöytien värikkyyttä.

Toki tiedän myös kesä-Tampereen, talvi-Tampereen ja kevät-Tampereen. Syksyihmisenä kai se syksyinen on minulle rakkain. Pidän silti Tampereen kesän iloisuudesta ja värikkyydestä, siitä kun ympärillä on paljon erinäköisiä ihmisiä. Talvella kaupunki näyttää elegantilta (hmm syksyllä myös), keväällä ehkä hiukan leikkisältä. Kaikki Tampereen värit ovat rakkautta.


Kuuloaistiin liittyviä Tampere-juttuja jouduin jonkin aikaa miettimään. Kuten ei tuoksuistakaan, myöskään musiikista ei ole syntynyt kovin paljoa mitään merkittäviä assosiaatioita. Ysiluokalla piti tehdä jokin oman elämän mixtape, johon tuli nauhoittaa sellaisia biisejä, jotka liittyivät oman elämän tärkeisiin hetkiin, tai joista tulee mieleen jokin tunne tai tilanne. Silloinen oman elämän sound track oli kovin valju, mutta nykyään osaisin sentään nimetä vähän enemmän biisejä, jotka liittyvät johonkin. o_O

Nekalanluukun voimabiisini oli ensimmäisen harjoitteluni aikana Sian Electric bird. Sinä syksynä telkkarissa oli pyörinyt Lindexin neulevallankumousmainos (??), jossa tämä biisi soi. Tykästyin siihen kovin, ja se olikin silloin eniten kuuntelemani kipale. Se sopi niihin tilanteisiin, kun luukku tuntui liian pieneltä kahdelle, kun syksy tuntui liian pimeältä ja ahdistavalta, kun koulujutut ja ikävä kalvoivat mieltä. Kuuntelin sitä kuitenkin myös niinä hetkinä, kun syksy tuntui suloiselta ja elo ihanalta. Varsinainen monitoimibiisi siis.

Toinen biisi, joka liittyy etenkin ensimmäiseen harkkaan (se oli se seurakunnan nuorisotyön harjoittelu siis), on Olli Heleniuksen Sinusta voima virtaa. Helenius oli trionsa kanssa esiintymässä nuorten leirillä, keikka oli vallan hieno. Intiimi ja tunnelmallinen, koskettava. En ollut ennen kuullut koko tyypistä, mutta tykästyin hänen musiikkiinsa kyllä kovasti. Vähän myöhemmin - Maata näkyvissä -festareilla - ostinkin hänen levynsä ja kuuntelin etenkin tuota yhtä biisiä paljon.

Tampereen kokemiseen tuntoaistilla liittyy toki aivan kaikki. Ne kirpeät syksyilmat, sade hiuksissa ja iholla (en koskaan osaa käyttää sateenvarjoa), lämpimät ystävähetket ja halaukset, itkupotkuraivarit ja kyyneleet. Tamperetta on se, kun kävelee kirppistelemässä tai istuu paikallisbussissa, nousee Kyttälän rappusia, istuu kirkonpenkissä tai nukkuu Nekalanluukun huonolla patjalla. Tampere on tuntunut hyvältä, mutta myös sattunut. Se on kutkuttanut perhosina masussa ja kiertänyt ikävänä tunteena vatsassa. ("se on psykosomaattista")

Fyysisimmillään minun Tampereeni on Udoka. Se on djemben soittaminen niin, että kämmeniä kihelmöi, siskon kanssa hölmöilyä niin, että poskiin sattuu hymyilyn takia, sekä afrikkalaista tanssia niin, että hiki lentää. Tampere on Udokaa ja Udoka on rakkautta. Ystäviä, kulttuureita, musiikkia, rytmiä. Hengittämistä ja sydämen lyöntejä.

Rakkauteni Tamperetta kohtaan on kestänyt suunnilleen kaksi vuotta. Vaikka olin koko pienen ikäni asunut lähellä Tamperetta (~40 km:n päässä), ensirakkaus tähän kaupunkiin iski vasta pari vuotta sitten syksyllä. Nämä pari vuotta ovat kuluneet vaihtelevan tiiviin yhteydenpidon merkeissä, viime aikoina lähinnä kaukorakautena. Ikävä on suuri, en malta odottaa seuraavaa tapaamistamme. ♥

(Haaveilin tällaisesta pinssistä kauan, kunnes nyt kesän lopulla sain kämppikseltä tämän ihanuuden. Kämppis oli kesän Tampereen vaikutuspiirissä, kesätöissä Nokialla, ja toi mukanaan mitä ihanimman tuliaisen.)

Kuvat:

Nenä
Suu
Silmä
Korva
Kädet ja jalat

Satujen maailmaa

Eilen olin kuuntelemassa luokkakavereiden opinnäytetyöesitystä. Tänään olin kuuntelemassa toisien luokkakavereiden oppariesitystä. Ehkä inasen on huoli oman työn aloittamisesta ja siitä, valmistunko koskaan. :S Kovin paljoa ei viitsi kuitenkaan möksäillä sen takia, kyllä se jossain hetkessä tapahtuu. Eilen oli tyttöjen saunailta Haukivuorella, pohdin jonkinlaisia tulevaisuudensuunnitelmia. Ää, miten hieno aloitus. Sekaisen suttuinen.

Kuten ovat tämän päivän asukuvatkin. :C Haluan kuitenkin laittaa ne näkösälle, koska a) tykkäsin asustani ja b) se sattumoisin sopi teemaltaan (?) tämänpäiväiseen oppariesitykseen. Opparin tutkimus liittyi sadutukseen ja ylläni oli jokseenkin satumainen paita.

t-paita - ite tehty (tai no paita ostettu jostain)
farkut - Säästöpörssi
kenkulit - Prisma
neuletakki - kirppis

Vetäisin siis aamulla (tai no oli se jo aamupäivää) päälleni itsepainetun Willy Wonka -t-paidan. Paita on joku kakkoslaadun t-paita, joita sai ostettua hintaan 5 €/3 kpl, ja kuvat on painettu sabluunan läpi tavallisilla kangasväreillä. Värien epätasaisuus johtuu siitä, että kuva piti painaa ensin valkoisella ja vasta sen jälkeen värillisellä maalilla. Tykkään silti paidastani, vaikka se ei olekaan ulkonäöltään kaikkein siloisin.

Plääh, tänään kyllästyin kameraani. Vasta ihan vähän aikaa sitten juttelin yhden kaverin kanssa siitä, että ihan hyvin olen pärjännyt ilman järkkäriä, en raaskisi ostaa itselleni kallista kameraa, tai en viitsisi opetella sen käyttöä. Nyt tekisi silti mieli heittää omalla pokkarilla vesilintua ja ostaa joku parempi. Hmm tai sitten voisi hankkia jonkun kuvienkäsittelysysteemin. En tiedä.

Ainakin pitää mennä haukkaamaan jotain, ennen kuin lähtee uimahallille pulikoimaan. Sitä ennen vielä kuvaa tämänpäiväisistä koruistani. Korvikset olen tehnyt monta vuotta sitten, rannekorun hommasin viime kesänä. Noiden korujen lisäksi korvissa kimalteli vaaleanpunaiset "timantti"korvakorut, jotka eivät suostuneet näkymään kuvissa kunnolla.

Kivasyksyviikko

Viime viikko oli mukavan syksyinen ja vallan kiva. Olen meinannut kirjoittaa siitä jo monesti viikon varrella, mutta en oikein ole tiennyt, miten. Jospa tästä nyt jotakin syntyisi.

Alunperinhän olin pyhittänyt viikon opparille. Maanantaina piti olla palaveri opinnäytetyöparin kanssa, mutta se peruuntui kun hänen pitikin mennä tutustumaan harkkapaikkaansa. Muka. Myös viikonloppu oli varattu kalenterista opparitehoilulle, mutta ikävän sattumuksen vuoksi pari ei ollut ihan pelikunnossa. Joten opari jäi lievästi sanottuna taka-alalle.

Sen sijaan tehotyöskenneltiin maanantaina kämppiksen kanssa mediaprojektin kanssa. Nyt syksyllä on ollut käynnissä 8 opintopisteen Media-opintokokonaisuus, jonka päätyönä on ollut tehdä koulullemme virallisten sivujen rinnalle nuoria kiinnostavammat sivut. Minun ja kämppiksen projektina oli väsätä sivuille jonkinasteista tietopakettia koulussamme opiskeltavista koulutusohjelmista, sillä koulun virallisilla sivuilla informaatio on puettu lähes heprealaiseen asuun. Sosiaalialan - ei suinkaan sähköisen median tai journalismin - opiskelijoina saimme aikaiseksi ihan miellyttävän näköisen kokonaisuuden, etenkin kun aikaa oli niin vähän. Jos kiinnostaa, niin saa käydä kurkkaamassa.

Maanantai-iltana lähdin aika extempore junailemaan Tampereelle. Tempaus hieman ihmetytti minua, sillä en ole maailman spontaanein ihminen. Hienoa kuitenkin huomata, että jopa minä kykenen tuollaiseen. ♥ oli asemalla vastassa, keskustasta lähti bussi Kaukajärvelle.

Maanantai-illasta torstai-iltaan vietin mukaisaa antiviikonloppua (siis tuntui varmaan koko ajan lauantailta!) ihan vain hengaillen. Ohjelmassa oli kokkausta, kirppistelyä, pelailua, tyynysotaa (!!!), leffoja ja niin edelleen. Välillä puhuttiin vakavia, välillä hölmöiltiin. Välillä oltiin kahdestaan, välillä tupa oli täynnä. Erityisesti pidin torstai-iltapäivän kahvilahetkestä. Keskustorin Coffee Housessa juomia hörppivät minä, ♥ ja sisko. Oli kahvilan ihanat värit ja maut sekä iloinen tunnelma.

Perjantaina oli hiukkasen koulua, nettisivujen esittelyt. Puolen päivän maissa olimme kuitenkin jo vapaita kuin taivaan linnut, ja istahdimme käppiksen kanssa M:n autoon. Auton nokka suunnattiin kohti Ristiinaa, M:n ja tämän puoliskon kotia. Puolisko olisi viikonlopun vaeltamassa, joten talo olisi vapaa tytöille. Menomatkalla pysähdyttiin kehräämön tehtaanmyymälässä, joka oli täynnä mahtavia värejä. Ilmassa leijui söpö lampaanhaju.^^*

(Oikeana) viikonloppuna ohjelmassa oli tortillakemut, lautapelejä, lämpimien voileipien väsäystä, banaanien friteeraamista (miten niin hengailu pyöri ruoan ympärillä?), saunomista ja kauneuskokeiluja ja koiriakoiriakoiria. Listan viimeinen aktiviteetti oli näin kissaihmiselle oikein mieluisa. Hah. M:n vuoden ikäinen labbis on hyperaktiivinen ja tuntuu pyörivän koko ajan lähellä. Ja kun minä en ihan tykkäisi. :P Lauantaina käytiin koirapuistossa, enkä sielläkään ollu tmitenkään erityisen ihastunut. Eräs Jade-niminen koira oli silti ihan soma, sellainen valkoinen koiranruokamainoskoira.

Lauantai-illan saunahetkeä sulostutti kasvonaamio- ja hiushoitotestailut. Voin kertoa, että appelsiini-jugurtti-naamio ei vaikuttanut mitenkään (paitsi kirvelevästi seurueen toisilla jäsenillä), eikä kananmuna-öljy-hunaja-juttukaan ollut mikään menestys. Ehkä emme ihan osanneet. Tosin nauruterapiana kauneudenhoitohetkemme kyllä toimi. :DD

Sunnuntaina pääsin Ristiinasta S:n ja J:n kyydillä, pysähdyttiin ABC:llä haukkaamassa. Illalla kävin ulkoiluttamassa J:n kissaa ja pelaamassa/laulamassa Singstaria. Ihan illalla - tai no yöllä - katsoin vielä Kelmien kerhon yhden jakson, mukava viikko sai mukavan lopetuksen.

Extempore-hengailuseikkailu

Moi. S soitti tänään aamulla (okei, kello oli yli 12) ja kysyi, lähtisinkö käymään Jyväskylässä. Unenpöpperössä lupaisn mielihyvin lähteä, ja koska lähtöön oli vain puoli tuntia, minulla ei ollut aikaa ihmetellä, olisiko muka kaupat sunnuntaina auki. Pengoin vaan kiireellä vaatteet päälleni, söin leipää ja pesin hampaani. Tittidii, aikaa oli kuitenkin asukuvien ottamiseen, ja ehkä siinä vaiheessa päähäni pälkähti, että onko kauounkiin järkeä lähteä sunnuntaipäivänä.

paita/tunika/mekko - kaverin vanha, näyttää olevan Anttilasta
sukkikset - Seppälä
kaulakoru - Löytöliiteri
rukoushelmikoru - ite tehty
toiset rannejutut - Leviltä
(kenkinä ne punaiset, takkina se teinitakki)

Kaupat kuitenkin olivat kuin olivatkin auki. Ei kivat pikku putiikit kuten Punnitse ja säästä -pähkinäkauppa tai se ihana vintage-puoti, mutta tavalliset vaatekaupat edes. Hahaa ja minä, joka olen tunnetusti huono neuvomaan autoreittejä, koska en itse aja, osasin johdattaa meidät hyvälle parkkipaikalle! Ja muutenkin olin johdattajana, kun S ei tuntenut Jyväskylän keskustaa kovinkaan. Minä sentään osasin teinikauppojen sijainnit.

Mutta kappas vaan, teinikaupoista ei tällä kertaa tarttunutkaan mitään mukaan. Hieno, minä! Ostin koko reissulta ainoastaan puuterivippoja ja syömistä. Keskiviikon Mikkelin-reissullakin ostin vain puuterin ja alennushuivin, ja olin hyvin ylpeä itsestäni. Tosin lähdin Mikkelissä yhdestä putiikista 99 euroa köyhempänä, enkä edes saanut vielä mitään konkreettista mukaani. Siitä joskus myöhemmmin. Mutta Mikkelissä piipahtaminen oli siinä mielessä kiva, että siellä sain rahaa itselleni. Kävimme nimittäin purkamassa kirppispöytämme, ja saimme jopa ihan mukavan tuoton. Ja mikä parasta, tilaa vaatekaappiin.

Takaisin tähän päivään. Iltapäivän tunnit kuluivat leppoisasti kaupoissa kierrellen ja sitten Hesellä aterioiden. Päivän paras hetki oli varmaankin kahvittelu Coffee Housella, kun pitkästä aikaa sain siemailla ihanuutta, tiramisulattea. ♥ Se oli juuri sellainen syysunelma - tunnelmallinen hetki ystävien kanssa - josta eilen mainitsin.

Syysunelmaa

esim.


joku kiva kello

mutta ei tietenkään pelkkää tavaraa.



joku ihana matka.

lentokoneella jonnekin kauas.


tai edes risteilylle!


...vaikka pienet jutut ovatkin tärkeämpiä.


ne tunnelmalliset hetket.


♥

kuvia: kellot, Lontoo, Budapest, Pariisi, Dublin, sininen laiva, punainen laiva, kynttilät, pusu