Syksyn kieltämistä

Tänään minä palelin. Kiedoin villatakkia tiukemmin ympärille, mutta en suostunut vaihtamaan sen alle pitkähihaista paitaa. Olin jo tehnyt yhden myönnytyksen - vaihtanut legginssien tilalle farkut. En suostunut katsomaan taivaalla vyöryviin harmaisiin pilviin, jotka uhkailivat minua vesisateella, enkä tien vieressä kasvavien puiden viekkaasti kellasuviin lehtiin. Ei vielä saa olla syksy. Ei saa olla harmaata, kylmää, synkeää, tylsää.

Tämän päivän syksynkieltämisasenteeni oli kummallinen. Minä olen jo kauan luonnehtinut itseäni syysihmiseksi. Ei ole montaa päivää siitä, kun iltamyöhällä juttelin mesessä kaverini kanssa siitä, että olin innoissani kirpeästä koulunalkufiiliksestä ja tulevasta syksystä, kun voi istua kynttilän valossa ja käyttää pitkiä kaulahuiveja. Silloin odotin syksyä, sillä sovimme, että tapaamme runoisessa kahvilassa kuuman juoman ääressä, kunhan molempien arki on lähtenyt käyntiin. Mutta ei, tänään en suostunut ottamaan vastaan syksyä. Tänään syksyn tulo ahdisti.

Onneksi olotilani muuttui päivän mittaan. Onneksi minulla oli jäätelötreffit ystäväni kanssa. Kävimme tutkimassa molemmille uutta kirpputoria (kirppis on minusta mukavan syksyinen sana, vaikka muuten kirppikset sopivat mihin vuodenaikaan tahansa) ja ajoimme sitten ostoskeskukseen syömään ja katselemaan ihmisiä. Jotkut ihmiset olivat vielä pukeutuneet kesäisesti, jotkut olivat hyväksyneet ilmojen viilenemisen ja ottaneet käyttöön ihania neuleita. Keskustelun lomassa kielellä tuntui sopivan tuliset jalapenot, jotka olisivat kenties olleet vähän liian tulisia kesäsäässä. Ainakin siis pääruoka (haha, siis Sub wayn patonki) äänesti syksyn tulon puolesta.

Eikä jäätelökään ollut epätoivoinen yritys jäädä roikkumaan kesään, vaan tällä kertaa se oli lempeän syksyistä kermaliköörijäätelöä. Ohitin ihan hyvillä mielin ja aivan suosiolla tarjolla olleet kesäisen raikkaat maut, mielelläni valitsin jonkin syksyyn sopivan vaihtoehdon. Etukäteen ajattelin, että tämän päivän jätski olisi kesän viimeinen, mutta se olikin syksyn ensimmäinen ja vallan täydellinen.

Jäätelön aloittama syksymyönteisyys jatkui kotimatkalla, kun kaunis elokuun ilta-aurinko tuntui ystävälliseltä meidän yllämme. Aurinko myös kultasi viljapellot, jotka huojuivat hiljalleen tutun hiekkatien molemmin puolin. Tuntui lämpimältä, sekä auringon että vieressä olevan ystävän takia. Minun syksyni on nyt kullankeltainen, enkä juokse pakoon sitä punaisena tulevaa syksyäkään. Sitä villasukkasyksyä, jota ikkunasta näkyvät pihlajanmarjat enteilevät. Syksy saa tulla.