Näytetään tekstit, joissa on tunniste juna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juna. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. huhtikuuta 2011

Väsy

Moi. Tulin kirjoittelemaan pikkuisen pätkän eilisestä ja tästä päivästä, koska huomenna on jo uudet kujeet.

Eilen tosiaan junailin Mäelle, olin perillä kahdeksan maissa. J oli samassa junassa, huomattiin toisemme asemalla ja käveltiin yhdessä kämpille. Illalla juteltiin vähän J:n ja Jrn:n kanssa ja katseltiin telkkaria. Yhdentoista aikaan menin maate.

Tosin en saanut ihan heti unta. Enkä ihan kohtakaan. Jännitti kai, asiat pyörivät mielessä. Olin hereillä vielä yhden jälkeen, luultavasti nukahdin joskus puoli kahden maissa. Heräsin pari kertaa vessaan. Kun kävin vessaamassa puoli viideltä, en enää nukkunut sen jälkeen. Joten yöunet jäivät viime yönä kolmeen tuntiin. Nice.

Aamulla oli sitten TOSI paha olo. Ihan kuin olisi ollut krapula. Mutta pakko oli mennä. Koululle. Kävin opponoimassa Ltn opparin esityksen, ja sitten syömässä. Olisin toivonut, että olisi ollut ruokana sitä hyvää kanajuttua, jossa on tomaattikastike, herkkusieniä ja hillosipuleita. Mutta oli kaalikääryleitä. Ihan jees sekin. En syönyt paljoa, kun oli vielä huono olo.

Puoli yhdeltä oli oman opparini esitys. Tai no kahtakymmentä vaille yksi, kun ohjaaja saapui paikalle. Jännitti, vaikkei kuuntelemassa ollut muita kuin opponentit ja ohjaaja. Minusta se meni ihan ok. Opponentit sanoivat, että olin luonteva, ja oli kiva etten lukenut suoraan paperista. Minusta taas tuntui, että tuijotin koko ajan vihkossa olevia muistiinpanojani.

Ohjaaja kysyi omaan tyyliinsä kysymyksiä, joista ei ottanut selvää, onko ne tarkoitettu avuksi vai nurkkaan ajamiseksi. Sain hyödyllistä palautetta opponenteilta. Ohjaajaltakin ihan. Kun kysyin, pääsenkö läpi, hän sanoi että kyllä, jos teen ehdotetut korjaukset. Niitä ei ollut onneksi paljoa. Vähemmän, kuin olin luullut.

Aika lailla heti esityksen jälkeen lähdin kävelemään asemalle. Käväisin ostamassa hiukkasen evästä, piipahdin kirpparilla tappamassa aikaa ja suuntasin ostamaan lippua. Junamatka meni lähes kokonaan torkkuessa. Vähän Kämmpiksen kanssa tekstaillessa, ja muutaman minuutin rupattelin S:n kanssa.

Juna oli Toijalassa vähän ennen seitsemää. Menin S-markettiin ostamaan itselleni opparivälietappipalkintomussutettavaksi valkohomejuustoa, suolakeksejä ja poppareita. Kotona söin kuitenkin muusia ja jauhelihaa, niin en jaksanut mussutella. :DD

Kävin maksamassa yhden laskun, ja huvikseni kävin tilitapahtumani läpi. Tämän vuoden aikana olen käyttänyt VR:n palveluihin n. 260 euroa rahaa. Se on aika iso summa.

Nyt aion pitää maanantaihin asti vapaata opinnäytetyöstä. Huomenna suuntaan Tampereelle palauttamaan kirjaston kirjoja. Luvassa on myös rumpuilua ja siskon muuttoapuna olemista. Ihan muksaa.

Tää menis nytten nukkumaan.


Ps. silloin viikko sitten keskiviikkona ostin ensimmäisen suklaamunan. Seuraavat todennäköisesti vasta alesta.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Viime viikkoa!

Joopa joo, tässä on taas vierähtänyt aika tovi tuosta viime kirjoittelusta. En ole ollut oman koneeni vaikutuspiirissä, enkä jotenkin osaa niin hyvin blokkautua muilla koneilla. Toivottavasti se rakkine muuten saadaan korjattua, ei olisi kiva ostaa vielä uutta. ♥:n veli voisi kai katsoa sitä, kun kerta on jonkinlainen tietokonenero.

Mutta. Mitäpä sitten on tapahtunut? Silloin maanantaina tosiaan vaelsin Jrn:n kämpille, ja olin ihan kuin uitettu koira, kun pääsin perille. Onneksi Jrnlle ja J:lle tulee sanomalehtiä, niin sain kuivatettua kenkäni. Ja onneksi siinä talossa on hyvä kuivaushuone. Ilta meni ihan nopsakasti jutellessa niitä näitä ja leffoja katsellessa. Katsottiin pari Monty Python -pätkää, mikä oli minulle ihan uusi kokemus. Soitin myös opparini ohjaavalle opettajalle, jotta saisin tietää, milloin esittelen työni.

Aamulla heräsin aikaisemmin kuin Jrn. Ajattelin odottaa kämpillä siihen asti, että hän heräisi, mutta päätinkin sitten vain hipsiä vähin äänin pois. Kirjoitin kiitos-viestin ja suuntasin koululle. Siellä lisäsin posteriini opparin esitysajankohdan ja luokan, missä esitys on. En jaksanut vanhentua koululla kovin kauaa, vaan lähdin junalle. Aurinko paistoi, oli kivan keväistä. Olisi ollut kiva pyöriä kaupoissa ja markkinoilla, mutta kengät sattuivat tosi paljon, joten pikakirppiskäynnin jälkeen menin suoraan asemalle. Kun olin istahtanut junaan, Jrnlta tuli viesti, että hän oli juuri herännyt ja odottanut kämpän olevan täydempi.

(markkinoilla olisi ollut ilmapalloja, nääs)

Tiistaina tulin kotiin joskus neljän maissa, ja olin kamalan väsynyt koko loppu päivän. Jaksoin sentään puhua jonkin verran puhelimessa, ja ♥ saikin puhuttua minut ympäri, että menisinkin Helsinkiin jo keskiviikkona. Joten keskiviikkona labrareissun (papa-koe yngh) jälkeen junailin etelämpään. Ulostauduin junasta Tikkurilassa, ja ♥ nappasi minut sieltä, kun oli tulossa töistä kotiin. Ilma oli ikävän harmaa, mutta onneksi toinen oli siinä vieressä.

(junan ikkunasta näkyi joutsenia)

Torstaina oli vähän tylsää, koska olin yksin kämpillä sen aikaa, kun ♥ oli töissä. Enkä halunnut vielä alkaa suunnitella opparin esitystäni. ♥ yritti piristää ehdottamalla Itäkeskukseen menemistä, mutta sekin oli itseasiassa aika tylsää, koska en voinut ostaa mitään. :c :p Kaiken lisäksi olimme sitten liian väsyneitä tekemään ruokaostoksia, joten söimme Hesellä. En kyllä edes muista, milloin olisin viimeksi syönyt Hese-ruokaa, joten ehkä se ei ollut ihan kamala retkahdus.

(söin sellaisen Arizona-hampurilaisen. en jaksanut ihan kokonaan)

Torstaina sentään ostimme ruokaa. Yritin myös shoppailla Citymarketissa kumisaappaita, ja melkein ostinkin yhdet ihan kivat, mutta aloin taas tuttuun tapaani jahkailla asian kanssa. Ja saappaat jäivät hyllyyn. Mutta hoo! Ajoin ensimmäistä kertaa autoa Helsingissä! Tosin ihan vaan Vuosaaressa, mutta se oli tarkoituksenikin. Että ensin harjoittelen täällä vähän syrjemmässä, enkä ryntää heti keskustaan. Ajoin kauppaan ja takaisin, ja hiukkasen ihan vain ajeluajelua.

(jotkut kivat pinkit saappaat olisivat nam)

Lauantaina oli vallan ihana kevätpäivä. Jopa huomasi hiekan silmissä ja hampaiden välissä. :D Oli vähän tuulista. Mutta se ei haitannut, sillä seura ja tekeminen oli mitä kivintä. ^^* Minulla oli kirppistreffit Nuusiksen kanssa. Menimme aamulla sinne isolle Valtteri-kirppikselle. Oli jännää etsiytyä paikan päälle yksin reittioppaan neuvojen perusteella, mutta ihan hyvin se meni. Kierrettin kirppis (ostin kivan hamosen) ja sirryttiin sitten ratikalla jonnekin. En enää edes muista, mihin.

Mutta siellä oli kuitenkin Fida, jossa käytiin myös. Ja piti mennä syömään jonnekin vegaanipaikkaan, mutta ruokalista kuulosti minusta liian oudolta. Kävelimme sitten jonkin aikaa etsien sopivampaa ruokapaikkaa. Matkalla näkyi tiikereitä alikulun seinillä. Päädyimme Rossoon, ja mussutin siellä I-HA-NAA vuohenjuustopastaa. Siinä oli juuston ja pastan lisäksi paholaisen hilloa, aurinkokuivattuja tomaatteja, pinjansiemeniä ja artisokkaa. Nam. Ja keskustelutkin olivat nam. pienempikuinkolme.

KIvan kevätpäivän jälkeen minua ramasi kyllä armottomasti, ja torkuin puolihorroksessa kun ♥ katsoi jalkapalloa. Sen jälkeen taisimme käydä taas Itäkeskuksessa, ja sorruin lisäherkkuihin: Teki mieli jäätelöä ja lähin pulju, josta sitä pystyi ostamaan, sattui olemaan italialainen kahvila. Kirsikka-mascarpone-jäätelöä ja veriappelsiinisorbettia. Nam taas.

(siis ihan vain maalattuja tiikereitä, tietty)

Sunnuntainakin syötiin jäätelöä. ♥ halusi leffan kanssa jotakin naposteltavaa, joten kauppaan tiemme vei. Ostettiin cheddarin makuisia mikropoppareita (se juustojuttu palaa helposti, yhyy), limsaa ja karkkia. Tällä kertaa otin mukaani - maksua vastaan toki - ne aiemmin sovittamani Nokian punaiset Sport-saappaat. Kun olen niin urheilullinen. :D Kaupan parkkipaikalla nautitut jäätelöt olivat kevään ensimmäiset ulkojäätelöt. Tosin ne syötiin loppuun autossa, kun alkoi viluttaa. Ei se aurinko ole niin kovin lämpöinen vielä.

(oikeasti ne olivat puikkojätskit)

Eilen, eli maanantaina olin taas yksin kämpillä päivän. Väsäsin voimapiste-esitystä opinnäytetyön julkistamisseminaariin. Eli Powerpointtia. Tsättäilin myös S:n kanssa Facebookissa, mikä oli kivaa ja tärkeää. Illalla tapahtui keitto-onnettomuus, kun ♥ kaatoi lattialle keittoa ja liukastui siihen. :c Tänään ohjelmassa oli siis pyykkien pesemistä koulujuttujen lisäksi. Huomenna junailen taas Pieksämäelle, ja menen Jrnlle yöksi. Ei kai juttuni vaan ala toistaa itseään? :o

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Juhlamatkustukset

Jepulis. Tätä on nyt tapahtunut:

Pe klo 05.15
Heräsin. Herätyskello oli kyllä soimassa varttia vaille kuudelta, mutta kissa päätti haluta ulos vartin yli viideltä. Ja minä olen ainoa, joka sen maukumisen kuulee yöllä. Päästettyäni kissan yritin vielä nukkua, mutta iskän herätyskello soi puoli kuudelta, joten päätin vain nousta suosiolla. Puin, söin ja pesin hampaat.

kuvan kissa ei liity tapaukseen

klo 07.31
Pendolino lähti Toijalan asemalta kohti Pieksämäkeä. Tampereen kohdalla kaivoin laukustani ruotsin papereita, ja luin sanoja jonkin verran. Sen jälkeen laitoin musat korville ja torkuin.

klo 10.28
Juna saapui Pieksämäen asemalle noin kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Oli outoa olla jälleen Mäellä. Ennen koululle menoa käväisin kirpputorilla kkatsomassa, josko sieltä löytyisi jotakin kivaa lämmikettä illan asuuni. Ostin kaksi paitaa. Kävin ostamassa eväsleivän. Patikoin koululle.

klo 12.10
Koululle saavuttuani juttelin Ltn, Naapurin, Jtn ja J:n kanssa. Kello kymmenen yli kaksitoista aloitin ruotsin loppukokeen kirjallisen osuuden. Huomasin, että jokaisessa kirjoitelman aiheessa on ainakin yksi sana, jota en ymmärrä. Loppujen lopuksi kirjoitin aiheesta Kyrkans ungdomsarbete - en viktig del av diakoni. Joskus ennen yhtä lähdin tentistä. Kun olin päässyt ulos koulusta, iski svart ut: "Kirjoitinko sittenkään tarpeeksi sanoja!?"

klo 14.41
Pendolino Pieksämäeltä kohti Helsinkiä lähti raiteelta yksi. Vietin junassa aikaani poistamalla tekstiviestejä, syömällä eväitä, ja kuuntelemalla musaa. Kouvolan kohdalla kävin junan vessassa vaihtamassa vaatteet ja laittamassa pikkuisen pakkelia naamaan.

kuvan juna ei liity tapaukseen

n. klo 17.58
Juna oli saapunut asemalle, ja Nuusiskin pääsi omasta junastaan pois. Astuimme ulos asemalta, taivaalta satoi lunta. Suunnistimme Forumille ja yritimme etsiä Simonkadun herkku -nimistä paikkaa.

Jonkin verran myöhemmin
Pyörittyämme Forumin liepeillä ja sisällä, ja kysyttämme muutamaan otteeseen neuvoa löysimme kuin löysimmekin perille oikeaan osoitteeseen. Tervetuliaisiksi saimme vitamiinivettä. Tiskillä tilasimme juomat; Nuusikselle söpöä makeaa, minulle kivaa kirpeää. Juttelimme ja ihmettelimme meininkiä. Ei oikein tiedetty, kuinka bileissä ollaan.

Ihmisiä oli aika vähän. Ihmisilläoli kivoja vaatteita. Olimme missanneet jonkin tanssiesityksen. Uusi tanssiesitys esitettiin, kun olimme paikalla. Napattiin mukaamme Marianne-Kismetit. Minä maistoin uuden Oma-jäätelön. Vadelman kiviä jäi hampaisiin. Nuusis ei uskaltanut ottaa jäätelöä. Minulle tehtiin kiharat. Nuusikselle ei ehditty tehdä kampausta. :CCC

klo 19.23
Bileiden emännät ilmoittivat, että tila täytyy tyhjentää puoleen mennessä. Kuvasimme kaverikuvan ja ulostauduimme kadulle. Ei satanut enää lunta. Maistoimme lohikäärmehedelmä-vitamiinivettä. Minun mielestäni se maistui korvalääkkeeltä, jota piti pienenä ottaa. Lahjoitin loharijuoman Nuusikselle. Ajeltiin Sörnäisiin.

kahdeksan ja yhdeksän välillä
Oltiin löydetty paikka, johon mahtuu istumaan viidestään. Lasissa oli Marianne. Melkeinsielunhoitokeskustelu muuttui sosiaalietuuskeskusteluksi. Että Ruotsissa on paremmin. Lähdin takaisin metrolle, ajelin Kaisaniemeen ja yritin suunnistaa Helsinki-klubille.

sitten vielä vähän myöhemmin
selvisi, että olin luullut väärin. Että ♥:n ja muiden pippalot eivät olleetkaan perjantaina, vaan vasta lauantaina. Odottelin, että valmistelut oli valmisteltu. Ajelimme kämpille. Nukuimme.

La klo 10 - 20
Syötiin. Katseltiin telkkaria. Juteltiin. Oltiin. Piti mennä ♥:n sedän uutta lasta katsomaan, mutta se oli tullut kipeäksi. Mietin, mitä laittaisin päälle. Valmistauduttiin bileisiin.

klo 20.30
Ajettiin klubille. Istuskelin baarituolilla. Istuskelin sohvalla. Istuskelin rappusilla.

klo 22.00
Klubin ovet avattiin. Istuskelin, katselin ihmisiä. Kiusallistuin ♥:n kaverin läsnäollessa, kun en keksinyt mitään puhuttavaa.

klo 02.01
♥ sai suostuteltua minut tanssimaan. Tanssittiin. :]

kuvan dj ei liity tapaukseen
joskus kolmelta?
Klubi suljettiin. Kesäajan alkamisen takia aiemmin kuin yleensä. ♥ ja muut pistivät pillit pussiin. Lähdettiin kotiin, heitimme pari muuta tyyppiä ensin koteihinsa.

~04.00
Päästiin nukkumaan.

Su klo 09.48
Heräsin.

klo 11.50
Lähdettiin ajelemaan kirkkoon. Kirkossa en ymmärtänyt kaikkia sanoja. Aurinko paistoi kivasti.

klo ~16
Palattiin kirkosta. Syötiin. Katseltiin telkkaria. Oltiin.

klo 19.19
Juna Helsingistä Toijalaan lähti raiteelta viisi. Eväänä oli Marianne-Kismet. Kotona oli väsy.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Venähdys

Joo, tuo Helsinki-visiitti vähän pääsi venähtämään. Minun oli tarkoitus tulla kotiin maanantaina, mutta minut saatiin ylipuhuttua jäämään tiistaihin asti. Eipä siihen paljon ylipuhumista tarvittu, joten jäin vielä yhdeksi yöksi. Eilen aamupäivällä sitten pakkailin kamani lähtökuntoon, ja harmittelin lähtöpäivien inhottavuutta: On inhaa, kun haluaisi viipyä mahdollisimman pitkään ja lähteä vasta illalla, mutta silti tuntuu, että koko päivä menee hukkaan sitä junan lähtöä odotellessa. Ei kiva.

Ransakalaisia mussuteltaessa ja Minuuttipeliä tölläillessä mietittiin ♥:n kanssa, että ehkä voisin sittenkin jäädä vielä yhdeksi yöksi. ♥ aikoi nimittäin mennä/tulla Tampereella töiden jälkeen, niin voisimme matkustaa samalla junalla. Lisäilta tietenkin houkutteli, mutta seuraavan päivän tehokkuuden menetys mietitytti. Jäin kuitenkin vielä yhdeksi yöksi.

Ja aivan kuten olin ajatellutkin, tänään ei ollut yhtään tehokas päivä. Nukuin aika pitkään, joten en ehtinyt - tai pikemminkin osannut - tehdä juurikaan mitään, kävin vaan suihkussa ja popsin jotakin aamupalaa. Puoli kahdentoista jälkeen ryhdyin rahtaamaan kamojani bussipysäkille. Uaa, odotan hartaasti sitä päivää, kun minun ei tarvitse enää kantaa mukanani tietokonetta!

Onnistuin jotenkin saamaan tavarani bussiin ja sieltä vielä uloskin. Metroasemalla soitettiin taas Metsäkukkia haitarilla. Juna-asemalle päästyäni kävin ostamassa junaliput minulle ja ♥:lle, ja toivoin kovasti, että ♥ ehtisi junaan. Ja ihan hyvin hän ehtikin. Jäi hänelle vielä ruhtinaalliset kaksi minuuttia pelivaraa. Junassa melkein-repeilin konnarille, joka tuntui olevan jonkinlainen show-mies. Kamalasti kailottaen hän tuli pyytämään "matkustusasioita" ja pälpätti kuin papupata edetessään vaunussa. :DDD

Tampereella painuttiin kiinalaiseen ravintolaan. Tilasin jo miltei vakioannoksekseni muodostunutta nautaa peking-kastikkeessa. Jotenkin se vaan oli kamalan tulista (ei muissa kiinalaisissa mielestäni ole ollut noin tulista), enkä pystynyt syömään sitä. ♥:n annos oli myös tulista, joten ei auttanut edes loisia hänen lautasellaan. Mussutin siis vain riisiä. Ja pari keksiä teen kanssa. Teen, jonka jätin juomatta, koska se oli kylmää. Ei mikään onnistunut ravintolakokemus siis.

Ravintolasta suuntasimme kohti parempia kokemuksia. ♥:n kaveri D tuli noutamaan meidät autollaan, ja etsiydyimme Hatanpäälle (vai -päähän?) yhteen autokauppaan. ♥ oli neuvotellut yhdestä Renaultista ja menimme nyt hakemaan sen. Joo oli ihan kiva mennä autokauppaan, kun siellä tuoksui kivalta, mutta noin seitsemän minuutin päästä olin kyllästynyt.

Vaan autokaupassakin oli hupia. Taas melkein-repeilin, kun autokauppias tuli tervehtimään meitä. Nimittäin kyseinen automyyjä näytti IHAN AUSTIN POWERSSILTA!!! Miehellä oli kasvojen komistuksena (?) mahtavat pulisongit, ja hän katseli maailmaa melko paksusankaisien silmälasien läpi. Yllään hänellä oli sinapinkeltainen (tai sinapinoranssi) kauluspaita sekä mustakeltapikkuruudullinen pikkutakki. Hampaat olivat sentään suoremmassa kunnossa kuin herra Powerssilla.

Nojuu, kaupat kuitenkin tehtiin. Autokaupoilta ajelimme Kylmikselle, sää oli melkoisen kammostuttava. Minä kokeilin autoa myös, ja sain kyllä ajaa kieli keskellä suuta, kun käännyimme meille johtavalle sivutielle. Ihan kuin perunapellossa olisi ajanut, pelotti kyllä että olisin jäänyt jumiin. En jäänyt.

♥ piti vain pikaisen virkistäytymistauon ja lähti sitten takaisin Helsinkiin. Käskin hänen ajaa varovaisesti, toivottavasti hän on myös tehnyt sen.

Autokaupan eteisen tuoli

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Matkalla

Minä matkustan nyt junalla. Tai oikeasti odotan, että juna jatkaisi matkaa, kun tässä Tampereella on aina tälläinen vähän pidempi pysähdys. Ja junan kulkusuunta muuttuu. Mutta periaatteessa matkustan, vaikka olenkin ihan paikallani. Ja tässä välissä kävi konduktööri (tapasin tänä kesänä tytön, josta tulee sellainen) kysymässä kaikkien junalippuja ja tää jo liikkuukin.

Minulla on mukanani: Iso punavalkolaivastonsininen Viking Linen kassi, joka on ihan täynnä vaatteita. Ihan täynnä, vaikka jätin ison osan kotiinkin. Toisessa päätytaskussa on tosin ns kemppariosasto, eli allergialääkettä ja deodoranttia, shampoota ja meikkejä. Reppu, jossa on muistaakseni kirjoja ja levyjä. Tietokone. Äitin vanha musta nahkalaukku, jota katsoin tänä kesänä hyväksyvin silmin. Sitten otin ensimmäistä kertaa matkustuskäyttöön Ikean ison sinisen kassin. Siellä on kaikkea kivaa sekalaista. Muovipussillinen koruja (helmiä, afrikkalaisia juttuja, korviksia nam kaikkee), muovipussillinen askartelujuttuja (villaa, helmiä - mutta nyt silti eri sana kuin äsken -ja kangasvärejä), kolme paria kenkiä, pari vaatekappaletta (esim. takki ja farkkuhame ja villatakki, paitsi se on nyt selkäni takana pehmikkeenä) ja punaisia peltipurkkeja (saatu ja ostettu). Ja se tervetuloa-ovikyltti. Ja tässä kohtaa voin paljastaa, että siinä ei oikeastaan lue tervetuloa, vaan 'tule tupaan'. (assosiaatio Hynttyyt yhteen Ainainen vappu radio mainos.)

Se ovikyltti on nyt erittäin tärkeä matkatavara. Sen ansiosta ristiriitaiset tunteet saa ehkä enemmän positiivisia puolia. Nimittäin matkan päässä odottaa jossain vaiheessa muutto, mikä on kivaa. Saan olla varma, että tulevan kämppikseni kanssa pystyn olemaan miten päin vain, aina oma itseni.

Vaikka minua odottaa hirveän ihanan kämppissuhteen alkaminen (ja muutenkin on kiva nähdä kavereita), odottaa minua määränpäässä myös tyhmät jutut: Pölyä ja sotkua. Siitä saan syyttää itseäni, olen ollut liian laiska siivoamaan. Kaiketi laskuja. En kääntänyt postiani koko kesäksi, yritin säästää rahaa. Varmaankin opiskeluosoitteeseen on jo tupsahtanut ainakin puhelinlasku. Koulustressi. Sekin on suurelta osalta omaa syytäni, saamattomuus on osa persoonaani. Ei se aina ole ollut. Pitkä puuduttava mäki.

En minä silti olisi voinut jäädäkään. Kahden kuukauden jälkeen olen ihan tarpeeksi kypsä lähtemään taas kotoa. En jaksa sitä meteliä, mikä siellä on, vaikeita ihmisiä. Silti tuntui sydämessä, kun äiti itki tänään. Kun lähden pois.

Vaikeaa. En minä tiedä, missä minun kuuluisi olla. Tai mihin haluaisin mennä. Kohta olen Mäellä, sitten taas kohta pitää lähteä pois. Tampereelle. Jos en pysähtyisikään sillä asemalla, vaan jatkaisin matkaani lentokentälle ja sieltä mihin vaan. Mihin? Kyllä minä sittenkin tiedän, missä haluaisin olla. Huolettomuudessa.

Parempi kyllä laittaa tietokone kiinni, sillä tässä meinaa käydä niin kuin pienenä, jos yritti lukea jotain autossa. Oksetus. (Ja tää oli nyt tätä mun nettiteksikieltä, sellaista ei niin kovin huoliteltua. Huomasit kai.)

[Tähän tulisi vauhdissa otettu suttuinen kuva junaradan penkereen puista. Mutta en jaksa kaivaa kameraa esiin, se on repussa joka on tuolla hattuhyllyjutussa.]