Jos saisi elää koko ajan näin

Moi. Aloitan tämän kirjoittelun nyt erittäin epäkohteliaalla tavalla; valittamisella. Tulin vähän aikaa sitten Pieksämäen kämpille ja minua sattuu ainakin neljään kohtaan. Päätä särkee, varmaankin kuumuuden ja liian vähän juomisen takia. On se kumma, miten en osaa juoda tarpeeksi etenkään kuumalla ilmalla. Yhtä kummallista on se, että tajuan laittaa päähäni jotakin - huivin tai jonkin muun päähineen - vasta sitten, kun alkaa olla päänsärkytuntemuksia. Vaikka viime päivät ovatkin olleet kauniin kesäisiä, olen oikein mielissäni siitä, että en niinä kovien pakkasien aikana luvannut (esimerkiksi liittymällä asiaa koskevaan Facebook-ryhmään) olla valittamatta kuumuudesta, kun kesä tulee. Minä nimittäin en pidä kovin kuumista ilmoista, vaan osaan valittaa herkästi.

Olkapää ja kämmenen päkiä (siis oikeasti, onko tuolla sormien alkamiskohdalla mitään nimeä!?) ovat hellinä tavaroiden kantamisesta. Olalla on monena päivänä keikkunut painavahko kassi, ja toisin kuin talvella, kassin hihnan ja ihon välissä ei ole montaa kerrosta vaatteita pehmentämässä kantokokemusta. Olkapäässä on inhan näköisiä punaisia jälkiä ja vasen käsi on saanut osansa niistä, kun kanniskelin kangaskassia. Alahuulessa on jonkinlainen rasitusvamma. Lisäksi nenän sisäosat ovat julmetun kuivat ja sen takia haistan koko ajan veren. :O :S

Kaikista näistä sattumisista huolimatta fiilikset ovat huomattavasti plussan puolella. Oli vallan mainio pitkä (mutta silti niin lyhyt) viikonloppu, joka alkoi keskiviikkoiltapäivän junamatkasta kohti kotia. Muutaman tunnin junassa istumisen jälkeen oli rentouttavaa päästä kunnon puusaunaan, enkä saunomisen jälkeen paljoa muuta tehnytkään enää illalla. Oli nimittäin mentävä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaisi herätä torstaiaamuna pirteänä.

Torstaiaamuna puin päälleni mekon ja lähdin kohti kirkkoa. Minulla oli työpäivä, oli vuodenvaihteen tunturirippikoulun konfirmaatio. Joten ei ollut kovin rankka työpäivä, kunhan vain luin päivän tekstin, olin siunaamassa konfirmoitavia ja jakamassa ehtoollista. Ja söin kakkua, pasteijoita, peuraa, salaattia, kakkua, kakkua, pikkuleipiä ja kakkua. Ja hörpin kahvia sekä yritin olla sosiaalisen näköinen. Kaiketi tuossakin on aika paljon työtä, sillä olin aika väsynyt kun pääsin kotiin, vaikka emme isosten kanssa käyneetkään kuin seitsemässä kodissa laulamassa ja syömässä kakkua. Illalla kävin vielä isän ja äidin kanssa kuuntelemassa seurakunnan kuorojen kevätkonserttia, koska pikkuveljeni oli siellä esiintymässä.

Perjantaina olin Ideaparkissa pikkuveljen ja isän kanssa. Oli minun ja veljen shoppailupäivä. Veljelle löytyi kivoja vaatteita ja oli mukava shoppailla vaihteeksi poikien osastolla. Minä sen sijaan shoppailin apteekissa. Apteekin (pikku) pussiin löysi tiensä allergialääke, särkylääke ja kuuri rautaa. Hemoglobiinini on nimittäin kovin huono, joten täytyy koittaa saada se takaisin normaaleihin lukemiin raudan avulla.

Ideaparkista lähdin Lempäälän kautta Tampereelle. Minulla oli siellä treffit yläaste- ja lukioaikojen parhaimman kaverini kanssa. Istuimme Keskustorin Coffee Housen terassilla, J joi mansikkapirtelöä ja minä lipitin tiramisulattea. Jääversiona. Istuimme juttelemassa pari tuntia (jonka aikana taivas heitti maahan jokseenkin kovan sadekuuron) ja sen jälkeen minä suuntasin askeleeni kohti rumpuharjoituksia.

Perjantaiset rumpuharkat olivat erilaiset, sillä opettajamme ei ollut paikalla. Sen sijaan Olivier oli meidän ohjaajamme, keskityimme tekniikkaan ja improvisaatioon. Toki piti harjoitella myös seuraavan päivän keikalla esitettäviä biisejä.

Lauantaina (uusien ja ei-niin-uusien ihmisten tapaamisen jälkeen) ajelimme keskustasta Kangasalle, seurakunnan leiri- ja kurssikeskus Ilkkoon. Siellä oli (koko viikonlopun kestävät) englanninkieliset kirkkopäivät, joita rumpuopettajammekin oli järjestelemässä. Saatuamme vatsamme täyteen kalakeitolla, siirryimme ulos jonkin lammen rannalle harjoittelemaan. Oli ihana pitkästä aikaa soittaa ulkona, kun aurinko paistoi eikä ollut enää liian kuuma. Välillä harjoitteleminen meni vähän pelleilyksi, mutta sellaista sen kai kuuluukin olla. Höntsäilyä porukalla. Nam.

Ja keikka - nam potenssiin seitsemäntoista! Oli paras keikka pitkästä aikaa, mikä mahtava fiilis! Yleisö lähti hyvin mukaan (hmm, mahtaisiko sillä olla jotakin tekemistä asian kanssa, että suurin osa yleisöstä oli afrikkalaisia eikä jäykkiä suomalaisia..?) ja tuntui oikeasti siltä, että yleisön ja meidän välillä oli vuorovaikutusta. Soittajienkin kesken oli erilainen tunnelma kuin yleensä. Soitimme mielestäni intensiivisemmin kuin tavallisesti, ja oli aivan mahatavaa soittaa tuttuja rytmejä vaihteeksi niin, että tempo vaan kiihtyy ja kiihtyy. Koska tällä keikalla ei ollut tanssijoita, meidän oli mahdollista nopeuttaa soittamista. Hiki kirposi otsalle ja hymy kipusi korvia kohti. Ah! (:

Tänään oli eiliseen iltaan verrattuna paljon verkkaisempaa. Nukuin pitkään, puolen päivän aikoihin lähdimme (minä ja sisko) ostamaan aamupalaa, söimme jäätelöä ja minä korjasin revenneet haaremihousuni. Kahden aikaan alkoi matkustus Pieksämäelle, vähän ennen puoli seitsemää olin kämpillä. Selasin postissa tulleet kehitetyt valokuvat läpi, kävin suihkussa ja aloin kirjoittaa. Vaikka oikeasti pitäisi kirjoittaa koulujuttuja, tiistaina on kahden tehtävän dead line. Jos joku ryhmäläisistäni lukee tätä, niin ole huoleti; ryhdyn heti toimeen sen monikulttuurisuustehtävän kanssa.