Leipomissäv(/h)eltämistä osa toinen

Tämä viikonloppu on mennyt erittäin tylsissä merkeissä, olen nimittäin ollut kipeänä. Eilinen harkkapäiväkin jäi väliin, kun perjantai-iltana harkasta tullessa oli kovin huono olo. Eilisen vietin lähinnä katsellen elokuvia vaakatasossa, mutta tänään alkoi käydä hirvittävän tylsäksi. Ja teki mieli leipoa.

Taas piti uhrata vähän aikaa sen miettimiselle, että mitä ihmettä saisin aikaan kaappiemme sisällöstä. Tuli mieleen kauralastut, sillä jompikumpi kämppiksistäni on ostanut kaurahiutaleita aamupuuron tekoa varten. Siispä käyttelin taas Googlea, ja löysin montakin kauralastuohjetta.

50 g margariinia/voita
1 dl sokeria
1½ rkl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Sain sellaisen päähänpiston, että haluan ehdottomasti laittaa leipomukseeni myös pähkinää. Siispä kipaisin lähi-Siwaan ostamaan hasselpähkinärouhetta. Paikan päällä tajusin kuitenkin, kuinka surkea Siwa tämä lähikauppamme onkaan. Hyllystä löytyi ainoastaan maapähkinöitä ja jotain ylihintaista pähkinäsekoitusta (+suolapähkinöitä sipsihyllystä), joten päädyin maapähkinöihin ja ajattelin kokeilla, jos saisin niitä vähän pienittyä.

Pähkinöiden murskaamisessa käytin tyhjää viinipulloa, joka on jo aiemmin osoittanut monipuolisuutensa pitsataikinan kaulimisessa. Kun pähkinät oli saatu vähän pienemmäksi, muistui minulle mieleen Koiramäki-kirjan kuva, jossa jyvät erotellaan akanoista. Painavat jyvät nimittäin lentävät pidemmälle kuin kevyet roskat, joten erottelu tapahtui niin, että jyviä vain heiteltiin lattialle. Tai sellainen mielikuva minulle on kirjasta jäänyt. En kuitenkaan alkanut heitellä pähkinöitä keittiön lattialle, siivoaminen olisi ollut inhaa. Sen sijaan puhaltelin pähkinäkulhoon kevyesti, minkä seurauksena pähkinänkuoret leijailivat kiltisti kulhosta lavuaariin. (Huoh, eipä kaikkia älynväläyksiään kuitenkaan tarvitsisi tuoda julki.)

Koska kämppikseni oli käyttänyt kaikki vehnäjauhot laskiaispulliin (joita hän alkoi leipoa kaiketi yhdeksän aikaan illalla, en ole ainoa hyvin-välkky-yksilö tämän katon alla), korvasin ohjeessa mainitun jauhomäärän kaakaojauheella. Ja koska kananmunat olivat kovin kovin pieniä, käytin niitä varmuuden vuoksi (?) kaksi. Minkä takia lisäsin hiukan kaurahiutaleita. Leivinjauheen määrästäkään en ole ihan varma, sillä minulla ei ole täällä mittalusikoita. Luulisin, että sitäkin tuli vähän reilusti, ainakin kauralastujen ulkonäöstä päätellen. Eipä kai noita leipomuksia voi lastuiksi sanoa. Tässä tulee päivitetty versio kaurapähkinänökäreiden reseptistä:

50 g margariinia
n. 3/4 dl maapähkinärouhetta
n. 3/4 dl sokeria
n. 2 rkl kaakaojauhetta
n. 2½ dl kaurahiutaleita
1 - 2 tl leivinjauhetta
2 pientä kananmunaa

uuni 200 astetta, n. 9 min (?)

Lopputuloksesta tuli ihan hyvä, vaikka pidänkin enemmän hassel- kuin maapähkinästä. Itseasiassa nämä nökäreiden pähkinät maistuivat minusta vähän perunalta. Tosin voi olla, että makuaistini ei ole ihan reilassa nyt sairastamisen takia, sillä aiemmin tänään söin banaania, joka mielestäni maistui savusilakalta. Kulinaristisuutta kerrakseen. :o

Ihanuutta näkö- ja kuuloaistille

Huomenna tulee Suomen ensi-iltaan Disney-studioiden 49. animaatioelokuva, Prinsessa ja sammakko. Elokuva on pitkästä aikaa ensimmäinen käsin kalvolle piirretty Disney-leffa, edellinen oli hupailu Lehmäjengi, joka ilmestyi vuonna 2004. Vaikka Disney-Pixarin tietokoneanimaatiot - esimerkiksi hulvaton Ihmeperhe ja loistava Nemoa etsimässä - ovatkin hienoja ja hyviä, ainakin allekirjoittanut on kaivannut vanhojen kunnon piirrettyleffojen paluuta. En tiedä, kuka älypää keksi lopettaa kalvoanimaatioiden teon, mutta kiitos ja ylistys sille ihmiselle, joka otti asiakseen palauttaa Disney-studiot takaisin tietokonemaailman syövereistä perinteiseen puurtamiseen!

Minä sain tilaisuuden nähdä Disneyn uusimman jo pari viikkoa sitten. Siskoni oli voittanut arvonnasta kaksi lippua elokuvan ennakkonäytökseen, ja minä ihanana isosiskona kutsuin itseni hänen mukaansa tsekkaamaan tämän leffaelämyksen. Olin odottanut kyseistä elokuvaa jo aika kauan, siitä lähtien kuin joskus (ehkä pari vuotta sitten?) luin jostakin, että Disneyltä on tulossa uusi prinsessasatu. Ilahduin myös siitä, että uusi tulokas olisi kunnon piirretty, eikä mikään tietsikkamössö. Okei, nyt olen maininnut jo aika monta kertaa pitäväni enemmän perinteisestä jäljestä, joten olisi kai korkea aika kertoa, mikä tietokoneanimaatioissa mättää.

Prinsessa ja sammakko on siis vanha kunnon piirretty. Niissä kaiketi eniten olen kaivannut lauluja ja sitä, miten musiikki on koko ajan vahvasti mukana. Lieneekö tietokoneanimaatioista vähennetty musiikkia, vai onko se niin huomaamatonta, mutta mieleeni ei juurikaan tule esimerkiksi Ihmeperheen, Monsterit OY:n tai Autojen musiikkeja. Sitä vastoin osaisin laulaa tai hyräillä varmaankin jokaisesta näkemästäni Disneyn piirretystä ainakin yhden biisin. Sydämeni sykkii kovasti Aladdinin, Pienen merenneidon, Mulanin (jne) musiikeille, joten odotin Prinsessan ja sammakon tuovan jälleen ihmisten tietoisuuteen, kuinka mestarillista musiikkia Disneyn elokuvissa voi olla.

Ja voi että, miten riemastuin, kun Prinsessa ja sammakko alkoi haaveilevalla laulun pätkällä ja kun Randy Newmanin säveltämät laulut veivät katsojat mukanaan niin iloiseen kaupungin tunnelmaan kuin pelottavan voodoo-miehen luoksekin. Ei ihme, että elokuva on saanut palkintoja ja ehdokkuuksia musiikkinsakin takia. Se oli vaan niin nam. Suomenkielisessä versiossa (pidän yleensä paljon enenmmän niistä kuin alkuperäisistä) päähenkilön äänenä on ihana Laura Voutilainen. Kun prinsessa Tiana laulaa Lauran äänellä jazzia sen synnyinseuduilla, ihokarvat nousevat pystyyn. Ja toki siinä hyvässä mielessä. (:

Elokuvan tapahtumat siis sijoittuvat jazzin synnyinseudulle ja -aikakaudelle 1920-luvun New Orleansiin. Voi melkein tuntea katupölyn keuhkoissaan ja kostean rämeen tuoksun nenässään - niin hyvät värit elokuvassa on. Mielestäni väritkin näyttävät paremmilta piirretyissä elokuvissa, ne ovat paljon tunnelmallisempia ja pehmeämpiä kuin tietokoneanimaatioissa. Vaikka tokihan kalvoanimaatiotkin kai väritetään tieokoneella, mutta onhan niissä silti eri fiilis. Nautin suuresti siitä, miten Prinsessan ja sammakon miljöö oli piirretty. Siitä, kuinka aurinkoiselta duunarin kotikulmat näyttivät, vaikka työ onkin raskasta, ja siitä, kuinka karmivaksi voodoo-hepun vastaanotto (?) oli tehty. Myös kunnon musikaalimaiset tanssikohtaukset olivat ihania, etenkin kun Tianan haaveillessa omasta ravintolasta piirrostyyli oli vaihdettu erilaiseksi. Jotenkin julistemaiseksi (!?!?).

Hmm, pitäisiköhän tässä kohden vaikka sanoa muutama sananen juonesta? No, tässä tulee: Duunari-perheen tyttö, hemmoteltu tyttö, ravintolahaave, prinssi, maine, kunnia, voodoo-juonet, sammakko, suudelma, toinen sammakko, ystäviä, seikkailua, voodoo-mamma, rakkaus, Disney-loppu. Menkää itse katsomaan. (:

Eräs kunnon piirrettyjen piirre henkilöityy mainitsemassani voodoo-miehessä, Tohtori Facilierissa. Prinsessassa ja sammakossa on läsnä vanhaa kunnon hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Ja kun sanon noin, tarkoitan että vastakkainasettelu todella on kunnollinen. Nykyään lastenohjelmissa ei välttämättä ole niin selkeästi erottuvia pahiksia, vaan hahmot voivat häilyä hyvän ja pahan välillä, mikä on epävakaudessaan todella pelottavaa ja hämmentävää. Tai sitten elokuvissa on vain ärsyttäviä ilkimyksiä (kuten vaikkapa Autoissa), mutta tällä kertaa valkokankaalle astui kunnon kammotus, jonka pahuuden takia ikäraja K7 ei ole ollenkaan aiheeton. Tohtori Facilier on tummanpuhuva voodoo-tohtori, jolla on yhteyksiä henkimaailmaan. Synkkä mies yltää helposti mestaripahiksien, kuten Jafarin, Ursulan ja Hadeksen seuraan.

Ja mitä olisikaan Disney-leffa ilman huvittavia sivuhenkilöitä. Prinsessassa ja sammakossa tätä pestiä hoitavat trumpettia soittava, ihmiseksi halajava alligaattori Louis ja maalaistollohko tulikärpänen Ray. Henkilökaartiin kuuluu lisäksi Muumien Noidan ja Leijonakuninkaan Rafikin risteytystä ja mustaa evankelistatätiä muistuttava voodoo-matami Mama Odie. Ja tässä kohtaa joudun ottamaan sanojani hiukan takaisin; Äsken kirjoitin siitä, että hyvä ja paha on selkeästi eroteltu, mutta tajusin että oikeastaan miltei aina elokuvissa on myös ne tyypit, joista luulee aluksi jotain muuta, mitä he oikeasti ovatkaan. Mama Odie on tästä hyvä esimerkki, ja vastaavasti paha esimerkki on prinssi Naveenin palvelija.

Niin, prinssi. Tämä(kin Disney-)elokuva noudattaa toki melko ennalta-arvattavaa satukaavaa opetuksineen, mutta loppujen lopuksihan Prinsessa ja sammakko on tehty lapsia varten. Varmasti heitä jännittää, miten henkilöille mahtaa käydä, eivätkä he välitä ennalta-arvattavuudesta. Ja vaikka elokuva onkin lapsia varten, Disneyn taika kietoo lumoihinsa myös aikuisen. Kyllä minä ainakin tempauduin mukaan elokuvan hauskoihin, romanttisiin, pelottaviin ja surullisiin tunnelmiin. Tällä hetkellä Spotify soittaa leffan sound trackia, ja vielä kerran sanon, että elokuvassa soiva musiikki on loistavaa! ♥ Kun siskoni kanssa pari viikkoa sitten lähdimme pois elokuvateatterista, alkoi ihastunut puheensorina ja hehkutus, ja tein itselleni lupauksen, että tämän herkun aion hankkia DVDnä, kunhan se ilmestyy.

kuva täältä

Neuleblogi

Minulla on tänään vapaapäivä harjoittelusta (olen ollut nyt kolme viikkoa nuorisokodilla harkkailemassa). Vietin laatuaikaa sosiaali- ja terveystalouden verkkokurssin tehtävän parissa, kirjoitin muutavan sivun jotakin uskomatonta soopaa siitä, miten sosiaalipalvelut epätoivoisesti yritetään puristaa tehokkaiden markkinoiden muottiin. Tuollaiset tehtävät saavat minut vain ärsyyntymään, joten nyt tulin kirjoittamaan muutaman sanan jostakin mukavasta aiheesta.

Kuten varmaan on huomattavissa, olen nyt keksinyt, että kirjoitan postauksia, joihin otan mallia niin sanotuista erikoisblogeista. Tai en kyllä tiedä, voinko sanoa että "niin sanotuista", kun en tiedä sanooko kukaan noin. Ovatko ne erikoisblogeja vai harrasteblogeja, vai mitä lienevät. No, kuitenkin. Nyt on vuorossa neuleblogi. Olen kyllä aiemminkin miettinyt, että olisi kiva esitellä joitain tekeleitäni täällä, mutta en kai ole saanut aikaiseksi. Mutta nyt tämäkin asia korjaantuu!

Olen jo jonkin aikaa haaveillut "nätistä lötköpiposta" ja ajatellut, että haluaisin kokeilla tehdä sellaisen itse. Ostamaan en sellaista sortuisi, sillä mielestäni (kaikki vaatteet, näin ollen myös) myssyt ovat kamalan kalliita kaupoissa. Ainoastaan kirpputorilta voisin harkita sellaisen hankkivani. Tällä kertaa yllätin itseni ja ostin langan ja uuden virkkuukoukun. Euro yhdeksänkymmentä ei olisi kovin suuri sijoitus, jos jostain syystä pipo jäisikin tekemättä. Vaikka pipoa ei olisikaan syntynyt, olisi lanka varmasti löytänyt tiensä johonkin muuhun tai jonkun muun käyttöön.

Minulla oli piposta tietynlainen visio, mutta en koe käsityötaitojeni olevan niin huipussaan, että olisin osannut toteuttaa visioni ilman apua. Ryhdyin siis käyttelemään Googlea, ja yritin etsiä pipoa, jonka reuna olisi kudottu joustinneuleena, mutta loput siitä olisi virkattu jollakin kivalla pitsikuviolla. Googlaaminen ei kuitenkaan tuottanut tulosta kovin äkkiä, joten estääkseni turhautumiseni aloin vain kylmän viileästi luoda silmukoita päättäen tehdä tämän luomuksen yritä ja erehdy -taktiikalla. Muutaman purkamisen, yhden puhelinsoiton (pikkusiskoni on paljon taitavampi käsityöjutuissa) ja luullakseni noin kolmen tunnin kuluttua minulla oli käsissäni - tai päässäni - upouusi lötköpipo!

Loppujen lopuksi aloituksessa taisi olla 60 silmukkaa, aluksi kudoin 2 o 2 n kymmmenen kerroksen verran. Sen jälkeen virkkasin muutaman kerroksen pylväitä, ja kun poimin virkkaamisen jälkeen silmukoita taas puikoille, niitä olikin hups vain TOSI MONTA. Niitä sitten kaventelin samalla kun neuloin tavallista sileää. Väliin neuloin yhden nurjan kerroksen koholla olevaksi raidaksi. Vähän ennen loppukavennuksia (jotka tein aikalailla fiiliksen mukaan) virkkailin pari pylväskerrosta lisää, ja tällä kertaa sain oltua lisäämättä silmukoiden määrää tähtitieteellisiin lukuihin. Jossakin vaiheessa tuntui siltä, että lanka loppuu kesken, joten meinasi kehkeytyä pienimuotoinen paniikki. Eihän sen olisi ollut väliä, sitä saa lisää, mutta olisi harmittanut, jos olisin joutunut jättämään työn kesken. Onneksi en joutunut, lanka riitti ja sitä jäi pieni kerä ylikin. Tällä hetkellä on mietintämyssyssä, että saako myssy jonkinmoisen tupsun koristukseksi. Todennäköisesti ei.

Työ valmistui nopeasti, kun käytin suurinumeroisia puikkoja ja koukkua. Lankana minulla oli Novitan Flip Flop, uusi tuttavuus. Ja kuinka olikaan ihana tuttavuus! Lanka on tehty osittain kierrätetyistä muovipulloista, minkä luulen olevan syynä langan suloisen himmeään kiiltoon. Kaiketi myös materiaalista johtuen lanka ei tunnu myöskään karvivalta (=sellaista kutittelua, mitä villalanka aiheuttaa). Värivaihtoehdot olivat lempeän hempeitä - vaaleanpunaista ja -sinistä ainakin - mutta päädyin kauniiseen valkoiseen. Siitä tuli mieleen kevätauringossa kimaltelevat lumitimantit, joita jo muutamina päivinä on leijaillut ja hohdelllut kirpeässä ilmassa. Ihhis. Myös pipon tekeminen oli aika ihhis, ja ehkä käväisen joku päivä hakemassa lisää lankaa ja väkerrän toisenkin päähineen, vaikkapa mustasta langasta. Sitä ennen täytyy kuitenkin tehdä keskeneräiset sukat valmiiksi, etteivät ne jää puolitekoisina kässäpussiin pyörimään.

Kakkublogi

Toissa päivänä minun teki hirveästi mieli leipoa suklaakakkua. Toki mielitekona oli myös kakun syöminen, mutta - kummallista kyllä - tällä kertaa himoitsin enemmän leipomisvaihetta. Kaiketi perustelin itselleni tätä mielitekoa sillä, että on sallittua syödä suklaakakkua tiettynä hetkenä kuusta, mutta viime aikoina on kyllä tullut herkuteltua kuun vaiheista riippumatta. Pitäisi pikemminkin alkaa harrastaa jotain liikuntaa, eikä haaveilla jauhoisista peukaloista tai suklaisista suupielistä. Viime uimareissusta on jo yli kuukausi, eikä silloinkaan tullut kovin suurta yrheilusuoritusta tehtyä. Yleensä kilometri tuntuu sopivalta matkalta kerralla uitavaksi, viimeksi jäin pitkälle jälkeen määränpäästäni. Kun viimeksi olin tanssimassa, seuraavana päivänä oli selkälihakset ihan jumissa. Toisaalta tykkäsin tuosta kivusta, koska tiesin mistä se johtui; olin tehnyt liikkeet kunnolla, enkä ollut nössöillyt. :P

Vaan takaisin nyt tähän kakkujuttuun. Koska asun nyt väliaikaisessa kämpässä, keittiövarustelukin on nyt hieman puutteellinen. Minun oli siis tehtävä jonkin sellaisen reseptin mukaan, jossa ei tarvitse vatkata mitään. Etenkin munasokerivaahdon vatkaaminen käsin on painajainen, sitä en enää koskaan halua tehdä. Kerran olen leiponut kääretorttua ilman sähkövatkainta, ja käsi oli melkoisen kuollut, vaikka silloin oli työn touhussa sentään kolme leipojaa!

Tarvitsin siis vatkaamattoman reseptin. Yläasteen köksänkirjassani olisi ollut ihana suklaakakun ohje, mutta eipä tullut otettua sitäkään mukaan muuton hetkellä. Joten täytyi turvautua nettiin. Loppujen lopuksi googlasin omenapiirakan ohjeen, ja sävelsin siitä muhku-hyvän mutakakun. Resepti oli kuitenkin tarkoitettu vain leipomisen tueksi, sillä en yleensäkään seuraa ohjeita kovin tarkasti. Ne on kuitenkin hyvä olla olemassa, suuntaviivoiksi.

Tällä kertaa loikin suuntaviivojen joukossa niin, että kun kaadoin sulan margariinin sokerin päälle, kulhossa oli myös Pirkan minttusuklaarakeita. Vaikka kuuma rasva sulatti karkkeja jonkin verran, eivät ne ihan kokonaan sulaneet. Rakeiden suklaapäällyste hävisi ja jäljelle jäi minttupalleroita. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä taikinan ollessa lähes valmista heitin sekaan vielä vähän lisää karkkeja. Piti näet varmistaa, että minttu varmasti maistuisi kakussa. :P

Toinen muutos reseptiin tehtiin jauhojen kohdalle. Korvasin reseptissä mainitusta jauhomäärästä puoli desiä kaakaojauheella (tietenkin kunnollisella leivonta-, eikä millään juomajauheella...!). Taikinan kaadoin leivinpaperilla vuorattuun lasagnevuokaan ja työnsin luomuksen uuniin. Sittten vain odottelin, että kakku kypsyisi. Tai itseasiasse en vain odotellut. Sen sijaan tiskasin, keitin nuudeleita ja sörssäsin vihannesjuttua nuudeleiden kanssa syötäväksi. Hetkittäin tuntui siltä, että jokin kiehuu kohta hellalle tai palaa pohjaan, mutta selvisin kunnialla.

En ole ihan varma, kuinka kauan pidin kakkua uunissa. Reseptissä sanottiin noin puoli tuntia, ehkä omani oli paistumassa parikymmentä minuuttia. Otin kakun uunista pois, kun reunoilta kokeiltaessa tulitikkuun ei jäänyt taikinaa, mutta kun keskikohta ei ollut vielä täysin paistunut. Rakastan mutakakkua, ja tämä yksilö onnistui itseasiassa tosi hyvin. Mintturakeet olivat mukavia sattumia, kun ne eivät uunissakaan täysin sulaneet. ♥ Nuudelisörssäyksen jälkeen, maidon kanssa nautittuna tämä leipomus oli ihana jälkiruoka.

Kuva ei ole mitä mainioin, etenkin kakkupalan vieressä oleva nökäre näyttää hieman epäilyttävältä. :DDD Olen itseasiassa monesti miettinyt, että kun tekee ruokaa tai leipoo arkena itselleen, ei ruoan ulkonäöllä ole niin suurta merkitystä. Tärkeämpää on se, miltä lopputulos maistuu ja tuntuu.

*****************************************************************************
ps. Tytöllä Ta on työhaastattelu (muistaakseni) ensi viikolla, oon ilonen siitä!

Kesätöiden hakemisesta ja sen onnistumisesta

Olen siis hakenut kesätöitä. Ennen harjoitteluun lähtemistä postitin kuusi työhakemusta eri seurakuntiin ja yhteen järjestöön. Nyt tulee jonkinmoinen selvitys siitä, miten hakeminen sujui. Selvitystä selkiinnyttämään piirsin kaavion:


Toissa viikolla sain puhelun seurakunnasta T. Puhelu oli iloinen yllätys bussipysäkillä seisomisesta aiheutuneen ärsytyksen keskellä, sillä seurakunta T kutsui minut työhaastatteluun, joka olisi seuraavan viikon perjantaina (tällä hetkellä siis viime perjantaina). Ilahduin haastattelukutsusta, sillä seurakunta T oli se paikka, johon halusin eniten töihin. Olen ollut siellä harjoittelussa monesti ja kotini sekä ystäväni on lähellä.

Eräänä päivänä sain puhelun seurakunnasta O. Myös tämä puhelu oli mieluisa, sillä linjan toisessa päässä sanottiin hakemukseni erottuneen joukosta edukseen ja että seurakunta O haluaisi minut töihin ensi kesäksi. Kerroin, että minulla on seuraavan viikon perjantaina työhaastattelu, ja kysyin, kuinka pian minun pitää tietää, otanko O-paikan vastaan vai en. He halusivat tietää mahdollisimman pian, onhan se luonnollista. En hylännyt tai ottanut työpaikkaa vastaan, vaan lupasin ilmoittaa heti, kun saan tietää, miten haastattelu menisi. Oli jokseenkin huojentava ajatus, että vaikka en pääsisikään töihin T:hen, olisi minulla paikka O:ssa, joka oli sentään minun kakkostoiveeni.

Kun pääsin kämpille, tyttö Ta tuli minua vastaan iloisen näköisenä ja pyysi minua pitämään kädet ristissä, että hän pääsisi kesäksi seurakuntaan O. Hänelle oli soitettu, että hänen hakemuksensa oli loistava, mutta tällä kertaa hän olisi vasta varasijalla saamassa kesätyöpaikan. Vastasin (olen siis kaaviossa näkyvä tyttö Pa), että siinä tapauksessa tytön Ta olisi pidettävä kädet ristissä sen puolesta, että minä pääsisin seurakuntaan T. Kerroin, että minulle oli soitettu myös O:sta, ja että minut oli valittu.

Samana iltana tyttö Sa soitti minulle hyvin iloisen kuuloisena, ja kertoi että hänet oli valittu kesätöihin seurakuntaan O. Kerroin, että minullekin oli soitettu, ja että minutkin oli valittu. Tyttö Sa ilahtui, että olisimme samassa paikassa kesätöissä. Kerroin kuitenkin, että en ottanut paikkaa vielä vastaan, koska halusin katsoa, kuinka T:n haastattelussa käy. Minusta oli toki kiva ajatus, että pääsisin kaverini kanssa samaan paikkaan töihin, mutta samalla minua harmitti, että toinen kaverini oli varalla, vaikka seurakunta O oli hänen ykköstoiveensa.

Seuraavana päivänä, kun olin lähdössä harjoittelusta kohti kämppää, puhelimeni soi taas. Tällä kertaa soittaja oli työntekijä seurakunnasta K. Soittaja sanoi soittelevansa kesätyöasioissa, ja että he tarjoavat paikkaa minulle. Vaikka minua imartelikin, että tunnuin olevan kovin haluttu tänä vuonna, minua ahdisti. Tietenkin seurakunta K halusi myös tietää mahdollisimman pian, otanko paikan vastaan vai en. Päässäni takoi ajatus, että jos otan paikan vastaan seurakunnassa K, on minulla varmasti työpaikka kesäksi, ja samalla tyttö Ta pääsisi töihin seurakuntaan O. Toisaalta minua houkutteli enemmän kesätyöt tyttö Sa:n kanssa seurakunnassa O, kuin työt "yksin" seurakunnassa K. Tajusin, että pitäähän minun ajatella itseäni, en voi aina ajatella vain toisten mieliksi. Joten Kiitos-mutta-ei-kiitostin seurakunnan K työtarjouksen.

Päivät seurakunnan T haastattelua odottaessa tuntuivat matelevan. Kun vihdoinkin oli viime perjantai, menin haastatteluun hiukan jännittyneenä. Haastattelu oli ryhmähaastattelu, jollaisessa - tai ylipäätään missään työhaastattelussa - en ollut ennen ollut. Suoriuduin siitä mielestäni ihan hyvin, käyttäydyin luonteeni mukaisesti ja vastailin kysymyksiin lyhyesti ja ytimekkäästi. Haastattelun lopuksi saimme esittää kysymyksiä, ja minä kysyin, koska valitut ovat selvillä. Haastattelijat eivät osanneet sanoa, mutta arvioivat saavansa ilmoitettua jo maanantaina.

Viikonloppu oli onneksi mukava ja tein kaikkea kivaa, etten ehtinyt kamalasti stressaamaan työjutuista. Kun maanantai-iltapäivä koitti, alkoi jonkinlainen stressiärsytys kuitenkin nostaa päätään. Yritin soittaa seurakuntaan T, sillä he olivat sanoneet, että ilmoittavat vain valituille. Puhelimeen ei vastattu, mutta onneksi tämä haastattelija (hahah) soitti minulle takaisin, ja sain kysyttyä, miten on käynyt. Hän kertoi, että tänä kesänä seurakuntaan T otetaan enemmän kesäteologeja kuin -nuorisotyöntekijöitä, ja tällä kertaa en tullut valituksi. Olin jo itseasiassa varautunut kuulemaan, että minua ei valittu, silä olin tulkinnut erään toisen haastattelijan Facebook-statusta siihen suuntaan. :P Olin myös miettinyt vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia, ja loppujen lopuksi on ehkä hyvä, etten ole koko kesää T:ssä. Vaikka siellä on paljon hyvää henkilökohtaista, mahtuu sinne myös joitakin hankaluuksia tuottavia henkilökohtaisuuksia.

Joten. Laitoin eilen illalla viel seurakuntaan O sähköpostia ja kysyin, mitä toimenpiteitä työpaikan vastaanottaminen vaatikaan. Minun piti lähettää seurakuntaan allekirjoitettu lappu, jossa sanon ottavani työpaikan vastaan. Tein sen tänään, joten nyt minua odottaa kesä seurakunta O:ssa, tytön Sa kollegana. Harmittaa tosin kovasti, että tyttö Ta ei ole vielä saanut kesätöitä tälle kesälle. :(

Muatiploki

Jotkut ihmiset pitävät kuvablogeja, jotkut ovat muotibloggaajia. Minunkin tavallaan tekisi mieli pitää muotiblogia, mutta a) en jaksaisi ottaa päivittäin kuvia asuistani tai edes kertoa, mitä olen milloinkin pitänyt päälläni, eikä ketään varmaan edes kiinnosta minun asuni, sillä ne eivät ole kovinkaan kummoisia. Ai niin tuo oli siis b)-kohta. Tosin pikkusiskoni sanoi minulle kerran, että ajattelee minun osaavan pukeutua, että minä pidän päälläni kivoja yhdistelmiä. Joskus minusta on kieltämättä mukava pukeutua* ja panostaa asuuni. Päätin siis vaihtelun vuoksi tehdä tälläisen postauksen, johon olen ottanut mallia muotiblogeista.

Viime perjantaina minulla oli aamulla aikaa tälläytyä rauhassa, koska ei tarvinnut lähteä liikkeelle ajoissa. Pitkästä aikaa siis pukeuduin*, sillä se on jäänyt nyt vähemmälle, kun olen ollut harjoittelussa. Aamuisin kuuden aikaan ei tee hirveästi mieli miettiä, mikä vaate sopii minkäkin kanssa, eikä kovin kylmillä ilmoilla ole viitsinyt edes meikata. Toisaalta minulla ei ole täällä Jyväskylässä kovin paljoa vaatevaihtoehtojakaan, meikkipussistakin löytyy vain peitepuikko, puuteri, ripsiväri ja valkoinen kajal. Mutta viime perjantaina olikin hiukan erikoinen päivä, sen kunniaksi kulutin hetken aikaa miettien, mitä tänään pukisin päälleni.

Aamupäivän kohdalle kalenteriini oli merkitty työhaastattelu. Haastattelu oli kesätöitä varten, seurakunnan nuorisotyöhön. En ollut ennen ollut työhaastattelussa, mutta toki minulla oli mielessäni, että sellaiseen pitää pukeutua siististi. Koska en kuitenkaan ollut hakemassa töitä mistään bisnesmaailman huipulta, jokin rento ja mukava asu oli mielestäni aivan passeli.

Neule - 2. Käsi
Tunika - Cubus Sverige
Farkut - Anttila

Säärystimet - itse tehdyt

Kengät - Citymarket
Kaulakoru - suomalaista designiä, sokeain käsityötä

Pidin työhaastattelupäivän asustani kovasti, vaikka olisinkin valinnut kaverilta saadun, ah-niin-ihanan villatakin tilalle pitkän mustan neuleliivini, jonka etumuksessa on kaksi isoa nappia. Olen pitänyt liiviä ennenkin tuon harmaan tunikan kanssa, ja ne sopivatkin hyvin yhteen, mutta liivi ei ollut mukanani Jyväskylässä. Se sai jäädä Pieksämäelle, sillä se olisi vienyt turhan suuren tilan laukusta, mutta ei olisi ollut niin käytännöllinen pakkaskeleillä. Loppujen lopuksi päädyin jättämään tämänkin neuleen pois asustani, sillä mittari näytti pyöreää nollaa, ja luvassa olisi pitkä, valtavan laukun raahaamisen täyteinen päivä.

Rannekorut - itse väsäämät

Sukat :P - Tokmanni

Harmaa tunika on peräisin viime visiitiltäni Tukholmaan. Se oli ruuan (kylmäsavulohileipä ja cafe latte) ja tuliaispaitojen lisäksi ainoa juttu, mitä ostin rakkaasta naapurimaastamme. Eipä haittaa, että jäi ainoaksi, kun sentään tykästyin tuohon niin paljon. Pidän kovasti vaarinpaidoista, ja minulla oli ennestään yksi tätä tunikaa hyvin paljon muistuttava paita. Myös siinä on pitkä nappilista ja materiaaliltaan se on harmaameleerattua ribbiä. Tämä tunika on mukavuudessaan lähes täydellinen - ainoastaan kaksinkertaisuusefekti (???) hihoissa on vähän ärsyttävä. Mukavuus saattaa johtua siitä, että tämä vaatekappale on oikeasti yöpaita. Älkää kertoko kenellekään! (:

(Korvakorut - Glitter
Sormus - Made by my sister
Kissa :P - siskon kämppiksen)

Asuni farkut (toiset kaksista farkuistani) ovat vanhat ja kuluneet, osaksi sen takia valitsin pitkän yläosan. Osaksi sen takia, että olen jotenkin ihastunut tunikoihin ja mekkoihin. Halusin piristää säärystimien ja tunikan hillittyä harmaata väriä iloisilla koruilla, ja valitsinkin kaikkein värikkäimmät helmeni ja niihin sopivat rannekorut. Kaulakorun sain muistoksi ensimmäisestä harjoittelupaikastani, aistimonivammaisten päivätuvalta. Eräs päivätuvan sokea asiakas oli erikoistunut pujottelutehtäviin, ja sain idean, että ehkä hän voisi tehdä minulle muistoksi helmet. Valitsin isosta ämpäristä kivan värisiä helmiä laakeaan kulhoon, josta tämä asiakas sitten satunnaisessa järjestyksessä poimi helmiä siimaan pujotettavaksi. Mielestäni helmet asettuivat juuri oikeille paikoilleen, luulisin että näkevältä ei olisi onnistunut yhtä hieno luomus.

Toinen luomus, joka oli osa työhaastattelu- (ja paljastettakoon tässä vaiheessa, että haastattelun jälkeen myös treffi-) asuani, löytyi sormestani. Sormus ei näy kuvissa hyvin, mutta haluan silti sanoa siitä pari sanaa. Sain sormuksen syksyllä siskoltani, joka valmistuu tänä keväänä koru- ja metallituotevalmistuksen artesaaniksi, kotoisemmin sanottuna hopeasepäksi. Rakastan korua paitsi siksi, että se on ihana lahja siskoltani, myös siksi, että se on valmistettu kierrätysmateriaalista. Kesän eräs kirpputorikäynti poiki siskolleni kauniista lusikasta tehdyt korvakorut sekä minulle kukkakuvioidun haarukan varresta tehdyn sormuksen. <3

No. Tässä oli siis minun ensimmäinen (ja varmaankin myös viimeinen) päivän asu -postaukseni. Oli kyllä hauskaa kirjoitella tällaistakin. (:

*siis tottahan minä pukeudun joka päivä, mutta... tajuutte kyl. (: