Onnekkuudesta johtuva reissu.

Viime viikon keskiviikon kohdalla kalenterissani lukee Tartu mikkiin. Aamulla, kymmenen aikaan, lähdin S:n ja T:n kanssa kohti Tamperetta. Oli kovin kesäinen ilma, aurinko paistoi aika lämpimästi. Voi olla, että jos olisi katsonut tarkemmin, olisi huomannut puiden syksyisyyden. Mutta minä en katsonut tarkasti, keskityin vain siihen, että oli mukava tunnelma. Rento ja helppo. Sellainen olo, että me kolme varastimme aikaa ja lähdimme seikkailulle, jätimme muut koulun penkille, matelevan ajan armoille.

Meidän aikamme ei madellut, se viipyili. Ajelimme (tai siis oikeastaan S ajeli, poliisi ei tykkäisi jos minä tai T olisimme ollaat ratin takana) kiireettä, pysähdyimme huoltoasemalla haukkaamassa jotakin. Vaikka ajoimme pari kertaa harhaan Tampereelle päästyämme, olimme silti ajoissa määränpäässämme. Tohlopissa, Yle 2:n studioilla. Koko konkkaronkka (joka oli kasvattanut osanottajamääräänsä siskoni verran) etsiytyi pääovesta sisään ja sen jälkeen ilmoittauduimme vahtimestarille. Että olisimme tulossa Tartu mikkiin -nauhoituksiin.

Meidät istutettiin aulaan odottamaan, päätimme käydä Ylen putiikissa. Kassan kautta poistumisen jälkeen laukussani oli Pikku kakkonen -laastareita sekä Eeva Polttila -yskänpastilleja. Aulassa siemailimme kahvia ja mutustimme keksejä, minä kuuntelin muidenkin (kuin minun) olevan huolissaan siitä, josko oma laulunäyte joutuisi bonus-tehtävän vihjeeksi.

Nimittäin olimme tuolla retkellä sen takia, että minä olin joskus kaksi vuotta sitten laulanut karaokepätkän Tartu mikkiin -ohjelman teltassa. Nyt syksyllä minulle sitten soitettiin, että se pätkä on valittu ohjelmaan ja olen tervetullut nauhoituksiin. Toki oli hauska päästä katsomaan, miten tv-ohjelmaa tehdään. Meidät, jotka olivat antaneet laulunäytteen, otettiin ensimmäiseksi studioon, meille osoitettiin omat paikat ja kerrottiin, mihin pitää vilkuttaa tai hymyilä tai mitä ikinä tekeekin, kun oma laulunäyte on vuorossa. "Tuohon kameraan, kun punainen valo palaa".

Muu yleisö otettiin sisään meidän jälkeemme. Ennen nauhoitusta studioon ilmestyi mies, jonka tarkoituksena oli lämmitellä yleisö sopivaan visailufiilikseen. Miehen jutut eivät olleet kovin hyviä, etenkin T ja siskoni olivat sitä mieltä. Myönnän, mies yritti olla hauska, mutta kaipa se oli hänen työtään. Yrittää saada yleisö fiiliksen. Pakkohan minun oli nauraa ja taputtaa, olisi ollut noloa istua muiden joukossa happamana. Siskoni luonnehti yleisössä oloa lammasmassan joukossa olemiseksi, ohjeiden kuuntelemiseksi. Vaan pakkohan ohjaajien on ohjeita antaa, eipä siitä mitään tulisi, jos kaikki härväisivät omiaan kun kuvaajat yrittäisivät saada ohjelmaa purkkiin.

Vaikka kilpailijat olivatkin aika outoja (käyttäisin sanaa 'random', mutta minua ärsyttää, kun sitä hoetaan joka välissä), vaikka juontajalla oli jossakin välissä surkeaa läppää (hahaha) ja vaikka en osannutkaan ehkä eläytyä "joulukuiseen perjantai-iltaan" (TV2 4.12. kello jotakin, ehkä 21), olivat nauhoitukset mukava kokemus. Ainakin tuli tehtyä jotakin erilaista kuin yleensä. Siskoani siteeratakseni: Poikkeava päivä, hyvällä tavalla.

Ei päivä suinkaan loppunut nauhoitusten loppumiseen. Tohlopista etsiydyimme keskustaan ja suoritimme vatsantäyttämisoperaation Subwayssa. Toisaalta olisi ollut kiva mennä syömään "vähän hienommin", mutta mitäpä sitä turhaan maksamaan itseään kipeäksi, kun sillä hetkellä teki mieli täytettyä patonkia. Ja olivat patongitkin hienoja, se hienous tuli porukasta. Päivän kruunasi kaakaot/latet tunnelmallisessa kahvilassa, jonka pöydillä paloivat kynttilät punaisissa lasikipoissa. Kahvilan sävyt täydensivät sitä hyvää oloa, joka syntyi mukavan seuran puheensorinasta. Ei haitannut yhtään, vaikka jouduimmekin istumaan siellä sadetta pitämässä. Nam.

Kun olimme heipattaneet siskoni ja kääntäneet nokan kohti kotia, panimme merkille syksyn. Saatoi, oli harmaata. Onneksi kuitenkin oli hyvä kuski ja muutenkin turvallista ajella. Ihana päivä. <3