Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaunokki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaunokki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Karkkileikki, kasvisleikki, värileikki

Eiliseltä kauppareissulta kotiin kannettiin pussillinen M&M's-karkkeja. Niitä tarvittiin leipomiseen. Ensin ne kaadettiin pieneen kulhoon.

Kämppiksen mielestä sinisiä karkkeja oli erityisen paljon. Minusta ei. Minun mielestäni valloilla oleva väri vaihteli sen mukaan, miten karkkeja oli sekoitettu. Ensin oranssit näyttivät valtamakeisilta (vrt. valtaväestö o_O), sitten kai vihreät. Jotta asian oikea laita selviäisi, karkit piti lajitella väreittäin.

Lajittelun jälkeen meillä oli kuusi eriväristä (ruskeat rajaantuivat kuvasta pois) karkkikasaa, mutta eipä niistäkään voinut vielä sanoa mitään varmaa. Esimerkiksi sininen ja punainen kasa näyttäisi olevan aika isoja, mutta ne ovat levittyneet laajalle. Sen sijaan keltaiset ja vihreät namuset ovat aika tiiviisti. Ainoa keino olisi siis laskeminen.

Kun törkin karkkeja jonoon, mieleeni tuli Pikku Kakkosen savianimaatiojutut, joita aina välillä on tullut telkkarista. Ne sellaiset, joissa köntti muovailuvahaa muuttuu pieniksi palloiksi, ja ne vierivät musiikin soidessa eri muodostelmiin ja yhdistyvät taas isommiksi pallukoiksi jne. Karkkien tökkiminen muodostelmiin sai meidät kuitenkin varmuuteen siitä, mikä oli vallitseva väri meidän karkkipussillisessamme:
1. Punaisia 40 kpl
2. Sinisiä 38 kpl
(joista yksi tuossa vaiheessa ja Kämppiksen mahassa)
3. Keltaisia 36 kpl
4. Ruskeita 35 kpl
5. Vihreitä 34 kpl
6. Oransseja 32 kpl

Näin ollen siis jokaista väriä oli pussissa keskimäärin 35,83 kpl. Karkkileikki ei kuitenkaan loppunut värien laskemiseen, vaan Kämppis halusi tehdä vielä yhden jutun:

Kämppis halusi vielä kuvan karkeista niin, että ne olisivat kerroksittain värien mukaisesti. Hänelle kaikki sateenkaarijutut ovat sydämenasioita, ja minäkin räpsäisin kuvan, sillä kyllähän tämä sateenkaarilasi on ihan soman näköinen. (: Soman näköisiä olivat myös pikkuleivät, jotka olivat M&M's:n ja Myllyn paras -kauramurotaikinan liiton tulos:

Nam. Mutta ei siinä vielä kaikki. Värileikki ei loppunut siihen, vaan jatkui kasvisleikin muodossa. Kun raastaa porkkanoita ja valkosipulia, silppuaa purjoa, palastelee paprikaa ja heittää kaiken tuon kattilaan pyörimään öljyssä, syntyy monenmoista mukavaa; kasviksien sihinä kattilassa on kivaa kuunneltavaa, valkosipulin ja muiden mausteiden (mustapippuria, pizzamaustetta ja ripaus suolaa) loihtima tuoksu on herkullista haisteltavaa ja kaiken tuon värikkyyden katseleminen on iloista ihmettelyä. Harmi vaan, ettei kuva taida antaa oikeutta tälle sörssäykselle.

Kun sörssäystä levitettiin kaulitulle patonkitaikinalle, lisättiin juustoraastetta ja käärittiin rullalle sekä vielä paistettiin uunissa jonkin aikaa, syntyi iltapalasta saunan jälkeiseen kaverihetkeen, joka sisälsi improjuttua telkkarista ja Ice age 2:n katselemista. Laiska ja lamauttava lössölauantai muuttui leppoisaksi lauantaiksi.


torstai 27. elokuuta 2009

Hampurilainen

Eilen sain kirjeen isännöintitoimistosta. Minun asuntohakemukseni oli käsitelty, kirjeessä luki, että pääsen asumaan hakemaani asuntoon. Kun olin avannut kirjeen ja lukenut sieltä sanan 'hyväksytty', juoksin heti uudelle asunnolleni kertomaan uutiset tulevalle kämppikselleni.

Minä en ole mikään urheilijatyyppi, mutta jaksoin silti kirmata uuteen osoitteeseeni. Se ei nimittäin ole kovin kaukana; siirryn viereiseen rappuun ja portaat ylös. Muutan ystäväni asuntoon hänen kämppiksensä tilalle, kun tämä muuttaa/on muuttanut omasta huoneestaan pois. Odotan muuttoa kovasti.

Muutoksessa on aina tietenkin sekä hyviä että huonoja puolia. Niin myös tässä muutossa. Hampurilaispalautteen kaavaa käyttäen aion nyt listata ne tähän. :DD

PLUSSA: Uudessa kämpässä on kivempi, isompi keittiö. Nykyinen keittiöni on kiva ja kodikas, mutta siellä ei juurikaan tule vietettyä aikaa. Tavallaan saa siis lisää tilaa, jossa oleskella.

PLUSSA: Uusi kämppä ei ainakaan kuulemani mukaan ole ollut jokakeväisen muurahaishyökkäyksen kohteena, toisin kuin asunto, jossa asun nyt.

MIINUS: Mielestäni nykyisen kämpän vessa/kylppäri on kiva ja hyvässä kunnossa. Uuden kämpän kylppäri ei ole niin hyväkuntoinen, ja sen valon syttyminen kestää aika kauan.

PLUSSA: Myös uusi parveke on kivempi, sillä se on sentään toisessa kerroksessa, kun taas tämä nykyinen on melkein maan tasalla. En ole siellä oikein koskaan edes käynyt. Varmaankin uudella parvekkeella on kivempi katsella maisemia. No, talvella tuskin sentään.

PLUSSA: Tämä on kaikkein suurin plussa, joka painaa vaakakupissa eniten. Minä saan kämppikseksi vallan ihanan tytön, joka merkitsee minulle tosi paljon. Hän on luokkakaverini ja Ystäväni. Joku sellainen, jolle voin kertoa kaiken, ja jonka kanssa voin kaikessa rauhassa olla oma itseni. Parhautta.

Tänään muutin ensimmäiset tavarani: Ennen kouluun lähtöä vein viereisen rapun yläkertaan kaksi pannunalustani. Uusi vuokrasopimus lähtee käyntiin lokakuun ensimmäinen päivä, mutta käytännössä muuttaminen tapahtuu varmasti joskus ihan muuna ajankohtana. Pikku hiljaa tässä ennen sitä.