lauantai 3. heinäkuuta 2010

Uusi aluevaltaus

Olen nyt ollut Liisan kanssa kahdella leirillä. Liisa on kiva. Tänään lähdettiin shoppailemaan. Liisa ja Liisan poikaystävä ottivat minut kyytiin rautatieaseman edestä ja lähdettiin Kempeleen Biltemaan.

Joo. Lähdettiin shoppailemaan Biltemaan. :o Naureskeltiin, että onhan se nyt tylsää aina käydä shoppailemassa pelkästään H&M:llä tai Seppälässä, pitää välillä kokeilla jotakin uutta. Oikeasti meillä oli kuitenkin ihan kunnon syy, miksi mentiin Biltemaan. Mentiin ostamaan helmiä.

Kymppileirillä oli käytössä ihania sangollisia värikkäitä puuhelmiä, ja ihastuin niihin täysin ja päätin että hankin itsellenikin sellaisen. Myös Liisa osti oman pönikkänsä, melkein kai pari litraa helmiä ja muutama vyyhti kuminauhaa. Ihanaa.

Heräteostoksena Biltemasta lähti mukaan kymmenen kappaleen paketti kangastusseja, kun ne olivat niin halpoja. Tussit maksoivat vain kaksysiysi, jossakin askartelukaupassa jo yksi tussi on varmaan sen hintainen.

Koska pelkkä Biltema-reissu olisi ollut aika kuiva, kävimme Liisan kanssa myös viereisessä Zeppelin-ostoskeskuksessa. Kierreltiin vaatekauppoja ja katseltiin aleja. Tulin siihen tulokseen, että kannattaa useamminkin käydä jonkun kaverin kanssa shoppalemassa: sekä eilen että tänään, kun oli minun ideani käydä vaatekaupoissa, minun seuralaiseni osti jotakin mutta itse jätin ostokset tekemättä.

Päivän shoppailusaldo oli siis helmiämpäri ja kangastussit. Ja kolmioleipä + jääteetä, kun alkoi olla nälkä. Ja vaikka viisi euroa litralta tuntui aika kalliilta hinnalta kirsikoista, en voinut vastustaa niiden tummaa punaa ja ihanaa kiiltoa.

Mutta. OIkeastaan tulin tekemään tästä kirjoittelusta asupostausta. :o Nimittäin tänään halusin laittaa kivat nätit vaatteet ja meikkiä, kun koko viikko on kuljettu likaisissa hiuksissa ja märissä vaatteissa. Vaihteeksi oli kiva laittautua.

haaremihousut - ne itse tehdyt
toppi - Vapaa valinta

huivi - Fida

Huomaattekos, löysin kämpästäni tilaa itselaukaisinkuville! :D Päivän asu on aikalailla sama yhdistelmä, joka minulla oli pikkusiskon valmistujaisissa ja omassa luokkakokouksessa loppukeväästä. Keväänä jalassa oli punaiset kenkäni, tänään kultaiset ballerinat, jotka olivat lakkiaiskenkäni ja jotka unohdin kuvata. Huivi oli mukana siltä varalta, että tulisi viileää, mutta sitä ei tarvinnut käytellä, koska oli ihan mukava helle. (:

Koska leirillä pyörittiin pitkin metsiä eikä todellakaan kiinnitetty huomiota naamavärkkiin, ajattelin vaihteeksi restauroida pärstäni tänään. Kuvassa naama näyttää ihan eri väriseltä kuin muu iho, mutta oikeasti väriero ei (toivottavasti) ole noin huomattava. :o Hiukset on saaneet laineutta peruskampauksestani, eli epämääräisestä sykerönutturasta.

Hm, nyt on pakko viedä koneellinen pyykkiä peseytymään, tai loppuu puhtaat vaatteet. Moikka!

Kirsikat vai mansikat?^^*

4 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Sykeröillä saa parhaat kiharat!:)

Paola kirjoitti...

Niinpä, ja ennenkaikkea vaivattomimmat! Mitä sitä värkkäämään jonkun polttavan kuuman kähertimen kanssa, jos yhtä hyvän tuloksen saa vaan olemalla!? (:

tAru kirjoitti...

hölmöt helmet ja ihanat kiharat,
ihana tyttö ja kaunis kaipaus.

tykkäänsustakultapieni, <3

loben

Paola kirjoitti...

kaipaus ON kaunis. <3 Kiitti Taru.

tervanab