Lauantaina junassa mietiskelin tätä blogiani. En ole kauheasti saanut kirjoiteltua. Kamerattomuus (nyt tosin olen saanut kamerani jo takaisin) ja pimeys on hankaloittanut kuvien ottamista, eikä esimerkiksi asukuvien ottaminen ole edes hirveästi houkuttanut, kun parhaiten istuva vaate on ehkä pussilakana. Pelkkiä tekstipostauksia ei ole viitsinyt kirjoittaa, kun ne näyttävät niin masentavilta. Takaraivossa huutelee ajatus siitä, että pitäisi saada kirjoitettua, ja mitä kauemmin on postaamatta, sitä enemmän otan siitä paineita.
Silti en raaskisi ihan kokonaan hävittääkään blogiani, onhan se nyt kiva olla joku muistojenmerkitsemispaikka, kun en enää kirjoita päiväkirjaakaan.
Junassa muistin irc-gallerian "päiväkirjani". Sinne kirjoittelin lähes päivittäin parilla lauseella päivän tapahtumista ja tunnelmista. Mietin, että voisin kokeilla samantyyppistä kirjoittelua blogissani. Istun joka tapauksessa päivittäin koneella, joten ihan hyvin voisin kirjautua sisään blogiini ja kirjoittaa muutaman sanan. Ilman, että kirjoittamiseen tarvitsisi mitenkään erityisesti ryhtyä. Ilman, että tarvitsisi stressata kuvista tai niiden puutteesta, ilman että tarvitsisi sählätä muistikortin kanssa.
Täten aloitan operaatio Ryhdistäydy blogin kanssa...n. Koitan saada useammin rustattua jotakin. Kertoa kuulumisia, merkitä muistiin juttuja, kenties linkittää lauluja tai jotakin. Itselleni, lukijoille. Saa nähdä, miten tämän tavoitteen kanssa käy.
Ensimmäinen pikkupostaus: "Tänään ei tehnyt mieli lähteä töihin. Suussa maistuu liimalta."
maanantai 4. maaliskuuta 2013
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Iihanat somelaiset muijat Helsingissä
(Hmm oli siellä jotain äijiäkin)
Moi. Eilen oli ihan huippumuksa päivä! Vaikka se alkoikin laittoman aikaisella herätyksellä (siihen nähden, että oli sentään vapaapäivä) ja juna-asemalle hiippailemisella jo kahdeksan jälkeen. ♥ onneksi heitti minut asemalle, joten ei tarvinnut kikkailla bussin kanssa, vaan pääsin ihan ovelle asti autolla. Asemalla ostin lipun Helsinkiin menevään taajamajunaan ja kipaisin Ärrältä kahvin mukaan.
Junassa hokasin, että olisi voinut ottaa kuulokkeet mukaan, että olisi voinut kuunnella musiikkia matkan aikana. En kuitenkaan ollut muistanut, joten matka meni ilman musaa. Ehkä ihan hyvä, koska nyt mietiskelin kaikkia ihme juttuja, ja sain jopa yhden oivalluksen blogiini liittyen. Täytyy muistaa kertoa siitä pikapuoliin. (:
Helsingissä odottelin vähän aikaa, että Saara ja Jani saapuisivat asemalle päin, ja kun olin kohdannut heidät, kipitimme Forumiin. Siellä pyörimme kaupoissa ja juorusimme. Tai siis juttelimme kuulumisia, tietenkin. (: Jossakin vaiheessa Annikin liittyi seuraan, ja oli jo kahviaika. Suuntasimme siis Picniciin kahvittelemaan. Tosin Jani oli meistä ainoa, joka osti kahvia. Me muut ryystimme namskuja smoothieita.
Kun oltiin saatu istuskeltua sopivan kauan kahvilassa, Anni jotkoi matkaansa töihin ja me muut vaihdoimme osoitetta Kampin puolelle. Pyörittiin vähän aikaa kaupoissa, katseltiin ihmisiä ja jutskailtiin lisää. Ei niinkään shoppailtu, mutta eipä se kai ollut tarkoituskaan. Minullahan on vielä se vaatteidenostolakko (olenkohan maininnut siitä täällä..?), joten shoppailut rajoittuivat kymmenen postikortin satsiin. :D Sen sijaan keskityimme syömiseen. :P
Olimme sopineet Tiinan kanssa, että menisimme kahden maissa syömään. Treffattiin Tiina Kampissa ja päätimme mennä testaamaan Memphisin ruokalistaa. Jouduimme ihan pikkuisen aikaa odottelemaan, että saisimme itsellemme pöydän, mutta ihan kohtuullisen ajan päästä pääsimmekin istumaan. Jokainen meistä valkkasi eri annoksen, minä söin grillilistalta halloumijuustokanaa. En ollut ennen maistanut halloumijuustoa, mutta ainakin tuossa annoksessa se oli hyvää. Ruoan kanssa siemailin raikasta mojitoa. Ruoka-annos oli kaiketi ihan sopivan kokoinen, sillä sen jälkeen olisi vielä jaksanut syödä jälkkäriäkin. Päätimme kuitenkin ottaa laskut ja mennä katsomaan jälkisyömistä jostakin muualta. Jälkkäripaikaksi löysimme Spice Icen ja Arnold'sin. :D Muut ottivat jätskiä, minä mussutin sellaisen vaniljatäytteisen, limekuorrutteisen sydänmunkin.
Mässäilyiden jälkeen Tiina jäi muuhun porukkaan, ja minä, Saara ja Jani lähdimme hotellille. Saara oli varannut itselleen ja Janille huoneen, ja ajattelimme mennä sinne hieman hengähtämään. Ja valmistautumaan päivän "pääaktiviteettia" varten. Nimittäin voitin pari viikkoa sitten arvonnasta liput Putouksen Unicef-jakson kuvauksiin, ja olimme Saaran kanssa menossa viettämään iltaa sinne. Ennen Putous-iltaa kuitenkin oli hetki aikaa löhöillä, kammata naamaa ja koittaa ottaa julkaisun kestäviä kaverikuvia. Onnistui niistä edes yksi.
Kuuden maissa Jani lähti heittämään meitä Maikkarin Filmihallille. Paikka löytyi aika helposti ja siellä päästiin sisään - kunhan meidän nimet oli löydetty ovimiehen listasta - johonkin eteiseen. Eteisessä odotellessa olisi saanut hörppiä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan juomia (limsaa, siideriä, Skumppaa, olutta), mutta päätimme olla hörpiskelemättä, ettei sitten tarvitse juosta vessassa kesken kuvausten. :D
Eteinen täyttyi pikku hiljaa ihmisistä, ja jossain vaiheessa siellä alkoi olla niin tiivis tunnelma, että ahtaanpaikankammosta kärsiviä tyyppejä olisi voinut alkaa ahdistaa. Vihdoin pääsimme sisälle studioon ja saimme nähdä sen paikan, jossa Putouksen sketsihahmot ovat hörhöilleet jo aika monta viikkoa. Vaikka osasimme tietenkin odottaa, että paikka näyttäisi pienemmältä livenä kuin telkkarista katsottuna, ainakin minä yllätyin siitä, kuinka pienessä tilassa koko homma tapahtuukaan. Studion lattia oli jaettu tavallaan kahteen osaan: oli se "päälava", jonne hahmot aina kutsutaan, ja toinen osa, jossa kuvataan viikkokatsaus ja kaikki muut sketsit.
Kun lähetys loppui, studiosta piti ulostautua aika heti, koska lavasteita, valoja sun muita alettiin heti purkaa. Jäimme Saaran ja monen muun kanssa norkoilemaan eteiseen vähäksi aikaa siinä toivossa, että näyttelijät olisivat tulleet jakamaan nimmareita. Emme kuitenkaan jaksaneet odotella kovin kauaa, vaan päätimme jatkaa matkaamme. Jani tuli hakemaan meitä, ja ennen kuin hän ja Saara menivät takaisin hotellille, he heittivät minut asemalle. Olikin hyvä ajoitus, sillä noin viiden minuutin päästä asemalle saapumisestani juna Tampereelle lähti raiteelta neljä. Ehdin siis ostaa lipun ja etsiytyä oikealle laiturille.
Moi. Eilen oli ihan huippumuksa päivä! Vaikka se alkoikin laittoman aikaisella herätyksellä (siihen nähden, että oli sentään vapaapäivä) ja juna-asemalle hiippailemisella jo kahdeksan jälkeen. ♥ onneksi heitti minut asemalle, joten ei tarvinnut kikkailla bussin kanssa, vaan pääsin ihan ovelle asti autolla. Asemalla ostin lipun Helsinkiin menevään taajamajunaan ja kipaisin Ärrältä kahvin mukaan.
Junassa hokasin, että olisi voinut ottaa kuulokkeet mukaan, että olisi voinut kuunnella musiikkia matkan aikana. En kuitenkaan ollut muistanut, joten matka meni ilman musaa. Ehkä ihan hyvä, koska nyt mietiskelin kaikkia ihme juttuja, ja sain jopa yhden oivalluksen blogiini liittyen. Täytyy muistaa kertoa siitä pikapuoliin. (:
Helsingissä odottelin vähän aikaa, että Saara ja Jani saapuisivat asemalle päin, ja kun olin kohdannut heidät, kipitimme Forumiin. Siellä pyörimme kaupoissa ja juorusimme. Tai siis juttelimme kuulumisia, tietenkin. (: Jossakin vaiheessa Annikin liittyi seuraan, ja oli jo kahviaika. Suuntasimme siis Picniciin kahvittelemaan. Tosin Jani oli meistä ainoa, joka osti kahvia. Me muut ryystimme namskuja smoothieita.
Kun oltiin saatu istuskeltua sopivan kauan kahvilassa, Anni jotkoi matkaansa töihin ja me muut vaihdoimme osoitetta Kampin puolelle. Pyörittiin vähän aikaa kaupoissa, katseltiin ihmisiä ja jutskailtiin lisää. Ei niinkään shoppailtu, mutta eipä se kai ollut tarkoituskaan. Minullahan on vielä se vaatteidenostolakko (olenkohan maininnut siitä täällä..?), joten shoppailut rajoittuivat kymmenen postikortin satsiin. :D Sen sijaan keskityimme syömiseen. :P
Olimme sopineet Tiinan kanssa, että menisimme kahden maissa syömään. Treffattiin Tiina Kampissa ja päätimme mennä testaamaan Memphisin ruokalistaa. Jouduimme ihan pikkuisen aikaa odottelemaan, että saisimme itsellemme pöydän, mutta ihan kohtuullisen ajan päästä pääsimmekin istumaan. Jokainen meistä valkkasi eri annoksen, minä söin grillilistalta halloumijuustokanaa. En ollut ennen maistanut halloumijuustoa, mutta ainakin tuossa annoksessa se oli hyvää. Ruoan kanssa siemailin raikasta mojitoa. Ruoka-annos oli kaiketi ihan sopivan kokoinen, sillä sen jälkeen olisi vielä jaksanut syödä jälkkäriäkin. Päätimme kuitenkin ottaa laskut ja mennä katsomaan jälkisyömistä jostakin muualta. Jälkkäripaikaksi löysimme Spice Icen ja Arnold'sin. :D Muut ottivat jätskiä, minä mussutin sellaisen vaniljatäytteisen, limekuorrutteisen sydänmunkin.
Mässäilyiden jälkeen Tiina jäi muuhun porukkaan, ja minä, Saara ja Jani lähdimme hotellille. Saara oli varannut itselleen ja Janille huoneen, ja ajattelimme mennä sinne hieman hengähtämään. Ja valmistautumaan päivän "pääaktiviteettia" varten. Nimittäin voitin pari viikkoa sitten arvonnasta liput Putouksen Unicef-jakson kuvauksiin, ja olimme Saaran kanssa menossa viettämään iltaa sinne. Ennen Putous-iltaa kuitenkin oli hetki aikaa löhöillä, kammata naamaa ja koittaa ottaa julkaisun kestäviä kaverikuvia. Onnistui niistä edes yksi.
Kuuden maissa Jani lähti heittämään meitä Maikkarin Filmihallille. Paikka löytyi aika helposti ja siellä päästiin sisään - kunhan meidän nimet oli löydetty ovimiehen listasta - johonkin eteiseen. Eteisessä odotellessa olisi saanut hörppiä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan juomia (limsaa, siideriä, Skumppaa, olutta), mutta päätimme olla hörpiskelemättä, ettei sitten tarvitse juosta vessassa kesken kuvausten. :D
Eteinen täyttyi pikku hiljaa ihmisistä, ja jossain vaiheessa siellä alkoi olla niin tiivis tunnelma, että ahtaanpaikankammosta kärsiviä tyyppejä olisi voinut alkaa ahdistaa. Vihdoin pääsimme sisälle studioon ja saimme nähdä sen paikan, jossa Putouksen sketsihahmot ovat hörhöilleet jo aika monta viikkoa. Vaikka osasimme tietenkin odottaa, että paikka näyttäisi pienemmältä livenä kuin telkkarista katsottuna, ainakin minä yllätyin siitä, kuinka pienessä tilassa koko homma tapahtuukaan. Studion lattia oli jaettu tavallaan kahteen osaan: oli se "päälava", jonne hahmot aina kutsutaan, ja toinen osa, jossa kuvataan viikkokatsaus ja kaikki muut sketsit.
Kun ihmiset olivat löytäneet itselleen istumapaikat (joillekin oli varatut paikat, jotkut menivät istumaan missä vain oli vapaata), "lattia-Mikko" antoi yleisölle vähän ohjeita, miten pitää toimia, ja miten ei pidä tehdä. Näyttelijät tulivat näyttäytymään, ja vielä ennen lähetyksen alkua sai jutustella vieruskavereiden kanssa, ottaa kuvia (tyhjästä) studiosta ja siemailla juomia. Odotimme innolla lähetyksen alkua, sillä tietenkin oli mielenkiintoista nähdä, mitä suorassa lähetyksessä tapahtuu.
Ainakin oli paljon aplodeerausta. Studiossa tuli jopa aika kuuma, kun valot lämmittivät ja piti taputtaa ja hurrata mahdollisimman iloisesti. Kuumuus ei kuitenkaan haitannut, kun piti keskittyä seuraamaan lähetystä. Oli tosi hauskaa nähdä paikanpäällä, miten lavasteita vaihdettiin, näyttelijät juoksentelivat paikasta toiseen ja kameramiehet siirtelivät kameroita eri paikkoihin. Tosi mielenkiintoista.
Ja hauskaa. Poskiin alkoi kyllä jossakin vaiheessa sattua, kun koko ajan oli naama jossakin ihme virneessä. Ja yllätystehtävän - uusien sketsihahmojen keksimisen - aikana minua nauratti niin paljon, että vesi valui silmistä. Välillä vaan naurattaa niin paljon, että pitää oikein pinnistellä, ettei ulvahda itkemään. :D Ehkä oli ihan hyvä, että pääsimme seuraamaan Unicef-jaksoa: jos olisimme olleet katsomassa tavallista Putous-jaksoa, ehkä olisin pissinyt pöksyihini, kun olisi ollut liian hulvatonta. Nyt pelleilyn katkaisi välillä maailmalla kuvatut klipit, jotka olivat melkoisen vakavia.
Puolitoista tuntia meni tosi nopeasti. Jopa mainoskatkot hurahtivat ohi tosi nopsaan, toisin kuin kotona. No, kotona olisikin joutunut katsomaan mainoksia, mutta nyt sai seurata lavasteiden siirtelyä tai ihan vain keskittyä nauttimaan tunnelmasta. Ja olihan se ihan kiva, ettei itse tarvinnut pomppia jääkaapille, vaan pari tyttöä kiikuttivat yleisölle juomia. (:
Junaan päästyäni olin aika naatti, mutta tosi hyvällä tuulella. Vaihdoin junaa Riihimäellä ja lopulta olin Tampereella puoli kahdentoista jälkeen. ♥ tuli hakemaan minut kotiin ja painuimme pehkuihin. Ihan heti en silti malttanut alkaa nukkua, vaan oli vielä kerrottava kivasta päivästä ja käydä läpi, mitä kaikkea sen aikana ehtikään tapahtua. Äsken katsoin eilisen Putouksen ♥:n kanssa ja selostin samalla, mitä missäkin kohdassa tapahtui kameroiden takana. :D
Sellaista tänä viikonloppuna, viikon päästä on luvassa eri jutut. Moikka!
Tunnisteet:
hölmöily,
ihmiset,
seikkailu,
uusi juttu,
uusi paikka
perjantai 15. helmikuuta 2013
Vapaapäivä kuvitteellisen kuvituksen kera
Olen monesti miettinyt, että olisi kiva jos omistaisin jonkun sellaisen puhelimen, jolla voisi ottaa kuvia ja laittaa ne kuvat samalla vehkeellä nettiin. Monesti eteen tulee kivoja pieniä juttuja, joista haluaisi sanoa jotakin blogissa, mutta kokonainen postaus siitä tuntuisi vähän liialta. Olisi kiva napsaista eteen tulleesta jutusta kuva ja parilla sanalla kertoa siitä, ilman että täytyy kikkailla johtojen tai muistikorttien kanssa. Tänään räpsin mielessäni monista pikkuisista jutuista kuvia ja postasin ne pääni sisällä tänne.
*tähän kuva pikkuisesta, tavallisesta avaimesta*
Vaikka tänään onkin vapaapäivä, herätyskello soi ihan liian aikaisin. Olin nimittäin päättänyt hoidella tänään vähän asioita, eikä se yleensä hoidu, jos odottelee puoliin päiviin saakka. Lähdin siis aamusella Kalevaan. Kävin isännöintitoimistolla, sillä sieltä oli muutama päivä sitten soitettu, että saisin vihdoinkin meidän autolla tolppapaikan. (eihän sitä olekaan kuin yli vuosi jonotettu -.- ) Määrä oli siis poiketa hakemassa tolpan avain. Se homma hoitui nopsasti, enää täytyy vain hankkia se johto, jolla se kaara yhdistetään siihen tolppaan. :D
*tähän kuva bussikortista*
Kalevasta ajelin Keskustorille. ♥ hukkasi jokin aikaa sitten lompakkonsa, jonka sisällä oli hänen korttiensa lisäksi minun bussikorttini. Tarkoituksenani on ollut jo kahdesti piipahtaa sulkemassa vanha ja hankkimassa uusi, mutta Frenckelin palvelupisteeseen ei noin vain piipahdetakaan. Etenkään jos on jonkinlainen aikataulu. Molemmilla kerroilla, joilla yritin käydä hoitamassa asiaa, oli nääs liikkeellä muutama muukin asiakas, joten en olisi ehtinyt jonottaa, kun minun piti jo pyyhältää jonnekin toiseen paikkaan. Tänään minulla ei ollut mihinkään kiire, joten asiointi sujuikin aika nopsasti! Valkkasin uuteen korttiini punaisen kotelon, mutta aion kyllä vaihtaa sen ♥:n kanssa, koska hänen kortissaan on pinkit kuoret.
*tähän kuva kristillisestä leffasta ja Pick Jesus -plektrasta*
Frenckeliltä käppäilin Kotisatamalle. Huomenna on parin kaverin yhteiset kolmekymppispippalot (jotka olin autuaasti unohtanut, tai oikeastaan en vain ollut tajunnut, että ne ovat jo nyt) ja päätin käydä katsomassa, josko Kotisatamasta löytyisi jotakin kivaa lahjaksi. Päädyin ostamaan toiselle tyypille DVD:n (joku Courageous, toivottavasti sankarilla ei ole sitä vielä) ja toiselle pinkin plektran. :D
*tähän kuva Punnitse ja säästä -ostoksista*
Koska plektra yksinään on aika kehno lahja, piipahdin katsomaan, millaiset kahvivalikoimat Punnitse ja säästä -kaupassa on. Toinen synttärisankari nimittäin on jonkin sortin kahvifani, niin ajattelin että joku vähän erikoisempi kahvipaketti voisi olla kiva vieminen. Löysin plektran väriin sopivan kahvipaketin ja päätin ostaa sen. Vielä ennen kassalle menoa tutkailin ihan vähän pähkinäastioitakin. Keräsin pusseihin joitakin kivoja pähkinöitä ja muita suolaisia naposteltavia, illan leffassa käyntiä silmälläpitäen.
*tähän kuva uusista treenikengistä*
Olen jonkin aikaa mietiskellyt, että pitäisi varmaan hankkia itselleni kengät tanssiharkkoja varten. Olen kyllä pärjännyt ihan hyvin paljain varpainkin, mutta kai se olisi vähän "terveellisempää" pitää lenkkareita. Etenkin maanantain jälkeen (sisko sai raahattua minut sellaiselle biletysjumppatunnille) kengät rupesivat houkuttelemaan, kun isovarpaisiin meinasi tulla tanssimisen jälkeen rakot. Pyyhälsin siis Koskarin Stadiumiin ja sovittelin jonkin aikaa eri jalkineita. Meinasi iskeä kyllä epätoivo, koska en osannut yhtään ajatella, miltä tanssikenkien pitäisi tuntua. Myyjästäkään ei loppujen lopuksi ollut kamalasti apua, vaan puoliturhautuneena vein kassalle ne kengät, joita testasin ensimmäiseksi. Toivottavasti eivät osoittaudu huonoiksi. Ostoskassiin tipautettiin kenkien kanssa myös pari paria sukkia ja jumppakalsarit. :D
*tähän kuva unikirjasta*
Stadium-shoppailujen jälkeen oli jonkin verran odottelua. Ja eeeei, se koitui vähän kohtalokseni, sillä odotellessani sisäinen Himoshoppaaja pääsi valloilleen. Koskarin käytävällähän on aina kai ollut niitä kirjojenmyyntipöytiä, ja vilkaisin niitä ohimennen. Katseeni osui unikirjaan (Unet A:sta Ö:hön - yli 900 symbolia ja tulkintaa) ja otin sen sitten käteeni. Selasin sitä pikaisesti, ja sen - ainakin ensiselailun perusteella - selkeys ja ei-niin-överi-kallis hinta sai minut sanomaan myyjälle: "Mä ottaisin tän". Maksoin kirjan ja melkein heti sen kassiini laitettuani tunsin pienimuotoisen morkkiksen olemassaolon. ääh. Perustelin ostostani kuitenkin sillä, että olen MONESTI miettinyt, että olisi kiva olla unisymbolikirja. Näen/muistan aika paljon unia ja usein niissä on jotakin sellaista, minkä pistää merkille, ja minkä merkitystä koittaa pohtia. Nytpä minulla on sanakirja, jonka avulla voin koittaa ymmärtää pääni sisäisyyksiä!
*tähän kuva somasta vaaleanpunaraidallisesta paperipussista*
Unikirjan ostamisen jälkeen oli vieläkin odoteltava. Siinä lähellä oli jokin söpö koju, jossa näytettiin myytävän kuivattuja hedelmiä, niin kuin Punnitse ja säästä:ssäkin. Menin vähän lähemmäksi ja katsastelin korejen sisältöä. Kun kiersin myyntipöydän toiselle puolelle, huomasin että toisella pöydällä oli tosi paljon erilaisia fudgeja. Tuumasin hetken ja päätin sitten kerätä pussiin muutaman palasen. (Ainakin viskin, rommirusinan ja kirsikan makuisia ja ruusun makuista turkish delightia.) Karkkiostokseni maksettuani minusta todellakin tuntuin Himoshoppaaja-kirjojen Beckyltä, sillä kuka muu ostaisi niin kalliita karkkeja! En minä ainakaan, normaalisti! :o
*tähän kuva säihkeestä ja loistosta*
Perimmäinen syy, miksi suuntasin Koskikeskukseen, oli vanhojen tanssit. TYKin wanhathan perinteisesti tanssivat Koskarissa, ja ajattelin että voisin mennä katsomaan, kun kerta on vapaapäivä. Aika kauan sain vielä karkkiostoksienikin jälkeen odotella, mutta eipä sen niin väliä. Ihastelin paikalle ilmestyvien wanhojen vaatteita ja kampauksia, koitin muistella omaa tanssipäivääni. Paikalla oli tosi paljon ihmisiä, niin yleisöä kuin tanssijoitakin. Oli kyllä upean näköistä! Katselin muutaman tanssin ja käppäilin sitten bussipysäkille ja tulin kotiin.
Tähän mennessä ei ole sitten muuta tapahtunutkaan. Seuraavaksi menen varmaan suihkuun tai koitan kehitellä jotain synttärikorttijuttua. Illan suunnitelmat ovat vähän auki, mutta tarjolla olisi ainakin nuorten aikuisten messu ja yhden elokuvan ensi-ilta. Todennäköisesti menen ainakin leffaan, mutta vielä on mietinnän alla, menenkö kirkkoon sitä ennen. Saa nähdä. Mutta nyt moikka!
perjantai 1. helmikuuta 2013
Kierrätyshamonen
Törmäsin joskus viime vuonna Pinterestissä tosi kivaan hameideaan, jossa hame oli ommeltu vanhojen farkkujen vyötäröstä ja kukkakankaasta. Ihastuin ideaan ja päätin, että tekisin itsellenikin jonkin sellaisen.
Rikkinäiset farkut (haarasta ratki, kuinkas muuten) minulta jo löytyikin, mutta ajattelin että koittaisin metsästää jonkin kivan kankaan hameen helmaa varten kirppikseltä. Päähäni oli pinttynyt, että haluan kukkakankaan, ja silloin tällöin kolusin kirpputoreja sopivan kankaan löytämisen toivossa. Tässä pari viikkoa sitten kuitenkin kekkasin, että saattaisi olla tosi hienon näköistä, jos farkkuhameeseen yhdistäisi venäläishuivikangasta. Minulla olikin yksi ylimääräiseksi jäänyt venäläistyypinen huivi, ja päätin kokeilla, minkälainen vaate siitä syntyisi.
Minulla ei kuitenkaan ole ompelukonetta, joten minun täytyi odottaa, että pääsen värkkäilemään sellaisen kanssa kotikotiin. Siinä ompelusajankohtaa odotellessa päähän putkahteli muitakin ehdokkaita helmakankaiksi: Minulla oli jemmassa kirppikseltä ostettu (hmm itseasiassa kaikki ehdokkaat huivia lukuun ottamatta ovat kirppikseltä) retropöytäliina, jonka ostin joskus sitä varten, että tekisin siitä hameen. Sitä hetkeä ei ole vielä tullut, joten ajattelin että voisin käyttää kankaan tähän projektiin. Pöytäliinan värit - jotka eivät tietenkään pääse oikeuksiinsa tässä kännykällä otetussa kuvassa - olisivat kuitenkin olleet vähän liian räikeät omaan makuuni, joten jätin liinan vielä odottelemaan tulevia projekteja.
Afrikka-asun värit ja kuosi olisivat sen sijaan olleet vallan ihanat. Harkitsin jonkin aikaa, että uhraisin asun ylä- tai alaosan uuteen tarkoitukseen, mutta tulin siihen tulokseen, että haluan säilyttää asun kokonaisena, jos sitä vaikka tarvitsee joskus jossain. Djembe-esityksissä tai vaikka jossain lähetystyöoppitunnilla? Päätin vain korjata hameen, joka on odottanut ompelua viime kesästä lähtien.
Huivinkin kanssa tulin toisiin ajatuksiin. Kuosi olisi ollut tosi kiva, mutta itse kangas on vähän liian erilainen farkkukankaan rinnalle. Huivi on kiiltävähkö ja kaiken lisäksi vähän läpinäkyvä, joten hylkäsin huivi-ideani. Vaikka olisinkin kelpuuttanut kiiltävän pinnan kuluneen farkun rinnalle, hame olisi vaatinut vuorikankaan, jottei se olisi ollut liian paljastava. :D Sellaiseen kärsivällisyyteni ei ehkä olisi riittänyt. :P
Jäljelle jäi vielä yksi kirppishamstrausasia.Pöytäliinan ostokerralla ostin toisenkin jutun sillä silmällä, että ompelisin siitä jotakin uutta. Nimittäin tosi outo mekko. Ehkä jonkinlainen vanha yöpaita, tai jotakin sellaista? Pitkä, suora, pitkähihainen. Jonka kauluksessa oli nahkainen kanttaus! o.O No, joka tapauksessa olin ostanut mekon ja ajatellut ompelevani siitä haaremihousut. Sekin suunnitelma on jäänyt unholaan, ja ajattelin että mekon kiva raitakangas sopisi tähän hameprojektiin hyvin. Valitsin siis sen.
Kun oikea kangas oli valittu, varsinainen luomistyö alkoi sillä, että leikkasin farkuista lahkeet pois. Mekosta leikkasin yrityksen ja erehdyksen kautta n. 30 senttiä pitkän pätkän sitä helmaa. Onneksi ensin tuli leikattua liian pitkä, siitähän oli helppo sitten leikata lisää. Toisin päin olisi tietty ollut hankalampi.
Siksakkasin helmakankaan leikkausreunan (ompelutermit on sitten vähän hakusessa, toivottavasti ei haittaa) ja tein siihen vähän alta sentin levyisen käännöksen. Siksakkasin myös farkkukankaan reunan. Sitten vaan nuppineulailin helman farkkujen reunaan niin, että helmakangas jäi farkkukankaan päälipuolelle. Ompelin helman kiinni niin, että pitkin matkaa tein pikkuisia laskoksia. Helma kun oli leveämpi kappale kuin hameen yläosa.
Lopputulos on mielestäni tosi kiva. Takaosan keskikohtaa olisi voinut muotoilla vähän paremmin, hame vähän lököttää siinä kohdassa, missä farkkujen haarat olivat. Seuraavalla kerralla tiedän sitten, miten pitää toimia. (: Olen oikein tyytyväinen kangasvalintaani. On kiva, että helmakangaskin on peräisin jostakin käytetystä. Uudenkarhea kangas ei sopisi kovin hyvin nuhruisten farkkujen kanssa. Tästä hameesta tuli siis tälläinen elämää nähneen näköinen. :DD
Hameen pituus on just hyvä! Nyt vaan odottelen, että tulee kevä(isemmät ilma)t, niin voin alkaa käytellä tätä. Jee.

Ompeluassarina hääri Severi, mutta eipä siitä ollut kovin paljoa apua :D

keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Työaskartelut, askartelutyöt
Moikka!
En vieläkään ole saanut kameraa hoteisiini, joten ajattelin tuossa yksi päivä (taisi olla maanantai) napsaista parista askartelujutusta kuvat kännykän kameralla. Minulla ei todellakaan ole mikään huipputeräväpiirtoinen kamera puhelimessani, siksi en ole puhelinkuvausta pahemmin harrastanut. Nyt saatte kuitenkin kestää kännykän rakeisia kuvia ainakin parin merkinnän verran.
Tällä viikolla olen askarrellut töissä parikin juttua. Tiistaisin on kolmas- ja neljäsluokkalaisten kerhot (Kids- ja 10-kellarit), ja tällä viikolla mietsikeltiin vähän etunimijuttuja. Olin valkannut kerhokerran askarteluksi ihan simppelisti nimikyltin tekemisen esim. oman huoneen oveen, ja väsäsin kaapeista löytyneistä askartelukamoista mallin. Omasta nimikyltistäni tuli ihan hieno, ja voisinkin sinitarrata sen toimistoni oveen. ^^*
Omaan kylttiini käytin pahvia, värillistä tulostuspaperia, tussia, kiiltokuvia ja liimaa. Muksuilla oli sitten valittavana vähän erilaisia koristuksia, materiaaliläjässä oli ainakin perhos- ja karkkikuvioisia papereita. Tuli kivan näköisiä töitä! (:
Huomenna minulla on hartaus perhekerhossa. Hartauden aiheeseen sain idean lumisadetta ja kimmeltävää hankea tuijotellessani, ajattelin puhua siitä, miten jokainen lumihiutale on erilainen, mutta kaikkia niitä tarvitaan esimerkiksi hienon lumilinnan tekemiseen. Ja siitä tietenkin aasinsiltailen siihen, että ihmisetkin ovat eri näköisiä ja jokaista tarvitaan. Pienten lasten kanssa täytyy tietty käyttää jotakin havainnollistamisjuttuja, ja päätin sitten leikellä hartautta varten parit lumihiutaleet. Tälläisiä niistä tuli, kun liimasin ne vielä värilliselle paperille:
Kun tänään tulin kotiin, aloitin vielä yhden kässäprojektin, ihan vain omaksi huviksi eikä töitä varten. Sain sen jo valmiiksikin, mutta taidan postata siitä vasta sitten, kun pääsen oman koneeni tykö. Nyt olen siis Kylmiksellä (olen ollut maanantaista lähtien, olen käynyt täältä töissä) ja täällä on tälläinen ihme Windows 8 -juttu koneella. En meinannut osata toimia noiden kuvian kanssa tässä! :D
Eli, siis. Seuraavaan kertaan, moro!

maanantai 21. tammikuuta 2013
All you need is love ja muita muistutuksia
Tampereella järjestettiin viikonloppuna Beatles happening. Tapahtuman sisällöstä en tiedä paljoakaan, mutta silmiini osui jossakin mainos Beatles-messusta. Se oli lauantaina Tuomiokirkossa, ja pitihän se mennä katsastamaan. (:
Kyseessä oli siis viikkomessu, jonka musiikkina käytettiin virsien sijaan Beatlesin musiikkia. Yritin etukäteen miettiä, mitä biisejä messuun on voitu valita, mutta mieleeni ei tullut yhtäkään With a Little Help from My Friends -laulun lisäksi. Se oli messun otsikko ja passasikin mainiosti siihen, että jumiksessa oli esillä Yhteisvastuu-keräys. Yhteisvastuuhan on aina lähimmäisenrakkauden asialla, ja tämänvuotinen keräyskohde on yksinäiset vanhukset. Siihen aiheeseen osui erityisen hyvin biisi Eleanor Rigby, joka kertoo yksin kuolevasta mummelista.
Olen kyllä kuullut Eleanor Rigbyn monestikin, mutta en ole tainnut koskaan kuunnella sitä. Sehän on tosi synkeä biisi. Mutta synkeät ovat tilastotkin, jotka liittyvät tänä vuonna Yhteisvastuuseen: Suomessa joka toinen päivä yli 65-vuotias päättää elämänsä oman käden kautta. Tätä tilastollista faktaa vastaan koitetaan taistella Yhteisvastuun keräämillä varoilla, jotka sitten ohjataan vanhusten elämän parantamiseksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. (Yhteisvastuu-keräyksessähän on aina jokin kotimaan auttamiskohde, mutta rahaa kerätään muidenkin maiden tarvitseville. Tänä vuonna Kambodžaan.)
Muutkin messussa esillä olleet kappaleet (mm. Yesterday, Help!, Love me do) aukesivat ihan eri tavalla tässä uudessa ympäristössä. Kun Beatlesin biisit oli tuotu kirkkoon ja kristilliseen kontekstiin, ne melkeinpä muuttuivat hengellisiksi lauluiksi. Lauluja esittivät Pirkan pojat, jousikvartetti Jousimiehet, trubaduurimainen Juha Kinnunen, pianisti Maiju Lepomäki ja joku amerikkalainen partanaama (hähä) Jay Goeppener. Messun musiikit olivat laadukkaita ja jumalanpalvelus meni melkein konsertista. Joitain lauluja laulettiin myös koko kirkkokansan voimin. Erityisen hienon koko kokemuksesta teki se, että kirkko oli lähes ääriään myöten täynnä.
Vaikka olinkin ajatellut, että Beatles-messu on varmaan aika kevyttä kuunneltavaa/koettavaa, se osoittautuikin yllättävän "syvälliseksi". Biisit ja Yhteisvastuu-teema kohtasivat kyllä täysin, messu oli puhutteleva. Ei silti menty liian vakavaksi, vaan tunnelma oli just kiva ja lämmin. Näitä lisää!
Koska oma sepustus oli ehkä hiukkasen sekava, laitan tähän vielä linkin. Tästä voitte lukea ja kuunnella, mitä Iltasanomien (!?!?) sivuilla sanotaan messusta.

hyvä,
musiikki,
spiritualiteetti :D,
uusi juttu
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
"Neuvottelemassa"
Heipä moi ja hyvää tätä vuotta! Vuoden vaihde oli ja meni, sitä vietettiin ihan rauhallisissa merkeissä Tampereella, käytiin kattomassa ilotulitusta ja tultiin sitten kotio pelaamaan SingStaria. Eipä sitä voinut kauheesti riekkuakaan, kun heti vuoden alusta alkoi uusi työ. Tai no toka päivä vasta ihan käytännössä, mutta uudenvuoden päivänä piti olla skarppina ja valmistautua henkisesti. (Hmm ihan kuin olisin muutenkaan kauheasti rillutellut, vaikkei mitään uutta työtä olisi alkanutkaan.)
Eli siis, nyt tämän kuun alusta lähtien mun työpaikka on Urjalan seurakunta. Oon siellä näillä näkymin kesäkuun loppuun, perhetyöntekijän vuorotteluvapaan sijaisena. Tuon nimikkeen alle kuuluu aika paljon kaikkea, enkä ihan vielä itsekään tiedä tarkalleen, mitä mun pitää tehdä, mutta eiköhän se tässä puolen vuoden aikana selviä. :D Mutta sen verran osaan sanoa, että tämän pestin aikana hääräilen päiväkerhotyössä, varhaisnuorisuhommissa, rippikoulutyössä ja sen jälkeisessä nuorisotyössä. Plus mausteena on vähän Kirkon ulkomaanapu -systeemeitä.
Tämä mun urani Urjalan seurakunnassa on alkanut ihan hyvin, eipä näin lyhyessä ajassa ole ehtinyt vielä tapahtua mitään kamaluuksia. Ensimmäisellä viikolla oli vain kolme työpäivää, toisella viikolla ehdin olla työpaikalla yhden päivän ennen kuin lähdin huimentelemaan maailmalle. Nimittäin aina tammikuussa järjestetään lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät, neukkarit, joihin olin joulukuun puolella ilmoittautunut. Ennen ne ovat olleet vain seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijöille, mutta tänä vuonna samoille päiville oli tulossa myös kunnallisen ja järjestöjen nuorisotyön ihmisiä. Isot pippalot siis.
Odotin päiviä innolla, koska en ollut ennen ollut niillä työntekijänä (opiskeluaikana kävimme niillä kerran), ja etenkin sen takia, että näkisin siellä tuttuja. Joten ei hirveästi haitannut, vaikka jouduinkin heräämään tiistaiaamuna aika aikaisin ja lähtemään Jyväskylään kahdeksan maissa lähtevällä junalla. Kun olin perillä Jyväskylässä, kävin majoittumassa (minun kortteerini oli hotelli Jyväshovissa) ja käveleksin sitten tapahtumapaikalle, Paviljonkiin. Haahuilin jonkin aikaa ympäriinsä ja suunnistin sitten puoli kahdentoista aikoihin saliin, jossa oli tapahtuman aloitusmessu.
Messu oli kiva, se toteutettiin pop-messun kaavalla (hmm itse kaava oli siis aika tavallinen, biisit vaan soitettiin kivoilla sovituksilla). Oli ihana laulaa virsiä bändin mukana, ja hieno käydä ehtoollisella suurella porukalla (enemmänkin ihmisiä olisi tosin mahtunut). Messun puolessa välissä esiintyi artistivieras, Yona. Tykkäsin hänen lauluistaan ja äänestään, oli mukava fiilistellä penkissä. Kun messu loppui, minusta tuntui että siitä oli hyvä aloittaa antoisat päivät.
Neuvottelupäivien suurinta antia taitaa olla juurikin ihmisten tapaaminen. Messun loputtua törmäsin onneksi edellisen työpaikkani työkavereihin (Essiin ja Sirpaan), että ei tarvinnut yksin vaellella. Vaellettiin sitten kolmistaan kohti ruokalaa. Hengailin tiistain aika lailla Essin ja Sirpan kanssa; syötiin yhdessä, kierrettiin messualuetta, suoritettiin jotakin partiopassitehtäväjuttua, käytiin luennolla ja sellaista. Jossakin hetkessä löysin työpajan, jossa pääsi kokeilemaan rummutusta. Kokeilin vähän aikaa, ja sain jälleen todeta, kuinka pieni pläntti tämä Suomi on. Työpajaa oli pitämässä yksi nainen, joka tunsi yhden meidän udokalaisen. Käski tuoda terveisiä, mutta en kyllä muista enää hänen nimeään. Ups.
No, kun tiistain ohjelma alkoi loppua, mentiin vielä syömään Essin ja Sirpan kanssa. Siitä taapersin hotellille ja hengähdin hetkisen, ennen kuin suuntasin keskustaan (hmm eli siis tulin vaan hotellin ovesta ulos, niin olin jo Kauppakadulla), jossa treffasin Diakin luokkakavereitani. Olimme törmänneet jo päivällä ja sopineet, että nähtäisiin illalla. Niin siis teimme. Menimme johonkin kuppilaan istumaan, mutta jotenkin siellä oli musiikki tosi kovalla, joten en jaksanut olla siellä kauaa. Kamala kun olen jo vanha, kun musiikin basso jyskyttää sisuskaluissa niin, että tulee huono olo. Olin sitten hotellilla jo joskus yhdentoista aikaan. Olisin pulahtanut kylpyyn, mutta ammeen tulppa ei pitänyt vettä! ääääää!
Koska tiistaina ei tullut hihhuloitua kaupungilla myöhään, keksiviikkona oli ihan ok-helppo herätä. Kävin mussuttamassa hotellin aamupalaa (vesimelonia ja sellainen itse askarreltu sillileipä mallia risteilylaivojen kahvila) ja käppäilin sitten pikku hiljaa takaisin Paviljongille. Olimme sopineet luokkakavereiden kanssa, että menemme aamulla samalle luennolle, joten treffasin heidät auditorion tykönä. Menimme kuuntelemaan ohjelmaa, jossa oli tarkoitus pohtia sitä, millaisia paineita nykynuorilla on yhteiskunnan odotuksien keskellä. Kun pitäisi löytää koulupaikka ja päästä töihin, olla hyödyksi yhteiskunnalle. Ohjelman aihe oli mielenkiintoinen, ja sitä paitsi siinä oli yhtenä puhujana Antti Reini. Oih.
Välillä hihittelimme kuin mitkäkin teinit (aah se Reini on niin hottis, ja mikä ääni!), mutta suurimmaksi osaksi olimme ihan asiallisia. Kanavan/ohjelman/luennon/minkälie puhujat olivat kaikki hyviä, ja koko höskä oli oikeasti paras kaikista, joissa koko päivien aikana kävin. Reini oli siis ihan vaan plussaa. ^^*
Keskiviikon pyörinkin sitten Kämppiksen ja Tiinan (joka on myös ollut kämppikseni vähän aikaa) kanssa. Tutustuimme esittelijöiden pöytiin ja kerrytimme messukassiemme sisältöä. Esitteillä ja karkeilla ainakin. Päivän lähennellessä loppua oli taas aika käydä hotellilla hengähtämässä. Katselin telkkarista jotakin käsityöohjelmaa ja illalla suunnattiin taas keskustaan.
Käytiin luokkakavereiden kanssa syömässä Rossossa, viivyttiin siellä ilman mitään kiirettä, jutellen ja nauraen. Rossosta siirryttiin johonkin kuppilaan, jossa ei tainnut olla ketään muita. Tilattiin juomat ja ryhdyttiin pelaamaan Trivial pursuittia. Jee meidän joukkue voitti (kun lopulta pelattiin "äkkikuolema"-tyylillä, ja minä kiekaisin oikean vastuksen kaikkein nopeiten) ja sitten olikin taas nukkumaanmenoaika.
Torstaina oli Neukkareiden viimeinen päivä, kävin aamulla kuuntelemassa jonkun paneelikeskustelun Sirpan ja Essin kanssa. Keskustelun jälkeen hengailin Kämppiksen kanssa, missiona oli lähinnä ajan tappaminen. Isossa salissa oli kyllä jokin päätösjuhla, mutta se vaikutti niin tylsältä, että koimme parhaaksi pysyä salin ulkopuolella jutelemassa. Sen verran kävimme kuuntelemassa juhlaa, että näimme/kuulimme stand up -koomikko Mikko Vaismaan esityksen. Se oli hauska, olisi saanut jatkua hieman pitempäänkin!
Kämppiksen seurakunnan kyyti lähti kohti Kymiä jo yhdeltä, joten heipatimme toisemme juhlan päätyttyä. Mikkelin tytöt (Tina, Tiina ja Minna) olivat lähdössä vasta kahden maissa, joten menimme yhdessä Mäkkärille syömään. Kun heidänkin oli aika lähteä, jäin kaupungille vielä itsekseni. Ajattelin, että voisi kiertää vähän kauppoja. Ostin KappAhlin alesta housut ja alkkareita ja Stadiumista löysin kivan sporttitopin halvalla. Ja oikein älykkäänä ostin Anttilasta lakanoita! Ihan kuin minulla ei olisi ollut muutenkin tarpeeksi raahattavaa juna-asemalle! Muutenkin tässä joulualennuksien aikaan minulla on ollut aika paljon sellaisia Shopaholic-hetkiä, että ihan hyvä etten varmaan nyt hetkeen ehdi käymään ostoksilla. :D
Sain kuin sainkin kamani asemalle, ja ostin lipun neljän jälkeen lähtevään junaan. Minulla oli tunti odotusaikaa, ja käytin sen lueskelemalla mukanani ollutta kirjaa ja miettimällä menneiden päivien tapahtumia. Vaikka neukkareiden ohjelmallinen anti ei ehkä yltänyt odotuksiani vastaavalle tasolle, Jyväskylän reissu oli vallan antoisa. Sain viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa, tapasin uusia tyyppejä ja sain jonkinlaisia ahaa-elämyksiä itsestäni ja elämästäni. Ei hullumpaa siis. (:
Perjantaina oli sitten vielä työpäivä. Oli hiukkasen hölmö olo, kun koko päivän tuntui ihan maanantailta. Onneksi ei sentään ollut viikon ensimmäinen päivä, vaan iltapäivällä pääsi viikonlopun viettoon. Siihen kuului vuoden ensimmäiset rumputreenit (ja tanssiminen), vaatekaapin perkaaminen (jotain meni roskiin, jotkut vaatteet odottavat Uffille tms. pääsyä. Ja tein myöhäisuusivuotisen lupauksen, että en osta mitään vaatteita ainakaan ennen kesää, jollen oikeasti TARVITSE. Jollei kaikki housuni tuhoudu rikkihapossa, tai jotakin sellaista.) ja english servicessä käyminen (minulla oli siellä lukemistehtävä, huu). Huomenna alkaakin sitten ensimmäinen työviikko, jossa on viisi oikeaa työpäivää. :DD Sitä odotellessa, moikkamoi!
Ps. Unohdin kamerani kummien tykö joulun välipäivinä, enkä ole vielä saanut sitä takaisin. Siksi siis kuvaton postaus.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)