tiistai 11. tammikuuta 2011

Lihapullat ja kermaisa kastike

Lauantain ruoka oli oikeastaan aika hullu idea, sillä kuka ihme jaksaa ruveta väsäämään lihapullia täyden shoppailupäivän jälkeen!? Ilmeisesti minä, sillä tartuin S:n ehdotukseen tehdä iltaruoaksi lihapullia. Projekti oli muutenkin vähän kyseenalainen, sillä jostain kumman syystä meidän perheessämme ei lihapullien leipominen ole koskaan oikein onnistunut. Rakenne on usein aika omituinen, mutta uuden vuoden aaton keskustelun (ja äidille soittamisen, että mitä se kummitäti oikein neuvoikaan...?) pohjalta uskalsin alkaa kokeilla. Kokkausprosessi meni aika lailla mutu-tuntumalla, mutta ilmeisesti se tuntuma oli hyvä.Nimittäin loppujen lopuksi tuloksena oli vallan mainioita lihapullia, vaikka itse sanonkin.

Hyvän tuurin lihapullat + kastike

400 g nautasikajauhelihaa
kolmisen rkl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
pieni sipuli
puolikas punainen paprika
jonkin verran (villi veikkaus n. 1 tl) suolaa
suihkautus pitsamaustetta
ripsottelu valkosipulijauhetta
loraus (varmaankin n. 1 rkl) ruokakermaa

öljyä

puolisen dl - 1 dl vettä
suunnilleen puolet 5 dl:n ruokakermasta
1 lihaliemikuutio

Homma alkoi sillä, että tekstasin ♥:lle, että hän voisi silputa sipulin valmiiksi sillä aikaa, kun minä vielä jonotin sittarin kassalla. Samoin paprika pikotaan. Sipuli ja paprika laitetaan jauhelihan seuraksi kulhoon, perään viskataan myös mausteet ja loraus ruokakermaa. Joukkoon rikotaan myös kananmunat. Koko komeus vaivataan sekaisin.

Taikinasta pyöritellään (kylmällä vedellä kostutetuin kätösin) pieniä lihapullia, jotka pääsevät kuumalle pannulle öljyyn tirisemään. Koska kaikki pullat eivät mahdu pannulle samaan aikaan, siirretään jo paistuneet palleroiset johonkin toisen astiaan odottamaan seuraavaa vaihetta. Nimittäin kaikkien pullien paistuttua ne laitetaankin takaisin pannulle, kaikki yhes koos.

Astia, jossa lihapullat olivat väliaikaisesti hengailemassa, huuhdellaan noin desilitran suuruisella lämpimällä vesitilkalla. Vettä ei kuitenkaan kannata kaataa viemäriin, vaan on parempi hulauttaa huuhteluvesi pannulle lihapullien päälle. Veden lisäksi pannulle kaadetaan ruokakermaa. Pannusta irtoavat maut eivät kuitenkaan yksin riitä maustamaan kastiketta (hmm tai riippuu ihan siitä, kuinka pitkä aika pannun pesusta on kulunut :s), joten sekaan nakataan vielä lihaliemikuutio. Sekoitellaan soosia, jotta liemikuutio liukenee ja maku leviää joka kohtaan.

Tarjoillaan spagetin (toki salaatti olisi hyvä juttu myös) kanssa. Otetaan vain yksi valokuva, koska enempään ei riitä kärsivällisyys suolissa kurnivan nälän takia.

Ei kommentteja: