maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappu(aatto-)oloja

Aamulla olin näin:


"Ääh, voisin vaan nukkua koko vapun ohi. Kurkku on kipee ja oon ihan tukossa ja väsyttää... Pakko raahautua töihinkin ensin, plääääääääh."


 Mutta viimeistään Olotuvalla filikset käänty näin:


"Voi ei mitä nää mummut on ottanu, pieruvitsit vaan liitelee ja muutenkin ne tuntuu olevan vähän hervottomalla tuulella. Nam munkkeja ja simaa, ja jee voinkin ottaa nää ilmapallot kotiin mukaan."

Juuh. Kovin riehakasta vappua tai -aattoa ei ole silti luvassa, tällä hetkellä olen kotona yksin. Ehkä tehdään munkkeja huomenna, tänään voisin koittaa kirjoitella kirjeitä. Mutta hauskat vaput muille, olkaa varovaisesti! (:

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Teho(shoppaus)päivä

Lauantai oli oikein tehokas päivä.

Ensinnäkin oli katsastuspäivä. Ajeltiin ♥:n kanssa Lielahteen, siellä on joku uusi katsastusasema, josta saimme tarjouskirjeen tässä taannoin. Ajateltiin sitten kokeilla sitä, ja aikas mukavaksi paikaksi Katsastusmies osoittautuikin. Kahviautomaatissa oli montaa lajia kuumaa juomaa, tarjolla oli hyvää kakkua ja lehtihyllystä löytyi minullekin luettavaa. Cosmot ja kaakaot eivät silti auttaneet, vaan ikävä kyllä meidän pikku automme ei läpäissyt Katsastusmiehen syyniä. Yhyhy. :c


Kerta oltiin jo Lielahdessa, päätettiin piipahtaa myös Punaisen ristin Kontissa. Ihan vaan katsomassa, olisiko siellä vaikka jotakin kodin juttuja, kuten verhoja tai lamppua olohuoneeseen. Niitä ei löytynyt, mutta suunnilleen kympin sain sinne kulutettua.


 Olen ajatellut, että haluan kerätä itselleni kaikki Harry Potter -kirjat englanninkielisinä painoksina. Salaisuuksien kammion ostin joskus Toijalan kirppikseltä, ja Feeniksin kilta on kulkeutunut meille veljen kummisedän naisystävältä. Olen päättänyt omia sen minun kirjahyllyyni, joten nyt kun ostin Viisasten kiven,minulla on jo melkein puolet koko sarjasta! Tämä oli kyllä ehkä vähän liian kallis (3€) minun kirppismielelleni, mutta t.a.t.u.-cd oli vain 1,50 joten ne kompensoivat toisiaan. Eikö? Lisäksi ostin muutaman muun cd:n autoon (Eminemiä ja Shaggy) ja yhden kivulin lahjan kaverille lähetettäväksi.

Lielahdesta tiemme vei Pirkkalaan. Piti mennä palauttamaan yksi Verkkokaupan vikaostos, ja palautusrahoilla ostettiin sitten sellainen johto, mitä pitikin (hmph tai niin minä lulin, näköjään tuo uusikin on nyt väärä -.-) ja minun kameraani uusi muistikortti. Jotenkin se vanha oli onnistunut naarmuuntumaan, joten se ei enää toiminut. Nyt toimii, kun on uusi.

Ja Pirkkalassa pystyi kätevästi tekemään ruokaostoksetkin. Sittariin siis. Siellä yllyin melkein Himoshoppaajaksi, sillä a) nappasin melkein miettimättä ostoksien joukkoon monitoimikoneen b) bongasin miestenvaaterekistä ♥:lle sopivan paidan ja heitin senkin ostoskoriin melkein kysymättä ♥:ltä mitään ja c) yhtä huolettomasti koriin lensi jotakin monta kymppiä maksavaa, joka tulee jollekin toiselle ihmiselle.




En tiedä, oliko edellisen kappaleen sepustuksissa mitään päätä taikka häntää, mutta itselle tuli siellä kaupassa sellainen olo, että *tittidii, tässä vaan lappaan ostoskärryyn tavaraa kuten Himoshoppaja-Becky ikään*. Kaikelle kuitenkin löytyy selitys. ♥:n paidan ostaminen selittyy yksinkertaisesti sillä, että olen luvannut itselleni, että jos ostan jonkin uuden vaatteen (etenkin yläosan), minun pitää heittää kaksi vanhaa pois. Joten kun en voi ostella itselleni, pitää ilmeisesti ostaa toiselle? En minä yleensä, mutta tuo nyt sattui olemaan kiva paita. Maksoi kympin, alkuperäinen hinta muistaakseni kolmekymppiä.

Eikä tuo monitoimikonekaan ihan pelkästään heräteostos ollut. Taisin nähdä sen aiemmin jossakin Sittarin mainosläpyskässä ja mietiä, että voisi olla kätevää ostaa se. Masiinan sai Plussa-kortilla neljällä kympillä, etu oli silloin -50%. Sillä voi raastaa ja paloitella, vispata, vatkata ja vaivata. Ainakin. Tänään vähän tutustuin ohjekirjaan ja opetin tuota toista tekemään sämpylöitä. Kovin isoa taikinaa sillä ei voi tehdä, mutta kaipa tuo masiina on muuten hyödyllinen.


Shoppailujen jälkeen vielä tankattiin, ja sitten tultiin kotiin. Olin yllättävän tehokas vielä päivällä/illalla, sillä pesin koneellisen pyykkiä, tein (helppoa) ruokaa ja pyöräytin juustokakunkin. Vielä illemmalla olikin sitten mukavaa vain löhöillä ja olla koneella, ja kun ♥ tuli töistä, mentiin vielä saunaan.


Tänään onkin ollut vähän vetämätön päivä. Nukuin pitkään, mutta silti koko ajan on ollut aika väsynyt olo. Tuntuu nuhaiseltakin, veikkaisin että kyseessä on allergiat. Otinkohan tänään lääkettä...? Hmm, menen tarkistamaan ja sitten syvennyn Indiana Jonesiin ja tuomion temppeliin. Moikka!



lauantai 28. huhtikuuta 2012

Fredag - vapaapäivä

Eilen eli perjantaina minulla oli siirtovapaa siitä viime sunnuntaista. Olisi ehkä voinut pistää vapaapäivän maanantaille, ettei tarvitsisi kömpiä töihin yhdeksi päiväksi ennen vappua, mutta en tajunnut sitä silloin, ku vapaatani siirtelin. Tai no, onhan maanantaisin mummujen olotupa, niin sen takia kai laitoin vapaan perjantaille. Jokatapauksessa hyvä niin, sillä eilisestä päivästä kehkeytyi vallan ihana.

Päivän ensimmäinen aktiviteetti tosin ei ollut ihanammasta päästä, kävin nimittäin moikkailemassa gynekologia. Mutta se tapaaminen ei onneksi kestänyt kauaa, vaan pääsin käppäilemään kohti seuraavaa tapaamista. Olin sopinut lounastreffit Thai & Laos -ravintolaan, mutta olin hieman etuajassa, joten käväisin Näsilinnankadun Fidalla.

Pikaisen Fida-pyörähdyksen lopputulos oli se, että marssin takaisin kadulle kahden ostoksen kanssa. Ensin olin napannut valikoimista yhden kivan huivin.

Eli huivien seasta minulle huuteli tämä venäläisen näköinen kukkahuivi. Tosi iso yksilö maksoi vain 3,50 €, joten ostin sen ihan hyvillä mielin. Vaikka se näyttääkin olevan Made In Japan, eli se ei ihan voi korvata sitä ensimmästä maatuskahuiviani. Sitä, joka varastettiin. :c Tämä on kuitenkin lähempänä sitä kuin H&M:ltä ostamani kukkahuivi. Ja tykkään, kun kukkaset ovat osaksi pinkkejä. Huivin valkkaamisen jälkeen ajattelin vilkaista, millaisia laukkuja olisi tarjolla.

Laukkurekissäkin roikkui yksi erittäin potentaalinen ostos. TOSI hyvässä kunnossa oleva ja varsin kivannäköinen ruskea olkalaukku piileskeli muiden laukkujen takana, mutta onneksi löysin sen. Tykästyin siihen heti, ja aloin pikkuisen pelokkaasti etsiä hintalappua. Jotenkin minusta nääs tuntuu, että Fidassa on usein vähän turhan kallista tavaraa. Tämän hinta ei sentään ollut pilvissä, vaan se kustansi vain 6,50 €. Molemmat ostokset yhteensä siis kympin. Ei kovin pahis. (Silti ajattelin, että olenpas tullut huimentelevaksi nyt, kun saan palkkaa. :P)

Ostosten jälkeen odottelin vähäsen aikaa ravintolan ulkopuolella, ja kohta seuralaiseni saapuikin. Niin pirtsakan näköisenä punaisine hiuksineen! (: Tapasin siis Pian, joka oli minun ohjaajani nuorisotyön harjoittelussa joskus kaksi ja puoli vuotta sitten. Olemme toki nähneet sen jälkeen muutaman kerran, mutta en edes muista, milloin viimeksi! Nyt onneksi nähtiin, mussutettiin rauhassa buffettiruokia ja juteltiin kuulumisia. Niitä oli aika paljon läpikäytäväksi, lounashetkemme venähti melkein kahden tunnin mittaiseksi.

Olin etukäteen ajatellut, että pitäisin vapaapäivänäni oikein kunnon shoppailupäivän, mutta loppujen lopuksi aika kului lähinnä korukaupoissa katselemassa. Kävin sentään vähän hypistelemässä vaatteita KappAhlissa ja Indiskassa, ja taisin tehdä pienen kierroksen Seppälässäkin. Anttila oli kuitenkin ainoa, josta jotakin tarttui mukaan. Ei mitään kovin kiinnostavaa, mutta laitanpa kuvat silti.


Annon lakanat olivat Plussa-korttitarjouksessa, parivuoteen lakanat maksoivat suunnilleen 12 euroa. Meillä ei ollut ennestään tarpeeksi suuria lakanoita, ollaan vaan laitettu aina kahta pienempää. Ne ei vaan meinaa pysyä paikoillaan, joten pakko alkaa hankkia näitä isompia. Tai vaikka ommella niitä pieniä yhteen. No mutta joka tapauksessa ostin noita nyt kaksi, en raaskinut enempää. :P

Sitten naisten sukat sun muut olivat Ota 3 maksa 2 -tarjouksessa, joten kiikutin kassalle noita avokassukkia kolme pakettia. Olisin tietty voinut tutkiskella sukkahousuvalikoimaakin, mutta halusin päästä halvalla. Sitä paitsi minulla oli aikomus ostaa noita jossakin vaiheessa. en malta odottaa, että saan koittaa noita rusetillisia niiden pinkkien kenkien kanssa!

Kävin minä vielä shoppailupäiväni päätteeksi apteekissa ja Radiokirppiksellä. Siellä en viihtynyt, en tykkää kun se on aina niin täynnä ihmisiä. Vaihdoin siis maisemaa, käppäilin siskon tykö kahvittelemaan. Ei me kyllä kahvia juotu, mutta jätskiä tarjottiin. Turistiin niitä näitä siskon ja tämän kaverin kanssa, ja viiden maissa lähdettiin rumputreeneihin.

Ai että. En ollut käynyt rummuttamassa kertaakaan tänä vuonna, mutta ehkä sitä on kannattanutkin odottaa. Oli nimittäin jotenkin tosi kiva fiilis jo pelkästään kävellä kohti Vuoltsua, ja etenkin sitten rummutella. Aika lailla kolme vuotta sitten aloitin Udokassa, ja jostain syystä eilen oli hirveän nostalginen olo. Kaipa sää oli samanlainen kuin sinäkin keväänä, ja eilenkin oli vähän sellaista uutuuden tuntua.

Harjoituksissa ei ollut tällä kertaa kovin montaa soittajaa, mutta se ei menoa haitannut. Soitettiin muutamia uusia juttuja, joihin pääsin ihan hyvin mukaan. Yhdessä biisissä tuli joku ihme black out: vaikka olen ihan alusta asti soittanut sitä rytmiä, en yhtäkkiä muistanutkaan, miten se menee! :o Noh, sain sitten kyllä kiinni, mutta olipa aika hölmistynyt olo.

Kivointa antia oli tietty ihmisten näkeminen. Niitäkään tyyppejä en ollut nähnyt pitkään aikaan, ja etenkin Tiiaa, Georgea ja Emmaa oli kiva nähdä. Jäin jopa tanssimaan rumpuilujen jälkeen, mutta se ei ollut kovin suuri menestys. :P

Oman nostalgia-annoksen toi bussilla ajelu. Sitäkään en ole tehnyt aikoihin, mutta nyt sain kävellä kevätillassa bussipysäkille ja kelailla päässäni päivän tapahtumia. Kotiin päästyäni olin väsynyt JA onnellinen.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Yhteisvastuuta ja muuta sunnuntaipuuhaa

Minulla oli tänään työpäivä. Kirkolla oli Yhteisvastuu-tapahtuma, joka alkoi perhemessulla ja jatkui hernekeiton nauttimisella, arpajaisilla ja kasvomaalauksilla. Esimerkiksi. Tempausta oli järjestämässä pyhäkoulu- ja diakoniatyö, paikalla häärivät ainakin aikuisia vapaaehtoisia ja yksi rippikouluryhmä.

Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi siis myytiin Joka arpa voittaa -arpoja, jotka näyttivät olevan aika suosittuja. Tai arpa on ehkä väärä sana, kun arpominen tapahtui pyörittämällä onnenpyörää. Itse sain parilla eurollani pikkuisen sinisen lasipullon ja aivan ihanat nappihelmet. Onneaan olisi voinut koettaa vesipajatsossakin, mutta jätin sen homman muksuille.

Murkinaksi tapahtumassa myytiin hernekeittoa ja vohveleita, ja tietty kahviakin oli tarjolla. Leivonnaisia pystyi ostamaan mukaansakin, ja minä nappasinkin mukaani (maksua vastaan tietty) rasiallisen lusikkaleipiä. Nuorisotyöntekijä ja päiväkerhotädit olivat järjestäneet paikalle jotakin arvailujuttujakin, joista en ollut niin perillä.

Ilmaista huvia oli ympäriinsä käppäilevät prinsessa ja Saapasjalkakissa, jotka tarjoilivat ipanoille karkkia. Kasvomaalauksiakin sai huokeaan nollan euron hintaan, ja poniajelu oli yhtä halpaa. Ihanaa, että ilmakin oli niin nätti, ettei ponin (tai ihmistenkään tietenkään) tarvinnut värjötellä sateessa.

Koska Yhteisvastuu-keräyksen tuottoa menee suomalaisen kohteen (tänä vuonna ylivelkaantumisen torjunta) lisäksi Ugandaan, ajattelin että olisi ihan hauska pukeutua johonkin Afrikasta tuomaani kolttuun. Vaikkei asuni olekaan juuri ugandalaista designia, sopi se silti teemaan ihan hyvin. Kotona tein huippulöydön; parvekkeen seinässä on joku ihme nuppi, jonka päällä kamera pysyy hyvin pystyssä. Pystyn siis ottamaan itselaukaisukuvia jipii! Tällä kertaa en kuitenkaan malttanut ottaa tarpeeksi montaa, koska kaikissa on vähän tyhmä naama. Mutta asu onkin tärkeämpi nyt.

 En ole noiden olkapääpuffien suuri fani kylläkään...

Töiden jälkeen menin vähän kotikotio, koska äiti soitteli, että minun kummini olisivat tulossa kylään. Kylmikselle meno oli muutenkin ihan passeli idea, koska päätäni oli särkenyt koko päivän, ja silloin iltapäivällä särky oli melkoisen hirveä. Ajelin siis Kylmikselle, heitin särkylääkettä naamaan ja koitin vähän nukkua.

Nukkumisesta ei tullut mitään, mutta oli kiva nähdä kummeja. Ei olla nähty pitkään aikaan, ja nyt tulikin sitten turistua. Lähinnä minun Nigerian matkastani, mutta muista jutuista myös.

Nyt olen kotona Tampereella, ja odottelen nukkumaanmenoaikaa. Tunnin päästä pääsee nukkumaan. <3

torstai 19. huhtikuuta 2012

Ihhis blogi -palkinto


Moi! Viime kesän kesäteologi sanoi tässä joku päivä blogissaan, että minun blogini olisi lovely. Eli ihhis, jos joku ei osaa englantia. Eli sain blogipalkinnon, johon kuului myös haaste.

1. Ensinnäkin haasteeseen kuuluu kertoa (linkin kera), keneltä tunnustuksen sai. Vastaus: Shoppailija-Emppu.

2. Sitten pitää kertoa itsestään seitsemän faktaa. Ääägh, mitenköhän keksin jotain mielenkiintoista.

3. Viimeiseksi pitäisi vielä haastaa lisäihmisiä. Taisi olla, että viisitoista, mutta aion kyllä olla tylsä, enkä haasta ketään, koska ihan kuin olisin yllyttänyt ihmisiä tämmöiseen jo aiemminkin...

Mutta koitan sentään laittaa niitä faktoja. Ja kuvituksena tulee tässä männäpäivinä otetut naamakuvat, koska tietty haluan esitellä näitä lettihiuksiani täällä mahdollisimman paljon. :P

1. En ole koskaan syönyt tillilihaa. Olen päätellyt, että se on ollut jotakin inhokkikouluruokaa, mutta meidän koulussa ei koskaan ollut sitä. Meillä oli kivoja keittäjiä, jotka tekivät hyvää ruokaa. (:

2. Olen ollut eläintarhassa vain Budapestissä. Jääkarhu oli mahtavan iso ja virtahevot jänniä. Tekisi kyllä mieli käydä Korkeasaaressakin, ehkä ensi kesänä?

3. Isovarpaani kynsi irrotettiin kokonaan viime syksynä. Nyt se on kasvanut melkein kokonaiseksi taas.

4. Toissapäivänä oli eka kerta, kun puhuin jonkun kanssa Skypessä. Harmi vaan, että en tiennyt, miten tämän koneen kamera laitetaan päälle, joten en pystynytkään näyttämään Kämppikselle meidän asuntoa.

5. En osaa napsuttaa sormiani. (hmm tämän olen tainnut kertoa aiemminkin?)

tää on musta kivempi näin päin

6. Olen allerginen kuuselle, koivulle, pölypunkeille ja koiralle. Koivuallergiasta tuli myös ristikkäisallergiat tuoreisiin mansikoihin, herneisiin ja omenaan. Sekä raakaan perunaan. Ristikkäisallergiat ovat onneksi aika lailla hävinneet.

7. Letityksiä ennen viimeisin kampaajakäyntini oli vuoden 2010 elokuussa. Silloin hiukseni leikattiin aika lyhyiksi, ja sen jälkeen olen vain antanut niiden kasvaa. Otsatukkaa pätkin silloin tällöin itse, mutta ehkä lettien purkamisen jälkeen olisi korkea aika käydä vähän parturissa.

Kiva kiitti hei!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Diakooni

Hip hei! Tässä on nyt ainakin kaksi aihetta hihkua: ensinnäkin eilen oli eka kerta, kun jaksoin/viitsin tehdä jotakin mallinhommia blogikuvia varten ja nyt riittää edes sen verran energiaa, että aion tehdä jonkinlaisen postauksen.

Ja toinen ilonaihe on se, että voin nyt julistautua oikein kunnon muotibloggariksi, koska mulla on parveke, jossa voi kuvailla asukuvia. Hahaha, einyvvaiskaan. Ihan tavallinen höpöhöpöbloggari oon edelleen. Oon silti aika varma, että parveke on jatkossa paras paikka ottaa asukuvia. Harmi vaan, että en oikein osaa olla, kun joku ihminen kuvaa. Itselaukaisunappulan kanssa kuvailu on paljon luontevampaa. Mutta eilen kuitenkin tuli tälläistä tulosta, kun ♥ räpsi:

takki - Anttila
kengät - joku
huivi - ♥:n, mutta näkyy olevan pieces

tunika - Gina Tricot
pöksyt - Tokmanni
liivi - (H&M) kirppis
rukousnauha - kirkosta

Juu, olen nyt siis kolmatta viikkoa töissä. Yksi diakoni kyseli jo kesällä, että tulisinko hänen vuorotteluvapaansa sijaiseksi, ja ilmeisesti tulin. Työt ovat lähteneet ihan hyvin rullaamaan, vaikka koko ajan onkin sellainen pikku peruspaniikki päällä. Onneksi seurakunta, rakennukset ja työntekijät ovat ihan ok-tuttuja, joten voi keskittyä työn opetteluun.

Olen nyt ainakin pitänyt vastaanottoa, ollut ehtoollisavustajana, pitänyt vapaaehtoisten piiriä, käynyt vanhainkodilla kerhoilemassa ja tehnyt pari kotikäyntiä. Tänään oli iltatyötä, kun yhdellä seuriksella oli rippikoulua. En tiedä vielä, menenkö kesällä ollenkaan riparille, mutta nyt olen mukana yhden ripariryhmän palvelutehtävähässäkässä. Oli kivan oloinen ryhmä, ei ainakaan nyt vaikuttanut miltään liian rauhattomalta.

On siis ollut ihan mukavaa töissä. Vaikka yleisesti ottaen niin kovin työnteosta perustakaan. :DD Onpahan ainakin kiva tavata uusia ihmisiä ja ihan siistiä, että omilla toimillani pystyn joitakuita auttamaan. Haha ja aika hykerryttävää, että varmaan joka tilaisuudessa, jossa olen nyt tavannut seurakuntalaisia, juttua on riittänyt ainakin hiuksistani. Mummut eivät ole tyrmänneet kampaustani, vaan moni on kehunut. Mistä sitä sitten löytyy jutun juurta, kun letit ovat historiaa...?

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kevättä varpaisiin

Hellou! Pitkästä aikaa on jotakin tälläistä hömppäblogin puolelle kuluvaa asiaa. Vähän yli viikko sitten kotiuduttiin Nigerian reissulta, ja sen jälkeinen aika on kulunut lähinnä töiden (aloitin ihka uuden työn maanantaina, oon nyt diakoniatyöntekijä!) ja lepäilyn merkeissä. Reissun jälkeen väsytti, ja ainakin nyt uuden työn alussa työpäivän jälkeen ramasee.

Mutta tänään tapahtui hiukkasen shoppailua! Ostin kyllä eilen muutaman sukkaparin ♥lle, mutta niistä ei ole juurikaan raportoitavaa. Tänään sen sijaan ehdottelin, että lähdettäisiin vähän ajelulle Kuljuun, ja sieltä tarttui muutama juttu mukaan.

Mun ostoslistassa luki "lusikoidenkuivausjuttu, tiskivati, suolakippo ja multaa". Ensin kuitenkin halusin katsastaa pukeutumisosaston tarjonnan. Ja kävi aika ihmeellinen juttu. En yleensä ole mikään kenkäshoppailija, mutta tällä kertaa päätin melkein heti yhden kenkäparin nähtyäni, että kotiutan ne.

Joopa joo. Ostin sitten pinkit korkokengät. Olen jonkin aikaa ajatellut, että haluaisin opetella käyttämään korkoja. Suunnittelin, että voisin ostaa jotkin kivat peruskengät, vaikka mustat, jotka sopisivat moneen tilaisuuteen ja monen asun kanssa. Ihan hyvin pinkitkin ovat monikäyttöiset, eikö?

Paitsi kenkien väriin, ihastuin (jo ennen sovittamista) näiden jalkineiden korkoon. Se näytti mukavalta ja helpolta kävellä, ja sovittaminen osoittikin aatokseni oikeiksi. Vähän aikaa märehdin oikean koon valitsemista, kun 39 tuntui pikkiriikkisen puristavalta ja 40 hieman isohkolta. Onneksi lähistöllä oli kokeilusukkia, joiden kanssa 40 hölskyi joka suuntaan, niin päätin sitten ottaa ne pienemmät. Aluksi ehkä täytyy käytellä laastaria tuolla kantapään yläosassa, ettei tule kauheita vammoja.

Lompakkoa kenkien ostaminen ei onneksi vahingoittanut. Jalkineet olivat tarjouksessa 19,90 €, joten tälläinen pihistelijäkin raaski ostaa ne. Olen nyt tepastellut ne jalassa täällä kämpässä, ja ne ovat kyllä kivat! Haluaisin kyllä seuraavaksi ostaa jotkut mustat farkkuleggingsit niiden seuraksi. Ja muitakin leggingsejä...

Shoppailtiin vähän muitakin kenkiä. Nimittäin (huija-)Crocksit olivat vain 1,99 €. Ostettiin sitten pari molemmille. Nyt täällä leijuu sellainen ihana makea tuoksu... Tykkään tosi paljon noiden hölmöjen muovikenkien tuoksusta. o_O

Älkää silti huoliko, kyllä ne ostoslistassa olevat jututkin tuli ostettua. Suolakippoa lukuunottamatta, Kuljussa ei ollut mitään hyvää. En haluaisi tavallista sirotinta, vaan jonkun kipon, jossa olisi sirotinosa, mutta josta pystyisi helposti ottamaan lusikallakin. Kämppiksellä oli ihan täydellinen suolakippo silloin Pieksiksellä. Sellaista metsästämään, siis.

Pääsiäinen on sujunut rauhallisesti, ollaan lähinnä oltu kotona. Perjantaina käytiin Tesoman kirkolla Via Dolorosa -polulla, ja sitten kyläilemässä ystäväpariskunnan (onpa aikuista, kun on tuollaisiakin omassa elämässä) luona. Eilen hengailtiin, tänään ajeltiin ja huomennakin varmaan vaan hengaillaan. Tekisi mieli askarrella, mutta saa nähdä, saanko aikaiseksi.

Pistän vielä pari pääsiäis(tai oikeastaan pitkäperjantai-)naamaa meidän parvekkeelta: