tiistai 22. helmikuuta 2011

Pelkkää paperia

Moi. Tässä tulee nyt toinen postaus, jonka sisältönä on jokin männäviikkoina tapahtunut. Eli kuvailin askartelujani, joita en ole täällä vielä esitellyt.



Toikkarilla tehtiin torstaina paperinarukukkia. Terälehdet, heteet ja lehdet on paperinarua, lisäksi käytettiin hiukkasen teippiä, pätkä pajua ja jonkin verran kukkateippiä. Tuli ihan nätin näköinen minun mielestäni, vaikka en yleensä paperikukkasista perusta.

Ehkäpä viikko sitten kieputtelin aikakauslehtipaperia helmiksi ja pujotin ne sitten kuminauhaan rannekoruksi. Helmien on tarkoitus olla samantapaisia, kuin ne afrikkalaisten naisten tekemät. Ne afrikkalaiset vaan sattuvat olemaan miljoona kertaa hienompia. Ihan söpöt näistäkin tuli. Ohje on Kämppiksen Muumi-askartelukirjasta. :DD

Syy helmien tekemiseen oli opparini. Nimittäin valitsin leirin yhdeksi askarteluksi paperihelmien teon, ja pitäähän askartelut aina kokeilla itse etukäteen. Että saa mallin lapsille näytettäväksi. Ja olisihan se noloa, jos ei olisi kokeillut etukäteen, ja sitten askartelu olisikin täysi floppi. Vaikka lapset saavatkin leirillä leikata paperisuikaleet saksilla, itse käytin (mattoveitsen puutteessa) puukkoa. Ehkä olisi kannattanut pysytellä itsekin saksissa, onnistuin nimittäin viiltämään puukolla sormeeni. :s


Aikakauslehdistä siirryin sanomalehtipaperiin. Läträsin liisterin ja paperisuikaleiden kanssa kaiketi viime torstaina ja perjantaina, kun piti testata toista leirin askartelua. Ja hyvä että testasin, sillä ensimmäinen meni vähän mönkään. Liistrasin ensimmäisen kulhon suikaleet kelmutetun jälkiruokakulhon ulkopinnalle, ja kuivuttuaan paperinen kulho oli hiivatin hankala saada irti. Eipä tullut mieleen, että kuivuessaan paperi saattaa hieman kutistua, joten sain repiä reunoja rikki, jotta saisin paperikipon irti muotistaan. Toisen kulhon kanssa oli parempi onni, kun tajusin lätiköidä liisterisiä sanomalehtisuikaleita jälkiruokakipon sisäpuolelle.



Koska liisteriä jäi vielä jäljelle, jatkoin lätiköintiä pienten kuvioiden parissa. Leikkasin pahvista kuvioita ja liisteröin niiden päälle sanomalahtisuikaleita. Tarkoituksena tehdä ihan vaan jotakin juttuja, joita voi myöhemmin jalostaa vaikkapa korteiksi. Pariin kiinnitin kiiltokuvan ja muut jätin odottamaan mahdollista maalausta, tai mitä niille sitten keksiikään. Heppa-lätkästä tulee luultavasti jääkaappimagneetti tädille, muille kuvioille ei vielä ole määränpäätä.

Tämmösiä tällä kertaa.

(I have done some paper crafts lately. Flower made of paper string, bracelet made of magazines. Little bowls and hearts, eggs and other forms are made of news papers.)

maanantai 21. helmikuuta 2011

Jälkeenjääneet pikkuleivät

Moikka. Nyt tekee mieli bloggailla, mutta ei ole mitään ihmeempiä tapahtunut. Onneksi kamerassa oli kuvia, joista voisi vähän yrittää kertoilla. Kuvissa esiintyy pikkuleipiä, joita leivoin makean nälkään kai yli viikko sitten.

Jossain menneessä elämässäni (Pieksämäellä ja/tai Jyväskylässä) olen yrittänyt bongailla leipomisreseptejä, joissa ei tarvita munien tai rasvan vatkaamista. Tsajut-blogista löysin henkkamaukka-keksien ohjeen, jota sitten kokeilin viime leipomiskerralla. Täällä pikku maalaiskeittiössämme ei kuitenkaan ole extempore-tempauksia varten aitoa vaniljaa, joten korvasin sen ihan perus vaniliinisokerilla. Voita pehmitin mikrossa sen verran, että sain sekoitettua sen sokerin ja munien kanssa.

En myöskään asu taloudessa, jossa mahdolliset M&M's -karkit säilyisivät kaapissa äkillisen leipomisinnon varalle. Joten suklaakarkkeja ei ollut saatavilla, mutta onneksi kaapista löytyi sentään jotakin kakunkoristeiden loppuja. Ensimmäisenä sirottelin lautaselle sinisiä koristerakeita ja painelin keksipalluroita niihin.

Siniset rakeet loppuivat taikinanpyörittelyn alkumetreillä, ja seuraavaksi lautaselle kaadettiin hasselpähkinärouhetta. ♥ Rakastan hasselpähkinän ja suklaan yhdistelmää!

Keksipalluroita pyöritellessäni tuli jostakin kummasta oikea ahaa-elämys tai kummastuksen äimäännys: Miksi pikkuleipien täytyisi olla ympyrän muotoisia? Joten kapinoidakseni perinteistä pikkuleipäkaavaa vastaan, muovailin taikinasta muutaman strösselisen henkkamaukka-pökäleen.

Ja lopusta taikinasta pirteitä pikku rinkuloita. Rinkulapikkuleivät paistuivat muita rapeammaksi, ja ne olivatkin pähkinäversioiden kanssa lemppareitani.

Mitäköhän muuta...? Opparijuttuja on tullut tehtyä vaihtelevalla aktiivisuudella, tällä viikolla on loppurutistus leirin suhteen. Lauantaina nimittäin starttaa 30 muksun talvileiri Toukolassa. Askarteluja on vähän väsäilty, niitä voisi esitellä kanssa jossain hetkessä. Viikonloppu oli ihana, koska ♥ tuli meille olemaan. Hengailtiin vaan elokuvia katsoen ja pelejä pelaillen. Saunottiin ja syötiin. Sellaista tavallista. Pakkaset eivät ole paljoa haitanneet, sillä tämä tyttö on nököttänyt aika lailla sisällä. Eh.

(I baked cookies about a week ago. I used different decorations, because I didn't plan to bake, so I had to use what ever we had home at that moment. Bakings were lovely, fast and easy to make.)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Tunnustusta karkille

Moi. Olen pistänyt merkille, että bloggailijat saavat kaikenlaisia Upea blogi, Kaunis bloggaaja ja Piristävä blogi -palkintoja. Halusin keksiä itse oman palkinnon, jotta voisin antaa tunnustusta tykkäämilleni blogeille. Ensin keksin palkinnolle nimen ja askartelin plakaatin:

Sitten pitää vielä keksiä säännöt tällä silmäkarkki-pystille. Se pitää antaa kolmelle sellaiselle blogille, joka miellyttää omaa silmää. Ja perustella valintansa. Helppoa, eikö?

Täten ojennan EyeCandy-pokaalin seuraaville blogeille:

mullinmollin. Rakastan tämän blogin kirjoittajan asuja ja hiuksia ja löytöjä. Onneksi tämä tyttö pitää blogia, että voi ihastella!

vähän vinoon. Toisenlainen värimaailma, sellainen harras ja seesteinen. Äärettömän kauniita kuvia, ihanaa rauhaa.

Colour me! Ei paljon perusteluja kaipaa. Ihanaa, söpöä, suloista. (:

Ja sitten vielä pitää keksiä jotakin niille, jotka tuli valituiksi. Ihan vaan muutama kysymys, joihin heidän tulee vastata:

*Mikä on lempparikarkkisi?
*Minkä värinen limppari on kivointa?
*Mikä on onnistunein leipomuksesi?

Siinä se sitten oli. Pistetään karkkipalkinto maailmalle n-y-t- NYT!!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Sunnuntain ajelut

Sunnuntaina pyörähdin veljen kanssa Viialassa. Yksi kaveri oli kertonut, että Metsälinnassa olisi kirppis. Kovin moni ei ollut tullut tavaroitansa kaupittelemaan, paikalla oli vain kourallinen myyjiä. Veli löysi kuitenkin materiaalia koulutöihinsä, ja minäkin tein yhden kivan löydön:

Vielä muoveissa oleva upouusi Carcassonne-peli hintaan 3 euroa! Itse en ole mikään suuri strategiapelien ystävä, etenkään jos pelaan liian voitontahtoisten tyyppien kanssa. Ajattelin kuitenkin, että olisi kiva pelata sitä siskon ja veljen kanssa (vaikka veli todennäköisesti rökittää minut 6 - 0, kunhan oppii pelaamaan sitä paremmin). Ainakin ensimmäinen pelikerta oli kiva - tuli tasapeli! (:

Metsälinnasta menimme vielä toiselle kirppikselle, kun kerran Viialassa olimme. Veli osti mahtavan huopahatun parilla eurolla ja Jim Carrey -hupailun puolikkaalla vitosella. Itsekin löysin samanhintaisen DVD:n, joka oli pakko kotouttaa.

Näin Steven Spielbergin Terminaalin ensimmäistä kertaa muutama viikko sitten, kun katselimme ♥:n kanssa leffoja. Olin jo pitkään halunnut nähdä tämän leffan, vaikka en ollut ihan perillä, mistä se kertoo. :D Luulin, että kyseessä on toimintaelokuva, mutta eipä ollutkaan. Tykkäsin silti kovasti, ja nyt oli kiva hommata tämä omaksikin.

Viimeinen kirppisosto oli kyllä melkoisen läppä. Arkillinen Jeesus-tarroja. Vaikka mistä sitä tietää, jos tekee mieli askarrella oikein paatoksellisia pääsiäiskortteja. Tai sitten täytyy lähetellä ahkerasti kirjeitä Nuusikselle ja Pätselööreille. Esim. :DD

Tänään(kään) ei ollu tkovin hyvä opparimenestys. Kun puolet ajasta menee koneen kanssa tapellessa ja puolet päästellessä kissoja ulos, ei kai voi olettaa, että kirjoittaminen olisi kovinkaan intensiivistä. Sain kai yhden kappaleen (n. seitsemän riviä -.-) kirjoitettua.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivän puuhia

Juu-u, tänään on siis se ystävänpäivä. Olen ollut vain kotosalla, kun kahvilakirppistreffitkin menivät mönkään. :C En ole tehnyt oikeastaan mitään, kärsinyt vain tylsyydestä ja selittämättömästä ärsytyksestä ja inhottavasta olosta.

Koristelin hammasharjakoteloni. Ei vaatinut suuria ponnistuksia, liistrasin vain yhden tarran kotelon kylkeen.

Kirjoittelin lähdeviitteitä ja juttelin oppari-Essin kanssa vähän aikaa puhelimessa.

Vaihdoin uuden netin toimimaan. Asensin tietoturvaa. Tappelin koneen kanssa, kun se on ollut h i d a s. Tekisi mieli heittää sillä vesilintua.

Vaihdoin selaimeen pikkuponikoristeen. Stailasin It girl -ukkelini vaaleanpunaiseen kotiasuun. Haaveilin karkeista.

Sain postista piristyksen. Ihana Jossu oli lähettänyt ystävänpäiväkortin. Muumipappa on heittäytynyt metroseksuaaliksi kimaltavine hattuineen. Postimerkissäkin oli kimalletta.

(So, it is Velentine's day today. I have stayed only inside, cafe-2nd hand-date was cancelled so I didn't go anywhere. Actually I have done almost nothing. Only suffered from boredom, being annoyed and had somekind of bad feeling. :C

Things I did: decorated my tooth brush case by putting one sticker on it. Wrote some source things to thesis. Changed my Internet. Fighted with my computer and almost threw it away. Changed my Persona. Dressed my It girl to pink lazy outfit. Dreamed about candies.

Luckily mail brought me something nice. Lovely Jossu had sent me a Valentine's card. ♥)

30. päivä: kuva sinusta onnellisena

Vaikka tämä. Tämä on siltä illalta, kun minulle pidettiin yllätyssynttärit viime vuonna. Oli kakkuakin!

Ja tää kuvahaastejuttu oli kiva.

ps. hyvää ystävänpäivää.

(day 30. a photo of you when you were happy

For example, this. This was taken from my surprise birthday party. There was even cake!

And I liked this photo challenge thing.

ps. happy valentines day)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

29. päivä: kuva jostakusta, jota pidät viehättävänä

(day 29. a photo of someone you find attractive

lovely girl. (sorry, in Finnish)

lauantai 12. helmikuuta 2011

28. päivä: kuva siitä, mitä söit tänään


Tämä postaus tuleekin vasta tähän kellonaikaan, koska luonnollisestikaan en voinut ajastaa tämän päivän aterian kuvaa joskus aiemmin. Tai oikeastaan olisin voinut tehdä sen eilen, koska söin äsken eilistä makaronia ja kanasörssäystä. Hunajamarinoidut kanasuikaleet on käytetty pannulla ja perään on heitetty sipulia, tomaattimurskaa ja mausteita. Muistaakseni valkosipulia ja mustapippuria.

Tänään nautin sapuskan sitten mikrossa lämmitettynä. Lähinnä kuitenkin lautanen lämpeni, ja ruoka jäi kylmäksi. En silti jaksanut mennä lämmittämään pöperöä uudestaan, koska minun sijaintini ja mikron välillä oli puupölyä ja melusaastetta. Siis oikeasti, kuinka vaikeaa yhden oven laittaminen voi olla!?

(day 28. a photo of what you ate today

I ate yesterday's macaroni and chicken sauce. Fried chicken, onion, crushed tomatoes and spices. Garlic and black pepper, if I remember right.)

perjantai 11. helmikuuta 2011

Käsi-työtä

Jossain vaiheessa ostin sormikkaat. Koska tumpuilla on hankala ajaa autoa, ja ilman hanskoja ei tarkene. Vihaan sormikkaita, kädet näyttävät niissä typeriltä. Käteni eivät kaiketi ole maailman siroimmat, siksi piti tyytyä niihin ainoisiin sormikkaisiin, jotka mahtuivat käteen. Sattuivat sitten olemaan sinistä mokkaa.

Ei kai siinä mitään, ajattelin että voihan niitä koittaa tuunata jotenkin. Haaveilin helmistä ja napeista taiteilluista huijasormuksista. Helmipurkissani ei kuitenkaan ollut mitään kivoja helyjä, jotka olisivat vastanneet mielitekojani. Siispä tartuin kimallevärituubiin.

Ja pursotin. Annoin värin vaan kuivua, en yrittänyt mitään värinkiinnityssysteemiä. Eivätpä taitaisi hanskat kestää uunia tai silittämistä. Vaan eipä kämmenselässä olevat kiekurat edes altistu kovalle kulutukselle. Kestänevät (rakastan potentiaalia) yhtä kauan kuin sormikkaatkin ovat käytössä.




Severus ja Väiski paistattelivat päivää, kun kävin räpsäisemässä hanskakuvat.

Tämän päivän ohjelmaan on tähän mennessä kuulunut noin kaksi tuntia terveyskeskuksessa odottelua. Näyttäisin olevan hyvä keksimään opparinvälttämiskeinoja. Sain silti jokusen rivin kirjoitettuakin. Taisi tulla yksi sivu lisää aiempaan tuherteluuni.

27. päivä: kuva kesän viimeiseltä päivältä

Hups taas. Kun suomentelin näitä haastetehtäviä yhteen pötköön kirjoitetuista englanninkielisistä tehtävistä, olin näköjään ottanut mukaan yhden ylimääräisen sanan. Jotenkin "kuva viime kesältä" muuttui "kuvaksi kesän viimeisesltä päivältä". Olin jo valmistautunut valitsemaan kesän viimeisen päivän kuvan, mutta se ei ole viime kesältä. Korjatakseni vahingon lisään siis kaksi kuvaa. Kuva viime kesältä JA kuva kesän viimeiseltä päivältä. (seliseli blaa baa blaa)

2010 vuoden kuva on otettu ennen Pride-kulkuetta, jolla marssin Nuusiksen ja Tiinan kanssa solidaarisuuden vuoksi. Kulkueen jälkeen oli piknik, jolla oli mukavaa, jollei huomioi sitä, että istuin vahingossa muurahaisten päällä. Auts. :D

16.9.2009 oli virallisesti tuon kesän viimeinen päivä. Silloin teimme retken Tampereelle, ja aamulla oli kauniin kesäisen aurinkoista mutta illalla kotiin palatessa syksy heitti maahan ensimmäisen harmaan sateensa. Se oli rakas päivä.

2010

2009

(day 27. a photo of last summer

Oops. When I traslated the English tasks, I accidentally took one exra word to today's challenge. So somehow I read the task "a photo of the last day of summer". I had already picked the picture that I want to put here, so now I put two pictures. A photo of last summer AND a photo of the last day of summer.

The 2010 picture is from Pride parade, which I took part to with Nuusa and Tiina. After the parade was picnic which was nice. Only con in it was, that I accidentally sat on ants. Ouch. :D

16.9.2009 was oficially the last day of summer 2009. We had a trip to Tampere then. In the morning weather was beautiful and sunny, but in the evening it autumn had decided to begin. I loved that day.)

torstai 10. helmikuuta 2011

pros and cons (of today)


* Äiti (puoli)pakotti minut mukaansa syömään. Ei tosin ollut turhan vaikea suostutella, koska toisena vaihtoehtona olisi ollut opinnäytetyön pariin jääminen.
* Jouduin ajamaan, vaikka ei olisi huvittanut.
* Syömisenä oli makkaraa, jota meillä oli eilen kotonakin. En tykkää uunimakkarasta. (Onneksi lohkoperunat sentään olivat hyviä.)
* Pikkuveli on ääliö eikä tottele. Vaikka en olekaan veljeni vartija, sen idiotismi ärsyttää.
* Kotona on meteliä, koska iskä yrittää vaihtaa ovea. Meteli on jatkunut koko päivän ja muodostuu suurimmaksi osaksi kiroamisesta.
* Tuntuu siltä, että TAAS on tulossa virtsatietulehdus tai joku sellainen. (Taisin palelluttaa itseni lauantaina.) Joulun jälkeen oli kiva pikku ylläri, ja kuulemma se tulee helpommin sitten kun sen on kerran kärsinyt. ://
* Opinnäyetyö esiintyy unissani. Nimenomaan pahoissa sellaisissa. Tänään aamupäivällä kirjat lentelivät pitkin lattiaa.
* Hotmail valittaa jatkuvasti jostain ihme komentotiedostosta. Että se on varattuna tai ei vastaa kutsuihin enää.

* Syömisen jälkeen askarreltiin ystävänpäiväkortteja. Minä ♥ askartelu. Postitin kaksi korttia.
* Kävin hakemassa seurikselta leiriä varten askartelujuttuja ja sain jotakin materiaalikirjallisuuttakin. Näin Rtn.
* Kotiin päin ajellessa olikin kiva ajella, teki mieli lähteä jonnekin muuallekin. (Kun täällä kylällä ei ole oikein noita paikkoja, joissa käydä...)
* Postista oli tullut kaksi saapumisilmoitusta. Joten sain lähteä lisää autoilemaan, kun kävin hakemassa paketit.
* Ensimmäisessä paketissa oli puhelin (pinkki♥). Olen kuulemma ollut hyvä puhelinoperaattoriasiakas, niin sain sellaisen muistiaisen. Siitä soitettiin viime viikolla, ja sain valita kahden kuukauden puhelinlaskut puoleen hintaan tai harmaan tai pinkin liukuläppäpuhelimen.
* Toisessa paketissa oli uusi nettitikku. Siitäkin soitettiin viime viikolla. Että edellinen sopimus on loppusuoralla, haluaisinko vaihtaa halvempaan ja nopeampaan nettiin. Toki.
* Sain eiliseen sähköpostiini vastauksia. Kyhäsin nimittäin jonkinlaisen kyselyviestin, jonka tarkoituksena on saada tietoa lähetyskasvatuksen tilasta oppariseurakunnassa. Mitenkään kvalitatiivisten tutkimuksien sääntöjen mukainen se kysely tuskin oli.
* Ystävänpäiväkorteista jäi askareteluinto, ja aion jopa toteuttaa visioni tässä illalla.

kuvat: :) :(

26. päivä: kuva lempiviikonlopustasi

Hups, nyt vähän innostuin. Koska en osannut sanoa, mikä olisi lemppariviikonloppuni (olipa muuten hölmön samanlaiset tehtävät peräkkäisinä päivinä!), päätin listata muutamia ihanan viikonlopun aineksia.

Tykkään pelata lautapelejä, mutta ne soveltuvat huonosti yksin pelattaviksi. Olenkin ihan onnessani aina, kun tarjoutuu tilaisuus pelata jotakin seurapeliä porukalla. Pleikkaripelit ja vaikkapa keilaus käyvät myös oivallisesti.

Välillä on hauskaa käydä kaverien kanssa tanssimassa ja/tai laulamassa karaokea. Opiskelujen ensimmäisenä vuonna baarissa tuli käytyä useastikin, mutta nyt en edes muista, milloin olisin viimeksi käynyt. Marraskuussa Sodankylässä?

Yksinkin on kiva viettää viikonloppua. On mukavaa näperrellä jotakin esimerkiksi neulomalla tai askartelemalla. Vaikka usein käy kyllä niin, että tekee mieli kilkutella puikoilla tai leikata ja liimata, mutta loppujen lopuksi ei saa aikaiseksi tai ei tiedä, mitä tekisi. :c

Erilaisia esityksiä on kiva käydä katsomassa. Konsertit, teatteri tai vaikkapa leffassa käyminen on harvinaista luksusta, joka yleensä piristää ja rentouttaa kovasti. Kun taas viikonloppuna on luvassa omaa esiintymistä, tunnelma on touhukas ja ehkä hieman kiireinen, mutta esiintymisen jälkeen olo on loistava.

Piknikit ja nyyttärit ovat mahtavia!! Hyvä seuran lisäksi on kätevää, kun ruokatarjoilu muodostuu kaveruksien järjestämistä pöperöistä. Ei tarvitse itse nähdä vaivaa niin paljoa, ja silti tulee masu täyteen. Yksinkin kokkailu on silti antoisaa, etenkin kun joku uusi resepti onnistuu hyvin. Viikonloppuisin on sitä paitsi kiva tehd ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan, tai vähän "hienommin".

Yökyläily on ihan parasta! Siihen on kyllä tullut totuttua Diakin aikana. ♥

Toinen ajanviettotapa, johon olen viime vuosina tutustunut paremmin, on shoppailu. Vaikka shoppailukestävyyteni ei taida olla ihan parhaissa mahdollisissa lukemissa (?), välillä on kiva pitää ihan oikeita shoppailupäiviä. Yleensä käyn kaupoissa mieluummin yksin, mutta shoppailupäivät vaativat toki jonkun kivan seuralaisen.

Kirkossakin on mukavaa käydä. Aika harvoin sinne saa raahattua itsensä, mutta kun sellainen ihme tapahtuu, on se yleensä aina hyvä kokemus. Saa rauhoittua ja olla vaan.

Vaikka viikonloput kuluvat usein ihan kotona hengaillessa, välillä on hauskaa tehdä jotakin ihan erilaista. Erikoiset viikonloput jäävät paremmin mieleen, jos niitä ei ole ihan jatkuvasti. Eipä sitä kovin usein jaksaisikaan opetella assariutta, matkustaa Ruotsiin, olla Lappi-turisti tai pukea yllensä roolivaatteita. Kaikkein parasta on vaan olla rauhassa tärkeiden ihmisten kanssa ja puuhailla jotakin mukavaa. ♥



















(day 26. a photo of your favorite weekend

I don't know what would be my favourite weekend. But I know which incredients make a weekend lovely. For example:
-Playing board (or Playstation) games with friends
-Going dancing or singing karaoke, sometimes
-Making crafts
-Going to events, watching performances
-Performing
-Picnics, bring-dish-parties, cooking (alone or with friends)
-Sleepovers
-Shopping
-Going to church
-Doing something different every once in a while (like being an assistant for photographer, trevelling to Sweden or Lapland, or acting in a play)
-Just spend time with the important people ♥)