keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Pahoilla teillä

Minullahan oli siis vakaa aikomus ottaa opinnäytetyö naftaliinista ja kirjoittaa tosi tehokkaasti tänään. Aamupäivä vaikuttikin aika lupaavalta, sillä en hairahtunut väärille poluille edes silloin, kun kummit kävivät tuomassa Singstar-mikit lainaan. Ajattelin, että teen ahkerasti töitä päivän, ja palkinnoksi voin illalla kokeilla vähän lauleskella.

Joskus puolen päivän aikaan Jss pisti viestiä. Viestittelyn tuloksena oli se, että lupauduin lähtemään hänen kanssaan kohti Ideaparkkia. Kunhan käytän ensin äitiä TK:ssa verenpainemittauksella. Ja olin siis saanut ihan hyvin kirjoitettua, joten ajattelin voin kyllä lähteä. Sitä paitsi olin nähnyt Jssn viimeksi kesällä, joten oli jo aikakin!

Ajelin Viialaan hakemaan Jssn. Ennen Ideaparkkiin menemistä piipahdettiin teatterilla, kun Jssn piti ottaa siitä kuva johonkin työjuttuun. Oli kivaa, kun taas ajelin sellaisia reittejä, joita en ollut ennen ajellut. Jännitti vähän se parkkipaikanhakuprosessi, mutta ihan hyvin meidän automme mentävä aukko löytyi.

I-parkissa kävimme moikkaamassa Jssn äitiä ja shoppailtiin vähän. Tarkoituksena oli olla maltillinen ostelujen kanssa (kun sitä rahaa ei nyt liiemmälti ole), ja onnistuinkin ihan kiitettävästi. Muutama juttu silti tarttui mukaan:

Lindexin alehyllystä minulle huuteli söpöset juhlapinnit. Koska meneillään on (ehkä) operaatio otsiksen poiskasvatus, oli kiva saada päivitystä omiin pinnivarastoihin. Etenkin kukkapinnit ovat tosi ihhikset. Pinnitriosta pulitin 1,50 €. (norm. 3,95)

Toinen korulöytö (alkaa muuten pikku hiljaa jo riittää nämä koruostelut) on peräisin Seppälästä. Kaunis ristiriipus pitkässä ketjussa maksoi suunnilleen 3,50 €, kun sen alkuperäinen hinta oli viittä senttiä vaille seitsemän euroa. Olen himoinnut nyt pitkiä kaulakoruja, ja niitä alkaakin olla jo riittävästi.

Minimanin ostokset olivat pitsikuvioisia ja pinkkejä. Ostoslistassa luki hiustenpesujutut ja deodorantti, päädyin valitsemaan Sunsilkin ja Rexonan. Kassalle käppäillessäni katseeni osui hajuvesihyllyyn, ja vilkaisin Christina Aguileran By night -tuoksun hinnan. 30 millin pullo maksoi vain 16,90 €, ja edellinen pullo on jo ihan lopussa, joten nappasin parfyymin pahvikotelon mukaani. Olkoon vaikka mun synttärilahja mulle!

Ja kassalta nappasin vielä hihnalle ostoksien väreihin sopivan lakun. :P

Shoppailun jälkeen menimme Subwaylle ja nautimme patonkimme Mikko Alatalon musiikin siivittämänä. Mikko oli I-parkin keskustorilla keikkailemassa, tuntui ihan siltä, että olisi ollut joillain markkinoilla.

Skippasimme jälkiruoan, mutta sen sijaan käväisimme Infossa katsomassa, josko toinen Jss olisi työvuorossa. Ja olihan hän! Häntäkään en ollut nähnyt pitkään aikaan (viimeksi joulukuun alussa), joten oli ihana päästä vaihtamaan pari sanaa.

Sitten vielä tämän päivän asu:


tunika - Anttilasta
farkut - Säästöpörssistä
huppari - Nanson jostain tehtaanmyyntijutusta
kengät - Citymarketista
korut - kirppikseltä, kaverilta, Säästöpörssistä, Löytöliiteristä
hiukset - melkein suoraan sängystä


Nyt olen kotona. Postitan tämän ja sitten pitäisi saada aikaiseksi hiukkasen pakkaamista. Huomenna nimittäin Helsinkiin. Jee.

♥♥♥

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

dunno but love d picture....... :p

Paola kirjoitti...

^^* thx