lauantai 10. heinäkuuta 2010

Sosiaalisuusvajetta hoitamassa

Eilen elin äärirajoilla. Vaikka minulla ei ole yleensä ongelmia viettää aikaa yksin, huomasin että jopa minä alan jossakin pisteessä kärsiä sosiaalisuusvajauksesta. Eilen menin suunnilleen seiniä pitkin tässä pikku luukussani ja kaipasin kipeästi seuraa.

Onneksi S palasi leiriltä kaupunkiin. Sain houkuteltua (no ei kai siihen kauheasti houkuttelua tarvittu) hänet lähtemään syömään jonnekin. S:n kämppis T lähti myös mukaan, suuntasimme kohti bosnialaista grilliä. S oli syönyt siellä aiemminkin ja suositteli sitä nyt meille.

Tilasin jotakin, jonka nimeä en osannut lausua. Listassa oli kyllä lausumisohje, mutta päädyin silti osoittamaan juntisti sormella. "Ottaisin ton". Ja Muumi-limpparin. :P Kun annokset tuotiin neniemme eteen, mietimme miten mahtaisimme jaksaa syödä ne. Olivat nimittäin aikamoisen kookkaat.

Minun lautasellani (kamera oli kyllä mukana, mutta en hoksannut ottaa kuvaa tarpeeksi ajoissa) oli uunituoretta bosnialaista leipää, jonka sisuksista löytyi mausteisia jauhelihapuikkoja, salaattia, sipulia ja smetanaa. Ruokalistassa mainittiin myös chili, mutta sitä taisi olla aika vähän, sillä ruoka ei minusta ollut kovin tulista. Hmm ja täytyy kyllä ikävä kyllä sanoa, että en hirveästi pitänyt tästä uudesta ruokaelämyksestä. Jauhelihajutut olivat ihan hyvänmakuisia, mutta kamalan tiiviitä, joten niitä oli ikävä pureskella (etenkin kun omistaa ns. "nysähampaat"). Muuten ruoka ei maistunut juuri miltään. Kovin sipulinen ja smetanainen olo oli ruokailun jälkeen. Olisin siis ehkä kaivannut mausteisempaa makuelämystä. :c

Ruoan jälkeen kävimme kaupoissa. Mukaani tarttui uudet aurinkolasit, ihana huivi ja bokserit. Kaikki vain kolme euroa/kappale!

Sallin itseni ostaa uudet arskat sillä perusteella, että olen KYLLÄSTYNYT siihen, että vanhojen hiukkasen rikkioleva sanka jää aina hiuksiin kiinni, kun ne ottaa pois päästä. Ja koska ne uudemmat olivatkin vähän ärsyttävät (="huonot").

Uusissa laseissa ei ole turhan prameaa blingblingiä, mutta niissä on kivan söpö pikku yksityiskohta saranassa. (KappAhl)

Ja huiveja vaan ei ole koskaan liikaa, eihän? ^^* (H&M)

Tykkään uuden huivini väristä (suunnittelin sen sopivan erityisesti nahkatakkini kanssa). se on jotenkin kesäisen syksyinen. Ja rakastan noita kiiltävähköstä langasta solmittuja hapsuja! Ihanat. Hahah kun taapersin kassalle huivi kätösissäni, S kertoi T:n juuri ihastelleen samaista asustetta. :o Ostin sitten T:n huivin?

Shoppailun päätteeksi (jalkani olivat aika tööt, koska olin lähhtenyt liikkeelle ballerinoissa joissa on pohjaa vain nimeksi) kävimme vielä ihanassa kahvilassa jälkiruokailemassa. Minun tarjottimellani nökötti dallaspulla ja kookosmakusiiirapilla maustettu jäälatte. Oli ihana mielenterveydenpelastamisiltapäivä kera tyttöjen. ♥

8 kommenttia:

iituliina kirjoitti...

Yhdellä Iitulla täällä on samanlaiset aurinkolasit!

Paola kirjoitti...

:--D kivulia!

HmusicK kirjoitti...

En tiennykkää et sulla on oma blogi. :D ja viel näin hieno :D :D <3 kaivataan sua Udokaan <3

Paola kirjoitti...

ai hieno, no kiitti!

ja määkin kaipaan mua Udokaan!! <3 :--D Aika pitkä matka vaan lähtee Oulusta asti rumpuilemaan. :c Mutta tapahtumien yöhön on pakko päästä!!! ♥ Tuuthan sääkin?

tAru kirjoitti...

sosiaalisuusvajeyök mut onneks on mese ja puhelin nam

imber

HmusicK kirjoitti...

tuun tapahtumien yöhön joo :D ku missasin sen viime vuonna ku en viel ollu Udokassa :D jeee!!! sinne on sit pakko :P :D ja oot niin kaukana aww :) mit teet siä?

Paola kirjoitti...

Taru: NIINPÄ. molempiin.

H-K: oon seurakunnan nuorisotyössä kesätöissä. ripareita lähinnä. kaks leiriä on takana ja viel kaks edessä. mut juu, nähään elokuussa!

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa taisin ostaa samanlaiset arskat Tre:n alesta! :D Jep, päivä ballerinoissa ei tee kovin hyvää jaloille. Se tuli huomattua kun piti juosta rekkalavaa päästä päähän kun olin siellä Ilosaaressa viinanarikassa. Tulipahan kuntoiltua kun nosteli painavia juomakasseja... Nyt on muuten mullakin netti käytössä, mut en oo varma miten tähän saisi asennettua mesen (o,O)

-sisko