Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. toukokuuta 2013

Poissa

Olen taas ollut poissa blogista.
Mitähän mainitsemisen arvoista on tapahtunut..?
-Työntekijöiden virkistysretki, kohteina mm. Lapuan tuomiokirkko ja Ähtärin eläinpuisto.
-Jalkapalloa retkellä ja yhdellä ala-asteella, oppilaat vs srk:n työntekijät
-Vuosipäivän (3 & 1 v.) treffit Näsinneulan ravintolassa
-Tosi kiva viikonloppu Emilian tykönä Helsingissä
-Kouluunhyväksymiskirje
-Koulupaikan vastaanottamatta jättäminen, koska elokuussa alkaa uusi työ

Ei hullumpaa (:

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Paulalla on villit rillit!

Tänään oli aikas mukava työpäivä. Aamupäivällä seuriksella oli vappuhulinaa perheille; kaupattiin foliopalloja (olisin halunnut kuvata palloröykkiötä, mutta pallot hupenivat aika lailla samaa tahtia kuin niitä saatiin täytettyä), myytiin munkkeja ja juotavaa, annettiin lapsille mahdollisuus askarrella vappuhattuja ja -naamareita ja pidettiin kasvomaalauspistettä.

Minun hommakseni muotoutui kasvomaalaus. Istuin pari tuntia satulatuolilla ja minun edessäni olevalle tuolille vaihtui lapset kuin liukuhihnalla. Kun edellisen lapsen maalaus oli valmis, oli seuraava jo tulossa maalauttamaan poskensa tai kämmenselkänsä. Minulla ei ole mitään hajua, kuinka monta Angry birdiä, Hello kittyä, perhosta ja traktoria (oli niitä muitakin) maalasin sen parin tunnin aikana. Oli kyllä kivaa hommaa, en ole muistaakseni ennen tehnyt sellaista. Poskitaideteoksista olisi ollut kiva saada kuvia, mutta eipä siinä mitään ehtinyt kuvailla. Pitää vaan muistella päänsisäisesti. (:

Perheiden vappuhulinoiden jälkeen minulla oli vielä varhaisnuorten kerhot. Puhuttiin kolmas- ja neljäsluokkalaisten kanssa vapusta ja Jeesusmarssista, tehtiin iskulauserintanappeja (tyyliin "Kissat rulaa" tai Porin Ässät) ja pelattiin biljardia. Oli oikein mukavaa aikaa.

Kerhojen jälkeen viivyin vielä hetken aikaa töissä, postitin rippikoululaisille kirjeitä. Sitten tulin kaupan kautta kotiin. Jotenkin minua ramasi ihan hirveästi, joten torkuin sohvalla hetkisen. Onneksi laitoin herätyskellon päälle, sillä muuten olisin nukkunut varmaan aamuun asti. Ei kai sekään väärin olisi ollut, mutta ihan kiva kai olla vähän kauemmin hereillä vappuaattona, kuin vain kuuteen. Kun heräilin horroksestani, päätin käväistä parvekkeella ottamassa vappuasukuvia.

(hyvä toi lanteille menossa oleva käsi)





Ostin perjantaina itselleni Prismasta vappulasit. Halusin laittaa töihin jotain vapukasta, eikä minulla ollut ennestään mitään tarkoitukseen sopivaa. Löysin aivan mahtavan ihanat jättilasit ja olihan ne pakko sitten ostaa! Yhdistin lasit sukkiksiin ja H&M:n mekkoon, josta irroitin laput vasta tänään. Uudistin koltun siis. Tennaritkin ovat aika uudet, ostin ne alkukeväällä Stadiumista.


Noista kokokuvista ei välttämättä saa käsitystä, millainen tuo mekko oikein on. Mutta tadaa, kangashan on pinkkiä seeprakuviota, jonka seassa kirmaa pinkkejä seeproja! Ehkä aika epä-Paulamainen vaate, mutta jotenkin minu oli vaan pakko saada tuo mekko alesta, se on mielestäni kuin karkki.


 ...Karkkimekon kanssa oli sitten puettava karkkimaisia koruja. Seepra on kirppikseltä ostettu rintakoru, jonka olen ripustanut killumaan ketjuun. Rannekorut ostin muutama vuosi sitten kymppileiriltä ja värikkään kaulakorun sain ensimmäisestä harkkapaikasta, kun yksi sokea mies teki sen minulle. Korvikset on tuotu Nigeriasta ja kello ostettu Lidlistä. Ihanaa, överiä väriherkuttelua!


En oikeastaan tiedä, miten tämä vappuaatto tästä jatkuu. ♥ on jossain kokouksessa (hmm tai saunaillassa, minulla on omat epäilykseni sen kokousteluluonteesta) kai vielä jonkin aikaa. Oli vähän puhetta, että menisimme syömään, mutta en ole ihan varma, kykenenkö. Olen sen verran pöllämystynyt vielä niiden torkkujen jälkeen. No mutta, katotaan mitä tapahtuu. Moikka!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Hengähdysilta

Huh, nyt on pitkästä aikaa ihan vapaa ilta ilman minkäänlaisia menoja kalenterissa. Viikko sitten alkoi aikamoinen putki, joka ilta on ollut jotakin tekemistä. Onneksi ovat olleet kivoja menoja:

Viime torstaina oli Vanhassa kirkossa Sanan lähteillä -ilta. Olin kyllä aika väsynyt töistä tullessani ja mietin, etten olisi mennyt kirkkoon, mutta koska kyseessä oli kevään viimeinen Sanan lähteillä, ajattelin tsempata ja lähteä liikkeelle. (Oho tulipa pitkä virke!) Noissa illoissa on aina ollut puhujana psykologi ja evankelista, ja tällä kertaa aiheena oli "Ilo Herrassa on väkevyytemme". Ihan mielenkiintoinen aihe, mutta illan ensimmäinen puolisko meni siihen, että keskityin laskemaan, kuinka monta kertaa psykologi sanoi puheensa aikana sanan jotenkin. Taitaa olla hänen lempparitäytesana, niitä oli yhteensä ainakin 30.

Perjantai oli vähän outo, kun olin töissä. Minulla on ollut perjantai työpäivänä viimeksi helmikuussa, joten oli vähän omituista raahautua työpaikalle ja vielä yrittää saada jotakin aikaiseksi. Illalla olikin sitten vähän normaalimpaa, sillä suuntasin rumpuharkkoihin. Meitä oli vain muutama, mutta oli silti oikein mukavaa soittaa. Lopuksi aloimme harjoitella jotakin uutta laulua, mikä ei sitten ollutkaan niin kivaa. Äänissä laulaminen ei ole ihan minun juttuni. :D

Lauantaina kävin ♥:n kanssa Ideaparkissa. Oli tarkoitus käydä katsastamassa kenkäkauppojen alet, ja hankkia ensi talvea varten talvikengät/-kenkiä, mutta ei löytynyt mitään kivoja. Sen sijaan hankin piiitkään ostoslistalla olleen asian: boleron. Kolmena kappaleena.

Lauantai-iltana ajeltiin Kalevan kirkolle, siellä oli Negrospirituaalikonsertti. Odotin konsertin olevan hieno, mutta petyin jonkin verran. Odotin reipasta ja iloista menoa, mutta esiintymässä ollut kuoro lauloi kaikki laulut aika hitaassa tempossa. No tulipahan käytyä Kalevan kirkossa, en ole ennen käynyt sen varsinaisessa kirkkosalissa. Siellähän meinasi ihan ruveta huippaamaan, kun katto on niin korkealla!

Sunnuntai-ilta(päivä) meni myös kirkossa, mentiin Vanhan kirkon English serviceen, jossa käymme ♥:n kanssa säännöllisesti. Jumalanpalvelusta ennen piipahdettiin Hulluilla päivillä kuitenkaan mitään ostamatta.

Maanantai oli vapaapäivä, mutta kalenteri ei ollut tyhjä senkään kohdalla. Puolilta päivin tapasin ystävääni, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Viime tapaamisesta oli niin kauan, että en edes muista, minä vuonna se on mahtanut tapahtua! Menimme syömään kiinalaiseen ja juttelimme kaikkea mahdollista, mitä nyt viime aikoina tai vähän kauemmin sitten on tapahtunut. Istuimme ravintolassa aika tovin, lähdin bussipysäkille joskus kolmen aikoihin.

Maanantai-iltana oli taas se aikuisten kokkikerho. Tällä kertaa teemana oli afrikkalainen ruoka, sitä kokkasimme n. 15 hengen voimin seuriksella. Minä väkersin malawilaisia maapähkinäpalleroita, sellaisia pieniä makeahkoja leivonnaisia. Ennen jälkkäriä söimme kurpitsakeittoa, lihavuokaa ja salaattia. Oli mukava kokkikerho. (:

Tiistaina töiden jälkeen suuntasin taas kirkkoon. Tällä kertaa Finlaysonille, siellä oli "naisten vapaailta". Illan teemana oli "Kauniit ja rohkeat - riitänkö?" ja sitä tutkiskeltiin niin laulujen avulla kuin sielunhoitoterapian näkökulmasta. Oli mielenkiintoinen ja hyvä ilta.

Eilen ajelin töiden jälkeen Viialaan. Käväisin kirppiksellä (ostin verhot ja huivin) ja kirjastossa, mutta kellon lähestyessä kuutta suuntasin varsinaiseen määränpäähäni, kirkolle. Siellä oli nuorten aikuisten karaokeilta, olin innoissani siitä, koska a) tykkään laulamisesta ja b) näkisin viimevuotisen työkaverini. Teknisten vaikeuksien takia lauluilta oli aika vähälauluinen, mutta muuten oli mukavaa. Oli kiva jutustella tyyppien kanssa ja natustella sipsejä. Lähdin kirkolta hyvillä mielin ja menin kotiokotio nukkumaan.

Tänään ei sitten ollut mitään menoa. Mitä nyt kävin viemässä pienen muuttokuorman veljen kämpälle ja kävin
♥:n kanssa katsastusasemalla hoitamassa paperihommia. Huomenna on taas rumpuilut, lauantaina työilta ja sunnuntaina aion mennä majataloiltaan kuuntelemaan mm. Olli Heleniusta. Sitten onkin lentämiset lennetty, taas vähän aikaa. (:

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tarinateatterityöpäivä

Vaikka tänään oli aika pitkä päivä töissä, se ei kuitenkaan ollut liian raskas.

Sain nähdä kolme settiä tarinateatteria:
-arkipäivän juttuja perheiden ja pariskuntien näkökulmasta
-seiskaluokkajuttuja yläkoululaisten kanssa
-riparimietiskelyjä rippikoululaisten kanssa

Ei hullumpaa.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen aikaa


Palmusunnuntaina oli siis perhejumalanpalvelus, minun hommiini kuului saarnaaminen. Puhelin siitä, että ehkäpä Jeesus tulisi nykypäivänä polkupyörällä, hän kun ei haluaisi pröystäillä helikopterilla tai limusiinikyydillä. Oli kivaa, että saarnaani ja ulosantiani kehuttiin. (:


Kiirastorstaina oli lasten (päiväkerholaisten, päiväkotilaisten ja eskareiden) pääsiäiskirkko. Siellä puhuttiin koko pääsiäisajan tapahtumista, minä olin sielläkin aika paljon äänessä. Lastenohjaajat olivat rakentaneet kirkkoon hienot lavasteet, minun ei tarvinnut kuin käydä Millerissä ostamassa leipää. Oli puoleen hintaan.

Kiirastorstain messu on minun mielestäni yksi hienoimmista jumalanpalveluksista. Kynttilöiden sammuttaminen, alttarin pukeminen mustaan ja ilman urkuja laulaminen on tosi tunnelmallista, ihan tulee kylmät väreet. Minä ja ♥ menimme eilen Aleksanterin kirkkoon, oli hyvä messu. Menimme bussilla, sillä oma automme oli juuri hinattu korjaamolle. Taas. -.- Messun jälkeen käytiin syömässä Flamessa. Minä join jälkiruoaksi Fazerina-drinkin, nam.



Tänään, pitkäperjantaina, en tehnyt muuta kuin vapaapäiväilin. Nukuttiin pitkään, käytiin suihkussa. Pelattiin minun töistä lainaamaa lautapeliä ja tehtiin ruokaa. Illalla käväisin rumputreeneissä, sain melkein yksityisopetusta, kun minun lisäkseni harkoissa oli vain yksi Salla. Kotimatkalla mietin kevätiltojen hyisyyttä. (Onko se edes sana?)




Huomenna junailen Viialaan ja iskä tulee hakemaan minut Kylmikselle. Pääsiäissunnuntaina on töitä mutta juhlaa, messussa on nimittäin lähtösaarna. Kirkonmenojen jälkeen sitten hänen läksiäisjuhlansa. En juurikaan tunne kyseistä heppua, mutta ihan kiva silti ottaa osaa juhlaan. Minulla ei ole kummoisempia työtehtäviä, mutta saanpahan pitää leppoisan työpäivän. Mitä nyt vähän soittelen djembeä kirkossa.

Mutta nyt tutimaan, moikka!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kantti kestää

Viime viikolla oli Aseman koululla ja Kirkonkylän koululla kutosluokkalaisten päihdeoppitunteja. Faktoja, haittoja, asenteita ja sillai. Eilen ja tänään oli sama homma pikku koulujen kutosille Nuutajärjen koululla.

Tänään minua harmitti ensimmäistä kertaa, että tämä nykyinen työ on vain pikkuinen pätkä. Noiden muksujen kanssa nääs olisi kiva olla tekemisissä kauemminkin.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Marianpäivä

Tänään oli yhden työkaverin lähtösaarna. Messun jälkeen kirkkomakkaraa, -kahvia ja lähtöjuhla. Oli kiva tavata tämä työkaveri, harmi ettei ehditty tutustua.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Eilen koukkasin töistä lähtiessäni kotikodin kautta. Vaihdoin istumaan pelkääjänpaikalle, sisko istui ratin taakse. Perään lähti toinen auto, jossa oli iskä ja äiti.

Matka meni mukavasti, siskon kanssa jutustellen ♥. Aamullisista ronkkimisista ja muista jutuista.

Tampereella oli äitin ja sikän pikapikavisiitti, niiden telkkari lähti niiden mukaan.

Tänään oli pitkä päivä: aamunavaus, lammashartaus perhekerhossa, naputinaputikonejuttuja, kinkerit, lisää naputinaputinaputtelua, apteekissa käyminen ja järjestöjen puheenjohtajien (joka en itse kuitenkaan ole) koulutus varainkeruusta. Nyt väsyttäis. Onneksi huomenna on vapaata.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Tänään meidän tettiläinen oli mun hoteissa. Kerholaisten kanssa hepuloitiin ja puhuttiin Urjalan murteesta.

Sain äitiltä kakkulehden synttärilahjaks. Näin siskon.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Tämä torstai on minulle perjantai

Maakuntamatkailua, tällä kertaa Halkivahassa. Aurinko paistoi kivasti hangissa, ajelin hissukseen.

Työpäivä jatkuu vielä yhdellä palaverilla.

Kun pääsen kotiin, pitää pakata.

Sitten alkaa viikonloppu!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kävin Nuutajärvellä pitämässä aamuhartautta. Kun tulin takaisin ysitielle, teki mieli kääntyä Turkuun päin eikä mennä Urjalaan. Olisi ollut kiva vain ajella. Maltoin mieleni ja menin kiltisti töihin.

Sain kitaraani uudet kielet, laitoin soittimen soittokuntoon. Ihmeellistä, miten hyvin lihasmuisti toimii. Meidän asunnossa soi ylistyslaulut.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Blogimietiskelyoivallus

Lauantaina junassa mietiskelin tätä blogiani. En ole kauheasti saanut kirjoiteltua. Kamerattomuus (nyt tosin olen saanut kamerani jo takaisin) ja pimeys on hankaloittanut kuvien ottamista, eikä esimerkiksi asukuvien ottaminen ole edes hirveästi houkuttanut, kun parhaiten istuva vaate on ehkä pussilakana. Pelkkiä tekstipostauksia ei ole viitsinyt kirjoittaa, kun ne näyttävät niin masentavilta. Takaraivossa huutelee ajatus siitä, että pitäisi saada kirjoitettua, ja mitä kauemmin on postaamatta, sitä enemmän otan siitä paineita.

Silti en raaskisi ihan kokonaan hävittääkään blogiani, onhan se nyt kiva olla joku muistojenmerkitsemispaikka, kun en enää kirjoita päiväkirjaakaan.

Junassa muistin irc-gallerian "päiväkirjani". Sinne kirjoittelin lähes päivittäin parilla lauseella päivän tapahtumista ja tunnelmista. Mietin, että voisin kokeilla samantyyppistä kirjoittelua blogissani. Istun joka tapauksessa päivittäin koneella, joten ihan hyvin voisin kirjautua sisään blogiini ja kirjoittaa muutaman sanan. Ilman, että kirjoittamiseen tarvitsisi mitenkään erityisesti ryhtyä. Ilman, että tarvitsisi stressata kuvista tai niiden puutteesta, ilman että tarvitsisi sählätä muistikortin kanssa.

Täten aloitan operaatio Ryhdistäydy blogin kanssa...n. Koitan saada useammin rustattua jotakin. Kertoa kuulumisia, merkitä muistiin juttuja, kenties linkittää lauluja tai jotakin. Itselleni, lukijoille. Saa nähdä, miten tämän tavoitteen kanssa käy.

Ensimmäinen pikkupostaus: "Tänään ei tehnyt mieli lähteä töihin. Suussa maistuu liimalta."

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Työaskartelut, askartelutyöt

Moikka!

En vieläkään ole saanut kameraa hoteisiini, joten ajattelin tuossa yksi päivä (taisi olla maanantai) napsaista parista askartelujutusta kuvat kännykän kameralla. Minulla ei todellakaan ole mikään huipputeräväpiirtoinen kamera puhelimessani, siksi en ole puhelinkuvausta pahemmin harrastanut. Nyt saatte kuitenkin kestää kännykän rakeisia kuvia ainakin parin merkinnän verran.

Tällä viikolla olen askarrellut töissä parikin juttua. Tiistaisin on kolmas- ja neljäsluokkalaisten kerhot (Kids- ja 10-kellarit), ja tällä viikolla mietsikeltiin vähän etunimijuttuja. Olin valkannut kerhokerran askarteluksi ihan simppelisti nimikyltin tekemisen esim. oman huoneen oveen, ja väsäsin kaapeista löytyneistä askartelukamoista mallin. Omasta nimikyltistäni tuli ihan hieno, ja voisinkin sinitarrata sen toimistoni oveen. ^^*


Omaan kylttiini käytin pahvia, värillistä tulostuspaperia, tussia, kiiltokuvia ja liimaa. Muksuilla oli sitten valittavana vähän erilaisia koristuksia, materiaaliläjässä oli ainakin perhos- ja karkkikuvioisia papereita. Tuli kivan näköisiä töitä! (:

Huomenna minulla on hartaus perhekerhossa. Hartauden aiheeseen sain idean lumisadetta ja kimmeltävää hankea tuijotellessani, ajattelin puhua siitä, miten jokainen lumihiutale on erilainen, mutta kaikkia niitä tarvitaan esimerkiksi hienon lumilinnan tekemiseen. Ja siitä tietenkin aasinsiltailen siihen, että ihmisetkin ovat eri näköisiä ja jokaista tarvitaan. Pienten lasten kanssa täytyy tietty käyttää jotakin havainnollistamisjuttuja, ja päätin sitten leikellä hartautta varten parit lumihiutaleet. Tälläisiä niistä tuli, kun liimasin ne vielä värilliselle paperille:


Kun tänään tulin kotiin, aloitin vielä yhden kässäprojektin, ihan vain omaksi huviksi eikä töitä varten. Sain sen jo valmiiksikin, mutta taidan postata siitä vasta sitten, kun pääsen oman koneeni tykö. Nyt olen siis Kylmiksellä (olen ollut maanantaista lähtien, olen käynyt täältä töissä) ja täällä on tälläinen ihme Windows 8 -juttu koneella. En meinannut osata toimia noiden kuvian kanssa tässä! :D

Eli, siis. Seuraavaan kertaan, moro!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

"Neuvottelemassa"

Heipä moi ja hyvää tätä vuotta! Vuoden vaihde oli ja meni, sitä vietettiin ihan rauhallisissa merkeissä Tampereella, käytiin kattomassa ilotulitusta ja tultiin sitten kotio pelaamaan SingStaria. Eipä sitä voinut kauheesti riekkuakaan, kun heti vuoden alusta alkoi uusi työ. Tai no toka päivä vasta ihan käytännössä, mutta uudenvuoden päivänä piti olla skarppina ja valmistautua henkisesti. (Hmm ihan kuin olisin muutenkaan kauheasti rillutellut, vaikkei mitään uutta työtä olisi alkanutkaan.)

Eli siis, nyt tämän kuun alusta lähtien mun työpaikka on Urjalan seurakunta. Oon siellä näillä näkymin kesäkuun loppuun, perhetyöntekijän vuorotteluvapaan sijaisena. Tuon nimikkeen alle kuuluu aika paljon kaikkea, enkä ihan vielä itsekään tiedä tarkalleen, mitä mun pitää tehdä, mutta eiköhän se tässä puolen vuoden aikana selviä. :D Mutta sen verran osaan sanoa, että tämän pestin aikana hääräilen päiväkerhotyössä, varhaisnuorisuhommissa, rippikoulutyössä ja sen jälkeisessä nuorisotyössä. Plus mausteena on vähän Kirkon ulkomaanapu -systeemeitä.

Tämä mun urani Urjalan seurakunnassa on alkanut ihan hyvin, eipä näin lyhyessä ajassa ole ehtinyt vielä tapahtua mitään kamaluuksia. Ensimmäisellä viikolla oli vain kolme työpäivää, toisella viikolla ehdin olla työpaikalla yhden päivän ennen kuin lähdin huimentelemaan maailmalle. Nimittäin aina tammikuussa järjestetään lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät, neukkarit, joihin olin joulukuun puolella ilmoittautunut. Ennen ne ovat olleet vain seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijöille, mutta tänä vuonna samoille päiville oli tulossa myös kunnallisen ja järjestöjen nuorisotyön ihmisiä. Isot pippalot siis.

Odotin päiviä innolla, koska en ollut ennen ollut niillä työntekijänä (opiskeluaikana kävimme niillä kerran), ja etenkin sen takia, että näkisin siellä tuttuja. Joten ei hirveästi haitannut, vaikka jouduinkin heräämään tiistaiaamuna aika aikaisin ja lähtemään Jyväskylään kahdeksan maissa lähtevällä junalla. Kun olin perillä Jyväskylässä, kävin majoittumassa (minun kortteerini oli hotelli Jyväshovissa) ja käveleksin sitten tapahtumapaikalle, Paviljonkiin. Haahuilin jonkin aikaa ympäriinsä ja suunnistin sitten puoli kahdentoista aikoihin saliin, jossa oli tapahtuman aloitusmessu.

Messu oli kiva, se toteutettiin pop-messun kaavalla (hmm itse kaava oli siis aika tavallinen, biisit vaan soitettiin kivoilla sovituksilla). Oli ihana laulaa virsiä bändin mukana, ja hieno käydä ehtoollisella suurella porukalla (enemmänkin ihmisiä olisi tosin mahtunut). Messun puolessa välissä esiintyi artistivieras, Yona. Tykkäsin hänen lauluistaan ja äänestään, oli mukava fiilistellä penkissä. Kun messu loppui, minusta tuntui että siitä oli hyvä aloittaa antoisat päivät.

Neuvottelupäivien suurinta antia taitaa olla juurikin ihmisten tapaaminen. Messun loputtua törmäsin onneksi edellisen työpaikkani työkavereihin (Essiin ja Sirpaan), että ei tarvinnut yksin vaellella. Vaellettiin sitten kolmistaan kohti ruokalaa. Hengailin tiistain aika lailla Essin ja Sirpan kanssa; syötiin yhdessä, kierrettiin messualuetta, suoritettiin jotakin partiopassitehtäväjuttua, käytiin luennolla ja sellaista. Jossakin hetkessä löysin työpajan, jossa pääsi kokeilemaan rummutusta. Kokeilin  vähän aikaa, ja sain jälleen todeta, kuinka pieni pläntti tämä Suomi on. Työpajaa oli pitämässä yksi nainen, joka tunsi yhden meidän udokalaisen. Käski tuoda terveisiä, mutta en kyllä muista enää hänen nimeään. Ups.

No, kun tiistain ohjelma alkoi loppua, mentiin vielä syömään Essin ja Sirpan kanssa. Siitä taapersin hotellille ja hengähdin hetkisen, ennen kuin suuntasin keskustaan (hmm eli siis tulin vaan hotellin ovesta ulos, niin olin jo Kauppakadulla), jossa treffasin Diakin luokkakavereitani. Olimme törmänneet jo päivällä ja sopineet, että nähtäisiin illalla. Niin siis teimme. Menimme johonkin kuppilaan istumaan, mutta jotenkin siellä oli musiikki tosi kovalla, joten en jaksanut olla siellä kauaa. Kamala kun olen jo vanha, kun musiikin basso jyskyttää sisuskaluissa niin, että tulee huono olo. Olin sitten hotellilla jo joskus yhdentoista aikaan. Olisin pulahtanut kylpyyn, mutta ammeen tulppa ei pitänyt vettä! ääääää!

Koska tiistaina ei tullut hihhuloitua kaupungilla myöhään, keksiviikkona oli ihan ok-helppo herätä. Kävin mussuttamassa hotellin aamupalaa (vesimelonia ja sellainen itse askarreltu sillileipä mallia risteilylaivojen kahvila) ja käppäilin sitten pikku hiljaa takaisin Paviljongille. Olimme sopineet luokkakavereiden kanssa, että menemme aamulla samalle luennolle, joten treffasin heidät auditorion tykönä. Menimme kuuntelemaan ohjelmaa, jossa oli tarkoitus pohtia sitä, millaisia paineita nykynuorilla on yhteiskunnan odotuksien keskellä. Kun pitäisi löytää koulupaikka ja päästä töihin, olla hyödyksi yhteiskunnalle. Ohjelman aihe oli mielenkiintoinen, ja sitä paitsi siinä oli yhtenä puhujana Antti Reini. Oih.

Välillä hihittelimme kuin mitkäkin teinit (aah se Reini on niin hottis, ja mikä ääni!), mutta suurimmaksi osaksi olimme ihan asiallisia. Kanavan/ohjelman/luennon/minkälie puhujat olivat kaikki hyviä, ja koko höskä oli oikeasti paras kaikista, joissa koko päivien aikana kävin. Reini oli siis ihan vaan plussaa. ^^*

Keskiviikon pyörinkin sitten Kämppiksen ja Tiinan (joka on myös ollut kämppikseni vähän aikaa) kanssa. Tutustuimme esittelijöiden pöytiin ja kerrytimme messukassiemme sisältöä. Esitteillä ja karkeilla ainakin. Päivän lähennellessä loppua oli taas aika käydä hotellilla hengähtämässä. Katselin telkkarista jotakin käsityöohjelmaa ja illalla suunnattiin taas keskustaan.

Käytiin luokkakavereiden kanssa syömässä Rossossa, viivyttiin siellä ilman mitään kiirettä, jutellen ja nauraen. Rossosta siirryttiin johonkin kuppilaan, jossa ei tainnut olla ketään muita. Tilattiin juomat ja ryhdyttiin pelaamaan Trivial pursuittia. Jee meidän joukkue voitti (kun lopulta pelattiin "äkkikuolema"-tyylillä, ja minä kiekaisin oikean vastuksen kaikkein nopeiten) ja sitten olikin taas nukkumaanmenoaika.

Torstaina oli Neukkareiden viimeinen päivä, kävin aamulla kuuntelemassa jonkun paneelikeskustelun Sirpan ja Essin kanssa. Keskustelun jälkeen hengailin Kämppiksen kanssa, missiona oli lähinnä ajan tappaminen. Isossa salissa oli kyllä jokin päätösjuhla, mutta se vaikutti niin tylsältä, että koimme parhaaksi pysyä salin ulkopuolella jutelemassa. Sen verran kävimme kuuntelemassa juhlaa, että näimme/kuulimme stand up -koomikko Mikko Vaismaan esityksen. Se oli hauska, olisi saanut jatkua hieman pitempäänkin!

Kämppiksen seurakunnan kyyti lähti kohti Kymiä jo yhdeltä, joten heipatimme toisemme juhlan päätyttyä. Mikkelin tytöt (Tina, Tiina ja Minna) olivat lähdössä vasta kahden maissa, joten menimme yhdessä Mäkkärille syömään. Kun heidänkin oli aika lähteä, jäin kaupungille vielä itsekseni. Ajattelin, että voisi kiertää vähän kauppoja. Ostin KappAhlin alesta housut ja alkkareita ja Stadiumista löysin kivan sporttitopin halvalla. Ja oikein älykkäänä ostin Anttilasta lakanoita! Ihan kuin minulla ei olisi ollut muutenkin tarpeeksi raahattavaa juna-asemalle! Muutenkin tässä joulualennuksien aikaan minulla on ollut aika paljon sellaisia Shopaholic-hetkiä, että ihan hyvä etten varmaan nyt hetkeen ehdi käymään ostoksilla. :D

Sain kuin sainkin kamani asemalle, ja ostin lipun neljän jälkeen lähtevään junaan. Minulla oli tunti odotusaikaa, ja käytin sen lueskelemalla mukanani ollutta kirjaa ja miettimällä menneiden päivien tapahtumia. Vaikka neukkareiden ohjelmallinen anti ei ehkä yltänyt odotuksiani vastaavalle tasolle, Jyväskylän reissu oli vallan antoisa. Sain viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa, tapasin uusia tyyppejä ja sain jonkinlaisia ahaa-elämyksiä itsestäni ja elämästäni. Ei hullumpaa siis. (:

Perjantaina oli sitten vielä työpäivä. Oli hiukkasen hölmö olo, kun koko päivän tuntui ihan maanantailta. Onneksi ei sentään ollut viikon ensimmäinen päivä, vaan iltapäivällä pääsi viikonlopun viettoon. Siihen kuului vuoden ensimmäiset rumputreenit (ja tanssiminen), vaatekaapin perkaaminen (jotain meni roskiin, jotkut vaatteet odottavat Uffille tms. pääsyä. Ja tein myöhäisuusivuotisen lupauksen, että en osta mitään vaatteita ainakaan ennen kesää, jollen oikeasti TARVITSE. Jollei kaikki housuni tuhoudu rikkihapossa, tai jotakin sellaista.) ja english servicessä käyminen (minulla oli siellä lukemistehtävä, huu). Huomenna alkaakin sitten ensimmäinen työviikko, jossa on viisi oikeaa työpäivää. :DD Sitä odotellessa, moikkamoi!

Ps. Unohdin kamerani kummien tykö joulun välipäivinä, enkä ole vielä saanut sitä takaisin. Siksi siis kuvaton postaus.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Muumien huudeilla

Moikka. Meillä oli perjantaina työpaikan virkistysretki, lähdettiin bussilla Naantaliin. En tiennyt etukäteen, mitä reissulla tapahtuisi, ennakkotietona oli annettu ainoastaan bussin aikataulu ja kehotus "hyvät kengät ja iloinen mieli mukaan". Tietysti toivoin, että mentäisiin käymään Muumimaailmaan, mutta jotenkin epäilin toiveeni realistisuutta. Lähdin matkalle kyllä ihan hyvillä mielin, koska ajattelin että mikä tahansa kohde on varmasti ihan kiva, kun on hyvää seuraa.

Unenpöpperöinen matkustaja aamusella linja-autossa :D

Jo pelkästään bussimatka oli tosi kivuli. Tuli höpöteltyä kaikenlaista Rttn kanssa ja muutama juttu sepustettua muillekin. Vetäisin aamupalajugurttini bussissa, koska kotoa lähteissä ei tehnyt mieli syödä melkein mitään. Jugurtillakaan ei silti pitkälle pötkitä, joten onneksi Naantaliin saavuttuamme päästiin vähän aamukahvittelemaan.


Hörpimme aamukahvit ja mussutimme kinkkuleivät Merisali-nimisessä kahvilaravintolassa, josta oli oikein komeat näkymät merelle. Paikka oli tunnelmaltaan kiva, joten oli ihan mukavaa aloittaa Naantali-päivä siellä. Ainoa miinus siitä, että siihen miljööseen olisi passannut paremmin jokin anjovis- tai katkarapuleipä. :D Toki kinkkuleivät olivat helpompi ratkaisu, niin ei tarvinnut miettiä kala-allergikkoja erikseen. No hard feelings. (: Päin vastoin, oli oikein kivulit fiilikset. En ole pitkiin aikoihin ollut tekemisissä Toijalan puolelle siirtyneen Sirpan kanssa, joten oli kivaa että päästiin turisemaan ajan kanssa retkikamuina. (:


Aamukahveilta siirryttiin museoon. Kävelimme vanhan kaupungin läpi museoon, jossa meille kerrottiin Pyhästä Birgitasta, hänen luostari-ideologiastaan ja erityisesti Naantalin luostarista. En ollut niin kovin kiinnostunut pelkistä sepustuksista, mutta museoon rakennettu luostarin pienoismalli oli hauska. Toinen kiinnostava juttu oli museokauppa, jossa hypistelin söpöjä nukkekodin teeastiastoja ja Harrypottermaisia sulkakyniä. En silti ryhtynyt shoppailemaan, vaan tyydyin ihan vaan katselemiseen.

Katseltavaa riitti museosta poistumisen jälkeenkin. Museon opas kierrätti meitä pienen lenkin verran vanhassa kaupungissa ja kertoili rakennuksista. Oli tosi tosi nättiä, ja yritin saada kameraanikin joitakin räpsyjä ihastelemistani kohteista:

 Harmi, että oli aika pilvistä. Ei onneksi satanut. Vielä tuossa vaiheessa.

 Ei poikettu tuonne, höh. Näyteikkunassa oli kaikkea ihanaa.


 Söpöjä taloja vieri vieressä.





Vanhasta kaupungista kurvattiin kirkolle, jonne emme kuitenkaan päässeet sisälle, sillä siellä oli meneillään hautajaiset. Kierrettiin sitten vähän aikaa hautuumaalla, ennen kuin pakkauduttiin bussiin ja jatkettiin matkaa seuraavaan kohteeseen.

 Hautausmaan poluilla oli kivoja nimiä (:


Kirkolta ajeltiin vähän pitempi matka, niin että sai taas turista rauhassa vieruskaverin kanssa. Ja katsella maisemia, ja huimastella kun bussi ajoi koooorkealla sillalla, jonka alla oli vihreä meri. Bussiajelun seuraava määränpää oli Louhisaaren kartano Askaisissa. Siellä meitä kierrätettiin kahdessa ryhmässä, opas kertoi pytingin sisustuksesta ja asukkaista. Kartanossa oli nättiä, nähtiin 1600 - 1800 -lukujen sisustusta ja kuultiin juttuja Flemingeistä ja Mannerheimeista. Kartanossa en ottanut kuvia, kun huoneissa oli aika hämärää.


Kartanokierroksen jälkeen käyskentelimme puistokäytävää pitkin kahvilalle, jonne meille oli varattu lounas. Tai no liikkuminen oli ehkä vähän ripeämpää kuin pelkkää käyskentelyä, sillä tuossa vaiheessa piti kaivaa sateenvarjotkin esiin. Pääsimme silti ihan suht. kuivana kahvilalle ja nälkäisinä asetuimme ruokajonoon. Oi vitist, oli kyllä niiiiin hyvää ruokaa, että! Nälkäisenä en malttanut edes filmata ruokalautastani, mutta toisaalta sapuska oli ihan tavallista: salaattia, sopivan mausteisia krutonkeja, höyrytettyjä vihanneksia, uunilohta, perunoita ja lihakastiketta. Tavallista, mutta ah niin taivaallista! Maut kohdallaan todellakin. Jälkiruoaksi oli vielä marjakiisseliä ja kermavaahtoa, ja syöminkien jälkeen olin ihan kiitettävän täynnä.

Kahvilan yhteydessä oli myös pikku putiikki, jossa hypistelin aivan ihania korviksia ja rintakoruja. Korut olivat kuitenkin (onneksi?) liian tyyriitä minun budjetilleni, ja päädyinkin ostamaan vain yhden nekun. Olisin ehkä ostanut useamman, mutta kun minulla oli vain viisikymppinen ja kaksieuronen, enkä jaksanut käyttää sitä seteliä. ö.O

Ruokailun aikana taivas heitti maahan rankemman sadekuuron, mutta lähdön hetkellä sade oli ehkä vähän laantunut. Takaisintulomatkalla suunniteltiin vähän maanantain työkuvioita ja jatkettiin niiden ja näiden jutustelua. Olin vähän kahden vaiheilla, menisinkö vielä illalla rumpuharkkoihin, mutta Viialaan päästyämme päätin, etten jaksa. Enkä tykkäisi mennä harkkoihin kesken kaiken. Menin siis suoraan kotiin ja ajattelin fiilistellä reissua vielä illalla. Tykkäsin retkestä, oikein kiva syksyn piristys. (:

Retkuilija vanhassa kaupungissa

torstai 12. heinäkuuta 2012

Aikamatkailua pula-ajalle

Sunnuntaina oli työpäivä. Agendalla oli päivärippikoululaisten konfirmaatio, minä olin messussa avustajana. Luin esirukousta ja jaoin ehtoollista. Ja tietty olin siunaamassa meidän musupalleroita. :D Messu meni aika joutuisasti (en jaksa uskoa, että konfirmaatiolaulu kuului mihinkään, mikityksestä huolimatta), koska konfirmoitavia oli vain seitsemän, eikä siis kirkkoväkeäkään ollut tuhottomasti. Yksikään rippilapsi ei kutsunut ope- ja isosjoukkoa omiin juhliinsa, joten työpäivä päättyi heti messun jälkeen.

Minua työpäivän lyhyys ei haitannut, sillä minulla oli kalenterissa yksi "menen jos ehdin" -meno. Joulukuvauksista tuttu Elina nimittäin kyseli perjantaina, pääsisnkö sunnuntaisiin kuvauksiin Onkiniemen uimarannalle. Kuvauksien oli määrä alkaa yhden maissa, ja ajattelin, että olisi realistista ehtiä paikalle, jos konfiskäyntejä ei olisi. Eikä ollut, joten ehdin.

En ollut ennen käynyt Onkiniemen uimarannalla, mutta vähän guuglailtuani ja kysyttyäni siskolta ja Mikolta tiesin suunnilleen, minne pitäisi mennä. ♥ heitti minut, koska hän tarvitsi autoa myöhemmin, mutta löysimme itsemme ensin jostakin koirapuistosta ja koirien uimapaikasta. :D Onneksi uskalsin avata suuni ja kysyin joltakulta koiraansa uittavalta tyypiltä, missä ihmisten uimaranta olisi. Minulle neuvottiin, että noin kahdensadan metrin päässä. Käppäilin sitten osoitettuun suuntaan, mutta en silti vieläkään nähnyt Fintagen tyyppejä. Pienen hätäpuhelun - ihan vain Elinalle/Jirinalle - jälkeen löysimme toisemme. :D


Oltiin siis ihan siinä Särkänniemen vieressä. Ilma oli vähän synkähkö ja ukkosella uhkaileva, mutta kuvaaja sanoi valon olevan hyvä. Eipähän tarvinnut siristellä koko ajan, niin kuin auringonpaisteessa olisi tarvinnut.


Kuvauksen teemana oli tällä kertaa pula-ajan piknik. Mietittiin kyllä kovasti, miten pula-aikana muka pystyttiin istumaan rantsussa muffinsseja syöden, ja tultiin siihen tulokseen, että ehkä naiset joiden miehet olivat rintamalla, pääsivät kerrankin viettämään tyttöjen iltaa. :P



Piknikin antimet oli tuotu nyyttärien hengessä. (minun nyyttärijutut olivat ehkä liian moderneja, keskityttiin niihin sitten kuvausten jälkeen, kun kaikki piti vetää napoihin) Limskat sen sijaan olivat tulleet Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta. Aika hauskaa, että tehdas sponsoroi Fintagen kalenteria. (meinasin kirjoittaa "kalenteriamme", mutta ei kai nyt sentään...)


Kuvan ideana oli siis piknik. Elina esitti kuvassa limsanmyyjää, joka kaupitteli muille tytöille virkistävää soodaa. Kuvauksessa piti jutustella muiden kanssa, nauraa ja nauttia kesäpäivästä. Ihan kelpo homma. Minulla oli kyllä tosi mukavaa, ja ajattelin monesti, kuinka kivaa oli, että alunperin menin mukaan siihen joulukuvaan ja nyt minut jo kutsuttiinkin tähän toiseen.

 Elinalle piirrettiin saumat sääriin.


Tällä kertaa minulla ei ole edes mitään naamakuvia lookistani. Menin paikalle taas vähän sillä mielellä, että toivottavasti minulle löytyisi edes jotakin päällepantavaa. Kun näin Jirinan, hän hihkaisi päälläni olleen mekon olevan tosi kiva. Hassua, että työmekkoni olikin sopiva 40-luvun piknikille. Mekon kanssa pidin jotakin lyhythihaista puseroa (ei mennyt kiinni, niin se oli sillai bolerona) ja hiuksiini laitettiin punainen hiusverkko. Ja huuliin huulipunaa. (: En kyllä nähnyt itseäni edes peilistä, eli tällä kertaa on aika mysteeri, miltä näytin. Kauniilta, kuulemma. ^^*


 Kuikuilen Rio Colassa

Varpaankynnetkin olivat punaiset! (:

Kun piknik-kuvia oli tarpeeksi, muut ryhtyivät evästämään ja Jirina meni ottamaan vielä rantakuvia Elinasta ja Leeasta. Oli kiva seurata kuvaajaa työssään, vaikkakin etäältä. Oli meinaan sen verran nälkä jo, että piknik-viltiltä asti oli ihan hyvä etäisyys katsella. :D En tiedä, johtuiko nälästä, ulkoilmasta vai mistä, mutta graavilohella päälystetty karjalanpiirakka oli taivaallisen hyvää! Evästely oli leppoisaa, oli hauska kuunnella ihmisten juttuja tangosta ja Baskimaasta. Ainakin.


Kaikkien kuvien jälkeen väki hajaantui kuka minnekin. Minä pääsin Elinan kanssa Jirinan ja Jarin kyydissä rautatieasemalle; Elina lähti junalla Turkuun, minä ajelin bussilla kotio. Vaikka kello oli vasta jotain neljä, kun pääsin kotiin, olo oli aika naatti. Mutta olipahan vaan hauska päivä. (:

Vitsit, nyt tekisi mieli syödä niitä graavilohipiirakoita, mutta taidan silti kauhoa lautaselleni riisiä ja hapanimeläpossua. Tuoksuu aika hyvältä. Moro taas, palaillaan!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Aika reilua

...että ensin ulisen siitä, että kukaan ei kommentoi mun juttuja, ja sitten en ite kirjottele tänne mitään. Oon kyllä halunnu kirjottaa juhannuksesta, mutta kun mulla ei oo yhtään mitään kuvia siitä viikonlopusta. Mutta aion nyt silti sepustaa siitä, tulee vaan tällänen kuvaton postaus. Tai Googlen kuvahaulla kuvitettu. Saa ny nähä.

Mutta, asiaan. Mulla oli periaatteessa työpäivä vielä perjantainakin, koska mulla ei ollut mitään vapaapäiviä jemmassa, että olisin voinut iskee yhden siihen. Olin kuitenkin merkinnyt Katrinaan (meidän hienoon tilojen ja ihmisten varauskalenterisysteemiin) itselleni työtehtäväksi rippikoulun suunnittelua ja paikaksi muu paikka. Tarkoitus oli siis pitää etäpäivä. Se alkoikin ihan hyvin, löhöiltiin ♥:n kanssa pitkään pedissä. Joskus ennen puoltapäivää alettiin valmistautua Kylmikselle lähtöön.

Pakkailin meidän reissukassia, kun yks meidän papeista soitti mulle. Se sano, että mun tarttee nyt keskeyttää suunnittelupäiväni, ja tulla työmaalle. Siellä mun työpaikkakunnalla nimittäin oli palanut aamulla joku rivitalo, ja meidän piti lähtee kattomaan, mikä tilanne siellä paikalla oli. Mää sitten heittelin loput kamat kassiin ja pakkauduttiin ♥:n kanssa autoon. Mulla oli vähän paniikkioltavat, koska ei tiedetty, millanen tilanne siellä odottaa, enkä oo koskaan ennen ollut missään kriisiapujutussa. En silti ajellut ylinopeutta, koska ajattelin, että poliisit voi hyvinkin olla liikkeellä juhannusaattona.

Kun saavuin konttorille, se pappi ja sitten toinen diakoni oli paikalla, ja ne kerto, mitä lisätietoja oli saatu selville. Siirryttiin yhdessä palopaikalle katsomaan, mikä meininki siellä oli. Onneksi ei ollut suurempia henkilövahinkoja, vaikka talo (kolme asuntoa) olikin ihan porona. Kriisityöskenneltiin siinä sitten jonkin aikaa, ja kun oli saatu palaveerattua Punaisen ristin tyyppien kanssa, jatkettiin matkaamme. Minä tein sen papin kanssa vielä raportin tapahtuneesta, ja sitten pääsimme juhannuksen viettoon.

Menimme ♥:n kanssa siis minun kotiinkotiin, ja siellä meitä odottivat myös minun kummini ja heidän poikansa. Ilta meni leppoisasti saunoen (no ei kyllä kauaa viihdytty löylyissä, kun sattui muutenkin olemaan niin kuuma), grillaillen (makkaran lisäksi niitä herkkusienijuttuja ja jotakin kokonaisempaa lihaa) ja tietenkin grillituotoksia maistellen (taisin maistella aika reippaasti, oli ihan täysi olo kyllä), korttia pelaten ja kihlajaiskakkukahveja nauttien. Ainakin sellaista tapahtui. Oli tosi kiva ilta, vaikka minua vähän harmitti, ettei meillä ollut mitään Mölkkyä tai muuta. Ja että hyttynen pisti minua takamukseen! -.-

♥:lle oli luvassa jotakin vähän extremempää juhannusaktiviteettia. Ei mitään kalliokiipeilyä tai sellaista, mutta jo teltassa nukkuminen oli jännää, koska ♥ ei ollut koskaan ennen sellaista tehnyt. Eikä kyllä tehnyt tälläkään kertaa, raukkaparka ei ollut saanut nukuttua. Oli vissiin ollut kylmä, vaikka petinä oli talvimakuupussi! Ei sillä, ei yöllä enää mikään lämmin ollut, minäkin jouduin hakemaan keskellä yötä itselleni peiton (tunari)makuupussin lisäksi.

Lauantai meni yhtä leppoisissa merkeissä kuin perjantaikin. Pesaistiin pari mattoa painepesurilla ja pelattiin yhtä lautapeliä. Syötiin karkkia ja muuta mässytystä. Siinäpä se taisi olla. Tuliko se Black Swan silloin telkkarista? Taisi tulla, kyttäsin sen äitin ja veljen kanssa, kun iskä ja ♥ katsoivat jalkapalloa.

Lähdettiin takaisin Tampereelle sunnuntaiaamupäivällä. Käytiin Gbengan kautta, ♥ yritti auttaa jossakin tietsikkajutussa. Minä keskityin katsomaan vuorotellen Frendejä ja Frasieria, keskeytin puuhani ainoastaan riisin ja kanan syömisen ajaksi. Kauhean raskasta siis. :D Kotiin tultuamme ei kai tehty mitään ihmeellistä, lojuttiin vaan.

Että sellainen juhannus. Sitten olikin ihan kiva aloittaa työt, toissapäivänä nimittäin alkoi päivärippikoulu. Vähän on ollut tahmeaa, kun on kovin hiljainen ryhmä, mutta eiköhän se siitä. Palaillaan!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Laiskan naisen kiharrin

Eilen, eli sunnuntaina, minulla oli yksi meno, jonne oli pyydety tulemaan kiharapohja hiuksissa. Testailin sitten tuossa viime viikolla, miten saisin hyvät kiharat vaivattomimmin, minä kun en ole mikään kovin hyvä hiusten vääntämisessä. Eikä se niin kovasti inspaakaan; jos vain on joku helppo keino, miksi pitäisi näpräillä pinnien tai rullien kanssa?

Ensimmäiset kiharat tein alkuviikosta sellaisilla pikku nutturoilla, ja koska ne onnistuivat hyvin, ajattelin kokeilla sitä samaa varmuuden vuoksi uudestaan loppuviikosta. Perjantai oli hyvä päivä kiharoille, sillä töissä oli luvassa 85-vee-synttärikäynti ja töiden jälkeen ♥:n valmistujaiset. Kiharoiden tekeminen alkoi torstai-iltana, ensimmäinen vaihe oli suihku.



Pesin hiukseni ihan jollain normishampoolla. Annoin kuivahtaa hiukkasen (ei liikaa, tukan pitää olla vähän kostea mutta ei liian märkä) ja harjailin. Varmaankin olisi kätevä laittaa jotakin muotovaahtoa tai kampausnestesysteemiä, mutta en tiedä sellaisista, joten annoin olla ihan luomuna. Sitten jaoin hiukset osiin ja kieputtelin osat pikku nutturoille/sykeröille, niin, että ensin kieputin hiussuortuvaa itsensä ympäri ja sitten pikku hiljaa rullalle. Hmm, enpäs nyt kekkaa, miten tuon osaisi selittää sanallisesti. Olisi pitänyt ottaa kieputusvaiheestakin kuvaa, mutta kädet olisivat loppuneet kesken. :D Tälläiset nupit minun päähäni kuitenkin tuli:



Aika säälittävää, että minun hiuksiini noita nuppeja ei saa kuin kuusi. Toki niitä saa enemmän, jos tekee pienempiä osioita, mutta mielestäni tuon paksuisilla kiekuroilla saa just hyvät kiharat. Kun vaikein vaihe (hiuksia vääntäessä käsivarret kyllä pääsevät puutumaan!!!) on ohi, pitää vain odotella. Kieputtaminen on kätevä ajoitaa iltaan, että odottamisvaiheen yli voi vain nukkua. Minä ainakin pystyn nukkumaan nuo päässä ihan hyvin. Niskassa olevat nupit pääsevät vähän löystymään, mutta ainakin nyt näillä kokeilukerroilla nutturat eivät silti ole auenneet yön aikana. Aamulla koittaakin kivoi - ja oikeastaan myös jännin - vaihe; on tosi kivaa avata nypyrät ja nähdä, millaisiksi hiukset ovatkaan muotoutuneet!

Ensin ne ovat hassuja matoja:


Matojen sijainti tai muoto ei vielä oikein kerro sitä, millaiset hiuksista loppujen lopuksi tulee. Ne pitää haroa auki:



Sormin availtu tukka on aikamoinen pehko, joten sitä voisi kai vähän taltuttaa jotenkin. Minä en juurikaan koskenut kiharoihin enää, koska en aikonut laittaa hiuslakkaa, ja tiesin että hiuksen oma paino vetää jokatapauksessa kiharaa vähän suoremmaksi. Olin oikeassa, sillä yhdentoista maissa syntymäpäiväkäynnille lähtiessä hiukset näyttivät jo tältä:




Syntymäpäiväkäynti oli aika jännä. Olin käynyt jo yhden 94 vuotta täyttävän luona aiemmin, joten tilanteena perjantain synttärikäynti ei jännittänyt. Tällä kertaa käyntiin liittyi yksi todella odottamaton käänne: Syntymäpäiväsankari oli saanut edellisenä yönä tietää, että hänen poikansa oli kuollut. Kun sain kuulla sen, tuli hetkeksi pieni paniikki. En oikein tiennyt, mitä voisin tehdä tai mitä osaisin sanoa. Ainakin pidin Hyvä on elää -nimisen kirjan visusti laukussa. Olin ajatellut lukevani sieltä yhden kivan runon synttärin kunniaksi. Vaikka visiitin luonne muuttui aikalailla, se meni minusta ihan hyvin. Minusta tuntui, että osasin sanoa oikeita asioita oikeisiin väleihin, ja myös olla sanomatta mitään oikeisiin aikoihin. Toki olin vielä vähän pöllämystynyt lähtiessäni kodista, mutta ei asia suuremmin jäänyt vaivaamaan. Lähdin ihan hyvillä mielin, kohti Hämeenlinnaa.


Onnistuin navigoimaan oikeaan paikkaan, HAMK:n Hämeenlinnan toimipisteeseen ihan ajoissa. Ehkä vähän liiankin ajoissa, olin nimittäin paikalla tuntia ennen valmistujaisseremonian alkua. No, sain soiteltua illalla meille yökylään tulevalle Anjalle ja sovittua aikataulusta. Eikä odottelu kauheaa ollut, kunhan vain hengailin violetilla sohvalla.


Pikku hiljaa muitakin ihmisiä alkoi valua paikalle. Olin vähän veikannut, että ♥ kavereineen tulee paikalle aika viime tipassa, ja oikeassa olin. Ihan vähän heidän saapumisensa jälkeen auditorion ovet avattiin, ja väki sai mennä istumaan. Valmistuvat tiettyihin paikkoihin, vieraat toisiin. Valmistuvia oli suunnilleen 400, joten seremonia oli sen mukainen. Ensin tavanomaisia (aika tylsiä) puheita, ja sitten tooooooosi kauan kestävä todistustenjako. ♥ sai tradenomin paperit, vihdoinkin hänenkin koulunsa on ohi! Ja kun seremoniatkin olivat ohitse, siirryimme kakkukahveille.


Kahvi oli aika pahaa ja kakku vähän hassun näköinen. Hyvää se oli, mutta itse en oikein pitänyt HAMK:n logolla päällystettyä kakkua kaikkein esteettisimpänä kakkukahvitarjottavana. :D Tuli syötyä silti, ihan hyvällä halulla! Ennen kotiinlähtöä ♥:n kaveri otti meistä muutaman kuvan. Niissä näkyi hiusteni tila noin kello neljältä iltapäivällä. :P


(Haha, ♥:n arskat ovat tässä vähän vinossa, mutta muissa kuvissa minun hiukseni eivät näkyneet näin hyvin.)


Juhlallisuuksien jälkeen ajelin sitten kotiin ♥:n torkkuessa apukuskin paikalla. Matkalta soitettiin vielä Anjalle, että saa alkaa tulla meille päin. Eipä kulunut siten kauaa meidän kotiin tulosta, kun Anja jo soitti ovikelloa. Ilta menikin sitten oikein mukavissa merkeissä Anjan kanssa jutustellessa ja Aidenia (kohta 1 vee) ihmetellessä. Rakastuneen bestmanin jälkeen kömmittiin väsyneinä nukkumaan. Oli oikein kiva perjantai.


Ai niin, voisin minä tämänkin vielä tänne laittaa:

 [15.5.2012]

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Toukokuun viimeinen viikko

Moro. Tässä ei ole nyt oikein tapahtunut sellaisia juttuja, joista saisin aikaiseksi kokonaisen postauksen. Ajattelin siis vähän muistella päivä päivältä, miten viime viikko meni. Toivottavasti joka päivänä tapahtui edes jotakin mainitsemisen arvoista. (:

Maanantai meni töissä siihen, että puuhastelin kaikkia pikku hommia ja rastitin niitä To do -listastani tehdyiksi. Töiden jälkeen piipahdettiin kaupungilla hakemassa yhdet edellisellä viikolla tilatut jutut, mutta siitä voisi sitten joskus kertoa enemmän. Kunhan olen mietiskellyt, millaisen postauksen siitä tekisin. Maanantaina hölmistytin ainakin paria ihmistä, kun he eivät tunnistaneet minua uusissa (tai oikeastaan vanhoissa) hiuksissani.


Tiistaina kävin töiden jälkeen kotonakotona, kun piti hakea joitakin tavaroita loppuviikon leiripäivää varten. Istuskelin jutustelemassa äitin kanssa vähän aikaa, ja jatkoin sitten matkaani kaupan kautta kotiin. Muuten hyvä, mutta kaupan pihassa huomasin unohtaneeni kännykkäni keittiön pöydälle. No, ajattelin että hoidan ensin ostokseni ja käväisen sitten vielä kotikodin kautta, että saan haettua puhelimeni.

Kun pakkailin ostoksiani kassiin kassalla, kaupan puutarhapuolen myyjä tuli luokseni. Hän sanoi äitini soittaneen ja kertoneen, että olin jättänyt puhelimeni. Ja kuulemma iskä tulisi tuomaan kännykkäni kaupalle. Kiittelin sitten myyjää ja naureskelin, että jopa on hyvää palvelua. Mutta oikeasti, voisiko jossakin isossa kaupungissa käydä noin? Ei ainakaan kovin helpolla, luulisin. Että tervetuloa tuppukylään. :D

Keskiviikkona oli pitkä ja kiireinen työpäivä. Aamu alkoi sillä, että huomasimme vapaaehtoisten kanssa jääkaapin menneen pois päältä. Siinä sitten arvuuttelimme, kuinka kauan kaappi oli ollut sähköttömänä, ja mahtaako sen sisällä olevat maidot ja kermat olla vielä käyttökelpoisia. Aikamme pähkäiltyämme päätin, ettemme voi ottaa riskiä, että maidot olisivat pilantuneet, joten hilpaisin sitten kauppaan ostamaan uudet maidot keittiölle.

Seurakuntatalolla oli nimittäin keskiviikkona (käytännössä diakonian, mutta periaatteessa kaikille avoi) kevätjuhla, ja siellä tarjottiin kesäkeittoa. Menusta huolimatta (kesäkeitto ei ole lemppareimmasta päästä) kevätjuhla oli oikein mukaisa. Ohjelmassa oli vähäsen leikkimistä, hartautta, runoja ja lauluja. Tunnelma oli minusta oikein leppoisa, vaikka itseä jännittikin jostain syystä olla juhlan juontaja. Ehkä myös kahden ihmisen djembe-esitys jännitti.

Olin pyytänyt siskoani juhlaan mukaan, jotta voisimme vetää pikkuisen djembe-keikan. Esitimme kolme eri biisiä, jotka sujuivat vaihtelevalla menestyksellä. :D Ei oltu harjoiteltu yhtään, koska luotimme siihen, että biisit ovat jokatapauksessa tuttuja. Eikä siinä, kyllä esitys varmaan ulospäin oli ihan onnistunut, vaikka itseämme vähäsen nauratti. No hyvä että nauratti, eikä itkettänyt! (:

  
Pöydissä oli ihastuttavat omenamustikkakimput
 
 Joku oli ottanut kuvan kännykällään, kun olimme vasta aloittelemassa.
Näytän tältä: "yhyy en osaa. en varmasti soita."

Torstain työpäivä oli aika tavallinen. Kotona sitten päätin vähän leipoa. Olin ottanut keskiviikkona mukaani mahdollisesti liian pitkään lämpöisessä olleita maitoja ja kermoja, ja ajattelin kokeilla onneani ja tehdä pannaria. Meiltä vaan oli leivinpaperi loppu (♥ oli leiponut sämpylöitä päivällä), joten säädin folion ja maalarinteipin kanssa. :D Laitoin pellille kaksi palaa foliota ja teippasin sauman kiinni maalarinteipillä. Ihan hyvin se niinkin onnistui, vaikka pannari vähän tarttuikin siihen. Vaikka olinkin voidellut folion. Hieno pannari siitä tuli, ja oikein nams!


Perjantaina alkoi leirikesä. Minulla ei tosin ole luvassa yön yli kestäviä leirejä tänä vuonna, mutta leiripäiviä kyllä riittää. Perjantaina oli niistä ensimmäinen, omaishoitajien leiripäivä. Oli aikas leppoisa työpäivä, sillä leiriläisiä ei ollut kovin paljoa, mutta ohjaajia oli kolme (kaksi diakonia ja kesätyöntekijä). Ohjaajilla ei ollut kauheasti hommia, sillä leiripäivän ohjelmassa oli hemmoitteluhoitoja (hierontaa, jalka- ja käsihoitoja...) joita tekemässä olivat niiden ammattilaiset. Niille, jotka odottelivat omaa vuoroaan hemmotteluun, oli kyllä mietitty ohjelmaa, mutta tyypit näyttivät viihtyvän pöydän ääressä juttelemassa. Päivä meni sitten enemmän tai vähemmän hengaillessa. Minulle leiripäivän parasta antia oli ehkä pieni konsertti, jossa viulisti- ja sellistitytöt soittivat meille kaunista musiikkia.

Perjantai-iltana menin rumputreeneihin, joissa oli mukavaa. Treenien jälkeen poikkesin vielä siskon tykönä, ja muutama tunti menikin kuin siivillä keittiönpöydän ääressä jutellessa. Juteltiin tärkeitä juttuja tärkeän tyypin kanssa. ♥.

 (sain perjantaina töistä kukkasen.)

Launtai meni löhöillessä. Ruuaksi tein muusia. Sen kanssa syötiin jonain iltana (puoli kymmenen jälkeen) tekemääni maksakastiketta. Eipä muuta mainittavaa. :D

Sunnuntaina käväistiin Hyvinkäällä, Tarulla ja Femillä. Femin äiti tuli Nigeriasta Suomeen vähän ennen meidän kotiinpaluutamme, ja nyt hänellä on menossa viimeinen viikko Suomessa. ♥:n piti viedä hänelle joitakin juttuja Nigeriaan vietäväksi, joten kävimme vähän kyläilemässä. Oli kyllä kivaa, muutaman tunnin kyläily piristi kummasti. Se oli siis oikein passeli päätös viime viikolle. Mitähän jännää tällä viikolla tapahtuu? (: