sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kylässä kaverilla

Eilinen oli kiva. Sain Singstar-itsetuntoni takaisin. Nimittäin alkuviikosta tai joskus pelattiin ♥:n kanssa ja minut murskattiin nöyryyttävästi. Vaikka järkeilinkin, että en voi olla täydellinen lauluissa, joita en ole ennen kuullut, häviöt kirpaisivat silti. Onneksi eilisen uusintaottelu palautti laulupeliylpeyteni.

Sen sijaan joku ihme Street fighter -tappelupeli oli är-syt-tä-vä. Se oli vähän kuin Tekken, mutta tuntui tosi paljon hankalammalta. En voinut pelata sitä kovin paljoa, olisin tullut vain pahalle tuulelle.

Illalla bussiajelimme Malmille. (Vai Malmiin?) Nuusis oli kutsunut meidät istumaan iltaa leffan tai jonkin hengailun merkeissä, ja toki menimme. Eipä sitä koko aikaa viitsi kämpilläkään nyhvätä. Asu valikoitui vähän sillä perusteella, että "ei sitä tiedä, jos vaikka halutaan lähteä jonnekin ulos myöhemmin". Hahaa ja tällä kertaa jopa pyysin, että ♥ kuvaisi kuteeni.

pitkä toppi - Indiska
kimalletoppi - Vapaa valinta
villatakki - Cellbes
sukkikset - Seppälä

note to self: käytä sellaisia poseerauksia, joista oikeasti näkee ylläsi olevat vaatteet

okei parempi. Mutta mikä on tuo ilme?

Indiskasta löydetty pitkä toppi on osoittautunut todella mukavaksi vaatekappaleeksi. Se on rento, mutta siitä saa ilmeisesti aika kivan näköisen asusteiden avulla. Ainakin minusta nuo sukkahousut (jotka ovat samat kuin tiistaina, mutta vaatevarastoni täällä on rajallinen) saavat topin näyttämään kiinnostavammalta. Ja etenkin tuo pitkän topin alle puettu hörselöreunainen toppi. Toppi on ostettu vuosia sitten, mutta en ole käyttänyt sitä juurikaan. Ehkä Indiskan toppimekkojuttu antaa hörselötopille uuden elämän. Ainakin Nuusis luuli, että hörselö kuului mekkooni. Kiva.

Otsatukka on vähän ongelma. Se on selvästi kasvanut yli mukavuusalueesta jo aikoja sitten, mutta en tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Toisaalta tekisi laittaa ylikasvaneet karvat ojennukseen pätkäisemällä, mutta toisaalta voisi koittaa kasvattaa otsatukkaa pois. Nimittäin olen vähän haaveillut, että haluaisin sellaiset pikkuletit, ja kaiketi ne olisivat helpompi laittaa pitkään tukkaan kuin lyhyeen otsikseen. Njaa, en tiiä.

No, kuitenkin. Kun olimme ajelleen Malmille, oli vatsojentäyttöoperaation aika. Tiemme kulki Heselle, mutta se oli juuri mennyt kiinni. Petkulainen. Piti siis syödä thaimaalaista ruokaa. Voi mikä harmi. (:

Oikeasti oli harmillista, että tulin niin täyteen nuudeleista, naudanlihasta ja kasviksista, etten jaksanut illalla mässäillä sipseillä. Onneksi kuitenkin seura ja hengailu oli kivaa, ettei minulta mennyt ilta ihan ohi. :D Ensin katseltiin Putousta, sitten alettiin pelata Tekkeniä. Wuhuu! Oli ihan huippua, että sain lohdutusta Street fighter -ärsytykselleni pelaamalla tuttua ja turvallista Tekkeniä. No, sain kyllä turpiini (etenkin rämpytystytön toimesta, anteeksi passiivin agentti) mutta sain onneksi murskattuakin vastustajia.

Iltaan kuului myös eräs nelijalkainen tuttavuus. Sain jälleen huomata, että koirat haluavat juuri niiden seuraan, jotka eivät koirista niin välittäisi. Ranskanbuldoggi Gertie (??) nökötti minun vieressäni sängyllä ja tuijotti. Kun katsoimme elokuvaa ja makoilin mahallani pedillä, koira vinkui sen merkiksi, että se haluaa jalkojeni väliin nukkumaan. Hei Gertie, ei sitä noin vain pääse sellaisen tyypin jalkojen väliin, jonka on vasta tavannut! :O :P Kaiken kaikkiaan tuo säälittävä pikku buldoggi oli ihan soma. Ainakin sitä siesi paremmin kuin Mnn:n yliaktiivista Mörkö-labbista.

Koska sipsit jäivät eilen syömättä, minun on tehnyt tänään kamalasti mieli syödä niitä. Nyt on pakko lähteä kauppaan!

2 kommenttia:

Annabel kirjoitti...

Nauran täällä makeasti! Ihana kuvaus <3

Gertie on Gertie, mutta mopsi, ei ranskanbulldoggi.

Ja hihii, söin teidän loppusipsit aamulla. Olisit ottanut mukaan, kun mää ehdotin!

Kiitos, että kävitte kylässä.

Paola kirjoitti...

äää, en tiiä koirista. joku lyttykuono. ^^*

niin olis pitäny ottaa,nmittäin en sit saanu eilenkään sipsejä! kaupat oli just menny kii, ku yritin ostaa. mikä ihme meininki tääl on, että kaupat menee kuudelta sunnuntaisinki kii? :/