maanantai 21. helmikuuta 2011

Jälkeenjääneet pikkuleivät

Moikka. Nyt tekee mieli bloggailla, mutta ei ole mitään ihmeempiä tapahtunut. Onneksi kamerassa oli kuvia, joista voisi vähän yrittää kertoilla. Kuvissa esiintyy pikkuleipiä, joita leivoin makean nälkään kai yli viikko sitten.

Jossain menneessä elämässäni (Pieksämäellä ja/tai Jyväskylässä) olen yrittänyt bongailla leipomisreseptejä, joissa ei tarvita munien tai rasvan vatkaamista. Tsajut-blogista löysin henkkamaukka-keksien ohjeen, jota sitten kokeilin viime leipomiskerralla. Täällä pikku maalaiskeittiössämme ei kuitenkaan ole extempore-tempauksia varten aitoa vaniljaa, joten korvasin sen ihan perus vaniliinisokerilla. Voita pehmitin mikrossa sen verran, että sain sekoitettua sen sokerin ja munien kanssa.

En myöskään asu taloudessa, jossa mahdolliset M&M's -karkit säilyisivät kaapissa äkillisen leipomisinnon varalle. Joten suklaakarkkeja ei ollut saatavilla, mutta onneksi kaapista löytyi sentään jotakin kakunkoristeiden loppuja. Ensimmäisenä sirottelin lautaselle sinisiä koristerakeita ja painelin keksipalluroita niihin.

Siniset rakeet loppuivat taikinanpyörittelyn alkumetreillä, ja seuraavaksi lautaselle kaadettiin hasselpähkinärouhetta. ♥ Rakastan hasselpähkinän ja suklaan yhdistelmää!

Keksipalluroita pyöritellessäni tuli jostakin kummasta oikea ahaa-elämys tai kummastuksen äimäännys: Miksi pikkuleipien täytyisi olla ympyrän muotoisia? Joten kapinoidakseni perinteistä pikkuleipäkaavaa vastaan, muovailin taikinasta muutaman strösselisen henkkamaukka-pökäleen.

Ja lopusta taikinasta pirteitä pikku rinkuloita. Rinkulapikkuleivät paistuivat muita rapeammaksi, ja ne olivatkin pähkinäversioiden kanssa lemppareitani.

Mitäköhän muuta...? Opparijuttuja on tullut tehtyä vaihtelevalla aktiivisuudella, tällä viikolla on loppurutistus leirin suhteen. Lauantaina nimittäin starttaa 30 muksun talvileiri Toukolassa. Askarteluja on vähän väsäilty, niitä voisi esitellä kanssa jossain hetkessä. Viikonloppu oli ihana, koska ♥ tuli meille olemaan. Hengailtiin vaan elokuvia katsoen ja pelejä pelaillen. Saunottiin ja syötiin. Sellaista tavallista. Pakkaset eivät ole paljoa haitanneet, sillä tämä tyttö on nököttänyt aika lailla sisällä. Eh.

(I baked cookies about a week ago. I used different decorations, because I didn't plan to bake, so I had to use what ever we had home at that moment. Bakings were lovely, fast and easy to make.)

4 kommenttia:

Hanna-Kaisa kirjoitti...

mä muutan teille asumaan <3 teet niin ihania ruokia... ite oon laiska tekeen yksin mut kaverin kanssa on kivaa :D

Paola kirjoitti...

ohhoh. mää kyllä luulen, että ei meille oikein mahdu. ku nyt jo on tällänen mukava varastomainen tunnelma, ku on tavaraa niin rutosti. eh. :P

Hanna-Kaisa kirjoitti...

awww hehe :p :D mut jos muutan naapuriin? :D ni sit voin tulla kylään useemmin :D

Paola kirjoitti...

no se kyllä passaa. (: