Tampere kaikilla aisteilla

Muutaman muun asian ohella kaipaan Tamperetta. En pelkästään siellä asuvia ystäviä ja tuttuja tai sen kauppoja tai ravintoloita. Minulla on ikävä Tamperetta kaupunkina, sen tunnelmaa ja oloa.

Useimmiten minulle Tampere juolahtaa mieleeni hajuaistin kautta. Aina kun suihkautan iholleni Yves Rocherin kiivihajuvettä, muistuu mieleeni väistämättä Nekalanluukku, jossa olen kämppäillyt Tampereella työharjoittelujeni aikana. En muista tarkalleen, minkä harkan aikana käytin tuota hajuvettä, mutta nykyään se kuitenkin edustaa koko Tampereellaoloaikaani.

Jossain nastenlehdessä on joskus lukenut, että kun menee ulkomaille, kannattaa heti lentokentältä ostaa jokin uusi hajuvesi ja käyttää sitä koko matkan ajan, jotta tuoksu assosioituisi kyseiseen paikkaan, ja myöhemmin voi fiilistellä matkan muistoja juuri sen hajuveden avulla. Itselläni ei juurikaan ole tuonkaltaisia tuoksumuistileimoja (?), mutta olen tutustunut niihin kämppikseni kautta. Hän kai jotenkin kokee tuoksut kovin vahvasti, ja hänellä onkin monia tuoksuassosiaatioita - niin hyviä kuin huonojakin.

Mutta siis. Kiivihajuvedestä tulee mieleen Tampere. Tampereesta taas tulee mieleen paahdetun sipulin tuoksu sekä voileipägrillin rasvan käry. Ensimmäisessä harkassa olin nimittäin välillä puuhailemassa seurakunnan nuorten kahvilassa Mooriassa, jossa tehtäviini kuului hartauksien pitämisen lisäksi hääräillä keittiössä. Keittiössä väsättiin maailman ihanimpia jäätelöannoksia ja mahtihyviä toasteja. Vaikka toastit olivatkin hyviä, oli illan jälkeen silti aika inha olo, kun hiukset ja vaatteet haisivat rasvalta.

Makuja, jotka nousevat mieleen Tampereesta, ovat esimerkiksi juurikin Moorian toastit, jäätelöannokset ja greippilimsa. Mooriailloissa henkilökuntana olevat saivat joka kerta ilmaiseksi toastin ja jätskin sekä kahvia/teetä/limsaa. Minun vakiojuomani oli greippi-Jaffa, jota siemailin kahdella ohuella pillillä. (:

Etenkin viimeisimmän Tampereen harjoitteluni aikana tein Nekalanluukussa kovin usein jotakin risottoa. Joskus sotkin riisin sekaan omenia ja herkkusieniä, joskus broileria ja sipulia - mitä milloinkin kaapista löytyi. Risotto kaiketi edustaa Tamperetta, sillä muualla en ole juurikaan sellaisia sapuskoita kokkaillut.

Lempi-Tampere-makuni on (Keskustorin) Coffee Housen tiramisulatte. Pieni latte tiramisumakusiirapilla on kai ainoa juoma, jota olen Tampereen Coffee Housessa ostanut. Viime kesänä tilasin sen toki jäälattena, mutta melkein samaa se oli silti. Tampere ja tämä kahvi kuuluvat mielikuvissani yhteen, ja itseasiassa kyseinen juoma on ollut muualla pettymys; Levin Coffee Housessa kahvilan täti lorautti joukkoon aivan liikaa siirappia, mikä teki kahvista liian makean.

Värit/tunnelmat, jotka muistuttavat Tampereesta, nousevat esiin nimenomaan kahviloista. Minusta Tampere on Moorian viininpunainen, Coffee Housen lämmintä ruskeaa ja punaisia kynttilöitä sekä Runo-kahvilan harmonisen sekamelskavärejä. Myös kosken rannassa olevan Rosson punaiset tai vihreät (en muista, kumpia ne ovat, vaiko kenties molempia) lamput ja syysveden tummuus kuuluvat minun Tampere-kuvaani.

Tampere on minulle ennen kaikkea syksyinen. Ihanat kaupungin valot, jotka sukeltavat märkänä kiiltävään asfalttiin. Eikä pelkästään syysiltainen, vaan Tampere on myös kuulasta kirpeää syksyilmaa ja oranssina ja keltaisena hehkuvia lehtipuita. Lapasia, pipoja ja huiveja, sekä kirpputorien pöytien värikkyyttä.

Toki tiedän myös kesä-Tampereen, talvi-Tampereen ja kevät-Tampereen. Syksyihmisenä kai se syksyinen on minulle rakkain. Pidän silti Tampereen kesän iloisuudesta ja värikkyydestä, siitä kun ympärillä on paljon erinäköisiä ihmisiä. Talvella kaupunki näyttää elegantilta (hmm syksyllä myös), keväällä ehkä hiukan leikkisältä. Kaikki Tampereen värit ovat rakkautta.


Kuuloaistiin liittyviä Tampere-juttuja jouduin jonkin aikaa miettimään. Kuten ei tuoksuistakaan, myöskään musiikista ei ole syntynyt kovin paljoa mitään merkittäviä assosiaatioita. Ysiluokalla piti tehdä jokin oman elämän mixtape, johon tuli nauhoittaa sellaisia biisejä, jotka liittyivät oman elämän tärkeisiin hetkiin, tai joista tulee mieleen jokin tunne tai tilanne. Silloinen oman elämän sound track oli kovin valju, mutta nykyään osaisin sentään nimetä vähän enemmän biisejä, jotka liittyvät johonkin. o_O

Nekalanluukun voimabiisini oli ensimmäisen harjoitteluni aikana Sian Electric bird. Sinä syksynä telkkarissa oli pyörinyt Lindexin neulevallankumousmainos (??), jossa tämä biisi soi. Tykästyin siihen kovin, ja se olikin silloin eniten kuuntelemani kipale. Se sopi niihin tilanteisiin, kun luukku tuntui liian pieneltä kahdelle, kun syksy tuntui liian pimeältä ja ahdistavalta, kun koulujutut ja ikävä kalvoivat mieltä. Kuuntelin sitä kuitenkin myös niinä hetkinä, kun syksy tuntui suloiselta ja elo ihanalta. Varsinainen monitoimibiisi siis.

Toinen biisi, joka liittyy etenkin ensimmäiseen harkkaan (se oli se seurakunnan nuorisotyön harjoittelu siis), on Olli Heleniuksen Sinusta voima virtaa. Helenius oli trionsa kanssa esiintymässä nuorten leirillä, keikka oli vallan hieno. Intiimi ja tunnelmallinen, koskettava. En ollut ennen kuullut koko tyypistä, mutta tykästyin hänen musiikkiinsa kyllä kovasti. Vähän myöhemmin - Maata näkyvissä -festareilla - ostinkin hänen levynsä ja kuuntelin etenkin tuota yhtä biisiä paljon.

Tampereen kokemiseen tuntoaistilla liittyy toki aivan kaikki. Ne kirpeät syksyilmat, sade hiuksissa ja iholla (en koskaan osaa käyttää sateenvarjoa), lämpimät ystävähetket ja halaukset, itkupotkuraivarit ja kyyneleet. Tamperetta on se, kun kävelee kirppistelemässä tai istuu paikallisbussissa, nousee Kyttälän rappusia, istuu kirkonpenkissä tai nukkuu Nekalanluukun huonolla patjalla. Tampere on tuntunut hyvältä, mutta myös sattunut. Se on kutkuttanut perhosina masussa ja kiertänyt ikävänä tunteena vatsassa. ("se on psykosomaattista")

Fyysisimmillään minun Tampereeni on Udoka. Se on djemben soittaminen niin, että kämmeniä kihelmöi, siskon kanssa hölmöilyä niin, että poskiin sattuu hymyilyn takia, sekä afrikkalaista tanssia niin, että hiki lentää. Tampere on Udokaa ja Udoka on rakkautta. Ystäviä, kulttuureita, musiikkia, rytmiä. Hengittämistä ja sydämen lyöntejä.

Rakkauteni Tamperetta kohtaan on kestänyt suunnilleen kaksi vuotta. Vaikka olin koko pienen ikäni asunut lähellä Tamperetta (~40 km:n päässä), ensirakkaus tähän kaupunkiin iski vasta pari vuotta sitten syksyllä. Nämä pari vuotta ovat kuluneet vaihtelevan tiiviin yhteydenpidon merkeissä, viime aikoina lähinnä kaukorakautena. Ikävä on suuri, en malta odottaa seuraavaa tapaamistamme. ♥

(Haaveilin tällaisesta pinssistä kauan, kunnes nyt kesän lopulla sain kämppikseltä tämän ihanuuden. Kämppis oli kesän Tampereen vaikutuspiirissä, kesätöissä Nokialla, ja toi mukanaan mitä ihanimman tuliaisen.)

Kuvat:

Nenä
Suu
Silmä
Korva
Kädet ja jalat