ihQ-pinkkiä

Tänään oli mukava päivä. Se alkoi leppoisasti Naapureina Madridissa -sarjaa tölläämällä ja sen henkilöiden toilailuille naureskelemalla. Siinä samalla vetäisin kupuuni jotain pientä aamupalaa, muistaakseni jugustin ja paahtoleipää.

Puolen päivän jälkeen koko perhe pakkautui autoon, ja auto lähti liikkeelle suuntanaan Tampere. Minulla oli tänään ylläni seuraavaa:

Nenälläni oli päivän mittaan sekä silmälasit että (Tokmannilta ostetut) aurinkolasit. Ei tietenkään yhtä aikaa, vaan vaihtelin niitä tilanteen mukaan.

Korvissa killuivat Seppälän papukaijakorvikset, joita en ole pitänyt pitkään aikaan. Hiukset olivat taiteellisen teinin Pikku Myy -kampauksella, jota olen pitänyt nyt aika usein.

Hä? Ihan mukana taas...

Pukuna (tykkään käyttää puku-sanaa, vaikka terkoitan ihan vain vaatteita) minulla oli Henkkamaukan trikoohame ja Sittarista ostetut leggingsit.


Jaloissa oli kissan kanssa mätsäävät kiilakorkotennarit. Ostin ne maanantaina Ideaparkin Dinskosta, maksoivat aika vähän rahaa (9,90).

Mietin, että näytän taas joltakin rintasyöpätietoisuusmainokselta, mutta ei se onneksi menoa haitannut. Ajeltiin siis Tampereelle, sisko oli menomatkalla ratissa. Kun päästiin perille Satamakadulle, oltiin kohteessa noin kaksi minuuttia ja lähdettiin takaisin kotiin. Heitettiin vain sisko kämpillensä, sillä hänellä oli kantamuksinaan dvd-kassillisen lisäksi pinnatuoli, jota ei olisi ollut kiva kuljettaa junassa.

Minä ajoin kotimatkalla. Oli kivan jännää, koska en ole ennen ajellut Tampereella keskustassa, Meni kuitenkin ihan näppärästi ja löysin itseni pian motarilta. Oli kivaa ajaa kovaa, mutta jossain vaiheessa iskä rajoitti kaasujalkaani. :c Olin siis ajanut ihan rajoituksien mukaisesti, mutta kuulemma renkaat eivät kestä niin kovaa ajamista. Tai jotain.

Myöhemmin lähdettiin äidin kanssa kirpparille käymään. Tutkailtiin sen tarjonta (ei löytynyt mitään) ja käppäiltiin sitten Toikkarille. Illalla oli helmikurssi, mutta koska olimme vähän liian ajoissa, istuskelimme keinussa odottamassa. Huomasin, että pinkki teema jatkui eväsjugurtissani ja jalkoihin vaihtamissani crocseissa.


Siis ihan vain yksi noista crocs-koruista (huomaa Jyrsis-koru! :p) on pinkki. Vaaleanpunaisia pehmokenkiä en sentään ole (vielä?) hankkinut.

Helmikurssisysteemi alkoi puoli kuuden maissa ja minun lisäkseni oli muistaakseni viisi askartelijaa. Muut tekivät vaikka mitä hienoja kaula- ja rannekoruja, mutta minä päätin tehdä jotakin simppeliä. Syistä että a) silmääni ei niin kovin miellytä ne monimutkaisemmat mallit ja b) en ole kovin tottunut väkertämään pienten helmien kanssa. Tein pari rannekorua loppukesän juhlia silmälläpitäen -ylläri ylläri - pinkeistä helmistä.

Helmihommat kestivät noin puoli yhdeksään, sitten kävelimme äidin kanssa kotiin. Ilma oli vielä aurinkoinen ja kuuma, ja puna-apiloiden makea tuoksu kävi hyvin yhteen päivän värin kanssa.

Yhteis(käsi)työtä

Sattuipa nyt syksyllä niin, että pari luokkakaveria valmistui. Sattuipa myös niin, että toinen heistä kohtasi suuren onnen; Mrj:lle syntyi pikkuinen tyttö. Hänen ensimmäinen lapsensa. Tottahan luokkakavereiden täytyy jotenkin onnitella tuoretta äitiä. Joku keksi, että väsäisimme vauvalle peiton.

S hankki äitinsä kangaskaupasta meille tarvikkeet, seitsemän tyttöä ryhtyi neulomaan puuvillalangasta 15x15 cm kokoisia tilkkuja. Tilkkujen valmistuttua Kämppis, T ja T kursivat laput yhteen, jonka jälkeen M surautti tilkkuluomuksen kiinni flanellikankaaseen. Lopputulos oli kerrassaan suloinen:

Kivaa, että saimme yhdessä aikaiseksi jotakin näin ihanaa. Vaikka jokainen teki tilkkuja omalla käsialallaan ja niistä tuli vähän eri kokoisia, ne asettuivat yhteen ihan kiltisti. Jokainen teki tilkkunsa haluamallaan neuleella (minä neuloin yhden aina oikeaa, yhden ruutuja, yhden helmineuletta ja yhden jotain sekalaista raitaa) ja kun ne liitettiin yhteen, syntyi mainiota, mukavan eläväpintaista silmän iloa. (: Hyvä me!

Tuore äitikin toiottavasti piti luomuksestamme. Ainakin huomioimme sen, että hän ei ole mikään sokerisen vaaleanpunaisen ystävä. Tekemämme peitto onkin sekä tytölle että pojalle sopiva, värit ovat melko retrot. Ehkä ne muistuttavat Mrj:aa omasta vauvaudestaan 70-luvulla? :p

Karkkileikki, kasvisleikki, värileikki

Eiliseltä kauppareissulta kotiin kannettiin pussillinen M&M's-karkkeja. Niitä tarvittiin leipomiseen. Ensin ne kaadettiin pieneen kulhoon.

Kämppiksen mielestä sinisiä karkkeja oli erityisen paljon. Minusta ei. Minun mielestäni valloilla oleva väri vaihteli sen mukaan, miten karkkeja oli sekoitettu. Ensin oranssit näyttivät valtamakeisilta (vrt. valtaväestö o_O), sitten kai vihreät. Jotta asian oikea laita selviäisi, karkit piti lajitella väreittäin.

Lajittelun jälkeen meillä oli kuusi eriväristä (ruskeat rajaantuivat kuvasta pois) karkkikasaa, mutta eipä niistäkään voinut vielä sanoa mitään varmaa. Esimerkiksi sininen ja punainen kasa näyttäisi olevan aika isoja, mutta ne ovat levittyneet laajalle. Sen sijaan keltaiset ja vihreät namuset ovat aika tiiviisti. Ainoa keino olisi siis laskeminen.

Kun törkin karkkeja jonoon, mieleeni tuli Pikku Kakkosen savianimaatiojutut, joita aina välillä on tullut telkkarista. Ne sellaiset, joissa köntti muovailuvahaa muuttuu pieniksi palloiksi, ja ne vierivät musiikin soidessa eri muodostelmiin ja yhdistyvät taas isommiksi pallukoiksi jne. Karkkien tökkiminen muodostelmiin sai meidät kuitenkin varmuuteen siitä, mikä oli vallitseva väri meidän karkkipussillisessamme:

1. Punaisia 40 kpl
2. Sinisiä 38 kpl
(joista yksi tuossa vaiheessa ja Kämppiksen mahassa)
3. Keltaisia 36 kpl
4. Ruskeita 35 kpl
5. Vihreitä 34 kpl
6. Oransseja 32 kpl

Näin ollen siis jokaista väriä oli pussissa keskimäärin 35,83 kpl. Karkkileikki ei kuitenkaan loppunut värien laskemiseen, vaan Kämppis halusi tehdä vielä yhden jutun:

Kämppis halusi vielä kuvan karkeista niin, että ne olisivat kerroksittain värien mukaisesti. Hänelle kaikki sateenkaarijutut ovat sydämenasioita, ja minäkin räpsäisin kuvan, sillä kyllähän tämä sateenkaarilasi on ihan soman näköinen. (: Soman näköisiä olivat myös pikkuleivät, jotka olivat M&M's:n ja Myllyn paras -kauramurotaikinan liiton tulos:

Nam. Mutta ei siinä vielä kaikki. Värileikki ei loppunut siihen, vaan jatkui kasvisleikin muodossa. Kun raastaa porkkanoita ja valkosipulia, silppuaa purjoa, palastelee paprikaa ja heittää kaiken tuon kattilaan pyörimään öljyssä, syntyy monenmoista mukavaa; kasviksien sihinä kattilassa on kivaa kuunneltavaa, valkosipulin ja muiden mausteiden (mustapippuria, pizzamaustetta ja ripaus suolaa) loihtima tuoksu on herkullista haisteltavaa ja kaiken tuon värikkyyden katseleminen on iloista ihmettelyä. Harmi vaan, ettei kuva taida antaa oikeutta tälle sörssäykselle.

Kun sörssäystä levitettiin kaulitulle patonkitaikinalle, lisättiin juustoraastetta ja käärittiin rullalle sekä vielä paistettiin uunissa jonkin aikaa, syntyi iltapalasta saunan jälkeiseen kaverihetkeen, joka sisälsi improjuttua telkkarista ja Ice age 2:n katselemista. Laiska ja lamauttava lössölauantai muuttui leppoisaksi lauantaiksi.

Rintasyöpäasustus

Kuten kaikki varmaan tiesivät, perjantaina oli Roosa nauha -kampanjaan liittyvä Pukeudu pinkkiin -päivä. Minun oli tarkoitus osallistua moiseen tempaukseen jo viime vuonna, mutta jostain syystä pinkkipäivän aamuna olinkin unohtanut koko homman. Toisaalta minulla ei tainnut edes olla rajallisessa vaatevalikoimassani (olin silloin harjoittelussa) mitään pinkkiä tai vaaleanpunaista. Tänä vuonna oli uusi yritys.

huppari - Seppälä
helmet - kirppikseltä
t-paita - Gina Tricot
farkut - Lindex


...ja lisäksi...


sukat :D - Tokmanni
korvikset - Glitter

Sen lisäksi, että hihhuloin siskon kämpällä teinipeilikuvausta harjoittaen, käytin pinkkipäiväasuani ajellessa bussilla ympäri Tamperetta. Ensin matkustin Kissanmaalta keskustaan hakemaan ♥:n serkun avaimia. Samalla reissulla piipahdin myös Sokoksella ja ostin pari pitkähihaista tavallista paitaa (pinkin ja lilan, ensimmäiset ostokseni Sokokselta ikinä) sekä KappAhlissa, josta mukaani tarttui vallan söpöt korvikset. Sokoksen edessä odotellessani diakonitunne oli taas vallalla, kun jonkinasteisessa laitamyötäisessä oleva mies tuli juttelemaan minulle. Ihan en pysynyt kartalla kaikissa hänen puheissaan, mutta sen verran muistan, että miehellä on suunnilleen minun ikäiseni tytär, hän on töissä jossakin autojutussa ja hän taisi olla musiikkimiehiä. Kovasti hän nimittäin löysi keskustelustamme aasinsiltoja iskelmäkappaleisiin.

Kun ♥:n serkku oli toimittanut minulle avaimensa, hyppäsin bussiin numero 27. (En ehtinyt vaihtaa kovin montaa sanaa, harmi kyllä.) Sillä ajelin jonnekin, jossa en ollut koskaan ollut, ja jäin jollakin pysäkillä pois. Pari pysäkkiä liian aikaisin, mutta onneksi ei tarvinnut kävellä silti pitkää matkaa. (Mukanani oli matkustuslaukku, joka muuten myös oli pinkki.) Löysin minulle kuvaillun vauvankakan värisen puutalon ja pimpotin ovikelloa. Sisältä kuului koiran haukkumista ja Tiina tuli avaamaan oven. Kävin siis vieraisilla Tiinalla, jonka olen viimeksi nähnyt varmaan Maata näkyvissä -festareilla vuosi sitten. Oli ihana nähdä. Juteltiin, syötiin ja oltiin vaan. Illalla Tiina saattoi minut bussipysäkille, josta huristelin takaisin keskustaan. Menin asemalle ♥:aa vastaan, bussiajelimme Kaukajärvelle. Ja myöhemmin illalla Valkeakoskelle. Mistä myöhemmin lisää. Mutta olipahan vaan mukava pinkkipäivä.

PS: Luokkaveri oli opparitylsistyksissään googlettanut sanat "huoh lollero". Kuvahaun tuloksissa komeilee muutamia minun ja kämppiksen kuvia. Olemme kai aika teinejä. :P Hmm, itsestäni sen jopa allekirjoitan. Katsokaa nyt vaikka tämänkin postauksen kuvia. Huoh lollero.

Tampere kaikilla aisteilla

Muutaman muun asian ohella kaipaan Tamperetta. En pelkästään siellä asuvia ystäviä ja tuttuja tai sen kauppoja tai ravintoloita. Minulla on ikävä Tamperetta kaupunkina, sen tunnelmaa ja oloa.

Useimmiten minulle Tampere juolahtaa mieleeni hajuaistin kautta. Aina kun suihkautan iholleni Yves Rocherin kiivihajuvettä, muistuu mieleeni väistämättä Nekalanluukku, jossa olen kämppäillyt Tampereella työharjoittelujeni aikana. En muista tarkalleen, minkä harkan aikana käytin tuota hajuvettä, mutta nykyään se kuitenkin edustaa koko Tampereellaoloaikaani.

Jossain nastenlehdessä on joskus lukenut, että kun menee ulkomaille, kannattaa heti lentokentältä ostaa jokin uusi hajuvesi ja käyttää sitä koko matkan ajan, jotta tuoksu assosioituisi kyseiseen paikkaan, ja myöhemmin voi fiilistellä matkan muistoja juuri sen hajuveden avulla. Itselläni ei juurikaan ole tuonkaltaisia tuoksumuistileimoja (?), mutta olen tutustunut niihin kämppikseni kautta. Hän kai jotenkin kokee tuoksut kovin vahvasti, ja hänellä onkin monia tuoksuassosiaatioita - niin hyviä kuin huonojakin.

Mutta siis. Kiivihajuvedestä tulee mieleen Tampere. Tampereesta taas tulee mieleen paahdetun sipulin tuoksu sekä voileipägrillin rasvan käry. Ensimmäisessä harkassa olin nimittäin välillä puuhailemassa seurakunnan nuorten kahvilassa Mooriassa, jossa tehtäviini kuului hartauksien pitämisen lisäksi hääräillä keittiössä. Keittiössä väsättiin maailman ihanimpia jäätelöannoksia ja mahtihyviä toasteja. Vaikka toastit olivatkin hyviä, oli illan jälkeen silti aika inha olo, kun hiukset ja vaatteet haisivat rasvalta.

Makuja, jotka nousevat mieleen Tampereesta, ovat esimerkiksi juurikin Moorian toastit, jäätelöannokset ja greippilimsa. Mooriailloissa henkilökuntana olevat saivat joka kerta ilmaiseksi toastin ja jätskin sekä kahvia/teetä/limsaa. Minun vakiojuomani oli greippi-Jaffa, jota siemailin kahdella ohuella pillillä. (:

Etenkin viimeisimmän Tampereen harjoitteluni aikana tein Nekalanluukussa kovin usein jotakin risottoa. Joskus sotkin riisin sekaan omenia ja herkkusieniä, joskus broileria ja sipulia - mitä milloinkin kaapista löytyi. Risotto kaiketi edustaa Tamperetta, sillä muualla en ole juurikaan sellaisia sapuskoita kokkaillut.

Lempi-Tampere-makuni on (Keskustorin) Coffee Housen tiramisulatte. Pieni latte tiramisumakusiirapilla on kai ainoa juoma, jota olen Tampereen Coffee Housessa ostanut. Viime kesänä tilasin sen toki jäälattena, mutta melkein samaa se oli silti. Tampere ja tämä kahvi kuuluvat mielikuvissani yhteen, ja itseasiassa kyseinen juoma on ollut muualla pettymys; Levin Coffee Housessa kahvilan täti lorautti joukkoon aivan liikaa siirappia, mikä teki kahvista liian makean.

Värit/tunnelmat, jotka muistuttavat Tampereesta, nousevat esiin nimenomaan kahviloista. Minusta Tampere on Moorian viininpunainen, Coffee Housen lämmintä ruskeaa ja punaisia kynttilöitä sekä Runo-kahvilan harmonisen sekamelskavärejä. Myös kosken rannassa olevan Rosson punaiset tai vihreät (en muista, kumpia ne ovat, vaiko kenties molempia) lamput ja syysveden tummuus kuuluvat minun Tampere-kuvaani.

Tampere on minulle ennen kaikkea syksyinen. Ihanat kaupungin valot, jotka sukeltavat märkänä kiiltävään asfalttiin. Eikä pelkästään syysiltainen, vaan Tampere on myös kuulasta kirpeää syksyilmaa ja oranssina ja keltaisena hehkuvia lehtipuita. Lapasia, pipoja ja huiveja, sekä kirpputorien pöytien värikkyyttä.

Toki tiedän myös kesä-Tampereen, talvi-Tampereen ja kevät-Tampereen. Syksyihmisenä kai se syksyinen on minulle rakkain. Pidän silti Tampereen kesän iloisuudesta ja värikkyydestä, siitä kun ympärillä on paljon erinäköisiä ihmisiä. Talvella kaupunki näyttää elegantilta (hmm syksyllä myös), keväällä ehkä hiukan leikkisältä. Kaikki Tampereen värit ovat rakkautta.


Kuuloaistiin liittyviä Tampere-juttuja jouduin jonkin aikaa miettimään. Kuten ei tuoksuistakaan, myöskään musiikista ei ole syntynyt kovin paljoa mitään merkittäviä assosiaatioita. Ysiluokalla piti tehdä jokin oman elämän mixtape, johon tuli nauhoittaa sellaisia biisejä, jotka liittyivät oman elämän tärkeisiin hetkiin, tai joista tulee mieleen jokin tunne tai tilanne. Silloinen oman elämän sound track oli kovin valju, mutta nykyään osaisin sentään nimetä vähän enemmän biisejä, jotka liittyvät johonkin. o_O

Nekalanluukun voimabiisini oli ensimmäisen harjoitteluni aikana Sian Electric bird. Sinä syksynä telkkarissa oli pyörinyt Lindexin neulevallankumousmainos (??), jossa tämä biisi soi. Tykästyin siihen kovin, ja se olikin silloin eniten kuuntelemani kipale. Se sopi niihin tilanteisiin, kun luukku tuntui liian pieneltä kahdelle, kun syksy tuntui liian pimeältä ja ahdistavalta, kun koulujutut ja ikävä kalvoivat mieltä. Kuuntelin sitä kuitenkin myös niinä hetkinä, kun syksy tuntui suloiselta ja elo ihanalta. Varsinainen monitoimibiisi siis.

Toinen biisi, joka liittyy etenkin ensimmäiseen harkkaan (se oli se seurakunnan nuorisotyön harjoittelu siis), on Olli Heleniuksen Sinusta voima virtaa. Helenius oli trionsa kanssa esiintymässä nuorten leirillä, keikka oli vallan hieno. Intiimi ja tunnelmallinen, koskettava. En ollut ennen kuullut koko tyypistä, mutta tykästyin hänen musiikkiinsa kyllä kovasti. Vähän myöhemmin - Maata näkyvissä -festareilla - ostinkin hänen levynsä ja kuuntelin etenkin tuota yhtä biisiä paljon.

Tampereen kokemiseen tuntoaistilla liittyy toki aivan kaikki. Ne kirpeät syksyilmat, sade hiuksissa ja iholla (en koskaan osaa käyttää sateenvarjoa), lämpimät ystävähetket ja halaukset, itkupotkuraivarit ja kyyneleet. Tamperetta on se, kun kävelee kirppistelemässä tai istuu paikallisbussissa, nousee Kyttälän rappusia, istuu kirkonpenkissä tai nukkuu Nekalanluukun huonolla patjalla. Tampere on tuntunut hyvältä, mutta myös sattunut. Se on kutkuttanut perhosina masussa ja kiertänyt ikävänä tunteena vatsassa. ("se on psykosomaattista")

Fyysisimmillään minun Tampereeni on Udoka. Se on djemben soittaminen niin, että kämmeniä kihelmöi, siskon kanssa hölmöilyä niin, että poskiin sattuu hymyilyn takia, sekä afrikkalaista tanssia niin, että hiki lentää. Tampere on Udokaa ja Udoka on rakkautta. Ystäviä, kulttuureita, musiikkia, rytmiä. Hengittämistä ja sydämen lyöntejä.

Rakkauteni Tamperetta kohtaan on kestänyt suunnilleen kaksi vuotta. Vaikka olin koko pienen ikäni asunut lähellä Tamperetta (~40 km:n päässä), ensirakkaus tähän kaupunkiin iski vasta pari vuotta sitten syksyllä. Nämä pari vuotta ovat kuluneet vaihtelevan tiiviin yhteydenpidon merkeissä, viime aikoina lähinnä kaukorakautena. Ikävä on suuri, en malta odottaa seuraavaa tapaamistamme. ♥

(Haaveilin tällaisesta pinssistä kauan, kunnes nyt kesän lopulla sain kämppikseltä tämän ihanuuden. Kämppis oli kesän Tampereen vaikutuspiirissä, kesätöissä Nokialla, ja toi mukanaan mitä ihanimman tuliaisen.)

Kuvat:

Nenä
Suu
Silmä
Korva
Kädet ja jalat

Colours of the wind week

Tiistaina PTR värjäsi minun ja M:n hiukset. Yleensä olen värjännyt hiuksiani vain värihuuhteluilla, jotka kestävät päässä suunnilleen viikon, mutta tällä kertaa halusin vähän kestävämmän lopputuloksen. En kuitenkaan kestoväriä, sillä pidän luonnollisesta väristäni, enkä sitäpaitsi jaksaisi värjäillä juurikasvuani piiloon jatkuvasti. Yleensä olen valinnut punaisen värin, ja tälläkin kertaa punainen houkutteli. Tokmannilla oli yhtä ainoaa punaista kevytväriä, joten ostin sen. Väri oli nimeltään vaaleanruskea punamahonki. Lopputulos oli kuitenkin aika tumma, tummempi kuin olin ajatellut. Onneksi tämäkin väri on kiva, ettei tullut mitään katastrofia. Tämä väri näyttää kivan erilaiselta eri valoissa. Hauskaa. ^^*



Keskiviikkona uimahallikäynnin jälkeen käväisin Kaimakaverillani, olin luvannut hakea hänen djembensä muuttoa karkuun, minun luokseni hoitoon joksikin aikaa. Kaima pyysi minua myös katsomaan, josko hänen kirpparitavaroissaan olisi jotakin, mikä minua kiinnostaisi. Ilmaisshoppailin vihkon ja kirjepapereita sekä tosi kivan pitkän paidan, jonka väri sattui sopimaan nykyiseen hiusväriini. Tumma poltettu oranssi, sanoisinko. Oli ihana nähdä Kaimaa pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia.





Torstaina tehokkaan tiimityörupeaman jälkeen kävimme S:n kanssa Seppälässä. S tarvitsi hautajaisiin paidan, minä keskityin aleshoppailuun. Hämmästyin taas, kuinka taitava aleshoppailija olenkaan; Ostin alkuperäishinnaltaan 57,15 euron ostokset kymmenellä eurolla ja neljälläkymmenelläviidellä sentillä. Mukaan kaupasta lähti ainakin hienostelualkkareita ja pari huivia. Tuo keltapinkki teinihuivi oli ihana löytö, etenkin kun olin joutunut edellisenä päivänä luopumaan rakkaimmasta huivistani. Kukallinen venäläishuivini lähti jonkun pitkäkyntisen matkaan koululta, harmittaa kovasti. :CC


Tänään tuntui ihan lauantailta. Kun minä lojuin vielä sängyssäni, kämppikseni oli jo käynyt kaupassa ja tuonkaltaisen aktiivisuuden ansiosta vietimme hänen kanssaan boheemia taiteilija-aamiaista eilen siivotussa keittiössämme. Pöydässä oli ainakin tummia viinirypäleitä, kultaisia sämpylöitä ja raikasta jugurttia. Aurinko kirkasti kahdenlaiset kukkaverhot ja kukallisen vahakankaan (kaikki villin värikkäitä, ihana sekamelska!) ja taustalla soi Ultra bran hörhölyriikat. Ihana lauantaiaamu perjantaina. ♥



Koska oli meneillään taiteilija-aamiainen, halusin ottaa esille vesivärit ja maalata jotakin. Kämppiksen Nepalista tuodut norsuasiat toimivat suuntaviivoina piirustukselleni. Oli kivaa pitkästä aikaa maalata, ja olisin voinut tehdä vielä toisenkin kuvan, mutta lähdinkin saattamaan kämppistä junalle. Ulkona oli taas vallan mainio ilma, että pakkohan kämpästä oli jonnekin liikahtaa.


Kävin kämppiksen kanssa kirjastossa, lainasin itselleni elokuvia. Jatkettiin matkaa juna-asemalle päin ja erottiin kirpputorin kohdalla. Itselleni en tällä kertaa löytänyt mitään ostettavaa (jazz-aiheiset lasinaluset meinasivat lähteä mukaani ja päästä huoneeni seinälle, mutta en sitten jaksanutkaan ostaa niitä), mutta eräässä pöydässä oli huokealla hinnalla kämppiksenväriset tennarit. Juuri lähtiessämme kämppis oli harmitellut, ettei ulkona voi vielä pitää tennareita, kun on niin märkää. Hän on myös maininnut, kuinka harmillista on, että hänen tennarikokoelmansa on pienentynyt olemattomiin luonnollisten poistumien (?) kautta. Joten nämä kenkulit olkoon kämppikselle!

Tänään minulla oli ruokana herkkusienikebabpastaa, se oli oikein herkullisen punaista. Ja herkullista. Kotimatkalla näin kirjavan pörrökisun. Muita viikon värejä olivat ainakin ulkoiluposkienpunainen ja auringonvalkoinen.