tiistai 4. toukokuuta 2010

Ajatuksia pyörittämässä


Tänään - kuten joka tiistai - harjoittelupaikassani oli nuorten harrasteilta. Lähdimme nuorten palavarin jälkeen tivoliin ja kaikki saivat viisi lippua käytettäväkseen. Minä myös. (:


Ensin olin käytettävissä, jos joku nuori jäisi erilleen muusta porukasta. Eli olisin voinut mennä laitteisiin sen kanssa, joka olisi mahdollisesti ollut yksin. Nuoret liikkuivat kuitenkin koko porukalla, joten minä olin se, joka joutui menemään laitteisiin yksin. yhyhy. :P


Ensimmäisen lipun käytin laitteeseen nimeltä Twister. Sellainen kovasti pyörivä juttu. Siihen uskaltauduin, koska se ei mennyt korkealla. Pyöritys ei minua haittaa, mutta korkeanpaikankammoni takia en halua mennä ylhäällä pyöriiin vekottimiin. Twister oli hyvä. Oli virkistävää saada pää pyörälle ja vatsan pohjaan muljauksia ihan konkreettisesti, kun siihen asti vastaavia tuntemuksia oli syntynyt psykosomaattisesti. [=yksi lempisanoistani.] Kaukana ovat kuitenkin ne vuodet, kun luokkakaverini kanssa käytiin Särkänniemen Hurvelissa 11 kertaa peräkkäin. Yksi Twister-kerta riitti minulle.


Toisen lippuni käytin tölkkienkumoamispeliin. Kahdella pallolla piti saada tölkkipino kaatumaan. Sain muistaakseni kuusi tölkkiä nurin, palkinnoksi sain kurjan merihevosen muotoisen vesipyssyn. :DD


Kolmas lippu joutui kummitusjunaa hoitavan tivolimiehen taskuun. Luonnehtisin kummitusjunaa tunariksi. No, kenties se on suunnattu vähän pienemmille tivolikävijöille. (:


Neljännellä lipulla ostin arvan. Availin luukkuja ja löysin voittokortin (jokaisessa arvassa oli piilossa kai kuusi korttia, hertoilla voitti. joka arvassa oli yksi voitto.) herttakasin. Sillä sain itselleni söpöisen pehmokoiran. Nams.


Ajattelin käyttää viimeisen lippuni toiseen Twister-pyöritykseen, mutta en jaksanutkaan mennä laitteeseen yksin. Joten käytin viimeisen lipun toiseen arpaan, josta löytyi myös herttakasi. Koirani sai kaveriksi töyhtöpäisen nallen.


Tivoli oli mukava, vähän niin kuin vapun jatke. Vappupostaus taisi mennä vähän ohi;olisin kyllä halunnut kirjoitella viikonlopun tapahtumista, mutta nyt tuntuu jo vähän tyhmältä kirjoittaa niinkin vanhoista jutuista. Sen voin sanoa, että vappu oli kiva ja tuli naurettua oikein paljon. (((:

Ei kommentteja: