tiistai 13. syyskuuta 2011

Sekalaisia rahareikiä

Viime aikoina olen onnistunut onneksi pitämään kukkaron nyörit aika hyvin suljettuina, ja olen pidättäytynyt turhasta shoppailusta. Vähät pennoset ovat sen sijaan menneet syöttölöiden antimiin (Tampereella ollessa tuli käytyä maistelemassa mm. Subwayn, New yorkin ja parin kiinalaisen pöperöitä), mikä ei minusta ole niin paha. Joitakin ostoksiakin on silti tullut tehtyä, ja keräsin niitä nyt yhteiseen postaukseen.

Kenkulit löytyivät siis Nekalan Salsa-kirppikseltä eurolla. Omat jalat olisivat mielellään adoptoineet vekkulit avokkaat, mutta numero kenkien pohjassa oli liian pieni. :c Ostin kengät kuitenkin, sillä ajattelin että sisko saattaisi tykätä niistä myös. Ei ainakaan kuulunut mitään valituksia. (:

Samalta kirppisreissulta lähti mukaan vähän sisustusjuttuja. Katsoin itsekin näitä esineitä sillä silmällä, mutta ohitin ne kuitenkin, kun ajattelin etten halua ostaa mitään turhaa pölynkerääjää. ♥ tykkäsi myös näistä jutuista, ja pyysi minua ostamaan nämä. (kirppiksellä ei käynyt kortti, ja minä olen meistä ainoa, jolla yleensä on käteistä -.- :P) Euron ja kolme euron hinnat eivät verottaneet lompsaa liikaa, ja kannettiin nämä kaverukset sitten kotiin. Itse tykkään etenkin tuosta mietteliään näköisestä ukkelista.

Sitten seuraa valitettavan huonon näköisiä kuvia kivoista vaatteista:

LUUMUN värinen neuletakki on myös kirppikseltä kotoisin. Jo ennen Tampereen reissua käväistiin Mellunmäen kirpputorilla, ja kierroksen loppupuolella yhdestä rekistä astui esiin mukavan oloinen neule. Syksyn ostoslistallani olikin jokin ohuehko neuletakki, jolla voisi verhota varsinaiset asut (!?). Olin kokeillut Anttilassa sellaista lerpakehelmaista villatakkia, mutta jahkailtuani jättänyt sen vielä kauppaan. Mukavasti 18 euroa halvemmalla - eli kahden euron kolikolla - sain ihan kelpo neuleen. Ihan vaan H&M:n tuotantoa, mutta hyvässä kunnossa. Ei mitään nyppyjä tai ylimääräisiä lankoja. Kiva juttu.

Tuo ylempi kuva on kyllä varsinainen pohjanoteeraus!! Kuva esittää siis papukaijakuosista mekkoa, jonka etumus on vähän sellainen rusettimainen, ja jossa on niskan taakse sidottavat nauhat. Olisi näköjään kannattanut kuvata se jonkun (esim. minun) päällä! Asukuviin se tuskin pääsee ihan hetkeen, koska säät eivät taida suosia mekkoja enää. Onneksi sentään lähikuva papukaijasta on ihan kivuli.

Mekko on Tallinnan reissun tuliainen itselleni. Ostin sen Virukeskuksesta, kaupasta nimeltä Promod. Vaikka jahkailin sovituskopissa ("mutta en tarvitse mekkoa"), ♥ sai ylipuhuttua minut ostamaan mekon. Eikä hinta siis loppujen lopuksi ollut kovin suolainen, kunhan vain jahkailin. Pulitin pirteästä vaatekappaleesta seitsemän euroa. Virolaiset eivät ilmeisesti ole kovin innnostuneet papukaijoista, sillä mekon hintaa oli alennettu jo neljä kertaa! :D

Viime viikolla pyörähdettiin joku päivä Itiksessä. Kulutettiin vain aikaa ja koitettiin miettiä, mitä vietäisiin tuliaisiksi ♥:n enolle. (Lauantaina tehtiin visiitti sinne.) Taisin piipahtaa myös Indiskassa, ja tsekata alekorin. Sieltä löysin itselleni kauniin ison sormuksen. Hintaa kaunottarella oli kaksi euroa.

Ja sitten Jeesus-tarroja koko loppuelämäksi! :P Tampere-loman puolessa välissä käytiin Ideaparkissa, ja käväisin hieman katsomassa, mitä Sinellistä löytyisi. Sinne oli pantu pystyyn jonkinlainen löytötori, jossa oli kaikenlaisia askartelujuttuja pilkkahintaan. Itse bongasin korin, jossa oli Jeesus-tarra-arkkeja kahdenkymmenen sentin kappalehintaan. Mietin, että voisi ostaa niitä muutaman, ehkä eurolla. Yritin siinä sitten valita parhaita siitä suuresta kasasta, kunnes huomasin, että korin reunassalukikin, että 10 kpl/1 €! Hohhoijjakkaa. Nyt on ainakin Jeesus-kitchiä vaikka muille jakaa! :DD

Nyt laitan taas pillit pussiin, ja vaihdan ylleni jotakin vähän ihmisten ilmoille sopivampaa (kun nykyinen vaatetukseni on collarit ja ♥:n t-paita). Tällä viikolla on nimittäin luvassa kahdet shoppailutreffit, joista ensimmäiset alkavat ihan kohta! Aion ajella metrolla Itäkeskukseen ja kohdata siellä Emilian. Moikka nyt!

2 kommenttia:

henna kirjoitti...

ihanat nuo euron kengät! :)

Paola kirjoitti...

Ne oli! Arvaa vaan, miten harmitti, kun omat kaviot ei mahtunu niihin! :D