torstai 7. heinäkuuta 2011

ihQ-pinkkiä

Tänään oli mukava päivä. Se alkoi leppoisasti Naapureina Madridissa -sarjaa tölläämällä ja sen henkilöiden toilailuille naureskelemalla. Siinä samalla vetäisin kupuuni jotain pientä aamupalaa, muistaakseni jugustin ja paahtoleipää.

Puolen päivän jälkeen koko perhe pakkautui autoon, ja auto lähti liikkeelle suuntanaan Tampere. Minulla oli tänään ylläni seuraavaa:

Nenälläni oli päivän mittaan sekä silmälasit että (Tokmannilta ostetut) aurinkolasit. Ei tietenkään yhtä aikaa, vaan vaihtelin niitä tilanteen mukaan.

Korvissa killuivat Seppälän papukaijakorvikset, joita en ole pitänyt pitkään aikaan. Hiukset olivat taiteellisen teinin Pikku Myy -kampauksella, jota olen pitänyt nyt aika usein.

Hä? Ihan mukana taas...

Pukuna (tykkään käyttää puku-sanaa, vaikka terkoitan ihan vain vaatteita) minulla oli Henkkamaukan trikoohame ja Sittarista ostetut leggingsit.


Jaloissa oli kissan kanssa mätsäävät kiilakorkotennarit. Ostin ne maanantaina Ideaparkin Dinskosta, maksoivat aika vähän rahaa (9,90).

Mietin, että näytän taas joltakin rintasyöpätietoisuusmainokselta, mutta ei se onneksi menoa haitannut. Ajeltiin siis Tampereelle, sisko oli menomatkalla ratissa. Kun päästiin perille Satamakadulle, oltiin kohteessa noin kaksi minuuttia ja lähdettiin takaisin kotiin. Heitettiin vain sisko kämpillensä, sillä hänellä oli kantamuksinaan dvd-kassillisen lisäksi pinnatuoli, jota ei olisi ollut kiva kuljettaa junassa.

Minä ajoin kotimatkalla. Oli kivan jännää, koska en ole ennen ajellut Tampereella keskustassa, Meni kuitenkin ihan näppärästi ja löysin itseni pian motarilta. Oli kivaa ajaa kovaa, mutta jossain vaiheessa iskä rajoitti kaasujalkaani. :c Olin siis ajanut ihan rajoituksien mukaisesti, mutta kuulemma renkaat eivät kestä niin kovaa ajamista. Tai jotain.

Myöhemmin lähdettiin äidin kanssa kirpparille käymään. Tutkailtiin sen tarjonta (ei löytynyt mitään) ja käppäiltiin sitten Toikkarille. Illalla oli helmikurssi, mutta koska olimme vähän liian ajoissa, istuskelimme keinussa odottamassa. Huomasin, että pinkki teema jatkui eväsjugurtissani ja jalkoihin vaihtamissani crocseissa.


Siis ihan vain yksi noista crocs-koruista (huomaa Jyrsis-koru! :p) on pinkki. Vaaleanpunaisia pehmokenkiä en sentään ole (vielä?) hankkinut.

Helmikurssisysteemi alkoi puoli kuuden maissa ja minun lisäkseni oli muistaakseni viisi askartelijaa. Muut tekivät vaikka mitä hienoja kaula- ja rannekoruja, mutta minä päätin tehdä jotakin simppeliä. Syistä että a) silmääni ei niin kovin miellytä ne monimutkaisemmat mallit ja b) en ole kovin tottunut väkertämään pienten helmien kanssa. Tein pari rannekorua loppukesän juhlia silmälläpitäen -ylläri ylläri - pinkeistä helmistä.


Helmihommat kestivät noin puoli yhdeksään, sitten kävelimme äidin kanssa kotiin. Ilma oli vielä aurinkoinen ja kuuma, ja puna-apiloiden makea tuoksu kävi hyvin yhteen päivän värin kanssa.

Ei kommentteja: