sunnuntai 5. elokuuta 2012

Naamiohuveja

Moro. Muistin, että minullahan on varastossa joitakin kuvia, joita en ole ehtinyt laittaa blogiini, vaikka alunperin olikin tarkoitus. Kuvat liittyvät siskoni synttäri-läksiäis-kattoterassipippaloihin, joiden pukukodiksi oli jostakin syystä määräytynyt naamiot ja trikoot. Vaikka pukukoodin toinen osa sai päässäni soimaan Mikko Alatalon hittibiisin (!?), aloin mielissäni suunnitella asua itselleni (ja ♥:lle).

Tulostin meille Wall-E ja Eva -naamarit siltä varalta, etten saisikaan mitään muuta aikaiseksi. Haaveilin kuitenkin jostakin kivoista masquerade-naamioista ja toivoin, että jonkinlainen inspiraatio pälkähtäisi päähäni. Juhlia edeltävänä sunnuntaina levittelinkin askartelulaatikkoni sisällön sohvapöydälle ja lattialle hypisteltäväksi ja mietiskelin, mistä lähtisin liikkeelle.

Omaan naamiooni keksin kaksi ideaa: joko romanttinen meriaiheinen naamari simpukoista ja helmiäishelmistä tai joku överipinkkibligblingnaama. Simpukoita ei ollut ihan tarpeeksi, joten lähdin kehittelemään kimaltelevaa naamiota. Kääntelin ja vääntelin tarvikkeita jonkun aikaa, ja lopputulokseksi tuli vähän niinkuin lintunaamari:



Liimasin siis hopeanvärisestä kartongista leikatun (ja muropakekettipahvilla vahvistetun) naamion reunoille pinkkiä paljettinauhaa. Paljetithan ovat peräisin paljettihuivista, jonka viime kesänä ostin siskon pippaloita varten, mutta joka jäikin käyttämättä ja päätyi askartelukäyttöön. (Tuunasin sillä joskus aiemmin t-paidan.) Mietin pitkään, laittaisinko paljetteja silmienkin ympärille, mutta päädyin pinkkiin kohomaaliin. Koska pelkkä maali näytti turhan valjulta, kokeilin miltä hopeanväriset helmet näyttäisivät silmien reunoissa. Ihan hyvältä, vaikka kokonaisuudessaan silmät jäivät ehkä liian pieniksi. Ensin meinasin laittaa pinkin sydänriipuksen (sen takana lukee ♥ of ocean :P) maskin yläreunaan vähän niinkuin pindi-merkiksi, mutta se näyttikin paremmalta alareunassa "nokkana". Lopuksi vielä niittasin kuminauhan paikalleen, oma naamari oli siis valmis!


♥ ei osannut sanoa yhtään, millaisen naamion hän haluaisi. Ajattelin sitten tehdä vaikka sinihopean, mutta sininen väri ei kuulemma kelvannut. Valkkasin väreiksi sitten mustan ja hopean.



Kun olin leikannut mustasta kartongista naamion pohjan, ♥ melkein olisi tyytynyt siihen. Sain kuitenkin luvan tehdä hopeasta kartongista nokan. Onneksi, koska minusta se näyttää tosi hienolta! Olisin vielä halunnut laittaa silmäkulmiin vaikka jotakin kolmioita tai jotain, mutta sitä ♥:n yksinkertaisuusmieltymys ei sallinut. Ei se mitään, voinhan joskus myöhemmin koristella tätä maskia lisää, jos iskee askarteluinto.


Naamiot mukanamme suunnistimme sitten siskon huudeille. ♥ ei suostunut laittamaan trikoita, minulla oli raidalliset pitkikset ja pitkä toppi. Kovin moni muukaan ei ollut noudattanut pukukoodia, olikohan meidän lisäksi vain kahdella jotkut naamiot. Ei sen väliä, pääasiahan oli että tyypit viihtyvät. Pippaloimme siis siskon muuttoa edeltävänä päivänä (aika hullua) kattoterassilla, nyyttärimäisin meiningein. Itse olin aika hissukseen, koska en tuntenut juhlista oikein ketään, enkä päässyt oikein juttuun mukaan. Oli sentään kiva leikkiä Hampaattomia eläimiä. :D Enkä voinut kovin kauaa ollakaan, koska pippalot olivat viikolla, eli seuraavana aamuna oli töitä. ihan kiva piipahtaa silti. (:


ps. Wall-E-naamarikaan ei jäänyt turhaksi: Veli ei ollut tiennyt naamariteemasta, joten hän kontaktimuovitti Wall-E:n aurinkolaseihinsa. Näytti huipulta! :D

Ei kommentteja: