keskiviikko 18. elokuuta 2010

Korvikepaitoja

Hippipaitani ja ahdistukseni sen menettämisestä on varmasti jo liiankin tuttua. Mutta se, mitä en ole vielä kertonut, on jotakin aivan järkyttävää: Viime viikolla heitin paitani pyykkikoneeseen, ja kun kone oli pessyt pyykit, paitani tuli ulos vaaleansinisenä! Voi sitä surun päivää kun valkoisen rakkauteni kanssa pyykkiin oli eksynyt sininen ruutupaita, joka mitä ilmeisemmin päästää väriä pesussa. Joku sanoi tänään koulussa (oli ensimmäinen koulupäivä), että eikö olisi jo aika luopua paidasta, mutta en voi tehdä sitä, ennen kuin löydän jotakin yhtä ihanaa. Onneksi paita ei värjäytynyt läikikkääksi, vaan siistin tasaisesti.

Tänä aamuna kouluun lähtiessäni puin päälleni jotakin vähän samankaltaista kuin viimeisiä vetelevä paitani. Tämänpäiväisen paidan olen saanut joskus ilmaisshoppailulla kämppikseltä, kun hän on siivonnut vaatekaappiaan. Valkoinen paita sinisillä kirjailuilla, romanttisilla pitsireunoilla ja aivan mahtavilla hihoilla on vallan kaunis, mutta se ei silti yllä vanhan hippipaitani tasolle. Ehkä olen vain liian nirso ja vaadin mahdottomia haikailemalla täydellisen paidan perään, mutta tämä vaatekappale ei ainakaan ole hippipaitani veroinen. Siinä on erilainen tunnelma, ja kaiken lisäksi se on vähän liian lyhyt.


Toinen kämppiksen kaapin kätköistä löytynyt paita on ihan lupaava, tosin väri on väärä. Sain eilen viininpunaisen paidan, jossa on hiukan pinkkejä koristenauhoja. Se on malliltaan vallan mainio, mutta kangas on hiukan epäilyttävää. Se ei ole puuvillaa, vaan kaiketi jotakin viskoosia. Kuitenkin kun irroitin sen pääntiestä ja helmasta sekä hihansuista turkoosit (!!??) helmet, siitä tuli oikein käypä syyshippeilypaita. (:


Viininpunainen paita sopii syksyiseen fiilikseen, joka on leijunut ilmassa suunnilleen maanantaista asti. Ihanaa kun ei ole enää kuuma, vaan kirpeä syyssää on pikku hiljaa saapumassa keskuuteemme. ♥

1 kommentti:

tAru kirjoitti...

krrr, ehkä sen korvaaja jostain löytyy vielä . tai jos ei, ni onneks on tosiaan korvikkeita.

liebe dich,

ankiv