Asu olemattomiin pikkujouluihin

Blogeissahan on liikkeellä kaikenmoisia haasteita. Milloin innostetaan kertomaan viittäsataa asiaa itsestä, milloin patistetaan kertomaan itselle merkityksellisistä valokuvista. Niitä sitten toteutetaan ja laitetaan haaste eteenpäin kanssabloggaajille.

Minua ei ole koskaan haastettu. Olen vain bongaillut kivalta kuulostavia tehtäviä muiden bloggailuista ja kirjoitellut niistä sitten omalle sivulleni. Niin aion tehdä tälläkin kertaa, kun löysin Chaneleon-blogista kivan ajankohtaisen haasteen.:

"Valitse jokin nettikauppa ja kokoa sen valikoimasta mieleisesi pikkujouluasu. Haasta tämän jälkeen neljä henkilöä tekemään sama."

Aluksi yritin tehdä löytöjä Ellokselta, mutta jostain kumman syystä en löytänyt sieltä mitään. Tai oikeastaan Elloksen nettiputiikki oli täynnänsä kivoja mekkoja ja tunikoita, jotka olisin mielelläni adoptoinut vaatekaappiini, mutta en löytänyt tarpeeksi juhlavaa yksilöä. Siispä klikkasin itseni Henkkamaukan puolelle ja etsin asukokonaisuuteni poikkeuksellisesti sieltä. H&M kun ei ole se kauppaketju, jonka saranoita eniten kulutan visiiteilläni. Tässä tulee taidokkaasti PrtSc:llä ja Paintilla kokoama kollaasini kuviteltujen pikkujoulujen kuvitellusta asusta:

Tai ensin mekko. Tämä rusettimainen (jos kääntää päätään, voi nähdä rusetin :p) satiinimekko oli lähes ainoa mekko-osaston yksilö, jonka voisin kuvitella sopivan minulle edes jotenkin. Etupuolen rypytysten lisäksi myös takana on ryppyilyä, sekä sen lisäksi leveät solmittavat nauhat. Söpö mekkonen on saatavilla petrolin lisäksi myös mustana ja konjakinruskeana. Valitsin asuuni sinisen version, vaikka pikkujouluaika onkin pikkumustien kulta-aikaa.

Koska mekko on hihaton, enkä ole maailman ihastunein omiin käsivarsiini, piti asuun löytää jokin kiva neule. Lyhyehkö musta neuletakki paljettitaskuin oli mielestäni hillityn kimalteleva. Juuri sopivan juhlava muttei liian blingbling.

Blinblingiä edustamaan valikoitui laukku ja ballerinat. Ballerinat siksi, että ne taisivat olla ainoat matalat kengät koko putiikissa, ja laukku seurasi mukana yhteensopivuutensa takia. Koruosastolta löytyi vallan nätti avainkaulakoru. Pöksyiksi nappasin nettikaupasta pitsileggingsit, vaikka tosielämässä pukisin varmaankin ihan tavallliset mustat sukkahousut.

Ihan oikeasti tosielämässä en kyllä taitaisi ostaa tätä pikkujouluasua. Mekon ja neuleen voisin hankkia, jos ihan ihan oikeasti olisi tarvetta, mutta asusteet jäisivät kyllä kauppaan. Asustaisin mekon varmaankin hiljattain kirppikseltä ostetuilla kengillä ja jollakin mustalla laukulla, joka sattuisi olemaan valmiina kaapissa.

Oli kuitenkin ihan hauska miettiä asukokonaisuutta kuviteltuihin pikkujoulupippaloihin. Tänä vuonna ei olekaan tiedossa yksiäkään, joten asuakaan ei oikeasti tarvitse. Mutta olipahan jotakin tekemistä, kun poikaystävä vaan dataili joillain ihme autosivuilla. Hymph. :PP

Joulutoive # 9

Kitara.

Opettelin kitaran soittamista ensimmäistä kertaa joskus lukiossa. Minusta oli ihan ok-helppoa tajuta sointuja ja soittamista, joten ajattelin että haluaisin hankkia oman kitaran. Äitikin jopa oli sitä mieltä, ettei kyseisen soittimen ostaminen olisi ihan turhuutta, vaan uskoi minun oppivan soittamaan, kunhan harjoittelisin. Omaan mieleeni hiipi kuitenkin pieni epäilys, etten kuitenkaan jaksaisi harjoitella tarpeeksi, joten rahat menisivät hukkaan jos ostaisin kitaran nurkkaan pölyttymään.

Ensimmäisten soittelukokemuksien jälkeen olen silloin tällöin tarttunut kitaraan milloin missäkin; kaverilla, leirillä, koulussa... Parina viime kesänä olen jopa uskaltautunut säestämään leirilauluja välillä. Yleensä aina, kun on mahdollisuus kokeilla jonkun kitaraa, iskee itselle kitarakuume. "Ostan oman seuraavasta palkastani". Aina se on vain jäänyt.

Haluaisin jonkin hyvän akustisen kitaran. Ostamista jarruttaa eräänlaisen pihiyteni lisäksi myös se, etten tiedä soittimista juuri mitään. Kirpparilla voisi joskus tulla vastaan joku kiva yksilö, mutta koska en ole mikään musiikin virtuoosi, en osaa kokeilla ja arvioida, olisiko siinä jotakin vikaa vai olisiki se sittenkin hintansa väärti. Soiko instrumentti kauniisti, onko sen kaula suora, ja mitä kaikkea siitä tulisi huomioida. Musakaupassa hinnat taas hirvittävät, vaikka eipä ne halvimmat kitarat oikeasti ole kovin kalliita.

Olisi ihanaa, jos Joulupukki toisi minulle tänä jouluna akustisen teräskielisen kitaran. Tosin mielummin kotiinkotiin, sillä Pieksämäen kämppään en kaipaa yhtään lisää kamaa. Ehkä haluankin kitaran vasta sitten, kun olen muuttanut takaisin kotiin. Tai sitten, kun olen muuttanut johonkin seuraavaan paikkaan.

kuvan ihanuus täältä.

Joulutoivomus numero 8

Hyvää syntymäpäivää.

Jostain kummallisesta syystä olen kohdannut tähänastisen elämäni aikana hurjasti ihmisiä, joiden syntymäpäivä on kahdeksas joulukuuta. Lienee ollut hyvä päivä syntyä. (:

Ensinnäkin hyvää synttäriä rakkaalle apinalle, eli pikkuveljelle, joka täyttää kuusitoista vuotta! Nyt viime visiitillä huomasin ihmetyksekseni, ettei se pikku naperoveli näytäkään niin naperolta enää. Jostakin oli tullut pituutta lisää muuallekin kuin hiuksiin ja entinen kääpiö uhkasi jo olla pitempi kuin minä. Ei sielä kuitenkaan. Veljen synttäröinnit olivat nyt viikonloppuna, syötiin kakkua ja pelattiin Disnay-Monopolya. Sillai leppoisaa menoa.

Sitten ihanalle Kämppikselle. Koska kyseessä ei ole enää mikään teini, ei kaiketi ole soveliasta ilmoittaa synttärikakussa olevien kynttilöiden määrää. :P Niitä on saman verran kuin minun kakussani keväällä, eli ei tainnut olla yhtäkään. Kynttilöiden sijasta toivonkin hänelle vaikkapa pakkausintoa muuttoa varten ja iloisen värisen villalangan jokaista elettyä vuotta kohden. (:

Synttäritoivotukset menevät veljen ja Kämppiksen lisäksi myös muutaman vuoden takaiselle kesätyökaverilleni, luulisin että Jyväskylään. Myös moikkaustutulle/facebookkaverille Jesselle ja veljen kummisedän vaimokkeelle. Ja kaikille muillekin, jotka juhlistavat vanhenemistaan tänään!

Joulutoivomus numero 7

Että osaisin hankkia äitille ja iskälle lahjat, joista ne tykkää.

Vanhemmille on vähän hankala miettiä kivoja joululahjoja. Toki aina voisi ostaa jonkin nätin kynttilän ja iskeä sen pakettiin suklaarasian kanssa, mutta onhan se hiukkasen mielikuvituksetonta. Eikä yhtään henkilökohtaista. Vaikka tiedänkin äidin pitävän makeasta, olisi konvehtirasia silti kamalan tylsä lahja. Haluaisin onnistua valitsemaan äidille jotakin sellaista, joka on pelkästään hänelle. Lahja ei saisi olla jaettavissa muiden kesken.

Pienempänä taisin usein hommata jotakin keittiötavaroita äidin lahjapakettiin. Ajatus ei kuitenkaan tunnu tällä hetkellä hyvältä, vaan kulhot tai kakkuvuoat näyttäisivät mielestäni vain vihjauksilta, että äidin kuuluu passata muita ja loihtia herkkuja toisille. Haha vaikka isä meillä kai enemmän leipoo, mutta en halua ruokkia lahjoillani mitään typeriä stereotypioita. Jokin vartavasten äidille valittu kirja voisi olla mieluinen paketti, mutta en tiedä onnistunko löytämään sellaista. Kirjakaupat kun eivät ole niitä kaikkein kivoimpia shopailupaikkoja. Joka tapauksessa, mietintämyssyssä jokin henkilökohtainen, kehoa ja mieltä lämmittävä lahja.

Iskällekin kaiketi löytyisi kirjakaupasta jotakin mukavaa, jos vain menisi etsimään. Toisaalta Suomen sotahistoriaan liittyvät opukset taitavat alkaa olla mielikuvituksettomia nekin. Kyllä iskä sellaisista tykkäisi, mutta hänellekin olisi kivempi antaa jotain erilaista. Melkein mikä tahansa toki varmasti viee voiton yhdestä männävuosina antamastani lahjasta: Kerran ostin iskälle pistorasian tuplaannuttajan (???!! vähän niin kuin jatkojohto, mutta vain kahdelle pistokkeelle) joka ei edes sopinut meidän pistorasioihimme. :'DD Jokin onnistunut valinta siis haussa.

Tietenkin joulutoivon myös sitä, että kavereille hankitut lahjat osuvat johonkin tykkäämishermoon. Vanhemmille vain on hankalampaa miettiä sopivia muistamisia, joten niiden kohdalla kannattaa toivoa erityisen kovasti. (:

kuva peräisin täältä.

Joulutoivomus numero kuusi

Tuntematon sotilas -DVD.

Vaikka kyllähän sen näkee joka vuosi telkkarista. Tänään jäi kuitenkin Tuntemattoman katsominen väliin, kun mentiin koko perhe kyläilemään. Vanha perhetuttu oli kutsunut kylään, kun edellisestä visiitistä oli jo hävyttömän monta vuotta aikaa. Kukaan ei edes muistanut, milloin olemme viimeksi käyneet. Paikka näytti silti tutulta; siinä sohvalla sisko ja minä istuttiin samanlaisissa vaaleanpunaisissa fleece-asuissa, tuossa nurkassa oli korituoli jossa olimme mukkelis makkelis. Silti jotenkin kummassa talo näytti pienemmältä kuin ennen. :o

Ei minua suinkaan harmittanut, että elokuvan katseleminen vaihtui kyläilyyn. Onhan kahvin hörppiminen ja kuulumisien kertoileminen mukavampaa kuin television tuijottaminen. Mutta toisaalta Tuntemattoman sotilaan katsominen kuuluu itsenäisyyspäivään. Vaikka sen osaa ulkoa, on sen katsominen aina yhtä tärkeää. Se kertoo jostakin sellaisista koettelemuksista, joita tämmöinen tytöntyllerö ei edes tajua. Pala isänmaan historiaa. Ja jotenkin vaan muutenkin tykkään siitä. Eilen katsoin Tali Ihantalan, eikä se ollut läheskään yhtä hyvä. En kovin hyvin keskittynyt siihen, mutta sen verran mitä keskityin, mieleeni jäi ainoastaan Salkkari-tasoiset näyttelijänsuoritukset.

Tuntemattoman sotilaan lukeminen kirjana olisi kaiketi sivistyneempää ja kulturellimpaa (!?), mutta minä nyt satun olemaan enemmän elokuvien kuin lukemisen ystävä. Olen sentään kerran lukenut Väinö Linnan teoksen, kun se piti lukiossa jollakin kurssilla lukea. Ja vaikka verbi nyt olikin "piti", ei sen lukeminen ollut ollenkaan vastenmielistä. Aluksi olin hiukan vastahakoinen, kun en ollut kovin kiinnostunut lukemaan sodasta, mutta loppujen lopuksi pidin kirjasta kovasti. Se oli positiivinen yllätys ja siihen liittyvät tehtävät vielä auttoivat ymmärtämään kyseistä teosta paremmin. Ehkäpä on siis ihan sallittua tykätä katsoa filmatisointia, kun on edes vähän perehtynyt kirjaversioonkin. :D

Kesän lopulla meinasin ostaa Tuntemattoman sotilaan DVD:nä kirpparilta, mutta vähän aikaa DVD kädessäni kierreltyäni ajattelin, etten jaksakaan ostaa sitä. (Minulle käy usein niin, etten jaksa ostaa jotakin ö_O) Lähinnä kai mietin sitä, että sitä tuskin tulee katsottua, koska se joka tapauksessa tulee vuosittain telkkarista. Ihme ja kumma vuoden mittaan on silti tullut välillä sellainen olo, että olisi kiva katsoa se. Sitä paitsi eilen tuli mieleen, että DVD mahdollistaisi myös englanninkielisten tekstityksien lisäämistä, ja ♥kin näkisi jotakin välähdyksiä Suomen eilisistä. Seuraavan kerran kun jossain tulee vastaan Tuntematon DVD:nä, ei pidä jättää sitä hyllyyn. Paitsi jos se on liian kallis, tietenkin. (:

kuva.

Joulutoivomus 4 - 5

Että ensi vuonna olisin terveempi.

Tänä vuonna olen sairastanut u-se-as-ti. Vähän väliä joku pöpö iskee ja kurkkukipu, kuume ja räkätauti kiusaa. Yskä meinaa lennättää keuhkot pihalle ja nenä menee rikki niistämisestä. Ei siis sen enempää kuin tavallinen flunssa, mutta eipä sitäkään kovin monta kertaa vuodessa jaksaisi.

Nytkin on tämä viikko mennyt enemmän tai vähemmän sängyn pohjalla. Kuume nousi ensimmäistä kertaa lauantai-iltana Sodankylässä ja häiritsi oloa muutamana iltana. Kummallinen pikku pirulainen, joka ei tuonut mukanaan kurkkukipua tai nuhaa, vaan kiusasi pelkkänä kuumeena. Viikon puolivälissä olin mukaterve, mutta perjantai-iltana saapui se jo kaipailtu (!! :s) kurkkukipu. Nyt olen viettänyt pari yötä ja päivää niistäessä ja yskiessä. Inhaa metelöidä pitkin yötä, etenkin kun ♥ yrittää nukkua vieressä.

Strömsössä sanottiin äsken, että nokkosen ominaisuuksia on vastustuskyvyn edistäminen. Nokkosta poskeen, siis.

kuva täältä.

Kolmas toivomus

Että loppuvuosi ja ensi kevät lutviutuisivat.

Maksoin äsken Pieksämäen kämpän vuokran. Minun pitää kuitenkin irtisanoutua vuokralaisuudesta (?) vielä tämän kuukauden puolella. Ei siksi, että valmistuisin nyt jouluna kuten luokkatoverini. Minulla ei silti ole paljoa koulua ensi keväänä, muutama hassu luento vain. Muutaman päivän takia ei kannata asua Pieksämäellä koko kevättä, sillä ei minulla olisi siellä juurikaan ketään.

Ja koska minulla ei ole melkeimpä yhtään koulua, en varmaan saisi opintotukeakaan, joten en voisi maksaa vuokraa, ellen menisi johonkin töihin. Mutta koska kevät on pyhitetty mitä suuremmissa määrin opinnäytetyölle, oikeille töille ei takuulla olisi aikaa. Ei minun tehokkuudellani.

Toivon mukaan siis siirryn tammikuussa kamoineni kotiinkotiin. Siellä (tai siis täällä) ei tarvitsisi maksaa vuokraa, vaan saisi olla rauhassa kotona. Tai no tiedä siitä rauhasta sitten, kun kotona asuu maailman hankalin pikkuveli. Voihan kuitenkin hyvinkin olla niin, että kevään mittaan tapahtuu jotakin ihmistymistä, eikä olisi niin vaikeaa asua saman katon alla. :D

Paitsi ettei tarvitsisi maksaa vuokraa (ehkä jotakin ruoasta sentään), kotonakotona asuminen ensi keväänä on muutenkin kätevää. Sain kotiseurakuntani yhteistyökumppaniksi opinnäytetyölleni, ja vaatiihan sellainen prosessi kaiketi edes välillä joitakin palavereja.

Opinnäytetyö on tosin vielä kovin alkutekijöissä. Keskiviikkona kävin tapaamassa ohjaavaa opettajaa, mutta hän sanoi ettei kannata palaveerata sen enempää (olin hädin tuskin ehtinyt istahtaa tuolille), sillä minulla ei ollut mielessä mitään tutkimusaihetta. En minä ollut tajunnut, että leirin pitäminenkin vaatiin jonkin tutkimusnäkökulman. Sellaista yritän nyt epätoivoisesti keksiä ja sitten kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa. Johon pyysin ohjetta, mutta ohjaaja käski ottaa yhteyttä Lellaan (opettajaan). Otin, ja kysyin tutkimussuunnitelman tehtävänantoa. Jota ei kuulemma oikein ole. "eipä muuta kuin suunnitelman runko, joka näkyy esim. OTT1-2:n totsussa. Niinpä laitan sinulle tässä tämän syksyisen totsun, ks. liitettä 1. Myös Kohti tutkivaa ammattikäytäntöä -opasta kannattaa silmäillä ja tarvittaessa hakea ohjausta ohjaajaltasi eli Teemulta." Teemu taas sanoi, että minun pitä ottaa yhteyttä vasta sitten, kun olen saanut suunnitelman valmiiksi. Argh, olisin jokseenkin toivonut, että ohjaajani olisi vaihtunut aiheen vaihtumisen myötä.

Oppari aiheuttaa siis stressiä, vaikka toisaalta olen innoissani aiheestani. Se tutkimusjuttu pitäisi vain keksiä. Toinen stressiä aiheuttava asia on omaisuuteni valtava fyysinen olemus. Kolmen ja puolen vuoden aikana tavaramäärä - lähinnä vaatteet ja kaikenlainen turha krääsä - on varmasti ainakin tuplaantunut, jollei triplaantunutkin. Kun erehdyn ajattelemaan tavaroideni pakkaamista, kuljettamista tai säilytystä, astuu kehiin taas melkoinen ahdistus. Samaan tunneryöppyyn liittyy usein myös turhautuminen tai närkästys siitä, ettei Pieksämäellä ole a) UFFin laatikkoa, b) divaria tai c) jotakin sellaista kirpputoria, jonne tavaroitansa viitsisi viedä.

Vaikka erinäiset jutut mietityttävät ja kiusaavatkin, olen silti ihan hyvillä mielillä tästä loppuvuodesta. Tämä viikonloppu kuluu perheen ja ♥:n kanssa kotonakotona, sen jälkeen suuntaan takaisin Pieksämäelle yksin tai ♥:n kanssa. Jouluaatolle on jo suunnitelmia, tulee hieman erilainen joulu kuin yleensä. Ennen joulua on vielä kaverien valmistujaiset, toki haluan mennä kuuntelemaan kun luokkakaverit lausuvat sosionomin valansa. Ja mitä tämän päivän toiveeseen tulee; asioilla on yleensä tapana järjestyä.