torstai 29. marraskuuta 2012

Nopsa jälkkäri

Meillä oli jääkaapissa purkillinen tiramisun makuista rahkaa, jonka päiväys oli päässyt jo menemään umpeen. Eilen piti siis pyöräyttää vähän jälkkäriä risoton syömisen jälkeen.


Tiramisurahkajälkkäri

1 prk valmiiksi maustettua tiramisu-rahkaa
1 prk kuohukermaa
vähän sokeria
suklaakuorrutettujakaurakeksejä

Vispaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka. Lisää sokeria oman maun mukaan. Kokoa annoksiksi niin, että murskaat lasin pohjalle pari kaurakeksiä ja lusikoit päälle rahkaseosta. Anna seisahtaa hetken jääkaapissa.

Siinäpä se, eipä voisi helpompaa olla. Tai no tietenkin voisi, jos vaikka söisi sitä pelkkää rahkaa suoraan purkista. Nyt jälkikäteen tuli mieleen, että keksimurskan päälle voisi lorauttaa pikku tipan Baileyssiä ja koko komeuden päälle ripsauttaa vähän kaakaojauhetta. Mutta kelpasi se hyvin näinkin. (:

Keittiökuulumisten lisäksi muutkin kuulumiseni ovat olleet hyviä. Vaikka vietinkin pari viikkoa kurkku- ja viisaudenhammaskipujen kanssa, muuten on ollut tosi kivaa. Toissa viikonloppuna kävin Kämppiksen tykönä Kotkassa. Olin perjantaista maanantaihin, ja sinä aikana tehtiin kaikkea kivaa. Kokkailtiin, shoppailtiin, nähtiin yhtä toista luokkalaista, katsottiin telkkaria ja oltiin. Päälle päin varmaan näytti, että ei oltaisi tehty mitään erikoista, mutta yhdessä vietetty aika on aika erityistä. Ihanaa, että pääsin vihdoinkin kyläilemään Kämppikselle.


Viime viikonloppuna oli myös kivaa tekemistä. Osallistuin Ahjolasetlementin järjestämälle Isosiskokurssille. Minä ja kahdeksan muuta tyttöä kokoonnuttiin lauantaina ja sunnuntaina Tyttöjen tuvalle opiskelemaan, miten olla Isosisko. Isosiskona voi sitten tehdä vapaaehtoistyötä; joko alkaa Isosiskoksi, aikuiseksi ystäväksi, jollekin peruskouluikäiselle tytölle tai käydä Tyttöjen tuvalla niin sanottuna Tupaisosiskona. Itse ajattelin, että omiin aikatauluihini sopisi paremmin Tupaisosiskona, eli tuvalla vapaaehtoisena oleminen. Siihen ei tarvitse sitoutua niin tarkasti, vaan hommaa voi tehdä omien aikataulujensa mukaan. Kurssi oli tunnelmaltaan rento, ja muut tytöt olivat mukavia. Onkin kiva, että jo huomenna on suunnitelmissa palata tuvalle. Ohjelmassa on nimittäin Isosiskojen pikkujoulut, joissa on kuulemma afrikkalainen teema.

Voisinkin tästä alkaa lakkailla kynsiä huomista varten ja koittaa miettiä, millaiset kuteet pukisin huomenna päälleni. Toivottavasti palaan pian blogin puolelle, moikka!

PS. Meinasin postata tämän vahingossa sinne toiseen blogiin! Kun aloin laittaa tunnisteita, ihmettelin miksi listassa oli ihan outoja sanoja. Sitä se vissiin teettää se blogilaiskuus; ei osaa enää edes kirjoitella oikeisiin paikkoihin! :P

Ei kommentteja: