maanantai 21. marraskuuta 2011

Oravia ja muita

Pyörittiin Tallinnassa ostoskeskuksessa, ja piipahdettiin siellä muutamaan putiikkiin. Tietenkin mielummin sellaisiin, joita ei olisi ihan joka kulman takana täällä kotona. (Haha mikä vitsi, ihan kuin Kylmiksellä olisi yhtään vaatekauppaa!) Tykkäsin Terranovasta, siellä näytti olevan kivoja vaatteita.

Mutta yhyy, kaikki vaatteet näyttivät olevan kokoa tosi kapea. L-koko oli suunnilleen 12-vuotiaan kokoa (ainakin minusta tuntuu siltä), enkä löytänyt koko kaupasta mitään, missä L:n edellä olisi ollut X. Kahdella äxällä varustettuja ässiä sen sijaan löytyi. Höhhis. Hypistelin minikuteita sitten sen aikaa, kun ♥ teki omia shoppailujaan.

♥ löysi Terranovasta itselleen parit farkut hyvään hintaan, ja nappasi samaan satsiin myös pari t-paitaa Nigerian tuliaisiksi. ♥ oli tosi kiva ja käytti kassan kautta myös muutamat korvikset, joita olin katsellut kaihoisasti.

Kuuden parin korvispaketti maksoi vitosen, ja sisältää vallan ihania helyjä. Lumihiutaleet näyttävät vähän väärään seuraan eksyneiltä, mutta tykkään niistäkin. En osaa päättää, mitkä korvikset olisivat lempparini, mutta oravat vaikuttavat selkeästi sekopäisimmiltä.

Perjantaina käytiin Itäkeskuksessa hengailemassa, ja löysin oravakorviksille veikeän kaverin. KappAhlissa oli ale-asusteet vielä puoleen hintaan, joten adoptoin itselleni hassun oravasormuksen.

Sormusorava ei köyhdyttänyt minua paljonkaan, sillä jouduin pulittamaan siitä vain kaksi euroa. Yksi kolikko ei ole paljoa jostakin hykerryttävän hölmöstä piristyksestä!

Ää, tämä oli nyt tällainen lyhkäinen välipostaus, koitan saada satuiltua huomenna lisää. Moro!

1 kommentti:

tAru kirjoitti...

Aa, nyt tiän mikä on oravasormus. :D Kiva! Ja korvikset on kivoja, mun lempparit on ehkäää pudot puput, hirveät hirvöt tai sit noi ovarat. Mut kivoja!

permagra