torstai 24. kesäkuuta 2010

Juhannusaatonaaton lattiapiknikki

Tänään kävin isoilla ruokaostoksilla. Oli ihan hauska ostaa ruokaa kassikaupalla ja rahdata niitä kämpille hiki päässä. Sen sijaan oli jokseenkin hankalaa miettiä etukäteen, mitä kaikkea koko viikonlopun aikana tarvitsee. Ainakaan nälkäkuolema ei uhkaa - siihen tulokseen päädyin, kun olin saanut kassit purettua.

Valmistelin jääkaappiin kaksi annosta kirjolohisalaattia. Alunperin olisin halunnut ostaa savusiikaa, mutta sitä myytiinkiin vain kokonaisena, mikä on vähän liikaa kahdelle kuitenkin. Kirjolohisuikaleet olivat ihan yvä vaihtoehto, ja jäävuorisalaatin, tomaatin, kurkun, purjon, kananmunan ja katkarapujen kanssa siitä syntyi ihan kivannäköistä ruokaa.

Parin tunnin päästä järjestelen pikku kopperoni lattialle piknikin, johon sisältyy salaattia, viinirypäleitä ja leipää ja tuorejuustoa. Ehkä vähän viiniäkin^^*. Poikaystävä tulee Ouluun viikonlopuksi, toivottavasti juna ei ole kamalan paljoa myöhässä.

Hyvää juhannusta hei kaikille!!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka,ihana blogi.Tulin MouMoun kautta.Toivottavasti saat näkyvyyttä,sulla on hyvää asiaa...

Paola kirjoitti...

Moikka, kiva kuulla että tykkäät! Asiaa tai hömppää, on kiva kirjotella siitä, mitä millonkin puuhailen.. Näkyyydestä niin väliä... :P