maanantai 5. elokuuta 2013

Siis häh!!??

Huomasin juuri, että noiden aiempien tekstien kuvat ja kirjoitukset on ihan viturallaan ja missä sattuu. Koitin säätää niitä puhelimella, mutta taisin vaan hävittää niitä enemmän. Tarttee koittaa laittaa niitä ojennukseen koneella, kunhan pääsen jossakin hetkessä kotio.

Nyt olen kotonakotona, päätin poiketa töistä. Torstaina alkoi uusi työ, tähän mennessä en ole kuin hengaillut. Kaikki muut ovat lomalla, joten minulla ei ole ketään perehdyttäjää eikä neuvojaa. Joten tänäänkin vain lueskelin vähän nuorisotyön tiedostoja koneelta ja soitin kitaraa.

Eilen oli se monikulttuurinen messu. Laulu meni ihan ok:sti, mutta se hankala biisi meni ihan penkin alle. Se oli onnistunut tosi hyvin siinä ennen messua harjoitellessa, mutta tositilanteessa päätin näköjään säveltää sen uusiksi. Tuli sellainen ihme jazz-versio. Meinasi ruveta poruttamaankin, kun pääsin sen biisin jälkeen penkkiin istumaan. Että sellaista.

Messun jälkeen oli ruokailu, ihmiset olivat tuoneet sinne eri maiden sapuskoja. Minä ja ♥ veimme karjalanpiirakoita (pakasteesta, puolivalmiita) ja munavoita. Oli kiva istuskella syömässä ja juttelemassa, mutta olin kyllä aika iloinen kotiinpääsystäkin. Päivä oli melko pitkä, kello taisi olla jotain kahdeksan, kun vihdoin päästiin kotimatkalle.

Mutta, tarkoituksena oli oikeastaan vaan tulla sanomaan noista kuvien vinksallaan olemisesta, ja se tuli jo hoidettua. Moro siis!

(Jaaha. En näköjään saa tätä julkaistua. Uusi yritys myöhemmin. Ja jos pystyt lukemaan tämän, ilmeisesti se uusi yritys on toiminut. :D)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin sä kuitenkin lauloit! Jatka rohkeesti vaan samaa rataa ja voithan sä oikeesti säveltääkin uusia kappaleita ; )

Paola kirjoitti...

Tarttis varmaan, niin sitten ainakaan kukaan muu ei voi tietää, miten ne oikeesti menee, ja voin laulaa niitä ihan miten vaan! (: