Keväällä meillä oli koulussa saksalaisia vaihto-oppilaita. Heillä oli tapana ottaa valokuvia niistä ruoka-annoksista, joita he milloin missäkin söivät. Keskiviikkona kokoonnuimme ihan oman luokan kesken, ja tarjoilusta olisi saanut suunnilleen tällaisen otoksen:
Karkkikulhossa komeilivat käärmeet, toukat, tarantellat sekä joukko Afrikan isoja villieläimiä. Oli pöydässä tutumpaakin purtavaa - sipsejä, dippiä ja patonkia. Niitä napostelimme samalla kun vietimme leppoisaa iltaa kavereiden kanssa.Olimme kokoontuneet yhden luokkakaverin uuteen kämppään. Asunto täyttyi värikkyydellä, kun yhdellä jos toisella oli asusteinaan kauniita huiveja ja hienoja koruja. Olimme pukeutuneet Afrikka-teeman mukaisesti, sillä tarkoituksena oli pitää Swazimaahan harjoitteluun lähtevälle kaverillemme yllätysläksiäiset. Minusta oli aivan parhautta, kun kaikki paikalle saapuneet olivat hengessä mukana ja jokainen oli panostanut asuunsa.
Jossakin vaiheessa iltaa ovesta astui sisään tutkimusmatkailija. Juurikin se, joka vuosikausia sitten taivalsi Afrikan syvissä ja villeissä viidakoissa. Juurikin se, joka on lausunut kuuluisat sanat tri. Livingstonesta. Tällä kertaa hän oli suunnistanut tutkailemaan sitä, miten kirkon nuorisotyönohjaajien heimossa toteutetaan matkallelähettämisriittiä. Varmasti tutkimusmatkailijan muistiinpanoihin tuli merkittyä, että tunnelma oli mitä mukavin, ihmiset nauttivat toistensa seurasta ja osoittavat välittämistään miellyttävällä tavalla.Ihmiset. Joukossa oli tutkimusmatkailijan lisäksi ainakin yksi valkoinen mies. Oman kertomansa mukaan harjoittamassa sitä ainoaa tointa, mitä valkoinen mies Afrikassa voi harjoittaa. Mies oli pukeutunut siististi - kauluspaita ja kravatti - ja hänellä oli mukanaan musta salkku. Salkusta hän yritti myydä jotakin valkoista pienissä pusseissa tai jotakin mustaa ja vaarallista (+imukuppipanoksia). Vaikka tuo valkoinen mies edustikin länsimaiden huonoja vaikutuksia, yllättävän luontevasti hän otti osaa rummutukseen ja heimolauluun.
Ja banaani. Meidän opiskelijahaalarimme ovat todella huomiotaherättävän väriset. Kirkkaan
keltaiset. Niistä on näköjään hyötyä Afrikka-bileissä, sillä niiden avulla voi pukeutua yhdeksi tärkeäksi elintarvikkeeksi. Loppujen lopuksi en ole varma, oliko Tiina riisto-banaani, reilun kaupan tuote vai kenties kovempimaltoinen, ruuanlaittoon sopiva banaani, mutta varmaa on se, että kuva Diakin haalareista ja pystyssä sojottavasta rastakimpusta pysyy mielessä melko kauan. [Sen voitte kuvitella, jos ette ole oikeasti nähneet. Sen sijaan joku muu banskukuva.)Entä sitten kunniavieras? Anni oli autuaan tietämätön hänen kunniakseen järjestetyistä juhlista. Hän luuli tulevansa aivan tavallisiin pippaloihin, kunnes musiikiksi laitettiin Leijonakuninkaan Hakuna matata ja makuuhuoneesta saapui joukko erikoisesti pukeutuneita ihmisiä kera viidakkorumpujen. "Tervemenoa" huusimme ja yllätimme Annin. Ihanaa. :DDD
Samana iltana oli uusien opiskelijoiden kastajaiset. Toki päätimme näyttää kyntemme ja osallistuimme tuutor-opiskelijoiden järjestämille rasteille vanhojen joukkueena. Näytimme taitomme karaokessa, huojuvan tornin pelaamisessa, sananselityksessä, huijaamisessa sekä biisikärpästen nitistämisessä. Välillä lauloimme kadulla lauluja Herrasta viidakkorummun soidessa tai teimme mielikuvamatkaa leijonanmetsästysretkelle. Onnekkkaan metsästysretken ansiosta ylsimme jopa palkintoihin käsiksi, kun oli aika antaa tunnustusta parhaiten suoriutuneille ryhmille. Olimme kunniakkaasti toisella sijalla. Meidän Afrikka-illallemme antaisin silti kultamitalin. Kiitos. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti