Muatiploki

Jotkut ihmiset pitävät kuvablogeja, jotkut ovat muotibloggaajia. Minunkin tavallaan tekisi mieli pitää muotiblogia, mutta a) en jaksaisi ottaa päivittäin kuvia asuistani tai edes kertoa, mitä olen milloinkin pitänyt päälläni, eikä ketään varmaan edes kiinnosta minun asuni, sillä ne eivät ole kovinkaan kummoisia. Ai niin tuo oli siis b)-kohta. Tosin pikkusiskoni sanoi minulle kerran, että ajattelee minun osaavan pukeutua, että minä pidän päälläni kivoja yhdistelmiä. Joskus minusta on kieltämättä mukava pukeutua* ja panostaa asuuni. Päätin siis vaihtelun vuoksi tehdä tälläisen postauksen, johon olen ottanut mallia muotiblogeista.

Viime perjantaina minulla oli aamulla aikaa tälläytyä rauhassa, koska ei tarvinnut lähteä liikkeelle ajoissa. Pitkästä aikaa siis pukeuduin*, sillä se on jäänyt nyt vähemmälle, kun olen ollut harjoittelussa. Aamuisin kuuden aikaan ei tee hirveästi mieli miettiä, mikä vaate sopii minkäkin kanssa, eikä kovin kylmillä ilmoilla ole viitsinyt edes meikata. Toisaalta minulla ei ole täällä Jyväskylässä kovin paljoa vaatevaihtoehtojakaan, meikkipussistakin löytyy vain peitepuikko, puuteri, ripsiväri ja valkoinen kajal. Mutta viime perjantaina olikin hiukan erikoinen päivä, sen kunniaksi kulutin hetken aikaa miettien, mitä tänään pukisin päälleni.

Aamupäivän kohdalle kalenteriini oli merkitty työhaastattelu. Haastattelu oli kesätöitä varten, seurakunnan nuorisotyöhön. En ollut ennen ollut työhaastattelussa, mutta toki minulla oli mielessäni, että sellaiseen pitää pukeutua siististi. Koska en kuitenkaan ollut hakemassa töitä mistään bisnesmaailman huipulta, jokin rento ja mukava asu oli mielestäni aivan passeli.

Neule - 2. Käsi
Tunika - Cubus Sverige
Farkut - Anttila

Säärystimet - itse tehdyt

Kengät - Citymarket
Kaulakoru - suomalaista designiä, sokeain käsityötä

Pidin työhaastattelupäivän asustani kovasti, vaikka olisinkin valinnut kaverilta saadun, ah-niin-ihanan villatakin tilalle pitkän mustan neuleliivini, jonka etumuksessa on kaksi isoa nappia. Olen pitänyt liiviä ennenkin tuon harmaan tunikan kanssa, ja ne sopivatkin hyvin yhteen, mutta liivi ei ollut mukanani Jyväskylässä. Se sai jäädä Pieksämäelle, sillä se olisi vienyt turhan suuren tilan laukusta, mutta ei olisi ollut niin käytännöllinen pakkaskeleillä. Loppujen lopuksi päädyin jättämään tämänkin neuleen pois asustani, sillä mittari näytti pyöreää nollaa, ja luvassa olisi pitkä, valtavan laukun raahaamisen täyteinen päivä.

Rannekorut - itse väsäämät

Sukat :P - Tokmanni

Harmaa tunika on peräisin viime visiitiltäni Tukholmaan. Se oli ruuan (kylmäsavulohileipä ja cafe latte) ja tuliaispaitojen lisäksi ainoa juttu, mitä ostin rakkaasta naapurimaastamme. Eipä haittaa, että jäi ainoaksi, kun sentään tykästyin tuohon niin paljon. Pidän kovasti vaarinpaidoista, ja minulla oli ennestään yksi tätä tunikaa hyvin paljon muistuttava paita. Myös siinä on pitkä nappilista ja materiaaliltaan se on harmaameleerattua ribbiä. Tämä tunika on mukavuudessaan lähes täydellinen - ainoastaan kaksinkertaisuusefekti (???) hihoissa on vähän ärsyttävä. Mukavuus saattaa johtua siitä, että tämä vaatekappale on oikeasti yöpaita. Älkää kertoko kenellekään! (:

(Korvakorut - Glitter
Sormus - Made by my sister
Kissa :P - siskon kämppiksen)

Asuni farkut (toiset kaksista farkuistani) ovat vanhat ja kuluneet, osaksi sen takia valitsin pitkän yläosan. Osaksi sen takia, että olen jotenkin ihastunut tunikoihin ja mekkoihin. Halusin piristää säärystimien ja tunikan hillittyä harmaata väriä iloisilla koruilla, ja valitsinkin kaikkein värikkäimmät helmeni ja niihin sopivat rannekorut. Kaulakorun sain muistoksi ensimmäisestä harjoittelupaikastani, aistimonivammaisten päivätuvalta. Eräs päivätuvan sokea asiakas oli erikoistunut pujottelutehtäviin, ja sain idean, että ehkä hän voisi tehdä minulle muistoksi helmet. Valitsin isosta ämpäristä kivan värisiä helmiä laakeaan kulhoon, josta tämä asiakas sitten satunnaisessa järjestyksessä poimi helmiä siimaan pujotettavaksi. Mielestäni helmet asettuivat juuri oikeille paikoilleen, luulisin että näkevältä ei olisi onnistunut yhtä hieno luomus.

Toinen luomus, joka oli osa työhaastattelu- (ja paljastettakoon tässä vaiheessa, että haastattelun jälkeen myös treffi-) asuani, löytyi sormestani. Sormus ei näy kuvissa hyvin, mutta haluan silti sanoa siitä pari sanaa. Sain sormuksen syksyllä siskoltani, joka valmistuu tänä keväänä koru- ja metallituotevalmistuksen artesaaniksi, kotoisemmin sanottuna hopeasepäksi. Rakastan korua paitsi siksi, että se on ihana lahja siskoltani, myös siksi, että se on valmistettu kierrätysmateriaalista. Kesän eräs kirpputorikäynti poiki siskolleni kauniista lusikasta tehdyt korvakorut sekä minulle kukkakuvioidun haarukan varresta tehdyn sormuksen. <3

No. Tässä oli siis minun ensimmäinen (ja varmaankin myös viimeinen) päivän asu -postaukseni. Oli kyllä hauskaa kirjoitella tällaistakin. (:

*siis tottahan minä pukeudun joka päivä, mutta... tajuutte kyl. (:

Elämän tärkeysjärjestys

Viime viikolla meillä oli tuutorointia koulussa. Oli puhetta siitä, että uudeet opintokokonaisuudet ja roikkumaan jääneet rästitehtävät stressaavat. Joku on lähdössä ulkomaille harjoitteluun, joku pakertaa opinnäytetyön kanssa. Tuskailujen ja stressailujen lomassa joku sanoi kuitenkin jotakin viisasta; Vaikka koulu ja opiskelu pitääkin saada hoidettua ajallaan, pitää silti tiedostaa oman elämänsä tärkeysjärjestys. Emme opiskele koulua, vaan itseäme ja omaa elämäämme varten, joten ei kannata pakertaa pelkästään koulun parissa, vaan tehdä elämässään muutakin. Elää, vaikka käykin koulua.

Viisaita sanoja, tottahan toki. Vaan minulle niistä aiheutui pikemminkin jonkinasteinen ahdistus. En minä tiedä, mitkä asiat minun elämässäni kuuluvat tärkeysjärjestyksen kärkipäähän. Tai tiedän. Mutta lähes kaikki, mitä minun elämässäni on, liittyy jollain tavalla kouluun. Tietenkin vastaisin, että minulle tärkeintä ovat ystävät. Lähes kaikki tämänhetkiset ystävät tai kaverit, joiden kanssa oikeasti on tai viitsii olla tekemisissä, ovat peräisin koulusta. Joko näistä opiskeluista, joita nyt suoritan, tai aiemmista opinnoistani. Mieleeni ei tule montakaan ihmistä, jotka a) miellän ystäväkseni tai kaverikseni ja b) joihin en ole tutustunut koulun tai kouluun liittyvän harjoittelun puitteissa.

Ystävyyssuhteiden lisäksi miltei kaikki muukin minun elämässäni liitty kouluun. Asun pieksämäellä solukämpässä koulun takia; sovitan menemiseni niin, että ne eivät sotke lukujärjestystä; muutan välillä muualle harjoittelun tai kesätöiden takia. Käyn kesätöissä, jotta saisin rahaa, että voisin käydä koulua ilman, että tekisin samalla töitä. Rytmitän elämäni opiskelujen mukaan.

Olen huomannut aiemmin sen, että hyvin usein - lähes aina - kun joku kysyy kuulumisiani, vastaan jotakin kouluun liittyvää. "Ihan hyvää, loma meni nopeasti, kohta takaisin koulun penkille. Ihan hyvää, vaikka vähän stressaakin nuo rästitehtävät. Ihan hyvää, mutta koulussa on kamalan kiire kun on miljoona isoa tehtävää. Ihan hyvää, kohta alkaa harjoittelu eikä tarvitse vähään aikaan istu luennoilla. Ihan hyvää, tosin harkka on ihan kohta ohi, en haluaisi mennä takaisin kouluun, vaikka ihan kivaa nähdä niitä ihmisiä siellä." Koulu yksinkertaisesti hallitsee elämääni.

Vaikka ajatukseni täyttyvät opiskeluun liittyvistä asioista ja toimintani on jollain tavalla kytköksissä kouluun, se ei loppujen lopuksi tunnu näkyvän missään. Panostan opiskeluun hävettävän vähän siihen nähden, että se olisi ykkösjuttu elämässäni. Stressaan koulun takia hullun lailla, mutta silti lusmuilen niin, että opintoni todennäköisesti venyvät. En jaksaisi opiskella, mutta silti mietin jo sitä, minne kouluun seuraavaksi hakisin. Voin vain sanoa, että taidan olla kovin ristiriitainen ihminen.

Kävin kattomassa Tukholmaa.

Vuosi vaihtui riparilla

Niin hyvää puuta. Lämpöä. Hauskaa.



Kiitos ja anteeksi.

Pikkuisen jouluja

6.12. Hartautta ja ystävyyttä
Jouluolo tuli minuun varmaankin itsenäisyyspäivän aikoihin. Siihen asti oli ollut aivan muut jutut mielessä, mutta aamulla kirkon penkkiin istuessa (juhlapäivän kunniaksi hame ja siniset ja valkoiset korvikset) ajatukset täyttyivät talvesta, Suomesta ja joulusta. Seppeleenlasku sankarihaudoille oli harras, hengitykset huurusivat kohti taivasta ja kirkkomaalla seisoi niin vanhoja kuin nuoriakin ihmisiä. Kirkon jälkeen istuimme kämppiksen kanssa keittiön pöydän ääressä. Glögihetki kera musiikin (Maamme-laulu + Danny ja Aikamiehet: Tämä taivas, tämä maa), joulutorttujen ja kynttilän. Tietenkin katsoimme myös Tuntemattoman sotilaan, ja kun itsenäisyyspäivä kääntyi iltaan, huvittelimme pukeutumalla juhla-asuihin Linnanjuhlien katsomista varten.

8.12. Tuoksua
Ostin itselleni kaneliomanateetä, koska ajattelin sen sopivan jouluun, ja se oli kovin halpaa. Kun maistoin sitä illalla, kupista leijaili vallan ihana ja pehmeä ja punainen tuoksu. Sitä kun hengitteli, hengitti joulua.

9.12. Kiirettömyyttä ja kaveruutta
Vaikka loppukouluvuosi olikin tehtävientäyteinen ja samalla siis kiireinen, oli tehtävien lomassa myös aikaa olla vaan. Erään tehokkaan ryhmätyöpäivän päätteeksi pelailimme kaverin kanssa pleikkarilla, mikä oli kivan rentouttavaa. Oli hauska rikkoa laatikoita ja keräillä hedelmiä, liukastella jäätiköllä ja ratsastaa jääkarhulla. Ei se pelaaminen kovin hyvin mennyt, pitäisi kaiketi pelata useammin. :P

Kiireettömyyttä ja kaveruutta on ollut teehetkissä ja saunomisessa S:n kanssa sekä glögi- ja djembetreffeissä kaiman kanssa. On ollut mukavaa, kun voi vaan istua yhdessä ja jutella niitä näitä tai joitakin tärkeitäkin juttuja.

11. - 13.12. Pikkujouluja ja siskoutta
Minulla oli ihana jouluviikonloppu. Siihen mahtui Runo-treffit -kahvilassa, kahdet pikkujoulut ja rummutuskeikka. Tapasin kaverin, jonka kanssa piti jo syksyllä käydä kahvilla, mutta oli muka niin kiire molemmilla. Mukava, että vihdoinkin ehdimme istahtaa kupposen äärelle ja kertoilla kuulumisia.

Kahvilatreffien jälkeen oli rummutusharjoitukset ja rumpuryhmän pikkujoulut. Oli ihana nähdä ihmisiä pitkästä aikaa ja soittaa. Ja oli mukavaa (taidan käyttää tuotakin sanaa enemmän kuin laki sallii), että niissä pikkujouluissa oli käsillä sitä, mitä joulu oikeasti on. Itseasiassa olin aika yllättynyt, että juuri ennen kuin aloimme syödä rumpuopen tekemää afrikkalaista kanajuttua, minua pyydettiin siunaamaan ruoka. Ruokarukouksen lisäksi oikea joulu näkyi ja kuului joululauluissa, joita lauloimme yhdessä ja erikseen sekä siinä, että eri maista olevat ihmiset kertoivat omien maidensa jouluperinteistä ja siitä, mikä heille on tärkeää joulussa.

Lauantaina oli lisää joulumusiikkia. Rumpuryhmämme esitti muutaman biisin Vanhalla kirjastotalolla, sen jälkeen alkoi jonkin kuoron joulukonsertti. Upeita laulajia, mainioita sovituksia ja hyvä hyvä fiilis! Kylmät väreet juoksivat kananlihalle nousseella iholla, kun toinen toistaan mahtavammat biisit soivat lavalla ja kiirivät koko saliin. NAM. ♥

Lauantai-iltana oli toiset pikkujoulut. Ne olivat tosi erilaiset kuin ne edelliset, mutta kivaa oli sielläkin. Tapasin uusia ihmisiä, oli rentoa oloa. Yksi viikonlopun parhaista jutuista oli kuitenkin siskous. Kun sunnuntaina olin lähdössä kohti junapysäkkiä, siskoni halasi minua ja kiitti siitä, että olin kylässä ja jutuissa. Lämpöä, epätavallisuutta, melkein itku.

14. - 15.12. Askartelua ja iloa
Ainakin yhtenä päivänä oli meidän kämpässä tonttupajailmapiiriä. Paketoin jotakin lahjoja ja tuunasin kämppiksen kanssa tonttulakkeja. Ja kuuntelimme Last Christmas -biisin tosi tosi tosi monta kertaa. Seuraavana iltana oli oman luokan pikkujoulut. Se oli hyvä ilta. Yhdessäoloa ja hauskaa. Joululaulut sinäkin iltana soivat, lähes koko luokan voimin, kitaran säestyksellä. Ihanaa, että rankan syksyn päätteeksi oli aikaa kokoontua yhteen ja jakaa lahjoja (jokainen toi paketin, jossa oli jotakin itsele tarpeetonta) ja laulaa ja nauraa.

18.12. Laulua ja koti
Vaikka koulu loppuikin jo keskiviikkona, piti minun jäädä Pieksämäelle perjantaihin asti. Perjantaina oli koululla valmistujaiset, esitin siellä joululaulun. Oli pikkuisen jännittävää laulaa, sillä en ollut pitkään aikaan esiintynyt missään. Mutta kivaahan se aina on.

Kivaa on myös junalla matkustaminen. Tällä kertaa juna oli kovin täynnä, piti siis istua jonkun vieressä. Oli mukava katsella ihmisiä kantamuksineen ja miettiä, mihin kukin on matkalla, miten he viettävät joulua. Minusta oli hauskan näköistä, kun junan tavarahyllyt (vai mitä ne nyt ovatkaan) olivat aivan täynnä.

Iltapäivällä tulin kotiin. Illalla oli uusi joulukokemus; Äiti ja minä menimme paikalliseen kapakkaan, siellä oli kauneimmat joululaulut. Joululaulujen ohessa tuli kuunneltua surullisen ihmisen surullisesta elämästä, ehkä käytettyä syksyllä harjoittelemaani päihdetyön ammatti-identiteettiä. Kiltimmin sanottuna kohdattua ihmisiä.

Kapakan joululauluhetken ihanaa antia oli myös se, että näki pitkästä aikaa tuttuja ystäväihmisiä ja työkaveri-ihmisiä. Sai toivottaa hyvää joulua.

*******************
(koko ajan, kun kirjoitin tätä, soi joululaulut. minusta on aika vaikeaa miettiä sanavalintoja ja lauserakenteita sun muita, jos kuuntelen suomenkielistä musiikkia. siksi ehkä töks.)

Spiral staircase

Menneellä viikolla koulussa oli tarinateatteria. Improvisaatiota ja uskaltautumista. Toisaalta minua on luonnehdittu usein "heittäytyväksi" ja kaiketi sitä olenkin, mutta tällä kertaa en ollut kovin innostunut esittämään luokkatoverini eri luonteenpiirteitä tai näyttelemään patsasta, joka kuvaa piikkipelkoisen naisen reaktioita luomenpoistosta. Tunsin itseni kiusaantuneeksi, kun jouduin istumaan kuuden ihmisen rivissä kaikkien muiden edessä ja kuuntelemaan ohjeita. "Eläytykää, valitkaa väri, pysykää stillinä". Vaikka minusta olis mukava kokeilla näyttelemistä, tarinateatterin improvisaationäytteleminen ei napannut.

Onneksi oli mahdollisuus olla jotakin muutakin kuin näyttelijä. Tarinateatterissa tarvitaan aina myös muusikko. Luokkahuoneessa, joka oli tarinateatterimme, oli ruskea piano, quiro (jossa luki huiro), kellopeli ja tamburiini. Ainakin. Voi olla, että unohdan nyt jonkin soittimen. Ei sillä väliä. Minua ennen muusikkona olivat olleet Risto ja Jarno. Risto osaa soittaa pianoa hyvin, Jarno ei kaiketi niinkään. Jarno soittikin jotakin omaa pilliänsä, sellaista sorsan äänen tapaista. Ai niin ja kehärumpua. Minä olin viimeinen muusikko, halusin soittaa (tai pimputella) pianoa ja vähän quiroa. Oli paljon mukavampaa - ehkä koska se oli omempaa - olla muusikko kuin näyttelijä.

Aluksi, ennen kuin aloimme improilemaan, jokaisen piti valita lattialle levitetyistä mustavalkoisista postikorteista se, joka omasta mielestä liittyy jotenkin itseen. Omaan elämään, senhetkisiin tunnelmiin tai odotuksiin. Minä valitsin kuvan kierreportaista. Kuva oli otettu portaiden juuresta aivan kuin katsoja makaisi portaiden alla. Portaat muodostivat spiraalin katsojan ylle.

Kuva oli minusta kaunis, siitä tuli mieleen simpukat. Sekä matematiikka, sillä kuva oli sommiteltu niin, että spiraali muodosti kultaista leikkausta. Tai miten se pitäisikään sanoa. Jokaisen piti kertoa nimensä ja esitellä valitsemansa kuva. Kertoa, miten se liittyi itseen. Sanoin, että mielestäni kuva oli kaunis. Ja että siitä tulee mieleen rytmi ("harrastan afrikkalaista rummutusta"). Ja että elämä ja ajatukset ovat vähän sykkyrällä.

Pää ja ajatukset ja sydän - ja ties mikä muu vielä - ovat nimittäin vielä osittain Tampereella. Siellä olin taas kaksi kuukautta, harjoittelussa. Päihdetyötä. Harjoittelu oli rankka mutta muuttui mielekkäämmäksi jakson loppua kohden, kouluun liittymätön (!?) aika oli mukavaa. Oli ristiriitaista lähteä takaisin Pieksämäelle. Toisaalta oli ihana nähdä taas niitä tärkeitä ihmisiä, jotka kuuluvat Pieksämäen arkeen, ja päästä tekemään niitä juttuja, jotka opiskelupaikkakunnalla ovat mielekkäitä. Toisaalta mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua olemaan iloinen kouluun paluusta, paljon mieluummin olisin jatkanut harjoittelua ja elellyt Tampereen kämpässä, vaikka se onkin aivan mahdottoman pieni luukku. Luukun pienuus ei kuitenkaan haittaisi, kun saisi nähdä Tampereen (ja siinä lähipaikkakunnilla asuvia) tuttuja ja käydä harrastamassa.

Tästä olisi totta vie voinut tehdä tarinateatteria ristiriita-menetelmällä.

(ja spiraali toi mieleen myös sotkuistakin sotkuisemman huoneen, jonka lattia on täynnä tavaroita, jotka ovat olleet kutakuinkin samoilla sijainneilla syyskuusta lähtien. saamattomuus.)

Niin monta juttua

joista olen halunnut kirjoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kärsivällisyyttä vain. (Tuo toivotus oli lähinnä itselleni.)